Pelaaminen ja kirjasto pod osa 1

Voit kuunnella jakson täältä https://open.spotify.com/episode/6b6cTY3JACxavPXuoCp0Kt

Äänitteen kesto: 34 min

Litterointimerkinnät

[musiikkia]

Haastattelija: Tervetuloa meidän podcastiin. Tämän osion aiheena on pelaaminen ja kirjasto ja mulla on täällä kaksi asiantuntijaa keskustelemasta pelaamisesta. Eli mediaohjaaja Heikki Marjomaa Asikkalan kunnankirjastosta ja mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kangas Lahden AKEsta. Haluatteko itse kertoa lyhyesti, ketä te olette.

Heikki Marjomaa: No heipä hei, minä voin vaikka alottaa. Minä oon tosiaan Marjomaan Heikki, työskentelen täällä Asikkalan kirjastossa mediaohjaajana ja oon tehny kirjaston ja pelaamisen kanssa töitä pitkään. Aikasemmin olin tuolla Helsingin kaupunginkirjastossa ja sitä kautta toin pelaamista monissa muodoissaan kirjastoon ja suomalaisiin kirjastoihin. Kovin olen tyytyväinen siitä, että nykyään se on tärkeä osa kirjastojen arkea.

Pasi Kangas: Huomenta vaan, hei vaan kaikille. Mä oon Pasi Kangas, työskentelen mediakasvatuskoordinaattorina täällä Lahden kaupunginkirjaston alueellisessa kehittämistehtävässä, eli tuttavallisemmin tosiaan Lahden AKEssa. Mulla käynnisty nyt viides vuosi tässä koordinaattoritehtävässä ja sitä ennen mä järjestin pelitapahtumia Nokian kaupunginkirjastolla parisen vuotta. Tosi mukava olla täällä, kiitos kutsusta teijän podcastiin.

Haastattelija: Tervetuloa molemmille ja lähetään tästä heti ensimmäiseen kysymykseen pariin. Jos kirjastolainen haluaa alottaa pelillistä kasvatusta, niin miten hän vois lähteä tekemään esimerkiksi pelitapahtumaa tai sitten jotain peliryhmää tai pelaamiseen liittyvää tapaamisia?

Heikki Marjomaa: Täähän on jännä, mä voin tästä nyt napata heti. Tää pelillinen kasvatus, yleensä käytetään termiä pelikasvatus tai pelikasvatuksellinen asia, mutta tämä pelillinen kasvatus, niin mun mielestä se konnotaatio on ehkä tässä sellainen, että ikäänku pelillä olis välineellinen arvo tässä kasvatuksessa. Mä ehkä lähtisin ensimmäisenä siitä, että lähdetään siitä että sillä pelillä on itseisarvo, et se peli on itse tärkeä. Et se on kulttuurikasvatusta, se on teoskasvatusta, se on sitä samankaltaista kun vaikka kirjallisuuskasvatus on, tai elokuvakasvatus tai musiikkikasvatus. Että täs on kyse kirjaston näkökulmasta, peleissä, ihan kaikissa muodoissaan peleissä on kyse teoksista ja niiden teosten ympärillä tehtävästä kirjastotyöstä. Et ehkä se on se yksi aika olennainen pilari tässä asiassa. Et lähdetään siitä, että niille peleille annetaan niille kuuluva arvostus ja sitte sen ympärille lähdetään tekemään sitä toimintaa. Eli tavallaan ei niinkään lähetä tekemään kasvatusiltaa ja käytetä pelejä hyödyksi siinä, vaan lähetään tekemään peli-ilta ja tän pelitoiminnan kautta saavutetaan pelikasvatuksellisia tavoitteita, jos saatte kiinni mitä tarkotan tässä.

