Lyssna avsnit här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 30 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa Pinnalla-podcastiin. Tämänkertaisessa podcastissa meil on aiheena kirjastoauto ja kirjastoautotyö. Ja meil on tänään mukana kirjastoautosta Muoniosta ja Vantaalta. Ja esittelettekö itsenne, ketä ootte ja mitä teette? Jos alottaa vaikka Muoniosta.
Iida Kalliohaka: Moi, mä oon Iida Kalliohaka ja mä työskentelen autokirjastonhoitajana tässä yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa.
Heidi Sadinmaa: Ja mie oon Sadinmaan Heidi, työskentelen kuljettaja-virkailijana yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa.
Maria Miettunen: Mä oon Maria Miettunen ja työskentelen Vantaan kirjastoautossa. Oon erikoiskirjastovirkailija.
Raimo Juvonen: Mä oon Raimo Juvonen Vantaalta, kirjastovirkailija ja kuljetan myös kirjastoautoo.
Haastattelija: Tervetuloa. Miten ootte päätynyt työskenteleen kirjastoautossa? Jos vaikka Muoniosta…
Iida Kalliohaka: No, mulla tää kävi vähän niin kuin sattuman kauppaa. Mä en oo aiemmin ollu kirjastossa edes töissä, että alotin tässä työssä vasta viime vuoden kesäkuussa, että tuore pesti on. Helsingistä tänne Muonioon muuttanu, ihan kiinnostavaa nähdä, työpaikkailmoituksen perässä. Tällänen tarina.
Heidi Sadinmaa: No, miekään en ole kirjastoalalta aikasemmin. Olen nyt reilu vuojen ajanu tuota autoa, ja ihan sattumalta paikka aukesi ja hain paikkaa ja sit pääsin ajamaan. Nyt olen noin puolitoista vuotta ajanu.
Maria Miettunen: Joo, mä olin aikoinaan, opiskeluaikoina siis tai itse asiassa jo ennen opiskeluaikaa, ekassa kirjastoharjoittelussa, missä olin, Keminmaan kirjastossa, niin siellä sain kokeilla vähän kirjastoautossa olemista. Ja sitte opiskeluaikoina tein myös siellä jotakin pätkää. Ja sitte mä olin töissä Nivalassa, ja siellä työvuoroihin kuulu kirjastoautovuoroja sillai, vaikka en varsinaisesti kirjastoautolle ollu töissä, mut kaikki teki sinne aina vuoroja silloin tällöin, niin tykkäsin ihan siitä ja se on varmaan jotenki kulkenu mun mukana se kirjastoauto, en mä tiiä miten. Mutta sitte kun valuin tänne pääkaupunkiseudulle, niin Vantaalla aukesi työpaikka ja ja hain sitä, ja sitten minut siihen valittiin. Siitä on nyt joku, mitä siitä tulee, kolme vuotta.
Raimo Juvonen: Joo ja mä oon tehnyt pitkän uran aivan toisella alalla, mutta hakeuduin Espoon kirjastoon töihin ja olin siellä sit ihan kirjastossa. Mut eräässä illanvietossa sitten ikään kuin rekryttiin Espoon kirjastoautoon, josta sitten taas Vantaalta vähän sen jälkeen rekryttiin mut tänne. Ja oon tääl nyt ollu sitte just ku viisi vuotta. Tämmönen lyhyt kaari.
Haastattelija: Jos vertaillaan tälleen, ku aatellaan, että Vantaa ja Muonio on vähän erilaiset ympäristöt, että Vantaa on tämmönen tiheästi asuttua seutua ja Muonio sitte vähän vähemmän tiheästi. Niin jos ajattelee Muoniota, et miten kirjastoauto palvelee Muoniossa, jossa etäisyydet on pitkät tai teil on kolmen valtakunnan auto oikeastaan.
Iida Kalliohaka: Joo, sinällään tää on varmaan aika erilaista, ku me tosiaan täällä Suomen puolellaki ollaan useamman kunnan alueella ja sitte käydään vielä Ruotsin puolella ja Norjan puolella ja reitit on pidempiä. Nytkin me täältä Kilpisjärveltä osallistuttiin tähän, me ollaan yön yli reissulla täällä, että tänään lähdetään ajeleen takas päin kohti Muonioo, niin voisin kuvitella, että päivät on aika erilaisia täällä ku vaikka Vantaalla, kun siirtymävälitki on pitkiä pysäkiltä toiselle.
Haastattelija: Kuinka pitkiä teillä siirtymävälit suurin piirtein on?
Heidi Sadinmaa: Pysäkkien väliset vai…?
Haastattelija: Pysäkkien väliset noin arviolta. Meneekö tunti pysäkkien välillä, vai?
Heidi Sadinmaa: No joo, varmaan tällä Kilpisjärven-reitillä on semmonen tunti varmaan pisin siirtymä.
Haastattelija: Mites Vantaalla, oot vähän tiheämpään, niin miten siellä nämä siirtymävälit ja paljon pysäkkejä päivässä?
Raimo Juvonen: Siirtymävälit tietysti täällä on aika lyhyitä, koska sitten me pyritään palvelemaan mahdollisimman kattavasti kaikkee, mutta vältellään sit kiinteit kirjastojen ihan pihoja, ettei mennä tietysti kilpailee niitten kanssa. Että kyl nää on niinku pysäkkejä ei kauhean monta päivässä, sanotaan yhdellä reitille ehkä seitsemän-kahdeksan rupee oleen niinku maksimi, eli aika vähän. Et suurin osa aikaa ollaan pysäkillä, koska ne välit on niin pieniä. Ja toki tääl on liikennettä, mut ei se aiheuta minkään näköstä ongelmaa, että se on aika samanlaista, eikä suinkaan niin vilkasta kuin ehkä kauempaa katsoen näyttää.
Maria Miettunen: Saanko kysyä muoniolaisilta, siis kiinnostaa toi, että ku te ootte nytkin siellä yön yli reissulla ja siis mua on aina kiehtonu se teijän kirjastoautotoiminta siellä ja olen jopa harkinnut myös sitä paikan hakemista, koska se vaan vaikuttaa niin jännittävältä. Niin miten paljon teillä on tommosia, että lähetään reitille ja sit siellä ollaan yön yli? Mikä on niinku, no, en mä tiedä, yritänköhän tässä kysyä nyt jotakin sellaista maksimipituutta tai vastaavaa.
Heidi Sadinmaa: Kolmen viikon sykleissä, ja meillä on yks yöreissu aina viikkoon ja sitten yhdellä viikolla on kaksi yöreissua. Mutta aina yksi yö ollaan kerrallaan yötä, jos sitä kysyit.
Maria Miettunen: Joo, ehkä se oli se mun kysymys. Kiitos.
Haastattelija: Käyttekö kouluilla ja päiväkodeilla, molemmissa, Muoniossa ja Vantaalla?
Heidi Sadinmaa: Kyllä varmasti.
Iida Kalliohaka: Joo, me ainaki käydään kaikilla reiteillä melkeinpä täällä kylien päiväkodeilla ja kouluilla.
Maria Miettunen: Joo, Vantaalla sama, että joka päivä on aamulla koulu-päiväkotireitti ja sit iltasin on ne asuinalueitten reitit, missä saattaa myös olla päiväkoteja esimerkiks siinä reitin alussa. Et kyl koulut ja päiväkodit on tosi tärkeitä ja semmonen suuri asiakasryhmä.
Haastattelija: Jos ajatellaan liikennettä, niin onko sillä millaset haasteet? Tietysti Muoniossa niin että säät, liikenneolosuhteet, aiheuttaako ne esimerkiks talvisin haasteita?
Heidi Sadinmaa: No, totta kai ne aiheuttaa. Kelithän on mitä on ja pieniä teitä ja ei aina niin hyväkuntoisia teitä. Ja onhan siinä haasteita, ja Norjassa on tietenkin taas sitte ihan oma luokkaansa ne tiet, ni joo.
Haastattelija: Onko sillai, et Norjassa on paremmassa kunnossa tiet ku Suomessa?
Heidi Sadinmaa: Ää no…
Haastattelija: Vai päinvastoin?
Heidi Sadinmaa: No, en tiiä, ehkä paikoin paremmassaki kunnossa, mutta sitten siellä on mäkisiä paikkoja ja semmosia vähän haastavia paikkoja välissä ja näin.
Haastattelija: Entäs Vantaalla on sitten tietysti liikennettä vähän enemmän?
Raimo Juvonen: No joo, kyl tääl tätä liikennettä on ja totta kai se lumi aiheuttaa tuskaa joskus. Mut ei suuremmin, että eniten täällä pitää varoo sitten jalankulkijoita ja kävelijöitä tai noita koululaisii siellä koulujen pihois ja sitten pyöräilijöitä, koska ne myös talvisin kaikki aiheuttavat oman vaikeutensa, ku sitä liikennettä on tosi paljon. Täällä joutuu ajaa aika hiljaa koko aika, et se on se, mitä eniten varotaan. Et ei se lumi niinkään niin. Yleensä joka paikkaan mahtuu, ja nyt en muista, että Vantaalla ois koskaan jääty kiinni ehkä mihkään ainakaan kovin pitkäksi aikaa [naurahtaa].
Maria Miettunen: Mä oon kuullu sen jonkun legendan, että jäätiin kiinni mäkeen tai mäkeä ei päästy ylös, koska meillä on siis kitkarenkaat eikä nastoja.
Raimo Juvonen: Joo, silloin jäätiin kuulemma odottelee hiekoitusautoo, mikä tuliki sit tunnin kuluttua jo yllättäen.
[musiikkia]
Haastattelija: Pidättekö te kirjavinkkauksia autossa vai onko se ihan tätä peruskirjastotyötä tai jotain muita tämmösiä tilaisuuksia, mitkä poikkeaa normaalista kirjastoautotyöstä?
Iida Kalliohaka: Me ollaan pidetty näillä kouluilla, ei varsinaisesti siellä kirjastoautossa, mutta reittien yhteydessä on saattanut virkailija mennä pysäkin koululle pitään kirjavinkkausta tai muuta, mitä on koulun puolesta toivottukaan. Täällä on etäisyydet tosiaan vähän eri, niin sillä on eri lailla tarvetta ku täältä Kilpisjärveltäkin lähin kirjasto on 180 kilsan päässä, niin ei ne saa kirjastopalveluja sitten muuten, ellei me niitä heille tuoda.
Haastattelija: Miten Vantaalla?
Maria Miettunen: Niin, Vantaalla on kans sillai, et kirjastoautolla ei oo varsinaista sellasta vinkkausvastuuta, et sen hoitaa sitten nuo lasten työstä vastaavat vinkkarit. Mutta tietysti me tehhään sellaista jatkuvaa sellasta pienimuotosta, että asiakkaalle kerrotaan tai opettajille vinkataan uusia sarjoja tai lapsille ehotellaan jotain lukemista, että sellasta tehhään, mutta semmosta varsinaista vinkkausta ehkä ei. Mutta sitten meillä on kans tollee, et meillä saattaa olla kyytissä vinkkari, joka menee koululle vinkkaamaan, ja sit vinkkareitten kanssa tehhään yhteistyötä sillee, että me voijaan vaikka roudata ne heidän kirjat paikalle tai sellasta, kun meillä kuitenkin on sitä kapasiteettia ehkä enemmän.
Haastattelija: Millaisen vastaanoton yleensä kirjastoauto saa, ku te tuutte pysäkille, tai että miten ihmiset suhtautuu?
Heidi Sadinmaa: No, kirjastoautohan on siitä kiva paikka, että yleensä ihmiset tullee hyvillä mielin kirjastoautoon, että harvoin kukkaan tullee vihasena. Että ehkä asiakaspalvelutöistä kiitollisimmat asiakkaat on varmaan kirjastoautossa.
Raimo Juvonen: Se on just näin.
Maria Miettunen: Joo, mä yhdyn tähän kuoroon, et kaikki on yleensä asiakkaat ovat iloisia ja lapset ovat iloisia ja vanhukset ovat iloisia ja iloisia koiria käy, ja sillai niinku joo, se on tosi kiitollista työtä.
Haastattelija: Millei asiakaskunnasta ni onko lastenmateriaalia tai lapset, nuoret se suurin kohderyhmä, mikä kirjastoautossa käy, jos ajatellaan esimerkiks lainamääriä tai jotain tämmösiä?
Heidi Sadinmaa: Meillä ne on ehkä tommoset iäkkäämmät ihmiset. Ja no sitten tietenkin lapset on toinen päiväkodeilta ja kouluilta.
Iida Kalliohaka: Joo, mut semmosia nuoria ei sitten ihan hirveesti käy, että ehkä alakouluikäiset ja eläkeläiset on se isoin kohderyhmä tääl.
Maria Miettunen: Joo, meillä varmaan samat linjat, että just ku käyvään noissa kouluissa, monestihan ne on alakouluja ja just päiväkoteja, et se on sellasta nuorempia lapsia ja koululaisia. Tietysti pyritään havittelemaan myös nuoria kirjastoautoon, että on meillä lukion pihassa käyvään myös tai käyväänkö jopa muutamankin lukion. Mutta tietysti myös se, että on niitä koulureittejä, niin se painottaa sitä, että lasten materiaalia on ja täytyy olla aina, mut pyritään kyllä tarjoamaan myös ihan kaikille asiakasryhmille jotain. Ja iltapysäkeillä sitten, no, niissäkin käy paljon lapsiperheitä ja sitten käy vanhempia ihmisiä ja sillai.
Raimo Juvonen: Meillä on vielä muutama tämmöinen yhteisöasiakaskunta myös sitten, missä käydään säännöllisesti kerran kuussa suunnilleen.
Haastattelija: Onko teillä autossa mukana esimerkiks, ku joskus oon kuullut, et on ja siis viedään lääkkeitä tai jotain muuta materiaalia, muutakin kuin kirjaston perustarpeita, ni onko käyttäny kirjastoautoa muihin tämmösiin vastaaviin, että onko teillä Vantaalla ja Muoniossa tämmöstä muuta palvelua?
Heidi Sadinmaa: No, ei ehkä semmosia vakituisia, mutta joskus tullee pyyntöjä, esimerkiksi nyt joulun aikaan kuljetettiin Hetasta Muonioon joulupukin partoja. Ne oli ollu huollossa kampaajalla, ni semmonen muutama laatikollinen partoja kulki kirjastoauton kyydissä. Tämmösiä.
Maria Miettunen: Meilläkää ei oo mittää semmosia, ellei sitten aatella jotakin lainattavia esineitä, et sellasta jotain voi löytyä, roskapihtejä tai tämmösiä. Ja no niitä roskapihtejä me ollaan kyllä kuletettu, ensin kirjastot on lähettäny ne kirjastoauto-osastolle ja sitten me ollaan kuletettu ne esimerkiksi jollekin koululle, millä oli tämmönen roskankeräystapahtuma. Et sellasta jotain pienimuotoista, mut ei varsinaisesti oo kyllä. Niin no, sit meil on nyt keväällä, kun on vaalit, niin tulossa ekaa kertaa vaalibussi, et sinne pääsee äänestää sit.
Raimo Juvonen: Silloin se auto tyhjennetään kaikesta muusta ja sinne tehdään kaksi vaalikoppia ja vaalivirkailijat tulee mukaan, että se on viikon kiertue.
Haastattelija: Eli te meette, on tietyt paikat Vantaalla, jossa pääsee ihmiset äänestään tälleen?
Raimo Juvonen: Joo, se on vähän niinku kohdennettu sellaisiin opinahjoihin, missä on täysi-ikäisiä, plus sitten alueelle, mis on vähän hiljasempi ollu äänestysprosentti, ni painotetaan niitä. Plus sit jossain muualla on koko päivän kiertue, kahdeksasta kahdeksaan ollaan joka päivä viikon ajan.
Haastattelija: Onko Muoniossa ollu tämmöstä äänestysmahdollisuutta esimerkiksi?
Iida Kalliohaka: No, se on otettu huomioon tän meijän uusimman auton suunnittelussa, että sitä vois käyttää myös äänestysautona, mutta ei tietääkseni oo. No joo, ei nyt ainakaan tän kevään vaaleihin.
Heidi Sadinmaa: Eikä ole ollu aika aikasemminkaan.
Iida Kalliohaka: Joo.
Haastattelija: Miten jos aatellaan tulevaisuutta ja kirjastoautoja, niin tää kirjaston toiminta, mitä mieltä ootte, että pitäiskö sitä jollain tavalla laajentaa, ottaa mukaan jotain uusia elementtejä tai jotain muuta mahdollisuutta? Ootteko koskaan tämmösiä miettinyt tai mitä mieltä ootte näistä?
Iida Kalliohaka: No, onhan niitä mietitty tietysti, kun ollaan täysin ulkopuolisesta rahoituksesta riippuvaisia, että jos se ois katkolla, niin voisko sitten ehdottaa jotain muuta. Niin täällä esimerkiks ku käydään vanhusten pihoilla ja heillä kotona, niin on mietitty, että jos tulis tarve keksiä jotain muutakin käyttöä kirjastoautolle, ni siihenhän vois jotain kotipalveluu, hoivatyötä yhdistää kans. Että meijän kirjastoautossa on kolmelle matkustajalle paikat, että mukaanhan mahtuis vaikka joku lähihoitaja tai sairaanhoitaja.
Maria Miettunen: Joo, mä kans aattelen, että kirjastoautossa on sillee potentiaalia muuhunki ku pelkkään kirjastoon. Tietysti haluan muistaa, että kirjasto on kirjaston tehtävä ja lukuharrastus on se meijän pääasia. Mutta sitte miks ei siinä vois olla muutaki. Ja meillä on kans nyt keväällä tullu uus auto, niin siinä on pyritty ottamaan huomioon sit sellasta, että just et sen auton saa kokonaan (-) [14:35.7] ja sinne vois vaikka jotain kulttuuritoimintaa tai sitä vois käyttää tapahtumissa autona tai sellasta. Et varmaan se on sitte tulevaisuutta, että täytyy olla jotenki monipuolinen ja tommonen. Ja mun mielestä toi vaalijuttu on semmone, toki on paljon paikkakuntia, joissa kirjastoauto on vaalibussina ollut jo pitkään, niinku esimerkiks siellä Nivalassa, terveisiä vaan, niin mun mielestä tää on hyvä tämmönen avaus myös Vantaalle, että otetaan se käyttöön.
Haastattelija: Jos aatellaan muuten tulevaisuutta ja sitä haasteita, niin mikä on ehkä tommoset suurimmat haasteet kirjastoautossa, miten ootte kokenu?
Raimo Juvonen: No, mä kyllä oon sitä mieltä, et joskus kirjastoautot jää vähän katveeseen näissä muitten kirjastojen asioissa, et ajatellen sitä kenttää, että se on ne kiinteet kirjastot ja niiden palvelut. Ja kirjastoauto jää siihen väliin tai sen alle tai jonnekin syrjään, niin että ei nähdä sitä, että se on kuitenkin sellainen, mikä palvelee kaikkia asiakkaita, myös niitä, jotka käy niis kiinteissä kirjastoissa. Et se on vähän semmonen, mitä pitää koko aika pitää pinnalla, yrittää nostaa niinku, että kaikki näkee sen ja huomioi sen myös muissa ratkaisuissa, mitä kirjastossa tehdään. Mä oon ainaki kokenut, että se on vähän vaikea havaita tuolta muualta katsoen, mikä on mun mielest kuitenkin hyvin outoa, että ku ollaan samassa talossa, samaa palvellaan, ihan kaikki on samaa, ni sitte se ei vaan muistu mieleen tehdessä uusia asioita.
Ja totta kai se rahoitus on kans semmonen sitte, että koetaan, että tää on ehkä kallis ratkaisu näkemättä sitte, että mitä tää tarjoo, mitä taas muut kirjastot ei ehkä tarjoa. Et se pitäis nähdä kokonaisuutena, että katsoo vähän lukuja, että kenellä niitä asiakkaita on ja minkälaisia asiakkaita on ja miten niitä palvelee ja niin päin pois.
Maria Miettunen: Joo ja kyl mun mielestä just toi, että täytyy rummuttaa sitä kirjastoautojen tärkeyttä, koska se ehkä Muoniossa se on itsestään selvää, ku on pitkät etäisyydet muutenki ja tollee, et kaikki ei saavuta niitä palveluja. Mutta vaikka meillä on täällä tiheä kirjastoverkko, ni ei se silti tarkota sitä, että kaikilla ois helppo tulla kirjastoon missään nimessä, vaan niinku että Vantaallakin on sellasia kuitenki alueita, joista on pitkä matka muihin paikkoihin, tai siis sillai et on vaikka uusia alueita rakennetaan, niin sit siellä ei välttämättä oo aluksi muita palveluja ku kirjastoauto käy siellä. Et se on niinku se tavallaan just ehkä siinä sit, et muistetaan myös ne sellaset yksittäiset ihmiset, kelle voi olla tosi tärkeätä päästä kirjastoautoon kerran viikossa.
Iida Kalliohaka: Joo, täällä tosiaan nää pitkät etäisyydet kyllä perustelee kirjastoauton tarpeellisuuden. Ja ku näillä pienemmillä kaukasilla kylillä tää on käytännössä ainut palvelu, mikä on jäljellä. Mutta sitten ehkä uhkana on myös nää vähentyvät asiakasmäärät, että suinkaan kaikki näistä paikoista, missä käydään, niin ei oo mitään muuttovoittopaikkakuntia, että miten sen sitten perustelee, että asiakasmäärä harvenee, vaikka ne asiakkaat, jotka käy, ni on kuitenki siitä entistä kiitollisempia.
[musiikkia]
Haastattelija: Tuosta vielä kun Muoniossa ku te käytte, siis on kolmen valtakunnan kirjastoauto, te käytte Norjassa ja Ruotsissa Suomen lisäksi, ni missä paikoissa Norjaa ja Ruotsia te käytte?
Heidi Sadonmaa: No, Ruottissa me käyvään ihan pieni lenkki, tästä Muonion kohalta mennään rajan yli ja käyvään Kitkiöjärvessä ja Muodoslompolossa. Se on ihan semmonen muutaman kymmenen kilometrin lenkki. Ja sitten Norjassa me käyvään Kautokeinossa ja siinä lähikylissä.
Haastattelija: Onko Vantaalla sitten, te pyöritte ainoastaan Vantaan alueella?
Raimo Juvonen: Joo, kyllä se Vantaalla ne reitit pysytellään. Toki mainostetaan aina välillä, että käydään Helsingin kautta tai jonku muun kunnan kautta, mutta pysähdytään Vantaalla.
Haastattelija: Tässä alkuun piti kysyäki, että onko teiän kirjastoautoilla nimet?
Iida Kalliohaka: Ei ainakaan meidän kirjastoautolla.
Heidi Sadinmaa: Ei.
Maria Miettunen: Jotenkin yllättävää, koska meillähän on [naurahtelee].
Heidi Sadinmaa: Aa [naurahtaen].
Maria Miettunen: Siis Vantaalla on Tarina ja uusi auto Mysse. Ja tästähän oli ihan sellanen, et ihmiset sai ehottaa sille nimen sille uuelle autolle, mä en tiedä, että onko noitten vanhojen autojen kanssa ollu sama. Sit meillä oli väistyvä, tai toi auto, mikä sit Myssen tilalta poistui, niin sen nimi oli Haave.
Iida Kalliohaka: Tossapa suunnitelmaa, kun meidän kirjastoauto on yhteispohjoismainen kirjastoauto, nii se jo ehkä [naurahtelua] kaikista, jos huomioitaisiin.
Haastattelija: Onko teillä kerrottavana jotain hyviä muistoja tai kokemuksia joltain ajosta, joltain reitiltä tai joltain, mitä tulis mieleen?
Iida Kalliohaka: No, tätä me mietittiin ajomatkalla tänne, että vaikea poimia ehkä jotain yksittäistä, kun tuntuu, että joka reitillä sattuu ja tapahtuu. Mutta ehkä mulla edelleen mielessä on ensimmäinen kirjastoautoreissu, kun kesäkuussa tulin Kilpisjärvelle ja en tosiaan vielä tiennyt millaista tää työ on, ja sillä reissulla käytiin yhdellä pysäkillä joessa uimassa ja sitten eläkeläispariskunnan luona kahvittelemassa, siellä oli kakut pöydässä, pannullinen kahvia. Ja sitten vielä silittelemässä koiranpentua viimeisellä pysäkillä, niin se oli kyllä aika mieleenpainuva reissu.
Heidi Sadinmaa: Joo. Minunkin oli jotenkin tosi vaikea kyllä keksiä yhtä, mut sitte yhellä pysäkillä on semmonen pieni poika, joka tykkää tosi paljon Spider-Manista ja kaikista supersankareista, ja olen sitten sille aina vähän omin lupineni tilaillu muista kirjastoista niitten Spider-Man-kirjoja. Ja se on jotenkin niin ihana, ku se on niin superonnellinen, ku se saa niitä kirjoja. Ja sitten se oli yhdellä reissulla ja sen äiti oli sitten, mie en ollu silloin ite paikalla, mutta oli sanonu, et se poika on niitten kirjojen ansiosta opetellu lukemaan ja oppinut lukemaan. Nii semmosethan on aina parhaita.
Haastattelija: Kyllä.
Raimo Juvonen: Nimenomaan nää tällaiset lapsiasiakkaat yllättävästi muistaa pitempäänkin taakse tai katsoo jonkun kohtaamisen ja rupeaa puhumaan asiasta, minkä itse ehkä on osin unohtanut, kestää hetken aikaa, et saa kiinni, mistä sitä viimeksi puhuttiin. Mutta ne on todella ilosii, et siinä ei voi muuta kuin olla onnellinen lapsista.
Ja mulle kävi ekalla kirjastoautoreitillä niin, että kun mä menin virkailijaksi sitten tutustumaan, niin ensimmäisellä pysäkillä oli sitten sukulainen, et en tiennyt, en ollut nähnyt häntä tosi pitkään aikaan ja näin sit siellä yllättäen. Hänelle oli myös yllätys, et mitä mä oon siellä sit tekemässä.
Maria Miettunen: Joo, mulla ei ehkä tuu mitään tommosta tiettyä juttua. Mutta yhdyn tähän kuoroon, että asiakkaat tässä työssä on parasta. Se on kyllä aina tai jotenki ku saa palveltua jotenkin hyvin, niin sitte se ilahduttaa. Ja varsinkin lasten kohdalla tai että joku lapsi tulee kertomaan, että luin sen, mitä viimeksi kerroit, ja onko teillä sitä lisää, ja sit on sillee, et ”jes, oon onnistunu tässä.”
Haastattelija: Onko teillä jotain kysymyksiä, mitä haluatte toisillenne esittää, mitä haluatte tietää? Mitä Vantaalta halutaan tietää Muoniosta ja Muoniosta halutaan tietää Vantaalta?
Raimo Juvonen: Miten Muonioon pääsee vaihtoon?
Maria Miettunen: Mulla ois ollu just sama kysymys, et eiks me voitas järjestää joku –
Raimo Juvonen: Vaihdetaan päittäin vähäks aikaa ja katotaan, mitä tapahtuu [naurua].
Iida Kalliohaka: Se vois olla kyllä kiinnostava kokemus.
Heidi Sadinmaa: Se vois olla ihan mielenkiintoinen.
Iida Kalliohaka: Puolin ja toisin vois oppia kyllä kaikenlaista. Vantaalta kiinnostaa, että onko teillä joka viikko sama aikataulu vai vaihteleeko seki viikoittain? Millasia teijän reitit on?
Raimo Juvonen: Meil on vakioreittejä kyllä, joillain kouluilla käydään joka viikko, joillain kaksi kertaa kuussa, joillain kerran kuussa, ja sama koskee myös päiväkoteja sitten. Että päiväkodeilla rytmi on vähän hitaampi sitte, että siel ei käydä suinkaan joka viikko. Mut iltareitit sit on sellasia, että ne on aina samanlaisia, että käydään kerran viikossa samoilla paikoilla. Elikkä meillä on, niinku puoleks vuodeks tehdään aina aikataulut kerralla ja sit katotaan, pieniä muutoksia tehdään koko aika sit, jos joku yllätys sattuu, et joku koulu esimerkiksi siirtyy jonnekin toisaalle, niin totta kai niitä sit katotaan matkan varrella. Muuten pyritään pitää vakiona, koska se asiakkaiden tavoittaminen on aika haasteellista sitte, että he löytää meidät sit uudestaan uudesta paikasta tai ajasta.
Iida Kalliohaka: Millä tavalla te tavotatte asiakkaat, mitkä teidän viestintäkanavat on?
Maria Miettunen: Tietysti nykyään somessa pitää mainostella kovasti. Meillä on kirjastoautollahan on nää omat jotkut Facebook-sivut ja -kanavat. Mutta sitten on myös, koska me kuulutaan Helmet-kirjastoihin, niin sit Helmet mainostaa keskitetysti jotain, ja sit tietysti Vantaan kirjastot myös mainostaa sillee omanaan. Ja jotain kaupungin mainontaakin on.
Raimo Juvonen: Meil on sit tommonen pysäkkisovellus vielä sitte, minkä tavoittaa sit sieltä Helmet-sivuilta, mutta myös Vantaan palveluiden sivuilta, mitkä kertoo reaaliaikaisesti, missä kirjastoautot nyt liikkuu. Ja sieltä näkee myös sen aikataulun sitten, et voi tarkkailla, et jos se auto ei tule sovittuna aikana sovittuun paikkaan, ni missä se on. Siinä on puolensa ja puolensa, että näkee, missä se auto kulloinki on. Et se on myös käytetty kanava.
Heidi Sadinmaa: Joo, no sehän kuulostaa hyödylliseltä.
Iida Kalliohaka: Joo, se olis kyllä kätevä täälläki.
Heidi Sadinmaa: On, on.
Iida Kalliohaka: Tosiaan täällä sama ongelma, että asiakkaiden tavoittaminen välillä on vähän haasteellista.
Maria Miettunen: Mä oisin halunnu kysyä Muoniosta sellasta, että miten teijän reitit, niinkö just toi, että kun meillä tarkastellaan niitä varmaan sillee puolivuosittain tai ainakin vuositasolla, ni miten te teette muutoksia ja sit et esittääkö asiakkaat paljon toiveita: ”Että silloin joskus kaksi vuotta sitten oli tämmönen pysähdyspaikka, ni voisitteko nyt tulla takas tähän?” Tai just niinkö meillähän tosi paljon koulut ja päiväkodit, kun tulee uusia tai näin, niin sit ne esittää toiveita, että meille ois parempi aika tämä tiistai kello kahdeksan ja me halutaan tänne uusi aika. Ja siis paljon tulee pyyntöjä, niin miten teillä, tulleeko teillä pyyntöjä ja vastaatteko te niihin tai pystyttekö vastaamaan?
Heidi Sadinmaa: No, me tehhään aina vuojeksi kerrallaan aikataulu. Ja sitte kyllä siinä aina kun suunnitellaan seuraavan vuojen aikataulua, niin kysellään somessa ja asiakkailta, että oisko toiveita, ja sitte jonku verran niitä tulleekin ja kyllä me nyt ainaki niinku… Nyt mitä toiveita tuli viimeksi, niin saatiin aika hyvin toteutettua kaikki, että pyritään kyllä toteuttaa, olemaan siellä missä asiakkaat haluu. Sitte meillä on paljon monesti semmosia hiljaisempia pysäkkejä, missä on ehkä joskus käyny asiakkaita, muttei ennää käy, niin sitten on aina helppo vaihtaa semmonen pysäkki sitten uuteen, jos tullee joku toivomus.
Haastattelija: Oisko tähän loppuun jotain, mitä haluaisitte kuuntelijoille sanoa vielä? Jos vaikka Muoniosta alotetaan.
Heidi Sadinmaa: No, ottakaa seurantaan meidän some. Instagramissa, me ollaan siellä aika aktiivisia. Sieltä näkkee aika hyvin, minkälaista meidän arki on täällä.
Iida Kalliohaka: Joo, Heidi siis tekee hienoa työtä siellä, kuvaa näiltä reiteiltä ja pysäkeiltä videoita ja muuta, ni se on kyllä, näyttää hyvin millasta täällä on ja missä käydään, niin jos kiinnostaa, niin se löytyy nimellä kirjastoauto ypka Instagramista.
Maria Miettunen: No nii, Vantaa voi tietysti kertoa samat terveiset: seuratkaa myös meiltä. Mut niinku ylipäätään suosittelen kaikille ihmisille kirjastoautoissa vierailua, jos teillä tullee kirjastoauto vastaan jossain kadulla, niin menkää ihmeessä kurkkaamaan sisälle, koska yleensä ne, ku se kirjastoauto on pysähtyneenä johonkin, niin sehän on kaikille avoin kirjasto, et voit kävellä sisään kuin kävelisit tollaseen kiinteään kirjastoon, et tervetuloa.
Raimo Juvonen: Tervetuloa kaikki asiakkaat. Sinne voi tulla muistelemaan niitä menneitä kirjastoautokäyntejä ja ehkä toteamaan, että jotkut asiat ovat muuttuneet. Ja myöskin toteamaan sen, et meillä on paljon aineistoo sellast, mikä on nopeemmin ehkä saatavilla kirjastoautosta kuin kiinteistä kirjastoista, että esimerkiks bestsellereitä, tälläsii mitkä on just tämän päivän hittejä, niin niitä voi löytyy meiltä paljon helpommin kuin kirjastosta. Tule katsomaan ja totea tilanne.
Maria Miettunen: [naurahtaa] Näe itse.
Raimo Juvonen: Mmm.
Maria Miettunen: Näe ja koe kirjastoauto.
Haastattelija: Kirjastoauto on kumminkin semmoinen auto, mikä erottuu liikenteen massasta helposti. Se on aina värikäs ja muutenkin jotenkin semmonen, että poikkeaa joukosta.
Raimo Juvonen: Kyllä. Aina kun vilkuttaa mihin tahansa suuntaan, ni ihmiset hymyilee ja vilkuttaa takasin. Sitä kannattaa harrastaa sieltä autosta käsin myös.
Haastattelija: Mutta kiitoksia Raimo, Maria, Heidi ja Iida tästä haastattelusta, keskustelusta, ja kiitos kuulijoille.
Kaikki vastaajat: Kiitos.
[musiikkia]
Du kan lyssna podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 26 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla -podcastiin. Tänään meillä on vieraana Pirkko Ilmanen, joka on kirjallisuusterapeutti ja työskentelee Lippulaivan kirjastossa Espoossa. Tervetuloa, Pirkko. Haluatko esitellä itseäsi enemmän ja kertoa, mitä kirjallisuusterapia on?
Pirkko Ilmanen: No kiitos. Mä oon siis kirjallisuusterapiaohjaaja, että mul ei oo terapeutin koulutusta. Siin on se ero, että mä käytän siis samoja menetelmiä, mutta en anna terapiaa. Kirjallisuusterapeutti on koulutukseltaan terapeutti, ja sitte hän käyttää monien muiden menetelmien ohessa näitä kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä. Siinä on se ero.
