Lukemisen edistäminen podcast

Du kan hitta podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ

Äänitteen kesto: 34 min

Litterointimerkinnät

[musiikkia]

Haastattelija: Tervetuloa Vaasan AKApampaksen -podcastiin Pinnalla. Tän päivän jakson teemana on nuorten lukemisen edistäminen ja siitä on täällä meillä puhumassa projektityöntekijä monikielisyyden teemavuoden aiheena, Minna Mohr, ja erikoiskirjastonhoitaja Helsingin kaupunginkirjastosta Sini Helminen. Tervetuloa. Te voitte kertoo nyt meidän kuulijoille, kuinka innostaa lukemaan.

Minna Mohr: No joo. Kiitos kutsusta tähän podcastiin. Minä olen Minna Mohr tosiaan ja monikielisessä kirjastossa töissä. Tää on tosi monitahoinen kysymys. Mä ehkä antaisin aivan ensin puheenvuoron Sinille, joka vois puhua tästä vähän laajemmassa mielessä ehkä ja minä voin sitten lisätä monikielistä näkökulmaa.

Sini Helminen: Hei. Tosiaan mä oon Sini ja tämä lukemiseen innostaminen on aika lailla sitä omaa työsarkaa, että aika vaikea sitä silleen lyhyesti puhua, mutta… erityisesti nää tosi perinteiset jutut on tärkeetä lukemiseen innostamisessa, niinku kirjavinkkaus. Että sille on kovasti tarvetta, koska ihan tutkimuksessakin on todettu, että monet nuoret kokee, että ne ei saa tarpeeksi tietoa siitä itseään kiinnostavista kirjoista ja aiheista. Ja aikuisille on tosi huonosti näkyvillä lasten- ja  nuortenkirjallisuus, niin on tosi tärkeää kirjaston rooli sitten näistä kirjoista kertomisesta ja kirjoista kertomisen lisäks olennaista on tietysti tämä into. Et se yksinkertasesti niin lisääntyy sillä, et ihmiset on innostuneita kirjoista ja se on tietysti muidenki ku pelkästään kirjaston tehtävä, että ihmiset lukea ja puhuu lukemisesta ja intoilee niistä, niin se lukuinto tarttuu. Ja tietysti meillä on kaikenlaisia hienoi tämmösiä lukemiseen innostamis -projekteja ja kaikkea tällasia vähän eläväisempia keinoja, mutta se lähtee kuitenki alun perin liikkeelle siitä ihan niistä kirjoista.

Minna Mohr: Joo. Mä jotenkin täydentäisin tohon, että se esimerkin voima. Varsinki must tuntuu, et jos me nyt puhutaan nuorten lukemisesta, niin nuoret rakentavat identiteettiään ja hakevat esimerkkejä. Totta kai niinku ihan lähtökohta siin jo lasten lukeminen… valtavan tärkeätä on se vanhempien esimerkki siellä kotona, että kotona luetaan erilaisia tekstejä, mutta… no nuoret nyt tietenkin, kuten kaikki tiedämme käyttävät paljon somea ja muuta, että must tuntuu, että meillähän on tosi paljon noita mahtavia kirjallisuusblogeja ja muita‚ joissa intoillaan kirjoista ja kaikkea tällasta, niin senkin esimerkin haluaisin tässä jotenkin… tuoda esille. Lukemaan innostavat somepersoonat.

Sini Helminen: Joo, munkin mielestä on tärkeää, et niis kirjoista intoillaan somessa, koska se on kuitenkin meijän tämä toinen puoli elämää täällä verkossa, että sitten ihan livenä, koska olis tärkeetä nähän niitä lukevia aikuisia. Et sit ne aikuiset vaan sanoa, että hyi kamalaa ne oppilaat on siellä puhelimilla ja aivot on nyt mennyt syöpymään siitä, ku ollaan siellä somessa ja sitten se sanotaan somessa. Sit ne ei ite lue ja sitten eivät myöskään ole yhtään kiinnostuneita mistään lasten- ja nuortenkirjoista, jotka on ilmestynyt viimeisen 50 vuoden aikana, niin tässä on pieni ristiriita.