Pasi Kangas: Joo todellaki, Heikki, olisin lähteny ehkä vähän samoista näkökulmista liikkeelle. Mä mietin, katoin tätä kysymyksen alkupuolta et mistä kannattaa alottaa, niin mä alottasin sieltä kirjastolaista. Kirjastolaki ihan mahtava, siellä on kuusi tehtävää määritetty kirjastolle. Ja jos niitä lukasee läpi ja miettii, että minne kohtaan sinne pelit ja pelaaminen menis, niin aika moneen kohtaanhan ne menee. Eli heti ykkösenä tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin. Pitää olla pelejä kirjastossa ja niistä pitää löytyä tietoa. Toinen tehtävä on ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa, niin huolehditaan myös siitä pelikokoelman monipuolisuudesta ja uudistuvuudesta siellä kirjastossa. Mitä oon kirjastoissa vieraillu, ni aika hyvällä tolalla nää kaks asiaa musta tuntuu olevan. Kokoelmapuoli on tosi monessa kirjastossa nykyään kunnossa, mikä on tosi ilahduttava asia. Sitten nelostehtävässä puhutaan monipuolisten lukutaitojen tukemisesta. Pelilukutaito yhtenä lukutaitona siellä, medialukutaito laajemmin, median parissa liikutaan. Ja sit vielä mä nostasin ton vitostehtävän, eli tarjotaan tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan, ni pitäs löytyä se peliharrastustila, mahollisuus oppii niist peleist, mahollisesti jopa työskennellä pelien parissa. Mitä ajatuksia, Heikki, nää sussa herättää?

Heikki Marjomaa: Varmasti, joo kyllä itsekin olen suuri vuoden 2016 kirjastolain ystävä ja fani. Joo, ehottomasti. Itekki oon joskus kouluttaessa käyttäny samoja slaideja. Että sieltä pykälät 2 ja 6 haltuun tosi hyvin, niin sieltä löytyy varmasti tarttumapintaa myös pelitoimintaan. Tosiaan tää tilahomma on silleen kiinnostava, että kirjaston tiloissa järjestettävällä pelitoiminnalta voi olla sellasiakin hyötyjä, että sitten ihmiset oppii ehkä käyttämään niitä tiloja myös itsenäisesti erilaisiin peliharrastuksiin. Tää on nähtävissä esimerkiks kirjastoissa, joissa on vaikka sanotaanko varattavia neuvottelutiloja, niin lautapelaajat ja roolipelaajat erittäin hyvin niitä varmasti kyllä mielellään hyödyntävät. Mutta kirjaston tehtävä on tässä tilanteessa sitten tehdä ne puitteet sellaseksi, että esimerkiksi jos halutaan sallia lautapelaajien tollaisen huoneen käyttö, niin silloin me ei voida laittaa et maksimivaraus on tunti. Koska se on sit niin, että se rajaa niin paljon pois sieltä lautapelejä ja oikeestaan kaikki roolipelit suoraan, jos se maksimivaraus on tunti. Että tällästen etsiminen on ehkä järkevää. Tokihan sitten ku ylipäänsä mietitään kirjaston tällaista toimintaa, joka liittyy oikeestaan mihin tahansa, niin tavoitteiden määrittelystä kannattaa lähteä ehkä liikkeelle. Et mitä tällä toiminnalla halutaan, halutaanko tällä lisätä pelisivistystä, halutaanko tällä tavottaa ei-käyttäjäryhmiä. Mikä se kärki, mikä opettaa meidän uusista tiloista ihmisille, että he oppis käyttää niitä itsenäisesti. Tai jotakin muuta. Niin vaikka niitä ei kirjais mihinkään sen kummemmin, mut niiden miettiminen on aika tärkeetä, koska sitten se on jotenkin itselle helpompaa ja sit myös on helpompaa perustella ulospäin sitä toimintaa kun sä tiedät, minkä takia sitä tehdään. Ja kun itse on löytäny sen merkityksen ja sen tärkeyden siitä pelikasvatuksellisestakin toiminnasta, niin sitten sitä on myös paljon motivoivampaa tehdä itse.

[musiikkia]

Pasi Kangas: Mulla jäi kaikki siihen, mistä sä alussa lähit liikkeelle että pelien itseisarvon tunnistaminen ja tunnustaminen. Toki sitä palataan varmaan tossa myöhemmissä kysymyksessä vielä näihin pelien hyödyntämiseen kirjastossa. Se, että peliä käyttää välineenä johonkin toiseen tavoitteeseen ni on toki mahollista, mutta kannattaa aina muistaa tätä, eli ne pelit itessään on siinä keskiössä.