Mistäs me alotetaan? Niin, voinhan mä sen kertoo, et mä olin siis sanataideohjaaja jo, ennen ku musta tuli kirjastonhoitaja tossa 15–17 vuotta sitten. Sen sanataideohjaajauran aikana, ku mä jatkoin sanataideryhmiä kirjaston sisällä Entressessä, kun me avattiin. Mul oli siellä monikulttuurinen tyttöjen ryhmä. Niin mä koin, että mun menetelmät ei enää riitä. Siinä oli lapsia, jotka oli ehkä vähän traumatisoituneita. Ja sitte, ku se oli monikulttuurinen ryhmä, ne tulivat hyvin monesta eri kulttuurista ja erilaisista ympäristöistä, jossa toiminnat on vähän erilaisia ku Suomessa. Niin mä jotenkin koin, et mä tarvitsen lisää välineitä. Sillon mä lähdin opiskelemaan sitä kirjallisuusterapiaa, ja mä koen, että sieltä mä löysin tosi paljon myös itselleni, että se oli myös matka itseen, se koulutus.
Mutta sen jälkeen jotenkin mun kirjastonhoitajan ja kirjavinkkarin työ ainaki omasta mielestä muuttu, et mä jotenki paljo rohkeemmin valitsin kirjoja kirjavinkkauksiin ja muuhun. Sitten aivan selvästi aloin valita kirjoja paljon voimakkaammin sen mukaan, että millasia tunteita niissä on. Siellä kirjoittajaryhmässäki sitten niitten lasten kanssa se työskentely jollain tavalla helpotti, kun oli löytäny uusia menetelmiä. Ehkä myös se, että mä olin ammatillisesti itse saanut vahvistua ja henkilökohtaisesti vahvistua tommosen yli vuoden mittasen koulutusmatkan aikana, niin mä näen, että se ehkä oli se kaikkein merkittävin asia, mitä tää kirjallisuusterapiaopiskelu mulle antoi.
Haastattelija: Mitä se kirjallisuusterapia on? Pystyykö sen jotenkin tiivistämään, mitä se pitää sisällään?
Pirkko Ilmanen: No, se on yksi taideterapian muoto. Et jos ajatellaan, että taideterapia on semmonen kattokäsite, niin sen sateenvarjon alle kuuluu musiikkiterapia tai sitte kuvataideterapia, kirjallisuusterapia, ja sit vielä uutena on nää tanssi- ja liiketerapiat. Niin se kuuluu tämmösen taideterapian kenttään. Kirjallisuusterapiassa on keskiössä siis aina sanat, eli joko tekstit, joita luetaan ja joiden kautta sitten itse inspiroidutaan ja kirjotetaan tai keskustellaan, tai sitten itse kirjoitetut tekstit. Eli se on kirjottamista tai lukemista, ja siinä hyödynnetään aina jollakin tavalla tekstejä.
Kirjallisuusterapiassa ajatellaan, että omia ongelmia ja tunteita on paljon helpompi lähestyä kirjoitettujen tekstien kautta kuin suoraa. Et sieltä tekstistä on helpompi ehkä tunnistaa semmosia asioita, jotka on koskettanu itseäki jossaki elämänvaiheessa, ja tunteita. Monesti sieltä voi löytää tunteita, jotka on ehkä jääneet piiloon, ja joille ei aiemmin oo ollu sanoja. Mä oon aivan vakuuttunu, et paljon lukevilla ihmisillä on näitä kokemuksia, että kun he on lukeneet kirjaa tai runoa tai mitä tahansa tekstiä – se voi olla vaikka tieteellinenkin teksti, jossa on tutkittu jotain asiaa, jossa sanallistetaan oma kokemus, jolle ei aiemmin ole ollut sanoja. Ja sitte tulee se elämys: se yleensä tuntuu ihan kehollisena joko vatsassa tai rintakehän alueella, että vau, et nyt osu jonnekin! Että mulle on tapahtunu näin, ja totako se oli, kun mulle kävi silloin vuosia sitten näin, enkä ole pystynyt sitä asiaa millään tavalla käsittelemään, ja yhtäkkiä joku lukko aukee, ja ehkä haluaa sitä sitte työstää eri tavalla.
Niin se on simppeliydessään sitä, että kun ihminen lukee tekstiä, jotain kaunokirjaa vaikka, ja kokee tollasen kokemuksen, sillon on kirjallisuusterapian äärellä ihan face to face! Ja toki se ryhmätyöskentely, ryhmässä työskentely on ehkä parasta. Tai pelkästään ohjaajan kanssa kahdestaankin työskentely, mut mä en oo tehny sellasta ohjausta, et mä tykkään itse, että mä oon ohjaajana sellanen niin kuin kätilö, joka synnyttää sen… auttaa sitä äitiä synnyttämään sen vauvan. Kun ryhmässä luetaan ja kirjotetaan yhdessä ja keskustellaan, niin se vuorovaikutus on siinä sen kaiken a ja o, ja se syntyy niitten ihmisten välillä. Oikeastaan ohjaaja tekee itsensä melkeinpä tarpeettomaksi, et se voi sysätä heitä aina vähän uudelle tielle ja johtaa sitä keskustelua, mut kyl se ryhmä on se, joka tekee siinä sen kirjallisuusterapeuttisen prosessin yhdessä.
Et se on mun mielest tässä työssä kaikkein ihaninta, että varmaan joka kerta saa olla vedet silmissä sillon, kun on tämmösen ryhmän kanssa työskennelly, koska ne oivaltaa niin mahtavia asioita ne ihmiset, ja siellä löydetään yhdessä ihan uudenlaisia näköaloja esimerkiks johonki muutokseen. Tai joku ihminen, joka tuntee olevansa umpikujassa, löytääkin niistä toisten kanssa käydyistä keskusteluista sellasen muutoksen siemenen tai näkee mahdollisuuksia, vaikka aiemmin oli hyvin synkkä ja näköalaton. Se on jotenkin niin sydäntä kouristavaa ja liikuttavaa. Itse asiassa kirjallisuusterapeuttisissa tutkimuksissa on huomattu, että pelkästään jo se kirjottaminen, nii sen on havaittu tehostavan aivojen kykyä käsitellä vaikkapa pelon tunteita tai ylipäätään semmosia vähän vaikeampia tunteita. Niin kun sä kirjotat siitä asiasta, se tietyllä tavalla tehostuu siellä ihan aivofysiologian tasolla ja lieventää sitten – totta kai – niitä ahdistuksen ja pelon tunteita, koska siinä pystyy käsittelemään. Se kädenliike, ja monesti nimenomaan käsin kirjoitettuna, se kädenliike, kun sä kirjotat kynällä, nii se on itsessään jo aika terapeuttista, ihan tutkimusten mukaan.
Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuota. Ja mä oon aika vakuuttunu, että hyvin moni kirjastonhoitaja Suomessa on tietämättään harrastanut kirjallisuusterapiaa ilman mitään koulutusta, että hyllyjen välissä käydään aivan todella monenlaisia ja monentasosia keskusteluja kirjallisuudesta, että kun löydetään ihmiselle joku kirja, tai asiakas on löytäny jonku tietyn kirjailijan ja kertoo innoissaan siitä, että miten tää niin kosketti mua, ja että onko hän kirjottanu jotain lisää. Sit siinä aina tulee joku palanen hänen elämästään, että tämä kirja auttoi minua avioerossa, et se nosti minut, ja minä löysin jotain aivan uutta ajateltavaa tai jonku uuden näköalan tai uuden polun elämään. Niin musta tuntuu, että näitä on ihan varmasti muillaki ku itsellä ja omilla ystävä-, kirjastonhoitajakollegoilla näitä kokemuksia.
[musiikkia]
Haastattelija: Miten niitä aletaan purkamaan sit, elikkä ihmisellä on joku asia, mitä se haluaa lähtee selvittämään itsensä kanssa, niin ehdotatko hänelle jotain kirjaa, minkä hän lukee ensin, ja hän alkaa sen pohjalta kirjottamaan? Vai onko se suoraan se oma kirjotus ja keskusteluprosessi sitte sen ryhmän kanssa?
Pirkko Ilmanen: Kumpikin polku on mahdollista, mut aina sen ihmisen omista lähtökohdistaan. Et joillekki on helpompaa lukea ja sitte kirjoittaa siitä, mitä sen lukemisen kautta herää. Ja siihenki on erilaisia menetelmiä sit, että jos luetaan, nii sieltä etsitään joku semmonen kohta, mikä oli erityisen koskettava, tai joka avasi sen ahaa-elämyksen tai sen uuden näköalan. Sieltä voi sieltä tekstistä löytää… Esimerkiks käytän paljon silmukointia, eli etsitään semmosia… Mä sanon niitä akupunktiosanoiksi. Eli etsitään semmosia avainsanoja sieltä tekstistä, semmoset tärkeimmät sanat, vaikkapa nyt yheltä aukeamalta. Eli silmukoidaan ne, ympyröidään ne sanat. Yleensä mä otan siitä kopion, ja sitte ympyröidään. Sitten niistä sanoista rakennetaan vaikkapa runo, tai ne kirjotetaan uusiksi lauseiksi. Ja sitä työstetään tavallaan, niitä sanoja. Tää on yks menetelmä. Sit yleensä ihminen löytää sieltä vielä jonku uuden, et se ikään ku kiteytyy siinä se hänen kokemuksensa.
Et tommonen voi olla yks tapa, miten työstetään sitä kirjan tarinaa kirjottamisen avulla. Mutta yleisempää on, että… Suomi on siis kirjottajakansaa: meillä esimerkiks täällä Lippulaivan kirjastossa alotettiin nyt semmonen senioreiden luovan kirjottamisen ryhmä, et se ei oo kirjallisuusterapeuttinen ryhmä, mutta oon kyl käyttäny siellä näitäkin menetelmiä. Niin sinne tuli tuplasti niin paljon väkee, et me jouduttiin luomaan kaks ryhmää nyt. Sillon juttelin näitten ihmisten kanssa, että hirmupaljon on eläkeikäsissä ihmisissä kirjottavia ihmisiä vielä, ja he olivatki huolissaan, että osaako ne nykynuoret enää edes kirjottaa, kun olivat niin kiitollisia, et me saatiin järjestettyä kaksi rinnakkaista ryhmää.
Et Suomi on kirjottavaa kansaa, ainakin vanhat ihmiset vielä, ja sen vuoksi kirjottamisen kautta työstetty tämmönen kirjallisuusterapeuttinen työskentely, nii se on ainakin mulla ollu Kirkkonummella ja täällä Espoossa, Helsingissä, missä oon ryhmiä vetäny, nii se on ollu se pääsuuntaus. Et toki on myös sitte siellä ryhmän sisällä, että vaikka he ovat kirjoittajia, niin me työskennellään totta kai myös valmiiden tekstien äärellä, että mä tuon sinne… Runot on siitä helppo, että ne on lyhyitä käsitellä sillä yhdellä puolentoista tunnin kerralla. Mutta useesti tuon myös erilaisista kirjoista pätkiä, et me ei lueta kokonaista teosta yhdessä, et se ei oo kirjapiiri, mutta työstetään asioita sitten valmiiden tekstien, tekstinpätkien kautta. Novellitki on ihan hyviä: novellin ehtii myös käsitellä yhden tapaamiskerran aikana.
Mut tosiaan se, mitä asiakkaalle, tai siis… no, puhutaan nyt asiakkaasta, niin tarjotaan, nii se on ihan hänestä kiinni, että jos nyt multa joku kysyis, että hei, voitasko työskennellä kahdestaan, et mä haluaisin tämmöstä ja tämmöstä asiaa käsitellä. Ja se riippuis, jos hänellä ois vaikka ollut avioero sillä ihmisellä, niin mä kävisin ensin läpi semmosta kirjallisuutta, mitkä vois siihen auttaa, ja tarjoisin hänelle niitä kirjoi, et haluaisko se lukee jonku näistä. Jos hän sanoo, että kirjat ei oikeen oo mun juttu, et mä tykkään enemmän kirjottaa, nii sit me alotettas siitä kirjottamisesta. Mut jos hän tykkää lukemisesta, niin yleensä kyllä alottaisin sen lukemisen kautta, että hän pääsis siihen moodiin, ja sitte käsiteltäs sitä kirjaa sen kirjottamisen kautta. Että se riippuu aina ihan ihmisestä ja ryhmästä että kumpi edellä mennään, mut molempia käytetään, niin kirjottamista kuin valmiita tekstejä.
Haastattelija: No, kuka voi toimia kirjallisuusterapeuttina tai kirjallisuusterapiaohjaajana?
Pirkko Ilmanen: No, koulutettu henkilö, et se kestää semmosen vuoden se koulutus. Nykyisin siihen on tullut tämmönen koulutuspolku, että ku on huomattu, että sinne hakeutuu myös ihmisiä, jotka ei välttämättä oo kirjallisuutta niin paljon lukeneet, niin siin on ensin tämmönen… Sen voi ihan tarkistaa tuolta kirjallisuusterapiayhdistyksen sivuilta, mut et siin on tämmönen enemmän henkilökohtaisen kasvun polku ensin. Sitte on se varsinainen kirjallisuusterapiaohjaajan koulutus. Se on edelleen se noin vuoden. Ja siihen on tullu jatkona nyt sitten, onks se kaks- vai kolmevuotinen, kirjallisuusterapeutin koulutus. Mut mä oon tosiaan käyny sen kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksen: sillon ei vielä ollut tätä terapeuttikoulutusmahdollisuuttakaan. Nyt just tänä talvena on ne ensimmäiset kirjallisuusterapeutit sieltä valmistuneet, et se on ihan niin uus.
Siinä koulutuksessa meillä oli kirjallisuusterapeutteja ja psykoterapeutteja opettajina, ja se oli erittäin monipuolinen, et me käytiin kyllä paljon myös taideterapiaa läpi. Meil oli taideterapeutti kouluttajana yhdellä jaksolla, missä työskenneltiin ihan siis myös maalaamalla. Ja siinä oli tehty se kynnys matalaksi niille, ketkä eivät jostain syystä pidä maalaamisesta, tai on jotain traumoja kouluajalta, niin kaikki teki vasemmalla kädellä, mikä lievensi sitä suorituspainetta, että pitäis jollain tavalla osata tehdä esittävää taidetta, vaikka siinä sanottiin, että tää on vaan yksi menetelmä tässä kirjallisuusterapiaohjauksen tueksi. Ja mä oon ite, koska rakastan kuvataidetta ja harrastan sitä, niin mä oon itse käyttäny omissa ryhmissä näitäkin kuvataideterapeuttisia menetelmiä, et se on ihan kiva, laajentava juttu.
Yks semmonen harjotus, mistä esimerkiks ihmiset on kovasti tykänny, että tehdään rumasta kaunis. Et ensin tehdään niin ruma maalaus ku ikinä vaan voi tehdä, et sinne laitetaan kaikki rumat tunteet ja inhottavat asiat ja rumat värit. Se on aika hauskaa, että [naurahtaa] moni ihminen sano, että emmä saanut tästä nyt niin rumaa ku mä halusin! Sitte sieltä otetaan sieltä rumasta työstä, se vielä rypistellään sitten lopuks, ja sitte se tehdään… Otetaan sieltä se ruma kohta, kaikista rumin kohta, ja sitä käytetään sitten siinä kauniin teoksen maalaamisessa. Se piilotetaan se ruma pieni palanen johonkin kohtaan sitä kaunista työtä. Ja se on mun mielestä tosi terapeuttista, koska sitähän meidän elämä on, että meillä on niitä rumia ja rosoisia kohtia siellä kaiken kauniin keskellä. Niin ne vaan pitää osata hyväksyä osaksi sitä omaa elämää ja nähdä ne siinä, että tuo oli semmonen vaihe, ja tosta jäi tommonen ruma jälki, ja se kulkee mun elämässä mukana, mutta mä oon sille armollinen.
Niin tosiaan kaikki ei käytä kuvataidetta siinä ollenkaan mukana: kirjallisuusterapia voi puhtaimmillaan olla sitä, että luetaan ja kirjotetaan, mut että itse esimerkiksi käytän. Ja sitte on musikaalisia ihmisiä, jotka käyttää taas sit musiikkia. Mä käytän ainoastaan musiikkia sillä tavalla, et me yhdessä kuunnellaan, mutta en osaa soittaa. Kirjallisuusterapia on hyvin semmonen laaja ja monialainen, et siinä voi käyttää hyvinkin monitaiteellisesti erilaisia menetelmiä. Lasten ryhmissä oon muun muassa leiponut. Ja lasten ryhmissä… Itse en osaa tanssia, mutta mulla oli… Nää maahanmuuttajatytöt oli sellasia erittäin kehollisia ja tanssillisia ihmisiä, niin he hyvin usein tanssivat jonku tarinan sitten, et ne käsitteli sen tanssin kautta tarinoita tai sitä, mitä oltiin itse kirjoitettu. Ja se oli itelle tosi oivaltavaa, et ihanaa, että vaikka mä en itse hallitse tätä formaattia, niin mun viisaat mahtavat, kirjottajalapset, niin ne toivat siihen sen omalla osaamisellaan.
Kirjallisuusterapia voi olla näin laajaa, et lähdetään liikkeelle joko siitä pelkästään tekstistä tai kirjotetaan, mut sit siihen voidaan ottaa mukaan näitä muita taiteenlajeja.
[musiikkia]
Haastattelija: Haluatko vielä lopuksi jollain tapaa kannustaa tai ehdottaa, että kuinka voisi ottaa näitä toimintamallei, vaikka ei itse ole ohjaaja, oman työnsä, esimerkiks lukupiireihin tai lastenlorupiireihin mukaan?
Pirkko Ilmanen: No, nii, siin on se, että ei ehkä ainakaan kauheen… Mä oisin sillä tavalla varovainen, et mä en nyt lähtis ihan sanomaan, et luet vaan kirjasta ja [naurahtaa] alat tekemään. Niin, että siinä kuitenkin tarvitaan sitä ammattitaitoa, että jos ihmisellä herää jotakin niin voimakkaita, ahdistavia tunteita esimerkiks, että sitte pystytään käsittelemään niitä yhdessä, et se pitää aina ottaa huomioon. Mut sillä tavalla, niin sanotusti kevyemmin, niin se kannattaa tiedostaa, että kirjallisuudella on terapeuttisia vaikutuksia.
Et mun mielestä voi sellasesta lähtä liikkeelle, että missä tahansa kirjottavassa tai lukevassa ryhmässä puhuu siitä, että miten kirjallisuudella on tämmönen itseilmaisukykyä ja luovuutta kehittävä vaikutus, ja että kirjallisuutta lukemalla tai kirjottamalla voi lisätä omaa itsetuntoo ja jopa kohottaa sitä omaa itsetuntoa, ja että ristiriitasia tunteita ja vaikeita tunteita voi tutkia ja tarkastella tekstien kautta tai kirjottamalla jotenki helpommin: se on tietyllä tavalla vähän etäännytetty itsestä ne kipeät asiat. Ja se, että lukee paljon tai kirjottaa, ihan siis päiväkirjan kirjottaminen jo on kirjallisuusterapiaa. Niin se, että sillä tavalla voi tutustua omaan itseen ja niihin omiin käyttäytymis- ja ajattelumalleihin. Et jos kirjottaa päiväkirjaa säännöllisesti ja sitten lukee sitä säännöllisesti, mitä on kirjoittanut, niin kyllä sieltä helposti huomaa ne omat ajattelumallit. Varsinkin ne, jos jumiutuu tietynlaisiin tapoihin.
Että mää rohkaisisin kirjastonhoitajia, jotka ohjaa lukupiirejä tai kirjottajapiirejä, rohkaisemaan niitä omia asiakkaita ajattelemaan tätä puolta. Että ei niinkään ehkä ohjaamaan kirjallisuusterapiaa, että tässä nyt niinkun leikitään sellaista, mutta puhua tästä, miten kirjallisuus on itsessään terapeuttista, ja että se voi todella… ja aina auttaa yleensä omien kokemusten jäsentämisessä ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Se sanottaa meiän tunteita ja kokemuksia, koska joku muu on sanottanu ne jo sinne kirjaan. Ja siinä, kun itse kirjoittaa, ja varsinki se ryhmän tuki, varsinki jos ryhmässä kirjoitetaan ja jaetaan niitä tekstejä, niin joku muu on voinut sanoittaa minun tunteeni paremmin kuin minä itse, ja saa jonku oivalluksen.
Sillon ollaan kirjallisuusterapian äärellä, tämmösessä kevyemmässä mielessä. Että vertaistukimielessä kaikki kirjapiirejä ja kirjottamisviirejä ohjaavat kirjastolaiset ovat sen kirjallisuusterapian keskiössä. Eli siihen vertaistukeen ja semmoseen, sanotaanko, ajatusten ja tunteiden akupunktiohoitoon voi osallistua ilman, että on itse kirjallisuusterapiaohjaaja. Mutta lämpimästi suosittelen käymään sen koulutuksen, koska se antaa kyllä välineitä ihan todella monenlaiseen työskentelyyn.
[musiikkia]
Haastattelija: Suuret kiitokset, Pirkko, tää oli erittäin hyvä orientaatio tähän aiheeseen, ja oikein mukavaa jatkoa! Kiitos.
Pirkko Ilmanen: Kiitoksia!
[musiikki jatkuu]
Du kan lyssna podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 27 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla-podcastiin. Tänään meillä on Aleksi Paavola Elev-yrityksestä, joka kertoo tekoälyn puheenvuorokoulutuksesta. Ole hyvä, Aleksi.
Aleksi Paavola: Kiitos paljon. Eli meikäläinen on tosiaan reilu kymmenen vuotta ollu teknologiayrittäjänä. Oon perustanu ja myyny pari teknologiayritystä. Ja nyt sitten viimesen sellaset… Tai oikeestaan 2017-vuodesta lähtien mä oon käyttäny suurimman osan mun päivistäni tässä tekoälyn parissa. Ja nyt reilut kaks vuotta oon sit tehny käytännössä pelkästään tekoälykonsultointia. Eli autan yrityksiä ottaa generatiivist tekoälyä käyttöön, ja oon rakentanu ja ollu mukana rakentamassa näitä järjestelmiä yrityksille ja sit myöski pitäny tästä aiheesta paljon erilaisia koulutuksia. Suurin osa ihan täällä Suomessa, mutta nyt olin just kaks viikkoa sitte tuol Saudi-Arabiassa Saudi-Arabian eri ministeriöitä kouluttamassa tekoälyasioista. Mut siinä tälleen lyhykäisyydessään.
Haastattelija: No, kuinka monipuolisesti tekoäly näkyy ihmisten arjessa?
Aleksi Paavola: Jes, erinomainen kysymys. Mä lähtisin ehkä liikkeelle tässä vielä siitä… Varmasti suurin osa nyt kuulijoista tietääkin, mistä on kysymys, mutta siis mun mielest on kiva aina sillee vähän kattoo sitä… tai avata näit termejä. Eli nyt jos mietitään ihan lyhyesti, et mistä nyt tässä tekoälyssä olikaan kysymys, niin tekoälystä ku puhutaan, niin yleisesti ottaen (–) [01:56] yleinen määritelmä on se, että meil on joku tällanen ihmisen kaltaista älykkyyttä vaativa tehtävä, jota sitte tietokoneella suoritetaan. Ja tästä mun mielest erinomainen esimerkki on nyt esimerkiks tää kissojen tunnistaminen. Ja tässä päästään samalla tää toinen keskeinen termi määrittelemään, eli koneoppiminen.
Eli nyt jos me ajatellaan kissojen tunnistamista kuvasta, niin me ei olla keksitty sellasta tapaa, miten ihminen vois koodaamalla rakentaa sen luotettavan järjestelmän. Et ihminen lois jonku algoritmin, jonka avulla me tunnistettas kissoja kuvista. Mut me ollaan kuitenki pystytty… Et täähän on tietokoneelle nykyään tämmönen tosi triviaali tehtävä, ja se johtuu just siitä, me ollaan kehitetty tää koneoppiminen. Eli nyt sen sijaan, että ihminen yrittäs jollain tavalla määrittää tämmösten ehtolausekkeiden avulla, et millä tavalla me voitas näistä kuvan pikseleistä erottaa, et onko siinä kuvas kissaa vai ei, niin nyt me jätetään tää työ tietokoneelle. Eli annetaan tietokoneen määrittää se algoritmi, ja se, mitä me annetaan sille tavallaan raaka-aineeks tähän, on sitten näitä labelöityjä kuvia. Eli iso kasa kuvia, jossa me kerrotaan, että nyt tässä kuvas sitte joko esiintyy kissa tai ei esiinny kissaa, ja sitä kautta tietokone määrittää meille sitte tällasen algoritmin, jota me voidaan sitte käyttäjinä käyttää siihen, et me saadaan tunnistettua näitä kuvia, et onko jossain kuvassa kissaa vai ei.
Mut tästä nyt päästään sitte ehkä sujuvasti siihen, että miten tää tekoäly näkyy nyt ihmisten arjessa. Nythän tää koneoppiminen on osa meidän jokaisen arkee täällä länsimaissa tosi vahvasti. Eli meil on siis… Et jos aatellaan vaikka nyt älypuhelimen eri sovellukset: käytännössä kaikki nää sovellukset jollain tavalla hyödyntää koneoppimista. Siis vaikka just sosiaalisen median sovellukset, tai sit just, jos me mennään tekee jotain verkko-ostoksia, niin siel on just nää koneoppimiseen perustuvat suosittelualgoritmit, tarjoo meille näitä tuotteita. Ja sit nytten varsinkin viime aikoina enemmän ja enemmän älyä on tullu näihin asiakaspalveluchateihin, et siellä me kohdataan nykyään aika usein tämmönen generatiivinen tekoäly. Eli nää on tässä nyt viimesen, sanotaan, ehkä kymmenen vuoden aikana, kun tää koneoppimisen tämmönen valtakausi on kukoistanu, niin tää tekoäly on tullu osaks meidän arkee. Ja nyt näyttää tosi vahvasti siltä, että tää tekoälyn voittomarssi vaan jatkuu, ja nyt sitten enemmän ja enemmän meidän arjessa me kohdataan sitten näitä tekoälyjärjestelmiä.
Haastattelija: Mainitsitki sen, että se on tullu osaks meidän arkea, ja mietin, että miksi siihen tulisi kiinnittää huomiota, niin se tosiaan on se syy, koska se näkyy kaikessa niin monipuolisesti. Mutta voiko tai pitääkö tekoälyä välttää?
Aleksi Paavola: No, tää on mielenkiintonen kysymys siis ensinnäki siitä näkökulmasta, että nyt tää tekoälyn välttelyhän on hirvittävän vaikeeta, koska just se on niin monessa paikassa meillä. Mut mä sanosin, että… Tai mä en suosittele kyllä mitenkään välttelee tätä tekoälyä, ehkä senki takia, että siinä (kyllä) [05:55] turhaan tekee omasta elämästään sitte… luo turhaa sellasta kitkaa ja haasteita. Et ehkä tunnistaminen on sitte parempi termi tähän näin. Et olis kyllä hyvä tunnistaa ne tilanteet, missä tekoäly tulee meillä vastaan. Ja sitte ehkä pohtia just sitä, että millä tavalla nyt esimerkiks näillä tekoälyalgoritmeilla pyritään sitte vaikuttaa meidän käyttäytymiseen. Mä ehkä sanosin näin, että vältellä ei tarvi, mutta ehdottomasti kannattaa opetella tunnistamaan.
Haastattelija: Ja onko tekoäly uhka vai mahdollisuus?
Aleksi Paavola: Mä sanoisin, et se on molempia, sekä että. Ite oon aina suhtautunut tähän tekoälyyn enemmän mahdollisuuksien kautta ja oon tosi positiivinen tän tekoälyn ja kehityksen suhteen. Mä uskon, että tää tulee tehostaa tosi paljon meidän työtä ja työntekoo ja mahdollistaa sellasten rutiinitehtävien automatisoinnin. Ja nää on kuitenki pitkälti sellasia tehtäviä, mitä nyt ehkä ei oo niin kauheen mielekkäitä ihmisten ylipäätään tehdä. Ja sit just tämmösiä haastavampia tehtäviä taas pystytään just tehostaa. Ja nyt ainakin… Pois lukien jotkun aika yksittäistapaukset ja… Niin tekoäly ku on kuitenkin tällanen tehostaja ja apuri, et me ollaan aika kaukana vielä siitä pisteestä, että tekoälyn avulla vois korvata työntekijöitä, siis ihan silleen kokonaisuudessaan, et se on enemmän tällasten työtehtävien tehostamista ja sitte yksittäisten työtehtävien korvaamista, mitä tapahtuu.
Mut totta kai tähän liittyy myös näitä uhkia. Eli nyt sitten meil on tiettyjä aloja, joissa on aika väistämätöntä, että tekoäly tulee vähentää ihmisten työpanoksen tarvetta. Et esimerkiks nyt, vaikka nyt itse… Tai mitä tulee tapahtuu liikenteessä, on iso muutos. Eli siis nää… Vaikka tässä nyt on… Nää kymmenen vuotta nyt on tavallaan jo odoteltu tätä itseajavien autojen tulemista, nii kyl nää kuitenkin, siitä huolimat, se on kestäny kauan, niin vuosi vuodelta tää teknologia on kyllä kehittyny merkittävästi. Ja nyt meillä on jo sitte monessa Amerikan osavaltiossa, meillä on näitä täysin itseajavia takseja. Ja tää on selkeesti juttu, mikä tulee, että meillä on kyllä tällasia tiettyjä toimialoja, missä tapahtuu sitte tosi isoja muutoksia.
Ja ehkä tänki takia mä suosittelen olee hereillä tän asian kanssa ja perehtyy tavallaan siihen, että mitkä näiden tekoälyn tavallaan vahvuudet ja heikkoudet on, nii sitte on helpompi navigoida ite siellä seassa ja miettiä, että miten tän tekoälyn kanssa voi sitte kilpailla. Tästähän hauska esimerkki on siis valokuvausteknologia, et jos me mietitään tällasta maalaustaidetta ennen valokuvausteknologian keksimistä, niin siinähän paljolti pyrittiin kuvaamaan ihmisiä, ilmiöitä sellasina kun ne oikeesti on jossain jonain hetkenä näyttänyt. Ja sit ku valokuvausteknologia tuli, nii aika nopeestihan nää taiteilijat huomas, että me ei pystytä näitten kameroiden kanssa kilpailla. Ja sit täst on kuitenki kymmeniä vuosia aikaa, ja nykytaiteella, tämmösellä maalaustaiteellaki kuitenkin mun käsitykseni mukaan menee ihan mukavasti. Eli nää on sit pystyny… Ihmiset on tosi sopeutuvaisia. Sen takia mä suhtaudun tähän just tosi positiivisesti tälleen niinku mahdollisuuksien kautta.
[musiikkia]
Haastattelija: Tohon sanoisin… En tiedä, kokeeko muut niin, mutta mä olettaisin, et ihmiset arvostaa aitoutta. Ja tekoälyä ei ehkä pidetä aitona asiana [nauraa]! Että se on, niinkun, mitä taiteeseen ja taidemuotoihin tulee, et toki muusikothan nyt on nostanut esille sen asian, että kuinka heidän ääntään käytetään väärin ja heidän kappaleitaan tekoälyn kautta, että heidän oikeuksiaan ei oteta siinä huomioon. Niin samahan, että tekoälyhän pystyy kirjottaa kirjoja, matkien jonkun jo kuolleen kirjailijan kirjotustyyliä, jollonka se voi olla vaikee tunnistaa, että kumpi on… No, nykyään, tässä vaiheessa se tekoälyn kielen taito ei välttämättä ole sitä samaa tasoa, mitä se olis sillä oikeella ihmisellä aikanaan ollut, et sen tunnistaa kömpelömmästä kieliasusta, mutta mitä pidemmälle se pääsee kehittymään, niin sitä heikomminhan sen tunnistaa. Niin mä uskon, et se, et minkä takia sitä ihmisen tekemää taidemuotoo toistaseks ainaki arvostetaan enemmän vielä, johtuu siitä, että se on aitoa eikä keinotekoisesti tuotettua. Tää on ihan täysin mun tulkintaa, voin olla väärässä, mutta näin mä ite sen nään.
No, mites sitte AI-lukutaito, mitä se on?
Aleksi Paavola: Jes, eli AI-lukutaito, vois ajatella, että se on ehkä kykyä ymmärtää, miten tekoäly toimii, ja minkälaisia vaikutuksia tekoälyllä nyt on sitte yhteiskuntaan. Ja mä ite ajattelen, että tää AI-lukutaito on tällanen… Miten sitä nyt vois sanoo? Siis tällanen… Sen ainakin tulis olla tämmönen kansantaito, siis vähän samal lailla kun joku ihan perinteinen vaikka lukutaito, että jokaisen olis mun mielestä hyvä ymmärtää, et miten nää tekoälyjärjestelmät toimii, ja sitten just tunnistaa niitä, et okei, et nyt tässä on selkeesti kyseessä tekoälyjärjestelmä, jonka kanssa mä asioin, ja sitte sen takia siihen todennäköisesti liittyy tiettyjä erityispiirteitä. Et joo, ehkä summaisin sitä näin, että se on taitoa ymmärtää, taitoa tai kykyä ymmärtää sitä, että miten tekoäly toimii.
Haastattelija: Kuinka AI-lukutaitoa voi itse kehittää?
Aleksi Paavola: No, täs on tietysti tosi paljon eri mahdollisuuksia, eli meillähän on valtavasti… Nytte vois sanoo aika turvallisesti, et me eletään kuitenki tällasessa pienessä tekoälykuplassa, nii valtavasti tästä sitten uutisoidaan ja kirjotetaan ja tuotetaan kaikenlaista sisältöö. Niin nyt sitte ihan lukemalla näitä tekoälyyn liittyviä, seuraamalla mediasta tätä tekoälyyn liittyvää keskustelua – se on tietysti yks. Sitten voi osallistua just tällasiin koulutuksiin ja kursseihin, ja näitä löytyy tosi laajalla skaalalla. Monilla varmasti jollain tavalla työpaikat tarjoo näitä, ja sitte netissä on paljon hyviä kursseja, ja löytyy myös ihan ilmasia, ja on maksullisia. Tää koulutukset ja kurssit on tietysti yks väylä, ja sitte ihan perinteiset kirjat, et tekoälyn ympärillähän on paljon, varsinkin nyt viime aikoina, kirjotettu kirjoja, niin voi ihan perinteisellä tavalla sitten kirjoista opiskella tätä. Toki sitten nää on… Yks sellanen ominaisuus, mikä näissä monissa tämmösissä kielimallipohjasissa generatiivisen tekoälyn sovelluksissa, kuten vaikka ChatGPT:ssä, niin näähän on erinomasia opettajia. Et tekoälyä voi käyttää siihen, että tekoälyn avulla opiskelee sitten tekoälystä, niin se on sellanen yks hauska tapa sitte tavallaan tutustua näihin.
