Kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu

Podcast kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu

Äänitteen kesto: 27 min

Litterointimerkinnät

[musiikkia]

Sanna: Tervetuloa kuuntelemaan tämänkertaista AKEpampaksen podcast-jaksoa. Meidän aiheena on tässä jaksossa kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu. Mun nimeni on Sanna Bondas ja toimin Vaasan kaupungilla kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Mun kanssa keskustelemassa täällä on –

Anna: Anna Pakka, ja kulttuuri- ja kirjastopalveluissa toimin palvelupäällikkönä.

Sanna: Jes. Sanna, toimit tosiaan palvelupäällikkönä, vastaat asiakaspalvelusta ja toimit lähikirjastojen esihenkilönä. Vastaat muun muas riskien arvioinnista ja palo- ja pelastussuunnitelmista, turvallisuuskävelystä toimipisteissä. Miten sä ymmärrät kirjaston varautumistyön ja valmiussuunnittelun?

Anna: Täähän ensinnäkin on ihan lakisääteinen tehtävä, kaupungilta tuleva. Mä pidän tätä tosi tärkeenä kyllä. Monihan tähän valitettavasti suhtautuu niinku johonki pakkopullaan, että kerran vuodessa tulee näitä, että nyt pitää päivittää, mutta mun mielestä se on hyvä, ku ohjelmat muistuttaa ja avilta muistutetaan, ja mistä näitä tulee, että nää on ajan tasalla ja hoidetaan ne puutteet. Tai jos on jotain, ne tulee siinä näkyviin. Eli tähän mun mielestä liittyy palo- ja pelastussuunnitelman päivittäminen, turvallisuuskävelyt, riskipisteiden kartottaminen ja miksei myös nää managerikäynnit: meillä kiinteistömanagerit käy kerran vuodessa kaikissa rakennuksissa, ja katotaan erilaisia… onko jotain korjattavaa. Tääki vaikuttaa turvallisuuteen. Ja sittehän on henkinen valmius ja varautuminen. Eli se on oikeestaan, että tiedotetaan henkilökuntaa ja asiakkaitakin, jos on jotain semmosta, mikä vaikuttaa. Jos tulis vaikka joku kyberuhk-, olis joku uhka, että vaikka lainaustietoja olis uhka lähteä –

Sanna: Vuotaa jollekki.

Anna: Niin, niin tämmönenki sitten. Meillä pitää olla tämmöseen toimintaohjeita, tiedotussuunnitelmat ja näin.

Sanna:  Kyllä, et on valmiina siinä kohtaa, jos jotain tapahtuu, ja on osa sitä normityötä se varautuminen, vaikka välillä saattaa tulla hyvin yllättäviäki tilanteita.

Anna: Joo, näin on.

Sanna: Tässä huhtikuussa Kuntaliitto julkasi sivuillaan tämmösen kirjastojen valmiussuunnitelman mallin. Oon sitä selaillut läpi ja lähteny päivittämään Vaasan kulttuuri- ja kirjastopalveluiden valmiussuunnitelmaa. Mä koin tämän työn alottamisen aika haastavaks, sillä tähän liittyy yllättävän paljon erilaisia asioita, joita täytyy ottaa huomioon. Pohjana mulla on ollu tässä Vaasan kaupungin ja sivistystoimen oma valmiussuunnitelma, johon sit peilata tätä, mutta sivistystoimen osalta suunnitelma painottuu toisaalta hyvin luontasestikin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toiseen asteeseen, eli tälläseen hyvin laissa säädeltyihin tulosalueisiin ja toimintaan.

Se, mitä mä ite mietin, on, et erityisesti henkiseen kriisinkestävyyteen sekä informaatio- ja hybridivaikuttamiseen tuntuu olevan yllättävän vaikee ottaa kantaa, ja huomion vie helposti tämmönen pandemian ja uhkatilanteiden, sähkökatkosten tyyppiset tietyl tapaa konkreettisemmat riskit ja varautumiset. Tässä kohtaa kirjastojen pitäis tietysti olla tarkkana ja aktiivisia, tuoda esiin, mitä mahdollisuuksia, velvollisuuksia, tarjottavaa kirjastoilla on, eli meiän pitää aika selkeesti viestiä, mitä tarjottavaa kirjastolla on kriisitilanteessa. Mutta miten sä, Anna, koet tän kirjastojen mahdollisuudet juuri vaikkapa tähän henkiseen kriisinkestävyyteen liittyen?

