Gott nytt år till alla!

Våren kommer igen att vara fylld av ny kunskap och utveckling. Under året ordnas biblioteksdagar på både finska och svenska och vi deltar i AKE-koordinatorernas årliga träff i Joensuu. På hösten åker vi på studieresa med biblioteksfolk från regionen och på våren kan ni igen ansöka om att åka på medarbetarbesök. Vår verksamhetsplan för 2026 är publicerad och du kan läsa den här. Vårt tema för 2026 handlar i hög grad om bibliotekstjänster för vuxna och förstärkning av läskunnighetsarbetet. Vi fortsätter nätverkssamarbetet under biblioteksnätverkens regionala evenemang både live och under gemensamma samtal via Teams. Vi samarbetar med Tillstånds- och tillsynsverket och AKE-biblioteken i nationella arbetsgrupper kring kulturell välfärd, läskunnighetsarbete och demokratiarbete. Vi medverkar i genomförandet av den nationella samlingsdagen. Våra projekt gäller musikbiblioteksarbetet och tillgängligheten, bl.a. via skyltning och kommunikationsmaterial.

Seniorpampas samlas den 21 januari för årets första träff om den litteraturterapi som Joakim Pasma anordnar på Umeå bibliotek.

Seniliinit träffar seniorteamet från Borgå. Morgonen inleds med att Pamela Eklund berättar om seniorevenemang i Pedersöre. Anne Suvanto från Helsingfors stadsbibliotek talar om biblioteks roll i innehållsproduktionen för Lämpiö. Lämpiö är en riksomfattande e-tjänst för äldre och är öppen för alla.

På Vörå bibliotek pågår projektet Bokstunder för seniorer, och Melinda Wörgren berättar om hur det har framskridit. Vi får också höra om Träskända stads årliga evenemang Ikäkuu, då det ordnas motion, kultur och evenemang för äldre under en månads tid. Anja Kähönen från stadsbiblioteket i Träskända berättar om bibliotekets medverkan i samarbetet.

Musikteamets projekt inleds och vår nya tekniska utrustning för evenemang på biblioteken kan lånas via materialbanken från och med januari.

I samarbete med AKE-biblioteken i Uleåborg och Rovaniemi ordnar vi en utbildningsserie om kommunikation under våren. Den första delen ordnas 13 januari på temat verkningsfull kommunikation.

Lanukkaat och Barnpampas samlas den 14 januari för att diskutera samarbetet med småbarnspedagogiken. Bokkarusellen hålls igen på Luckan den 21 januari.

Under bokbusskvarten presenterar Jarkko Rikkilä och Antti Selin Lempääläs välfärdsbuss Lempi, som är ett servicekoncept som kör runt till kommuninvånarna.

I höst är det igen många som har åkt på funktionärsutbyte, och du kan läsa om deras erfarenheter bland nyheterna på vår webbplats. I år har de tagit del av bibliotekens mångsidiga verksamhet bl.a. i Esbo, Helsingfors och Tammerfors. Funktionärsutbytet kommer att byta namn till Personalbesök, eftersom vi märkte att det tidigare namnet var lite vilseledande. Utbytet gäller inte bara funktionärer och man behöver inte heller ha något par att byta med. Om du vill veta mer om Personalbesöken kan du delta i info på svenska 13.11.2025 kl. 14.00 (på finska kl. 13.00). Ansökningstiden för besök under våren pågår till 15.12.2025 och besöken kan fortsättningsvis göras till hela Finland.

Den tredje delen av utbildningen Medialukutaidolla polarisaatiota vastaan, som ordnas i samarbete mellan regionförvaltningsverket och AKE-biblioteken, hålls 5.11.2025 kl. 13.00 via Teams. Temat den här gången är vuxna.

Höstens andra direktörskaffe ordnas 7.11.2025 kl. 9.00 i samarbete med Lahden AKE. Utbildare är Sirpa Puolakka från organisationen Virta.

I november får Seniorpampas besök av Melinda Wörgren som berättar om seniorprojektet på Vörå bibliotek, medan Seniliinit får höra hur Pamela Eklund och Katarina Barkar har genomfört ett Escape room-koncept för seniorer.

18.11.2025 utbildar Virta om säkerhet och hotfulla kundmöten. Den riksomfattande samlingsdagen hålls 19.11.2025 på temat samlingsarbete på små bibliotek. I vår region finns många små bibliotek, så vi hoppas ni kommer med för att få tips om hur samlingsarbetet kan hanteras på små bibliotek.

Eepos-samtalen har kommit igång aktivt på olika teman. Det har varit trevligt att utbyta tankar och åsikter med ett större gäng. Diskussionen har också visat vilka utvecklingsbehov det finns.

AKEpampas har köpt teknisk utrustning som biblioteken i regionen kan låna för sina evenemang. Den reserveras på samma sätt som de andra lånelådorna. Vid årsskiftet sammanställs tydliga anvisningar för den tekniska utrustningen, både en video i materialbanken och en utskriven anvisning som följer med utrustningen. Det sänker tröskeln för att använda utrustningen och vi hoppas att den är till stor glädje och hjälp vid de mångsidiga evenemang som ordnas på biblioteken. Utrustningen innehåller mikrofoner, mikrofonstativ, högtalare, mixer och kablar.

Utbildningarna i december fokuserar i hög grad på direktörsarbete. Katleena Kortesuo berättar om kriskommunikation för chefer 3.12.2025 kl. 9.00. Regionförvaltningsverkets och vårt gemensamma direktörskaffe ordnas 10.12.2025 kl. 9.00. Där berättar Anna Noramaa om tidshantering och självledarskap.

Månadsbreven tar nu julpaus, så vi önskar er alla ett riktigt trevligt slut på det här året! Vi ses på utbildningarna, teamträffarna och de regionala samtalen.

Vår biblioteksturné startade på biblioteket i Toholampi. Utöver gamla bekanta möttes vi också av nya ansikten. På biblioteket pågår i år två separata projekt: Lukeva Lamppi och Sanomista Lampin malliin. Utöver de bekanta regelbundna evenemangen ordnar biblioteket också evenemang med anknytning till projekten. Bibliotekets situation är ganska stabil, och inga större förändringar är i sikte för tillfället.

När man stiger in på biblioteket i Lestijärvi känns det alltid som om man kom in ett nyrenoverat hus. Lokalen doftar som ny, även om själva byggnaden är ett klassiskt gammalt skolhus. På biblioteket möttes vi av den ordinarie medarbetaren och en ny biblioteksdirektör, med vilken vi diskuterade bibliotekets behov inför framtiden. För tillfället har biblioteket en enda funktionär med 80 procents arbetstid, så tiden går i hög grad till bastjänster och skolsamarbete. Biblioteket har ett aktivt samarbete med skolan och daghemmet i byggnaden bredvid. I bibliotekets tidningsläsesal, som påminner om ett vardagsrum, planeras filmstunder för seniorer. Biblioteket är också meröppet.

Personalsituationen på biblioteket i Halso har förändrats i år, när den ordinarie bibliotekarien gick i pension och arbetet övertogs av skolsekreteraren och en klasslärare från den närliggande skolan. I biblioteket finns personal på plats två dagar i veckan och under övriga tider är det meröppet. Trots den begränsade personalen satsar man på evenemang och skolsamarbete och under vårt besök fick vi träffa den härliga läshunden Hilu. Biblioteket satsar mycket på skolsamarbete, i synnerhet då skolan ligger på samma tomt.

Under besöket i Kurikka fick vi se stora förändringar. Biblioteket har varit stängt under sommaren på grund av en renovering av ventilationen. Under det senaste året har tjänsterna förändrats också på grund av minskad personalstyrka. Biblioteket har avstått från studioverksamheten och sin verkstadsutrustning. Bokbussen Saima kör fortsättningsvis i hela Kurikka med två chaufförer, och närbiblioteken i Jurva och Jalasjärvi har fortfarande personal på plats.

Vi fick besöka det tillfälliga biblioteket i Kauhajoki. Biblioteket var så perfekt inrett att man inte skulle ha kunnat gissa att lokalerna är tillfälliga. Det kändes som om biblioteket var grundat i den byggnaden. Hela samlingen hade flyttats enligt tidsplanen. Endast meröppettiden har biblioteket fått avstå ifrån, eftersom lokalen inte lämpar sig för det. Trots de här förändringarna arbetar bibliotekstjänsterna fortfarande mångsidigt för att erbjuda en god kundbetjäning. Biblioteket har också deltagit aktivt i stora evenemang i Kauhajoki.

Jonna Toukonen från regionförvaltningsverket kom med på besöket till biblioteket i Storå. Vi önskades välkomna av biblioteksdirektören Minna Saari och kultursekreteraren Merja Väliviita, som jobbar halvtid på biblioteket. Biblioteket har fått ny färg på väggarna och ger ett modernt intryck. Biblioteket har också deltagit i saftutdelningen på ett cykeljippo. Som stöd för skolsamarbetet köper man boktipstjänster för skolorna av biblioteket i Alajärvi.

Vi bekantade oss med personalen på Närpes bibliotek och med bokbussen. Bibliotekets sagorum och barnavdelning har renoverats till ett riktigt trivsamt utrymme. I sagorummets hörn stiger man rakt i in en sagoskog med rena stora björkar som omger utrymmet. Närbiblioteken i Pörtom och Övermark är fortfarande verksamma. Huvudbiblioteket kan inte ha meröppet, eftersom det finns i samma byggnad som stadshuset, och därför är personalen mer bunden vid kundbetjäningsarbetet. Bokbussen kör runt i glesbygden och besöker skolor och daghem. Seniorverksamheten och barn- och ungdomsarbetet är aktiva och bibliotekspersonalen har deltagit aktivt i Barnpampas. Närpes har en exceptionellt god situation för vår region, för där har man inte behövt minska personalen på över tio år.

I Kaskö träffade vi en ny arbetstagare. Biblioteket finns fortfarande i tillfälliga lokaler och har en enda anställd, som aktivt har börjat sätta sig in i biblioteksarbetet och satsa på sin yrkesmässiga utveckling. Trots den ekonomiska situationen kan biblioteket fortfarande köpa in nytt material, och tack vare det regionala Eepos-samarbetet har biblioteket ett stort nätverk.

Vörå bibliotek utnyttjar aktivt olika fonder och gör systematiskt projektansökningar för att kunna utveckla ännu mångsidigare bibliotekstjänster trots det låga antalet ordinarie anställda. Biblioteket gör regelbundet reklam för sina evenemang i den lokala gratistidningen. Biblioteket finns också med i kommunens broschyr om fritidsverksamhet, varmed också turister hittar till bibliotekstjänsterna. Biblioteket har ett aktivt samarbete med olika aktörer, daghem och skolor i regionen. På grund av avståndet kan alla klasser inte använda huvudbiblioteket, utan en del besöker biblioteken i Oravais och Maxmo. Bokbussen åker runt i glesbygden. Melinda Wörgren arbetar med ett seniorprojekt på biblioteket under det närmaste året och är en aktiv medlem i Seniorpampas. En ny bibliotekspedagog bedriver ett mångsidigt samarbete med skolor och daghem.

Personalmängden på Storkyro bibliotek har minskat under året till två heltidsanställda och en anställd på 20 procent. Trots personalminskningen är biblioteket fortfarande öppet i två skift fyra dagar i veckan och på lördagar. Ungdomarnas livlighet har dämpats med ändringar i ungdomsutrymmet, vilket har minskat belastningen på personalen.

September inleddes med planering av de strategiska målen för nästa år såväl under en direktörsträff som med AKE-ledningsgruppen. Vi gjorde de sista biblioteksbesöken för i år när vi besökte Toholampi, Lestijärvi, Halso, Kurikka, Kauhajoki, Storå, Närpes, Kaskö, Vörå och Storkyro bibliotek. Ett stort tack till biblioteken för att vi fick komma! Det är fantastiskt att få träffa så många professionella biblioteksanställda i vår region. Vi publicerar en mer omfattande rapport om våra biblioteksbesök i på nyhetssidan på vår webbplats i oktober. I vår materialbank kan du ta del av våra observationer under biblioteksbesöket i Billund; hur nya handlingsmodeller kan tillämpas för att utveckla biblioteket enligt barnens behov. En projektrapport om besöket finns på namnet ”Future libraries of Finland for children”.

I september började utbildningsserien ”Medialukutaidolla polarisaatiota vastaan” i samarbete mellan regionförvaltningsverket och AKE-biblioteken. Utbildningsseriens andra del handlar om ungdomar och ordnas via Teams den 1 oktober. Om du inte kan delta, kan du anmäla dig här så får du inspelningen i efterhand.

I oktober och november ordnar vi direktörskaffe tillsammans med AKE-biblioteken i Lahtis och Tammerfors på temat ambulerande kundbetjäningsarbete.

I september startade vi bokbusskvartar i samarbete med AKE-biblioteken i Lahtis och Borgå. Under bokbusskvartarna diskuterar vi bokbussarbetet och hur det kunde utvecklas. Kvartarna ordnas några gånger per år och är öppna för alla biblioteksanställda.

I seniorteamen behandlades bibliotekens program under de gamlas vecka. Gäster var Marjut Hepokangas som berättade om sitt projekt inom seniorarbetet och Heli Väisänen som gav vägledning om koordinering av frivilligarbetet. För musikteamet går hösten till planering av nästa års projekt. I oktober ordnas igen den årliga speldagen tillsammans med Lahden AKE, lyssna på oss den 9 oktober! Om du inte har möjlighet just den dagen kan du titta på inspelningarna i efterhand på bibliotekskanalen.

Vi har flyttat podcasterna till Youtube för att det ska vara lättare att lyssna på dem. Avsnitten för oktober och november publiceras också på Spotify, men i fortsättningen kan man lyssna på podden endast via AKEpampas egen Youtube-kanal. En utskrift publiceras fortsättningsvis på poddsidan på vår webbplats. Rubriken för oktober månads avsnitt är ”Tekoälyn monet hyödyt” och vi får höra Aleksi Paavola ge praktiska tips om hur AI kan utnyttjas på bästa sätt. Nu kan du också lyssna på avsnittet här.