Ehkä sen sanon vielä, että mikä… Kaikista parhaiten oppii käyttämään tekoälyä siten… ja ymmärtämään tekoälyä, on se, että käyttää sitä itse. Et tällanen tosi hyvä nyrkkisääntö on se, että kymmenen tuntia kun on sit käyttänyt tällasta kielimallipohjasta tekoälyjärjestelmää, kuten vaikka ChatGPT, niin sitten alkaa vähän niinku päästä kärryille siitä, että mites tää oikeen toimii.
Haastattelija: Pärjääkö kirjastotyössä enää ilman tekoälyä?
Aleksi Paavola: Hyvä ja mielenkiintonen kysymys. Varmasti pärjää, mutta sitte ehkä sitä vois myös ajatella niin, että miten paljon lisää tekoäly vois sitte tuoda kuitenkin tähän kirjastotyöhön. Ja mä uskon, että siin on kyllä paljon mahdollisuuksia. Et just esimerkiks tekoälyhän on tosi hyvä käsittelee tällasia isoja aineistoja ja tekee niistä tiivistelmiä. Ja sit myös meidän tiedonhaun menetelmät on parantunut tosi paljon, et me pystytään nykyään aika helposti tekee tällasia järjestelmiä, joissa me pystytään vaikka keskustella luonnollisella kielellä tällasten valtavien tekstimassojen kanssa. Et varmasti on näin, että tekoäly tuo kyllä huikeita mahdollisuuksia siis kirjaston palveluiden parantamiseen ja sellaseen henkilökohtasempaan asiakaspalveluun, et nythän periaatteessa tekoälyn avulla meil ois sitten mahdollista tarjota tosi helposti ja nopeesti tietoo sellasista tosi laajoista aineistoista. Nii siinä mä nään kyllä, siin on paljon potentiaalia.
Haastattelija: Tuleeko ottaa huomioon jotain tiettyjä oikeuksia tekoälyn suhteen?
Aleksi Paavola: Ehdottomasti kyllä. Eli nyt tää tietoturva-asia on ainaki sellanen, että nyt hyvänä nyrkkisääntönä vois pitää sitä, et jos aatellaan tällasia ilmasia tekoälyjärjestelmiä, joita nyt on… Esimerkiks vaikka ChatGPT:llä on tällanen, et he tarjoo myös ilmasena tätä chattipalvelua, jossa voi keskustella tekoälyn kanssa. Niin nythän siinä, niinku aina näissä ilmasissa palveluissa yleensä on, jos ei ne oo mitenkään… et jos ne on kuitenki yritysten tarjoamia, ilmasia palveluita, niin yleensä niissä on sitte jonkinlainen ansaintalogiikka, ja aika usein se on sitte jollain tavalla siihen dataan liittyvää. Eli nyt te maksatte siitä, että te käytätte ilmaseks sitä ChatGPT:tä sillä teidän datalla. Ja se tarkottaa sitä, että nyt tää OpenAI, joka on tän ChatGPT:n taustalla oleva yritys, niin se sitten näitä omia mallejaan kouluttaa näillä teidän… tai saattaa kouluttaa näillä teidän käymillä keskusteluilla ja varaa vähintäänkin siihen oikeuden. Eli hyvänä nyrkkisääntönä voitas pitää sitä, että nyt näissä ilmasissa järjestelmissä, niin jos te voitte print-… Siis se, mitä te ootte syöttämässä sinne, nii jos te voitte printata sen ja jättää kahvihuoneen pöydälle, niin sit sen voi laittaa tällaseen ilmaseen järjestelmään.
Tähän ehkä samaan hengenvetoon vois myös sanoo sen, että näiden chat-pohjasten kielimallijärjestelmien tietoturvaan liittyy kyllä aika paljon tällasta sekaannusta. Ja mä uskon, et se johtuu siitä, että nyt sillon alkuvaiheessa, sillon ku ChatGPT tuli, niin niillähän ei ollu mitään muuta kun tää ilmaisversio. Ja se ilmaisversion tietoturva on sinänsä, se on pysynyt ennallaan, ja sillon just alkuvaiheessa ihmiset syötti sinne siis asioita, jota ei tulis syöttää tällasiin ilmasiin järjestelmiin. Mut nyt sitte täs on tietysti iso tällänen liiketoimintamahdollisuus näille tämmösten kielimalli-chat-järjestelmien tuottajille, ja sen takia tähän on kehittynyt sitte… Tai he on rakentaneet tähän näitä tietoturvaominaisuuksia. Ja kyllä meillä nyt on mahdollista sit esimerkiks käyttää ChatGPT:tä siten, että sen käyttäminen on tosi tietoturvallista.
[musiikkia]
Aleksi Paavola: Et se ei vaadi, niinku, jotta näitä järjestelmiä vois käyttää tietoturvallisesti, niin enää se ei vaadi sitä, et pitäs olla mikään suljettu ympäristö, tai pitäs rakentaa joku oma ChatGPT. Et näitä tapoja käyttää tietoturvallisesti näitä kielimallipohjasia chat-järjestelmiä, nii näitä on useita. Eli tämmöset ihan niinku vastaavat… Vastaavan tason tietoturva löytyy esimerkiks tästä Microsoftin 365 Copilotista tai sitten just vaikka Googlen Gemini-järjestelmästä.
Haastattelija: Tästä mä vielä aasinsiltana viimesenä kysymyksenä esittäisin: voiko AI:hin luottaa?
Aleksi Paavola: No, tää on erinomainen kysymys, ja valitettavasti joudun vastaa tähän, että se riippuu täysin tilanteesta. Ehkä hyvänä sellasena yleisenä nyrkkisääntönä vois sanoo näin, että on hyvä suhtautua skeptisesti tekoälyn tuottamiin vastauksiin. Ja nyt tää… Puhutaan tällasesta käsitteestä ku hallusinaatio, millä tarkotetaan siis sitä, että tämmönen kielimallipohjanen järjestelmä tuottaa tekstiä, joka ei pidä paikkaansa. Ja ongelmaa on ehkä jossain määrin vähän liioteltu. Ja se johtuu ehkä siitä, että sillon marraskuussa 2022, kun ChatGPT julkastiin, nii, no, me oltiin hyvin, hyvin eri tasolla, mitä me ollaan nyt, eli täs on tapahtunut ihan valtava kehitys. Jos sä sillon kysyit ChatGPT:ltä vaikka jotain Suomen historiaan liittyen, nii se todennäköisyys, että sä sait oikean vastauksen, ei ollu kauheen korkee. Ja sitte taas todennäköisyys, että sä sait oikealta kuulostavan vastauksen, oli kuitenkin [naurahtaa] hyvä, tai tosi korkee.
Et nää on historiallisesti ja tavallaan edelleenkin nää kielimallipohjaset järjestelmät, niin nää tuottaa… Nää ei oo hyviä tunnistamaan siis sitä, että miten luotettavan vastauksen ne antaa tai on antaneet. Eli ku nää on koulutettu nyt toimimaan tämmösinä ihmisen hyödyllisinä apureina, niin näillä malleilla on tavallaan taipumus pyrkiä miellyttämään sitä käyttäjää. Eli ne pyrkii aina vastaamaan riippumatta sitte siitä, että tietääkö ne sitä oikeeta vastausta vai ei.
Ja ehkä tähän vois sanoo just sen, et sen takia varsinki tällä hetkellä tämmönen… Tää tekoäly on loistava työkalu sellaselle, jolla on sitä osaamista siitä aiheesta, mihin sitä tekoälyä sitte käyttää. Eli esimerkiks nyt vaikka se, että nyt jos mä koodaan, niin nyt ku mä osaan, mä tunnen sen tavallaan ohjelmistokehityksen kokonaisuuden tosi hyvin. Ja sit tavallaan se, mitä mä pyydän siltä tekoälyltä, on sellasta, minkä mä voisin myös tehdä itse, mutta mä saan sen nopeemmin sieltä tekoälyltä, ja välillä mä saatan saada jotain uusia ideoita myöski. Mut tällasiin käyttötapauksiin se tekoäly soveltuu ehdottomasti kaikista parhaiten, missä sun on helppo itse validoida sitä, että se vastaus on oikein. Et sellasiin sitte, et jos ajatellaan jotain sellasta aihealuetta, mistä ei itse tiedä mitään, nii sillon kannattaa olla ainakin tosi varuillaan sen suhteen, että minkälaisia vastauksia sieltä tulee. Vaikkakin nyt tää tilanne on huomattavasti, huomattavasti parempi ja menny koko ajan parempaan suuntaan. Mutta varuillaan on nyt ainakin toistaseks vielä hyvä olla, kun näitä käyttää.
[musiikki voimistuu taustalla]
Haastattelija: Kiitos, Aleksi, tää oli erittäin hyvä ja selkeyttävä puheenvuoro. Me kuullaan myöhemmin meidän koulutuksessa lisää, mutta tämä podcast julkaistaan sen jälkeen, joten tähän voi palata vielä sitten sen koulutuksen jälkeen syksyllä. Kiitos, Aleksi, erittäin paljon, ja hyvää loppuvuotta!
Aleksi Paavola: Kiitos, samoin, kiitos oikein paljon!
[musiikki jatkuu]
Du kan lyssna avsnitt här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Bandinspelningens längd: 28 min
Anteckningar i transkriberingen
| Intervjuare: | Intervjuare |
| Lena: | Svarare 1 |
| Karoliina: | Svarare 2 |
| or- | ordet blir avbrutet |
| (ord) | en osäker samtalsperiod eller en talare vars identifiering är osäker |
| (-) | ett ord som inte kunde urskiljas |
| (–) | flera ord som inte kunde urskiljas |
| [10 s paus] | en paus i tal på minst 10 sekunder |
| , . ? : | skiljetecken enligt skrivregler eller en paus i tal på under 10 sekunder |
Intervjuare: Välkommen till flytande podden, i dag har vi Lena Sågfors och Karoliina Harvala från Erte. Välkommen! Och den första frågan är: Vad är Erte?
Lena: Jag börjar kanske. Tack för att jag får vara med. Jag heter alltså Lena Sågfors och jobbar som koordinator på Seinäjokis Erte. Vårt långa namn är riskomfattande specialuppdrag gällande bibliotekstjänster som främjar barn och ungas läsande och läskunnighet. Det här är ju ett helt hopplöst namn som har tagit mig säkert fem år att lära mig att säga, så vi brukar använda oss av SJK Erte eller Seinäjokis Erte. Hoppas att biblioteksfolket vet vilka vi är.
Intervjuare: Varför grundades Erte?
Lena: Vi är det nyaste specialuppdraget som ministeriet har tillsatt. Alltså det är under visnings- och kulturministeriet som har gett det här specialuppdraget och vi har fått sju punkter om vad ministeriet vill att Seinäjokis Erte ska göra. Dom här finns på vår hemsida om någon vill fördjupa sig i dom. Jag kan säga så här kort att det handlar om att verka koordinerande, att samla expertnätverk och jobba med strukturer för att underlätta samarbeten för biblioteken. T.ex. mellan bibliotek och skolor eller bibliotek och småbarns pedagogik o.s.v. alltså såna stora helheter.
Vi ska föra bibliotekens talan i olika sammanhang och planera riksomfattande kampanjer. Vi ska sprida bra idéer om ett oder och helt enkelt jobba med utveckling av läsfrämjande verksamhet för barn och unga via dom allmänna biblioteken i Finland. Det är liksom både stort och smått i vårt uppdrag.
Intervjuare: Och Karolina, du arbetar i Rovaniemi Erte.
Karoliina: Ja, jag jobbar på Erte i Rovaniemi och vårt specialuppdrag, alltså erityistehtävä, är det samiska biblioteket och vi kallas Finlands samiska specialbibliotek.
Vårt uppdrag är att samla och sprida information om det samiska språket och samisk kultur, men också att främja tillgången till information samt kulturella fritidsintressen bland den samiska befolkningen i Finland. I princip att främja samiska bibliotekstjänster. Vi ligger i Rovaniemi och vi fungerar under Rovaniemis stadsbiblioteks lappland-avdelning.
Intervjuare: Vem kan ta kontakt med er?
Lena: Alla som vill. I Seinäjokis Erte så är ju bibliotekspersonal som jobbar med barn och unga liksom våra kunder och vår primärä målgrupp, men sen samarbetar vi ju med många andra också, men det är liksom för dom som vi jobbar.
Intervjuare: Vilka organisationer samarbetar Erte med?
Lena: Vill du ta först, Karoliina?
Karoliina: Ja, det här är lite komplext. Först fungerar vi lokalt, alltså att vi jobbar här i Rovaniemis stadsbibliotek och lapplands bibliotek. Men sen fungerar vi också regionalt, nämligen kommunbiblioteken i samernas hembygdsområde, alltså Sodankylä, Enare, Enontekis och Utsjoki kommuner. Det är viktiga samarbetspartner. Sen är det ju ett riksomfattande specialuppdrag och vi jobbar tillsammans med AKE och andra Erte. Vi har också andra bibliotek som t.ex. i Uleåborg och i Helsingfors i vårt nätverk och dessutom har vi också internationellt samarbete, eftersom det samiska området omfattar ju fyra stater, alltså i Sverige, Norge och också Ryssland finns det bibliotek som har motsvarande specialuppdrag, som vi också samarbetar med. Vi har t.ex. en gemensam samisk bibliografi.
Lena: Wow, jag känner igen det här när man jobbar riksomfattande så blir dom här samarbetena så otroligt viktiga och det beror lite på vad det är man gör i sitt arbete, så kommer man att samarbeta med olika organisationer. Men jag tänker att så här för mig på svenska, att jobba på Erte på svensk i Seinäjoki, då är t.ex. den här Åke-gruppen jätteviktig, alltså AKE bibliotekens svenska del. Regionförvaltningsverket är en viktig samarbetspartner och sen såna här finlandssvenska organisationer som också gör läsfrämjande verksamhet, t.ex. folkhälsan, läscentrum, svenska folkskolans vänner, sydkustens ordkonstskola, utbildningsstyrelsen, alltså många aktörer som jobbar läsfrämjande, men som inte är bibliotek. Det blir jätteviktigt för oss för att vi känner att vi behöver föra bibliotekens talan i dom här verksamheterna och liksom påminna om att dom allmänna biblioteken ska tas med i det läsfrämjande arbetet och det känns viktigt. Sen beror det på vad det är vi gör. Vi kan samarbeta med vem som helst nästan.
Intervjuare: Tack, vad planerar Erte för framtiden? Ska vi börja från Rovaniemi?
Karoliina: Nu måste jag skriva en strategi till utbildningsministeriet och t.ex. kurs för läsfrämjande arbete bland barn och ungdomar och speciellt i mindre samiska språk, alltså Enare och skoltsamiska. Dom är båda små språk som båda har cirka 300 talare och det utges inte väl i mycket litteratur på dessa språk och därför funderar vi på hur man främjar läsande om litteratur inte finns eller om barnet t.ex. har läst alla skoltsamiska böcker som finns. Målet är att utveckla en modell av bibliotekssamarbetet till samiska grundläggande utbildningen och småbarnspedagogiken.
Intervjuare: Och Seinäjoki?
Lena: Vi har ju samma krav förstås, att göra verksamhetsplan och så för ministeriet. Vi vill förstås fortsätta att hjälpa biblioteken på olika sätt. Det är liksom hela tiden vår drivkraft. Vi vill hjälpa och vi vill göra skillnad. Vi har vissa såna här etablerade och återkommande evenemang och verksamhet. T.ex. vår läsfest, lukulystit, tvåspråkig konferrens, som faktiskt nu 2025 kommer att vara live i Seinäjoki 13-14:e november, hoppas att alla kommer dit. Våra sommar läskampanjer är också såna här återkommande, att vi alltid producerar dom. Sen har vi lite snabbare återkommande fortbildningshelheter, Ertes distanstips, eller etävinkit och så har vi lite publikationsverksamhet som också är etablerat. Sen vill vi ju också kunna planera helt nya saker och vara snabba ifall det kommer ett önskemål från fältet, att det här skulle behövas. Vi liksom håller också vår verksamhet på det sättet så att det finns möjlighet till sånt. Men vi har arbete, det är klart att det gäller säkert alla, att hur mycket resurser vi har för vår verksamhet.
Karoliina: Och vi var ju bara en person till 2022 tror jag. Jag har börjat 2023.
Lena: Precis, och nu är ni två i Rovaniemi?
Karoliina: Nu är vi två.
Lena: Ja, precis.
Karoliina: En specialbibliotekare och sen jag, vad är kirjastovirkailija på svenska?
Lena: Bibliotekionär. Jo vi är ju tre i Seinäjoki. Vi har en utvecklingschef och sen är vi två koordinatiorer och det är klart att den största potten av våra resurser går ju till lönekostnader förstås. Sen får man se hur mycket som räcker till verksamhet och där kunde man ju önska att man hade mer för att kunna göra större skillnad.
Intervjuare: Vilken typ av evenmang och utbildningar anordnar Erte och Lena du sa någon.
Lena: Jag var inne på det att vi har våra etävinkit, distanstips, såna här webbinarier som är lite ledigare och snabbare. Vi brukar ordna kanske fyra stycken på svenska och nästan en gång i månaden på finska. Sen har vi våran lukulystit, läsfest, som är en större helhet och det är en konferrens som ordnas varannat år som webbinarium digitalt och varannat år live och i år 2025 så är det då dags för att träffas live och det ska bli jätteroligt.
Karoliina: Är bokkarusellen ert evenemang eller bibliotekskanalen?
Lena: Det är ett samarbete mellan Erte och AKE biblioteken och regionförvaltningsverket och bibliotekskanalen, så där jobbar vi tillsammans.
Karoliina: Precis som tarinasaalis på finska.
Lena: Ja, precis. Mycket sånt är vi ju gärna med i också där vi kan vara en del av en större helhet.
Karoliina: Vi ordnar evenemang om litteratur och kultur och också olika föreläsningar som har att göra med samer och vi ordnar också ofta evenemang på nätet eftersom vi fungerar i hela landet, eller streamar det. Dessutom håller vi naturligtvis t.ex. lässtund och bokprat. Sen har vi gjort en nätkurs om samisk kultur för finsk bibliotekspersonal som finns i liboppi och vi har gjort en webbplats om samisk litteratur och håller också samiska läsdiplom.
Intervjuare: Vad är Ertes önskan för framtiden?
Karoliina: Det här var lätt.
Lena: Det här var svårt. Jaha, var det lätt? Jag tänkte säga att det här är svårt. Bra, du får börja då.
Karoliina: Jag börjar. Vi önskar att vi någon gång har jämlika samiska bibliotekstjänster i hela Finland.
Lena: Wow, förstås. Jag var inne lite på samma sak. Det är någonting som man kanske slås av när man jobbar riksomfattande. Jag skulle också önska ett mer jämlikt barn- och ungdomsbiblioteksarbete i hela landet. Att från vår horisont så ser vi jättestora skillnader på olika ställen i Finland, hur man satsar på barn och ungdomars läsning och barn och unga som kundgrupp. Det är liksom ganska lätt att vi bara förtrollas av dom här nya fina biblioteken på vissa ställen, där man verkligen prioriterar barn och unga och sen glömmer man bort att det absolut inte ser ut så i resten av landet. Utan det är jättestora skillander. Jag skulle också önska att vi skulle få mer jämlikhet där. Det har varit en sån där fråga när vi har hamnat i att prioritera i Seinäjokis Erte. Där har vi valt att alltid prioritera dom små biblioteken och dom som behöver mest stöd.
Vi vet ju att det finns många såna här en mans bibliotek ute i Finland, där en och samma person sköter hela biblioteksverksamheten i en kommun t.ex. Hur ska den här läskampanjen också fungera där, samtidigt som på ett stort bibliotek med en massa som kanske har en stor avdelning för barn och unga, med mycket personal o.s.v. Det är en balans där, men måste vi välja så väljer vi alltid dom som behöver mest stöd.
Intervjuare: Vilken typ av utmaningar har verksamheten?
Lena: Det här var vi kanske inne på redan, att det ekonomiska är ju det som man tänker på allra först och det är klart att vi hade kunnat göra mycket mer om vi hade mer resurser. Vi är ju det nyaste specialuppdraget och vi fick jobba ganska mycket med det i början. Det här är vårt sjätte verksamhetsår och det tog tid för oss att etablera oss. I början så trodde alla att Seinäjokis Erte är ett projekt som verkar i något år och sen avslutas det. Vi fick alltid höra det, att folk frågade hur länge det här projektet pågår och vi bara svarade att det är kontinuerligt. Vi är här nu!
[Alla skrattar]
Lena: Men nu känns det som att vi har nått fram och att bibliotekspersonal vet vilka vi är och vad vi gör. Men utmaningen är ju det där riksomfattande, alltså att vi ska fungera i hela landet på finska och svenska, det är vår utmaning.
Karoliina: Jag tycker samma. Jag diskuterade med min arbetskamrat och hon tyckte också att en av dom största utmaningarna är att vår arbetsbeskrivning är så väldigt bred, eftersom vi ansvarar ju för tre samiska språk och alla åldersgrupper i hela Finland.
Sen måste vi ju också ha ett strikt internationellt samarbete och dessutom fungerar vi som ett lokalt bibliotek och vi är bara två personer.
Men o andra sidan tycker jag att det också är det som är skönt med det här jobbet. Att det är så mångsidigt och att man får resa till Norge för en bibliotekskonferrens, men att man också får sitta på golvet och pyssla. Jag tycker att frågan är hur man hittar balans och vad man ska prioritera.
Intervjuare: Samarbetar Erte i Seinäjoki med Erte i Rovaniemi?
Lena: Vi har samarbetat kring läskampanjer för att våra läskampanjer också har blivit översatta till dom samiska språken. När vi började så gjorde vi en resa till Rovaniemi och träffade specialuppdraget där. Därför att när vi sökte vår roll så ville vi, eftersom Rovaniemis Erte hade funnits länge, så kände vi att vi ville lära oss.
Karoliina: Vi har funnits i 30 år.
Lena: Precis.
Karoliina: Eller mer än 30 år, vi är det äldsta Erte som finns.
Lena: Jag tror att det här är också så där att när tillfälle ges, att vi gärna samarbetar och att om ni i Rovaniemi också märker att det här skulle Seinäjoki kunna hjälpa till med, så hoppas jag att ni tar kontakt.
Karoliina: Det gör vi.
Lena: Bra. Vi vill ju verkligen vara till för hela landet.
Intervjuare: Är operationen annorlunda på olika språk, eftersom Erte fungerar på fem språk?
Lena: Ska jag börja eller? Det här är kanske den viktigaste frågan i dag tror jag. Det skiljer sig beroende på språk och jag brukar framhålla hur otroligt stolt jag är över att man på Seinäjokis stadsbibliotek förstår vad tvåspråkig verksamhet innebär. Alltså det handlar inte bara om att översätta saker, utan dom tvåspråkiga biblioteken i Finland, alltså dom som jobbar på finska och svenska, dom har en annan verksamhetskultur. Man har olika behov beroende på språk och den förståelsen får du inte bara av att översätta samma verksamhet till olika språk, för att det kan vara att man behöver göra det på helt olika sätt. Därför så finns det då en svenskspråkig koordinator på Erte, där man ville att det skulle vara en som har svenska som modersmål men också har förståelse för den finlandssvenska biblioteksverksamheten. Rent konkret så möter vi ju det här när vi planerar vår verksamhet. Att vi behöver inte göra samma saker på finska och svenska, för att det finns olika behov.
Ta t.ex. tillgången till lättläst litteratur som är på finska, en ganska svår nöt att knäcka för barn och ungdomar, det finns för lite lättläst litteratur på finska. Medan det på svenska finns hur mycket som helst. Då betyder det ju också att verksamheten när det gäller det, kommer att vara olika. På finlandssvenska så är vi jättesnabba på att ta influenser från Sverige och det är liksom lätt för oss att ta in verksamhet därifrån. Vi ser det rätt konkret i att vi har utbildat 17 läsledare i shared reading t.ex. för att det är jättestort på biblioteken i Sverige och det var lätt för oss att ta in det på svenska i Finland. Så det är skillnad och jag kan tänka mig att det är ännu större skillnad för er i Rovaniemi kanske.
Karoliina: Ja, det är intressant att höra. Vi fungerar ju faktiskt på fyra språk, eftersom vi har tre samiska språk som talas i Finland och av dessa tre språk kan vi bara nordsamiska. Det är jätteviktigt att vi beaktar alla tre språken om vi t.ex. producerar några material så måste dom översättas till alla tre språk. Sen är det ju att nordsamiska är det största samiska språket, som har cirka 10,000 talare och alla andra samiska språk är väldigt små, enare och skoltsamiska har båda cirka 300 talare. Det finns inte mycket litteratur på dom språken och det är också väldigt viktigt att vi har ett bra nätverk för att ens hitta översättare som kan översätta material och man måste fundera hur man främjer läsande, om det inte finns litteratur. Vi jobbar tillsammans och vi skaffar böcker från Sverige och Norge, eftersom så mycket samiska böcker, en stor del av våra samiska böcker kommer från Sverige eller Norge.
Intervjuare: Finns där mer som talar skoltsamiska eller enaresamiska kanske ingen?
Karoliina: Jag måste säga nej. Det finns mycket nordsamiska talare i Sverige och Norge, men skoltsamiska tror jag inte att det finns i Norge längre och enaresamiska har ju aldrig funnits i andra länder. Det är bara i finska områden.
Lena: Jag tänker också att för er på specialuppdraget, att förstå och att kunna kartlägga dom här behoven och hur ni kan hjälpa och hur hjälper man när det inte ens finns böcker? Som du sa med läsfrämjande. Det är nog jätteutmanande och viktigt.
Karoliina: Problemet är inte att vi inte har böcker eller att vi inte vet vad man ska läsa.
Men att litteratur inte finns och nu funderar jag också över hur vi kunde få mer litteratur på samiska. Jag måste översätta i huvudet, men jag ville säga att det finns faktiskt, i enaresamiska utges mer litteratur än på skoltsamiska. Det finns en förening för enaresamiska språk som utger väldigt mycket enaresamisk litteratur. Det finns inte så mycket människor som skriver litteratur på skoltsamiska och ingen som utgiver skoltsamisk litteratur. T.ex. år 2023 så fick vi fyra nya skoltsamiska böcker, tror jag.
Lena: Var det både för barn och unga då eller bara för barn?
Karoliina: Nej, alla skoltsamiska böcker.
Lena: Det var fyra stycken?
Karoliina: Ja, det var fyra stycken.
Lena: Ja, så väldigt olika utmaning beroende på språk.
Karoliina: Nordsamiska har vi nog några tio varje år och enaresamiska ska jag säga tio böcker, men för skoltsamiska är fyra böcker väldigt mycket.
Lena: Så då kan det ju faktiskt vara så att barnen faktiskt har på riktigt läst allt som finns.
Karoliina: Det är möjligt. Det finns inte så väldigt mycket skoltsamiska talare, men många barn får inte lära sig skoltsamiska i skolan. Dom har ingen möjlighet och det kan vara att dom kan tala samiska men läser inte.
Intervjuare: Så vi kan säga att det är säkert annorlunda på lika språk. Också på svenska eftersom finlandssvenska är olika än rikssvenska.
Lena: Jo visst också det, absolut.
Intervjuare: Hur många finlandssvenska böcker kommer i år?
Lena: Alltså barn- och ungdoms eller?
Karoliina: Ja.
Lena: Skulle vi inte ha Sverige och deras utgivning så skulle vi ju också ha stora problem. För att t.ex. den finlandssvenska ungdomsromanen, det rör ju sig om ett par per år, det kommer inte mycket. Men eftersom vi har Sverige med alla deras förlag och utgivning så har vi ju inte dom här problemet, utan tvärt om, det blir svårt att välja för att det finns så mycket. Det är klart att vi på biblioteken gärna lyfter dom finlandssvenska barn- och ungdomslitteraturen för att den har väldigt hög kvalitet. Man vill gärna göra reklam för den, eftersom den är faktiskt väldigt god på det sättet. Man har inte möjlighet att bara jobba med finlandssvensk barn- och ungdomslitteratur för att det är nog för lite böcker helt enkelt.
Intervjuare: Tusen tack, Lena och Karoliina, det här var jättetrevligt och nu vet vi alla vad Erte är.
Lena: Tack.
Karoliina: Tack.
Du kan lyssna avsnitt här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 34 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampas Pinnalla –podcastin pariin. Tänään on aiheena Tampereen alueellisen kehittämistehtävän eli Akepiken julkaisutoiminta ja niitä käsitteleviä aiheita. Tervetuloa myös podcastin osallistujat. Voisitteko lyhyesti esitellä itsenne ja mitä teette työksenne.
Terhi Turkia: Joo, no mä voin vaikka alottaa. Mä oon siis Terhi Turkia ja työskentelen Tampereen kaupunginkirjastolla tällä hetkellä koordinaattorina. Vastuualueena mulla on mediakasvatus. Aikasemmin oon työskennellyt mediasihteerinä täällä Tampereen kaupunginkirjastolla ja silloinki ku tulin Akelle tätä julkaisua tekemään, niin olin siellä mediasihteeritaustalla.
Ilona Heinonen: Mä olen Heinosen Ilona, mä olen musiikkikirjastonhoitaja täällä Tampereen kaupunginkirjastossa. Työskentelen pääkirjastossa enimmäkseen ja olin kirjoittamassa musiikkikirjastotyön opasta tossa kolmisen vuotta sitten.
Kalle Lehtinen: Kalle Lehtinen, mediasihteerinä nykyään Tampereen kaupunginkirjastolla Sampolan kirjastossa. Mulla on semmonen koko kirjastonlaajuinen vastuu, eli mä oon harrastustila- ja laitevastaavana, kun meillä on näitä harrastushuoneita ympäri kirjastoa. Mä olin kirjoittamassa ja toimittamassa Kivaa että on kirjastoja -julkasua, joka on tämmöinen vaikuttamisopas, joka julkaistiin muistaakseni 23 alkuvuodesta.
Juliaana Grahn: Ja mä oon kehittämiskirjaston koordinaattori Juli, lyhyesti, mutta Juliaana Grahn. Eli tässä Tampereen eli Pirkanmaan ja Keski-Suomen yleisten kirjastojen alueellisessa kehittämistehtävässä koordinoin tätä muun muassa julkaisutoimintaa. Mä itte ku mä hyppäsin tähän Ake-työhön mukaan, niin mä käytännössä perehdyin kirjastotyöhän tuon aspa-hankkeen kautta tuotetun aspa-oppaan ja sitten lasten ja nuorten kirjastotyöhön lanuoppaan ja sitten oikeestaan ton digioppaankin kautta. Et sitten Ake-työssä mä oon ollu mukana sitten toimittamassa tuota musiikkiopasta ja vaikuttamisopasta ja sitten tarjoamassa henkistä tukee myös pelioppaalle ja demokratiatyön käsikirjalle, jossa Ake toimi ei julkaisujen tuottajana vaan enemmänkin jakelukanavan tarjoajana.
Haastattelija: Akepike on julkaissut vuosittain näitä kirjasia. Miten te päädyitte tämmöseen julkaisutoimintaan?
Juliaana Grahn: Tosi hyvä kysymys. Nyt kun mä mietin tätä kyssäriä ni olis pitäny kaivaa esiin hirvee määrä erilaisia presiksiä. Mut vastaus on oikeestaan se, että piti saada yksiin kansiin tiivistettyä se, mitä oltiin saatu aikaseks. Eli tää alko vuonna 2018 Asiakaspalvelu Pike-kirjastoissa -nimisestä kirjasta. Et se oikeestaan käsitteli tätä, et minkälaista kirjastojen asiakastyö on. Siinä tuotettiin hyvin paljon ihan tutkimuspohjasta tietoo ja sit sitä kautta piti saada kootuksi tieto, jotta sitä voidaan sitten hyödyntää ja kertoo muillekin, miten cooleja kirjastoihmiset oikeasti on. Ja että miten tää kirjastotyö on muuttumassa, kun kirjastolaki, uusi sellanen tuli voimaan ja alueelliset kehittämistehtävät tuli voimaan ja asiakkailla on kuitenkin hyvin paljon muuttuvia odotuksia. Niin käytännössä tuo on ollu kätevä formaatti viedä sitä oppimista myös jatkossa sitten uusille kirjastotyöhön hakeutuville ihmisille, mutta sitten myös laajentaa sitä ymmärrystä, mikä kokeneemmilla kirjastotyöntekijöillä ehkä on jo kertyny vuosien saatossa. Pystyä tarkastelemaan sitä, että miten tää asia on muuttumassa ja että mihinkä työyhteisöt on oikeasti menossa eri kirjastoalan substansseihin liittyen.
Haastattelija: Millä te kirjastotyössä lähestytte näitä aiheita, kun teille tulee? Tuleeko teille näitä ideoita kentältä vai ootteko itse jotain erikoisosaamista, niin sitä kautta saaneet idean näihin?
Terhi Turkia: Mä voisin tosta digioppaan osuudesta puhuu sen verran, että sillon 2019, 2020:hän oli nää valtakunnalliset kirjastojen digihankkeet. Ja mä olin siinä sitten Akessa sen hankkeen koordinaattorina. Sen jälkeen sitten, koska sen vuoden teema oli täällä Akepikessä tämä digiosaaminen ja oli digiajokortti, jota henkilöstö suoritti, ja sitä vietiin sitte vähän laajemmalle alueelle. Kehittämiskirjaston alueella sinä digihankkeessa, joka kohdistu pieniin kirjastoihin, niin sit sen jatkona tehtiin tää Digiä koneeseen, mediaosaamisen huoltokirja. Ja koska mä olin ollu siinä hankkeessa koordinaattorina, niin sitten se oli jotenkin luontevaa varmaan että mä sit myöskin kokosin sen Digiä koneeseen -oppaan. Ja siellä tosiaan oli taustalla siinä hankkeessa kerätyt kokemukset ja asiat ja sitten myöskin henkilöstön ääni, mitä siinä hankkeessa oli kerätty. Oli tehty henkilöstölle aika laaja kysely näistä digiasioista kirjastossa ja sitte tietenki se oma kokemus, pitkä tausta siellä digituen ja mediasivistyksen parissa Tampereen kaupunginkirjastolla. Niin tällänen koonti oikeastaan oli siinä ideana. Ajatuksena oli, että siihen digioppaaseen otetaan konkreettisia asioita, konkreettisia ehdotuksia, millä tavalla kirjastoissa työskentelevät ihmiset voi kehittää sitä osaamista tämän aihepiirin suhteen siellä omassa työyhteisössä tai millä tavalla he voi tarjota niitä tähän mediasivistykseen tai digiin liittyviä asioita asiakkaille. Niin sit siitä tuli vähän semmonen tehtäväkirja. Eli sinne tuli pieniä tehtäviä, mitä voi sit ottaa tehtäväksi siellä omassa työyhteisössä vaikka. Tämmöset ideat oli siellä taustalla, ja asiat.
Juliaana Grahn: Ja ehkä vielä tämmönen eräs pandemia tuli siihen sitten kans aika lailla, niin se oli tällanen sattumaako digiloikka, mediahuoltokirja teki itsensä tarpeelliseksi.