Anna: No joo, sä oot ihan oikeessa, ja oon samaa mieltä tossa, että jos ruvetaan puhumaan kriiseistä, niin ne on ihmisille helpompia ymmärtää, ja tämmöset sähkökatkokset ja vesivahingot, et miten niihin… tai tulipalo. Mut sit jos lähetään tämmöseen henkiseen kriisinkestävyyteen, niin ensinnäkin juurikin tuo, minkä sä otit kans esiin, että kaupungilla meitä ylempänähän painottuu justiin varhaiskasvatus ja perusopetus, et siellä pitää vähän niinkun… Meidän pitää olla tarkkana, me pysytään mukana, ja tehdä omia toimintamalleja ja suunnitelmia.

Mä kyllä sanoisin, että ainakin vanhemmalle väestölle, ja toivottavasti nuoremmallekin, kirjasto on edelleen semmonen luontainen matalan kynnyksen paikka. Eli tänne kaikki saa tulla. Ei oo mitään… Että vaikkei olis kirjastokorttia, niin kirjastoon saa tulla viettämään aikaa. Täällä on asiakastietokoneita, tulostimia, kopiokoneita, jos vaan pelittää verkkoyhteydet ja sähköt, mutta että jos vaikka joku tietty osa Vaasasta olis pimeenä, niin on lähikirjastoja ympäri kaupunkia, niin voi tulla johonki toiseen. Sitten me seurataan viranomaistiedotusta, meil on ohjeet siitä, että mistä saa tietoa ja mitä seurataan, niin täällähän vois kuuluttaa, voi kertoo. Viestitään ekana omalle henkilökunnalle. Siitähän on myös ohjeet, että jos sähköpostit ei toimi, nii sit ruvetaan soittelemaan. Ja sitte henkilökunta voi viestiä asiakkaille, jos tulis jotakin tämmöstä, että henkinen kriisinkestävyys vaikuttais [musiikki alkaa] jotaki, ja sit ei nettiyhteydet toimi.

[musiikki jatkuu]

Sanna: Jos mä jatkan tosta, niin kyllähän esimerkiks, jos miettii nyt tämmöst niinku Ukrainan kaltasta ihan siis sotatilaa, että mitä tapahtuu sillon väestölle maassa ja minkälaisia asioita ihmiset joutuu käsittelemään, ja tietysti ihan puhtaasti turvallisuuteen liittyviä asioita. Mut et kylhän kirjastolla on suhteellisen hyvä palveluverkko tosiaan, et niit löytyy aika läheltä sua, ja sitten se sisältö, mitä seinät sisältävät, niin totta kai – toimii sähköt sitte tai ei – on täynnä sitten sitä muuta sellasta aineistoa. Tietysti ihmisten kohtaamispaikkana toimiminen, mut et mikä sitten… Uskoisin, että keventää myös sitä yleistä mielialaa ja pystyy tarjoamaan sitte sitä muuta, jo ihan ajanvietettäkin. Et tälläsen tunnistaminen ja myös tämmösen pohtiminen.

Anna: Ja nyt ku otit ton Ukrainan esiin, niin siinähän täytyy kyllä sanoo, että varmaan joka puolella Suomee, niinku meilläki, kirjastot oli hyvin kärkijoukoissa, että otettiin yhteyttä kaikkiin yhdistyksiin ja pyydettiin ihmisiä kirjastoon Ukra-, ketkä tuli Suomeen. Hankittiin kirjastokortit, opastettiin, ja kaikkihan rupes hankkimaan ukrainankielistä kirjallisuutta, ja sehän loppuki joka puolelta niin, että ei meinattu saada omaa kokoelmaa, mut sitten siirtolainoja ja kokoelmia. Täs on niinku tosi yritetty saada heidät tuntemaan itsensä tervetulleeks Suomessa.

Sanna: Huomioitua.