Flerspråkiga biblioteket firar 30 år i år, och det vill man fira runt om i landet! Under jubileumsåret lyfter vi fram Flerspråkiga bibliotekets samlingar och bokutbud. Flerspråkiga biblioteket ber er ordna en flerspråkig bokutställning på ert bibliotek under oktober–november. Ni kan beställa affischer och material för utställningen via den här blanketten. Vi kommer också att skicka ut affischer om Flerspråkiga bibliotekets jubileumsår till biblioteken i vår region.

Anna-Maija Koskimies
Jag tillbringade hela vecka 38 på funktionärsutbyte i Helsingfors och Esbo med syftet att
bekanta mig med hur det svenska barn- och ungdomsbiblioteksarbetet samt
fängelsebiblioteksarbetet och boken kommer -tjänsten har organiserats i
huvudstadsregionen.
Under min vecka fick jag både vara med i olika grupper och följa med såväl bokprat,
bibliotekshandledning som sagostunder och diskutera hur arbetsbilden och
arbetsmängden samt arbetsklimatet ser ut hos mina kollegor. Jag fick bekanta mig med
den omfattande boken kommer -tjänsten som Esbo stadsbibliotek erbjuder samt med
Helsingfors stadsbibliotek läsfrämjande insatser vid fängelserna i Helsingfors och Vanda.
Utbytesveckan var mycket givande på många sätt. Jag fick en fördjupad insikt i hur det är
att jobba i en organisation som är mångfaldigt större än den jag själv jobbar i. Jag fick
också många praktiska tips och idéer om olika verksamhetsformer – till exempel
läsrecept från talterapeuterna enligt den rikssvenska Språktåget-modellen – boktips och
inspiration till mitt eget arbete. Och inte minst: kamratstöd.
Förutom besök hos kollegorna i Tölö bibliotek, Richardsgatans bibliotek, Jakobacka
bibliotek och Entressebiblioteket besökte jag även det nya biblioteket i Lippulaiva
köpcentrum i Esbo och centrumbiblioteket Ode samt Pippi Långstrump -utställningen vid
Median museo Merkki. Alla bibliotek har sin säregna prägel och stämning. Arkitektoniskt
är till exempel Tölö, Ode och Richardsgatan sevärdheter redan i sig. Inredningen i
Lippulaiva bibliotek var ljuvligt sagolik och Entressebiblioteket imponerade med sin stora
ungdomsavdelning. Boken kommer -tjänstens nya Minnenas kappsäck -koncept och
fängelsebibliotekets högläsningsstunder är också höjdpunkter som jag tar med mig hem.
Ett stort och varmt tack till Anna Söderström, Cecilia Eriksson, Tobias Larsson, Josefin
Ikonen, Marjo Kemppainen, Tiina Rysänen, Anja Korkala och Leena Sallas för
inspirerande samtal och kamratstöd. Tack även till Ake Pampas för finansiering och
förmännen vid Helsingfors och Esbo stadsbibliotek för hjälp med att organisera besöken.

 Serviceplaneraren Anneli Haapaharju deltog i EBLIDA-konferensen i Riga i april. Teman på konferensen var bland annat AI:s möjligheter på biblioteket, hållbar utveckling och kulturell delaktighet. Vi besökte några lettiska bibliotek, såsom det imponerande biblioteket i Ulbroka som är ett levande kulturcentrum för konst, historia och samhälle. Centralbiblioteket i Ogre representerar i sin tur modern och hållbar arkitektur och har premierats för sina ekologiska lösningar. Utställningen Right to a Library på Lettlands nationalbibliotek belyste läsningens betydelse för uppbyggnaden av den lettiska identiteten. Varje bibliotek återspeglade den lokala kulturen, behoven och visionerna på sitt eget vis.  

På konferensen presenterade vi metoden Shared Reading, där texter läses och delas högt i små grupper via den gemensamma upplevelsen. Den här kreativa och gruppbaserade metoden väckte stort intresse och öppnade möjligheter för internationellt samarbete. En mer omfattande reserapport skriven tillsammans med Mia Karvonen publiceras i höst i nästa nummer av FSBF:s (Finlands svenska biblioteksförening) medlemstidning Bibban.  

AKEpampas ansökte om och fick Nordplus Adult-projektpengar för projektet Future libraries of Finland for children. I projektet ingick ett besök på ett barnbibliotek i danska Billund, dit serviceplaneraren Annika Ilmola och ansvariga serviceplaneraren Kai Lehtinen åkte. Billund har 7 000 invånare och är i hög grad uppbyggd kring Lego-koncernen. I kommunen fick också vattenparken Lalandia och Legoland. Biblioteket färdigställdes 2016 och dess verksamhet riktar sig till barn. Byggkostnaderna uppgick till en miljon euro och hälften finansierades av Lego-koncernens ägare. Biblioteket är inrett så att barnen ska trivas och därför finns olika slags konstruktioner där barnen kan klättra, rutscha och tillbringa tid. Biblioteket är meröppet kl. 7–22 och på vardagar finns personal på plats kl. 10–16. Under den tiden står personalen ändå inte vid betjäningsdisken, utan gör administrativa uppgifter och planerar evenemang och nätverksevenemang. Kunderna kan ringa i en klocka om de vill tala med personalen. Under meröppettiden är dörrarna öppna, så vem som helst kan gå in utan att logga in. Det enda bokmagasinet finns på huvudbiblioteket 15 kilometer bort, så biblioteket har inget eget magasin. Biblioteket fäste stor vikt vid att kunderna ska använda biblioteket på egen hand för hobbyer och lärande. Det här och många andra iakttagelser får du höra mer om under ett kommande webbinarium, där vi ger tips om hur en motsvarande modell kunde införas i Finland.   

Finlandssvenska biblioteksdagarna ordnades i Borgå den 15–16 maj på temat Människa och maskin. Svenskspråkiga biblioteksanställda från olika delar av landet samlades för att diskutera relationen mellan AI och mänsklighet i biblioteksarbetet. Evenemanget inleddes på Kulturhuset Grand, där inledningsanförandena hölls av FSBF:s ordförande Mia Karvonen och Borgå stads chef för bibliotekstjänster Malin Hollmén. I den första dagens keynote frågade sig Osma Suominen från Nationalbiblioteket om AI kan användas på ett civiliserat sätt och utmanade åhörarna att reflektera över etisk användning av AI inom biblioteksbranschen. På programmet stod mångsidiga verkstäder om allt från shared reading till AI-tillämpningar och arbetslivets framtid. I diskussionerna betonades bibliotekens betydelse som gemensamma rum, inte endast som kunskapsspridare. Den intressanta dagen avslutades med utdelningen av priset Årets biblioteksbok, som gick till Karin Collins och hennes Hangötrilogi. Serien ger en berörande beskrivning av traumat efter kriget och människans förmåga att återhämta sig från svåra upplevelser.  

Den andra dagen inleddes på Borgå stadsbibliotek med presentationer av aktuella teman i biblioteksarbetet. Nina Rehn talade om hur olika slags människor kan bemötas med respekt även i krävande situationer. Hon betonade ett konstruktivt bemötande av kunder och beaktande av specialgrupper i olika situationer. Evenemangets överraskningsgäst var författaren och illustratören Linda Bondestad som presenterade sitt verk Chop Chop: En tapper jordbos berättelse och talade om betydelsen av illustrerat berättande under teknologins tidsperiod. Hon påminde om att kreativiteten fortfarande är en stark resurs för människan. Slutligen besökte vi Borgå gymnasiums bibliotek och Runebergs hem. Där såg vi konkret hur biblioteket kan utgöra en bro mellan gamla traditioner och framtida möjligheter i det praktiska arbetet.  

Hela evenemanget gav mycket inspiration och nya synvinklar på biblioteksarbetet. Den vackra omgivningen och det varma vädret bjöd på utmärkta förhållanden för givande biblioteksdagar.  

Nya vindar i september  

Musikteamet samlas den 3 september för att fortsätta planeringen av det kommande projektet. I samband med projektet kommer AKEpampas att köpa teknisk utrustning, som kan bokas för evenemang på biblioteken via vår bokningskalender. Vi ordnar också en musikutbildning och eventuellt kommer en musiktipsare att besöka de bibliotek som har en representant i musikteamet.  

Också Seniliinit och Seniorpampas träffas i september. Seniliinit får besök av Marjut Hepokangas som berättar om sitt projekt inom välmående via läsning, medan Seniorpampas får höra Heli Väisänen från Kirkkopalvelut berätta om utveckling av frivilligarbetet.  

Från Seinäjoki åker två biblioteksanställda på funktionärsutbyte i september. Det är fortfarande möjligt att delta i utbyte i slutet av året. Utgående från intresset och deltagarantalet avgör vi om vi ordnar funktionärsutbyte nästa år. AKEpampas fortsätter med biblioteksbesöken i september och under hösten kommer vi att besöka Toholampi, Lestijärvi, Halso, Kurikka, Kauhajoki, Storå, Kristinestad, Närpes, Kaskö, Vörå och Storkyro.  

Sommarpausen från utbildningarna tar slut i september, då vi tillsammans med regionförvaltningsverket ordnar en tredelad utbildningsserie under rubriken ”Medialukutaidolla polarisaatiota vastaan”. Den första delen ordnas den 2 september kl. 9–12. Miia Utriainen håller en tvådelad utbildningsserie om att läsa tillsammans, som inleds den 24 september kl. 9–11.   

Verksamhetsplanen för nästa år planeras med direktörerna den 12 september och i AKEpampas ledningsgrupp den 26 september i Seinäjoki. Verksamhetsplanens innehåll och teman påverkas också av bl.a. AKEpampas färska enkät, ministeriets AKE-utredning och ministeriets nya utvärderingsmodell för AKE-verksamheten.  

September månads podcast-avsnitt publiceras på Spotify (Pinnalla/Flytande) den 17 september. Gäst i avsnittet är Pirkko Ilmanen, som berättar om biblioteksterapeutiska metoder i biblioteksarbetet.  

Lyssna avsnit här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ

Äänitteen kesto: 30 min

Litterointimerkinnät

Haastattelija:	Haastattelija
Iida Kalliohaka:	Vastaaja 1
Heidi Sadinmaa:	Vastaaja 2
Maria Miettunen: Raimo Juvonen:	Vastaaja 3 Vastaaja 4
sa-	sana jää kesken
(sana)	epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-)	sana, josta ei ole saatu selvää
(–)	useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
[ääni]	litteroijan kommentti tai muu kuin puheen ääni
, . ? :-	kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

[musiikkia]

Haastattelija: Tervetuloa Pinnalla-podcastiin. Tämänkertaisessa podcastissa meil on aiheena kirjastoauto ja kirjastoautotyö. Ja meil on tänään mukana kirjastoautosta Muoniosta ja Vantaalta. Ja esittelettekö itsenne, ketä ootte ja mitä teette? Jos alottaa vaikka Muoniosta.

Iida Kalliohaka: Moi, mä oon Iida Kalliohaka ja mä työskentelen autokirjastonhoitajana tässä yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa.

Heidi Sadinmaa: Ja mie oon Sadinmaan Heidi, työskentelen kuljettaja-virkailijana yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa.

Maria Miettunen: Mä oon Maria Miettunen ja työskentelen Vantaan kirjastoautossa. Oon erikoiskirjastovirkailija.

Raimo Juvonen: Mä oon Raimo Juvonen Vantaalta, kirjastovirkailija ja kuljetan myös kirjastoautoo.

Haastattelija: Tervetuloa. Miten ootte päätynyt työskenteleen kirjastoautossa? Jos vaikka Muoniosta…

Iida Kalliohaka: No, mulla tää kävi vähän niin kuin sattuman kauppaa. Mä en oo aiemmin ollu kirjastossa edes töissä, että alotin tässä työssä vasta viime vuoden kesäkuussa, että tuore pesti on. Helsingistä tänne Muonioon muuttanu, ihan kiinnostavaa nähdä, työpaikkailmoituksen perässä. Tällänen tarina.

Heidi Sadinmaa: No, miekään en ole kirjastoalalta aikasemmin. Olen nyt reilu vuojen ajanu tuota autoa, ja ihan sattumalta paikka aukesi ja hain paikkaa ja sit pääsin ajamaan. Nyt olen noin puolitoista vuotta ajanu.

Maria Miettunen: Joo, mä olin aikoinaan, opiskeluaikoina siis tai itse asiassa jo ennen opiskeluaikaa, ekassa kirjastoharjoittelussa, missä olin, Keminmaan kirjastossa, niin siellä sain kokeilla vähän kirjastoautossa olemista. Ja sitte opiskeluaikoina tein myös siellä jotakin pätkää. Ja sitte mä olin töissä Nivalassa, ja siellä työvuoroihin kuulu kirjastoautovuoroja sillai, vaikka en varsinaisesti kirjastoautolle ollu töissä, mut kaikki teki sinne aina vuoroja silloin tällöin, niin tykkäsin ihan siitä ja se on varmaan jotenki kulkenu mun mukana se kirjastoauto, en mä tiiä miten. Mutta sitte kun valuin tänne pääkaupunkiseudulle, niin Vantaalla aukesi työpaikka ja ja hain sitä, ja sitten minut siihen valittiin. Siitä on nyt joku, mitä siitä tulee, kolme vuotta.

Raimo Juvonen: Joo ja mä oon tehnyt pitkän uran aivan toisella alalla, mutta hakeuduin Espoon kirjastoon töihin ja olin siellä sit ihan kirjastossa. Mut eräässä illanvietossa sitten ikään kuin rekryttiin Espoon kirjastoautoon, josta sitten taas Vantaalta vähän sen jälkeen rekryttiin mut tänne. Ja oon tääl nyt ollu sitte just ku viisi vuotta. Tämmönen lyhyt kaari.

Haastattelija: Jos vertaillaan tälleen, ku aatellaan, että Vantaa ja Muonio on vähän erilaiset ympäristöt, että Vantaa on tämmönen tiheästi asuttua seutua ja Muonio sitte vähän vähemmän tiheästi. Niin jos ajattelee Muoniota, et miten kirjastoauto palvelee Muoniossa, jossa etäisyydet on pitkät tai teil on kolmen valtakunnan auto oikeastaan.