Terhi Turkia: Kyllä, sehän tapahtui siis yleisten kirjastojen digihankkeen hankekauden aikana. Että tosiaan tuli korona ja sitten kaikki kirjastot suljettiin ja kaikki toiminta loppui ja sitten hetken päästä se siirty tosi voimakkaasti, esimerkiks meidän työn tekeminen siirty verkkoympäristöihin. Ja myöskin kaikki, mitä asiakkaille tarjottiin, siirty sitten etään ja verkkoperusteiseksi. Ja sitte se, et oli se digihanke siinä samaan aikaan ja sit kerättiin niitä kokemuksia, niin sehän oli valtavan buusti tälle koko aiheelle. Jos miettii vuotta 2019 ja sitte siit on vaan viisi vuotta nyt aikaa, niin ihan hirvee murros työn tekemisen tavoissa on tapahtunut sen koronapandemian ja sen digiloikan, minkä se aiheutti, niin johdosta.
Haastattelija: Eli ilman koronaa periaatteessa kirjan sisältö vois olla vähän erilainen et ois vähän vähemmän kokemusperäistä. Mielenkiintonen just tässä Digiä koneeseen –kirjassa ni huomaan, täällä on tämmönen Kielitaidottomana uudessa maailmassa. Niin justiinsa tämä, että vanhukset saattaa olla hyvinkin kielitaidottomia, kun tullaan digimaailmaan. Tiedetään kyllä, mistä on kyse, mutta sitten ei osata käyttää. Tämä on hyvä opas henkilökuntaa ymmärtämään tää.
Terhi Turkia: Joo. Digitalisaatiohan läpileikkaa koko siis yhteiskunnan ja meidän kaikkien elämään ja meidän työelämän myöskin niinku sen koronapandemian digiloikan jälkeen etenki. Kaikki asiat, mitä me tehdään, niin liittyy nykyään melkein jollain tavalla siihen digiin. Tai niitä tehdään semmosilla alustoilla tai sellaisissa ympäristöissä. Ja sit se, että yhteiskunnassa on mun mielestä näkyvillä valtava kuilu sellasten ihmisten, jotka osaa ja hallitsee vaikka älylaitteiden käyttöä ja sitä kieltä, niitä merkkejä ja niitä merkityksiä, jota käytetään tuolla digimaailmassa, esimerkiks tietää, että kirjekuoren kuva tarkoittaa sähköpostia todennäkösesti, ja sitten sellasten ihmisten, jotka ei hallitse sitä, vaikka niitä mekaanisia taitoja käyttää asioita, ei sitä kieltä, ei niitä merkityksiä pysty tulkitsemaan tai ei oo niin paljon kokemusta niistä et pystyis niitä tulkitsee. Ja sitten ehkä se ymmärrys myös et mitä tarkottaa, et joku on netissä ja joku on omalla laitteella, vaikka tämmöset asiat. Niin tällästen ihmisten välillä on tosi syvä kuilu meidän yhteiskunnassa tällä hetkellä. Ja se on jotenkin tän koko oppaankin ajatus, että kirjastojen tulis olla rakentamassa semmosta siltaa sen kuilun yli.
[musiikkia]
Juliaana Grahn: Mä täydennän tähän väliin nyt kun mä huomasin, että tämä opas ja siis nää kaikki meidän julkaisusarjan osat löytyy siis tuolta osoitteesta akepike.fi löytyy sekä painettuna julkaisuina, niitä saatetaan edelleen löytää täältä meiltä ja niitä saa sitten tilattua omaan kirjastoon, jos on yhteydessä meihin. Me ollaan näitä toimitettu myös kirjastoalan oppilaitoksiin tuonne Seinäjoen ammattikorkeelle ja jonkun verran ihan tuonne Turun ammattikorkeeseenkin. Ja on tiedossa, että ainakin tuolla Tampereen yliopistossa on näitä jonkun verran vinkattu kurssimateriaalina myös. Mutta että Terhi käytti tätä myös oivallisena kahvikuppitelineellä elikkäs lasinalusena. Eli tämä sopii myös tällaseen ihan käytännön kädet kahvissa/savessa –työskentelyyn. Mutta mitäs muuta, onko Ilona seuraavaa kertoo, mennäänkö kronologisesti, onko se helpointa?
Ilona Heinonen: Hiukan erilaisist lähtökohdista, et siin ei ollu ollu tämmöstä hanketta alla, mutta se ehkä lähti semmosesta tarpeesta et musiikkikirjastotyö on kuitenkin muutoksessa ja musiikkiformaatit on muutoksessa. Niin ehkä siitä lähtökohdasta sitten katsottiin, et on tarvetta tarkastella sitä, että mitä on se tulevaisuuden musiikkikirjastotyö. Eli minkälaisii osaamisvaatimuksia on henkilökunnalle tulevaisuudessa musiikkikirjastotyön näkökulmasta. Siinähän sitten Akepike ja Akepampas järjesti 2021 koulutuspäivän henkilöstölle. Siellä mietittiin sitten näitä teemoja ja just musiikkikirjastotyötä. Saatiin siitä samalla sit semmonen sisällysluetteloluonnos tehtyä työpajatyöskentelyllä tätä kirjaa varten. Ja siitä tavallaan potkaistiin käyntiin sitten tämä kirjan tekeminenkin. Siinäkin oli työryhmä koottu sitten kirjoittamisen tueksi tästä Akepike- ja Akepampas-alueilta. Sieltä tuli koko ajan hirveen hyvää syötettä niistä teemoista, mitä kirjassa pitäis käsitellä. Tässäkin tehtiin kysely alueen kirjastoille just musiikkikirjastotyön ongelmakohdista ja sitten toisaalta onnistumisista. Siitä saatiin myös tosi hyvää materiaalia kirjaa varten, et löydettiin niitä asioita, mitkä kaipaa eniten ohjeistusta ja koulutusta. Ja toisaalta saatiin sitte hyviä käytäntöjä jakoon myöskin tuolla kirjassa. Et tää musiikkikirjastotyön opas on myöskin, samoin kuin digityön opas, hyvin käytännönläheinen ja ajatus oli, että on tosi paljon käytännön ideoita, mitä voi kokeilla ja toteuttaa ja hyviä käytetään, mitä on jossain saatu onnistumaan. Että ei olla millään teoreettisella tasolla.
Haastattelija: Kyllä. Ja ku tätä on selannu läpitte, niin huomaa että tää on koottu just sillä tavalla että tämä ei välttämättä sovi pelkästään isoille kirjastoille, vaan tämä sopii myös kaikenkokoisille kirjastoille. Että tästä saa vinkkejä ja opastusta vähän niinku kaikkeen kirjastotyöhön, mikä liittyy jollain tavalla musiikkiin. Että ei tartte välttämättä olla isot resurssit, kun pystyy pienellä vaivalla saamaan hyvää jälkeä aikaiseksi. Et siihen tää on, oon huomannu et on tosi hyvä tämä Ääniä tulevaisuudesta.
Juliaana Grahn: Pakohuonepelin mainitsen tässä yhteydessä, et tehtiin myös, Vaasan Akepampas innosti meitä ottaan tähän mukaan tämmösen Linda Mannila, peleistä yms. projekteista tuttu henkilö koostaan tällasen musiikkiaiheisen pakohuoneen, Kirjastolainen vailla menneisyyttä. Se on både på finska och på svenska också, joten otettiin tää kakskielisyys sit mukaan myös.
Ilona Heinonen: Joo ja tämä opaskin on ruotsiks käännetty.
Juliaana Grahn: Kyllä. Mites Kalle, mites meillä meni vaikuttamisoppaan kanssa?
Kalle Lehtinen: Joo, no mä en ihan varma oo näistä taustoista tän vaikuttamisoppaan suhteen siis sinänsä, mut meillähän oli siis projekti sillon, jota me ainakin kutsuttiin, en tiedä oliks se virallinen, mutta mikä oli Pienten Pikekirjastojen puolella –projekti. Se oli sillon 22 vuonna toukokuulta vuoden loppuun. Sinä aikana sitte kirjotin/toimitin tän Kiva, että on kirjastoja –vaikuttamisoppaan. No mulla ainakin oli tähän myös henkilökohtaista erityisosaamista, kun tässä kysyttiin sitä. Eli kun mulla ei oo kirjastoalan koulutusta edelleenkään ja mä oon tullu ikään ku kirjaston ulkopuolelta, niin mä oon ollu aika monessa julkishallinnon tasolla, et mä oon ollu ulkoministeriössä ja sit mä oon ollu liikennevirastolla ja sit mä oon ollu kunnalla erilaisissa projekteissa ja kaikkeen on liittyny aina viestintää ja osaan on sitten liittyny ihan tämmöstä vois sanoo vaikuttavuutta. Joko sitä vaikuttavuutta on mitattu tai sitte on vaan pyritty vaikuttamaan tai tekeen vaikuttavaa viestintää. Esimerkiks mä oon ollu Tampereen ratikkaprojektia valmistelemassa ja siellä paljon materiaaleja sitten tuottanu ja muitakin hommia. Eli tää tuntu hyvin luontevalta mulle hakee tähän projektisuunnittelijan tehtävään silloin ja tuntuu edelleen luontevalta, että olen kirjoittanut vaikuttamisoppaan kirjastoille. Ajattelisin näin, et se, et mä tulin vähän niinku ulkopuolelta kattoon tätä, niin oli ainoastaan hyvä asia mun tapauksessa. Että se oli tosi mielenkiintosta, siinä oppi samalla ite ja sitten ehkä osas kysyä niitä kysymyksiä. Ihan napakka paketti tästä tuli, vaikka tässä nyt semmonen 100 sivua on, mutta kuitenkin täs ei sillai tyhjäkäyntiä oo tässä oppaassa. Tässä on tosiaan paljon keissejä et tääkään ei oo millään tasolla oikeestaan teoreettista, et ihan käytäntöö ja sitä, kuinka kirjastot vois vaikuttaa tosiaan päätöksentekoon. Taloushan tässä kaikessa on takana ja ne paineet, mitä sieltä tulee, että se resurssien tietynlainen haaliminen ja näin. Toki tässä oli myös tarkotuksena vähän kuvailla sitä, että mitä se kirjastotyö on oikeasti tuolla varsinkin pienissä kirjastoissa, kun kirjastonhoitaja saattaa, ensinnäkin se on usein jaettu pesti eli se voi olla kulttuurijohtaja ja jotain muutakin vielä se, jonkinnäköinen sivistysjohtaja, ja sit samalla kuitenkin tehtävät saattaa olla hyvin hyvinkin monipuoliset ja laajat. Että pitää joissain kirjastoissa jopa siivota ja pitää kiinteistöstä huolta samalla kun sitten vinkataan lapsille kirjallisuutta ja tehään kasvatusta ja ollaan tiskissä palvelemassa asiakkaita ja tehdään sitä aineistotyötä ja kaikkea muuta. Elikkä haluttiin tässä myös avata sitä et mitä se kirjastoarki on. Tää on aika iso ja laaja aihe, mutta kyllä vaikuttamisopasta kannattaa mun mielestä lukee, jos haluaa syventää vähän sitä omaa näkökulmaa siihen, miten vois mahdollisesti sitten viestiä ja kertoa ulospäin kirjastotyöstä niille oman kunnan päättäjille.
Haastattelija: Joo et semmonen iso tietopaketti koko kirjastoalan laajalta skaalalta tai mitä kaikkea se sisältää. Sitte oikeastaan tämmönen varmaan, mikä koskee varmaan kaikkia kirjastotyöntekijöitä, ni on tämä asiakaspalvelu, elikkä aspa-työ. Ja sit täs tulee mukana tämmöinen aspa-ajokortti, joka tässä jo mainittiin, tai tehtävävihko siihen, niin onko tästä mitä teillä kerrottavaa tästä?
Juliaana Grahn: Eli siis aspa-hanke itse asiassa alotti tän koko touhun. Eli tämä Uusin askelin kohtaamisiin eli asiakaspalvelu Pike-kirjastoissa on tän julkasun kaanonin numero yksi osa. Eli käytännössä kehittämiskirjastotoiminta tällai lyhyesti sanottuna tiivisty siihen asiakkaan kohtaamiseen. Siihen, et mitä se tarkottaa kirjastotyön kannalta, et kaikki konkretisoituu oikeestaan kirjaston asiakaspalvelussa. Et se on lyhyesti tän aspa-hankkeen ja tän Asiakaspalvelu Pike-kirjastoissa –nimisen julkasun tausta. Siinä oikeestaan lähettiin määrittämään myös jonkunlaista suuntaa tälle, että mikä tää tuleva julkaisusarja on. Silloin me ei vielä tiedetty, että se on julkaisusarja. Mä en ollut ees mukana tällön, mut silti mä puhun tässä me-muodossa, et tää on tällasta. Mut et silloin todettiin, että se asiakkaan kohtaaminen kuitenkin jotenkin liittyy jokaisen kirjastolaisen työnkuvaan. Et meillä ton asiakaspalvelun ajokortin ensimmäinen suorittaja itse asiassa työskenteli luetteloinnissa ja kuvailussa. Hänellä ei ollu siis mitään asiakaspalvelukontaktia. Mutta tää mun mielestäni ilmentää sitä, että jotain asiakasyhdyspintaa liittyy jokaseen kirjaston työnkuvaan. Et siitä tää lähti. Ja sit asiakaspalvelun ajokortti, puhuit aspa-vihosta, niin se oli tehtäväkirjan ominaisuudessa vuonna 21 alkanut, 22 jatkunut ja 23 sitten päättynyt projekti tästä asiakaspalvelun ajokortista. Terhi mainitti tuon digiajokortin tuossa aiemmin, niin tällaisen ajokorttimaisen perusopintopaketin, peruspaketin hengessä tehtiin asiakaspalvelujäsennys. Mut nyt me ollaan luopuneet siitäkin. Tilalle on tullut asiakkaan kohtaamiseen liittyvä, asiakastyöhön liittyvä jatkuva koulutustarjotin. Ja oikeestaan sitä kautta voi olla, että tuosta ideavihostakin sitten ennen pitkää luovutaan tuolla verkkosivuilla. Että se tuo siis vaan ideoita työhön, mutta jokainen pystyy ite kuitenkin omaan työhönsä muotoilemaan sen, että mikä osa on hänelle olennaista ja mikä ei. Me ei Ake-työssä millään näillä julkaisuilla haluta ilmaista, et asia on just niinku näissä 100-sivuisissa oppaissa kerrotaan, vaan et se on meidän alueen näkemys, yhteenveto, koonti näistä asioista, joka ohjaa myös jonkinlaiseen jatkopohdintaan et mitä asiat voisi olla.
[musiikkia]
Terhi Turkia: Ja mä ainakin ajattelen tästä koko julkaisusarjasta sillä tavalla, ja etenkin tosta digi, mikä nyt oli se mun osuus, niin että se on ennemminki ehdotuksia.
Ilona Heinonen: Inspiraatiota.
Terhi Turkia: Inspiraatiota, ehdotuksia ja semmosia konkreettisia asioita, mitä sieltä sit varmasti jokainen, joka yleisessä kirjastossa työskentelee, niin voi saada näistä julkaisusarjan, jos niitä silmäilee ja lukee, niin voi saada jotain uusia juttuja, mitkä on semmosia konkreettisia ehdotuksia, ehkä ideoita just et mitä vois tehdä, mitä vois kokeilla. Ja on tosiaan mielestäni huomioitu tosi hyvin myös ne pienemmät kirjastot näissä, et ne ei oo pelkästään sillä lailla ne ehdotukset että no, jos teillä on 100 henkilökuntaa niin sitten pystytte tekeen tän. Vaan on myös semmosta kaikille kirjastoille sopivan kokosta asiaa.
Juliaana Grahn: Kyllä. Eli jonkunlainen tutkimuksellinen näkökulma on lyhyesti sanottuna oikeestaan liittynyt jokaseen näihin julkaisuihin. Jonkun kysymyksen ympärille kaikki näistä julkaisuista on rakentunu. Ja sit oikeestaan vielä kaiken taustalla näissä on tää uusi kirjastolaki. Meillä jokaisen näitten julkasujen kuvituksesta on vastuussa sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen. Hän onnistu esimerkiks todella kiitettävästi, kunnioitettavasti ja ihailtavasti kuvittamaan siis meidän uuden kirjastolain. Mä puhun edelleen uudesta kirjastolaista, koska monen työntekijän näkökulmasta se on edelleen uus kirjastolaki. Edellinen kirjastolaki on tehty useita kymmeniä vuosia sitten ja tää uus on vain vähän alle 10 vuotta sitten. Mutta Emmi Nieminen tiivisti yleisen kirjaston tehtäviä ja tavotteita yhden aukeaman kokoiseen kuvitukseen. Tää kuvitus ja sitte tää asiakaslähtöinen toiminta kirjastoissa on tällaset jopa pyhät mantrat oikeestaan näitten jokaisten oppaitten alkusivuilla. Eli ensin avataan se, että mikä on yleisen kirjaston tehtävä. Sitten muistutetaan siitä, et asiakas on kuitenkin se, jota varten nää kaikki tehdään ja asiakas itse tietää tarpeensa. Ja jos ei tiedä, niin asiakasta pystyy tukemaan niitten tarpeitten sanottamisessa itse. Tää on näitten kaikkien taustalla vielä.
Terhi Turkia: Niin, siis Emmi on noi kannet ja sitte just tän sarjakuvan, mutta ei kaikkee kuvitusta tehny.
Juliaana Grahn: Ei, siellä on muitakin ihmisiä vastuussa sitten. Meillä on ollu upeita yhteistyökumppaneitaan tuolla painotalossa, saako mainostaa, painotalo Granossa ja sitten on ollut paikallisia osaajia jopa kirjastoista itestään. Jos on tiedetty että nyt on hyvä tyyppi, joka osaa myös piirtää, niin ilman muuta nää osaamiset kuuluu myös modernin kirjasto-osaamisen nostamiseen ylös. Et nähdään meidän kaikkien vahvuudet myös työntekijöinä ja ilman muuta me otetaan ne käyttöön, jos ne auttaa.
Haastattelija: Joo. Ja näistä kun kun katsoo, niin näissä on selvästi punasena lankana tää asiakaspalvelulähtöisyys. Että kaikki nää tähtää sit kuitenkin asiakaspalveluun tai sen tekemiseen nämä oppaat.
Juliaana Grahn: Ja ennen kaikkea vielä asiakkaan kohtaamiseen, se on vielä tärkeämpi. Et ehkä just se palvelu, et mitä se tarkottaa, niin siis kuntahan tuottaa kirjastopalvelut, mutta mitä yksittäinen ihminen tekee. Toivottavasti vähintään sanoo moro asiakkaalle. Mutta onko se moro, onko se asiakaspalvelua vai onko se vaan riittävä asiakaskohtaaminen osalle asiakkaasta, niin tää on ehkä tällanen, mihin me ollaan nyt viime vuosina siirrytty siitä asiakaspalvelu-sanasta. Tuolla sosiaali- ja terveyspuolella puhutaan asiakastyöstä, niin ehkä siihen suuntaan nyt toivotaan, että huomioidaan ihminen ihmisenä, jolloin ehkä se asiakaspalvelu ohjaa sanana johonkin muuhun kuin ihmisen kohtaamiseen ihmisenä.
Kalle Lehtinen: Mä komppaisin näitä edellisiä tässä kans, että nää on inspiraatioks tää vaikuttamisopas myös. Tästä vois vielä sen verran mainita, että tässähän oli Oulun Ake myös mukana ja me pyydystettiin tähän silloin tähän oppaaseen ihmisiltä tämmösiä Mitä kirjasto merkitsee, tämmöseen kysymykseen vastauksia. Eli tääl on sitten pienistä kirjastoista etenkin kerätty ihmisiltä kirjeitä, asiakkailta, et mitä se kirjasto merkitsee. Niin siinäkin yritettiin tuoda sitä asiakasta esille tässä vaikuttamisoppaassa.
Juliaana Grahn: Kyllä, siis erittäin hyvä täydennys. Ja just tää yhteistyö Ake-kirjastojen, kehittämiskirjastojen välillä. Musiikkioppaassa Ake Vaasa Akepampasin ja sitten vaikuttamisoppaassa Ake Oulun kanssa. Ne ilmentää myös tätä ihan lakisääteistä kehittämistehtävien välistä yhteistyötä, et me pystytään tekemään asioita myös yhdessä kun me tiedetään, et meijän alueet ei lopulta oo niin erilaisia, etteikö jotain teemaa todennäkösesti käsiteltäs useammassa alueessa samaan aikaan. Niin ilman muuta tällainen yhteistyö on myös resurssien järkevää hyödyntämistä yhdessä. Vaikuttamisoppaaseen liittyy myös spinoffina tällaiset vaikuttamiskortit, jotka tuotettiin esihenkilöille sitä tarkoitusta varten, et he pystyy sitten näitä samoja keskusteluja käymään myös kuntapäättäjien, viranhaltijoitten politiikassa ja hallinnollisia töitä kunnissa tekevien kanssa.
Haastattelija: Minkälaista palautetta te ootte saanu näistä, tai reaktiota, näistä julkaisuista? Onko tullu suoraa palautetta vai ootteko jotain kyselyjä esimerkiksi tehneet?
Ilona Heinonen: Toki ihan kiitosta on varmasti tullu kaikille meille tekijöille kollegoilta ja työyhteisöltä ja toki me ollaan yritetty kertoo näistä eri alan julkaisuissa ja tapahtumissa, jos vaan on ollu mahdollisuus sellaseen. Mutta mä en tiiä, Juliaana, onko sulle tullu sitten jotenkin virallisemmin vielä jostain jotain palautetta?
Juliaana Grahn: Nii, että avoimeks nää on tehty. Meillä hyvin vähän on tullu sellasta palautetta, että nää ei olis jotenkin ookoo. Et ehkä se on vähän samalla et tää on osittain myös kirja muiden joukossa, voiko näin sanoa. Et ne lukee jotka lukee ja ne jotka ei lue, niin ne ei sitten lue. Et ei oo sellasta kielteistä palautetta oikeestaan välittyny. Myös tää julkaisu prosessina on haluttu ottaa osaksi tätä meidän osaamisen kehittämistä. Et meidän julkaisutilaisuuksiin näistä jokaisesta kirjasta erikseen ei myöskään oo hirveästi liittynyt mitään sellasta kielteistä, että tää ei jotenkin koettas liittyvän työhön. Et, siis kieltävää palautetta ei ole tullut.
Ilona Heinonen: Ja hausta huomata, että vaikka tää muukin musiikkikirjastotyön opas on kuitenkin vähän kapean sektorin opas ehkä, mikä ei suoranaisesti kai, toki osaltaan kaikkia koskettaa, mutta vähän tämmönen erityisalan juttu, ni kuitenkin vaikka tämä nyt on jo muutamia vuosia vanha, niin edelleen saattaa tulla just sellasia et joku onkin, vaikka opiskelija käyttänyt tätä jossain. Uskon, et näil kaikilla oppilailla on pidemmäksikin ajaksi kyllä käyttöä, että niihin on kuitenkin koottu aika hyvin näitä kirjastoalan keskeisiä juttuja, niin uskon, että niistä on hyötyä pidemmälläkin aikajänteellä.
Terhi Turkia: Itselleni on lähinnä tullu just noilta ihmisiltä, ketkä tulee oppilaitoksista vaikkapa harjotteluun tänne Tampereen kaupunginkirjastoon, ni heiltä, että jaa että okei, et sä oot se, joka ton on tehny, et he on koulussa tutustunu häihin julkasuihin.
Itse mä ajattelen, et näillä voi olla just sinne opintoihin semmonen merkitys, et ne tuo ehkä sellasta konkretiaa siitä yleisen kirjaston työstä. Sillai mä oon ainaki ymmärtäny niiltä, kenen kanssa mä oon näistä keskustellu. Et sielt on ehkä löydetty semmosia asioita et ahaa, okei, että käytännössä se asia on näin. Kun se opinnoissa on tuotu esille jollain lailla ni sit ehkä saa semmosta näkökulmaa niiden kautta.
Haastattelija: Onko teillä muuta lisättävää näihin keskusteluun vielä?
Juliaana Grahn: Niin, ehkä toi palauteasia on sellainen, että kun täs Ake-kehyksessä jos miettii kirjastohenkilöstöö, joka on jo työelämässä, niin silloin tää tällainen palaute ei oo välttämättä vertailukelpoinen tavallaan mittana, et minkälaista palautetta me saadaan siitä, että meillä on ollu työryhmä, joka on projektina koostanu yksiin kansiin jonkun kirjastosubstanssin olennaiset asiat ja pohtinu sitä. Niin mä en tiedä et voiko sitä sillä lailla aatella, et minkälaista palautetta siitä tulee. Kiitoksia todennäkösesti, joo. Et se on hankala. Mut sit ku taas uusiin ihmisiin, uusiin, jotka tulee alalle, ja mehän lykätään siis täällä Tampereen kaupunginkirjastossa informaatiotutkimuksen harjoittelijoille käteen nää julkasut perehdytyksenä että täs ois tämmöset, pam. Voitte kuvitella tämän äänen, kun ne tulee pöytään. Heidän kauttaan se on ehkä nimenomaan sitä uuden tiedon avaamista et ai tää menee näin, et se on niin kiintee osa sitä perehdytystä. Et me ei myöskään pyydetä tästä palautetta samalla lailla kun mistä tahansa koulutuksista. Tai miten esimerkiks perehdytyksestä saattaa esihenkilö pyytää palautetta et miten tää on onnistunu. Että kun tää on ehkä tehty eri tarkoitukseen, mut kuitenki liittyen tähän samaan. Et se palaute on pikemminkin ollu sitä että voisko näitä saada painettuna meille, me tarvittas tämä. Tai sitten se, että sitä ei kuitenkaan pidä ottaa semmosena yhtenä raamattuna et silloin kun se löytyy hyllystä, niin se jotenkin tarjois ratkaisun asiaan, joka on siellä omassa yksikössä pohdittavana. Et se on hankala. Mut et ehkä se enemmän on sitä, että me saadaan jatkuvasti ideoita siitä et mikä olis seuraava julkaisu.
Kalle Lehtinen: Mä vielä tähän voisin sanoa, että tietysti ku on toimittanu ja kirjottanu tommosen oppaan vaikuttamiseen liittyen, ni totta kai sitä tulee ite tarkasteltua koko ajan siitä vaikuttamisen näkökulmasta asioita. No en tiedä, se voi olla rasittavaakin, mut aika usein tulee mainittua että hei, tästäkin asiasta löytyis vaikuttamisoppaasta juttua et jos haluutte tietää. Et jos jonkun asian kanssa painitaan ja haluttais et se sais enemmän jalansijaa tai olis jotain resursseja. Että kun loppujen lopuks kuitenkin koko ajanhan me tarvitaan sitä vaikuttavuutta ja koko ajan meijän täytyis osata kertoo, mitä me tehdään. Että ihmiset, päättäjät, asiakkaat, jopa kollegat ni ei ne voi tajuta, mitä me tehdään, jos ei me sitä kerrota. Niin tavallaan se on semmonen työkalu itelle. Tietysti miten sen sais sillain, että kaikki kirjastolaiset lukis sen, niin se onkin sitten aika paljon vaikeampi kysymys.
Haastattelija: Onko teillä vielä joku viimeinen tervehdys kuulijoille tässä sanottavana?
Terhi Turkia: No viimeinen tervehdys sellainen, että lukekaa ne julkaisut [naurahtaa], tutustukaa niihin siinä omassa työkontekstissa sen verran, mitä tarvitsette ja mitä saatte siihen aikaa käyttää tai käytettyä. Niin itse ainakin ajattelen, että noista jokaisesta saa ihminen, joka työskentelee yleisessä kirjastossa, niin aivan varmasti asioita. Että kyllä mä suosittelen lämpimästi kaikkia näitä.
Ilona Heinonen: Kaikki ovat varmasti semmosia, että ei niitä myöskään ole pakko lukea kannesta kanteen, vaan voi vaan avata sen jostain kohtaa ja kattoo, mitä tässä on. Tai kattoo sisällysluettelosta et toi kohta kiinnostais mua nyt ja selata sitä kohtaa. Ja varmasti silläkin tavalla saa sieltä ideoita ja vinkkejä.
Terhi Turkia: Kyllä, just näin.
Haastattelija: Joo, mutta kiitos tästä mielenkiintoisesta keskustelusta ja ajastanne tän podcastin jaksolle. Kiitos.
Vastaajat: Kiitos!
[musiikki]
Du kan lyssna podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 42 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Juontaja: Tervetuloa Pinnalla-podcastiin. Tänään meillä on vieraana Matti Pajarinen Teostosta.
Matti Pajarinen: Huomenta. Matti Pajarinen ja toimin tosiaan aluevastaavana täällä Pohjois-Suomessa tai nyt sanotaan Keski- ja Pohjois-Suomessa tai on minun minun tätä aluetta. Käytännössä tämmösen niin kun Vaasa-Kuopio -akselilta ylöspäin. Sitten hoidan tapahtumia, konsertteja, ravintoloita. Ja sit tietenkin näitä kaupunkien ja kuntienkin asioita ja seurakuntien, että vähän niin kun joka suunnasta tulee kysymyksiä myös tekijöiltä ja vähän niin kun tämmönen yleismies. Mutta pääsääntöisesti tuota näihin itse musiikkia sisältäviin tapahtumiin sitten on minun vastuualue.
Lähdetään tässä käymään läpi ihan siitä lähetään liikenteeseen, että mikä on tekijänoikeus. Ja tekijänoikeushan on, se tulee aina, kun tehdään jotain, luodaan jotain uutta. Ja se on ihan määriteltykin seuraavanlaisesti, että se teos on henkisen luomistyön ja omaperäinen itsenäinen tulos. Ja tekijänoikeuteen siihen teokseen aina sisältyy erilaisia oikeuksia. Löytyy näitä taloudellisia oikeuksia ja moraalisia oikeuksia. Ja taloudelliset oikeudet tarkottaa toki sitä, et kun sitä tällä tekijällä on oikeus määrätä sen teoksensa käytöstä kaikkinensa, että miten tuota, kuinka paljon sitä valmistetaan ja miten se saadaan yleisölle esille. Moraalisia oikeuksia on sitten ns. isyysoikeus, eli oikeus tulla mainituksi tekijänä. Mikä se nyt ikinä onkaan? Sehän voi olla, se voi olla taulu, se voi olla musiikkiteos, se voi olla ihan mikä vaan, et siihen ei oo. Ja siinä ei oo mitään taiteellista tämmöstä rimaa laitettu, et se voi olla, se on luomistyön tulos, eli se on jokainen, kun tekee sitä, niin se on hänen näkemyksensä siitä teoksesta. Ja sit siinä on myös respektio-oikeus, eli sitä ei saa muuttaa tai loukata sitä millään tavalla sitten toisessa yhteydessä esimerkiksi.
Tekijänoikeus on voimassa luonnollisesti sen teoksen tekijän elinajan. Ja sen lisäksi vielä 70 vuotta tekijän kuolinvuoden jälkeen. Eli jos puhutaan nyt musiikista tai musiikkiteoksista, niin tarkottaa, et jos musiikkikappaleella on esimerkiks ollu useampi tekijä, niin tässä tapauksessa niin sen viimeisen tekijän kuolemasta se 70 vuotta päättyy sitten se suojaus siihen.
Ja mikä on Teosto? Eli me olemme käytännössä musiikin tekijän ja musiikin käyttäjän tämmönen välipalikka, jos voi näin sanoa. Eli me edustetaan suomalaisia musiikin tekijöitä pääsääntöisesti tietenkin, kun Suomessa ollaan, mut toki käydään kohta ulkomaisiakin läpi. Mut meillä on noin 40 000 tekijäasiakasta. Ja ne on säveltäjiä, ne on sanoittajia, sovittajia ja kustantaja-asiakkaita, 40 600 tais olla ihan tarkka tällä hetkellä.
Ja me tehdään sitten yhteistyötä ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa. Meillä on ns. vastavuoroisuussopimus. Eli kun suomalainen musiikki soi ulkomailla, niin sieltä tilitetään meille, ja me tilitetään sitten taas meidän tekijäasiakkaille sitten se ulkomailla soitettu vice versa eli toisinpäin myös. Eli me tilitetään sitten ulospäin myös näille sisarjärjestöille sitten, kun on ulkomainen musiikki soinut meille.
Teoston ylin päätösvalta on tekijöillä itsellään. Eli mehän olemme aatteellinen yhdistys. Ylin päätäntävalta on meidän jäsenillä. Ja meitä jäseniä on noin 900 kappaletta tällä hetkellä. Eli siellä on näitä säveltäjiä ja sanottajia, kustantaja jäseniäkin sitten. Ja siitä sitten periaatteessa, jos nopeesti käyvään tää organisaatio, niin on sitten hallitus, eli hallitus toimii sit siellä jäsenistön alla. Ja sit meillä on niin kun meidän johtoryhmä, ja sitten tää operatiivista työtä tekevät ihmiset. Meillä on noin 77 ihmistä töissä Teostossa, eli meillä sitten on tämän meidän tapahtumapuolen lisäksi tietenkin on-linet. Ja sitten mikä on todella tarkkaa, on tilitys ja raportointi, että me saadaan tilitettyä ne rahat sitten oikeeseen osoitteeseen. Lisäksi on tää dokumentaatio, eli kaikki kappaleet dokumentaatio, tai on tämmösessä dokumentoidaan sitten, että me saadaan taas sitten ne jako-osuudet sieltä sitten katottuna ja ne tekijät on oikein siellä. Eli tää on aika, sanotaanko pinnan alla, isossa kuvassa tää on helppo, mutta pinnan alla kyllä aika sitten tämmöstä datan käsittelyä hyvin paljon tänä päivänä.
Teoston jäseneksi voi tulla Teoston asiakas. Eli nyt on asiakas ja jäsen on vähän eri asia. Eli jos on tämmönen normi asiakas, niin se ei oo automaattisesti jäsen. Eli siihen jäsenyyttä pitää aina hakea sitten. Ja siinä on tietyt kriteerit sitten olemassa. Niin kun sanoin, että me pidetään vähän niin kun nää rattaat pyörimässä. Eli jos lähetään tuosta ylimmästä liikenteeseen, eli kun sävelletään, sanotetaan, sovitetaan musiikkia. Siitä tehdään meille teosilmoitus. Ja sitten me se dokumentoidaan. Ja sitten, kun sitä lähetään esittämään sitä musiikkia julkisesti jossain, niin me saadaan se tieto sieltä sitten järjestöltä tai musiikin käyttäjiltä. Ja sit me yhdistetään se data sitten siihen meijän teosrekisteriin, että mikä biisi on soinut ja ketkä on siellä on sitten sitä biisiä ollu tekemässä. Ja sen kautta sitten me tilitetään sitä rahaa siitä julkisesta esittämisestä sinne tekijöille takasin. Ja käytännössä tää on tämmönen syklikin mikä pyörii koko ajan. Toki meillä sitten on myös tekijöillä edunvalvontaa ja kaikkea muuta sitten yhteiskunnallista asiaa myös. Mut tää niin kun tää meijän pääjuttu on ehottomasti tämä, että me saadaan tätä rahaa tilitettyä sitten eteenpäin sinne oikeeseen osotteeseen oikeille henkilöille.
