Äänitteen kesto: 24 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Sanna Bondas: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla/Flytande-podcastiin ja jaksoon, jonka aiheena on Kirjaston päivä ja kuntavaalit. 19.3. vietetään Kirjaston päivää, jonka tarkoitus on muistuttaa ainutlaatuisesta suomalaisesta ilmiöstä eli kirjastosta. Sama päivä on myös tasa-arvon ja Minna Canthin päivä. Mun nimi on Sanna Bondas ja mä toimin Vaasan kaupunginkirjastossa kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Ja tässä jaksossa mun kanssa keskustelemassa on kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Ida Jousmäki, tervetuloa.
Ida Jousmäki: Kiitos kiitos ja hyvää huomenta.
Sanna Bondas: Mua ihan ens alkuun kiinnostaisi kuulla, että minkälainen lukija sä olet ja mikä on sun suhde lukemiseen.
Ida Jousmäki: Jaa-a, no mun suhde lukemiseen, jos mä lähen ihan sieltä muistoista, ni en mä voi sanoa, että mä oisin pienestä lähtien mikään lukutoukka ollu, mutta kyllä mulla on semmosia jotain tiettyä lukumuistoja, esimerkiksi Viisikoista, ihan pienestä lähtien. Ja sit mä muistan, et semmonen isompi lukuelämys ensimmäinen oli semmonen ku Sofian maailma. Mä olin varmaan jossain ala-asteen, en nyt ihan ensimmäisiä luokkia, mut jotenkin siitä avautu semmonen, et ei vitsi, miten makee kirja ja semmonen flow-tila ehkä ensimmäinen. Ja sitten myöhemmin mä muistan nuoruusvuosilta semmosia lukumuistoja ku esimerkiksi Supernaiivi ja ehkä semmosia Anna-Leena Härkönen ja enemmän tämmösiä kuitenkin aika kevyitä, mut jotenkin oivaltavaa semmosta ajattelua. Ja sitte nuorena aikuisena tai no nuoruudessa silloin ku asuin Englannissa, niin mä muistan jotenkin sieltä jäi siihen lukemiseen liittyen nää upeet kirjakaupat, et jotenkin, en mä nyt tiedä, ostinko mä nyt niin usein niitä kirjoja siellä, mut jotenki sinne pääsi hypistelee ja kahville ja kavereitten kaa, niin se oli jotenkin semmonen elämys itsessään. Mut et sieltä Englannista ei oo kyllä varsinaisesti jääny, et mä olisin ruvennut lukemaan englanniksi. Et ehkä silloin luin jonkin verran, mut kyl mä nykyään kyllä suomeks luen kaikki. Ja tavallaan tän päivän lukija niin kyl mä myönnän, et ne äänikirjat on aika lailla vieny sitä tilaa, että harvemmin, loma-aikoina ehkä enemmän sitte, on se hetki, että nyt mä oon vaan ja luen. Et ehkä sit semmosessa arjessa tuntuu enemmän, että se jotenkin tuntuu passiiviselta, et pitää olla tekemässä vähän kotitöitä samalla ja kuunnella tai kävelyllä, matkalla töihin tai sitten illalla ennen kö menee nukkumaan, niin siinä hetkessä. Mut kyl mä näen, että ne äänikirjat on ehkä vähä ottanu tilaa. En mä tiedä, onks se hyvä vai huono asia, et sitte jos ei niitä olis, ni tulisiko sitten ollenkaan oltua kirjojen maailmassa. Ja tietenkin tämmöset podcastitkin sitten ehkä vähän syrjäyttää sitä niinku isompia teoksia varsinkin, et sit on helpompi tarttua johonkin puolen tunnin tai tunnin podcastiin. Mut että, mut kyl mä luen. Mitäs mä luen tai kuuntelen… En ehkä niin dekkareiden ystävä oo, mutta kyl mä myönnän, et kaikennäköinen autofiktio ja vähän tietokirjallisuutta ja semmosta, et en mä välttämättä edes mitään klassikoita ekana, niihin oo tarttumassa, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Että mä tossa vähän mietiskelin, et mitä mä oon viimeks kuunnellut tai lukenu, niin esimerkiks tuli semmonen ku Planetaarinen vaatekaappi, suosittelen, aivan yli mielenkiintonen, niinku sitä et kuinka vähän meiän pitäis oikeasti ostaa tai kuluttaa, että tää meijän planeetta edes jossain määrin, tota, en paljasta montako vaatekappaletta, mut se oli mielenkiintoinen ja aika kevyt kuitenkin. Ja kyl mä sit joululomalla Max Seeckiä dekkarin, yhden tai kaksi kuuntelin. Ja sit kolmas, mikä tuli mieleen, on tää Huokauksia luokasta, mikä on tosi mielenkiintonen tämmönen kahden opettajan kirjeenvaihtoprojekti, niin semmosia. Mut et luen, mutta tietenkin on semmonen olo, että aina voisi enemmänkin lukee.