Iida Kalliohaka: Joo, sinällään tää on varmaan aika erilaista, ku me tosiaan täällä Suomen puolellaki ollaan useamman kunnan alueella ja sitte käydään vielä Ruotsin puolella ja Norjan puolella ja reitit on pidempiä. Nytkin me täältä Kilpisjärveltä osallistuttiin tähän, me ollaan yön yli reissulla täällä, että tänään lähdetään ajeleen takas päin kohti Muonioo, niin voisin kuvitella, että päivät on aika erilaisia täällä ku vaikka Vantaalla, kun siirtymävälitki on pitkiä pysäkiltä toiselle.

Haastattelija: Kuinka pitkiä teillä siirtymävälit suurin piirtein on?

Heidi Sadinmaa: Pysäkkien väliset vai…?

Haastattelija: Pysäkkien väliset noin arviolta. Meneekö tunti pysäkkien välillä, vai?

Heidi Sadinmaa: No joo, varmaan tällä Kilpisjärven-reitillä on semmonen tunti varmaan pisin siirtymä.

Haastattelija: Mites Vantaalla, oot vähän tiheämpään, niin miten siellä nämä siirtymävälit ja paljon pysäkkejä päivässä?

Raimo Juvonen: Siirtymävälit tietysti täällä on aika lyhyitä, koska sitten me pyritään palvelemaan mahdollisimman kattavasti kaikkee, mutta vältellään sit kiinteit kirjastojen ihan pihoja, ettei mennä tietysti kilpailee niitten kanssa. Että kyl nää on niinku pysäkkejä ei kauhean monta päivässä, sanotaan yhdellä reitille ehkä seitsemän-kahdeksan rupee oleen niinku maksimi, eli aika vähän. Et suurin osa aikaa ollaan pysäkillä, koska ne välit on niin pieniä. Ja toki tääl on liikennettä, mut ei se aiheuta minkään näköstä ongelmaa, että se on aika samanlaista, eikä suinkaan niin vilkasta kuin ehkä kauempaa katsoen näyttää.

Maria Miettunen: Saanko kysyä muoniolaisilta, siis kiinnostaa toi, että ku te ootte nytkin siellä yön yli reissulla ja siis mua on aina kiehtonu se teijän kirjastoautotoiminta siellä ja olen jopa harkinnut myös sitä paikan hakemista, koska se vaan vaikuttaa niin jännittävältä. Niin miten paljon teillä on tommosia, että lähetään reitille ja sit siellä ollaan yön yli? Mikä on niinku, no, en mä tiedä, yritänköhän tässä kysyä nyt jotakin sellaista maksimipituutta tai vastaavaa.

Heidi Sadinmaa: Kolmen viikon sykleissä, ja meillä on yks yöreissu aina viikkoon ja sitten yhdellä viikolla on kaksi yöreissua. Mutta aina yksi yö ollaan kerrallaan yötä, jos sitä kysyit.

Maria Miettunen: Joo, ehkä se oli se mun kysymys. Kiitos.

Haastattelija: Käyttekö kouluilla ja päiväkodeilla, molemmissa, Muoniossa ja Vantaalla?

Heidi Sadinmaa: Kyllä varmasti.

Iida Kalliohaka: Joo, me ainaki käydään kaikilla reiteillä melkeinpä täällä kylien päiväkodeilla ja kouluilla.

Maria Miettunen: Joo, Vantaalla sama, että joka päivä on aamulla koulu-päiväkotireitti ja sit iltasin on ne asuinalueitten reitit, missä saattaa myös olla päiväkoteja esimerkiks siinä reitin alussa. Et kyl koulut ja päiväkodit on tosi tärkeitä ja semmonen suuri asiakasryhmä.

Haastattelija: Jos ajatellaan liikennettä, niin onko sillä millaset haasteet? Tietysti Muoniossa niin että säät, liikenneolosuhteet, aiheuttaako ne esimerkiks talvisin haasteita?

Heidi Sadinmaa: No, totta kai ne aiheuttaa. Kelithän on mitä on ja pieniä teitä ja ei aina niin hyväkuntoisia teitä. Ja onhan siinä haasteita, ja Norjassa on tietenkin taas sitte ihan oma luokkaansa ne tiet, ni joo.

Haastattelija: Onko sillai, et Norjassa on paremmassa kunnossa tiet ku Suomessa?

Heidi Sadinmaa: Ää no…

Haastattelija: Vai päinvastoin?

Heidi Sadinmaa: No, en tiiä, ehkä paikoin paremmassaki kunnossa, mutta sitten siellä on mäkisiä paikkoja ja semmosia vähän haastavia paikkoja välissä ja näin.

Haastattelija: Entäs Vantaalla on sitten tietysti liikennettä vähän enemmän?

Raimo Juvonen: No joo, kyl tääl tätä liikennettä on ja totta kai se lumi aiheuttaa tuskaa joskus. Mut ei suuremmin, että eniten täällä pitää varoo sitten jalankulkijoita ja kävelijöitä tai noita koululaisii siellä koulujen pihois ja sitten pyöräilijöitä, koska ne myös talvisin kaikki aiheuttavat oman vaikeutensa, ku sitä liikennettä on tosi paljon. Täällä joutuu ajaa aika hiljaa koko aika, et se on se, mitä eniten varotaan. Et ei se lumi niinkään niin. Yleensä joka paikkaan mahtuu, ja nyt en muista, että Vantaalla ois koskaan jääty kiinni ehkä mihkään ainakaan kovin pitkäksi aikaa [naurahtaa].

Maria Miettunen: Mä oon kuullu sen jonkun legendan, että jäätiin kiinni mäkeen tai mäkeä ei päästy ylös, koska meillä on siis kitkarenkaat eikä nastoja.

Raimo Juvonen: Joo, silloin jäätiin kuulemma odottelee hiekoitusautoo, mikä tuliki sit tunnin kuluttua jo yllättäen.

[musiikkia]

Haastattelija: Pidättekö te kirjavinkkauksia autossa vai onko se ihan tätä peruskirjastotyötä tai jotain muita tämmösiä tilaisuuksia, mitkä poikkeaa normaalista kirjastoautotyöstä?

Iida Kalliohaka: Me ollaan pidetty näillä kouluilla, ei varsinaisesti siellä kirjastoautossa, mutta reittien yhteydessä on saattanut virkailija mennä pysäkin koululle pitään kirjavinkkausta tai muuta, mitä on koulun puolesta toivottukaan. Täällä on etäisyydet tosiaan vähän eri, niin sillä on eri lailla tarvetta ku täältä Kilpisjärveltäkin lähin kirjasto on 180 kilsan päässä, niin ei ne saa kirjastopalveluja sitten muuten, ellei me niitä heille tuoda.

Haastattelija: Miten Vantaalla?

Maria Miettunen: Niin, Vantaalla on kans sillai, et kirjastoautolla ei oo varsinaista sellasta vinkkausvastuuta, et sen hoitaa sitten nuo lasten työstä vastaavat vinkkarit. Mutta tietysti me tehhään sellaista jatkuvaa sellasta pienimuotosta, että asiakkaalle kerrotaan tai opettajille vinkataan uusia sarjoja tai lapsille ehotellaan jotain lukemista, että sellasta tehhään, mutta semmosta varsinaista vinkkausta ehkä ei. Mutta sitten meillä on kans tollee, et meillä saattaa olla kyytissä vinkkari, joka menee koululle vinkkaamaan, ja sit vinkkareitten kanssa tehhään yhteistyötä sillee, että me voijaan vaikka roudata ne heidän kirjat paikalle tai sellasta, kun meillä kuitenkin on sitä kapasiteettia ehkä enemmän.

Haastattelija: Millaisen vastaanoton yleensä kirjastoauto saa, ku te tuutte pysäkille, tai että miten ihmiset suhtautuu?

Heidi Sadinmaa: No, kirjastoautohan on siitä kiva paikka, että yleensä ihmiset tullee hyvillä mielin kirjastoautoon, että harvoin kukkaan tullee vihasena. Että ehkä asiakaspalvelutöistä kiitollisimmat asiakkaat on varmaan kirjastoautossa.

Raimo Juvonen: Se on just näin.

Maria Miettunen: Joo, mä yhdyn tähän kuoroon, et kaikki on yleensä asiakkaat ovat iloisia ja lapset ovat iloisia ja vanhukset ovat iloisia ja iloisia koiria käy, ja sillai niinku joo, se on tosi kiitollista työtä.

Haastattelija: Millei asiakaskunnasta ni onko lastenmateriaalia tai lapset, nuoret se suurin kohderyhmä, mikä kirjastoautossa käy, jos ajatellaan esimerkiks lainamääriä tai jotain tämmösiä?

Heidi Sadinmaa: Meillä ne on ehkä tommoset iäkkäämmät ihmiset. Ja no sitten tietenkin lapset on toinen päiväkodeilta ja kouluilta.

Iida Kalliohaka: Joo, mut semmosia nuoria ei sitten ihan hirveesti käy, että ehkä alakouluikäiset ja eläkeläiset on se isoin kohderyhmä tääl.

Maria Miettunen: Joo, meillä varmaan samat linjat, että just ku käyvään noissa kouluissa, monestihan ne on alakouluja ja just päiväkoteja, et se on sellasta nuorempia lapsia ja koululaisia. Tietysti pyritään havittelemaan myös nuoria kirjastoautoon, että on meillä lukion pihassa käyvään myös tai käyväänkö jopa muutamankin lukion. Mutta tietysti myös se, että on niitä koulureittejä, niin se painottaa sitä, että lasten materiaalia on ja täytyy olla aina, mut pyritään kyllä tarjoamaan myös ihan kaikille asiakasryhmille jotain. Ja iltapysäkeillä sitten, no, niissäkin käy paljon lapsiperheitä ja sitten käy vanhempia ihmisiä ja sillai.

Raimo Juvonen: Meillä on vielä muutama tämmöinen yhteisöasiakaskunta myös sitten, missä käydään säännöllisesti kerran kuussa suunnilleen.

Haastattelija: Onko teillä autossa mukana esimerkiks, ku joskus oon kuullut, et on ja siis viedään lääkkeitä tai jotain muuta materiaalia, muutakin kuin kirjaston perustarpeita, ni onko käyttäny kirjastoautoa muihin tämmösiin vastaaviin, että onko teillä Vantaalla ja Muoniossa tämmöstä muuta palvelua?

Heidi Sadinmaa: No, ei ehkä semmosia vakituisia, mutta joskus tullee pyyntöjä, esimerkiksi nyt joulun aikaan kuljetettiin Hetasta Muonioon joulupukin partoja. Ne oli ollu huollossa kampaajalla, ni semmonen muutama laatikollinen partoja kulki kirjastoauton kyydissä. Tämmösiä.

Maria Miettunen: Meilläkää ei oo mittää semmosia, ellei sitten aatella jotakin lainattavia esineitä, et sellasta jotain voi löytyä, roskapihtejä tai tämmösiä. Ja no niitä roskapihtejä me ollaan kyllä kuletettu, ensin kirjastot on lähettäny ne kirjastoauto-osastolle ja sitten me ollaan kuletettu ne esimerkiksi jollekin koululle, millä oli tämmönen roskankeräystapahtuma. Et sellasta jotain pienimuotoista, mut ei varsinaisesti oo kyllä. Niin no, sit meil on nyt keväällä, kun on vaalit, niin tulossa ekaa kertaa vaalibussi, et sinne pääsee äänestää sit.

Raimo Juvonen: Silloin se auto tyhjennetään kaikesta muusta ja sinne tehdään kaksi vaalikoppia ja vaalivirkailijat tulee mukaan, että se on viikon kiertue.

Haastattelija: Eli te meette, on tietyt paikat Vantaalla, jossa pääsee ihmiset äänestään tälleen?

Raimo Juvonen: Joo, se on vähän niinku kohdennettu sellaisiin opinahjoihin, missä on täysi-ikäisiä, plus sitten alueelle, mis on vähän hiljasempi ollu äänestysprosentti, ni painotetaan niitä. Plus sit jossain muualla on koko päivän kiertue, kahdeksasta kahdeksaan ollaan joka päivä viikon ajan.

Haastattelija: Onko Muoniossa ollu tämmöstä äänestysmahdollisuutta esimerkiksi?

Iida Kalliohaka: No, se on otettu huomioon tän meijän uusimman auton suunnittelussa, että sitä vois käyttää myös äänestysautona, mutta ei tietääkseni oo. No joo, ei nyt ainakaan tän kevään vaaleihin.

Heidi Sadinmaa: Eikä ole ollu aika aikasemminkaan.

Iida Kalliohaka: Joo.

Haastattelija: Miten jos aatellaan tulevaisuutta ja kirjastoautoja, niin tää kirjaston toiminta, mitä mieltä ootte, että pitäiskö sitä jollain tavalla laajentaa, ottaa mukaan jotain uusia elementtejä tai jotain muuta mahdollisuutta? Ootteko koskaan tämmösiä miettinyt tai mitä mieltä ootte näistä?

Iida Kalliohaka: No, onhan niitä mietitty tietysti, kun ollaan täysin ulkopuolisesta rahoituksesta riippuvaisia, että jos se ois katkolla, niin voisko sitten ehdottaa jotain muuta. Niin täällä esimerkiks ku käydään vanhusten pihoilla ja heillä kotona, niin on mietitty, että jos tulis tarve keksiä jotain muutakin käyttöä kirjastoautolle, ni siihenhän vois jotain kotipalveluu, hoivatyötä yhdistää kans. Että meijän kirjastoautossa on kolmelle matkustajalle paikat, että mukaanhan mahtuis vaikka joku lähihoitaja tai sairaanhoitaja.