Minna Mohr: Joo. Kyllä. Kirjastoissa tehdään ihan loistavaa vinkkaustyötä ja mä tosiaan nyt olen monikielisessä kirjastossa tällä hetkellä töissä. Mä voin kertoo myös, me pyritään tekemään pienillä resursseilla niin paljon ku pystytään niin vinkkilistoja nuorille erikielisistä nuorten kirjoista. Ois ihan mahtavaa, jos kirjastoissa pystyttäs entistä enemmän myös nostamaan jotenki tätä… siis vinkkauksissa kiinni sitä monikielisyyttä tarjota. Meiltä kysytään täällä tosi paljon sitä, että löytyykö jotain tiettyä suosittua kirjaa myös muilla kielillä. Niin tähän pyritään saamaan sellasii valmiita listoja, esimerkiks vaikka löytyykö Neropatin päiväkirjoja millä kaikilla kielillä ja niin edelleen. Mutta… työtä riittää.

Sini Helminen: Joo, siis varsinki täällä Helsingin alueella, ni on tosi yleistä, että… joka luokassa tarvitaan melkeinpä selkokirjoja myös ja myöskin saatetaan välillä kysyä sitä, että miten löytää muilla kielillä kirjoja. Et toki tietysti suomen kielen oppitunneilla, joihin usein nää kirjavinkkaukset liittyy, niin opettajat vaatii, että pitää lukea suomeksi, mutta toki sit välillä esimerkiks meijän seiskavinkkaus-esityksenkin jälkeen niin joku sanoi, että tämän kirjan lukisi mieluummin englanniksi, kun oli käännös kyseessä ja pitihän se tunnustaa itsekin olin sen enkuksi lukenut. Että nykypäivän… varsinkin helsinkiläisnuorista, niin erittäin iso osa lukee kyllä muilla kielillä myös. Tai sitten pelkästäänkin riippuen tietysti ihmisestä.

Minna Mohr: Joo. No mitäs mä taisin jo vähän poiketa omalle polulleni tästä, kuinka kuinka innostaa lukemaan teemasta. Pahoittelen [naurahtaa], jos astuin varpaille. Sini, onko sulla vielä jotain muuta niinku yleistä tohon? Me ollaan nyt mainittu tää lukuvinkkauksen tärkeys ja esimerkit kirjastoissa ja esimerkiksi somessa.

Sini Helminen: No vaikka tässä nyt kuulostaa tosi itsestäänselvyydeltä, että on tärkeää, että itse luetaan niitä kirjoja, ni tämä ei niin itsestään selvää ole. Koska kuten hyvin tiedetään, niin aika usein halutaan, et kirjavinkkarit tekee lukemisensa vapaa-ajallaan tai annetaan työnantajien puolesta semmosia ehdotuksia, että vois sitten vaan lukasta jonkun takakansitekstin tai blogin. Mä ymmärrän tän siinä mielessä, että onhan se täysin epäeettistä, että ihmisiä velvoitetaan tekemään töitä vapaa-ajalla. Mut samaan aikaan se myös tuntuu tosi karulta lapselle tai nuorelle, joko joskus tai aika useinkin kysyy vinkkauksessa suoraan, et oletko oikeasti lukenu nuo kirjat, ni sit vastata, että ei oo lukenu, mutta sun pitäis. Et tän takia mä ite pyrin, varsinkin kaunokirjallisuudesta vinkkaamassa kirjoja, mitkä mä olen itse lukenu. Tietokirjojen suhteen mä teen tässä poikkeuksia. Mutta tää on tosiaan tämmönen kirjaston kannalta hieman hankala, ristiriitanen kysymys just näiden resurssien puolesta. Ja tietenkinhän täs on tää, et näit erilaisiin innostamisprojekteja kaivataan ja sit varsinkin niiden nuorten puolesta, jotka eivät jaksa innostua pelkästään semmosesta vähän perinteisemmästä kirjavinkkauksesta, ni on tärkeetä, et on myös näit tämmösiä monipuolisempia projekteja. Niinku esimerkiks on ollut näit kirjavinkkausnäytelmiä nyt tai Kumukeja eli kuvaa, musiikkia, kirjaa yhdistäviä, että jotain videon keinoja ja muutenki sillee elävöitetään enemmän, että on innostuneempia semmoset tyypit, jotka ei ehkä  muuten olis kiinnostuneita. Ja sit lisäks on vaik tätä lukuvalmennusta. Mä teidän, et muissakin kaupungeissa vähän saman kaltasii palveluita, missä yritetään vähän enemmän täsmävinkkejä löytää just sille tietylle lukijalle, koska sama ei toimi kaikille, että se ei oo semmoset yhtä kirjaa, mikä vois olla kaikille se oikea Graalin malja.