Heikki Marjomaa: Just näin. Sit jos mietitään melkein mitä vaan pelejä, niin kirjastonäkökulmasta niiden tutkiminen, kun me nähdään ne kulttuurisisältöinä ja tarinoiden alustajana ja muuta, niin niiden erityispiirteiden tarkastelu voi olla kans kiinnostavaa. Se, että kun heittäydytään ja hypätään pelien maailmaan ja ihan oikeasti mietitään sitä, että mitä tapahtuu kun tarina ei yhtäkkiä olekaan lineaarinen. Meillä on kirjastossa ollu paljon tarinoita, niitä valitse mitä luet -kirjoja ja sen sellasia. Mutta pelien suhteen se on melkeinpä sääntö entä poikkeus, että ne on aika lailla mahdollisuuksia mennä tosi monella tavalla nää tarinat. Kirjastolaiset on tarinoiden ja tiedon talo, me tykätään tarinoista, niin tavallaan se saattaa olla myös kirjastolaiselle hyödyllistä hetkeks pysähtyä miettimään, että mitä jos vaikka mun lempparikirjassa, mun lempparileffassa oliskin jossakin vaiheessa päähenkilö tehnyt toisen valinnan ja se oiski menny toisel tavalla. Niin peleissä se on mahdollista ja sit sitä kautta voi myös löytää aika hyvin vaikkapa pelilukupiiriin tai johonkin muuhun sellasia kohtia, missä pysähdytään siinä tapahtumassa ja mietitään, että kuinka me halutaan että tämä tarina jatkuu. Ja tätä kautta päästään sellaseen tarinatyöskentelyyn ja tarinoiden työstämiseen ja tarinalliseen ajatteluun pelien avulla.

Pasi Kangas: Joo, toihan on peleissä just ihaninta, et siinä on semmosta vuorovaikutusta ja mahdollisuus tehdä valintoja. Että on se sitten pöytäroolipeli, missä on tosi paljonkin vapauksia, mut sitten monissa digitaalisissa peleissä myös pääsee suoraan vaikuttaa jos nyt ei siihen lopputulokseen, niin ainakin siihen, että miten sinne päästään. Musta oli Heikki tosi kiva, ku sä nostit esiin nuo kirjastojen erilaiset tilat ja tilavarauksiin liittyvät byrokraattiset asiat, esimerkiks että kuinka pitkäks aikaa sen tilan saa varata. Koska monessa kirjastossa saattaa olla vaikka semmonen tilanne, että on tosi vähän niitä tiloja, niille ois paljon kysyntää. Ei oikein henno antaa vaikka kolmeks tai neljäks tunniks johonki asiaan sitä tilaa käyttöön. Toinen voi olla että se tila on nimetty, esimerkiks et siel on vaikka piano, jolloin se on soittohuone, mut se oiski ainoa tila, mihin vois kokoontuu oven taakse rauhassa olemaan. Niin siinäkin on ehkä semmosta hankausta.