Teosto tosiaan edustaa säveltäjiä, sanottajia, kustantajia. Ja NCB mikä tuossa on, niin tää on nyt sitten tän ennen kun levyissä luki, että Teosto, niin nyt siellä lukee tää NCB, eli mekanisointi. Ja se on tämmönen yhteispohjoismaalainen, koska äänilevyjä ei enää siinä määrin oo mitä ennen ollut, niin tää on yhdistetty pohjoismaalaiseksi sitten tää NCB. Ja sieltä tulee se mekanisointi.
Kyllä Gramex sitten on mitä kysytään, mikä on Gramexin ja Teoston ero, niin he edustaa sitten nimenomaan tätä äänitemusiikin puolta, levy yhtiöitä. Sitten näitä artisteja ja levyllä soittavia muusikkoja. Eli he taas tilittää, jos oot studiomuusikko, niin Gramex tilittää taas sinne studiomuusikkoon siitä heidän tilityksestään. Eli tää on, me ollaan tekijöitä ja sitten Gramex on muusikkojen liitto, voi sanoo näin.
No millon musiikin esittämiseen tarvitaan lupa? Tää on yksinkertanen kysymys. Musiikin julkiseen esittämiseen tarvitaan aina lupa. Eli sillä nyt ei oo merkitystä, että minkälainen se tapahtuma on, jos siellä musiikki soi. Mutta lähtökohtasesti tarvitaan aina. Sillä ei oo merkitystä onko se livemusiikkia, elävää musiikkia tai tallennettua tai äänitteeltä tuotua musiikkia tai soitetaan siellä tapahtumassa. Onko se koti- tai ulkomaista? Ja onko se tapahtuma kaupallinen tai ei-kaupallinen? Pääsymaksullinen tai pääsymaksuton? Ja mut se käytännössä tarvitaan aina. Ja vaikka se ois nykytapahtumassa nyt esimerkiksi on pelkkää taustamusiikkia, niin lähtökohtasesti aina pitää kilkuttaa kelloa, että jotain kun musiikkia käytetään, että siihen tarvitaan joku lupa. Muutamia poikkeuksia toki sitten on, että millon sitä lupaa ei tarvita. Tietenkin tämmöset perhepiirissä olevat juhlat. Eli häät, syntymäpäivät, hautajaiset, ja opetuksessa, jumalanpalveluksessa sitten se on tässä niin kun siihen ei tarvita erillistä lupaa.
Ja sitten tietenkin tuossa, kun puhuttiin tästä tekijänoikeuden, kuinka kauan tää suojaus on päällä, eli se 70 vuotta siitä kuolemasta. Ja kun sen jälkeen se raukee nyt sitten se 70 vuotta, niin sit siitä tulee ns. sitä vapaata musiikkia, eli sitä saa sitten käyttää ilman mitään lisenssiä tai lupaa.
Teoksen kopiointia yksityiseen käyttöön, se on aina, että siihen ei tarvita. Ja siteeraukseen, sitaatin on tuettava tai perusteltava omaa esitystä, eli siihen voi myös käyttää sitten. Mut tekijä on aina hyvä mainita. Ja tosiaan, kun olet järjestävä taho, niin silloin sä käytännössä vastaat siitä, että sun pitää huolehtia sitten se musiikin käyttölupa. Ja sen saa sitten meiltä. Ja me käytännössä katotaan sitten, että minkälainen se tapahtuma on. Toki kysellään, että minkälaista se musiikki siinä on ja mikä on se sopivin lupa siihen tarkoitukseen. Lupia meillä on todella paljon erilaisia, koska on hyvin paljon erilaisia tapahtumia, erilaisia ympäristöjä missä musiikkia soitetaan tai missä näitä tapahtumia on. Niin siksi on helpoin aina sitten, jos on vähänkään kysymystä, niin ottaa meihin yhteyttä sitten.
Taustamusiikista vielä sen verran, että tosiaan tää Teoston ja Gramexin tämmönen yhteisyritys, tytäryritys, kun GT musiikkiluvat, niin hallinnoi taustamusiikkia sitten Suomessa. Eli käytännössä, et se menee nyt sieltä aina. Nyt puhutaan nimenomaan tapahtumista, jossa on musiikkia, musiikkia sitten soitetaan.
[musiikkia]
Mitkä vaikuttaa siihen musiikin käyttöluvan hintaan? Siihen vaikuttaa monikin asia. Eli me toki neuvotellaan näitä hyvin paljon eri järjestöjen ja tahojen kanssa. Eli yleensä ne on kattojärjestöt niin kun esimerkiksi nyt, kun puhutaan kunnan toiminnasta, niin silloin on Kuntaliitto siellä meidän neuvotteluosapuolena. Ja sitten tehdään yhteisesti päätös, ja sit se tulee kunnille sitten se tieto sieltä kuntapuolelta sitten, Kuntaliitolta sitte. Lähtökohtana sitten, et kaikki musiikki ja nää on samanarvoista, eli me ei sit ihan sama, että minkälaista, onko se klassista musiikkia, taidemusiikkia, tai ihan pop-musiikkia, tunnettua. Et sillä ei oo merkitystä. Eli kaikki musiikki on meille samanarvoista. Korvaukset määräytyy esimerkiksi liikevaihdon perusteella, yleisökapasiteetin tai lipputulojen perusteella. Et se riippuu nyt siitä tapahtuman luonteesta sitten, että minkälainen se on.
Ja mikä on sitten tärkeä, niin nää samat käyttöehdot. Toki kun tässä tekijänoikeuslaki on tässä meijän takana. Ja kyllä niin kun meitäkin valvoo taas ylemmät tahot, et me ollaan, me ei voida toiselle antaa toista ja toiselle toista, vaan ne on kaikille toimijoille samat hinnat.
Korvaukset tilitetään sitten raporttien perusteella. Eli niin kun sanoin, että tää raportointi on kanssa tärkeä osa meille. Eli kun sitä käytetään sitä musiikkia, niin siitä tehdään erilaisia raportteja. Livepuolella se on yleensä settilista, mitä keikalla on soitettu. Äänitepuolella se voi olla, että sinne vaan merkataan sitten erilaisiin tämmösiin Excel-pohjiin mitä kunnillakin esimerkiks on tai .pdf-pohja, että sinne, että mitä musiikkia missä on soitettu. Ja sen perusteella me sitten päästään tilittämään sitä sinne oikeeseen osotteeseen.
Taustamusiikkia arvioidaan aina silloin, kun tehdään tämmönen taustamusiikkitutkimus. Ja sen perusteella sitten aina tilitetään se. Ja tosiaan niin kun sanoin, et ne tilitykset kohdistuvat oikeille tekijöille. Eli tänä päivänä hyvin paljon sitten myös puhutaan pop-musiikista, niin siellä on esimerkiksi tämmösiä biisileirejä missä sit saattaa olla niin kun tekijöinä useita eri henkilöitä. Eli säveltäjiä saattaa olla vaikka kolme kappaletta, ja sanottajiakin saattaa olla useampia. Niin sit he ovat ilmottaneet, että millä osuudella kukakin on tehnyt siihen. Ja me tilitetään sen perusteella sitten tätä rahaa eteenpäin sitten. Tässä vielä vähän, no joo tässä on vielä nyt oikeestaan, kun kysytään mikä ero on keikkapalkkioilla ja Teoston maksuilla. Eli tää kysymys tulee hyvin monesti kanssa esille. Eli tapahtumajärjestäjähän siellä nyt on taustalla. Se hankkii sen esiintyjän, ja sitten siihen sen meidän esitysluvan. Ja järjestäjä myös maksaa sen esiintymispalkkion, eli keikkapalkkion sille esiintyjälle, ja lisäksi sen musiikin käyttökorvauksen. Ja esiintymispalkkio ja musiikin käyttökorvaushan on sinänsä, et tosiaan se menee esimerkiks keikkamyyjän kautta tai sit suoraan sille artistille, esiintyjälle. Ja mikä meille maksetaan, niin me maksetaan aina sitten nimenomaan sinne musiikintekijälle. Eli nythän voi olla semmonen tilanne ja hyvin monesti on, että itse musiikintekijä ei ole artisti eikä toisinpäin. Eli silloin nimenomaan tän musiikintekijä saa sen palkkansa sitten sieltä kun eri artistit esiintyvät ja soittavat hänen tekemiään teoksia sitten.
Toki voi olla sitten niin, että musiikin esiintyjä ja artisti voi olla myös musiikintekijä, mut samalla lailla se kuuluu ihan samalla syklillä menee sekin sinne tekijälle tässäkin tapauksessa.
Sit tästä musiikkikunnan toiminnasta. Eli historiaa sen verran, että tää on tosiaan 80-luvulta asti nyt sitten Kuntaliiton kanssa tästä tehty tämmönen sopimus, ja se on vähän niin kun ns. räätälöity sopimus, eli se sitten katotaan. Semmonen mahollisimman helppo ja mahollisimman kattava sitten kunnan näihin tarpeisiin sitten mitä minkälaista musiikkia siellä käytetään. Korvaus tulee asukasluvun mukaan. Ja sit se aina kun me tarkastetaan vuosittain keväällä sitten, että paljonko se kunkin kunnan asukasmäärä. Tässä nyt on semmonen tilanne nyt tän kuntasopimuksen kanssa, eli meillä on käytännössä nyt valmistunut tää viimeisin soppari. Mut siitä mä en vielä voi valitettavasti kertoa, koska se ei oo vielä meillekään, ja mä en tiedä onko sitä vielä puumerkkejä lyöty sinne alle puolin taikka toisin. Mutta käytännössä se on valmistunut nyt. Ja siitä sitten tulee varmaan kunnillekin oma ja uusi info sitten, että mitä se käytännössä sitten tarkottaa. Pieniä muutoksia, ei isoja, mutta pieniä muutoksia.
Tätähän korjattiin tätä sopimusta jo tämän vuoden alusta. Käydään tuossa läpi, että mitä korjauksia siihen tuli. Eli sillä oli perusteena ihan sillä, että kun se jo 2008 oikeestaan oli se edellinen sopimus, eli se oli aika jo, maailma on muuttunut, sanotaan senkin jälkeen siinä. Ja mikä nyt varmaan suurimpana muutoksena tuli nyt tälle vuoteen, oli tämä pääsymaksullisten tapahtumien järjestäminen niin kun kunnan toimesta. Ne on ennen menny sinne kunnan sopimukselle viime vuonna vielä, mut tämän vuoden alusta sitten kaikki pääsymaksulliset tapahtumat, niin menee ns. tapahtumaluvat, että se ei mee sinne kuntasopimukseen sitten.
Ja tietenkin nää hyvinvointialueet, niin nää irrotettiin sitten tästä sopimuksesta. Ja heille laadittiin sitten oma.
Ja mitä se musiikkikunnan toiminnassa tää kuntalupa niin sanotusti kattaa? Lähtökohtasesti aina puhutaan kunnan peruspalveluista. Eli kun siellä musiikkia soitetaan jossain tämmösessä ihan peruspalvelua, eli tarkottaa jos siellä on, tuossa esimerkiks asiakaspalvelutilat, päiväkodit, museot, kirjastot, koulut, oppilaitokset. Niin näihin se kuntalupa riittää vallan mainiosti, kun se on tämmönen pääsymaksuton tapahtuma niin kun sanottu perusmusiikin käyttöä. Lisäksi sitten näissä ohjatussa liikunnassa, harjotuksissa kunnan järjestämissä. Sit nää ruokatilat, työvarastot, taukotilat, kaikki tämmöset mitä siellä voi sitten musiikki soida.
Nyrkkisääntönä sopimus kattaa kunnan kokonaan itsetuottamat ja järjestämät pääsymaksuttomat tapahtumat. Eli se on oikeestaan sillä lyhykäisyydessään, et tuon yksinkertasemmin sitä ei enää voi mainita. Ja tosiaan, että se edellytys on siinä, että siellä se tapahtuma on yksistään ja yksinomaisesti tän kunnan järjestämä. Et se ei oo esimerkiks yhteistyössä jonkun toisen tahon kanssa.
Eli tässä vielä yhteistoiminnassa järjestetyt tapahtumat. Eli kun se esimerkiks otetaan tää Vaasan kaupunki vaikka nyt sitten järjestää tapahtuman, jossa on sitä markkinoidaan, sitä viestitään, että se on Vaasan kaupungin tapahtuma, ja se on tämmönen. Mutta jos siinä vaikka esimerkiksi Vaasa tekee yhteistyössä vaikka paikallista, ja joku muu kunta tekee paikallisen pankin tai K-kauppa tulee sinne jotenkin markkinoimaan tai on mukana, niin sillon se tipahtaa siitä kuntasopimuksesta pois. Eli nää tämmöset yhteistyökumppanit ja sponsorit, jotka vähän niin kun saa näkyvyyttä siitä, niin silloin se katotaan, et se menee sen kuntasopimuksen ulkopuolelle. Lisäksi tässä pitää ottaa huomioon, että jos vaikka kunta järjestää, kunnilla on monesti tämmösiä ja kaupungilla liikelaitoksia. Eli vaikka ne on kunnan omistuksessa, mut ne on ihan omalla esimerkiksi y-tunnuksella omia organisaatioita, vaikka se on kunnan. Niin silti se menee sinne tapahtumaluvalle, ei kuntasopimukseen.
Ja jos liikelaitos yksistään järjestää tapahtuman, niin tarkottaa, et se menee automaattiselle tapahtumaluvalle, et se ei oo enää kuntasopimus millään tasolla sitten.
Eli kunta tarvitsee sen tapahtumaluvan. Se on semmonen vähän niin kun tapahtumalupa on meidän oikeestaan lupien semmonen sateenvarjo, et sillä pystyy ilmottaa sitten käytännössä minkälaisen tapahtuman vaan. Se on semmonen helppo ja se on kattava. Sieltä sitten meijän verkkopalvelusta siellä käydään sitten ilmoittamassa, että paljon siellä on, et minkälaista musiikin käyttö on ollu. Onko se ollu ihan taustamusiikkina siinä tapahtumassa tai onko se livebändi tai onko mahdollisesti konsertti ollu. Ja ne merkataan sinne. Ja sitten ilmotetaan siellä sitten lipputulot tai onko se pääsymaksuton ja sitten kuulijamäärät. Oikeestaan tässä mitään, no tää on vähän toistamisen tuosta ainakin, jos on kehitysyhtiöt tämmöset liikelaitokset mitkä kuuluu sinne, niin heidän kanssa aina se tapahtumalupa sitten tarvitaan.
Ja miksi tähän on niin kun oikeestaan menty? Niin tässä on, kun on kuntia jotka tekee aika paljon tämmöstä tai tekivät tämmösiä kaupallisia, ja tekevät edelleen kaupallisia konsertteja sitten. Ja sitten se vähän toi, ja sitten kun ne tipahti sinne kuntaluvalle, niin se toi vähän eriarvoisuutta sinne periaatteessa tapahtumakentälle. Eli sit me ei oltu, me ei voitu antaa samalle viivalle sitten kaikkea. Ja siitä huomattiin että tää on semmonen asia mikä pitää korjata, että me saadaan sitten kaikki sitten, voidaan palvella kaikkia samalla tavalla.
Tässä vielä vähän kertauksena. Eli tämmöset mitkä siihen kuntasopimukseen kuuluu. Eli kunnan yksin järjestämät tai tuottamat pääsymaksut, omat konsertit, matineat, yhteislaulutilaisuudet. Ja just nää tauko- ja väliaikamusiikit sitten. Ja kunnan muut pääsymaksuttomat tapahtumat, kun se on yksittäin, ja kunta yksin niitä järjestää, niin niissä ei mitään ongelmaa, et ne on edelleen siinä kuntaluvassa samoten, kun sitten nää päiväkoti, kirjasto ja kaikkien muitten musiikkitapahtumat.
[musiikkia]
Ja tässä vielä kertaalleen. Nyt sitten sopimus tämän vuoden alusta tosiaan tuli tää muutos siihen, että ja ulkopuolisten tää on kanssa hyvä pointti. Et jos on ulkopuolinen, niin järjestäjä järjestää kunnan tilassa esimerkiksi tapahtuman, niin sillon tää järjestäjä, jos on ulkopuolinen, niin se vastaa meille päin siitä, että vaikka se tila olisikin kunnan tai kunta antaisi sen tilan käyttöön tai vuokraa sitten. Ja tosiaan aina, kun yhteistyössä tehdään, niin silloin kellot soimaan, että onko kuntasopimuksen vai tapahtuman luvalla. Ja yleensä sitten ne on yhteistyössä, niin käytännössä aina tipahtas tapahtumaluvan puolelle. Kunnilla on käytännössä kaikilla aina se meidän (-) [25:17] näkyy se kuntasopimus, kun kuntalupa on voimassa. Samoten sitten tapahtumalupa on käytännössä kaikilla sitten, et sitä pystyy käyttää. Kunnilla voi olla erilaisia sopimuksia tai niin kun yhden kunnan alla voi olla meillä. Ja sit niitä tapahtumalupia, kun on eri alueita kunnissakin sitten missä, että se kannattaa sitten tarkastaa aina, että ottaa meihin yhteyttä, jos on epäselvyyttä, että mihin kuka siellä kunnassa järjestäjä ja mihin se lasku sitten siellä kunnan sisällä tulee.
Musiikki, netti ja somen käyttö siitä käydään kohta kanssa vähän, että se ei kata sitä tätä kuntasopimusta siihen erikseen tietyissä ehdoissa siinäkin sitten.
Kuntasopimukseen tämmösten niin kun velvollisuudet mitä se järjestää, kun kunta järjestää tapahtumaa. Niin jos on livekeikka, niin on hyvä pyytää esiintyjää tekemään esitysilmoitus siitä meille. Eli nimenomaan nyt sen takia just, että se esitysilmotus tarkottaa, että se on ne biisit mitä hän on esittänyt siellä, eli se (-) [26:25] niin sanotusti. Ja sen perusteella me sitten tilitetään sitten eteenpäin. Ja hyvin moni tietää nyt sitten tän meidän, et ei tarvii olla meidän tekijäasiakas. Ja meillä on myös niin kun esiintyjäasiakkaita. Eli jos vaan esiinnyt, etkä tee omaa musiikkia ja esität muitten tekemää musiikkia, niin sit sä oot niin kun periaatteessa meidän esiintyjäasiakas. Ja sä pystyt hakemaan meille esiintyjäasiakastunnukset sitten, jolla sä pystyt sen settilistan sitten taas tekemään.
Ja sitten jos on ulkomaalainen esiintyjä, niin he ei pysty taas kirjautumaan, kun siihen tarvitaan suomalaiset pankkitunnukset tähän esiintyjänkin, kun haetaan nää tunnukset sinne, niin ulkomaalaisista, niin jos on mahdollista, niin kysyä sitten settilista sitten siitä tai nää teokset mitä on esitetty siinä tilaisuudessa, niin on hyvä kysästä sitten tässä tapauksessa.
Sitten tästä tapahtumaluvasta, eli nää kunnan pääsymaksulliset konsertit, tapahtumat tai ne yhteistoiminnassa tuotetut järjestetyt musiikkitapahtumat. Ja tosiaan tää on hyvä muistaa, että jos on yhteistyötapahtuma olkoon se pääsymaksuton, niin se menee aina siihen tapahtumaluvalle aina kun se on yhteistyössä, niin se tipahtaa sieltä kuntasopimuksesta pois nää kuntaluvat.
Tapahtumalupa on niin kun sanoin, et se on semmonen meijän lupien sateenvarjo. Se on helppo. Ja siellä sitten sekä Teoston että Gramexin musiikin käyttöluvat saadaan ilmotettua yhdellä ja samalla luvalla. Eli jos siellä on äänitemusiikkia siellä tapahtumassa, niin sit ne taas tilitetään eteenpäin sinne Gramexille sitten. (–) [28:25] tai tää tapahtumalupa on aina voimassa toistaiseksi, eli siihen asti kun se irtisanotaan. Se voidaan irtisanoa myös meidänkin toimesta, jos ei esimerkiks asiat toimi tai sieltä ei jotain muuta, niin me voidaan irtisanoa se musiikin käyttölupa. Ja niin kun sanoin sopimus on y-tunnus kohtainen, eli just nää kaupunkien liikelaitokset ja tämmöset, kun niillä hyvin monella on oma y-tunnus, niin heille sitten luodaan oma sopimus. Ja sinne laitetaan yhteyshenkilöt, ja sitten tehdään sinne meidän verkkopalveluun missä tää tapahtumaluvalla tapahtumat ilmotetaan, niin annetaan sinne salasanat sille yhteyshenkilölle.
Tapahtuma, kun se haetaan. Sanoin, että varmaan 99.9-prosenttisesti kunnilla on se tapahtumalupa. Mut tosiaan mikä kannattaa nyt varmistaa, että kun jos se on joku tietty osa-alue sieltä kunnasta, joka sen järjestää, niin jos on epäselvyyttä siihen, niin kannattaa kysästä meidän asiakaspalvelusta tai minulle laittaa viestiä tai minun kollegalle Kaitsulle. Ja (–) [29:45] joka on meillä tuotepäällikkö, joka neuvottelee näitä itse kattosopimuksia sitten, että kyllä me jeesataan mielellään ja katotaan sit se oikein, et menee sinne oikeelle luvalle. Jos on uusia henkilöitä tullut, niin sittenhän sinne he ilmottelee, niin sille pitää nää verkkopalvelutunnukset sitten hakee sieltä meiltä. Ja me voidaan laittaa sitten suoraan sitten sähköpostiin sitten ne millä pääsee kirjautumaan sinne ja näkee ne kaikki kunnan tapahtumat. Ja sinne pystyy nimenomaan ilmottaa ne tapahtumat.
Tapahtumaluvasta, kun se aina laskutetaan tapahtuma kerrallaan. Karkeita tämmösiä esimerkkejä, jos on vaikka pääsymaksullinen tapahtuma, niin sillon se menee aina lipputulojen perusteella. Eli esimerkkinä tuossa nyt on vaikka konsertti, jonka pääsylipputulot on nyt 20 000 euroa, niin silloin se korvauksen määrä on 1149 euroa tämän vuoden hinnaston mukasesti. Ens vuodelle hinnastossa sen verran, että indeksikorotus on tulossa sen isompien muutoksien. Ja oikeestaan menee kaikkien meidän lupien läpi se indeksikorotus, että isompia muita korotuksia ei tule.
Ilmaistapahtumassa sitten tietenkin kun sinne ei pääsylippuja voida ilmottaa, niin sit ilmotetaan se kuulijamäärä, eli paljonko siellä ollut ihmisiä kuulemassa. Joskus voi olla vähän haastavaa. Sitten jos on vaikka joku torilla tehty tapahtuma, niin se paras arvio siitä. Eli et sehän voi olla sitten, et siinä lavan läheisyydessä tai se voi olla vaikka tämmönen pitkä tapahtuma, eli siinä vaihtuu porukkaa koko ajan, niin tietenkin sitten tämmösiä tulkintoja sitten, jos siihen tarvii apua, niin ottaa vaan taas meihin yhteyttä, että miten merkataan. Mut tämmönen paras arvio tietenkin sitten siinä. Ja nää kaikista pienimmät menee tosiaan tällä minimihinnalla. Eli se käytännössä on vaikka livekeikka pääsymaksuton tapahtuma, niin se on 45 euroa ja risat päälle sitten.
Tapahtumaluvasta löytyy hyvä hintalaskuri meidän nettisivuilta. Ja tuossa on tuo linkkikin. Ja tosiaan mä voin pistää nää tän esityksen sitten teille tulemaan erikseen, niin saatte nuo linkitkin käyttöön mitä tuossa nyt on merkattuna tähän.
Sitten musiikkiverkossa. Eli näillä somealustoilla mitä tarkottaa. Ja sitähän toki käytetään aika paljon. Eli käytännössä tarvitaan lupa näihinkin aina. Ja pois lukien eli jos livestriimataan meidän lisensioimilla alustoilla eli Facebook, Instagram, TikTok, YouTube. Ne on niin kun periaatteessa meidän lisensioimia. Ja jos sieltä tehdään livestriimi, semmonen mistä ei jää tallennetta, niin siihen ei tarvii erikseen lupaa. Eli tää on nyrkkisääntö oikeestaan tässä. Mut jos se materiaali jää vaikka siihen sitten tallennetaan ja se jää myöhemmin katsottavaksi, niin siihen tarvitaan mediapienlupa. Mediapienlupa on myös kanssa semmonen mikä hyvin monella kunnalla käytännössä on, et kun sitä kuitenkin tätä on-line käyttöä sen verran on, niin niitä löytyy. Ja siinä on eri tämmösiä laajuuksia olemassa. Eli paljonko sitä musiikkia sinne verkkoon laitetaan ja se määrittelee nyt sitten sen hinnan. Eli sieltä on S-kokosesta luvasta ihan XL-kokoseen lupaan. Ja se XL on sillä lailla helppo, se kattaa kaikki, et silloin sulla ei oo mitään rajoitteita siinä, et sä pystyt niin paljon tekemään sinne, laittaa nettiin sitä musiikkia, tallenteita. Ja pienimmillään se on noin 30 euroa kuussa, eli se S-kokonen. Ja käytännössä mitä musiikkia vaan sieltä löytyy, niin sitä pystyy käyttää. Ja tähän ei tarvii erillisiä raportteja sitten meille ilmotella sitten.
Ja tosiaan nää on niin kun Teoston lisensioimia. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin meillä on tämmönen yhteispohjoismaalainen niin kun Polar (-) [34:41], joka on tämmönen niin kun siinä on Tanskan, Norjan ja Islannin tekijänoikeustoimistot mukana. Ja on vähän enempi harteita sitten keskustella näitten jättiläisten kanssa, jos näin voi sanoa, että kyllä nää Metat ja muut on niin isoja tekijöitä sitten, että yksistään Teostolla on vähän hankala sitten keskustella. Mut nyt kun useampi tekijänoikeustoimisto, niin meillä on enempi harteita sitten. Mut YouTube, Facebook, Instagram, TikTok on lisensioituja.
Ja tosiaan tuossa vielä erikseen, että jos on maksuton livestriimi näillä alustoilla, niin siihen ei tarvita erikseen sitten mitään lupaa.
Sitten on myös semmonen. Ihan kaikkeen musiikkiin mekään emme voi antaa lupaa. Tai musiikkiin kyllä joo, mut minkälaisessa yhteydessä sitä käytetään. Eli tietenkin nää Webinaarit, koostevideot, (-) [35:43] niin mediapienluvalla, niin ne menee sinne ihan heittämällä. Mutta jos se on markkinointi- tai mainosvideo, poliittinen tai uskonnolliseen käyttöön tai yritysesittelyihin tehty video. Ja siihen käytetään sitten suojattua musiikkia, niin sitä lupaa me emme voi sitten tämmösessä tapauksessa antaa tekijän tai kustantajan puolesta. Vaan se on aina kysyttävä sitten sieltä tekijältä tai kustantajalta suoraan itseltään. Eli jos nyt puhutaan jostain mainoksesta ja sit sä käytät ilman, vähän niin kun ilman lupaa, vaikka sä oisit meiltä kysynyt. Ja sitten jos se tekijä ei itse allekirjoita vaikka jotain näkemystä tai ei, niin sit se tästä saattaa tulla tämä ongelmatilanne. Ja siksi siitä pitää aina kysyä sieltä kustantajan tai tekijän kautta suoraan.
Ja jos näistä tulee kysyttävää tai kuka on kustantaja, niin meiltä löytyy kanssa tiedot kattavasti, että kuka on kenenkin kustantaja ja mahollisesti tekijätietojakin, jos tarvii ottaa suoraan yhteyttä. Tai sitten kyllähän netistä löytyy hyvin yhteystietoja.
Sitten jos on ihan pääsymaksullisia livestriimejä tai konsertteja mitkä striimataan, niin siinä on semmonen livestriimilupa olemassa myös. Eli siihen laitetaan sitten lipputulot, jos siinä on jonkunnäköinen maksu ollu siinä ja sit se katselijoiden määrä. Ja sitten siihen lisätään sitten nää musiikkitiedot, kun puhutaan tämmösistä konserteista. Jonkun verran no täähän silloin korona-aikaan tehtiin tää käytännössä ei millään livestriimilupaa käytännössä ollu ennen koronaa, mut luonnollisesti sit siinä vaiheessa, kun näitä alettiin kyselemään, niin tää piti oikeesti vähän niin kun nollasta tehdä tämmönen lupa sit siihen asiakkaitten käyttöön, käyttäjäasiakkaitten käyttöön, että saadaan sitten asiat oikein raportoitua eteenpäin.
Sit tässä on tämmönen infograafi. Tämä on ihan hyvä tämmönen, et mitä kun on erilaisia käyttötarkoituksia, niin mistä tää lupa kysytään. Eli esitysoikeudet aina meiltä, tallennusoikeus, mekaanisointi oikeudet tulee sieltä NCB:ltä. Meillä on Ulla (-) [38:22], joka on meijän Suomen pään NCB yhteyshenkilö, Ullalta saa sieltä näihin kysymyksiin vastaukset.
Sitten näitä ääniteoikeuksia niin levy-yhtiöt ja Gramex. Sitten näitä graafisia oikeuksia. Eli kirjastopalveluista voi vaikka nyt näistä graafeista sen verran nostaa, että se menee aina, et me ei niitä graafisia oikeuksia, kun me ei edusteta. Niin se on aina kustantajan tai tekijän, jos niitä halutaan käyttää, niin se menee sieltä kautta sitten kysely. Ja tän tiedon tietenkin voidaan välittää, et kuka se kustantaja on, jos se on hakusessa tai sitä ei löydy. Taustamusiikit sitten tuon GT-musiikkilupien kautta.
Hyviä linkkejä on tässä. Joulu on jo ovella. Ja siitä tulee semmonen kysymyspatteristo aina meille kerran vuoteen, et mitkä onko joululauluja, kun on vanhoja joululauluja. Ja jossa ei ole sitä tekijänoikeutta tai ne on vapaita niin sanotusti käyttöön, et mitkä on mitkä ei. Niin me ollaan tehty semmonen kooste siitä tuonne meidän nettisivuille, tuolta linkin takaa aukee sit se. Tapahtumaluvasta löytyy ja sit nää verkkopalvelut löytyy.
Sitten tilityksistä. Eli nyt enempi sinne sitten tekijäpuolelle. Eli nää tilitysaikataulut ne on neljä kertaa, ehkä viisi kertaa ens vuonna nyt sitten tilitetään nää korvaukset aina eri alueilta sitten sinne tekijälle.
Ja sit me järjestetään Webinaareja hyvin paljon monelta eri kantilta. Ja jotenkin luulen, että kuntasopimus, kun tää uudistuu, niin tästä varmaan tulee alkuvuodesta viimestään sitten Webinaari. Ja siitä sitten kyllä ilmotetaan ja informoidaan sitten, että kannattaa kyllä siihen osallistua, että siinä käydään sitten se mikä muuttuu tässä kuntasopimuksessa sitten. Isoja muutoksia ei tullu, mutta niitä tarkentavia juttuja sinne varmaan tulee.
Juontaja: Kiitos kuuntelijoille.
[musiikkia]
Äänitteen kesto: 24 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Sanna Bondas: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla/Flytande-podcastiin ja jaksoon, jonka aiheena on Kirjaston päivä ja kuntavaalit. 19.3. vietetään Kirjaston päivää, jonka tarkoitus on muistuttaa ainutlaatuisesta suomalaisesta ilmiöstä eli kirjastosta. Sama päivä on myös tasa-arvon ja Minna Canthin päivä. Mun nimi on Sanna Bondas ja mä toimin Vaasan kaupunginkirjastossa kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Ja tässä jaksossa mun kanssa keskustelemassa on kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Ida Jousmäki, tervetuloa.
Ida Jousmäki: Kiitos kiitos ja hyvää huomenta.
Sanna Bondas: Mua ihan ens alkuun kiinnostaisi kuulla, että minkälainen lukija sä olet ja mikä on sun suhde lukemiseen.
Ida Jousmäki: Jaa-a, no mun suhde lukemiseen, jos mä lähen ihan sieltä muistoista, ni en mä voi sanoa, että mä oisin pienestä lähtien mikään lukutoukka ollu, mutta kyllä mulla on semmosia jotain tiettyä lukumuistoja, esimerkiksi Viisikoista, ihan pienestä lähtien. Ja sit mä muistan, et semmonen isompi lukuelämys ensimmäinen oli semmonen ku Sofian maailma. Mä olin varmaan jossain ala-asteen, en nyt ihan ensimmäisiä luokkia, mut jotenkin siitä avautu semmonen, et ei vitsi, miten makee kirja ja semmonen flow-tila ehkä ensimmäinen. Ja sitten myöhemmin mä muistan nuoruusvuosilta semmosia lukumuistoja ku esimerkiksi Supernaiivi ja ehkä semmosia Anna-Leena Härkönen ja enemmän tämmösiä kuitenkin aika kevyitä, mut jotenkin oivaltavaa semmosta ajattelua. Ja sitte nuorena aikuisena tai no nuoruudessa silloin ku asuin Englannissa, niin mä muistan jotenkin sieltä jäi siihen lukemiseen liittyen nää upeet kirjakaupat, et jotenkin, en mä nyt tiedä, ostinko mä nyt niin usein niitä kirjoja siellä, mut jotenki sinne pääsi hypistelee ja kahville ja kavereitten kaa, niin se oli jotenkin semmonen elämys itsessään. Mut et sieltä Englannista ei oo kyllä varsinaisesti jääny, et mä olisin ruvennut lukemaan englanniksi. Et ehkä silloin luin jonkin verran, mut kyl mä nykyään kyllä suomeks luen kaikki. Ja tavallaan tän päivän lukija niin kyl mä myönnän, et ne äänikirjat on aika lailla vieny sitä tilaa, että harvemmin, loma-aikoina ehkä enemmän sitte, on se hetki, että nyt mä oon vaan ja luen. Et ehkä sit semmosessa arjessa tuntuu enemmän, että se jotenkin tuntuu passiiviselta, et pitää olla tekemässä vähän kotitöitä samalla ja kuunnella tai kävelyllä, matkalla töihin tai sitten illalla ennen kö menee nukkumaan, niin siinä hetkessä. Mut kyl mä näen, että ne äänikirjat on ehkä vähä ottanu tilaa. En mä tiedä, onks se hyvä vai huono asia, et sitte jos ei niitä olis, ni tulisiko sitten ollenkaan oltua kirjojen maailmassa. Ja tietenkin tämmöset podcastitkin sitten ehkä vähän syrjäyttää sitä niinku isompia teoksia varsinkin, et sit on helpompi tarttua johonkin puolen tunnin tai tunnin podcastiin. Mut että, mut kyl mä luen. Mitäs mä luen tai kuuntelen… En ehkä niin dekkareiden ystävä oo, mutta kyl mä myönnän, et kaikennäköinen autofiktio ja vähän tietokirjallisuutta ja semmosta, et en mä välttämättä edes mitään klassikoita ekana, niihin oo tarttumassa, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Että mä tossa vähän mietiskelin, et mitä mä oon viimeks kuunnellut tai lukenu, niin esimerkiks tuli semmonen ku Planetaarinen vaatekaappi, suosittelen, aivan yli mielenkiintonen, niinku sitä et kuinka vähän meiän pitäis oikeasti ostaa tai kuluttaa, että tää meijän planeetta edes jossain määrin, tota, en paljasta montako vaatekappaletta, mut se oli mielenkiintoinen ja aika kevyt kuitenkin. Ja kyl mä sit joululomalla Max Seeckiä dekkarin, yhden tai kaksi kuuntelin. Ja sit kolmas, mikä tuli mieleen, on tää Huokauksia luokasta, mikä on tosi mielenkiintonen tämmönen kahden opettajan kirjeenvaihtoprojekti, niin semmosia. Mut et luen, mutta tietenkin on semmonen olo, että aina voisi enemmänkin lukee.