Maria Miettunen: Joo, mä kans aattelen, että kirjastoautossa on sillee potentiaalia muuhunki ku pelkkään kirjastoon. Tietysti haluan muistaa, että kirjasto on kirjaston tehtävä ja lukuharrastus on se meijän pääasia. Mutta sitte miks ei siinä vois olla muutaki. Ja meillä on kans nyt keväällä tullu uus auto, niin siinä on pyritty ottamaan huomioon sit sellasta, että just et sen auton saa kokonaan (-) [14:35.7] ja sinne vois vaikka jotain kulttuuritoimintaa tai sitä vois käyttää tapahtumissa autona tai sellasta. Et varmaan se on sitte tulevaisuutta, että täytyy olla jotenki monipuolinen ja tommonen. Ja mun mielestä toi vaalijuttu on semmone, toki on paljon paikkakuntia, joissa kirjastoauto on vaalibussina ollut jo pitkään, niinku esimerkiks siellä Nivalassa, terveisiä vaan, niin mun mielestä tää on hyvä tämmönen avaus myös Vantaalle, että otetaan se käyttöön.

Haastattelija: Jos aatellaan muuten tulevaisuutta ja sitä haasteita, niin mikä on ehkä tommoset suurimmat haasteet kirjastoautossa, miten ootte kokenu?

Raimo Juvonen: No, mä kyllä oon sitä mieltä, et joskus kirjastoautot jää vähän katveeseen näissä muitten kirjastojen asioissa, et ajatellen sitä kenttää, että se on ne kiinteet kirjastot ja niiden palvelut. Ja kirjastoauto jää siihen väliin tai sen alle tai jonnekin syrjään, niin että ei nähdä sitä, että se on kuitenkin sellainen, mikä palvelee kaikkia asiakkaita, myös niitä, jotka käy niis kiinteissä kirjastoissa. Et se on vähän semmonen, mitä pitää koko aika pitää pinnalla, yrittää nostaa niinku, että kaikki näkee sen ja huomioi sen myös muissa ratkaisuissa, mitä kirjastossa tehdään. Mä oon ainaki kokenut, että se on vähän vaikea havaita tuolta muualta katsoen, mikä on mun mielest kuitenkin hyvin outoa, että ku ollaan samassa talossa, samaa palvellaan, ihan kaikki on samaa, ni sitte se ei vaan muistu mieleen tehdessä uusia asioita.

Ja totta kai se rahoitus on kans semmonen sitte, että koetaan, että tää on ehkä kallis ratkaisu näkemättä sitte, että mitä tää tarjoo, mitä taas muut kirjastot ei ehkä tarjoa. Et se pitäis nähdä kokonaisuutena, että katsoo vähän lukuja, että kenellä niitä asiakkaita on ja minkälaisia asiakkaita on ja miten niitä palvelee ja niin päin pois.

Maria Miettunen: Joo ja kyl mun mielestä just toi, että täytyy rummuttaa sitä kirjastoautojen tärkeyttä, koska se ehkä Muoniossa se on itsestään selvää, ku on pitkät etäisyydet muutenki ja tollee, et kaikki ei saavuta niitä palveluja. Mutta vaikka meillä on täällä tiheä kirjastoverkko, ni ei se silti tarkota sitä, että kaikilla ois helppo tulla kirjastoon missään nimessä, vaan niinku että Vantaallakin on sellasia kuitenki alueita, joista on pitkä matka muihin paikkoihin, tai siis sillai et on vaikka uusia alueita rakennetaan, niin sit siellä ei välttämättä oo aluksi muita palveluja ku kirjastoauto käy siellä. Et se on niinku se tavallaan just ehkä siinä sit, et muistetaan myös ne sellaset yksittäiset ihmiset, kelle voi olla tosi tärkeätä päästä kirjastoautoon kerran viikossa.

Iida Kalliohaka: Joo, täällä tosiaan nää pitkät etäisyydet kyllä perustelee kirjastoauton tarpeellisuuden. Ja ku näillä pienemmillä kaukasilla kylillä tää on käytännössä ainut palvelu, mikä on jäljellä. Mutta sitten ehkä uhkana on myös nää vähentyvät asiakasmäärät, että suinkaan kaikki näistä paikoista, missä käydään, niin ei oo mitään muuttovoittopaikkakuntia, että miten sen sitten perustelee, että asiakasmäärä harvenee, vaikka ne asiakkaat, jotka käy, ni on kuitenki siitä entistä kiitollisempia.

[musiikkia]

Haastattelija: Tuosta vielä kun Muoniossa ku te käytte, siis on kolmen valtakunnan kirjastoauto, te käytte Norjassa ja Ruotsissa Suomen lisäksi, ni missä paikoissa Norjaa ja Ruotsia te käytte?

Heidi Sadonmaa: No, Ruottissa me käyvään ihan pieni lenkki, tästä Muonion kohalta mennään rajan yli ja käyvään Kitkiöjärvessä ja Muodoslompolossa. Se on ihan semmonen muutaman kymmenen kilometrin lenkki. Ja sitten Norjassa me käyvään Kautokeinossa ja siinä lähikylissä.

Haastattelija: Onko Vantaalla sitten, te pyöritte ainoastaan Vantaan alueella?

Raimo Juvonen: Joo, kyllä se Vantaalla ne reitit pysytellään. Toki mainostetaan aina välillä, että käydään Helsingin kautta tai jonku muun kunnan kautta, mutta pysähdytään Vantaalla.

Haastattelija: Tässä alkuun piti kysyäki, että onko teiän kirjastoautoilla nimet?

Iida Kalliohaka: Ei ainakaan meidän kirjastoautolla.

Heidi Sadinmaa: Ei.

Maria Miettunen: Jotenkin yllättävää, koska meillähän on [naurahtelee].

Heidi Sadinmaa: Aa [naurahtaen].

Maria Miettunen: Siis Vantaalla on Tarina ja uusi auto Mysse. Ja tästähän oli ihan sellanen, et ihmiset sai ehottaa sille nimen sille uuelle autolle, mä en tiedä, että onko noitten vanhojen autojen kanssa ollu sama. Sit meillä oli väistyvä, tai toi auto, mikä sit Myssen tilalta poistui, niin sen nimi oli Haave.

Iida Kalliohaka: Tossapa suunnitelmaa, kun meidän kirjastoauto on yhteispohjoismainen kirjastoauto, nii se jo ehkä [naurahtelua] kaikista, jos huomioitaisiin.

Haastattelija: Onko teillä kerrottavana jotain hyviä muistoja tai kokemuksia joltain ajosta, joltain reitiltä tai joltain, mitä tulis mieleen?

Iida Kalliohaka: No, tätä me mietittiin ajomatkalla tänne, että vaikea poimia ehkä jotain yksittäistä, kun tuntuu, että joka reitillä sattuu ja tapahtuu. Mutta ehkä mulla edelleen mielessä on ensimmäinen kirjastoautoreissu, kun kesäkuussa tulin Kilpisjärvelle ja en tosiaan vielä tiennyt millaista tää työ on, ja sillä reissulla käytiin yhdellä pysäkillä joessa uimassa ja sitten eläkeläispariskunnan luona kahvittelemassa, siellä oli kakut pöydässä, pannullinen kahvia. Ja sitten vielä silittelemässä koiranpentua viimeisellä pysäkillä, niin se oli kyllä aika mieleenpainuva reissu.

Heidi Sadinmaa: Joo. Minunkin oli jotenkin tosi vaikea kyllä keksiä yhtä, mut sitte yhellä pysäkillä on semmonen pieni poika, joka tykkää tosi paljon Spider-Manista ja kaikista supersankareista, ja olen sitten sille aina vähän omin lupineni tilaillu muista kirjastoista niitten Spider-Man-kirjoja. Ja se on jotenkin niin ihana, ku se on niin superonnellinen, ku se saa niitä kirjoja. Ja sitten se oli yhdellä reissulla ja sen äiti oli sitten, mie en ollu silloin ite paikalla, mutta oli sanonu, et se poika on niitten kirjojen ansiosta opetellu lukemaan ja oppinut lukemaan. Nii semmosethan on aina parhaita.

Haastattelija: Kyllä.

Raimo Juvonen: Nimenomaan nää tällaiset lapsiasiakkaat yllättävästi muistaa pitempäänkin taakse tai katsoo jonkun kohtaamisen ja rupeaa puhumaan asiasta, minkä itse ehkä on osin unohtanut, kestää hetken aikaa, et saa kiinni, mistä sitä viimeksi puhuttiin. Mutta ne on todella ilosii, et siinä ei voi muuta kuin olla onnellinen lapsista.

Ja mulle kävi ekalla kirjastoautoreitillä niin, että kun mä menin virkailijaksi sitten tutustumaan, niin ensimmäisellä pysäkillä oli sitten sukulainen, et en tiennyt, en ollut nähnyt häntä tosi pitkään aikaan ja näin sit siellä yllättäen. Hänelle oli myös yllätys, et mitä mä oon siellä sit tekemässä.

Maria Miettunen: Joo, mulla ei ehkä tuu mitään tommosta tiettyä juttua. Mutta yhdyn tähän kuoroon, että asiakkaat tässä työssä on parasta. Se on kyllä aina tai jotenki ku saa palveltua jotenkin hyvin, niin sitte se ilahduttaa. Ja varsinkin lasten kohdalla tai että joku lapsi tulee kertomaan, että luin sen, mitä viimeksi kerroit, ja onko teillä sitä lisää, ja sit on sillee, et ”jes, oon onnistunu tässä.”

Haastattelija: Onko teillä jotain kysymyksiä, mitä haluatte toisillenne esittää, mitä haluatte tietää? Mitä Vantaalta halutaan tietää Muoniosta ja Muoniosta halutaan tietää Vantaalta?

Raimo Juvonen: Miten Muonioon pääsee vaihtoon?

Maria Miettunen: Mulla ois ollu just sama kysymys, et eiks me voitas järjestää joku –

Raimo Juvonen: Vaihdetaan päittäin vähäks aikaa ja katotaan, mitä tapahtuu [naurua].

Iida Kalliohaka: Se vois olla kyllä kiinnostava kokemus.

Heidi Sadinmaa: Se vois olla ihan mielenkiintoinen.

Iida Kalliohaka: Puolin ja toisin vois oppia kyllä kaikenlaista. Vantaalta kiinnostaa, että onko teillä joka viikko sama aikataulu vai vaihteleeko seki viikoittain? Millasia teijän reitit on?

Raimo Juvonen: Meil on vakioreittejä kyllä, joillain kouluilla käydään joka viikko, joillain kaksi kertaa kuussa, joillain kerran kuussa, ja sama koskee myös päiväkoteja sitten. Että päiväkodeilla rytmi on vähän hitaampi sitte, että siel ei käydä suinkaan joka viikko. Mut iltareitit sit on sellasia, että ne on aina samanlaisia, että käydään kerran viikossa samoilla paikoilla. Elikkä meillä on, niinku puoleks vuodeks tehdään aina aikataulut kerralla ja sit katotaan, pieniä muutoksia tehdään koko aika sit, jos joku yllätys sattuu, et joku koulu esimerkiksi siirtyy jonnekin toisaalle, niin totta kai niitä sit katotaan matkan varrella. Muuten pyritään pitää vakiona, koska se asiakkaiden tavoittaminen on aika haasteellista sitte, että he löytää meidät sit uudestaan uudesta paikasta tai ajasta.

Iida Kalliohaka: Millä tavalla te tavotatte asiakkaat, mitkä teidän viestintäkanavat on?

Maria Miettunen: Tietysti nykyään somessa pitää mainostella kovasti. Meillä on kirjastoautollahan on nää omat jotkut Facebook-sivut ja -kanavat. Mutta sitten on myös, koska me kuulutaan Helmet-kirjastoihin, niin sit Helmet mainostaa keskitetysti jotain, ja sit tietysti Vantaan kirjastot myös mainostaa sillee omanaan. Ja jotain kaupungin mainontaakin on.

Raimo Juvonen: Meil on sit tommonen pysäkkisovellus vielä sitte, minkä tavoittaa sit sieltä Helmet-sivuilta, mutta myös Vantaan palveluiden sivuilta, mitkä kertoo reaaliaikaisesti, missä kirjastoautot nyt liikkuu. Ja sieltä näkee myös sen aikataulun sitten, et voi tarkkailla, et jos se auto ei tule sovittuna aikana sovittuun paikkaan, ni missä se on. Siinä on puolensa ja puolensa, että näkee, missä se auto kulloinki on. Et se on myös käytetty kanava.

Heidi Sadinmaa: Joo, no sehän kuulostaa hyödylliseltä.

Iida Kalliohaka: Joo, se olis kyllä kätevä täälläki.

Heidi Sadinmaa: On, on.

Iida Kalliohaka: Tosiaan täällä sama ongelma, että asiakkaiden tavoittaminen välillä on vähän haasteellista.

Maria Miettunen: Mä oisin halunnu kysyä Muoniosta sellasta, että miten teijän reitit, niinkö just toi, että kun meillä tarkastellaan niitä varmaan sillee puolivuosittain tai ainakin vuositasolla, ni miten te teette muutoksia ja sit et esittääkö asiakkaat paljon toiveita: ”Että silloin joskus kaksi vuotta sitten oli tämmönen pysähdyspaikka, ni voisitteko nyt tulla takas tähän?” Tai just niinkö meillähän tosi paljon koulut ja päiväkodit, kun tulee uusia tai näin, niin sit ne esittää toiveita, että meille ois parempi aika tämä tiistai kello kahdeksan ja me halutaan tänne uusi aika. Ja siis paljon tulee pyyntöjä, niin miten teillä, tulleeko teillä pyyntöjä ja vastaatteko te niihin tai pystyttekö vastaamaan?

Heidi Sadinmaa: No, me tehhään aina vuojeksi kerrallaan aikataulu. Ja sitte kyllä siinä aina kun suunnitellaan seuraavan vuojen aikataulua, niin kysellään somessa ja asiakkailta, että oisko toiveita, ja sitte jonku verran niitä tulleekin ja kyllä me nyt ainaki niinku… Nyt mitä toiveita tuli viimeksi, niin saatiin aika hyvin toteutettua kaikki, että pyritään kyllä toteuttaa, olemaan siellä missä asiakkaat haluu. Sitte meillä on paljon monesti semmosia hiljaisempia pysäkkejä, missä on ehkä joskus käyny asiakkaita, muttei ennää käy, niin sitten on aina helppo vaihtaa semmonen pysäkki sitten uuteen, jos tullee joku toivomus.