Minna Mohr: Niinpä. Vaikka sama kirja ei toimi varmasti kaikille, niin silti tuli tässä vielä mieleen tietenkin mä lukupiirit. Että olen miettinyt itse tuolla kirjastotyössä ihan, että nuorille olisi kiva nuorisotoimen kanssa kehittää jotain omaa lukupiiriä. En oo sitä vielä kovin pitkälle miettiny, mutta… lukupiirit vois kuitenkin olla semmonen yksi toimintatapa kanssa, johon yhdistyy sitä keskustelua ja erilaisia näkökulmia jostain kirjasta. Ei niistä tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkien tarvitse tykätä.

Sini Helminen: Sosiaalinen aspekti on tosi tärkeä. Joko livenä tai sitten netissä, koska nuoret haluaa kohdata muita ja keskustella niistä itselleen tärkeistä asioista. Niin jos se lukuinnostus jää yksinäiseksi, niin se helpommin se into kuolee, ku silloin kun sen voi jakaa muitten kanssa. Ja sen lisäks on tärkeetä, et on  monipuolisesti saatavilla kirjoja. Ja eritasosia ja erilaisiin aiheita ja genrejä ja näin päin pois, että… se sama kirja ei just jokaiselle ole se oikea.

Minna Mohr: Joo. Tää johtaa mut nyt jotenkin nyt miettii sitä, että onko Suomessa riittävän paljon monipuolista aineistoa vastaamaan nuorten lukunälkään. Onko sulla Sini, sä oot tehny paljon ja kauan tätä vinkkaustyötä, niin näkemystä mikä on tilanne Suomessa tällä hetkellä?

Sini Helminen: Täs on kans ehkä vähän tämmönen kaksinainen tilanne. Et  samaan aikaan meillä on paljon kaikenlaista, mistä kukaan ei vaan koskaan kuule. Et hirveen usein tulee valituksia, et puuttuu jotain, mitä todellisuudessa on. Mutta kun hirveän usein sitä… ihmiset tietää ainoastaan joku hassua lastenkirjaa, niinku just Neropatin päiväkirjat ja Mauri Kunnakset, ja Tatut ja Patut ja melkeinpä kaikki muu suurimmaks osaks Suomessa ilmestyvä jää melkoiseen näkyvyyspaitsioon, niin… monesti se on semmoset löytöretkeilyä, että pitäis löytää ne oikeat kirjat. Mutta toki koska suomen kielialue ja on sen verran pieni, niin on tiettyjä genrejä, mitä ilmestyy tosi paljon vähemmän vuoden aikana ja kun lapset ja nuoret on kovia lukemaan, niin se vaik ois joku yksi kirja jostain tietystä aiheesta tai tiettyä lukutasoa, vaik selkokirja tietystä genrestä, ni kyllä sehän aika nopeasti loppuu se materiaali sit semmosen kannalta, joko haluais just sitä tyyppiä lukea. Ja siks sitten saattaa siirtyä lukee enkuks ja monikielisyys on hieno asia, mutta toivoisin, että suomen kielikin olisi tulevaisuudessa olemassa ja se edellyttäis sitä, että luettais myös suomeks. Ja erityisesti tämä näkyy välil semmosista ristiriidoista, mitä on kustannuskentän ja kirjastojen välillä siinä, että niin millä on menekki. Koska esimerkiks kauhu on semmonen genre, mitä lapset ja nuoret usein kaipaa, mitä mekin täällä hankinnassa ollaan kaivattu, että no kumpa sinne hyllyyn sais sitä lisää, mut kustantajille se ei oo niin houkuttelevassa se lasten- ja nuorten kauhu julkasta, koska vanhemmat ja isovanhemmat, jotka on ne, jotka ostavat kirjoja, eivät yleensä halua ostaa lapsille ja nuorille kauhua, vaikka ne haluaiskin sitä kirjastosta lainata. Et täs tulee välillä vähän tämmösiä ristiriitoja, koska me emme tietenkään kuitenkaan kirjaston saa mitään semmosta materiaalia, mitä ei ole julkaistu.