Sanna Bondas: Joo. Mä ainaki samaistun tohon. Jo lapsena usein tuli kirjastossa käytyä ja tämmönen niinku haahuilu kirjastossa ja kirjakaupoissa on ihanaa.
Ida Jousmäki: Jep.
Sanna Bondas: Hei tota, sä oot toiminu nyt tän valtuustokauden aikana Vaasan kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtajana ja oot siltä paikalta nyt lähes neljän vuoden ajan kulttuurin eri toimintayksiköitä ja seurannu siinä samalla myös sitte kirjaston toimintaa. Niin miltä sulle kirjaston toiminta näyttäytyy? Voi olla kuntapäättäjänä tai sitte kuntalaisena.
Ida Jousmäki: Hmm, kyllähän se on yksi niistä paikoista, mitä pitää vaalia, että kirjastot on kaikille. Se on maksutonta ja yleissivistävää, ja ihan kirjastolakikin meitä velvoittaa sitä ylläpitämään. Että kyl mä näen, että kirjastot on äärimmäisen merkittävä juttu ja paikka oppia ja kohdata ja semmosia virikkeitä. Ja nimenomaan se avoimuus ja julkinen tila, että sinne voi tulla. Mut sit jos ajattelee tätä kulunutta neljää vuotta, mitä on tapahtunu, nii itse asias tää e-kirja, äänikirjajuttuhan on aivan huikea homma. Et ite en oo tutustunu siihen, että on tämmönen maksullinen vastaava versio, et pitäis nähä, mut et mä oon ymmärtänyt, et nyt se on tosi laaja, et siel oikeasti on paljo matskua kuunneltavissa velotuksetta. Et sehän on aivan huikea homma. Sittenhän meillä on Vaasa, ku on tulos tää kirjastoauto, että se on, onks se nyt lähes neljä vuotta, kun me ollaan oltu tuol lautakunnas, ni sitä on käsitelty tai on ollu monta vuotta, ikään kuin pitkä prosessi. Ja sehän on huikea, että vaikka on ollu näitä leikkauksia, niin se on siellä säilyny. Että se on tärkeä juttu, et pääsee kirjastoautoon sitte joka puolelle tätä kuntaa. Et kyllä se näyttäytyy monipuolisena. Ja tänäänkin meillä on Draama-salissa kokous, että tää kirjastohan on paljon muutaki ku ne kirjat, mikä on tietenki se tärkein juttu, mut et meillähän täällä Vaasaski toi upee Black Box, missä voi järjestää tapahtumia ja kokoontumisia, niin tosi jees.
Sanna Bondas: Joo. Ja toi on varmaan just se, niinku sanoitki, että nää aika monet asiat on semmosia pitkän juoksun asioita, et voi todella kauan joutuu tekemään töitä sen eteen, et miten perustellaan jotain investointeja. Joku kirjastoauton hankintakin niin se on kuitenkin meilläkin puolen miljoonan hankinta ja siitä on aika monta vuotta puhuttu, ennenkö ne menee kaikki toimielimet läpi ja saadaan se. Niin moni asia on sit tämmöst vähän maratontyyppistä touhua. Tossa sulla oli paljon noita, mä ajattelin seuraavaks kysyy vähän näistä vahvuuksista, mut sä jo luettelitki aika hyvin, et miten sä koet, et mitkä on niitä kirjaston vahvuuksia. Ja nyt tosiaan uutenahan toi valtakunnallinen e-kirjasto on siis ihan samalla tavalla erittäin pitkä prosessi, mutta nyt hyvin laajasti Suomessa käytössä. Ei nyt ihan kaikki kunnat oo mukana, mutta on merkittävä uusi palvelu ja sisältää kaiken aikaa kasvava ja kehittyvä e-äänikirjojen ja lehtien maksuton palvelu suomalaisille.
Ida Jousmäki: Ja joo, tossa ku sä mainitsit noi vahvuudet, niin just se vielä jotenkin se tilan, ei voi ajatella, et ne seinät on aina se tärkein juttu, mut että just se, että opiskelijat, nytki ku mä tulin tänne, niin tuolla oli noit opiskelijoita, et ei kaikilla oo varaa mennä mihkään Espresso Houseen eikä oo tarkotuskaan. Että ihan perinteisesti tullaan kirjastoon tekemään koulujuttuja tai lukemaan tai muuta. Niin se, ettei ainakaan oo siitä kiinni, ettei ois rauhallista tilaa opiskella tai muuta. Ja sitte toinen, mitä mä tossa ku kävelin tänne ylös, niin tämä kiertotalous, niin mun mielestä sekin on se vahvuus myös kirjastoissa, että se mahdollinen, et voi lainata vaikka muutaki, et ollaan ruvettu vähän ajatteleen tätä, mikä kirjastoissa on se alun perinkin idea, että kaikkien ei tartte ostaa sitä samaa kirjaa, vaan sitä lainataan, niin täällä voi lainata pelejä ja harrastevälineitä ja muita. Että ehkä siinä sit just se haaste, että missä ne rajat menee, ku on nää resurssit ja tietyt kirjaston tehtävät, ettei käy niinku vaikka Postille, että sitte on kaikkea muuta ku sitä postinjakelua. En mä nyt usko, et tää on se haaste, mutta tavallaan et tärkeintä on se lukutaidon ja sivistyksen vahvistaminen, mikä nyt tällä hetkellä todellakin toteutuu.
Sanna Bondas: Niin, ettei mennä liian kauaks siitä ydintehtävästä, koska sitte kyllähän varhaiskasvatuksella, perusopetuksella, toisella asteella ja kodeilla ynnä muilla on tehtävä lukutaitoon liittyen, mutta sit on semmosta, mikä on, mistä vain kirjasto vastaa, nii sitä meidän pitää huolehtia ja ylläpitää, niin ettei meillä myöskään muutu liian häilyväksi ikään kuin, et mitä me tehdään, et me ollaan kohta leikkaas tosiaan sitä nurmikkoo jossain [nauravat].
Ida Jousmäki: Mut kyllähän se on oikeasti semmonen, pitää vähän houkutella, tää maailma, näitä kaiken maailman ärsykkeitä on niin paljon, et kyl mä myönnän, et meijänki poika niin sit ku mä sanon, et no, et mennään kirjastoon, et sit sielt pari pleikkapelii voidaan samalla lainata tai muuta. Niin et kyl siinä on semmost vähän niinku, et sit saadaan mukaan ehkä niitäkin, keille se ei olis ihan se eka ajatus, että mitä tänään tehdään.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Joo, tää on juuri tää tasapainoilu. Ja ehkä liittyen tähän mun seuraavaan kysymykseen, ku kattoo meillä tilastoja, niin Vaasassa kirjastoo käyttää noin kolmannes asukkaista. Ja kuitenkin säännöllisesti törmätään siihen, että kirjasto nähdään jollakin tapaa vieraana tai vaikeana paikkana ja vähän sellasena hajuttomana ja mauttomana tilana, josta löytyy kirjoja. Et miten sun mielestä, ku kilpaillaan siit vapaa ajasta, et missä kirjastot pystyis sun mielestä parantaan tätä omaa tai nostamaan omaa häntäänsä vielä tai vastaamaan siihen vapaa-ajan ja ehkä erityisesti lasten ja nuorten lukuilon ja lukemisen edistämisen haasteeseen?
Ida Jousmäki: Joo, toi on hyvä kysymys. Et kyllähän se on nähty jo kaikissa, kaikenlaisissa tutkimuksissa, et se lukutaito on heikentyny, et niitä korvaavia tekemisiä on niin paljon, ettei malteta, ja itekki huomaa, et jos lukee hetken kirjaa, ni aa, no sit se juttu ja se juttuja ja se keskittyminen herpaantuu tosi helposti. Mut kyllähän sitten taas on toinen puoli sit tälle vaikka somelle tai muuta, et TikTokissa on ollu näit lukuhaasteita ja näitä, et kyl se sieltäki tavallaan, et ei kaikki, mikä siellä on somessa, ni on niin negatiivista tai ikään kuin vastakkainasettelua. Että kaikkea tarvitaan. Mä oon ehkä väärä henkilö sillä lailla vastaamaan tohon, et miten saadaan, et mä kuitenki elän tällaisessa omassa kuplassa tavallaan, että tän kaiken kulttuurin ja tämmösen parissa, että mä en näe sitä hajuttomana. Ja mulle aina jotenki kirjastot on vähän sama ku vaikka museot, että mul on just niinku sä sanoit, voi tulla haahuilemaan, et mä en ehkä esimerkiksi kirkossa käy, mut mulle tavallaan tämmöset on vähän semmosia pyhiä, tai en mä tiiä, onks pyhä oikein, mut semmonen vähän rauhoittumispaikka, et nyt mä oon vaan tässä, et mä voin löytää pari kirjaa tai sit mä voin olla löytämättä, vaikka Oodi Helsingissä voit mennä siellä pullakahvillekin vaan tai kattoo jotain näyttelyy. Ja teilläki on tuolla näyttely menossa tai lapset voi tulla päiväkodista kattoo jotain tapahtumaa tai niil on joku lukuhetki siellä. Että nytki mun toinen lapsi on eskarissa, ni sieltä kerrottiin, että ne on ollu aivan äärimmäisen hyviä, vai oliks se koulussa vai eskas vai sekä että, niin tämmösiä et joku tulee lukemaan. Et ylipäätään joku lukee sulle ääneen, niin sehän on aivan luksusta. Niin en mä tohon hajuttomuuteen…
Sanna Bondas: Sä et allekirjoita?
Ida Jousmäki: [nauraen] Mä en allekirjoita sitä.
Sanna Bondas: Se on hyvä.
Ida Jousmäki: Joo, mut mä en tiedä, oonks mä oikea henkilö tähän sanomaan. Mut että kyllähän se pitää myöntää, että kyllähän täs saa tehdä hommia, että tää lukutaito saadaan käyrää toiseen suuntaan ihan joka taholla. Että keksiä keinoja miten sitä lukemisen tai lukutaidon edistämistä saadaan aikaseks.
Sanna Bondas: Joo, kyllä. Ja täähän on aika, niinku sanoinkin, niin monen toimijan yhteispanos tarvitaan, että lukutaitoon ja lukuintoon pystytään vaikuttamaan. No, miten jos puhutaan kuntapäättäjistä, päätöksentekijöistä, niin minkälaiset kirjastoon liittyvät asiat on sun valtuustokaudella puhututtaneet päättäjien joukossa?
Ida Jousmäki: No, tässähän nyt oli, nythän on ollu tää kuluneet vuodet niin joka paikassa niin ei nyt mitään herkkua, että taloudellinen tilanne nyt on monissakin kunnissa huonontunu tai heikentyny. Että Vaasassakin me nähtiin viime vuonna näitä paljon erilaisia leikkauksia ja esimerkiks Palosaaren kirjasto oli lakkautusuhan alla ja onneks nyt sai jatkoaikaa, mut että kyllähän nää talousnäkymät on ollut heikot ja joka paikasta on jouduttu leikkaamaan myös meijän lautakunnan eli kulttuuri- ja liikuntapalveluihin liittyvistä toiminnoista. Mut että kyllä ainaki meijän lautakunnassa mä oon nähny, että se viesti, mitä tuodaan esille ja viedään eteenpäin, on se, että nää kirjastopalvelut on kuitenkin se tärkee osa meidän perusoikeuksia. Ja just että meillä on se perus kirjastolakikin, joka velvoittaa, että se tiedon saatavuus ja yhdenvertaisuus kaikilla siihen sivistykseen ja kulttuuriin on olemassa. Että tietenkin on ollu leikkauksia, mitkä on kohdistunu sitten myös näihin palveluihin, mutta en mä vielä olis huolissaan. Tietenkin sitten valtakunnallisella tasolla, ku kattoo tätä menoo ja näitä leikkauksia, niin sieltä lähtevä viesti ei ehkä puolla näitä kaikkien oikeuksia ja muita. Että sitä tietenki tässä katsoo kauhulla, että mitä sieltä vielä tulee.
Sanna Bondas: Nii ja nää on vähän myös semmosia, näihin liittyy myös näitä arvokeskusteluja sitte hyvin vahvasti. Itekki seurasin viime syksynä valtuuston budjettikäsittelyä, jossa tunnin verran Palosaaren kirjastosta puhuttiin puolesta ja vastaan. Ja sitte oli ihan mielenkiintosta kuunnella, että miten argumentoitiin sitte ja mikä siellä painoi sit vaakakupissa kelläkin. Ja toki tyytyväisiä ollaan nyt tähän tulokseen. Ja toivotaan, et tästä ei nyt mitään suuria taloushuolia tulis, mutta tosiaan ei tiedetä, miltä tulevaisuus lopulta näyttää.
Ida Jousmäki: Sehän on vähän sama nois kaikissa, mikä liittyy lähipalveluihin, että on se sitten lähikoulu tai lähikirjasto tai lähikauppa tai lähiterveysasema tai sun tie, mikä menee siitä läheltä. Et kaikki on tietenkin kiinnostuneita niistä oman asuinalueen palveluista. Ja se on hyväkin, että kaikki sitte pitää huolta ja ikään kuin puolustaa niitä omia, oman alueensa juttuja.
Sanna Bondas: Joo, ja tässähän nimenomaan Palosaaren kirjaston keississä oli kyllä erittäin vahvaa semmost kansalais- tai kaupunkilaisaktivismia siltä osin, että miten asiaa puolustettiin, mikä oli hieno asia.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Miten sun mielestä sitten, tunteeko päättäjät tarpeeks tämmösii sivistyspuolen ja tietysti tässä kohtaa erityisesti kirjaston toimintaan liittyviä asioita, että onks jotain, mitä meidän virkamiesten pitäs sun mielestä tehdä enemmän tai paremmin?
Ida Jousmäki: Tosi hyvä kysymys. Kyllä mä näen, että sitä tekemistä tuodaan esille. Mut se on sitten eri asia tietysti, miten hyvin se on sisäistetty se tosiasia, et se lukutaito on heikentyny ja ei nyt voi sanoa katoamassa, mutta semmoisiakin tapauksia on. Et jotenki ainahan se on, mitä ikinä, on se sitten valtuusto tai mikä tahansa päätöksenteko, niin se, mitä on tässä oppinut myös tän ensimmäisen valtuustokauden aikana, et se on tosi paljon helpompi jotenkin semmosia numeerisia arvoja mitata ja ikään kuin perustella. Et jos meille tuodaan joku asia, et hei, tääl on nyt tää satama, minne pitää laittaa x miljoonaa euroa, jotta tätä elinkeinoa saadaan kehitettyä ja tänne työvoimaa ja se vaikuttaa siihen ja tähän, et ne on ikään ku semmosia numeerisia juttuja. Et sitte taas jos mennään sanomaan, että hei, tää on tosi tärkee, et meil pysyy tää, on se sitte peruskoulu tai päiväkoti tai tämmöset pehmeet arvot, että millä sitä voidaan mitata sitä, että joku enenevissä määrin on syrjäytymistä tai kuplaudutaan tai ikään ku kasvaa ne erot vaikka oppimisessa tai muuta, niin se on niin, pitää kattoo niin pitkälle, et sitä on ehkä vaikea mitata. Niin sit siks jotenkin tuntuu, et sen takia niinku, totta kai mä uskon, että kaikki, ketä tuol on vaikuttamassa, niin ne haluaa, että lapsilla on hyvät koulut ja näin. Mut että jotenkin ne pehmeät arvot sitten siellä useimmiten näissä juhlapuheissa kuuluu ja näkyy, mut et sit ku tullaan taas siihen arkeen, ni okei, rahat on loppu ja näin. Et se on haastavaa kyllä.
Sanna Bondas: Joo, tää on just sitä, mitä täs kulttuuripuolen ja kirjastojen vaikuttamistyössä keskusteluttaa säännöllisesti, esimerkiksi kirjastonjohtajien tapaamisissa ja webinaareissa, että mietitään sitä, että minkälaista vaikuttamistyötä pitäis tehdä, että miten tuodaan niitä lukuja, mitä lukuja tuodaan esiin ja sit et miten sitä laadullista vaikutusta tuodaan esiin. Et mä en tiedä, onko kukaan keksiny aukotonta keinoa siihen, että miten vaikuttavuutta vaikka kulttuurin tuomaa, kirjaston tuomaa hyvinvointia pystytään todentamaan sillä lailla avaavasti tai järkevästi niin, että se vertautuis johonkin numeeriseen.
Ida Jousmäki: Niin, kyllä.
Sanna Bondas: Ja se aiheuttaa nää haasteet siitä, et millä tavalla me perustellaan sitä, et mihin me tarvitaan määrärahoja tai miks meillä pitää olla niit toimipisteitä jossain paikassa ja kun kirjastonkin osalta on kyse tämmösest hyvin peruspalvelusta. Mutta onks jotain vinkkivitosta, et minkälaista vaikutustyötä kirjastojen pitäs tehdä? Mitä sä kaipaisit, kun sä otat kantaa tai teet päätöksiä, niin mihin sä sen perustat?
Ida Jousmäki: Tos on ehkä vähän just se sama, et mä oon ite täs kulttuurikuplassa, niin sieltä käsin. Mut se on, toi on just noin, et kyllähän niitä joitakin numeroita sinne vaik ois kuinka kyse, et miten se saatais näkymään se, että se sivistyski on ikään ku pääomaa, et se ei oo pääomaa siellä tilillä, mut sitte jotta sä saat vaikka hyvän koulutuksen tai tasa-arvoisen aseman vaikka miesten ja naisten joukossa, et naiset saa kouluttautua ja mitä ikinä tuolla nyt sit totta kai Suomessa ollaan jo pitkällä tässä. Mutta et miten sitä semmosta vaikkapa tasa-arvoo ja yhdenvertaisuutta ja osallisuutta, mitä täälläkin nyt kirjastoissa on tää osallisuuden merkitys, niin miten sitä voidaan numeerisesti nyt arvottaa. Mut et ehkä just sitä tavallaan, et miten, mä en tiedä, miten nyt te virkamiehet voitte enempää tehdä mun mielestä, ainakin Vaasassa on tuotu hyvin esille tätä merkitystä, mut jotenki just se, että se kirjasto, että ku se on myös merkittävässä roolissa siinä vaikkapa siinä ihmisten osallistamisessa. Täähän on äänestyspaikkana usein vaikkapa, teillä on kaikkia kyselyitä tuolla ja teil on digitalkkari, ketä auttaa esimerkiksi iäkkäitä ja näin. Että kirjasto, et tulee semmonen olo kirjastossakin, että mä oon yhtä tärkeä ku kaikki muut ja mä voin vaikuttaa, mä voin kysellä, mä saan apua. Et must tuntuu, et se on tää koko yhteiskunnan tavallaan se breaking point tai se, että jos kuntalaisilla on semmonen olo, että mä voin vaikuttaa ja mun äänellä on väliä ja se, et mä lähetän jonneki sähköpostiin, että hei, tää homma ei toimi ja näin. Niin silloinhan me voidaan kehittyä. Ja se on nähty jo maailmasta Amerikasta ja muualta, että sitte ku se usko tavallaan menee siihen, et no, ei mua kuitenkaan kukaan kuuntele, ei tällä asialla, mun asialla oo väliä, niin sit ollaan jo aika syvällä suossa. Et jotenkin se kirjasto on mun mielestä siinäkin merkittävä, et se on semmonen osallistamisen tila kaikille. Ja esimerkiks nyt teil oli, ku sai nää pikkuset äänestää tästä kirjastoauton nimestä, ja just tämmöstä niinku tommosilla pienilläkin asioilla on se, että ne on aivan innoissaan, et hei, mä ehdotin tätä ja näin, niin saadaan ne mukaan tähän touhuun. Niin et ehkä semmonen jotenkin loppukaneetti, että sekä kirjastoissa että muualla, että ihmiset kannustetaan, että hei, mä pystyn ite olemaan mukana. Vaikka nyt ku täs oli tämmöinen sivujuonena tää, et miten voidaan kuntavaaleissa saada esille näitä kulttuuria tai ku ollaan menossa kohti kuntavaaleja, niin päättäjiä kiinnostumaan näistä asioista, niin just se, et nähdään se, et joka ikinen voi vaikuttaa sillä, on se sitten äänestäminen tai antamalla oman ehdotuksen kirjastoauton nimeksi tai muuta, niin sillähän tää homma saadaan pidettyä ikään ku kasassa.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Hei, kiitos paljon, Ida, tästä keskustelusta. Ja hyvää kevään jatkoa ja jäädään seuraamaan jännittävien kuntavaalien etenemistä.
Ida Jousmäki: Kiitos.
[musiikkia]
Voit kuunnella jakson täältä https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 30 min
Litterointimerkinnät
| Anneli: | Haastattelija |
| Petri Ilmonen: | Haastateltava |
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| [ääni] | litteroijan kommentti tai muu kuin puheen ääni |
| , . ? :- | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
[musiikkia]
Anneli: Tervetuloa meidän pinnalla på flytande podcastiin, ja tänään mulla on vieraana Petri Ilmonen, joka tulee kertoo meille vähän näistä AI-sovelluksista ja muust vastaava.
Mutta Petri haluatko kertoo ensiksi itsestäsi? Kuka olet?
Petri Ilmonen: Kiitoksia kutsusta ja mukavaa olla osa teidän podcastianne tänään.
Joo, olen Ilmosen Petri Porvoosta ja taustaltani opettaja‚ kieltenopettajia, ja tällä hetkellä toimin TRYcamps kielikoulussa rehtorina ja aikuiskouluttajana.
Olen aika paljon ja aika monessa kirjastossa käynyt tietysti asiakkaana ensinnäkin, mutta myös kouluttajana ja tässä viime aikoina englantia vetänyt niin tuonne Lahteen kun Imatralle ja verkossa ja myös täällä Uudellamaalla sitte eri Ake-alueille ja siinä suhteessa tämä englanti on kovin lähellä sydäntä. Kaiken kaikkiaan muutenkin kieli ihminen olen ja selkokieli on toinen syy, minkä takia olen tietysti sitten monessa kirjastossa vieraillut.
Taustaltani tosissaan opettaja ja tehnyt sitä työtä peruskoulussa ja myös sitten aikuiskoulutuksen puolella. Ja tällä hetkellä tosissaan täällä TRYcampsillä vedän myös sitten kesäisin kursseja ja on meillä aikuistenkin kursseja.
Et jos oikein innostutte, niin tervetuloa meidän aikuiskurssille vaikkapa Lontooseen. Pääsee shoppailemaan ja oppimaan lisää englantia.
Mut tänään me keskitytään toki sitten tietysti näihin sovelluksiin ja erilaisiin verkkopalveluihin tämän kielen oppimisen ja AI:n ympäriltä.
Ihanaa, Anneli, kun kutsuit. Kiitos.
Anneli: Kiitos, Petri, et tulit.
Mutta lähdetään nyt heti sitten noihin sovelluksiin. Eli käydäänkö ekaksi läpi tämmösiä kielisovelluksia, jotka pohjautuu AI:hin? Eli minkälaisia sovelluksia löytyy?
Petri Ilmonen: Monenlaisia. Sen haluan tietysti tähän heti alkuun sanoa, että jos kieltä haluaa oppia, on se englantia, espanjaa, ranskaa, saksaa tai mitä tahansa, niin jos ei teknologiaa siihen löydy, mitään appsiä tai sovellusta, niin silloin on kyl ehkä hakijassa enemmän vikaa tai ainakin niissä hakusanoissa.
On niin paljon erilaisiin sovelluksia, että meillä ei tässä tää aika tuu riittämään, et jos mä yrittäisin edes murto-osaa niistä kertoa. Että sanotaanko näin, että meillä on niin paljon ilmaisiakin, toki myös paljon maksullisiakin, että niillä oppii vaikkapa ihan kotinurkassa sohvalla istuessa tai tehdessä hyllytystöitä siellä kirjastossa ja pistää vaikkapa kuulokkeen toiseen korvaan ja kuuntelee vaikkapa ääntämisohjeita tai tällaisia, niin löytyy monenlaista.
Ja tähän mä nyt on muutamia valinnut‚ mitä ajattelin ihan tällee heitellä teille ideaksi, et voitte vaikka itse tutustua niihin sitten henkilökohtaisen oman oppimisen kannalta tai sitten niihin työtehtäviin, koska teilläkin varmasti kuulijoissa on monenlaisia ihmisiä‚ ketkä tarttee sitä englantia siellä asiakaspalvelussa ja ehkä myös sitten sitä ääntämistä sieltä suomalaisesta rallienglannista vähän parempaan. Mutta myös sitte sellaisia henkilöt, ketkä joutuu tekemään erilaisia tiedotteita ja erilaisia julisteitakin sitten myös muilla kielillä kuin sillä omalla äidinkielellään suomeksi tai ruotsiksi.
Mä puhun useasti englannista, koska englanti on se mun rakas vieras kieli, mut se ei tarkota sitä‚ etteikö tietysti voisi tehdä niitä juttuja myös muillakin kielillä, et se sanottakoon tässä vaiheessa heti.
Mutta jos me lähetään katsomaan niitä sovelluksia‚ mitä ajattelin teille tässä nyt sitten vähän niinku luetella tai nimetä, niin mulla on täällä erilaisia appejä, joita pitäisi sitten ladata sille omalle älypuhelimelle tai tabletille ja sitten on myös sellaisia, jotka ovat verkkosivuilla olevia palveluita tai ehkä toimivat sekä verkossa että sitten siellä älylaitteellakin. Ja on mulla tossa muutama sosiaalisen mediankin liittyvä tili, jota suosittelen‚ että kannattaa lähteä vaikka seurailemaan ja sitä kautta hakemaan semmosta vähän niinku viihdykkeellista osaamista.
Ja lähdetään liikenteeseen tietysti tästä ihan perinteisestä AI-näkökulmasta, eli meidän ChatGPT peistä ja sitten Microsoftin GoPilotista. Nehän on aivan semmosia mielettömiä työkaluja, joittenka avulla pystyy tekemään oikeastaan mitä vaan. Eli sinne pystyy laittamaan pientä tekstipätkää ja sitä kautta tarkistuttamaan tai pyytämään sitten jopa käännöstä tehtäväksi ja myös sitte parantamaan sitä itse kieliasua siinä ja ehkä me tavallaan lisäämään semmosta natiivin kuuloista tai tuntuista tekstin sujuvuuttakin sinne.
Mutta on hyvä myös muistaa se, että ihan Word ja PowerPointtikin, jos nyt käytetään tämmösiä ehkä meidän perinteisiä työkaluja, joita toimistossa on lähes kaikissa koneissa‚ niin niilläkin pystyy tänä päivänä tarkistuttamaan hyvin ja pyytämään myös kääntämistä‚ että se kannattaa katsoa‚ et jos et oo koskaan napsauttanu sitä käännä -painiketta, joka vaikkapa PowerPointista löytyy‚ niin kannattaa tarkistaa, koska se on yllättävän helppo ihan Suomi–Ruotsi näkökulmassa, mutta vaikkapa sitten siellä englannin ja suomen tai englannin ja saksan välillä. Et jos saat saksalaiselta kollegalta jotakin tekstejä saksaksi, etkä taho ymmärtää, niin kopioi se ja laita Wordiin tai PowerPointtiin ja pyydä kääntämään, niin sekin on aika kiva juttu.
Eli löytyy monenlaista. Mä itse en oo enää niin hirveesti chatGPT:n ystävä. Mä oon siirtyny aika pitkälti GoPilottia käyttämään johtuen siitä, että Microsoftin työkalut on itsellä käytössä ja GoPilottihan tietysti tekee varmasti töitä siellä taustalla myös näissä Wordeissa ja PowerPointissakin, mut sehän on erillinen appi, jonka voi ladata omalle älylaitteelle tai sitten ihan käyttää sitä verkkosivua. Ja nythän GoPilottihan on siirtynyt myös What’sAppiin. Eli jos et ole vielä kuullut, niin sä voit What’sAppissa keskustelemaan illan päästetykseksi sitten vaikkapa GoPilotin kanssa niin, että tulee tavallaan kaveri sinne sun sohvan nurkkaan‚ jolta voi kysellä monenlaisia asioita.
Itse törmäsin siihen‚ että GoPilotti siellä What’sAppissa osaa myös piirtää tai tehdä kuvia. Hiukan vielä, ei ihan ehkä täydellisesti. Eli tulee virheitä sinne kuviin ja kirjoitusvirheitäkin ja se mua ehkä vähän tuossa nauratti ja ainakin näytti olevan vielä viikko sitten 30 minuutin tämmönen maksimi käyttöaika. Eli GoPilotti ei jaksa sun kanssa koko iltaa jutella, et 30 minuuttia oli se raja siellä.
Mutta näähän on niit isoja, mistä varmasti jokainen on enemmän tai vähemmän kuullu tässä viimeisen vuoden puolen vuoden aikana. Joka tuutista tulee chatGPT:tä tai sitten GoPilottia.
Mä itse koen ton GoPilotin siksi vähän paremmaksi, että ainakin Microsoft sanoo niin, että ne eivät tallenna niitä tekstejä, mitä minä sinne laittelen. Eli sillä tavalla mäen itse kouluta sitä oo AI:ta sen GoPilotin takana‚ kun taas sitä chatGPT:ssä tavallaan sinä käyttäjänä koulutat osaksi sitä AI:ta niillä sun teksteillä ja tämmösillä. Mutta tää ei tietysti tarkota sitä, et sinne sais mitä tahansa laittaa, koska kyllähän niitä tekijänoikeuksia pitää silti kunnioittaa.
Mutta monenlaisia muita sovelluksia luonnollisesti on ja lähenkin tästä nyt sitten niitä hiukan purkamaan. Tiedän, että teistä moni on varmasti tehnyt Canvalla erilaisia julisteita ja kortteja ja mainoksia. Canvan taustallehan on nyt tullut oiskohan semmonen vuosi sitten tossa tammikuussa ite törmäsen ekan Canvan Magic-toimintoon ja Canvan Magicillä pystyy tekemään itse asiassa sen jälkeen, kun oot aiheen kirjottanu, niin vaikkapa oman PowerPoint -esityksen siellä Canvassa.
Eli esimerkiksi, jos haluaa tietää Lontoosta jotain perustietoja, niin kirjoitetaan yhdelle Canva-dialle Lontoo ja sen jälkeen pyydetään Canva Magiciä hakemaan mulle perustiedot Lontoosta ja pumps, ihan muutamassa sekunnissa siellä sitten semmonen yksi diallinen tekstiä on. Sitä toki joutuu työstämään, koska me ehkä kaikki ollaan toivottavasti opittu siihen, että ei näihin esitysgrafiikkaohjelmiin kannata 20:tä riviä tekstiä laittaa, vaan se on semmosta nostoja tietyistä aiheista sinne. Vähän otsikkomaisesti tai ainakin luettelomaisesti.
Canva Magic saa tehdä myös videoita ja tehdä kuviakin, mutta siellä on ehkä vähän taas samaa, mistä varmaan teistä moni nyt viikko sitten Nordean osalta kuulikin, kun oli vauvan kuva ainakin Hesarin kannessa ja siellä vauvalla oli vähän liikaa varpaita ja vähän liian paljon sormia [naurahtaa]. Vai oliko toistepäin, että sormia puuttu, mutta varpait oli liikaa. Jotain tämmöset jännää siitä nähtiin, että A:lla oli pientä osuutta tähän.
Canva on tosissaan aika lailla kehittyny ja todella kovasti kilpailee Microsoftin ja sitä kautta tietysti myös sitten isojen tekijöitten kanssa. Ja Microsoftihan julkaisi myös vuosi sitten, ja se tuli huhtikuussa suomeksi tämmönen Microsoft Designer -sivusto, millä pystyy sitten tavallaan ehkä voisin sanoa näin kieliopillisesti tai kielenkin kannalta. Sä kirjotat sinne sen pienen tarinan, mitä sä haluat kuvassa olevan, esimerkiksi englanniksi tai ruotsiksi, ja sitten Microsoft designer ryhtyy piirtämään tätä kuvaa sulle.
Eli tääkin on mun mielestä semmosen kielen oppimisen kannalta aika hauska vaihtoehto, että se jos sä kirjoitat sinne väärän preposition, et jos sä laitat sinne nyt sitten ”in” kun pitäisi olla ”on”, niin tavallaan tietty tavara, mitä saat sitten laittamassa vaikkapa rannalle tai pöydälle, niin se onkin sitten väärässä paikassa. Et kun sen piti olla pöydällä, niin se kirjoitat siihen sitten sen ”in”, joka on ”-ssa” -pääte niin se onkin sitten ihan jossain muualla, siellä pöydän sisuksissa, se tavara, jota oli tais olla laittamassa siihen pöydälle. Et sekin opettaa kielen näkökulmasta aika hauskasti.
Ja sitten ehkä on hyvä muistuttaa teitä kaikkia näistä perinteisissä sanastotyökaluista. Eli meillä on siellä toi Memris. Mä käytän nyt tämmöstä suomalaista lausumista näistä sovelluksista. Eli Memrise ja sitten ehdottomasti Quizlet, joittenka avulla pystyy tavallaan sanastokortteja kääntämällä opettelemaan niin lausumista, kun sitten sen sanaston lisäämistäkin. Erilaisia paketteja sieltä löytyy ja aika moni suomalainen lukiokirjoja ja peruskoulunkin englannin ja ranskan oppikirja sieltä löytyy, et pystyy vaikkapa omille lapsillekin sitten vähän vinkkamaan‚ miten lähtee kehittämään sitä omaa sanastoa. Quizletistä eritoten, mut Memrise on toinen erittäin hyvä vaihtoehto siihen.
Duolingo on varmasti todella monelle teille tuttu. Sehän on tämmönen iso sanaston kehittämisen, kielen alkeiden kehittämisen työkalu, millä päästään toki lausetasollekin ja toki siellä sitten sitä hintalappuakin jonkun verran on, mutta siitä varmasti moni on päässyt sitten Kreikan lomamatkalla toteuttamaan Kreikaksi vaikkapa sitten yksi kahvikupponen ja sokeria mukaan -tyyppisiä lauseita. Et itsekin sillä kehittelin omaa espanjan osaamistani.