Haastattelija: Oisko tähän loppuun jotain, mitä haluaisitte kuuntelijoille sanoa vielä? Jos vaikka Muoniosta alotetaan.

Heidi Sadinmaa: No, ottakaa seurantaan meidän some. Instagramissa, me ollaan siellä aika aktiivisia. Sieltä näkkee aika hyvin, minkälaista meidän arki on täällä.

Iida Kalliohaka: Joo, Heidi siis tekee hienoa työtä siellä, kuvaa näiltä reiteiltä ja pysäkeiltä videoita ja muuta, ni se on kyllä, näyttää hyvin millasta täällä on ja missä käydään, niin jos kiinnostaa, niin se löytyy nimellä kirjastoauto ypka Instagramista.

Maria Miettunen: No nii, Vantaa voi tietysti kertoa samat terveiset: seuratkaa myös meiltä. Mut niinku ylipäätään suosittelen kaikille ihmisille kirjastoautoissa vierailua, jos teillä tullee kirjastoauto vastaan jossain kadulla, niin menkää ihmeessä kurkkaamaan sisälle, koska yleensä ne, ku se kirjastoauto on pysähtyneenä johonkin, niin sehän on kaikille avoin kirjasto, et voit kävellä sisään kuin kävelisit tollaseen kiinteään kirjastoon, et tervetuloa.

Raimo Juvonen: Tervetuloa kaikki asiakkaat. Sinne voi tulla muistelemaan niitä menneitä kirjastoautokäyntejä ja ehkä toteamaan, että jotkut asiat ovat muuttuneet. Ja myöskin toteamaan sen, et meillä on paljon aineistoo sellast, mikä on nopeemmin ehkä saatavilla kirjastoautosta kuin kiinteistä kirjastoista, että esimerkiks bestsellereitä, tälläsii mitkä on just tämän päivän hittejä, niin niitä voi löytyy meiltä paljon helpommin kuin kirjastosta. Tule katsomaan ja totea tilanne.

Maria Miettunen: [naurahtaa] Näe itse.

Raimo Juvonen: Mmm.

Maria Miettunen: Näe ja koe kirjastoauto.

Haastattelija: Kirjastoauto on kumminkin semmoinen auto, mikä erottuu liikenteen massasta helposti. Se on aina värikäs ja muutenkin jotenkin semmonen, että poikkeaa joukosta.

Raimo Juvonen: Kyllä. Aina kun vilkuttaa mihin tahansa suuntaan, ni ihmiset hymyilee ja vilkuttaa takasin. Sitä kannattaa harrastaa sieltä autosta käsin myös.

Haastattelija: Mutta kiitoksia Raimo, Maria, Heidi ja Iida tästä haastattelusta, keskustelusta, ja kiitos kuulijoille.

Kaikki vastaajat: Kiitos.

[musiikkia]

Du kan lyssna podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ

Äänitteen kesto: 26 min

Litterointimerkinnät

sa-	sana jää kesken
(sana)	epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-)	sana, josta ei ole saatu selvää
(–)	useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
[ääni]	litteroijan kommentti tai muu kuin puheen ääni
, . ? :-	kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

[musiikkia]

Haastattelija: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla -podcastiin. Tänään meillä on vieraana Pirkko Ilmanen, joka on kirjallisuusterapeutti ja työskentelee Lippulaivan kirjastossa Espoossa. Tervetuloa, Pirkko. Haluatko esitellä itseäsi enemmän ja kertoa, mitä kirjallisuusterapia on?

Pirkko Ilmanen: No kiitos. Mä oon siis kirjallisuusterapiaohjaaja, että mul ei oo terapeutin koulutusta. Siin on se ero, että mä käytän siis samoja menetelmiä, mutta en anna terapiaa. Kirjallisuusterapeutti on koulutukseltaan terapeutti, ja sitte hän käyttää monien muiden menetelmien ohessa näitä kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä. Siinä on se ero.

Mistäs me alotetaan? Niin, voinhan mä sen kertoo, et mä olin siis sanataideohjaaja jo, ennen ku musta tuli kirjastonhoitaja tossa 15–17 vuotta sitten. Sen sanataideohjaajauran aikana, ku mä jatkoin sanataideryhmiä kirjaston sisällä Entressessä, kun me avattiin. Mul oli siellä monikulttuurinen tyttöjen ryhmä. Niin mä koin, että mun menetelmät ei enää riitä. Siinä oli lapsia, jotka oli ehkä vähän traumatisoituneita. Ja sitte, ku se oli monikulttuurinen ryhmä, ne tulivat hyvin monesta eri kulttuurista ja erilaisista ympäristöistä, jossa toiminnat on vähän erilaisia ku Suomessa. Niin mä jotenkin koin, et mä tarvitsen lisää välineitä. Sillon mä lähdin opiskelemaan sitä kirjallisuusterapiaa, ja mä koen, että sieltä mä löysin tosi paljon myös itselleni, että se oli myös matka itseen, se koulutus.

Mutta sen jälkeen jotenkin mun kirjastonhoitajan ja kirjavinkkarin työ ainaki omasta mielestä muuttu, et mä jotenki paljo rohkeemmin valitsin kirjoja kirjavinkkauksiin ja muuhun. Sitten aivan selvästi aloin valita kirjoja paljon voimakkaammin sen mukaan, että millasia tunteita niissä on. Siellä kirjoittajaryhmässäki sitten niitten lasten kanssa se työskentely jollain tavalla helpotti, kun oli löytäny uusia menetelmiä. Ehkä myös se, että mä olin ammatillisesti itse saanut vahvistua ja henkilökohtaisesti vahvistua tommosen yli vuoden mittasen koulutusmatkan aikana, niin mä näen, että se ehkä oli se kaikkein merkittävin asia, mitä tää kirjallisuusterapiaopiskelu mulle antoi.

Haastattelija: Mitä se kirjallisuusterapia on? Pystyykö sen jotenkin tiivistämään, mitä se pitää sisällään?

Pirkko Ilmanen: No, se on yksi taideterapian muoto. Et jos ajatellaan, että taideterapia on semmonen kattokäsite, niin sen sateenvarjon alle kuuluu musiikkiterapia tai sitte kuvataideterapia, kirjallisuusterapia, ja sit vielä uutena on nää tanssi- ja liiketerapiat. Niin se kuuluu tämmösen taideterapian kenttään. Kirjallisuusterapiassa on keskiössä siis aina sanat, eli joko tekstit, joita luetaan ja joiden kautta sitten itse inspiroidutaan ja kirjotetaan tai keskustellaan, tai sitten itse kirjoitetut tekstit. Eli se on kirjottamista tai lukemista, ja siinä hyödynnetään aina jollakin tavalla tekstejä.

Kirjallisuusterapiassa ajatellaan, että omia ongelmia ja tunteita on paljon helpompi lähestyä kirjoitettujen tekstien kautta kuin suoraa. Et sieltä tekstistä on helpompi ehkä tunnistaa semmosia asioita, jotka on koskettanu itseäki jossaki elämänvaiheessa, ja tunteita. Monesti sieltä voi löytää tunteita, jotka on ehkä jääneet piiloon, ja joille ei aiemmin oo ollu sanoja. Mä oon aivan vakuuttunu, et paljon lukevilla ihmisillä on näitä kokemuksia, että kun he on lukeneet kirjaa tai runoa tai mitä tahansa tekstiä – se voi olla vaikka tieteellinenkin teksti, jossa on tutkittu jotain asiaa, jossa sanallistetaan oma kokemus, jolle ei aiemmin ole ollut sanoja. Ja sitte tulee se elämys: se yleensä tuntuu ihan kehollisena joko vatsassa tai rintakehän alueella, että vau, et nyt osu jonnekin! Että mulle on tapahtunu näin, ja totako se oli, kun mulle kävi silloin vuosia sitten näin, enkä ole pystynyt sitä asiaa millään tavalla käsittelemään, ja yhtäkkiä joku lukko aukee, ja ehkä haluaa sitä sitte työstää eri tavalla.

Niin se on simppeliydessään sitä, että kun ihminen lukee tekstiä, jotain kaunokirjaa vaikka, ja kokee tollasen kokemuksen, sillon on kirjallisuusterapian äärellä ihan face to face! Ja toki se ryhmätyöskentely, ryhmässä työskentely on ehkä parasta. Tai pelkästään ohjaajan kanssa kahdestaankin työskentely, mut mä en oo tehny sellasta ohjausta, et mä tykkään itse, että mä oon ohjaajana sellanen niin kuin kätilö, joka synnyttää sen… auttaa sitä äitiä synnyttämään sen vauvan. Kun ryhmässä luetaan ja kirjotetaan yhdessä ja keskustellaan, niin se vuorovaikutus on siinä sen kaiken a ja o, ja se syntyy niitten ihmisten välillä. Oikeastaan ohjaaja tekee itsensä melkeinpä tarpeettomaksi, et se voi sysätä heitä aina vähän uudelle tielle ja johtaa sitä keskustelua, mut kyl se ryhmä on se, joka tekee siinä sen kirjallisuusterapeuttisen prosessin yhdessä.

Et se on mun mielest tässä työssä kaikkein ihaninta, että varmaan joka kerta saa olla vedet silmissä sillon, kun on tämmösen ryhmän kanssa työskennelly, koska ne oivaltaa niin mahtavia asioita ne ihmiset, ja siellä löydetään yhdessä ihan uudenlaisia näköaloja esimerkiks johonki muutokseen. Tai joku ihminen, joka tuntee olevansa umpikujassa, löytääkin niistä toisten kanssa käydyistä keskusteluista sellasen muutoksen siemenen tai näkee mahdollisuuksia, vaikka aiemmin oli hyvin synkkä ja näköalaton. Se on jotenkin niin sydäntä kouristavaa ja liikuttavaa. Itse asiassa kirjallisuusterapeuttisissa tutkimuksissa on huomattu, että pelkästään jo se kirjottaminen, nii sen on havaittu tehostavan aivojen kykyä käsitellä vaikkapa pelon tunteita tai ylipäätään semmosia vähän vaikeampia tunteita. Niin kun sä kirjotat siitä asiasta, se tietyllä tavalla tehostuu siellä ihan aivofysiologian tasolla ja lieventää sitten – totta kai – niitä ahdistuksen ja pelon tunteita, koska siinä pystyy käsittelemään. Se kädenliike, ja monesti nimenomaan käsin kirjoitettuna, se kädenliike, kun sä kirjotat kynällä, nii se on itsessään jo aika terapeuttista, ihan tutkimusten mukaan.

Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuota. Ja mä oon aika vakuuttunu, että hyvin moni kirjastonhoitaja Suomessa on tietämättään harrastanut kirjallisuusterapiaa ilman mitään koulutusta, että hyllyjen välissä käydään aivan todella monenlaisia ja monentasosia keskusteluja kirjallisuudesta, että kun löydetään ihmiselle joku kirja, tai asiakas on löytäny jonku tietyn kirjailijan ja kertoo innoissaan siitä, että miten tää niin kosketti mua, ja että onko hän kirjottanu jotain lisää. Sit siinä aina tulee joku palanen hänen elämästään, että tämä kirja auttoi minua avioerossa, et se nosti minut, ja minä löysin jotain aivan uutta ajateltavaa tai jonku uuden näköalan tai uuden polun elämään. Niin musta tuntuu, että näitä on ihan varmasti muillaki ku itsellä ja omilla ystävä-, kirjastonhoitajakollegoilla näitä kokemuksia.

[musiikkia]

Haastattelija: Miten niitä aletaan purkamaan sit, elikkä ihmisellä on joku asia, mitä se haluaa lähtee selvittämään itsensä kanssa, niin ehdotatko hänelle jotain kirjaa, minkä hän lukee ensin, ja hän alkaa sen pohjalta kirjottamaan? Vai onko se suoraan se oma kirjotus ja keskusteluprosessi sitte sen ryhmän kanssa?

Pirkko Ilmanen: Kumpikin polku on mahdollista, mut aina sen ihmisen omista lähtökohdistaan. Et joillekki on helpompaa lukea ja sitte kirjoittaa siitä, mitä sen lukemisen kautta herää. Ja siihenki on erilaisia menetelmiä sit, että jos luetaan, nii sieltä etsitään joku semmonen kohta, mikä oli erityisen koskettava, tai joka avasi sen ahaa-elämyksen tai sen uuden näköalan. Sieltä voi sieltä tekstistä löytää… Esimerkiks käytän paljon silmukointia, eli etsitään semmosia… Mä sanon niitä akupunktiosanoiksi. Eli etsitään semmosia avainsanoja sieltä tekstistä, semmoset tärkeimmät sanat, vaikkapa nyt yheltä aukeamalta. Eli silmukoidaan ne, ympyröidään ne sanat. Yleensä mä otan siitä kopion, ja sitte ympyröidään. Sitten niistä sanoista rakennetaan vaikkapa runo, tai ne kirjotetaan uusiksi lauseiksi. Ja sitä työstetään tavallaan, niitä sanoja. Tää on yks menetelmä. Sit yleensä ihminen löytää sieltä vielä jonku uuden, et se ikään ku kiteytyy siinä se hänen kokemuksensa.

Et tommonen voi olla yks tapa, miten työstetään sitä kirjan tarinaa kirjottamisen avulla. Mutta yleisempää on, että… Suomi on siis kirjottajakansaa: meillä esimerkiks täällä Lippulaivan kirjastossa alotettiin nyt semmonen senioreiden luovan kirjottamisen ryhmä, et se ei oo kirjallisuusterapeuttinen ryhmä, mutta oon kyl käyttäny siellä näitäkin menetelmiä. Niin sinne tuli tuplasti niin paljon väkee, et me jouduttiin luomaan kaks ryhmää nyt. Sillon juttelin näitten ihmisten kanssa, että hirmupaljon on eläkeikäsissä ihmisissä kirjottavia ihmisiä vielä, ja he olivatki huolissaan, että osaako ne nykynuoret enää edes kirjottaa, kun olivat niin kiitollisia, et me saatiin järjestettyä kaksi rinnakkaista ryhmää.