Anna: Vielä tästä henkisestä kriisinkestävyydestä, niin kyllähän… Koska meillähän on kuitenkin paperikirjoja melkein mistä tahansa edelleen, että ei nyt ehkä ihan tietosanakirjoja enää tuu, eikä sitä tommosta uusinta tietoa löydy, mutta jos tarvittais jotain ihan pula-ajan keittokirjaa tai jotakin, näin hoidat terveyttäsi kotona, näin hoidat pikkuhaavoja, niin kyllähän meiltä löytyy kirjakirjoja, että vaikka ei pääsis nettiin, niin aina on jotain tietoo tarjolla, voi tulla kirjastoon.

Sanna: Kyllä. Mä mietin tätä informaatio-, hybridivaikuttamista, että mehän jo hyvää vauhtia eletään sen keskellä. Mä en ole ihan varma, ollaanko me Suomessa täysin ymmärretty tätä tilannetta, riskejä ja sen vakavuutta. Ajatellaanko ja eletäänkö kuitenkin jonkinlaises lintukodossa tässä asiassa? Kysehän ei enää ole siitä, että me varautuisimme informaatiovaikuttamiseen: kysehän on siitä, että me tosiaan eletään sen keskellä, ja miten meidän pitäis koko ajan tällä hetkellä toimia erilaisin keinoin tehdäksemme asia näkyväksi asukkaille ja asiakkaille ja tuomaan jatkuvasti siinä arkityössä esiin niitä tapoja, keinoja, jolla jokainen pystyy tällästä vaikuttamista havaitsemaan ja tunnistaan, suhtautuu kriittisesti tietoon, erilaisiin viestintään ja eri viestilähteisiin.

Ootko sä, Anna… Onko tullu vastaan jotain semmosii hyviä tapoja, käytänteitä, joita kirjastot Suomessa tänä päivänä tekee osana normiarkea, et millä tavalla sun mielest meiän tääl… Et millä tavalla täällä meiän omassa kirjastossa pitäs tätä puolta kehittää, että onko… tuleeko mieleen?

Anna: Kyllähän tästä on paljo… No, täähän lähtee ihan… Mä nyt nostan täs kirjastopedagogit ja koulukirja-, et siellähän lähtee jo siitä medialukutaito. On tosi tärkee, että lähetään sieltä, että mitä informaatio- ja hybridivaikuttavista on, ja kuinka voidaan lukee mediaa. Mut sitte jos puhutaan aikuisväestöstä, niin meillähän on ollu, on jatkuvasti erilaisia kampanjoita, luennoitsijoita, nettikampanjoja, ihan seinäjulisteita, mutta mä en tiedä, kuinka ne sitte oikeesti tavottaa ihmisiä. Valitettavasti näissähän, et jos on joku livetapahtuma, ei välttämättä tuu porukkaa. Että täähän on kyllä aika tämmönen, varmaan monella toimijalla, vaikee paikka ja pitäis kehittää.

Että se toki tulee mieleen, että mehän tilataan edelleen esimerkiks paperilehtiä hyvin erilaisilta toimijoilta, että jos haluaa tietoa erilaisten ajatussuuntausten tai poliittisten kantojen tai minkä tahansa, että voi vertailla ja lukee, niin tervetuloa joko lehtilukusaliin. Tai sitten meillähän on paljon e-lehtiä, niin pystyy sitäki kautta saamaan vähä erilaisia näkökantoja ja tietoja. Mutta onhan tää haaste. Itse asias mäki haluaisin henkilökohtaisesti itsekin parempaa koulutusta jostaki tämmösestä hybridivaikuttamisesta ja trolleista, ja miten, jos tulee jotaki semmosta, että… Meillä nyt ei oo pahemmin vielä ollu, et esimerkiks, että jos me julkastaan kirjaston Facebookis jotakin, että ei oo mitään maalittamiskeissejä tai mitään, mutta täähän on kans ihan mahdollista, että joku vetää, näkee, että kirjaston tehtävä ei ole tehdä jotakin, ja sitten siitä lähtee joku myllytys käyntiin, niin miten semmoseen henkilökunta sit reagois ja miten niihin vastataan.

Sanna: Toi koronapandemia opetti toisaalta myös se, että… Niinku tossa alussa sanoinki, et saattaa olla hyvin vaikee varautua, valmistella asioita, kun tulee eteen sellasii ilmiöitä ja tilanteita, jotka elää hyvin nopeestikki, ja saattaa olla paljo epätietosuutta, ja joudut mukautuu ja improvisoimaan asioiden edetessä. Mä sanoisin, että yks tärkee osa varautumista on myös se mielen varautuminen ja sen kuuluisan resilienssin kasvattaminen. Eli jumpataan säännöllisesti sitä mielen joustavuutta ja tapoja reagoida erilaisiin asioihin, hyväksyntää ja mukautuvuutta. Joka tapauksessa maailma muuttuu jatkuvasti, ja saati sitte kriisin keskellä, jollon on pakko astua ulos niistä normeista ja tutusta ja turvallisesta ympäristöstä.