Minna Mohr: Joo. Sini mainitsi tässä ton, että suomenkielelläkin lukeminen on tärkeää ja en tietenkään voi sitä kiistää. Näin niinku monikielisen kirjaston näkökulmasta me aina painotetaan sitä, että se on todella tärkeetä myös lapsen tai nuoren, jolla on monikulttuurista monikielistä taustaa, niin hänen suomen kielen tai ruotsin kielen oppimisen kannalta se, että hän osaa lukea sillä omalla kielellään myös. Ja senpä takia me tarjotaankin täältä yli 80:llä eri kirjoja kaikkien suomalaisten kirjastojen käyttöön. Eli nää niinku ei oo tavallaan toistensa pois sulkevia, vaan ne tukevat toisiaan. Se, että lapsi tai nuori osaa lukea omalla kielellään ja se että hän oppii sitä myötä paremmin todennäköisesti myös sitä suomea taikka ruotsia. Niin… Sori. Nyt katkesi ajatus.

Sini Helminen: Olen kyllä silleen samaa mieltä, että on tosi tärkeetä se lukutaito ensisijaisimmin ja jos on hyvä lukutaito jollain kielellä, ni on todella paljon helpompi myöskin oppia lukemaan hyvin toisella kielellä, kun se että jos ei oo yhelläkään kiellä sitä hyvää lukutaitoa. Mutta valitettavasti meillä on nyt täl hetkellä yhä enemmän nuoria, niinkun noist Pisa-tuloksista näkee, joilla on mahdotonta lukea edes muutamaa lausetta vielä ihan lukioiässä. Ja joille on mahdotonta lukea pitkiä kokonaisuuksia ja saada päässään yhdistettyä niit laajoja kokonaisuuksia, mikä olis todella olennainen taito, joka jokaisella ihmisellä pitäs olla. Ja tää ei oo semmonen tilanne, että kaikkien lasten ja nuorten kohdalla tilanne ois tää, vaan just nimenomaan niin, että tämä tilanne on eriarvoistunut todella paljon. Et meil on ihan häikäiseviä lapsia ja nuoria, jotka on aivan mielettömiä lukijoita, jotka saattaa lukea monella kielellä ja tosi paljon ja sitten on niitä, joilta ei onnistu se lukeminen mitenkään.

Minna Mohr: Joo toi on kyllä ihan totta. Tätä podcastien nauhottaessa noi Pisa-  tulokset on tässä juuri julkaistu ja siis yli viidennes kaikista nuorista sai hyvin heikon tuloksen siinä lukutaidossa‚ mikä on kyl tosi hälyttävää, että kyllähän meijän on pakko ottaa tälläset lukemat huomioon siinä meidän lukemisen innostamistyössä, mitä me kirjastossa tehdään. Ja tehtävä muuttuu entistä haastavammaksi tietysti. Että niitä todellakin kaivattais varmasti lisää selkokirjoja ja tietyllä tapaa ehkä niitä suhteellisen helppoja ja lyhyitä kirjoja kaiken kaikkiaan niille, joilla se ihan pelkkä lukutaitokin on jo haasteellista.

Sini Helminen: Sitte selkokirjoja on tärkeätä olla lisää, mutta se mikä on… vielä olennaisempaa, ni olis se asenne. Et jos yhteiskunta on vihamielinen ja välinpitämätön lukemista ja kulttuuria kohtaan, on todella vaikeaa saada myöskään lapsia ja nuoria siihen keskittymään. Ja jos aikuiset ei todellakaan näytä hyvää esimerkkiä, se ei myöskään auta ja sitten on tosi paljon vaikeempaa vaatia sitä, kunnollisen lukutaidon kehittämistä. Ja tosiaanhan tämä tilanne… ehkä jotkut haluaisivat tuolla mediassa ja näin niin nähdä sen, että tilanne olis sen syytä, että Suomessa on nyt enemmän erilaisista kielitaustasta tulevia ihmisiä, mutta mä ite tapaan tosi paljon erilaisia helsinkiläisiä lapsia ja nuoria ympäri kaupunkia, koska mä teen semmosta työtä, että mä vinkkailen vähän eri puolella ja tapaan myös ihan järjettömän hyvin lukevia maahanmuuttajataustaisia nuoria ja lapsia ja sit semmosia… ylvästään suomen kielellä kasvaneita ihmisiä, joilta ei lukeminen onnistu lainkaan ja just nimenomaan tämä motivaatio ja kaiken harjaantumisen puute on se isoin ongelma myös monen kohdalla.