Sanna Bondas: Joo. Mä ainaki samaistun tohon. Jo lapsena usein tuli kirjastossa käytyä ja tämmönen niinku haahuilu kirjastossa ja kirjakaupoissa on ihanaa.
Ida Jousmäki: Jep.
Sanna Bondas: Hei tota, sä oot toiminu nyt tän valtuustokauden aikana Vaasan kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtajana ja oot siltä paikalta nyt lähes neljän vuoden ajan kulttuurin eri toimintayksiköitä ja seurannu siinä samalla myös sitte kirjaston toimintaa. Niin miltä sulle kirjaston toiminta näyttäytyy? Voi olla kuntapäättäjänä tai sitte kuntalaisena.
Ida Jousmäki: Hmm, kyllähän se on yksi niistä paikoista, mitä pitää vaalia, että kirjastot on kaikille. Se on maksutonta ja yleissivistävää, ja ihan kirjastolakikin meitä velvoittaa sitä ylläpitämään. Että kyl mä näen, että kirjastot on äärimmäisen merkittävä juttu ja paikka oppia ja kohdata ja semmosia virikkeitä. Ja nimenomaan se avoimuus ja julkinen tila, että sinne voi tulla. Mut sit jos ajattelee tätä kulunutta neljää vuotta, mitä on tapahtunu, nii itse asias tää e-kirja, äänikirjajuttuhan on aivan huikea homma. Et ite en oo tutustunu siihen, että on tämmönen maksullinen vastaava versio, et pitäis nähä, mut et mä oon ymmärtänyt, et nyt se on tosi laaja, et siel oikeasti on paljo matskua kuunneltavissa velotuksetta. Et sehän on aivan huikea homma. Sittenhän meillä on Vaasa, ku on tulos tää kirjastoauto, että se on, onks se nyt lähes neljä vuotta, kun me ollaan oltu tuol lautakunnas, ni sitä on käsitelty tai on ollu monta vuotta, ikään kuin pitkä prosessi. Ja sehän on huikea, että vaikka on ollu näitä leikkauksia, niin se on siellä säilyny. Että se on tärkeä juttu, et pääsee kirjastoautoon sitte joka puolelle tätä kuntaa. Et kyllä se näyttäytyy monipuolisena. Ja tänäänkin meillä on Draama-salissa kokous, että tää kirjastohan on paljon muutaki ku ne kirjat, mikä on tietenki se tärkein juttu, mut et meillähän täällä Vaasaski toi upee Black Box, missä voi järjestää tapahtumia ja kokoontumisia, niin tosi jees.