Elsa Speak on sitten sellanen sovellus, jota mä itse olen käyttänyt jonkun verran, mutta enemmänkin ehkä jakanu sitä eteenpäin. Eli sillä pystytään itsenäisesti testaamaan sitä, miten sun oma lausuminen toimii. Eli tämä sovellus kuuntelee, mitä sanot, sen jälkeen se antaa sulle palautetta siitä, et miten sun pitäs se lause tai sana sanoa, ja näin sä voit kehittää sitä. Esimerkiksi jos sä r-äänettä väännät vähän väärällä tavalla englanniksi tai ranskaksi, niin se ohjelma sitten auttaa sua siinä ääntämisessä. Elsa toki on maksullinen.
Ja voidaan heittää ehkä tähän väliin nyt ensimmäinen IG, Instagram -juttu. Mä olen kovin innoissani itse BBC learning English Instagram -tilistä, koska siellä saa ilmaista vinkkiä siitä brittienglannista, miten sitä käännetään, miten kielioppia voi kehittää. Eli jos sellaista haluat tavallaan ajatella itsesi kehittämään, niin kannattaa tuo Instagram-tili ottaa haltuun, koska se on ilmaista eikä tarvitse siitä maksaa mitään ja hyvin laadukasta hienosti BBC:n, englannin Ylen, tuottamaa.
Ja otetaan vielä toinen on tämmönen ku American Idioms Slangs ja täältä löytyy sit semmosia kuvallisia kuvia erilaisista idiomeista eli sanonnoista, jotka sitten on kuvalla avattu ja sitten selostettu, koska meillähän on vaikkapa sellainenkin kun it’s raining cats and dogs, jonka varmaan moni teistä on kuullu‚ mutta esimerkiksi fat mama sings, niin mitä se mahtaa tarkoittaa, jos tällaiseen törmää sitten vaikkapa siellä kaunokirjallisuuden puolella.
[musiikkia]
Petri Ilmonen: Apeistä heittäisin teille ehdottomasti tämmösen kun English Articles, Englsih Articles [ääntää kirjoitusasun suomen lausumisen mukaan]. Ja se on Nelly tuottama appi. Se on enemmän kyllä lapsilla suunnattu, mutta tällä apilla pystyy kehittämään sitä ihan omaa lausetasoa, mutta myös sitten kielioppia. Et jos kestää sen, et siel vähän nalle seikkailee, mutta samalla oppii vaikkapa sitä englannin kieltä‚ niin toi English Articles -äppi on tosi hyvä ilmainen. Sinne tulee mainoksia väliin ja sitä kautta sen käyttäminen on kohtuu mukavaa kuitenkin‚ ettei tarvitse siitä sitten lähteä maksamaan.
Jos ja kun lähdette lomamatkalle tai siellä työtehtävissä tulee joku lappunen, jossa on sitten vaikkapa sitä ruotsin kieltä, jos ei siinä ihan loistava ole, tai sitten jotain ihan ulkomaalaistakin kieltä, niin Google kääntäjä -äppi, sehän on aivan loistava, koska siihen pystyy puhumaan. Sillä pystyy myös toki kirjoittamaan, mut siin on myös kamera. Eli sä voit sun omalla kännykälläs osoittaa tavallaan tämän kamerasovelluksen kautta sitä tekstiä siinä paperilla tai vaikkapa purkin reunassa ja se lähtee siihen kuvan päälle kääntämään tätä tuotetta tai sitä tavaraa, mitä sulla siinä paperilla sitten on ja näin saat ainakin semmosen ehkä punaisen langan siitä käsiksi itsellesi.
English Basic Grammar. Eli tämmönen perusteet -äppi on kans erinomainen, jolla pääsee sitten sovelluksen kautta harjoittelemaan. Tämäkin on vähän semmonen ehkä pupuja ja nalleja pomppimassa‚ mut mä ite ainaki sen verran, vaikka 50-vuotias olenkin, että musta ihan hauska katella pupua, kun hän yrittää mulle kertoo, että [naurahtaa] koitas nyt muistaa laittaa ”in” -prepositio sinne eikä ihan jotain muuta. Ja sekin on myös ilmainen mainos tuotteinen sovellus, jonka pystyy sitten lataamaan.
Pakko on sanoa Microsoftilta myös‚ koska teistä moni varmasti käyttää Teams, teil on Teams sinne omille koneillenne asennettu, niin… vois on ehkä puolisen vuotta sitten, tammikuussa mä törmäsin ekan kerran‚ mut puolisen vuotta sitten se julkaistiin Suomessa tämmönen kun Microsoft Reading Coach, reading coach [suomen ääntämyksellä]. Se auttaa nimenomaan myös ääntämisessä. Eli sul on siel teksti, jonka sä luet ääneen, samanaikaisesti tietysti pitää olla kamera päällä, ku Teams käyttää, jollon siellä AI tutkii sitten sitä sun suun liikkeitä se värittää siinä tekstissä olevia sanoja punaiseksi, vihertäväksi, sen mukaan, miten sä niitä lausut ja näin sä saat siitä saman tien sitten palautetta itellesi, miten se oma lausuminen on toiminut. Toimii tosi hyvin, eritoten pienten lasten vaikkapa harjoittelu, mut miksei myös meidän aikuisten, koska meillä se kuitenkin tuolla Teamsin kautta on saatavilla.
Ja se toimii myös ihan sitäkin, et jos teistä osa on vaikkapa ruotsinkielisiä äidinkieleltään ja suomea pitäisi sitten kehittää, niin sieltä tosissaan löytyy nykyään myös pohjoismaiset kielet.
Chromessa, itse selaimessahan, on tietysti taustalla paljon AI:ta ja jos Chrome -selainta käyttää, niin sieltähän pystyy, minkä tahansa sivuston kirjasto vaikkapa ihan arabiemiraateista asti niin kääntämään sitten sen tekstin suomeksi tai ruotsiksi, mille tahansa kielelle, eli sekin kannattaa muistaa, että se helpottaa sitä omaa kirjastotyötä siellä tai omaa tiedonetsintää. Vaikka myös toki lomamatkankin suunnittelua. Semmoista toimenpidettähän ei ole esimerkiksi Safari-selaimessa, mistä sä vaan ihan nopeesti klikkaat ja sitä kautta se koko sivusto kääntyy‚ mutta Google on niin valtava ton Kääntäjä Translate -sivustonsa kautta, että pystyy siihen omassa selaimessaan. Että Google Translatehan on varmasti teille kaikille tuttu sellaisenaan, mutta tosissaan se Google kääntäjä -äppi, sekin kannattaa ladata, koska sinun se kuvamahdollisuus.
Sitten on ehkä voisi heittää tommosen AI-työkalun sinne virallisemmalle työskentelylle. Et jos sun pitää nyt lähtee tekemään sitten jotain vähän isompaa käännöstyötä, jotaki esitettä tai jotaki päätöstä englanniksi tai jollakin muullakin kielellä. Itse taisin käyttää sitä myös ranskaksi tossa muutama viikko sitten. Niin DeepL. Eli Deep L [toistaa ääntämyksen suomen ääntämisen mukaan] -niminen tämmönen äppi/verkkosivu. On äärettömän hyvä käännöstyöhön. Eli jos sä oot jo tavallaan tietyn tekstin luonut sitten ruotsiksi tai suomeksi, sä voit heittää sen tonne DeepL -sovellukseen tai verkkosivulle ja sitten pyytää sitä kääntämään sen tekstin toiselle kielelle.
Samalla tavalla toimii kahdessa laatikossa, kun Google Translatekin, mutta tämä on ehkä mun mielestä vielä toimivampi nimenomaan sen kääntämisen näkökulmasta katsottuna ja sitä muistini mukaan kolmisen kertaa saa kuukaudessa käyttää ilmatteeks. Sitten se on maksullinen seitsemästä eurosta ylöspäin. Mut ihan vaan tommoseksi ajatukseksi, et voi jotakin omia vielä virastokielen juttuja sinne vaikka laittaa tarkastettavaksi.
Ja hyppäänpä semmoseen kuin Babbel. Ja Babbel on sitten taas tämmönen kielen opetusohjelma, missä tavalla sä otat sieltä ihan kurssityyppisesti harjottelua. Et siel on 15 minuutin kielenopiskelu sessioita eli videoita ja harjoituksia. Ja ilmaiseksi pääsee toki sitä kokeilemaan ensiksi ja sen jälkeen sitten pääsee vähän ehkä lompakkoakin availemaan.
Sitten otan tähän vielä tämmösen kun TypeAI. Löytyis ihan sellasenaan verkkosivusto, mutta sitten on erikseen TypeAI keyboard eli toi näppäimistö. Eli TypeAI Keyboard [suomeksi ääntäen].
Ja tota tälläsen sovelluksen pystyy asentamaan omaan puhelimeen ja silloin sulle tulee vähän niinkun suomenkielinen näppäimistö, englanninkielinen, ruotsinkielinen näppäimistö -työkalu sinne omaan puhelimeesi ja mitä ikinä kirjoitat What’sAppissa, tekstiviestejä, sähköpostia, vaikkapa Word-dokumenttia sit sillä omalla puhelimellasi, niin sul on käytössä tämmöinen TypeAI -työkalu siellä.
Ja tämä type AI-työkalu auttaa siis kirjotusvirheissä, mutta sen lisäksi se auttaa sua myös… ei ehkä voi sanoo kääntämisessä, mutta se auttaa semmosen tunnelman muuttamisessa. Et jos sä tiedät vaikka sieltä peruskoulun tai lukion englannin jälkeen, että no kyl mä osaan semmosii peruslauseita kirjottaa, kyl mä osaan ilmaista itseäni ihan kohtuullisesti, mut se ei kuitenkaan ehkä ihan sitä kieltä englantii, ranskaa, ruotsia, mitä sä haluaisit sitten ehkä viedä eteenpäin, niin sä voit valita tästä TypeAI keyboard -sovelluksesta, esimerkiksi humoristinen, akateeminen… tämmönen rakkaudenosoituksellinen -viesti, ja se muuttaa sitä sanastoa, sitä lauserakennetta ja vähän heittelee sinne väliin myös sellasia sitten… ehkä täytesanoja, adjektiiveja, jotka muuttaa sitä tunnelmaa hyvinkin radikaalisti sitten siinä tekstissä.
Mä ite olen käyttänyt sitä ihan myös opettajille demonstroimaan, miten meidän nuorethan osaa hienosti kirjoittaa näillä sovelluksilla ja käyttää niitä oikeastaan paljon paremmin kuin me aikuiset ja sinne kun laittaa vaan ehkä pari hassua sanaa ja pyytää sitten muuttamaan sen tekstin akateemiseksi‚ niin kyl sieltä aika hienoja lauseita saa vaikka esseeseen. Et tässä [naurhataa] vinkkiä niille nuorille, jotka eivät ole sinne vielä eksyneet.
[musiikkia]
Petri Ilmonen: Sit tällanen sovellus Call Annie, Call Annie [toistaa suomen ääntämyksen mukaan] Learnin Languages. Niin tällä kun vähän tuossa sanoin, että What’sAppissa on GoPilot, jonka kanssa pystyy keskustelemaan, ku ei oo ketään kaveria, niin tämä Call Annie ääni keskustelee jopa kasvojen kanssa. Eli se on todellinen AI-kone siellä ja Annie siellä on sitten kuvana ja hän hymyilee sulle ja voit harjoitella vaikka ravintolakäyttäytymistä, kirjaston asiakaspalvelua.
(Lyrics) [0:22:18 äänitteen leikkaus katkaisee nimen] Training. Teistä jokainen on taatusti kuunnellu monenlaisia ulkomaankielellä laulettuja biisejä. Ranskaksi vaikka (- -) [0:22:30] tai sitten tuota vaikkapa Prinsessa Stefanita jossain vaiheessa saksalaista How Much is the Fish -tyyppisiä lauluja. Niin täällä pystyy valitsee minkä tahansa laulun ja sit valitsemaan neljä eri tommosta osaamistasoa, jotka poistaa sieltä laulusta sanoja ja sun pitää tavallaan kuulla se. Eli sä näet siinä näytöllä tämän muusikon kuvan ja sitten hän ryhtyy laulamaan YouTube-linkityksenä sinne. Ihan eli tekijänoikeudet toimii siellä taustalla. Ja sitten kone siihen ryhtyy kirjoittamaan niitä sanoja‚ mitä tämä muusikko laulaa ja sit sieltä puuttuu yksi sana tai viisi sanaa tai vähän sen vaikeustason mukaisesti ja kun sä kuulet hänen lausuvan sen, sun täytyy näppäimistöillä kirjoittaa se sana siihen. Ja jos sä oot aivan liian hidas, niin biisi pysähtyy ja antaa sulle aikaa kirjottaa sen siihen väliin ja sit se taas lähtee lähtee jatkamaan, jos sä osasit kirjoittaa sen kuullun sanan sitten tavallaan oikein. Lyrics training sekä äppi, että verkkosivu. Hauska tapa oppia kieltä.
Mutta tässä ehkä ne kaikkein isoimmat suosikit.
Mites Anneli sulla oli jotain hauskoja kokemuksia jostain? Mä nyt täs oon pöpöttäny, mutta onko sulla jotain semmosia hauskoja kokemuksia jostain tai joku tämmönen kommervenkki tullut esiin vaikka chatGPT kanssa, koska tiedän, et sä oot ainakin sitä käyttäny paljon tai joku muu apin kanssa?
Anneli: Kyllä, joo. Mä oon käyttäen kanssa jotain DeepL:ää, mutta jotenkin se on nyt jääny sen jälkeen, ku mä chatGPT:tä aloin enemmän ja enemmän käyttämään. Niin se, että se totta kai oppii sitä mukaa‚ kun mä käytän sitä, mutta myös se, että mä laitan siihen, että esimerkiksi käännä englannin kielellä ja lokalisoi teksti Englantiin ja puhekieleen, niin se jo tekee sen, että se tekee parempaa tekstiä.
Totta kai aina kannattaa tarkistaa joka ikinen teksti, minkä on tehny AI:lla, mutta mä oon huomannu, että sanajärjestys ja nää muuttuu siinä vaiheessa. Et se ei tee niinku sitä, että kääntää suoraan, vaan se tosiaan käyttää sitä puhekieltä, jolloin se myös vähän kääntää sanajärjestystä ja tekee siitä luettavamman. Niin sen mä oon huomannut.
Petri Ilmonen: Joo, joo. Toi on totta ja siis nimenomaan niillä sun käskyillähän on suuri merkitys, mitä sä sinne AI:lle laitat. Varsinkin näille chatGPT ja GoPilot-tyyppisille sovelluksille. Et jos et saa sieltä ulos ihan sitä, mitä sä haluat, niin se on ehkä sitten osasyynä se, että sä et oo osannu vaatia tai pyytää sitä ihan täysin sieltä. Et sit täytyy yrittää muokata sitä omaa pyyntöä vähän erilaiseksi sinne.
Mutta se mun täytyy tohon sanoa, että mä nimenomaan GoPilotin ja What’sapp version kanssa pyysin häntä piirtelemään mulle, niin kirjoitusvirheitä GoPilotti ei osannut poistaa sieltä kuvista. Et jos mä sanoin, että tuo äskeinen kuva on aivan täydellinen kiitos siitä, mutta siellä lukee vaikkapa TRYcamps nyt vähän väärällä tavalla‚ yksi ylimääräinen kirjain, et poista se, niin siihen se ei kyennyt. Se itse mulle lopulta sanoi tämä GoPilot, että en pysty editoimaan vanhoja kuvia, et joudun aina tekemään tyylin uuden.
Et on siellä vielä tämmösii pieniä kehittämisen paikkoja, mutta tekstillisesti nää on kyl hyviä ja kyl mäkin välillä jotakin oikein virallisia tekstejä, et saatan kirjoittaa sen ensiks sitten heitän sen sinne GoPilottiin ja pyydän, että miten sä sanoisit tyyliin tän, että sano tää vähän toisilla sanoilla ja mä saatan poimii sielt vaan yksittäisiin lauseita tai yksittäisiä sanoja, mitä se sitten synonyymiksi mulle antaa ja tätä kautta mä haluaisin ehkä sanoa sen tähän loppuun vielä ne teistä, ketkä jaksatte tänne asti kuunnella, että vaikka meillä on paljon näitä erilaisia AI:n tukemia kielenoppimisen työkaluja, niin mä en ainakaan vielä itse nää, et se poistaa oppimisen, koska ne antaa vaan uutta vaihtoehtoa. Ne tukee kenties sinua eteenpäin, koska kyl sinne, niinku Anneli äsken sanoit, niin kyl ne pitää ite tarkistaa, kyl niitä pitää vertailla ja katsoa. Et kyl siellä kielitaitoa itselläkin pitää olla. Mut sitte helpottaa, esim. niinku minä tossa sanoin, niin pystyn Espanjassa löytää sen [naurhataa] viilin sijaan oikean kermapurkin sieltä, eikä sitten tarvitse avata sitä siellä tuota kämpillä ja todeta‚ että ei hitto tämä on väärää maitotuotetta meikäläiselle.
Et kyl se auttaa meitä, mut kyl meitä ihmisiä edelleen tarvitaan silleen, että me tehdään se lopullinen ratkaisu siinä. Mutta ei must tuu ikinä vaikkapa korean tai meksikon espanjan puhujaa, mutta tällaisia vaihtoehtoja mulla esimerkki tästä TypeAI keyboardissa on. Että tää luettelo, mitä kieliä se hallitsee on valtava, et jos puhutaan eurooppalaisista kielistä, siel on Suomikin, joka kertoo siitä, että jos Suomi on matkas mukana pienenä kielenä, niin se on jo pitkälle tämä kielisovellus mennyt. Sieltä löytyy hindii, kreikkaa ja thaita. Eli kykenee hyvin erilaisiin kieliin, niin onhan ne aika kivoja. Sillee ainakin mua kutkuttaa niin kuin, et hei, et mä pystyn jotain sanomaan jollekin ihmiselle, vaikka hänen omalla äidinkielellä.
Ehdottomasti ja nyt teistä, joka nyt on kuunnellut tänne asti, niin älä missään nimessä ajattele, et sun täytyy kaikki nuo mainitsemat sovellukset tosta nyt ottaa haltuun ja lähtee niitä kaikki latailemaan ja kokeilemaan. Poimi sielt muutamia ja vähän ehkä sen oman työtehtävän tai oman vapaa-ajan kiinnostuksenki kautta, että tarvitsetko sä tämmöseen vaikkapa Italian reissua varten nyt sitten kauppaan apua siihen, että voit purkkia näyttää ja sitten Googlen ihana äppi tavallaan auttaa meitä sitten kertomaan, mitä se sisältö on. Vai onko sulla tarvetta siihen, että teet niitä julisteita ja tarvitset tukea sitten sen kääntämisessä. Että onhan se järkeä käyttää teknologiaa hyödyksi sen sijaan‚ et sä käytät neljä tuntia vaikkapa jonkun yhden kappaleen kirjoittamiseen sitten toisella kielellä kuin sinun äidinkielesi on. Et kylhän sen pitäs niinku nopeuttaa meidän työskentelyä.
Et totta kai on kiva edelleen kysyä kaveriltakin apua tai kollegalta, et hei kato tää mun teksti. Sekin on mun mies edelleen tärkeitä tiimityöskentelyä. Mut kyl näist monist apeistä tulee suurta apua meille.
Ei ihmisillä pysty olee kymmentä sovellusta, mistä maksat vitosta tai kymppiä. Et se on pakko lähteä hakemaan se oma sieltä ja monessa näissä sovelluksessa kuitenkin on se, et voit käyttää viikon tai seitsemän päivää ilmatteeks. Voi kokeilla, niinku Anneli sano, ja sitä kautta löytää ne omat suosikkisovellukset tai sitte katella niitä mainoksia.
Anneli: Joo, kiitos Petri.
Petri Ilmonen: Moi moi!
[musiikkia]
Du kan lyssna avsnitt här Pinnalla/Flytande | Podcast on Spotify
Äänitteen kesto: 19 min
Litterointimerkinnät
[alkumusiikki]
Max: Tervetuloa seuraamaan podcast-jaksoa. Aiheena LittFest. Minä olen Max Bäckman kulttuuripalveluiden tapahtumakoordinaattori, ja vieraana on Ilkka Nyqvist. Tervetuloa Ilkka.
Ilkka: Kiitos kiitos, Max.
Max: Ilkka toimii kulttuurituottajana kulttuuripalveluissa, ja tekee monenlaisia asioita. Mut se, minkä takia hän on nyt tässä, hän tuottaa myös LittFest-kirjallisuustapahtumaa. Kertoisitko vähän enemmän LittFestistä? Mitä se on?
Ilkka: Joo, LittFest on tosiaan kirjallisuusfestivaali. On järjestetty kohta 30 vuotta Vaasassa. Ihan siitä alkuajoista mul ei oo kauheesti itse asias tietookaan. Mutta konsepti on pysyny samana aika pitkälle. Kirjailijavieraita laidasta laitaan, ja suomi ja ruotsi. Ku Vaasas ollaan, ni on ollu keskiössä, että pidetään kakskielisyys vahvasti mukana. Sillä kulmalle vieläki elellään.
LittFestissä on kantavana teemana semmosia asioita, että yritetään ottaa osaa ajankohtaisiin asioihin ja diskurssiin, löytää mielenkiintoisia uusiakin kirjailijoita meidän ajasta, ja ehkä sillai tutkia eri aiheita meijän teemojen kautta. Tänä vuonna esimerkiks meijän teema on tila, mikä mahdollisti aika monia erilaisia näkökulmia. Pyritään niitten teemojen kautta sitte tutustua itte siihen kirjallisuuteen festivaalin aikana.
Max: Onko LittFest suunnattu nimenomaan ihmisille, jotka muutenkin lukee kirjoja paljon?
Ilkka: No oletettavaa on, että ne on eniten kiinnostunu. Mutta itte en kuvailisi itseäni esimerkiks mikskään himolukijaksi, mutta on erittäin mielenkiintosia ja älykkäitä keskusteluja. Niin niistähän ei tarvi olla kirjafani, että pystyy nauttimaan.
Muutenki semmonen filosofia ja ajatustenvaihto on aika sellasta, en mä nyt sanois pois jäänyttä mitenkään populaarikulttuuris, mut ei se ainakaan kauheen pinnalla oo. Tämmönen, mikä se nyt olis, semmonen korkeakulttuuri tavallaan kirjallisuuden, ja tämmönen akateeminen tutkimus ja keskustelu ja semmonen sivistynyt ajatustenvaihtoa. Niin sil on kyllä ilman muuta paikkansa, ja se on semmonen vastavoima tietyl tapaa tällaista kertakulutus- ja halpatuotantoviihdettä vastaan.
Max: Minkälaisella budjetilla LittFestiä noin yleensä tehdään?
Ilkka: Littfestiä tukee Vaasan kaupunki tietyllä summalla, mikä on vähän vaihdellu vuosien varrella, mutta sanotaan 10 000 euroon aika vakiintunut. Sitte toinen kymppitonni me haetaan sitte kentältä apurahojen muodossa.
Sitten ihan rahan arvosta tavaraa saadaan myös yhteistyöllä. Me tehdään aika paljon eri kaupungin instanssien kanssa ja kirjallisuuden toimijoiden kanssa, kustantamojen ja järjestöjen kanssa yhteistyötä. Niin sillai me saadaan pienellä budjetilla aika kiva kokonaisuus rakennettua.
Max: Minkälaisia kävijämääriä LittFestissä on? Sehän on kumminkin useamman päivän tapahtuma, eikö vaan?
Ilkka: Kyllä. Meillä on tapahtumapäivät torstaista lauantaihin. Siinäkin on kokeiltu perjantaista sunnuntaihin, mut se sunnuntai on aina ollu aika semmonen hiljainen päivä yleensä. Niin tää on varmasti se paras kolmen päivän sauma, mihin ollaan nytte tultu. Vähän vaihtelee kans kävijämäärät, mutta koko festivaalilla sellasta 2 000 kävijää, ja yksittäistilaisuuksissa voi olla 10–200.
Max: No sanoit, että teette yhteistyötä eri toimijoiden kanssa kaupungissa. Järjestetäänkö nää tilaisuudet aina pelkästään kirjaston tiloissa tai onko niitä muuallakin? Ja jos on, niin missä päin?
Ilkka: Joo, ollaan kyllä levittäydytty aikasempina vuosina vähän enemmänki ympäri kaupunkia. On ollu tilaisuuksia ravintoloissa, kuppiloissa, kahviloissa. Alman tai aikuisopiston tiloissa on järjestetty luentoja.
Mutta sitten näistä yhteistyökuvioista, niin ehkä sellaset vakiintuneimmat tässä kohtaa on orkesteriyhteistyö. Meillä nyt on ollu, onko nyt neljättä vuotta putkeen orkesterin kanssa kirjallisuusaiheinen tai läheltä liippaava ainakin konsertti.
Sitten teatterin kanssa, silloin kun heillä on hyvää sopivaa ohjelmistoa, niin ollaan järjestetty yhteistyötä. Esimerkiks yks vuosi oli Hanna Brotherus, joka piti ensin taiteilijatapaamisen LittFestin tiimoilta, ja sen jälkeen sai mennä katsomaan sitte teatteriin hänen koreografioimaansa ohjelmaa.
Max: Kerroit, että orkesterin kanssa on tehty myös yhteistyöstä. Kerro vähän tarkemmin, mitä se on. Mitä se piti sisällään?
Ilkka: Joo, no taustalla on semmonen tavoite tavallaan tavoittaa uusia yleisöjä kummalleki. Se on se kantava idea siinä. Ne kokonaisuudet on ollu aika oikeestaan monipuolisiakin. Yks vuosi meil oli viulistiduo, joka säesti sitte lausuntaa. Yks vuosi oli sähkökitara, ja sitten Janne Saarikivi tai Peter Lerche oli se kitaransoittaja.
Sitte tänä vuonna tulee sitten Jari Sinkkonen kertomaan taiteilijoista tauteineen. Tämmönen vähän erilainen erilainen konsertti sitte. Siinä yhdistyy ne luonto-osuudet sitte klassiseen musiikkiin, jossa viis tais olla soittajaa. Mutta instrumentteja en kyllä nyt ulkoa muista, mitä oli, mutta klassisia instrumentteja, ku viulu ja sello ja tällasta.
Max: Kuulostaa mielenkiintoselta. Onko nää tämmöset, esimerkiks just tää orkesterin kanssa tehty tapaus, niin onko se ollut ainutlaatuinen, ja tehty vaan pelkästään sitä tilaisuutta varten? Onko siinä sitten kustannukset päässy kans kasvamaan, vai kuinka se on hoidettu?
Ilkka: Joo, ne on kaikki ollu ainutlaatuisia, paitsi tää Jari Sinkkosen juttu, mikä on tänä vuonna, niin se on toteutettu myös muissa kaupungeissa. Se oli semmonen ostettu konsepti sillä lailla.
Yhteistyöhän on ollu meijän puolesta tosi antoisaa ja kiitollista, että orkesteri on maksanu näitten musiikkiosuuksien kulut. Että niille varmasti jäi se tavallaan lyhyempi korsi siinä, jos euroja miettii. Mutta myös on jäänyt sitten ne lipputulot, että vaikka niitä nyt ei välttämättä oo hirveästi tullut jokasesta konsertista, ainakaa plussan puolelle. Mutta se on musta semmosta hyvää toimintaa ja järkevää kaupunginki rahankäyttöö, että pistetään vähän samaan koriin niitä roposia.
Max: Jees. Kuinkas te ootte saanut tällasia ainutlaatuisia konsertteja esimerkiks, jotka on ainutkertaisia? Ootteko te täältä ollu, sinä yhteydessä näihin taiteilijoihin, vai kuinka se on edenny?
Ilkka: Se on edenny ihan orkesteri-intendentin kanssa keskustellen. Ensin ollaan kartoitettu vähän vaihtoehtoja, et ketä vois olla kiinnostavia esiintyjiä. Sitten mietitty se musiikki siihen kaveriks. Sillä tavalla se on menny, ne meijän itte järjestämät. Orkesterin intendentti on sen musiikkipuolen oikeestaan valinnut, ja sitten yhteistyössä ollaan mietitty näitä kirjailijanimiä siihen kylkeen.
[välimusiikki]
Max: Sä oot kumminkin muutamia kerinnytkin järjestää, vaikka ei alkutaipaleella ollutkaan mukana. Niin onko sulla jäänyt erityisesti mieleen jotain sellasia merkittäviä kirjailijavieraita tai keskustelutilaisuuksia?
Ilkka: No, ehkä sanoisin noi meijän ruotsalaiset vieraat on jääny tietyllä tavalla mieleen. Ku aina ku tulee ulkomailta joku, niin liittyy joistain syyst semmonen erityinen jännite. Siinä vähän edustaa koko maata tahtomattaan samalla. Että okei, nyt hän on tullut Suomeen vieraaksi, ja että yritetään pitää tietysti erityisen hyvää huolta kauempaa tulleista. Niin sellaset tapaamiset aiheen tiimoilta, ni ne jää sitten mieleen, kun ne on vähän latautuneita.
Mutta sisältöpuolesta, ni ne on kaikki niin hyviä, et mul on vaikee sillee nostaa ylitse muiden ehkä tästä suorilta jotaki. Mutta se, mistä mä oon ite tykännyt tossa ohjelmistossa on, että miten laaja kirjo erilaisia sisältöjä. On aivotutkijaa tai just muusikkoa tai jotai lavarunoilijaa ja muuta. Että miten paljon mahtuukaan kirjallisuuskontekstissa festivaaliin. Niin sit niit on kans myös vähän vaikee verrata sitten, jotain tietokirjailijaa ja runoilija. Ne oli molemmat hyviä.
Mutta justiin, on ne vaikuttavia, ne runoesitykset. Niist on jääny semmonen tunnejälki, vaikkei nyt sanoja muistakaa. Tulee semmonen fiilis siitä, että mitä on sanottu lavalla, niin tarttuu. Ehkä semmoset on mieleenpainuvia vaan sen elämyksen takia erityisesti. Sitten ne faktapohjaiset, että oppii uutta. Vieläkin välillä voi lainata, jossain keskustelussa sitte, että kuulin LittFest-lavalla, kirjailija kertoi näin. Tommosia juttuja ehkä.
Max: Onko näitä kirjailijoita tai vieraita tähän tapahtumaan vaikea saada paikalle vai meneekö se suhteellisen helposti?
Ilkka: No mä sanoisin kyllä, et suhteellisen helposti. Mä oon tosiaan nyt, tä on varmaan kuudes kerta, ku mä järjestän. Niin ehkä ihan vaan siis kourallinen on ollu, et ei oo halunnu tulla. Sitten yleensä se este on, et on buukattu johonki muualle.
Että semmonen tahtotila kirjailijoilla mun mielestä on erittäin kunnioitettava. Ne haluaa tietenkin kertoo töistänsä ja sillain puffata itteensä. Mutta myös, että ne haluaa osallistua niihin keskusteluihin, ja olla ajankohtaisia ja läsnä sitten siellä, missä ihmiset on. Niin siin on heille sitä motivaatiota.
Kumminki ne palkkiot on tosi vaatimattomia. Niittenhän peräs ne ei kyllä varmasti juokse. Ku joku saa siis satasia siitä, että se käyttää kaks päivää työaikaa, ni ei se korvaus varmasti oo se vetovoimatekijä kirjailijoille. Mut se on tosi hienoa, että näistä taiteellisista ja ehkä tollasista filosofisistakin ja aatteellisista arvoista kumpuaa tommonen halu osallistua.
Max: Joo, hieno juttu. Muistan itse, olin kuvaamassa videolle yhden pätkän, jossa Jake Newman oli kirjailijavieraana. Hän oli silloin tehnyt kirjan kielletyistä levyistä, ja soitti myöskin näitä. Silloin kirjaston draamasali oli täynnä. Itse asiassa kaikki edes mahtunut sisään.
Sä kerroit tuossa, että näitä järjestetään eri kokoisissa, eri lailla, eri paikoissa tässä Vaasassa. Minkä kokoisissa paikoissa niitä on järjestetty, jos ajatellaan kävijämääriä? Sä tähän muutamia jo heitit, mutta vähän tarkennusta, jos sais.
Ilkka: Joo. No meijän pääpaikka ilman muuta on meidän oman pääkirjaston draamasali, mikä on tommonen esiintymistila, mitä käytetään oman talon tapahtumissa. Se vetää semmonen 150 meidän tuoliasetteluilla. Se on, sanoisin, et useimpiin riittävä. Että just Jake oli yks, mikä meni täyteen, ja muutamia muitaki. Aina ku tulee joku oikein iso nimi, niin saattaa olla, et on sali täynnä. Mutta hyvin harvoin jää rannalle. Sit siellä on justiin kivasti, että ei tuu semmonen olo kellekään, että ei viitti mennä tukkimaan tai muuta. Se on sopiva tila ollu.
Sitten myös se Alman, missä ollaan oltu, ni sinne me saatiin ottaa 80, niin se oli aina riittävä. Että se on tota luokkaa. Alle satasen venuet, niin on toiminut oikein hyvin meidän tarkoituksiin. Sitte juhlasalissa kaupungintalolla, mikä vetää lähemmäs 400, niin se on sitten nois konserteis ollu sitte vähän sillain yliampuva. Mutta se tila on niin mahtava, ja se jo tekee vaikutuksen sekä yleisöön että esiintyjiin. Niin se ei haittaa tunnelmaa, vaikka siellä muutama takarivi on tyhjänä.
Max: Vaasassa järjestetään kirjailijavieraita pitkin vuotta, mutta sinä tuotat kirjallisuusfestivaalia. Miksi se?
Ilkka: Joo. Se mikä ero on tietenkin, että useet kirjastot Suomessa järjestää tällaisia kirjailijavierailuja. Se on tosi hyvä, ja ajaa sen kulman siitä meijän festivaalistakin, mutta se, mikä festivaalin etu on, että siinä saa niin paljon kerralla ja niin monipuolisesti. Että ehkä sitten, jos ympärivuotta on vaikka viis tai vaikka kymmenenkin kirjailijavierailua, niin niissä ei oo sellasta punaista lankaa. Eikä pysty tutkimaan jotain justiin teemaa tai läpikäymään jotain aihetta välttämättä niin syvällisesti.
Ja sitten se yleisön kosketus siihen tilaisuuteen on tosi semmoinen hetkellinen ja ohimenevä ehkä helpommin. Ku sitte festivaali antaa isomman sisällön tietenki, mutta myös sitten toivottavasti antoisamman kokonaisuuden kävijälle. Että saa ison kattauksen kaikenlaisia juttuja kuulla. Niin se yksinkertasesti kiinnostavampi, ku sitte yksi ihminen olis yksinään.