Minna Mohr: Joo, kyllä samaa mieltä. Se ois valtava yksinkertaistus väittää, että tämä Pisa-tulosten huononeminen liittyisi mitenkään suoranaisesti maahanmuuttajien määrän kasvuun tai muuhun. Että kyl täs ehdottomasti myös monella ihan kotosuomalaisella, perisuomalaisella tai ruotsinkielisellä on ongelmia sen kanssa. Ei ole maahanmuutto tai kielikysymys, vaan laajempi kompleksinen asia.

Haastattelija: Tuntuuko siltä, että kirjakieli, millä kirjotetaan, jos nuorten kirjallisuudessa käytetään paljon kirjakieltä, että se tuntuu vieraalta, kun slangit ja murteet on kumminkin niin erilaisia? Että pitäiskö se olla enemmän sillä kielellä, niillä sanoilla, mitä nuoriso itse käyttää?

Sini Helminen: Tää on ehkä silleen mun mielestä vähän kanssa hankala juttu, että sama kuin helppolukuisissa, osa opettajista on sitä mieltä, että ei pitäis olla yhtään tavuviivoja ja toivoo, että olis… vaikka isoa tekstiä ja toiset toivoo, että olis tavuviivoja ja olis tämmöstä pientä kirjainta siellä välissä. Niin tästä kuulee kans tos ristiriitasia toiveita. Että mulla on tullu vastaa opettajia, jotka toivois, että ei olis puhekieltä. Että he kokee nimenomaan just sen puhekielisen kirjan sitten vaikeimpana niillä oppilaille. Mutta sanoppa sitten kuka tässä on oikeassa vai onko se sitten oppilaskohtainen kysymys, että kumpi on helpompi. Mut meil on kyllä olemassa sekä puhekielisempiä, että kirjakielisempiä nuortenromaaneja. Toki täysin puhekielisiä on vähemmistö, vaikka semmostaki on olemassa. Useimmiten se on vähän siltä väliltä.

Minna Mohr: Niinpä. Kyl mä sanoisin, että tossakin varmaan sellanen moninaisuus on aina parempi kuin yksipuolisuus, että jos on molemmilla tarjolla, niin kirjakielistä kirjallisuutta nuorille lapsille ja puhekielistä, niin… tosi hieno homma. Että monelle, joillekin voi olla helpompi lukea sitä puhekielistä ja tavallaan mieluummin lukevatkin sellaista kieltä, jota oikeasti käyttävät ja puhuvat, mutta kyl mä ymmärrän toki senkin pointin, että on tärkeää, että kirjallisuutta on kirjakielellä.

[musiikkia]

Haastattelija: Entäs kuinka pitkälle kulttuurisensitiivisyyttä voidaan huomioida esimerkiks luokille kohdennetuissa viikkauksessa?

Minna Mohr: Voit sä vähän avata tätä kysymystä?

Haastattelija: No se että kun nykyään tulee, niinku Suomessa on paljon eri kulttuureista tulevia nuoria ja ihmisiä ylipäätänsä, mut luokissakin on. Niin se että ne tulee kovin erilaisista kulttuureista, joissa käsitellään… ja Suomessakin on monenlaisia kulttuureita, joita esimerkiksi tietyt uskontoryhmät sitte muodostaa. Niin se, että vinkkausmateriaalissa niin tulisiko se hirveän vahvasti huomioida se, että millasesta kulttuurista siellä luokilla mahdollisesti on väkeä vai voiko se olla hyvin laajaa se vinkkausaineisto?