Et Suomi on kirjottavaa kansaa, ainakin vanhat ihmiset vielä, ja sen vuoksi kirjottamisen kautta työstetty tämmönen kirjallisuusterapeuttinen työskentely, nii se on ainakin mulla ollu Kirkkonummella ja täällä Espoossa, Helsingissä, missä oon ryhmiä vetäny, nii se on ollu se pääsuuntaus. Et toki on myös sitte siellä ryhmän sisällä, että vaikka he ovat kirjoittajia, niin me työskennellään totta kai myös valmiiden tekstien äärellä, että mä tuon sinne… Runot on siitä helppo, että ne on lyhyitä käsitellä sillä yhdellä puolentoista tunnin kerralla. Mutta useesti tuon myös erilaisista kirjoista pätkiä, et me ei lueta kokonaista teosta yhdessä, et se ei oo kirjapiiri, mutta työstetään asioita sitten valmiiden tekstien, tekstinpätkien kautta. Novellitki on ihan hyviä: novellin ehtii myös käsitellä yhden tapaamiskerran aikana.

Mut tosiaan se, mitä asiakkaalle, tai siis… no, puhutaan nyt asiakkaasta, niin tarjotaan, nii se on ihan hänestä kiinni, että jos nyt multa joku kysyis, että hei, voitasko työskennellä kahdestaan, et mä haluaisin tämmöstä ja tämmöstä asiaa käsitellä. Ja se riippuis, jos hänellä ois vaikka ollut avioero sillä ihmisellä, niin mä kävisin ensin läpi semmosta kirjallisuutta, mitkä vois siihen auttaa, ja tarjoisin hänelle niitä kirjoi, et haluaisko se lukee jonku näistä. Jos hän sanoo, että kirjat ei oikeen oo mun juttu, et mä tykkään enemmän kirjottaa, nii sit me alotettas siitä kirjottamisesta. Mut jos hän tykkää lukemisesta, niin yleensä kyllä alottaisin sen lukemisen kautta, että hän pääsis siihen moodiin, ja sitte käsiteltäs sitä kirjaa sen kirjottamisen kautta. Että se riippuu aina ihan ihmisestä ja ryhmästä että kumpi edellä mennään, mut molempia käytetään, niin kirjottamista kuin valmiita tekstejä.

Haastattelija: No, kuka voi toimia kirjallisuusterapeuttina tai kirjallisuusterapiaohjaajana?

Pirkko Ilmanen: No, koulutettu henkilö, et se kestää semmosen vuoden se koulutus. Nykyisin siihen on tullut tämmönen koulutuspolku, että ku on huomattu, että sinne hakeutuu myös ihmisiä, jotka ei välttämättä oo kirjallisuutta niin paljon lukeneet, niin siin on ensin tämmönen… Sen voi ihan tarkistaa tuolta kirjallisuusterapiayhdistyksen sivuilta, mut et siin on tämmönen enemmän henkilökohtaisen kasvun polku ensin. Sitte on se varsinainen kirjallisuusterapiaohjaajan koulutus. Se on edelleen se noin vuoden. Ja siihen on tullu jatkona nyt sitten, onks se kaks- vai kolmevuotinen, kirjallisuusterapeutin koulutus. Mut mä oon tosiaan käyny sen kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksen: sillon ei vielä ollut tätä terapeuttikoulutusmahdollisuuttakaan. Nyt just tänä talvena on ne ensimmäiset kirjallisuusterapeutit sieltä valmistuneet, et se on ihan niin uus.

Siinä koulutuksessa meillä oli kirjallisuusterapeutteja ja psykoterapeutteja opettajina, ja se oli erittäin monipuolinen, et me käytiin kyllä paljon myös taideterapiaa läpi. Meil oli taideterapeutti kouluttajana yhdellä jaksolla, missä työskenneltiin ihan siis myös maalaamalla. Ja siinä oli tehty se kynnys matalaksi niille, ketkä eivät jostain syystä pidä maalaamisesta, tai on jotain traumoja kouluajalta, niin kaikki teki vasemmalla kädellä, mikä lievensi sitä suorituspainetta, että pitäis jollain tavalla osata tehdä esittävää taidetta, vaikka siinä sanottiin, että tää on vaan yksi menetelmä tässä kirjallisuusterapiaohjauksen tueksi. Ja mä oon ite, koska rakastan kuvataidetta ja harrastan sitä, niin mä oon itse käyttäny omissa ryhmissä näitäkin kuvataideterapeuttisia menetelmiä, et se on ihan kiva, laajentava juttu.

Yks semmonen harjotus, mistä esimerkiks ihmiset on kovasti tykänny, että tehdään rumasta kaunis. Et ensin tehdään niin ruma maalaus ku ikinä vaan voi tehdä, et sinne laitetaan kaikki rumat tunteet ja inhottavat asiat ja rumat värit. Se on aika hauskaa, että [naurahtaa] moni ihminen sano, että emmä saanut tästä nyt niin rumaa ku mä halusin! Sitte sieltä otetaan sieltä rumasta työstä, se vielä rypistellään sitten lopuks, ja sitte se tehdään… Otetaan sieltä se ruma kohta, kaikista rumin kohta, ja sitä käytetään sitten siinä kauniin teoksen maalaamisessa. Se piilotetaan se ruma pieni palanen johonkin kohtaan sitä kaunista työtä. Ja se on mun mielestä tosi terapeuttista, koska sitähän meidän elämä on, että meillä on niitä rumia ja rosoisia kohtia siellä kaiken kauniin keskellä. Niin ne vaan pitää osata hyväksyä osaksi sitä omaa elämää ja nähdä ne siinä, että tuo oli semmonen vaihe, ja tosta jäi tommonen ruma jälki, ja se kulkee mun elämässä mukana, mutta mä oon sille armollinen.

Niin tosiaan kaikki ei käytä kuvataidetta siinä ollenkaan mukana: kirjallisuusterapia voi puhtaimmillaan olla sitä, että luetaan ja kirjotetaan, mut että itse esimerkiksi käytän. Ja sitte on musikaalisia ihmisiä, jotka käyttää taas sit musiikkia. Mä käytän ainoastaan musiikkia sillä tavalla, et me yhdessä kuunnellaan, mutta en osaa soittaa. Kirjallisuusterapia on hyvin semmonen laaja ja monialainen, et siinä voi käyttää hyvinkin monitaiteellisesti erilaisia menetelmiä. Lasten ryhmissä oon muun muassa leiponut. Ja lasten ryhmissä… Itse en osaa tanssia, mutta mulla oli… Nää maahanmuuttajatytöt oli sellasia erittäin kehollisia ja tanssillisia ihmisiä, niin he hyvin usein tanssivat jonku tarinan sitten, et ne käsitteli sen tanssin kautta tarinoita tai sitä, mitä oltiin itse kirjoitettu. Ja se oli itelle tosi oivaltavaa, et ihanaa, että vaikka mä en itse hallitse tätä formaattia, niin mun viisaat mahtavat, kirjottajalapset, niin ne toivat siihen sen omalla osaamisellaan.

Kirjallisuusterapia voi olla näin laajaa, et lähdetään liikkeelle joko siitä pelkästään tekstistä tai kirjotetaan, mut sit siihen voidaan ottaa mukaan näitä muita taiteenlajeja.

[musiikkia]

Haastattelija: Haluatko vielä lopuksi jollain tapaa kannustaa tai ehdottaa, että kuinka voisi ottaa näitä toimintamallei, vaikka ei itse ole ohjaaja, oman työnsä, esimerkiks lukupiireihin tai lastenlorupiireihin mukaan?

Pirkko Ilmanen: No, nii, siin on se, että ei ehkä ainakaan kauheen… Mä oisin sillä tavalla varovainen, et mä en nyt lähtis ihan sanomaan, et luet vaan kirjasta ja [naurahtaa] alat tekemään. Niin, että siinä kuitenkin tarvitaan sitä ammattitaitoa, että jos ihmisellä herää jotakin niin voimakkaita, ahdistavia tunteita esimerkiks, että sitte pystytään käsittelemään niitä yhdessä, et se pitää aina ottaa huomioon. Mut sillä tavalla, niin sanotusti kevyemmin, niin se kannattaa tiedostaa, että kirjallisuudella on terapeuttisia vaikutuksia.

Et mun mielestä voi sellasesta lähtä liikkeelle, että missä tahansa kirjottavassa tai lukevassa ryhmässä puhuu siitä, että miten kirjallisuudella on tämmönen itseilmaisukykyä ja luovuutta kehittävä vaikutus, ja että kirjallisuutta lukemalla tai kirjottamalla voi lisätä omaa itsetuntoo ja jopa kohottaa sitä omaa itsetuntoa, ja että ristiriitasia tunteita ja vaikeita tunteita voi tutkia ja tarkastella tekstien kautta tai kirjottamalla jotenki helpommin: se on tietyllä tavalla vähän etäännytetty itsestä ne kipeät asiat. Ja se, että lukee paljon tai kirjottaa, ihan siis päiväkirjan kirjottaminen jo on kirjallisuusterapiaa. Niin se, että sillä tavalla voi tutustua omaan itseen ja niihin omiin käyttäytymis- ja ajattelumalleihin. Et jos kirjottaa päiväkirjaa säännöllisesti ja sitten lukee sitä säännöllisesti, mitä on kirjoittanut, niin kyllä sieltä helposti huomaa ne omat ajattelumallit. Varsinkin ne, jos jumiutuu tietynlaisiin tapoihin.

Että mää rohkaisisin kirjastonhoitajia, jotka ohjaa lukupiirejä tai kirjottajapiirejä, rohkaisemaan niitä omia asiakkaita ajattelemaan tätä puolta. Että ei niinkään ehkä ohjaamaan kirjallisuusterapiaa, että tässä nyt niinkun leikitään sellaista, mutta puhua tästä, miten kirjallisuus on itsessään terapeuttista, ja että se voi todella… ja aina auttaa yleensä omien kokemusten jäsentämisessä ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Se sanottaa meiän tunteita ja kokemuksia, koska joku muu on sanottanu ne jo sinne kirjaan. Ja siinä, kun itse kirjoittaa, ja varsinki se ryhmän tuki, varsinki jos ryhmässä kirjoitetaan ja jaetaan niitä tekstejä, niin joku muu on voinut sanoittaa minun tunteeni paremmin kuin minä itse, ja saa jonku oivalluksen.

Sillon ollaan kirjallisuusterapian äärellä, tämmösessä kevyemmässä mielessä. Että vertaistukimielessä kaikki kirjapiirejä ja kirjottamisviirejä ohjaavat kirjastolaiset ovat sen kirjallisuusterapian keskiössä. Eli siihen vertaistukeen ja semmoseen, sanotaanko, ajatusten ja tunteiden akupunktiohoitoon voi osallistua ilman, että on itse kirjallisuusterapiaohjaaja. Mutta lämpimästi suosittelen käymään sen koulutuksen, koska se antaa kyllä välineitä ihan todella monenlaiseen työskentelyyn.

[musiikkia]

Haastattelija: Suuret kiitokset, Pirkko, tää oli erittäin hyvä orientaatio tähän aiheeseen, ja oikein mukavaa jatkoa! Kiitos.

Pirkko Ilmanen: Kiitoksia!

[musiikki jatkuu]

Du kan lyssna podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ

Äänitteen kesto: 27 min

Litterointimerkinnät

sa-	sana jää kesken
(sana)	epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-)	sana, josta ei ole saatu selvää
(–)	useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
[ääni]	litteroijan kommentti tai muu kuin puheen ääni
, . ? :-	kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

[musiikkia]

Haastattelija: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla-podcastiin. Tänään meillä on Aleksi Paavola Elev-yrityksestä, joka kertoo tekoälyn puheenvuorokoulutuksesta. Ole hyvä, Aleksi.

Aleksi Paavola: Kiitos paljon. Eli meikäläinen on tosiaan reilu kymmenen vuotta ollu teknologiayrittäjänä. Oon perustanu ja myyny pari teknologiayritystä. Ja nyt sitten viimesen sellaset… Tai oikeestaan 2017-vuodesta lähtien mä oon käyttäny suurimman osan mun päivistäni tässä tekoälyn parissa. Ja nyt reilut kaks vuotta oon sit tehny käytännössä pelkästään tekoälykonsultointia. Eli autan yrityksiä ottaa generatiivist tekoälyä käyttöön, ja oon rakentanu ja ollu mukana rakentamassa näitä järjestelmiä yrityksille ja sit myöski pitäny tästä aiheesta paljon erilaisia koulutuksia. Suurin osa ihan täällä Suomessa, mutta nyt olin just kaks viikkoa sitte tuol Saudi-Arabiassa Saudi-Arabian eri ministeriöitä kouluttamassa tekoälyasioista. Mut siinä tälleen lyhykäisyydessään.

Haastattelija: No, kuinka monipuolisesti tekoäly näkyy ihmisten arjessa?

Aleksi Paavola: Jes, erinomainen kysymys. Mä lähtisin ehkä liikkeelle tässä vielä siitä… Varmasti suurin osa nyt kuulijoista tietääkin, mistä on kysymys, mutta siis mun mielest on kiva aina sillee vähän kattoo sitä… tai avata näit termejä. Eli nyt jos mietitään ihan lyhyesti, et mistä nyt tässä tekoälyssä olikaan kysymys, niin tekoälystä ku puhutaan, niin yleisesti ottaen (–) [01:56] yleinen määritelmä on se, että meil on joku tällanen ihmisen kaltaista älykkyyttä vaativa tehtävä, jota sitte tietokoneella suoritetaan. Ja tästä mun mielest erinomainen esimerkki on nyt esimerkiks tää kissojen tunnistaminen. Ja tässä päästään samalla tää toinen keskeinen termi määrittelemään, eli koneoppiminen.