Tollaset asiat sitä puoltaa. Ja sitte myös se, että kun ottaa tollasia pistokeikkoja, niin sitten jokainen täytyy markkinoida erikseen, ja tuottaa matkat ja kaikki erikseen sitten. Mutta festivaalilla, ku tekee kootusti sen markkinointityön, niin siinäkin sitte tulee tietysti säästöjä. Sen sijaan, että markkinoidaan 20 vierailua, ni yhdellä julisteella saa sitte kaikki ympättyä siihen. Se on semmosta vähän keskittämistä ja tiivistämistä. Vähä sama ku kaupunki versus maaseutu ajatus, että siksi ku on enemmän ihmisiä yhdessä, niin sitä yhteen törmäilyä ja ajatuksenvaihtoa, se on myös intensiivisempää.
Max: Tuossa mainitsitkin tuosta kaupunki versus maaseutu. Kuinka laajalta alueelta tänne LittFestiin tulee yleensä vieraita, nimenomaan siis kuuntelijoita?
Ilkka: No mä sanoisin, et kuuntelijat on kyllä suurilta osin, varmaan 99 prossaa paikallisia. Ei olla tehty mitään kyselyitä, mutta se nyt näkyy ja tuntuu siinä tilassa, että voi nähdä tuttuja sen verran, että voi jo tehdä jotain arvioita. Ja niin, että tämmönen sisältö sitten voi olla, et se ei oo semmonen, minkä takia tekee jonku matkan kauempaa, että yöpyisi.
Mutta ihan tästä lähikunnista tulee kyllä, ja varsinkin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, niin aika paljon asiakkaita löytää meidät. Se on varmasti just siksi, että tarjotaan sitä ruotsinkielistä sisältöä tällä tavalla.
Ja meillähän on ilmaset sisällöt, mikä on semmonen, mistä haluisin pitää kiinni hamaan loppuun asti. Koska se on yks semmonen demokratiatekijä, saavutettavuustekijä, että ei se pääsylipun hinta ainakaan jätä ketään rannalle sitte, joka haluis nauttia kulttuurista.
Max: Tähän loppuun, jos vielä sanoisit muutamilla sanoilla, että kuinka helppoa tai vaikeaa, haastavaa on järjestääki tämmöstä kirjallisuusfestivaalia?
Ilkka: Joo. Eihän se mitään oikeesti kovin helppoa oo sinänsä. Koska siihenhän liittyy hyvin paljon asioita, ja koko tapahtumatuotanto on oma ammattikenttänsä. Niin siinä varmasti, jos tulee niin sanotusti vihreenä toimimaan, niin oppii paljon uutta. Että ei se oo ehkä ihan sellaselle. Tai sille pitää varata resurssit ja aikaa sille työlle. Et se ei oo vaikeaa, mutta siin on paljon hommaa.
Ja just sellasta, mitä ei välttämättä kylmiltään pysty edes kuvittelemaan, mitä kaikkea liittyy siihen, kun järjestetään tämmönen. Ihan luvista ja tekniikasta ja justiin matkoista, ja milloin, ja aikataulutus. Se on sellasta isoo palapeliä, mitä saa siinä sitten rakentaa. Tai tietenkin tapahtuman koosta riippuen, kuinka iso se palapeli on. Mut se on ehkä se haaste siinä.
Sitten kans kirjastoissa usein, tai voi olla semmonen hyvä tilanne, et on tapahtumatuottaja, oma kirjastolla, joka tietenkin sitten helpottaa sitä työskentelyy. Mutta että jos kirjastovirkailijajohtosesti tekee sitä, niin sit se on varmasti esimiesten tehtävä sitten varata sitä työaikaa myös tälle työskentelyyn, ettei se joudu oman työn ohella sitä ratkaisemaan, näitä asioita.
Kyllä mä silti kannustaisin kaikkia kokeilemaan ihan niitä hullujakin ideoita, että kaikkihan alkaa jostaki. Yleensä se on joku semmonen idea, mistä sitte paketoidaan jonkinlainen toimiva konsepti. Ihan rohkeasti vaan järjestämään erilaisia tapahtumia. Mä nään niissä suuren arvon. Sitä ihmiset haluaa, sellaista yhteenkuuluvuutta, sosiaalisia tilaisuuksia, ja tuntea sen, et on osa yhteisöä. Niin tollasiin asioihin pystyy kirjasto vastaamaan hyvin tapahtumien kautta.
Max: Okei. Kiitos paljon, Ilkka.
Ilkka: Kiitos, Max.
[loppumusiikki]
pelaaminen ja kirjasto pod NEW 2.wav
Äänitteen kesto: 29 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa kuuntelemaan meidän Pinnalla/Flytande -podcastia. Tällä kertaa jatkamme vielä mediaohjaaja Heikki Marjomaan ja mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kankaan kanssa aiheesta pelaaminen ja kirjasto. Mukavia kuunteluhetkiä.
Pasi Kangas: (-) [00:29] viittasit näihin FromSoftware -peleihin. Mullakin on yksi niistä tällä hetkellä keskenään tunnettuja siis semmosesta oisko ne niin kun oisko enemmän se toimintaseikkailu, toimintaroolipelejä, mitkä on tehty tosi vaikeiksi. Eli siinä edetään tavallaan häviämällä, ja sitten samalla se peli ei kerro sulle hirveesti mitä sun pitäs tehdä, vaan sun pitää oppia lukemaan sitä ympäristöä, sitä pelimaailmaa, et mistä tässä on niin kun kyse ja minne mun pitäs mennä, oonks mä jäljillä suurin piirtein?
Heikki Marjomaa: Joo. Ja nyt tällä tänä vuonnahan peliviikon teemana on erehtyminen ja ja mokaaminen, niin FromSoftware on kyllä [naurahdus] varmasti tosi hyvä sellaseen. Ja FromSoftwaren pelit on super pidettyjä just siksi, että ne on hyvin armottomia, ja tavallaan sun täytyy oppii pelaan sitä pelii paremmin, että sä pääset siinä eteenpäin. Ja mulle itselleni, mä oon yrittänyt monta kertaa alottaa niitä, koska ne on aika iso pelitapaus.
Ja mä oon johonkin asti aina päässytkin, mut huomaan, että mun henkilökohtanen pelin maku on sellanen, et mä haluan, et se tarina etenee. Ja et mä haluan jotenkin, että mun ei tarvii ikään kuin tehdä sellasta hyvin lore-tutkimusta, koska siinä on hyvin obscure lore. Se tavallaan siinä ei suoranaisesti ole minkäänlaista sellasta kädestä pitelevää narratiivia, vaan siinä on kuvauksia esineistä, kuvauksia asioista. Hyvin irrallisia melkein runollisia lauseita sivuhenkilöiltä ja jotakin muuta. Ja näistä jotenkin palapelimäisesti yhdistämällä saa ehkä aikaan jonkunlaisen koherentin tarinan samalla, kun sä yrität selviytyä maailmassa, joka aktiivisesti yrittää lopettaa sun pelikokemuksen. Tavallaan mulle henkilökohtasesti mä en niin paljon tollasta FromSoftware -tyylistä pelaamista pidä. Mutta siitä tulee tosi hyvät keskustelut. Mul on paljon ystäviä, ketkä on ihan suuria Fromin ja muidenkin tälläisten Soulsborne-tyylisten pelien eli puhutaan Bloodbornesta ja Dark Soulsista, jotka on niiden pelien ehkä niitä uranuurtajia. Niin sen tyylisten pelien ystäviä ja tykkäävät nimenomaan siitä, että helpolla et pääse. Ehkä se on, no täs tullaan hyvin siihen, että meitä pelaajiakin on tosi monenlaisia niin kun lukijoitakin on.
Pasi Kangas: Aivan. Joo nyt päästiin pudottelee jo vähän tätä alan termistöä. Täällä hyvä, että Heikki niitä avaa sit aina, se tavallaan oikasee sitä keskustelua kun peliharrastajat puhuu keskenään, niin ei tarvii jokaista asiaa selittää eikä kaikelle löydä sitten kotikielistä vastinettakaan. Mun mielestä tossa missä just sivusit sitä, että mistä sä ite tykkäät enemmän, että kerrotaan sitä tarinaa. Ja sitte nää pelit, mistä hetki puhuttiin, niin on semmosia, et joku on kirjottanu sen tarinan, laittanu sen kansiin. Sit kiivenny jonnekin torniin, repinyt sen kirjan palasiksi ja heittänyt niin kun pitkin maita ja mantuja. Sit pelaaja keräilee nöyränä niitä paloja ja yrittää miettiä mistähän tässä.
Heikki Marjomaa: Tässä pelimedian moninaisuuden nostaminen on hienosti kirjaston tehtävä mun mielestä. Että me voidaan olla se taho, joka nimenomaan, kun kyseessä on kulttuurimedia, joka monesti köntitetään tollee, niin me voidaan olla sitä porukkaa ketkä vähän yrittää niin kun avata sitä könttiä. Ja avata ja palastella ja pilkkoa. Ja tää on nyt sitä nimenomaan sitä kulttuurin tarjolle tuomista eli sitä, että me voidaan paketoida ja madaltaa kynnystä, tulla kokeilemaan jotakin tietynlaista pelaamista.
Ja mul tuli heti mieleen tossa tavallaan kolme tosi erilaista esimerkkiä. Et jos ajatellaan, et nää kaikki on pelaamista, et on ihminen, joka pelaa jotain mobiililaitteella jotain tehdaspeliä tyyliin niin kun Candy Crushia. Ja sitten on tyyppi, joka pelaa Lottoa tai pelaa kioskilla niin kun Veikkauksen pokeria. Ja sitten on ryhmä ketkä pelaa vaikka sellasta, no ehkä hyvä esimerkki on Black Box -roolipelissä on sellanen peli kun Perintö. Se löytyy Suomen roolipeliseuran sivuilta ilmaseksi. Siinä on se on tunnin keskustelu missä kolme sisarusta, jotka ei keskenään oo tulleet kovin hyvin toimeen, saapuvat perinnön jakoon. Ja tän pelin idea on pelata tän perinnönjaon tarina. Ja pelaajat pelaavat näiden sisarusten, ääniä näiden sisarusten päässä, eli he jokainen heistä edustaa, yks edustaa ahneutta ja toinen edustaa hyväntahtosuutta ja kolmas edustaa jotakin muuta. Ja näillä kolmella sisaruksella on kaikilla erilaiset luonteet. Eli periaatteessa tätä peliä voi pelata noin 10 ihmistä. Se on suunniteltu noin 10:lle ihmiselle pelinjohtajan avulla. Ja tässä ei hirveen paljon heitetä noppaa eikä mitään muuta vaan tää peli pelataan niin, että me halutaan nähdä mitä tässä tarinassa tapahtuu ja keskustellaan.
Niin se on aika kaukana siitä kiskalla pokeria pelaavasta ihmisestä. Et sillee tän takia tää köntittäminen on vähän haitallista ehkä tässä, et meijän pitäs aina teoksen ehdoilla kattoa, että millanen se teos on. Ja kyllähän me sisältöjä osataan suositella, että se on sitten samalla lailla sitä meidän ydinosaamista myös pelimedioiden suhteen, kun sitten muunkin median.
[musiikkia]
Haastattelija: Joo. Tossa tuli tosta moninaisuudesta jo aika paljonkin. Mutta onko teillä vielä jotain lisättävää tohon itse pelillisen kasvatuksen moninaisuuteen?
Heikki Marjomaa: No pelikasvatuksen moninaisuus on ehkä sellainen asia, että mä puhun ite siitä otsikolla tulokulma. Ja se, et miten ne pelit ikään kuin nähdään. Meillä kirjaston tulokulma on voimakkaan kulttuurinen. Ja meillä se on se, et me mennään sisältöjen ja teosten ehdoilla. Mutta sitten pelikasvatuksen moninaisuudessa, kun meillä on pelikasvatustoimijoita tosi kirjava määrä ja erilaisia. Ja niillä on ikään kuin tässä pelikasvatuksen kentässä erilaisia tehtäviä. Et sitten heti, jos katotaan vaikka pelihaittatyötä tekevät jotkut Ehyt ry:läiset ja muut, niin he taas sitte niin kun luotaavat. He ei millään lailla vähennä meidän työn arvoa tällä kulttuurisella puolella, vaan heillä on enemmän se, että he niin kun tekee töitä peleistä aiheutuneiden lieveilmiöiden kanssa ja sen pienen marginaalin kanssa ketkä suuntaavat komposiivista käytöstään pelaamiseen tai jotenkin näin edespäin.
Ja siellä taas meidän on hyvä olla tietosia siitä mitä he tekee, ja meijän on hyvä myös siksi, että me voidaan tarpeen mukaan ohjata ihmisiä, et nyt tää ei ole tätä meidän kulttuurista puolta, vaan nyt tästä asiasta kannattas itse asiassa keskustella Ehyt ry:n kanssa, koska tää liittyy pelihaittoihin. Ja itse sen ilmiön mittakaavan hahmottaminen voi olla hyödyllistä, et se sellanen peliriippuvuus, pelikoukku, pelien vertaaminen huumeisiin, kaikki muut tälläset asiat oli joku aika sitten enemmän mediassa esillä. Pelikasvattajat tuolla pelihaittapuolella on tehnyt ansiokkaasti töitä sen eteen, että siitä oltais jotenkin nyt vähän kitkeytymässä pois ja nähtäs se.
Mutta se sellanen ikään kuin vähän tämmönen jatkuva ajattelu siitä, et pelit on jotenkin koukuttava media ja jotakin muuta, niin meille riittää kirjastona, että me myönnetään, että toki peleistä niin kun mistä tahansa muustakin teoksesta yritetään tehdä sellasia mukaansa tempaavia. Ja niissä on erittäin hyviä työkaluja sellaseen, että kirjoissa meillä on Cliffhanger tai elokuvissa. Mut peleissä on tosi paljon muitakin, että siellä on esimerkiksi jonkun asian tekeminen pelissä oli se sitten lautapeli, roolipeli tai digitaalinen peli, niin saattaa olla, että tuottaa onnistumisen elämyksen. Onnistumisen elämyksen tuottaminen niin kun tosi monta kertaa peräkkäin on sellanen mikä pitää ihmisen motivaation yllä. Ja sehän on se mitä halutaan, kun tehdään tällänen teos. Kuka tahansa, joka kirjottaa kirjan haluais, et mä kirjotan sellasen, et se ihminen haluu lukea seuraavan luvun ja vielä seuraavan luvun. Ja sitä sanotaan jopa oikein puhutaan kehuna, että se kirja oli sellanen, jota en malttanut laskea alas.
Mut yhtäkkiä sit, kun puhutaankin peleistä, sanotaan, et se oli sellanen peli, jota en malttanut, jonka pelaamista en malttanut lopettaa, niin sit se onkin jostakin syystä huono juttu. Nuorisotyö usein näkee pelit ja pelaamisen arvokkaana, mutta he näkee sen usein myös aika välineellisenä sen arvon. Eli heillä se on kohtaamisen alusta työn. Ja heidän työtä tehdään kohtaamalla. Se on niille todella tärkee, et mitenkään sä voit tehdä nuorten kanssa duunia, sun täytyy kohdata ne nuoret. Ja pelit on erittäin hyvä kohtaamisen alusta. Mut sitten meijän pitäis tavallaan myös yrittää muistuttaa sillä nuorisopuolella, että ne on muutakin. Ja että ne on itsessään arvokkaita teoksia.
Ja sitte taas heille voi olla hyödyllistä, että me tuodaan kirjastona yhteistyönä jonkinlaisia tapahtumia missä nimenomaan niin kun keskitytään niihin pelien sisältöihin, siihen miten ne syntyy, miten syntyy grafiikat, miten syntyy tarinat, miten syntyy koodi ja muuta. Ja sitten he taas voi tuoda hyvinkin esimerkiks heidän osaamista siihen, että jos kirjastoissa on jotakin porukoita ketkä, joskus ollaan törmätty myös siihen, että meillä on ollu niin sanottu, no en tiedä onko positiivinen vai negatiivinen ongelma.
Mutta se, että kirjastojen peleihin liittyvät palvelut on niin hyvin ja innostavasti toteutettu, että asiakkaat ovat vallanneet kirjaston ja pelaavat joka päivä siellä kirjastossa. Niin jos nää asiakkaat on nuoria, sehän on tavallaan siis hyvä juttu, miks me siitä ajateltais, et se ois jotenkin huono asia, että nuoret haluaa joka ilta tulla kirjastoon. Sehän on sillee niin kun parasta. Mutta jos siellä on esimerkiksi sit sellasia asioita, että me tarvittas kohtaavaa nuorisotyötä tai nuorisotyöllistä osaamista. Niin se sellanen sen porukan kanssa jutteleminen, niin siitä saattaa olla me taas sit saadaan sitä pelikasvatuksellista hyötyä nimenomaan siltä nuorisotyön puolelta. Ja siitä heidän kohtaavan pelikasvatuksen osaamisesta. Että nää tulokulmat on tavallaan sitä pelikasvatuksen moninaisuutta mitä mä ehkä puhun.
Sitten toinen tapa ajatella ja nähdä toi moninaisuus on sit ehkä se nimenomaan tähän pelien moninaisuus, eli ne alustat. Se että mistä se löytyy se sen pelin juju. Miksi mikäkin peli on hyvä peli ja millä asteikolla sitä voidaan arvioida. Mistä tietää koska se peli on hyvä, tarviiko se peli pystyä läpäisemään tai pitääkö siinä, kuinka paljon sitä peliä pitää pelata, että sä voit sanoa siitä mielipiteesi ja kaikkea näitä tälläsiä, näitä asioita, niin niitä voidaan pyöritellä ja näin eespäin. Jatka vaan Pasi.
Pasi Kangas: Mä ite teen paljon töitä myös niin kun digituen parissa. Niin siellä on vähän samanlainen kuitenkin se ajattelumalli, et kirjaston pitää löytää se oma lokero, kattoo sitä kirjastolakia, kattoo sitä kirjaston roolia, kattoo niitä muita toimijoita siinä alueella, että mitä ne tekee, niin tosi hyvin sä nostit tuolta sitä kirjastojen roolia tässä pelikasvatuksessa. Meillä on aineistoo, se pitää asettaa saataville. Meillä tulee olla harrastamiseen sopivia tiloja, ja osaavaa henkilöstöä myöskin saatavilla, et eihän se tietenkään ota, että se osaava henkilö on aina siellä takatiloissa. Että kyllä kannattaa siihen sitä asiakastyöaikaakin laittaa ja laitetaankin, niin tosi hyvä esimerkki siitä.
Jos mietitään, että vaikka just tää huolipuhe, että se nyt nousee vanhemmilta ja, että kirjastossa on vaikka haaste just sen kanssa, että sinne tullaan pelaamaan pitkiks ajoiks vaikka lastenosaston tietokoneella. Ja ei oo oikein tietoo, että onko se niin kun millä lailla siihen pitäs suhtautua ja muuta, niin onneks on sitten ammattilaisia niihinkin tilanteisiin, että voi auttaa.
Ja hyvä, kun nostit tän niin kun pelikokoelman moninaisuuden ja pelaamisen moninaisuuden. Mä nostasin vielä tähän just sitten nää kohderyhmät. Ja tavallaan sen, kun mietitään sitä meijän just kirjastolain tavoitteita, sä viittasit toiseen pykälään meidän keskustelun alussa. Niin siihen, et jos me halutaan edistää niin kun kaikkien yhdenvertasia mahollisuuksia tähän sivistykseen ja kulttuuriin. Ja niin kun meidän arvoja on yhteisöllisyys ja kulttuurinen moninaisuus ja näin. Niin sitten mietitään, että siellä kirjaston pelitapahtumissa, niin ketkä siellä pelaa, niin se on aika sama kun missä tahansa kirjaston tapahtumissa, että ne ihmiset ketkä kokee olevansa lukijoita tai pelaajia tai tuota mihin tahansa viiteryhmään kuuluvia.
Niin miten me avattas sitä uusille kohderyhmille ketkä on sellasia ketkä hyötys siitä, että me tarjotaan se mahdollisuus, että hei säkin voit harrastaa tätä meillä, vaikka sulla ei ois siinä omassa elinpiirissä, koulussa, kodissa muualla, niin mahollisuutta tähän harrastamiseen. Niin jotenkin tästä oon nähny tosi kivoja esimerkkejä. Esimerkiks tuolla Lappeenrannan kaupungin kirjastossa on menossa semmonen Siekin osaat pelata -hanke, missä on laadittu tämmönen sosiaalisesti saavutettava pelitila kirjastoon. Mitä on nimenomaan sitten kutsuttu erilaisia kohderyhmiä sinne mukaan, ja viety sitä tietoa sekä henkilökunnalle, mutta myös sitten näitten kohderyhmien parissa toimiville ihmisille ja yhteisöille siellä kunnassa, niin jotenkin tosi innostunut oon tälläsestä. Ja me voidaan nimenomaan toimia tällänen mahollistaa tää peliharrastaminen ja nää kaikki asiat, mistä tässä on puhuttu, niin yhä useammalle ihmiselle. Ite näkisin siinä meijän roolin tosi kirkkaana.
Heikki Marjomaa: Jatkan tohon vielä ton toisella esimerkillä, joka on kans siis toi Siekin osaat pelata on kyllä tosi mainio toi hanke. Siitä voidaan kaikki ottaa kyllä oppia, että siinä on mun mielestä erittäin hyvin tavotettu se, että meidän asia, joka voi jäädä vähän jäsentymättömäksi, vähän ehkä hämäränpeittoon tai se, että jos pelkästään seuraa mediaa, niin ei ehkä ihan saa kiinni, että mitä se on. Ja niinhän se on. Kaikista parhaiten pelejä ymmärtää pelaamalla niitä pelejä. Se on näin. Mut sit se, että se pelien pelaaminen ei välttämättä ole hirveen myöskään, me puhuttiin tossa, et mistä vois alottaa, jos kirjasto järjestää pelitapahtumia. Mut myös asiakkaille se saattaa olla vähän, se voi olla sillee vähän kiinnostava aihe.
[musiikkia]
Pasi Kangas: Ja tosi hyvä esimerkki, Heikki, siitä kun kirjastolakia tossa tankattiin alussa, että miten ohjataan ja tuetaan monilukutaitoa. Kun pelit on niin erilainen media, kun kirja on siellä hyllyssä, siitä näkee jonkin verran, kun se on siinä hyllyssä, et miltä se vaikuttaa. Sit kun poimii sen kirjan sieltä ja avaa sen, niin sithän sä jo luet sitä kirjaa. Mut sitten pelit on monesti vaikka digitaalinen peli, sä katot, että onpa kiinnostavan näkönen ja avaat, niin sit siellä on joku levy tai kasetti. Tai jos se on joku lautapeli, niin siellä on tosi paljon kaikkia erilaisia palikoita, ja pelaajiakin pitäis olla ainakin kaksi. Tai sitten jos on roolipeleistä kyse niin kun Heikki puhuu, niin sitten siellä saattaa olla se ensin se iso sääntökirja. Ja sitten pitäs olla ne pelikavereitten hahmolomakkeet ja nopat. Ja sit se pelin pelaaminenkin näyttää ihan erilaiselta, että ois ihana nähdä tämmöstä toimintaa kyllä enemmän, että harvat kokoontuu lukemaan yhtä kirjaa keskenään ja hihkuu siinä samalla, keskustelee, hyppii, huutaa. Ja tulee semmosia niin kun vaikka kirjankin parissa kokee semmosta niin kun kaarta, että välillä on seesteistä ja välillä tulee semmosia, että ohoh juttuja.
Mutta peleissä ne on jotenkin semmosta tosi enemmän kouriintuntuvaa monesti. Ja semmosta yhteistä jaettua, et se ei välttämättä pelaaminenkin on tosi henkilökohtasta myös. Mutta jotenkin siinä se, että miltä se näyttää, niin on tosi erilaista. Niin täähän myös tavallaan haastaa sitten meitä, et jos meillä on peli hyllyssä, niin se ei oo samalla lailla saatavilla kuitenkaan kun se kirja. Eli tavallaan, jos sä tarviit siihen pelin pelaamiseen, jos se on vaikka digitaalinen peli, niin sen pelilaitteen. Niin siitäkin ois hyvä huolehtia, että siellä kirjastossa pääsee sitten myös sitä aineistoo käyttämään mistä nää kirjastojen pelihuoneet on niin kun tosi hyvä esimerkki. Tietenkin siinä on vielä se ovi mahollisesti joku järjestelmä tai tämmönen, et millä tavalla sitä sitten käytetään sitä ite huonetta. Niin siinä voi olla taas yks semmonen kynnys ylitettävänä, mutta näitä kannattaa niin kun tavallaan miettiä, että mikä se ois se matalan kynnyksen mitä niihin aineistoihin päästään käsiksi, ja miten tuetaan ja ohjataan niin kun Heikki antoi loistavan esimerkin tossa roolipelin suhteen, että madalletaan sitä kynnystä ottamalla pois niitä esteitä siitä välistä.
Heikki Marjomaa: Joo. Ja tosiaan se on, no toinen hyvä esimerkki siitä miten kirjasto voi roolipelien kanssa toimia. Niin kirjotin pari vuotta sitten Taidetutka-lehteenkin siitä artikkelin. Tehtiin Yhteiset tarinat -pelillä, joka on mun laatima ja ilmaseksi saatavissa verkosta. Niin Yhteiset tarinat -pelin avulla pelattiin siis, Eläkeliiton kanssa tehtiin yhteistyötä ja pelattiin monessa suomalaisessa kaupungissa Eläkeliiton ryhmien kanssa, ketkä ei ollu koskaan roolipelanneet ennen. Ja siitä miten se meni, niin voi lukea siitä Taidetutka-lehdestä.
Mut mun aasinsilta ehkä tähän on se, että nää tälläset pelitoiminnat missä nimenomaan pyöritään tarinan ympärillä, niin ne olis ehkä nähtävissä tai pitäiskin nähdä sanataidetoimintana kirjastossa. Ja tosta asiasta kirjotin toisen tekstin, joka on sitten sellasessa kirjassa, kun Sanataidetta on pelissä, mikä julkastiin nyt tänä vuonna. Itse asiassa tossa keväällä, niin se löytyy varmasti teiltä kyllä kokoelmasta ketkä kuuntelee. Niin siellä on, koetan vähän sitä pohtia, että millä tavalla pelitoiminta on sanataidetoimintaa roolipelien osalta. Mut sit siellä on muitakin tosi hyviä artikkeleita tästä asiasta, että voimakas lukusuositus kyllä sille Sanataidetta on pelissä -kirjalle. Koska se vähän avaa ja auttaa näkemään sitä, että millä tavalla meidän kirjastojen pelitoimintaa toteuttavat kirjastolaiset onkin itse asiassa sanataidetoimijoita ja näin edespäin.
Haastattelija: No niin me aletaan pikkuhiljaa pikkasen lopettelemaan. Mutta haluatteko jotain muuta vielä mainita tässä, et mikä liittyy pelaamiseen ja kirjastoihin?
Pasi Kangas: Mul on Heikki sulle pelikirjavinkki.
Heikki Marjomaa: Ai, että anna tulla.
Pasi Kangas: Mä en tiedä, et herääks tästä sit semmonen, et olitko sä valmistautunut vinkillä, tai tuleeko sulle mieleen joku vinkki. Mutta kokeillaan. Mä vinkkaisin, mä en tiedä, sä oot voinut tän jo lukea, mutta myös kaikille kuulijoille, niin tämmöstä tietokirjaa mikä julkastiin viime vuonna, kun Aleksandr Manzos Miten pelit tekivät minusta minut. Tiedäksä Heikki tän kirjan?
Heikki Marjomaa: Oon lukenu, ja voin suositella myös. On erittäin hyvä.
Pasi Kangas: Alexander oli meijän, anteeks joo sano vaan.
Heikki Marjomaa: Sanataidekirjan lisäksi, niin kyllä yhdyn tähän lukuun.
Pasi Kangas: Sä ehdit vinkata jo yhden kirjan. Joo toi Aleksandr oli meillä puhujavieraana viime vuonna mun ja Vaasan (–) [21:21] ja Kaitsun järjestämässä täydennyskoulutuspäivässä. Ja hän puhui jotenkin tosi hienosti ja puhui tossa kirjassa. Oli mulla itellä tosi voimakas lukukokemus, että miten niin kun ne pelatut pelit on auttanut siinä tavallaan varsinkin nuoruudessa, niin tutkimaan niin kun itteä niin kun pelihahmojen kautta. Miten ne on tuonu semmosia myös tavallaan rauhottumisen paikkoja, jos elämässä on muuten myllertänyt ja tavallaan, et miten ne on niin kun kulkenu koko elämän varren siinä rinnalla.
Ja niin kun minkälaista, just tässä monessa kohtaa tuli esille, että mitä hyötyä niistä peleistä voi olla. Niin sitten jos lähtee ihan tämmösellä kulmalla, kaikkihan ottaa meistä mukaan niin kun elämän varrella koetusta mediasta ja tilanteista, niin niistä aina peilaa niin kun itteensä. Täs oli hyvä esimerkki siitä, että miten peleissä pääsee vaikka identiteettiä tutkimaan asettumalla erilaisten pelihahmojen saappaisiin, niin suosittelen Aleksandr Manzosin Pelattu elämä -kirjaa kyllä kaikille.
Heikki Marjomaa: Joo. Tää Aleksandr Manzosin juttuja voi kuunnella myös Pelin paikka livessä. Pelin paikka livessä on siis jakso nimeltä Pelit taiteena. Ja siinä meillä on hyvät porinat silloin. Ja löytyy tosiaan kirjastokaistalta se myös se juttu. Sitä myös suosittelen. Ja vaikka pelin vaikka liven kattominen nyt ylipäänsä voi olla ihan, se on ihan silleen. Et se tulokulma silloin oli se, että otetaan peli, jossa on joku aihe, ja sit otetaan sen aiheen asiantuntija arvioimaan sitä peliä. Ja siellä esimerkiks historian tutkija arvioi pelejä, jossa on historiallinen konteksti. Ja sitten pelitaitojen asiantuntija, tässä tapauksessa Aleksandr sit arvioi taidepelejä ja toi myös muutaman taidepelin, mitä sitten pelattiin siinä ja jutellaan sitten pelien taiteellisesta puolesta ja näin edespäin.
Et kun puhutaan, sä sanoit, että peleistä voi olla hyötyä esimerkiks just Aleksandrin teoksessa. Kirjassa hän mainitsee, että voi kokeilla erilaisia identiteettejä ja muuta. Ja löytää niitä yhteisöjä ja jossa juuri minä olen hyvä. Ja se on myös erityisesti kasvaville nuorille tosi tärkeetä löytää joku asia missä sä oot tosi hyvä, ja mikä on sua innostava. Niin se on suuressa arvossa nimenomaan myös sit tollasen niin kun ihmiseksi kasvamisen ja syrjäytymisen ehkäsyn ja tälläsen suhteen.
Mutta ehkä tälleen pelikasvatuksen näkökulmasta, niin se semmonen, ja varsinkin kirjastomaisen pelikasvatuksen näkökulmasta on hiukan hassua etsiä pelisisällöistä hyötyjä. Koska se hyöty on usein sellainen mistä näkee, et uutisoidaan, että pelit auttavat kolmiulotteisessa hahmotuksessa, pelit auttavat järjestelmäoppimisessa, pelit auttavat englannin kielen opiskelussa. Ja tavallaan niin kun koetetaan löytää tälläsiä varsinaisesti siihen peliteokseen liittymättömiä hyötyjä siitä. Ja kun sen vähän tällee trivialisoi ja vertaa niitä muihin teoksiin, niin se on sillee tuntuu, et itse asiassa pikkusen hassulle, et se on tavallaan sille kirjat auttavat lukemisen opetteluun tai musiikin kuuntelu auttaa äänelliseen hahmotukseen tai mahdollisesti joittenkin niin kun instrumenttien soittamisessa.
Tavallaan se semmonen itseisarvoinen hyötyjen etsiminen kulttuurisisällöistä pitäis, siitä pitäis jotenkin vähentää, koska se ei ole mitenkään kovin keskiössä siinä teoksessa. Et se semmonen, voithan sä kuunnella jonkun levyn, kun sä ajat autolla ihan vaan siksi, et sä siitä mitään hyödy tai voit sä lukee kirjan, kun sä meet nukkumaan illalla. Tykkäät lukea vaikka dekkareita, et sä varsinaisesti hirveesti hyödy niistä dekkareista tai katsoa elokuvan, mennä leffaan, tai mitä tahansa muuta. Niin samoin se on se pelit, ei niissä se välttämättä kaikkien pelien ei tarvi olla sulle hyödyllisiä. Et se vois olla jopa kiinnostava sellanen tapahtumakonsepti missä nimenomaan yritettäs aktiivisesti pyrkiä tälläsestä hyötyajattelusta pois. Ja järjestettäs kirjastossa tapahtuma missä on näistä peleistä ei ole sinulle mitään hyötyä, tule pelitapahtumaan. Niin kun tollanen meininki ois jotenkin raikasta, mun mielestä.
Pasi Kangas: Ihana (-) [25:58] Heikki tähän loppuun. Mä haluan tähän sitte kuitenki itekin vielä nostaa tän. Mä olin poiminut Wikipediasta harrastamisen määritelmää, kun mä ite jotenki kiinnityin tässä jaksossa hirveesti täs meidän aiheessa tähän peliharrastamisen tukemiseen. Niin musta tässä hyvin tiivistyy niin kun se mistä mekin puhuttiin, kun on puhuttu niin kun hyödyistä ja sit toisaalta arvokkaasta tekemisestä itessään.
Niin Wikipedia on, joku kirjottanut näin, että harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, toisinaan jopa rahallinen palkkio. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen tai karttumiseen. Mun mielestä ihanasti sanottu. Ja ehkä tiivistää, että ensisijaisen asian mistä siinä on kyse, on itessään hienoa, kivaa, ihanaa. Ja toissijaisen sit se voi johtaa myös johonkin vaikkapa ammattiin niin kun me molemmat ammatissamme hyödynnetään meidän peliharrastusta.
Heikki Marjomaa: Just näin. Mutta se, et me ei olla sillä motivaatiolla aikoinaan aloitettu pelaamaan, että haluamme myöhemmin hyödyntää pelejä ammatissani, vaan se on ollut tullut ihan sieltä myötäsyntyisesti ja luontevasti ihan sen harrastuksen vuoksi. Ja se on sen arvostaminen on kirjaston pelikasvatuksessa erityisen tärkeetä, että kaikki ketkä mitenkään kirjaston pelitapahtumissa, kirjaston pelifasiliteeteissa muutenkaan pelaa, niin heillä se peliharrastus on lähellä sydäntä. Ja sillä voi olla todella suuri merkitys tälle ihmiselle, niin meidän kirjast tulee tätä harrastuneisuutta ja tätä kiinnostusta näihin kulttuurisisältöihin mitä me annetaan, arvostaa suuresti.
Pasi Kangas: Hyvin sanottu.
[musiikkia]