Sini Helminen: No mä näkisin, et se nimenomaan pitää olla tosi laajaa, koska meillä on samalla luokalla hyvin erilaisista taustoista tulevia ja erilaisia lapsia ja nuoria ja sen takia nimenomaan sen kirjallisuudenkin pitää olla tosi moninaista. Että esimerkiks just ku näissä meidän seiskavinkkausesityksissä oli yleisöä silleen ympäri Helsinkiä seiskaluokkia, niin kyl me koettiin tärkeeks, että siinä on mukana kirjoja, joissa on just moninaisia päähenkilöitä ja ite valitettavasti nyt vasta tänä vuonna heräsin tähän asiaan tietoisemmin, että olis aina hyvä huomioida myös se, että ei ole joka ikisessä kirjassa ja kansikuvassa vain ja ainoastaan valkoisia hahmoja. Että se voi tuoda vielä lisää vieraantumista sitten, et jos ajattelee se kirjallisuus ei ole itselle tarkoitettu, jos ei esim. poc-ihmiset näy siellä lainkaan, että kaikki on vaan samanlaista. Mutta toki tietysti kaikilla ikäryhmillä ja kaikissa genreissä, niin ei suomen kielisen materiaalin rajallisuuden takia niin voi aina huomioida kaikkea. Mutta mun mielestä olis tärkeetä, että on kaikenlaista… sekä just sateenkaarikirjoja ja sitten muistakin kuin valkoisista hahmoista kertovia kirjoja mukana.

Minna Mohr: Joo. Tästä päästäänki yhteen mun lempiaiheesta, just tämä  moninaisuus kirjallisuudessa. Nin olis tosi tosi tosi tärkeetä, että ei mennä sit vinkkaamaan luokille jotain sellasta hirmu… yksipuolistavaa kirjallisuutta. Ja en usko, että sellasta nyt tehdäänkään. Meillä on valistuneita kirjastonhoitajia, jotka varmaan osaavat kyllä valita sellaista aineistoa, joka ei ole tällästä… yksipuolistavaa. Ja tässähän on tultu kyllä ihan hirveästi mielestäni eteenpäin. En voi siis sanoa olevani mikään lasten ja nuorten kirjallisuuden asiantuntija, mutta jos nyt ihan sille ja mututuntumalla vertaa omaan nuoruuteen, jollon kirjallisuus oli aika yksipuolista kuitenkin, että jos siellä esiintyi vieraista kulttuureista tai taustoista tulevia ihmisiä, niin ne oli aina niitä muita siellä jossain kaukana, joita jotenkin eksotisoitiin ja mystifioitiin ehkä. Että kyllä käsittääkseni tästä on tultu tosi paljon eteenpäin, et siellä on olemassa kirjallisuutta, jossa on ihan aktiivisena toimijana erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Niin kielellisesti ja kulttuurisesti erilaista taustasta, kun just vaikka seksuaalisesta identiteetistä… normeista poikkeavia tekijöitä. Mutta on siinä varmasti vielä tosi paljon tekemistä.

Sini Helminen: Ja nuortenkirjallisuudes tilanne on tosi paljon parantunut, mutta kyllä sitä edelleen niinku semmosii huonoihin… puuttuviin kohtiin välillä törmää. Että mulla oli esimerkiks tällanen tietokirjavinkkaus. Meillä on nyt todella paljon lisääntynyt toive tietokirjojen vinkkaamisesta, jossa yritin etsiä elämänkertoja, kun oppilas oli kiinnostunut lukemaan jostain muusta kuin eurooppalaisista hahmoista ja hän olis halunnu semmosen kirjan, missä olis jotain vähän positiivisempaa kuin se, että henkilöt ovat jossain orjuutettuna ja sitten elämänkerrassa kerrotaan sodasta ja kidutuksesta ja muuta. Ja eihän sitä meinannut löytyä mitään. Koska niin usein ne kirjat, mitkä on niinkun elämänkerrat ja vastaavat tämmöset tietokirjat, mitä on suomennettu muualta maailmasta, niin on keskittynyt niin sellasiin… tämmösiin hyvin hyvin negatiivisin näkökulmien. Ettei semmosesta tavallinen elämä Intiassa tai jotain vastaavaa, eri Afrikan valtiot, niin se ei oo kauheen helppoa löytää.

Minna Mohr: Joo, toi on kyllä aivan totta. Itselläkin on aivan sama kokemus kirjastotyöstä, jos on joskus tultu kysymään jotain erikoisempaa.

Haastattelija: Eli tuntuuko siltä, että Suomessa ei julkasta käännöskirjallisuutena riittävästi sitte eri kulttuurien ihan peruselämää kertovia nuortenkirjoja?