Eli nyt jos me ajatellaan kissojen tunnistamista kuvasta, niin me ei olla keksitty sellasta tapaa, miten ihminen vois koodaamalla rakentaa sen luotettavan järjestelmän. Et ihminen lois jonku algoritmin, jonka avulla me tunnistettas kissoja kuvista. Mut me ollaan kuitenki pystytty… Et täähän on tietokoneelle nykyään tämmönen tosi triviaali tehtävä, ja se johtuu just siitä, me ollaan kehitetty tää koneoppiminen. Eli nyt sen sijaan, että ihminen yrittäs jollain tavalla määrittää tämmösten ehtolausekkeiden avulla, et millä tavalla me voitas näistä kuvan pikseleistä erottaa, et onko siinä kuvas kissaa vai ei, niin nyt me jätetään tää työ tietokoneelle. Eli annetaan tietokoneen määrittää se algoritmi, ja se, mitä me annetaan sille tavallaan raaka-aineeks tähän, on sitten näitä labelöityjä kuvia. Eli iso kasa kuvia, jossa me kerrotaan, että nyt tässä kuvas sitte joko esiintyy kissa tai ei esiinny kissaa, ja sitä kautta tietokone määrittää meille sitte tällasen algoritmin, jota me voidaan sitte käyttäjinä käyttää siihen, et me saadaan tunnistettua näitä kuvia, et onko jossain kuvassa kissaa vai ei.

Mut tästä nyt päästään sitte ehkä sujuvasti siihen, että miten tää tekoäly näkyy nyt ihmisten arjessa. Nythän tää koneoppiminen on osa meidän jokaisen arkee täällä länsimaissa tosi vahvasti. Eli meil on siis… Et jos aatellaan vaikka nyt älypuhelimen eri sovellukset: käytännössä kaikki nää sovellukset jollain tavalla hyödyntää koneoppimista. Siis vaikka just sosiaalisen median sovellukset, tai sit just, jos me mennään tekee jotain verkko-ostoksia, niin siel on just nää koneoppimiseen perustuvat suosittelualgoritmit, tarjoo meille näitä tuotteita. Ja sit nytten varsinkin viime aikoina enemmän ja enemmän älyä on tullu näihin asiakaspalveluchateihin, et siellä me kohdataan nykyään aika usein tämmönen generatiivinen tekoäly. Eli nää on tässä nyt viimesen, sanotaan, ehkä kymmenen vuoden aikana, kun tää koneoppimisen tämmönen valtakausi on kukoistanu, niin tää tekoäly on tullu osaks meidän arkee. Ja nyt näyttää tosi vahvasti siltä, että tää tekoälyn voittomarssi vaan jatkuu, ja nyt sitten enemmän ja enemmän meidän arjessa me kohdataan sitten näitä tekoälyjärjestelmiä.

Haastattelija: Mainitsitki sen, että se on tullu osaks meidän arkea, ja mietin, että miksi siihen tulisi kiinnittää huomiota, niin se tosiaan on se syy, koska se näkyy kaikessa niin monipuolisesti. Mutta voiko tai pitääkö tekoälyä välttää?

Aleksi Paavola: No, tää on mielenkiintonen kysymys siis ensinnäki siitä näkökulmasta, että nyt tää tekoälyn välttelyhän on hirvittävän vaikeeta, koska just se on niin monessa paikassa meillä. Mut mä sanosin, että… Tai mä en suosittele kyllä mitenkään välttelee tätä tekoälyä, ehkä senki takia, että siinä (kyllä) [05:55] turhaan tekee omasta elämästään sitte… luo turhaa sellasta kitkaa ja haasteita. Et ehkä tunnistaminen on sitte parempi termi tähän näin. Et olis kyllä hyvä tunnistaa ne tilanteet, missä tekoäly tulee meillä vastaan. Ja sitte ehkä pohtia just sitä, että millä tavalla nyt esimerkiks näillä tekoälyalgoritmeilla pyritään sitte vaikuttaa meidän käyttäytymiseen. Mä ehkä sanosin näin, että vältellä ei tarvi, mutta ehdottomasti kannattaa opetella tunnistamaan.

Haastattelija: Ja onko tekoäly uhka vai mahdollisuus?

Aleksi Paavola: Mä sanoisin, et se on molempia, sekä että. Ite oon aina suhtautunut tähän tekoälyyn enemmän mahdollisuuksien kautta ja oon tosi positiivinen tän tekoälyn ja kehityksen suhteen. Mä uskon, että tää tulee tehostaa tosi paljon meidän työtä ja työntekoo ja mahdollistaa sellasten rutiinitehtävien automatisoinnin. Ja nää on kuitenki pitkälti sellasia tehtäviä, mitä nyt ehkä ei oo niin kauheen mielekkäitä ihmisten ylipäätään tehdä. Ja sit just tämmösiä haastavampia tehtäviä taas pystytään just tehostaa. Ja nyt ainakin… Pois lukien jotkun aika yksittäistapaukset ja… Niin tekoäly ku on kuitenkin tällanen tehostaja ja apuri, et me ollaan aika kaukana vielä siitä pisteestä, että tekoälyn avulla vois korvata työntekijöitä, siis ihan silleen kokonaisuudessaan, et se on enemmän tällasten työtehtävien tehostamista ja sitte yksittäisten työtehtävien korvaamista, mitä tapahtuu.

Mut totta kai tähän liittyy myös näitä uhkia. Eli nyt sitten meil on tiettyjä aloja, joissa on aika väistämätöntä, että tekoäly tulee vähentää ihmisten työpanoksen tarvetta. Et esimerkiks nyt, vaikka nyt itse… Tai mitä tulee tapahtuu liikenteessä, on iso muutos. Eli siis nää… Vaikka tässä nyt on… Nää kymmenen vuotta nyt on tavallaan jo odoteltu tätä itseajavien autojen tulemista, nii kyl nää kuitenkin, siitä huolimat, se on kestäny kauan, niin vuosi vuodelta tää teknologia on kyllä kehittyny merkittävästi. Ja nyt meillä on jo sitte monessa Amerikan osavaltiossa, meillä on näitä täysin itseajavia takseja. Ja tää on selkeesti juttu, mikä tulee, että meillä on kyllä tällasia tiettyjä toimialoja, missä tapahtuu sitte tosi isoja muutoksia.

Ja ehkä tänki takia mä suosittelen olee hereillä tän asian kanssa ja perehtyy tavallaan siihen, että mitkä näiden tekoälyn tavallaan vahvuudet ja heikkoudet on, nii sitte on helpompi navigoida ite siellä seassa ja miettiä, että miten tän tekoälyn kanssa voi sitte kilpailla. Tästähän hauska esimerkki on siis valokuvausteknologia, et jos me mietitään tällasta maalaustaidetta ennen valokuvausteknologian keksimistä, niin siinähän paljolti pyrittiin kuvaamaan ihmisiä, ilmiöitä sellasina kun ne oikeesti on jossain jonain hetkenä näyttänyt. Ja sit ku valokuvausteknologia tuli, nii aika nopeestihan nää taiteilijat huomas, että me ei pystytä näitten kameroiden kanssa kilpailla. Ja sit täst on kuitenki kymmeniä vuosia aikaa, ja nykytaiteella, tämmösellä maalaustaiteellaki kuitenkin mun käsitykseni mukaan menee ihan mukavasti. Eli nää on sit pystyny… Ihmiset on tosi sopeutuvaisia. Sen takia mä suhtaudun tähän just tosi positiivisesti tälleen niinku mahdollisuuksien kautta.

[musiikkia]

Haastattelija: Tohon sanoisin… En tiedä, kokeeko muut niin, mutta mä olettaisin, et ihmiset arvostaa aitoutta. Ja tekoälyä ei ehkä pidetä aitona asiana [nauraa]! Että se on, niinkun, mitä taiteeseen ja taidemuotoihin tulee, et toki muusikothan nyt on nostanut esille sen asian, että kuinka heidän ääntään käytetään väärin ja heidän kappaleitaan tekoälyn kautta, että heidän oikeuksiaan ei oteta siinä huomioon. Niin samahan, että tekoälyhän pystyy kirjottaa kirjoja, matkien jonkun jo kuolleen kirjailijan kirjotustyyliä, jollonka se voi olla vaikee tunnistaa, että kumpi on… No, nykyään, tässä vaiheessa se tekoälyn kielen taito ei välttämättä ole sitä samaa tasoa, mitä se olis sillä oikeella ihmisellä aikanaan ollut, et sen tunnistaa kömpelömmästä kieliasusta, mutta mitä pidemmälle se pääsee kehittymään, niin sitä heikomminhan sen tunnistaa. Niin mä uskon, et se, et minkä takia sitä ihmisen tekemää taidemuotoo toistaseks ainaki arvostetaan enemmän vielä, johtuu siitä, että se on aitoa eikä keinotekoisesti tuotettua. Tää on ihan täysin mun tulkintaa, voin olla väärässä, mutta näin mä ite sen nään.

No, mites sitte AI-lukutaito, mitä se on?

Aleksi Paavola: Jes, eli AI-lukutaito, vois ajatella, että se on ehkä kykyä ymmärtää, miten tekoäly toimii, ja minkälaisia vaikutuksia tekoälyllä nyt on sitte yhteiskuntaan. Ja mä ite ajattelen, että tää AI-lukutaito on tällanen… Miten sitä nyt vois sanoo? Siis tällanen… Sen ainakin tulis olla tämmönen kansantaito, siis vähän samal lailla kun joku ihan perinteinen vaikka lukutaito, että jokaisen olis mun mielestä hyvä ymmärtää, et miten nää tekoälyjärjestelmät toimii, ja sitten just tunnistaa niitä, et okei, et nyt tässä on selkeesti kyseessä tekoälyjärjestelmä, jonka kanssa mä asioin, ja sitte sen takia siihen todennäköisesti liittyy tiettyjä erityispiirteitä. Et joo, ehkä summaisin sitä näin, että se on taitoa ymmärtää, taitoa tai kykyä ymmärtää sitä, että miten tekoäly toimii.

Haastattelija: Kuinka AI-lukutaitoa voi itse kehittää?

Aleksi Paavola: No, täs on tietysti tosi paljon eri mahdollisuuksia, eli meillähän on valtavasti… Nytte vois sanoo aika turvallisesti, et me eletään kuitenki tällasessa pienessä tekoälykuplassa, nii valtavasti tästä sitten uutisoidaan ja kirjotetaan ja tuotetaan kaikenlaista sisältöö. Niin nyt sitte ihan lukemalla näitä tekoälyyn liittyviä, seuraamalla mediasta tätä tekoälyyn liittyvää keskustelua – se on tietysti yks. Sitten voi osallistua just tällasiin koulutuksiin ja kursseihin, ja näitä löytyy tosi laajalla skaalalla. Monilla varmasti jollain tavalla työpaikat tarjoo näitä, ja sitte netissä on paljon hyviä kursseja, ja löytyy myös ihan ilmasia, ja on maksullisia. Tää koulutukset ja kurssit on tietysti yks väylä, ja sitte ihan perinteiset kirjat, et tekoälyn ympärillähän on paljon, varsinkin nyt viime aikoina, kirjotettu kirjoja, niin voi ihan perinteisellä tavalla sitten kirjoista opiskella tätä. Toki sitten nää on… Yks sellanen ominaisuus, mikä näissä monissa tämmösissä kielimallipohjasissa generatiivisen tekoälyn sovelluksissa, kuten vaikka ChatGPT:ssä, niin näähän on erinomasia opettajia. Et tekoälyä voi käyttää siihen, että tekoälyn avulla opiskelee sitten tekoälystä, niin se on sellanen yks hauska tapa sitte tavallaan tutustua näihin.

Ehkä sen sanon vielä, että mikä… Kaikista parhaiten oppii käyttämään tekoälyä siten… ja ymmärtämään tekoälyä, on se, että käyttää sitä itse. Et tällanen tosi hyvä nyrkkisääntö on se, että kymmenen tuntia kun on sit käyttänyt tällasta kielimallipohjasta tekoälyjärjestelmää, kuten vaikka ChatGPT, niin sitten alkaa vähän niinku päästä kärryille siitä, että mites tää oikeen toimii.

Haastattelija: Pärjääkö kirjastotyössä enää ilman tekoälyä?

Aleksi Paavola: Hyvä ja mielenkiintonen kysymys. Varmasti pärjää, mutta sitte ehkä sitä vois myös ajatella niin, että miten paljon lisää tekoäly vois sitte tuoda kuitenkin tähän kirjastotyöhön. Ja mä uskon, että siin on kyllä paljon mahdollisuuksia. Et just esimerkiks tekoälyhän on tosi hyvä käsittelee tällasia isoja aineistoja ja tekee niistä tiivistelmiä. Ja sit myös meidän tiedonhaun menetelmät on parantunut tosi paljon, et me pystytään nykyään aika helposti tekee tällasia järjestelmiä, joissa me pystytään vaikka keskustella luonnollisella kielellä tällasten valtavien tekstimassojen kanssa. Et varmasti on näin, että tekoäly tuo kyllä huikeita mahdollisuuksia siis kirjaston palveluiden parantamiseen ja sellaseen henkilökohtasempaan asiakaspalveluun, et nythän periaatteessa tekoälyn avulla meil ois sitten mahdollista tarjota tosi helposti ja nopeesti tietoo sellasista tosi laajoista aineistoista. Nii siinä mä nään kyllä, siin on paljon potentiaalia.

Haastattelija: Tuleeko ottaa huomioon jotain tiettyjä oikeuksia tekoälyn suhteen?