Heikki Marjomaa: Täytyy kyl kompata tossa, että tilat on yksi resurssi ja tilojen kartoitus on varmaan hyvä kans lähtökohta, missä tää meidän pelitoiminta voisi luontevimmin täällä tapahtua, missä se on. Ja siihenhän liittyy monta muuttujaa. Mikä on asiakkaille helpoin, mikä on sen kirjaston muun arjen pyörimisen kannalta helpoin asia, mikä on helpommin muunneltavissa sellaseks, että se toimii tehokkaasti tässä ja näin edespäin. Että sitä voi varmaan, kirjastoissa on niin paljon vaihtelua, niin jokaisessa kirjastossa voi ite miettiä että mikä olisi just teilläe se hyvä paikka. Ja voihan sitä aina näissä, voi osallistaa et voi kysyä myös. Ja jos järjestää jonkun, ei kannata ehkä pelätä sitä, että nyt teen valinnan ja sit se valinta ei toimikaan, niin se on ihan hyvä. Että tässä virheet on lahja ja niinku sanotaan niin voi todeta, että okei, no tossa tilassa tulikin yllättävä ongelma, kokeillaanpa tuota samaa juttua jossain toisessa tilassa. Että jos ei toimi neukkarissa, niin kokeilkaa vaikka tuulikaapissa ja niin edespäin. Mutta tilat ei oo ainoa resurssi, mitä pitää kartottaa, et sit pitää kartoittaa myös ehkä tekniset tilat. Sitten henkilökunnan osaaminen aika tärkeä resurssi näissä peli-. Ihmiset pelaa todella paljon, paljon enemmän kuin monesti ylipäänsä kerrotaan, niin teilläkin saattaa siellä kirjastossa olla peliharrastajia, jotka vaan ei oo tullu koskaan puheeks. Ja sit heidän määrä sitä metatason tietoa jostakin pelistä tai jostakin tietynlaisesta peliharrastamista voi olla ihan todella korkeeta. Se asia pitää jotenki valjastaa. Ja ihmiset yleensä tykkää tehä sellaisia asioita, mitä ne harrastaa, mistä ne tietää paljon. Niin jos teillä on peliharrastajia, niin käyttäkää hyödyksi. Sitte ehkä resurssiräntissä ku täs nyt ollaan, niin sitten myös ne sellaset et onko tähän työaikaa, onko tähän jonkunlaista budjettia, miten se toimii. Koska siitäkään ei tuu sit mitään, että pitäis tehä ns. oman työn päälle vielä sitten nää pelitoiminta-asiat. Se ei ole reilua eikä ole myöskään sit sellanen reilua, että siihen varataan aikaa vaik esihenkilön kanssa ja sitten muut ei arvosta sitä. Että se on ihan samanlaista työtä tämä pelitoimintojen järjestäminen kun vaikka vinkkausten tai jonku muiden tapahtumien tekeminen. Että se pitää varmaan siinä työyhteisössä todeta yhdessä, että tämä ihminen tekee tällasii sisätöiksi ja kaikkien on oltava tän asian kanssa ok. Koska oon joskus törmänny sellaseen, että kirjastoissa pelitoimintaa tekevät, ei ehkä nykyään enää niin paljon, mut sanotaanko tossa 5–10 vuotta sitten, niin sellaiset ihmiset ketkä teki paljon pelijuttuja ja anto siitä omasta osaamisestaan paljon tähän, niin helposti kohtasivat ylenkatsontaa ehkä konservatiivisemmilta kirjastolaisilta. Että sitä pitäs varoa.

Pasi Kangas: Mä aattelinki et jossain kohtaa nostetaan esiin Heikki tää sun pitkä historia pelien ja kirjastojen kanssa työskentelyssä. Mä jotenki ite nään tässä paljon yhteneväisyyksiä nykyään, sä puhuit tästä vähän niinku pelien altavastaaja-asemasta kirjastossa, mikä on havaittavissa kuitenki yhä, niin näeksä siinä yhtäläisyyksiä vaikka ihmisten kaa, jotka kirjastossa tekee somea? Vaikkapa nyt Tiktokkia tai Instagramia tai muuta, joka on kans semmonen osa kirjastotyötä, mikä ei tavallaan ehkä näy monelle tai se on erilaista työtä, mut siinäki on selkee oma kohderyhmä, joka sitä kautta saadaan kutsuttuu mukaan sinne kirjastoon.

Heikki Marjomaa: No ehkä joo ja ei. Että joo siksi, että se vaatii myös syvällistä osaamista. Se vaatii harrastuneisuutta, vaatii ehkä sitä ja paljon uuden oppimista ja kykyä omaksua asioita ja tehdä asioita erilain kuin perinteisesti kirjastoissa on tehty. Mutta sitten ei sen takia, et some-asiat on usein aika markkinoinnillisia ja viestinnällisiä. Ja pelien kanssa toimitaan sisältöjen kanssa. Ne on sitä sisältöjen avaamista ja ne on mun mielestä vielä enemmän sitä tavallaan kirjastojen ydintehtävää. Sitä, että me tuodaan se kulttuuri tarjolle ja paketoidaan se niin, että ihmiset pääsee siihen käsiksi. Samaa, mitä me tehdään kirjojen kanssa. Sama, mitä me tehdään musan kanssa. Sitten jonkun verran myös elokuvien ja leffatapahtumien suhteen, mutta nyt sitten myös pelien kanssa. Ja nää on tavallaan se, et joskus aikoinaan pelit nähtiin et ne olis ollu markkinoinnillinen asia, eli se nähtiin sellaisena sisäänheittotuotteena ja temppuna, millä houkutellaan ihmisiä kirjaston sitten näiden oikeiden palveluiden pariin. Sellainen ajattelu pitäis kitkeä tosi paljon. Että meidän täytyis saada ihmiset ymmärtämään, että pelit on samanlainen sisältö. Tältä osin ehkä sitten taas ei, että somen puolella mennään sinne viestintään ja markkinointiin enemmän.