Miten sä näät tän mukautuvuuden, resilienssin kasvattamisen? Toki se liittyy myös niihin normiarjen tilanteisiin, häiritseviin asiakkaisiin ja muihin tämmösiin yllättäviin työtilanteisiin, että pitäskö tätä käsitellä paljo enemmän ja säännöllisemmin työyhteisöissä?

Anna: No, kyllä varmaan. Joo, just eilen luin jutun, että nyt joku… Oliko se apinarokko, mikä ny lähtee leviämään (–) [14:01] onko tää nyt uus korona, et aina tulee jotain. Toivottavasti ei. Mutta täytyy kyllä sanoo, että meillähän suurin osa porukkaa on varmaan aika uteliasta ja hankkii tietoa, mutta toki jatkuvat muutoksethan kuormittaa ihmisiä ja henkilökuntaa. Eli kyllähän se on semmonen, mitä kannattaa pitää esillä ja ottaa työpaikkakokouksissa ja justiin kouluttaa, et kuinka nykyään voi tulla kaikkee yllättävää ja muuttuu. Siinähän on sitten esimiehillä tärkee rooli, että kerätään tietoa ja oikeeta tietoa, ja mistä sitä hankitaan, ja tiedotetaan omaa henkilökuntaa ja annetaan toimintaohjeita, et se on tärkeetä. Ja toki sitte pitää muistaa myös oma jaksaminen. Eli koronanki aikaan kyllä saatto tehdä jossain vaihees hyvin pitkiä työpäiviä, ku ne muuttu ne… Aamulla saatto olla, että ovet kiinni, ja iltapäivällä tulee, että nyt saattekin lainata jostain oviaukosta, niin sehän oli kyllä aika… Et siinä pitää myös katsoo, että työ ja vapaa-aika pysyy tasapainos kaikilla.

[musiikkia]

Sanna: No yks osa varautumista on tietysti sen harjottelu, eri tilanteiden ja skenaarioiden harjottelu. Ja jokasella pitäs olla jotain siellä selkäytimes, että miten toimia, jos vaikka tulipalo sattuu. Mutta nyt on alettu puhua myös yhä enemmän sisälle suojautumisesta ja sen harjottelusta. Nyt tässä Vaasassakin pohditaan esimerkiks koulujen osalta, et onko koulut lukossa päivisin; meilläkin on muutama koulun yhteydessä oleva kirjasto, et millä tavalla jatkossa toimitaan. Meiän toimintatavat tulee varmasti muuttumaan, mut sitten myös tää, että millä tavalla harjotellaan täntyyppistä. Nää on kauheita nää esimerkit maailmalta, mitä on tullut tässä viime vuosina. Ja toki ihan näin niinku meil Suomessaki, että uhataan, tullaan sisään johonkin. Kyllähän meilläkin sisälle suojautumista on tarve harjotella. Et ne on aika perinteisiä vielä ollu nää tämmöset poistumisharjotukset, mitä on tehty. Miten sä näät tän harjottelun? Ja mitä muuta pitäs sun mielestä harjotella ku tämmöst poistumista tai sisälle suojautumista?

Anna: Täähän on tosi tärkeetä, ja meillähän on… Liian harvoinhan näitä pidetään, et kyllä meidän pitäis ottaa nää. Ja sitten varsinki se, että meil on… ne, mitä on ollu näitä poistumisharjotuksia, niin nehän on ollu ei asiakasaikaan, et mä haluaisin ottaa myös semmoseen aikaan, et on asiakkaita. Testattais sitä, että miten täällä henkilökunta oikeesti saa ihmiset ulos, tai jos on se sisään suojautuminen -skenaario, niin ovet lukkoon. Sisään suojautumistahan on enemmän harjoteltu teoriassa, koska siihen liittyy niitä ilmastoinnin sammuttamisia, ja siitähän on hyvin tiukat ohjeet, että ei mennä oikeesti sammuttaan mitään ilmastointia, mutta se on, pitäis ainakin olla, tiedossa kaikille.