Sini Helminen: Siis nuorten puolella on joo. Tosin tietystihän niissäki on draamaa, koska… nuorten kirjallisuudessa ylipäänsä on. Mutta että nuorten kirjoissa totilanne on parempi, mut sitte just kun mennään aikuisten puolen kirjallisuuteen ja sit ku esimerkiks on kysymys vaik tietokirjallisuuden vinkkaamisesta teineille, niin kyllähän sinne aikuisten osastolle pitää mennä. Että eihän semmosta oikeestaan juuri olekaan kun tietokirjat ja elämänkerrat, jotka on suunnattu nuorille. Niitä on tosi vähän niin tää aikuisille suunnattu, niin se on hyvin negatiivista ja ehkä vähän yksipuolisempaakin tällä hetkellä ehkä ku nuorten puoli.

Haastattelija: Millasia tekijöitä te näette, että olis tärkeetä huomioida, jotta sitä lukemaan innostamista saatas vielä lisättyä?

Minna Mohr: No mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että edelleenkin sitä… moninaisuutta tai sitä täytyisi lisätä, että kirjallisuus representoisi paremmin tätä moninaisuutta, jollanen meidän suomalainen yhteiskuntakin tällä hetkellä on. Että kyllä… Että kyl mä ymmärrän, ettei… jos mä nyt mietin jotain monikulttuurisesta taustasta tulevaa nuorta lukijaa, niin ettei häntä kiinnosta tarttua johonkin opettajan määräämään kirjan, jossa näkökulma hyvin valkoinen ja yksipuolinen.

Sini Helminen: Mä ite toivoisin, et tulis lisää selkokirjoja. Mutta sen lisäks mä peräänkuulutan ihan semmosta yksinkertaista asiaa, kun enemmän resursseja lasten ja nuorten kirjastotyölle. Koska samaan aikaan, kun sanotaan, että ei ole mitään tehtävissä tälle lasten ja nuorten lukutaito -ongelmalle ja samaan aikaan, ku sanotaan, että nyt pitäis jotain uutta ja ihmeellistä keksiä ja siis uudet ja ihmeelliset asiat on tosi kivoja. Et itekki tykkään tehä kirjaseikkailuja ja näytelmällistä kirjavinkkausta ja kaikkea tällasta hauskaa, ni samaan aikaan melkein aina opettajille sanotaan ei, koska ei ole yksinkertaisesti resursseja, ku vaan hyvin harvan luokan vinkkaamiseen ihan semmosella perus vinkkauksellakaan. Ja mä näkisin, et erittäin iso ongelma on se, että liian vähän resursseja annetaan lasten ja nuorten kirjastotyöhön, liian vähän huomiota annetaan lapsille ja nuorille, ja sit myöskin on liian vähän yhteistyötä koulujen kanssa. Koska kirjaston pitäis tehä paremmin yhteistyötä, että me ollaan täällä kuitenkin niitä asiakkaita varten, niitä kouluja varten, eikä meidän pitäs vaa itteksemme mietiskellä jotain omia sfäärejä, vaan olla tukena.

Minna Mohr: Minna täällä komppaa Siniä kyllä aivan täysillä. Että tosiaan normaalisti teen itsekin tuota kirjastotyötä joskaan lano-tiimissä, mutta olen nähnyt, miten valtavan tylsää se on lasten ja nuorten kirjaston työntekijöille varsinkin sanoa ei näihin opettajien pyyntöihin. Että pystytään tekemään suurin piirtein just ja just se minimi, mitä edellytetään. Ja monissa papereissa puhutaan kauniisti, että tätä yhteistyötä koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa täytyisi lisätä, mut et jos siihen ei käytännössä anneta resursseja, niin huonostihan siinä käy.

Sini Helminen: Ei se kuitenkaan kovin usein pysty tekemään ihmettä se kirjasto, jos se kohtaa sen lapsen yhden kerran sen lapsen elämän aikana… korkeintaan ja tämäkin jää välillä välistä, koska kyllähän sitä kuulee, et kun kirjastolaisia ja opettajaa eri puolelta tuntee, että välillä jää se ihan yksi ainutkin kerta välistä koko koulu-uran aikana siltä oppilaalta. Että kyllä meillä olis vielä paljon mahdollisuuksia parantaa tätä ja myöskin joskus se yksikin kerta voi riittää, että esim. meidän ton seiskakirjavinkkaus-esityksen jälkeen, ni oon kuullut parista oppilasta, jotka oli  menettäny sen lukuintonsa kun teini-ikä on semmonen haastava hetki, ettei enää löydä uutta luettavaa ja lukeminen ei niin paljon kiinnosta, mutta et oli nyt sit uudestaan saanut tartuttua kirjaan. Ja sehän meiltä puuttuu, et meillä ei oo sitä auktoriteettiä, mikä kouluilla on. Et me ei voida ketään pakottaa, mut ne voidaan innostaa ja sit me voidaan auttaa ja sit me voidaan tarjota tietoa.