Pasi Kangas: Joo, tosi hyvin sanottu. Mä mietin, tossa sivuttiin vähän jo näitä aiheita mutta tässä kysyttiin just tästä vielä, että mistä kannattaa alottaa. Niin oisko se sillai, että kannattaa ite alkaa pelaamaan jotaki, yleensä jo pelaat jotaki. Sitte kannattaa ottaa sitä asiasta selvää, eli perehtyy tietolähteisiin. Mutta myös sitten kannattaa, ja puhuit Heikki tästä, et kannattaa keskustella siellä työpaikalla, keskustella läheisten kanssa, ystävien kanssa siitä pelaamisesta ni siihen pääsee tavallaan sisälle siihen taikapiiriin niinku sanotaan. Että ymmärtää, että miks me halutaan olla niissä pelimaailmoissa ja viihdytään siellä ja mitä sieltä opitaan esimerkiks.

Haastattelija: Toi on kyllä totta. Teillä tuli jo useampikin tommonen, että miten kirjasto voisi hyödyntää pelejä ja pelaamista, mutta haluatteko siihen vielä lisätä jotaki?

Heikki Marjomaa: Ehkä sillee, että pelit ja pelilliset toiminnot on aika innostavia. Ja jos meillä on jotakin asioita, mitä me halutaan innostavammin tuoda, esimerkiks vaikka olen joskus nähny esimerkiks Seppo IO –pelejä, missä opetellaan kirjaston pohjapiirrosta, mistä kirjastosta löytyy mitäkin. Niin sen asian pelillistäminen voi olla ihan kiinnostavaa. Sitä ei silti kannata ehkä sillon varsinaisesti lähtee kutsumaan kirjastopeliksi, koska sil on välineellinen arvo sillä pelillä tässä.

Pasi Kangas: Mäki olin kirjottanu tänne oman paperiin, ku mietin näitä kysymyksiä et mitä teemoja meillä nousee esiin, ni varmaan tää ylisukupolvisuus. Puhutaan nykyään jonkin verran tämmösestä ylisukupolvisesta mediakasvatuksesta, niin pelitoiminnot ja pelaaminen on just semmosta, mihin on. Jos alkaa ensimmäistä pelitapahtumaa vaikka järjestää, niin lapsiperheille suunnattu pelitapahtuma on yleensä aika vetävä. Ja kannattee ottaa sitten mukaan myös monien eri sukupolvien pelejä sinne, koska siinä niitten ympärillä syntyy kivaa keskustelua ja toimintaa kun voi ollakki, että se ei välttämättä oo se perheen nuorimmainen, kelle se on tuttu peli tai joka sitä osaa pelata. Nähtiin muun muassa Lahen pääkirjastossa viime syksyn Game Övereissä ku pelattiin Super Nintendolla Mario Kartia, niin se olikin hauska että mistä ikäryhmästä löyty ne, ketkä pärjäs siinä pelissä aika-ajossa.

Heikki Marjomaa: Retropelit on maineeltaan ja on tunnustetusti aika vaikeita. Ja sit se, että on ihmiset, ketkä on kasvanu 80–90-luvulla pelien parissa, niin nykyään ajatellaan, että ne pelit mitä on silloin pelattu, on retroa. Tää on itse asiassa aika kiinnostava keskustelu ylisukupolvisuuden kontekstissa käydä. Että voi olla, et on nuorisoa, ketkä on tosi hyviä pelaamaan Fortnitea. Mutta sitte heitä niille vaikka joku, sanotaanko Kontra tai Mega Man 2 ja sanoo, että pelaa läpi tästä. Ni on kiinnostavaa nähdä, että loppujen lopuksi ne taidot on kumminki sit taitoja ja se taito on tavallaan jollakin lailla irrallaan siitä teoksesta. Että pelitaidot riippuu kiinnostuksesta ja jos tämmönen retropelien kanssa aikoinaan nuoruuttaan kasvanut ihminen, ni se taito ei tavallaan sillä lailla häviä. Ja se voi olla sit myös nuorilla aika elähdyttävää, että hei, toi on itse asiassa aika kova pelaa. Mutta just ei vaan niitä pelejä mitä mä pelaan, vaan noit toisii pelei. Et niis mä en pärjääkään ja näin eespäin.