Kyllä. Näitä pitää. Ja tääki on semmonen, että yhessä paikas tuolla järjestettiin just pelastautumisharjoitus, niin siitä tuli kyllä valitusta, että kuinka turhaa ja tämmöstä. Ja se vaan sitte pitää, että tämä nyt tehdään ja tämä on näin. Että kaikki tulee ulos työpisteeltä, vaikka olis siinä mikä kesken tärkee juttu. Että se pitää ehkä vahvemmin painottaa ja tehdä näitä useemmin.

Sanna: Kyllä. On usein näin, et kun se oikea hätä tulee, niin myös ihmiset reagoi eri tavalla siihen, ja jos ei siitä oo mitään siellä selkäytimessä käytänteitä tai lihasmuistissa ajettuna niin sanotusti, niin [musiikki alkaa] voi olla hyvin vaikea toimia, sä et muista asioita (ja sä ehkä) [18:42] reagoit väärin johonkin.

[musiikki jatkuu]

Anna: Väkivallan (uhkaanhan) meillä, mä luulen, että ku meil onneks on kattavasti hälypainikkeet joka toimipisteessä ja myös kannettavia hälypainikkeita, että niitä osataan kyllä käyttää, että jos tulee… on joku uhkaava asiakastilanne, niin täällähän painetaan hyvin matalalla kynnyksellä. Vartijat tulee pääkirjastoon nopeesti. Lähikirjastoil on valitettavasti vähän erilainen tilanne, että siellä saattaa joutua odottelemaan, mutta niitäkin mä oon pyrkiny, et joka paikassa mietitään ne poistumistiet, ettei saa olla sellasia tiskejä tai rakenteita, että jos tulis joku räyhäämään siihen tiskin eteen, ja vartijalla kestää puoli tuntia tulla, niin pitää olla joku, mistä sä pääset pois.

Sanna: Joo, ja sithän kyllä, jos miettii sisälle suojautumista, tai jos on jonkinlainen kaasu-uhka tai joku muu tämmönen, et pitää m-, et minkälaisii rajoitteita rakennukset itsessään asettaa meille, ollaanks me tietosia siitä, et saadaanko ylipäätänsä ovia lukkoon itse, onko ne sähkölukitteisia, missä joka paikas on, niinku, tiedetäänkö, mistä se ilmanvaihto. Et nää on myös asioita, jotka pitää olla aika hyvin siellä muistissa, et miten sä toimit, miten sä pystyt toimimaan. Ja jos on jotain tämmösii rakennuksessa olevia, niinku lähtökohtasesti ongelmia, miten sitten tehdään, josset sä saa vaikka sitä ulko-ovea lukkoon.

Anna: Joo. Täähän on semmonen hyvin ärsyttävä asia, koska me kirjastoista tiedetään tää, ku mä oon nyt kiertäny ja käyny, mä kerran vuodes kierrän ja käyn, ja käydään näitä läpi. Kaikki tietää oviensa lukitsemismekanismin, ja on lähikirjastoja, että siin on sähkölukko, ja sä et kerta kaikkiaan saa sitä lukkoon. Ja sitten on ilmoitettu eteenpäin tästä, niin he taas eivät sit, et se on niinku meiltä pois. Että jotenki, et sitä ei nähdä kuitenkaan vielä semmosena, että pitäis hoitaa jotenki kuntoon semmonen manuaalilukitus, että on aina se vaihtoehto. Pääkirjastoshan se onneks on, mutta lähikirjastoista puuttuu, osasta.