Aleksi Paavola: Ehdottomasti kyllä. Eli nyt tää tietoturva-asia on ainaki sellanen, että nyt hyvänä nyrkkisääntönä vois pitää sitä, et jos aatellaan tällasia ilmasia tekoälyjärjestelmiä, joita nyt on… Esimerkiks vaikka ChatGPT:llä on tällanen, et he tarjoo myös ilmasena tätä chattipalvelua, jossa voi keskustella tekoälyn kanssa. Niin nythän siinä, niinku aina näissä ilmasissa palveluissa yleensä on, jos ei ne oo mitenkään… et jos ne on kuitenki yritysten tarjoamia, ilmasia palveluita, niin yleensä niissä on sitte jonkinlainen ansaintalogiikka, ja aika usein se on sitte jollain tavalla siihen dataan liittyvää. Eli nyt te maksatte siitä, että te käytätte ilmaseks sitä ChatGPT:tä sillä teidän datalla. Ja se tarkottaa sitä, että nyt tää OpenAI, joka on tän ChatGPT:n taustalla oleva yritys, niin se sitten näitä omia mallejaan kouluttaa näillä teidän… tai saattaa kouluttaa näillä teidän käymillä keskusteluilla ja varaa vähintäänkin siihen oikeuden. Eli hyvänä nyrkkisääntönä voitas pitää sitä, että nyt näissä ilmasissa järjestelmissä, niin jos te voitte print-… Siis se, mitä te ootte syöttämässä sinne, nii jos te voitte printata sen ja jättää kahvihuoneen pöydälle, niin sit sen voi laittaa tällaseen ilmaseen järjestelmään.

Tähän ehkä samaan hengenvetoon vois myös sanoo sen, että näiden chat-pohjasten kielimallijärjestelmien tietoturvaan liittyy kyllä aika paljon tällasta sekaannusta. Ja mä uskon, et se johtuu siitä, että nyt sillon alkuvaiheessa, sillon ku ChatGPT tuli, niin niillähän ei ollu mitään muuta kun tää ilmaisversio. Ja se ilmaisversion tietoturva on sinänsä, se on pysynyt ennallaan, ja sillon just alkuvaiheessa ihmiset syötti sinne siis asioita, jota ei tulis syöttää tällasiin ilmasiin järjestelmiin. Mut nyt sitte täs on tietysti iso tällänen liiketoimintamahdollisuus näille tämmösten kielimalli-chat-järjestelmien tuottajille, ja sen takia tähän on kehittynyt sitte… Tai he on rakentaneet tähän näitä tietoturvaominaisuuksia. Ja kyllä meillä nyt on mahdollista sit esimerkiks käyttää ChatGPT:tä siten, että sen käyttäminen on tosi tietoturvallista.

[musiikkia]

Aleksi Paavola: Et se ei vaadi, niinku, jotta näitä järjestelmiä vois käyttää tietoturvallisesti, niin enää se ei vaadi sitä, et pitäs olla mikään suljettu ympäristö, tai pitäs rakentaa joku oma ChatGPT. Et näitä tapoja käyttää tietoturvallisesti näitä kielimallipohjasia chat-järjestelmiä, nii näitä on useita. Eli tämmöset ihan niinku vastaavat… Vastaavan tason tietoturva löytyy esimerkiks tästä Microsoftin 365 Copilotista tai sitten just vaikka Googlen Gemini-järjestelmästä.

Haastattelija: Tästä mä vielä aasinsiltana viimesenä kysymyksenä esittäisin: voiko AI:hin luottaa?

Aleksi Paavola: No, tää on erinomainen kysymys, ja valitettavasti joudun vastaa tähän, että se riippuu täysin tilanteesta. Ehkä hyvänä sellasena yleisenä nyrkkisääntönä vois sanoo näin, että on hyvä suhtautua skeptisesti tekoälyn tuottamiin vastauksiin. Ja nyt tää… Puhutaan tällasesta käsitteestä ku hallusinaatio, millä tarkotetaan siis sitä, että tämmönen kielimallipohjanen järjestelmä tuottaa tekstiä, joka ei pidä paikkaansa. Ja ongelmaa on ehkä jossain määrin vähän liioteltu. Ja se johtuu ehkä siitä, että sillon marraskuussa 2022, kun ChatGPT julkastiin, nii, no, me oltiin hyvin, hyvin eri tasolla, mitä me ollaan nyt, eli täs on tapahtunut ihan valtava kehitys. Jos sä sillon kysyit ChatGPT:ltä vaikka jotain Suomen historiaan liittyen, nii se todennäköisyys, että sä sait oikean vastauksen, ei ollu kauheen korkee. Ja sitte taas todennäköisyys, että sä sait oikealta kuulostavan vastauksen, oli kuitenkin [naurahtaa] hyvä, tai tosi korkee.

Et nää on historiallisesti ja tavallaan edelleenkin nää kielimallipohjaset järjestelmät, niin nää tuottaa… Nää ei oo hyviä tunnistamaan siis sitä, että miten luotettavan vastauksen ne antaa tai on antaneet. Eli ku nää on koulutettu nyt toimimaan tämmösinä ihmisen hyödyllisinä apureina, niin näillä malleilla on tavallaan taipumus pyrkiä miellyttämään sitä käyttäjää. Eli ne pyrkii aina vastaamaan riippumatta sitte siitä, että tietääkö ne sitä oikeeta vastausta vai ei.

Ja ehkä tähän vois sanoo just sen, et sen takia varsinki tällä hetkellä tämmönen… Tää tekoäly on loistava työkalu sellaselle, jolla on sitä osaamista siitä aiheesta, mihin sitä tekoälyä sitte käyttää. Eli esimerkiks nyt vaikka se, että nyt jos mä koodaan, niin nyt ku mä osaan, mä tunnen sen tavallaan ohjelmistokehityksen kokonaisuuden tosi hyvin. Ja sit tavallaan se, mitä mä pyydän siltä tekoälyltä, on sellasta, minkä mä voisin myös tehdä itse, mutta mä saan sen nopeemmin sieltä tekoälyltä, ja välillä mä saatan saada jotain uusia ideoita myöski. Mut tällasiin käyttötapauksiin se tekoäly soveltuu ehdottomasti kaikista parhaiten, missä sun on helppo itse validoida sitä, että se vastaus on oikein. Et sellasiin sitte, et jos ajatellaan jotain sellasta aihealuetta, mistä ei itse tiedä mitään, nii sillon kannattaa olla ainakin tosi varuillaan sen suhteen, että minkälaisia vastauksia sieltä tulee. Vaikkakin nyt tää tilanne on huomattavasti, huomattavasti parempi ja menny koko ajan parempaan suuntaan. Mutta varuillaan on nyt ainakin toistaseks vielä hyvä olla, kun näitä käyttää.

[musiikki voimistuu taustalla]

Haastattelija: Kiitos, Aleksi, tää oli erittäin hyvä ja selkeyttävä puheenvuoro. Me kuullaan myöhemmin meidän koulutuksessa lisää, mutta tämä podcast julkaistaan sen jälkeen, joten tähän voi palata vielä sitten sen koulutuksen jälkeen syksyllä. Kiitos, Aleksi, erittäin paljon, ja hyvää loppuvuotta!

Aleksi Paavola: Kiitos, samoin, kiitos oikein paljon!

[musiikki jatkuu]

Laihela

Laihela bibliotek är ljust och rymligt efter att ha genomgått en vacker renovering. På barnavdelningen fick vi träffa igelkotten Fiini som fungerar som kramdjurschef på Laihela bibliotek och vann valet som ordnades för bibliotekets barnkunder. Igelkotten övervakar verksamheten på barnavdelningen samt utför representationsuppdrag såsom daghemsbesök, och deltar i bibliotekets egna evenemang, som bibliotekets kunder får information om.  I maj ordnades även ett Legoevenemang för barn. Att dela med sig av och värna om kulturarvet synliggörs i bibliotekslokalen genom att låta en nationaldräkt stå framme. I en målning av ett slott, som gjorts av en lokal konstnär, kan man hitta alla bekanta och älskade sagofigurer.

Kannus

Vid vårt biblioteksbesök i Kannus fick vi bekanta oss med en aktiv och kompetent personal, som strävar efter att utveckla sin kompetens och bibliotekstjänsterna genom att kontinuerlig fortbilda sig och verka i utvecklingsteam. Bibliotekets nya chef ansvarar för hela kommunens kommunikation vid sidan av uppdraget som bibliotekschef. I bibliotekslokalen har ändringar gjorts för att förbättra personalens arbetsförhållanden och man strävar efter att anpassa byggnaden som nu nått en god medelålder till dagens behov med hjälp av nya idéer. Spel och idrottsredskap som lånas ut till kunder finns i stora väskor som går lätt att flytta. Under biblioteksbesöken har det varit glädjande att märka att det även i mindre bibliotek finns egna arbetsplatser i personalutrymmena för alla anställda.

Karleby

Karleby bibliotek imponerade med sin storlek och ljushet.  Biblioteket har hämtat inspiration från europeiska kloster och flera olika typer av sten har använts i dess arkitektur.  I trappuppgången kan man se förhistoriska symboler, vilket är de enda förhistoriska inslaget i utformningen av utrymmet. I inredningen återkommer naturtemat både i färgval och illustrationer.  Barnavdelningen som har illustrerats av Therese Bast kan enkelt ändras till en mångsidig och stor föreställningslokal tack vare rörliga lådor. För kunderna i Karleby bibliotek finns ett flertal läsrum som tillfälligt kommer att användas av personalen under den tid som ventilationsrenoveringen pågår. Förutom huvudbiblioteket besökte vi även Björkhagens närbibliotek som nyligen renoverats. Biblioteket är beläget i anslutning till ett servicehus och har planerats som en kompakt men öppen oas av kunskap.

Soini

Biblioteksbesöket i Soini präglades av en varm och välkomnande atmosfär, och biblioteket var tidlöst till sin stil. Lokalen har använts väl både vad gäller det utlåningsbara materialet och konstutställningar.  I Soini bibliotek fungerar samarbetet bra med regionala aktörer, och lokaler erbjuds för läsning. Biblioteket är en levande och verksam del av kommunens kulturliv. Trots en liten personalstyrka har man genom olika samarbetsformer kunnat erbjuda ett brett utbud av aktiviteter.  Biblioteket erbjuder även skolbarn en lugn plats att vistas på. Bibliotekets dagliga verksamhet flyter på smidigt tack vare personalens starka yrkeskunskaper.

Etseri

Etseri bibliotek är beläget på en central plats alldeles intill skolan och idrottshallen. I bibliotekets inredning syns naturtemat både på barnavdelningen och som motiv på stora tavlor. Biblioteket har en egen musikavdelning som är relativt stor, och bland föremålen för utlåning finns flera olika instrument utöver ett brett utbud av idrottsredskap. Den numera bortgångne lokala musikern Topi Sorsakoskis guldskivor och biografier lyfts tydligt fram. Biblioteket sköts av tre bibliotekarier, som även är med i AKE:s utvecklingsteam för främjande av tjänster för barn och ungdomar samt seniorer. 

Korsnäs

I det lilla biblioteket i Korsnäs arbetar en deltidsanställd bokbussförare samt en bibliotekschef. Biblioteket drivs med traditionella värderingar utan meröppet, så att man kan satsa på personliga kundmöten. Boksamlingen i Korsnäs är liksom kundkretsen nästan helt svenskspråkig.  Många sommarstugebesökare använder bibliotekstjänsterna vilket betyder att tjänsterna används flitigt även på sommaren. Bokbussen kör runt några dagar varje månad för att nå de mest avlägsna invånarna.

Malax

Malax har många filialbibliotek i förhållande till bibliotekets personal. Biblioteksbyggnaden har färdigställts år 1984 och en stor muralmålning av ett strandlanskap pryder väggen på byggnaden. På bibliotekets golv visas ett blått mönster med en springande hund.  Det finns behov av mer utrymme för att kunna anpassa lokalen till dagens behov. I biblioteksbyggnaden finns också ett café, vars utrymmen eventuellt kunde användas för en framtida utvidgning, men inga beslut har ännu fattats i frågan. I biblioteket ordnas aktivt aktiviteter i form av boktips och sagostunder, men bokbusstjänsten har dragits in som sparåtgärd. 

Seinäjoki

Efter att vi självständigt hade gått runt och bekantat oss med biblioteket lade vi märke till akustiken i Apila-biblioteket.  Ett lågmält samtal mellan bokhyllorna på vuxenavdelningen hördes ända till nyhetsområdet, och mellan dessa utrymmen fanns en amfiteatralisk plats fylld med musik- och filmmaterial. Både där och på barnavdelningen kunde man krypa in i burriga gömställen som dämpade ljudmiljön en aning.  Trots att biblioteket snart har 15 år på nacken framstår barnavdelningens kuber och dekorationer fortfarande som tidlösa. Bibliotekspersonalen i Seinäjoki arbetar smidigt på olika avdelningar vilket skapar flexibilitet i kundservicen. Man har också fått mängden utlåningar att stiga i biblioteket både för musiken och annat material. Man har dock varit tvungen att förkorta öppettiderna en aning som sparåtgärd men huvudbiblioteket har fortsättningsvis omfattande öppettider med personal på plats. Bibliotekslokalen lämpar sig inte särskilt väl för meröppet, och därför har man valt att satsa på omfattande öppettider. En rolig detalj var hur bokhyllorna på vuxenavdelningen var designade så att böckerna på den översta hyllan låg längst fram och blev gradvis mer indragna på de nedre hyllorna, vilket gör det lättare att se bokryggarna och ta böckerna.

Ilmola

Ilmola bibliotek är jämngammalt med biblioteken i Malax och Kannus.  I kundutrymmet har de ursprungliga färgerna i orange lyfts fram genom att de har använts som accentfärger på väggarna samt på stolarna och gardinerna i läsesalen.  De bedårande originalstolarna i en äppelgrön färg har en tidlös form och färg samt en enastående ergonomisk formgivning. I bibliotekslokalen har man lyckats förbättra synligheten och fått in mer ljus genom att placera hyllorna så att gångarna blir långa och raka.  För kunderna finns också ett tyst rum och en läsesal, för att inte glömma barnavdelningen. Mötesrummet påminner om ett vardagsrum och en matsal i en herrgård med ett långt bord upplyst av en kristallkrona vilket ger sammankomsterna en hemtrevlig känsla, som att sitta hemma hos vänner och pratas vid. Mängden utlåningar i Ilmola bibliotek har också fortsatt öka i god takt. Vi fick även höra den nya bokbussens personliga jingel som lockar till sig låntagare.