Ja että tämmönen monilukutaito ja monipuolinen lukutaito, mistä kirjastolaissa puhutaan, monipuolisesta lukutaidosta, niin pelien pelaaminen on omalla tavallaan ja esimerkiks sen pelin ohjaaminen on se lukutaito sille medialle. Toki se on jo lukemisen edistämistä. Mutta ehkä mä oon jotenki pyöritelly monialustaisuutta. Sitä, että löytyy, no sanotaanko vaikka Witcheriä, niin sitä löytyy tosi monelle eri alustalle. Löytyy kirjoja ja leffoja ja pelejä ja lautapelejä ja roolipelejä ja kaikkea muuta, että se on hyödyllistä. Ja sitten niihin sisältöihin keskittyminen ylipäänsä on ja peliharrastuneisuuden edistäminen on varmasti lukemisen edistämistä sinänsä. Et jos sä onnistut innostamaan jonkun ihmisen jonkinlaiseen pelilliseen tarinaan, niin sitten sitä kauttahan tosi usein tulee aika luontevana tapana etsiä kaikki muutkin mediat, mitä siitä löytyy. Tosi hauskaa, en ihan tarkkaan muista, mitä oon kirjottanu siihen, mutta en epäile hetkeäkään, ettenkö allekirjoittas kaikkee, mitä oon kyllä sinne laittanu. Että jännää tulla tällee, otahan joku hyvä lainaus sieltä.

Pasi Kangas: Pelaamista voidaan hyödyntää lukemisen edistämisessä.

Heikki Marjomaa: Erittäin hyvä, joo. Ja se on monesti sitte, jos nyt ajatellaan ihan tekstien lukemista, niin sitäkin sisältyy peleihin ja peliharrastukseen hyvin paljon enemmän kuin moneen muuhun harrastukseen. Jos miettii jo pelien käsikirjoitusten kokoa, niin ne on monesti kirjasarjan verran sitä tekstiä ihan tollasessa, meillä on nyt ollu esimerkkinä vaik Witcher, mut otetaan toinen CD Project REDin toi Cyberpunk2077, niin se oli mun mielestä joku 3 500 sivua suurin piirtein sitä matskua siihen yhden pelin, ei edes mitään lisäosia, vaan siis ihan se pääpeli vaan, ni siihen tehtyä kirjallista sisältöä. Ja osa niistä tulee sen pelin mukana sitte äänenä, eli puhuttuna muiden hahmojen kerrontana. Osa tulee sille hahmolle tapahtuvana ikään ku ei-narratiivisena asiana, missä se ympäristö kertoo niitä tarinoita. Ja osa tulee sitten pelimaailmasta löytyvinä teksteinä, jotka pitää lukea, jotta siinä pelissä ymmärtää tehtävien kontekstin ja jotakin muuta. Että ehkä se on se, miten motivoituu sen pelin pelaamiseen, löytääkö siitä pelin haastavuudesta ja siitä, kuinka kehityn paremmaksi jotta pääsen eteenpäin, tyyliin From Softwaren pelien tyylisesti, vai onko se niin, että sä pelaat pelejä nauttiaksesi pelien tarinoista, niin ne on ihan erilaisia pelaajatyyppejä ja me ei voida suoraan sanoa, että miten me näiden molempien lukemista edistetään. Koska toinen on tosi lukemisorientoitunut ja kiinnostunut tarinoista ja toinen on taas kiinnostunu suorituksensa parantamisesta tän pelin pelaamisessa. Ne ei oo niin yksiselitteisiä nää asiat ehkä. Pitää tutustua ja lukee toi blogiteksti tarkemmin, mistä Pasi puhuit. Mä katoin että se on tullu kolme päivää sitten. Joo, täähän vaikuttaakin todella kiinnostavalta.