Sanna: Sit ehkä semmonen asia, mikä täs on nyt muuttunu… Vähän jos mennään sinne pelastussuunnitelmapuolelle, niin kirjastot yleisesti ottaen… Niinku meki järjestetään paljon tapahtumia. Ja siitähän me on saatu palautetta, et vois ympätä paremmin mukaan sen tapahtuman järjestämisen myös siihen rakennuksen palo-, pelastussuunnitelmaan. Niinku meillä nyt on täs pääkirjaston osalta tehtykin, et ku meil on oma erillinen tämmönen tapahtumatila, 160 hengen tila, niin millä tavalla sitten näitten tämmösten isompien tapahtumien kanssa, vuosittaisten, mitä tiedetään, tulee, niin mitä pitää ottaa huomioon ihmisten liikkumisen suhteen, tämmösten sumppukohtien suhteen, jos jotain tapahtuu. Niin miten ohjataan, mikä on henkilökuntavaraus niihin tapahtumiin, pitääkö olla järjestyksenvalvontaa, että…

Anna: Tässä on myös sitä henkistä resilienssiä. Mä oon ollu itte ovimiehenä, tulin tänne yhteen tapahtumaan, johon olis halunnut tulla enemmän ku 160 ihmistä, niin kyllähän siinä yllättävän, kuule, tunteet kävi kuumana, kun joutui sanomaan, että meillä on tää… maksimimäärä on tämä, ja te ette tule sisälle, koska eihän sitä… Sitä pidettiin jonain kiusantekona, että kyllähän tonne mahtuu, mikset sä päästä mua sisään, niin siin on pakko olla, että pystyä sanomaan, että ei. Ja tiedän, että jossain lastentapahtumissa on ollu sama: siel on itketty, ja lapset odottaa, että pääsee, ja sit sä joudut olemaan siinä sillä lailla, et valitettavasti tääl on jo niin paljon porukkaa, et ei voida ottaa. Et siinäki on sitte… Pitää olla semmonen miehitys ja semmonen, että kovettaa itsensä, että sä pystyt sanomaan asiakkaille, et ei.

Sanna: Joo, että sille on syynsä, miksi on tietyt kapasiteettimäärät, tai miksi on tietyt käytänteet. Sit jos ollaan siinä tilanteessa, että jos jotain tapahtuu, niin miten se sitten puretaan se asia, ja sitten

Anna: Ei kukaan haluais olla se, joka on päästäny sinne 180 ihmistä, jos tulee tulipalo.

Sanna: Ootko kerinny selailemaan tän Kuntaliiton tekemän valmiussuunnitelman pohjan, mallin? Miltä se näyttää sun vinkkelistä?

Anna: Joo, ku sä esitit kutsun tulla tähän podcastiin, niin luin ja luin muutakin netistä löytyvää. Siis mähän oon innostunu näistä asioista, että mä tykkään ja mua ei haittaa tehä mitään palo- ja pelastussuunnitelmia tai valmiussuunnitelmia, että anna tulla vaan! Onhan ne… Pitää miettiä, pitää hankkia ehkä talon ulkopuolelta tietoo. Eihän me tiedetä kaiken maailman palokantavuusluokkia; sä joudut kyseleen tommosia. Mutta se on tärkee homma, se on mielenkiintosta.

Sanna: Tuntuuko, että siitä pohjasta kirjastot saa jotenkin sen rungon siihen, ku he ite tekee valmiussuunnitelmaa?

Anna: Emmä sitä niin tarkkaan kattonu, mutta kyllä mä luulisin. Kyllä siin oli aika paljon, ainakin siinä tekstiosuudes, pitkälle mietittyjä, hyviä pointteja.

Sanna: Joo, niitä huomioitavia kohteita, koska tietysti riskejä on monenlaisia, ja mitä kaikkea sä sitte tiedät ja pystyt huomioimaan, niin…

Anna: Kyllä. Mutta hyvä, että tommosiaki tehdään ja tehdään kirjastoille erikseen omaa ja näin, että tulee niinku kättä pidempää.

Sanna: Kyllä. Ja asia nostettu ny vahvemmin tässä esiin viimesinä vuosina. No onko jotain, mitä sulla tulee tähän vielä muuten mieleen, mitä oot omassa työssä törmännyt, tai on jotain muuta semmosta, mitä…

Anna: Ei, että tosiaan kaiken maailman yllättäviä juttuja voi tulla, ja kaikesta on tähän asti selvitty [musiikki alkaa], ja sitten vaan –

Sanna: Varaudumme.

Anna: Varaudumme siihen, että jotain voi tulla.

Sanna: Nii, tässä ehkä pessimisti ei pety on tämän valmiussuunnitelman periaate. Me päätetään näihin kuviin ja tunnelmiin tämänkertanen AKEpampaksen podcast -jakso. Kiitos, ku kuuntelit, ja kohti seuraavaa podijaksoa. Moi!

Anna: Moikka!