Minna Mohr: Kyllä. Juuri sitä kirjastolaiset voivat tehdä ja monet tekeekin täydestä sydämestään, mutta olisi aivan mahtavaa, jos me saatais siihen vielä lisää sitä työaikaa.

Haastattelija: Vielä lopuksi, onko antaa jonkunlaisia vinkkejä nyt muille kirjavinkkarille tai lukuvalmennusten tekijöille tai muille tällasen lasten ja nuorten kirjastotyöntekijälle, että kuinka tästä eteenpäin kannattaa? Ja onko jotain uudenlaisia toimintamalleja, mitä ei oo vielä hirveesti kokeiltu, mutta kannattaa lähtee yrittää?

Minna Mohr: No mä alotan nyt vaan, Sini saa sit sanoa viisaat loppusanat, mutta mä sanon nyt monikielisestä näkökulmasta sen, että jos ja kun teillä varmasti on lähes jokaisessa kouluryhmässä lienee näitä monikulttuurisista monikielisistä taustoista tulevia lapsia ja nuoria, niin toivoisin, että heitä ei aina pakoteta lukemaan vain sillä suomenkielellä, vaan just muistetaan tää myös omalla äidinkielellä lukemisen tärkeys. Ja jos ei teillä oman kirjaston kokoelmista ole niitä  kirjoja, joita toivotaan tai niitä kieliä, joita tarvittaisi, niin kannattaa muistaa tarkistaa löytyskö monikielisestä kirjastosta, että täältähän toimitetaan ympäri Suomen.

Sini Helminen: Mä ehkä haluaisin sanoo, et kannattaa olla rohkea. Että vaikka se ihan perinteinenkin kirjavinkkaus, jos se tehdään sydämestä ja persoonasta, ni voi ihan hyvin niihin lapsiin ja nuoriin ja harvoin siihenkään on resursseja, niin voi ihan rohkeesti käyttää niitä omia semmosia kiinnostuksen kohteita ja omia vahvuuksia ja sillä tavalla uudistaa. Että mä tunnen ihmisiä, jotka käyttää näyttelemistä tai musiikkia tai ihan mitä vaan semmosia omia harrastuksia ja intohimon aiheita ja taitoja mukana sit lasten ja nuorten kirjastotyössä ja tekee sitä kautta sitä. Saa sitä yhteyttä niihin lapsiin ja nuoriin ja sitten myöskin elävöitetyksi sitä tarinaa. Koska se tarinahan on se, mikä usein kirjallisuudessa kiinnostaa ja se on se koukku, mitä kautta lukemisen pariin saadaan. Et voi lähteä rohkeasti tekemään  omalla tavallaan ja lähtee kokeilemaan uusia juttuja. Mutta ne uudet jutut ei oo myöskään se itsestäänsel- tai sit ei ole itsestään selvää, että uutuuteen pyrkiminen olis se hyvä juttu. Et tärkeintähän on se, että on sitä jatkuvuutta, et saatais kohdattua mahdollisimman paljon lapsia ja nuoria. Ja tärkeintä on, et se oikea kirja ja oikea lapsi kohtaa toisensa, mutta myös rohkeasti kokeilemaan kaikenlaisia uusia ja hauskojakin tapoja sitten, mikä itselle tuntuu sopivimmalta. Koska sillon taas välillä saa niitä, jotka tavallisesti olis hautautuneena siihen hupparinsa eikä niin kiinnostuneita, niin niitäkin koukkuun.

Haastattelija:  Kiitos erittäin paljon Sini ja Minna. Tässä tuli monia hyviä vinkkejä ja ajatuksia ja ideoita varmasti heräsi kaikilla kuuntelijoilla. Oikein mukavaa kun tulitte ja tästä on hyvä jatkaa. Kiitos.

Minna Mohr: Kiitos.

Sini Helminen: Kiitos.

[musiikkia]