Sanna Bondas: Joo. Ja toi on varmaan just se, niinku sanoitki, että nää aika monet asiat on semmosia pitkän juoksun asioita, et voi todella kauan joutuu tekemään töitä sen eteen, et miten perustellaan jotain investointeja. Joku kirjastoauton hankintakin niin se on kuitenkin meilläkin puolen miljoonan hankinta ja siitä on aika monta vuotta puhuttu, ennenkö ne menee kaikki toimielimet läpi ja saadaan se. Niin moni asia on sit tämmöst vähän maratontyyppistä touhua. Tossa sulla oli paljon noita, mä ajattelin seuraavaks kysyy vähän näistä vahvuuksista, mut sä jo luettelitki aika hyvin, et miten sä koet, et mitkä on niitä kirjaston vahvuuksia. Ja nyt tosiaan uutenahan toi valtakunnallinen e-kirjasto on siis ihan samalla tavalla erittäin pitkä prosessi, mutta nyt hyvin laajasti Suomessa käytössä. Ei nyt ihan kaikki kunnat oo mukana, mutta on merkittävä uusi palvelu ja sisältää kaiken aikaa kasvava ja kehittyvä e-äänikirjojen ja lehtien maksuton palvelu suomalaisille.
Ida Jousmäki: Ja joo, tossa ku sä mainitsit noi vahvuudet, niin just se vielä jotenkin se tilan, ei voi ajatella, et ne seinät on aina se tärkein juttu, mut että just se, että opiskelijat, nytki ku mä tulin tänne, niin tuolla oli noit opiskelijoita, et ei kaikilla oo varaa mennä mihkään Espresso Houseen eikä oo tarkotuskaan. Että ihan perinteisesti tullaan kirjastoon tekemään koulujuttuja tai lukemaan tai muuta. Niin se, ettei ainakaan oo siitä kiinni, ettei ois rauhallista tilaa opiskella tai muuta. Ja sitte toinen, mitä mä tossa ku kävelin tänne ylös, niin tämä kiertotalous, niin mun mielestä sekin on se vahvuus myös kirjastoissa, että se mahdollinen, et voi lainata vaikka muutaki, et ollaan ruvettu vähän ajatteleen tätä, mikä kirjastoissa on se alun perinkin idea, että kaikkien ei tartte ostaa sitä samaa kirjaa, vaan sitä lainataan, niin täällä voi lainata pelejä ja harrastevälineitä ja muita. Että ehkä siinä sit just se haaste, että missä ne rajat menee, ku on nää resurssit ja tietyt kirjaston tehtävät, ettei käy niinku vaikka Postille, että sitte on kaikkea muuta ku sitä postinjakelua. En mä nyt usko, et tää on se haaste, mutta tavallaan et tärkeintä on se lukutaidon ja sivistyksen vahvistaminen, mikä nyt tällä hetkellä todellakin toteutuu.
Sanna Bondas: Niin, ettei mennä liian kauaks siitä ydintehtävästä, koska sitte kyllähän varhaiskasvatuksella, perusopetuksella, toisella asteella ja kodeilla ynnä muilla on tehtävä lukutaitoon liittyen, mutta sit on semmosta, mikä on, mistä vain kirjasto vastaa, nii sitä meidän pitää huolehtia ja ylläpitää, niin ettei meillä myöskään muutu liian häilyväksi ikään kuin, et mitä me tehdään, et me ollaan kohta leikkaas tosiaan sitä nurmikkoo jossain [nauravat].
Ida Jousmäki: Mut kyllähän se on oikeasti semmonen, pitää vähän houkutella, tää maailma, näitä kaiken maailman ärsykkeitä on niin paljon, et kyl mä myönnän, et meijänki poika niin sit ku mä sanon, et no, et mennään kirjastoon, et sit sielt pari pleikkapelii voidaan samalla lainata tai muuta. Niin et kyl siinä on semmost vähän niinku, et sit saadaan mukaan ehkä niitäkin, keille se ei olis ihan se eka ajatus, että mitä tänään tehdään.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Joo, tää on juuri tää tasapainoilu. Ja ehkä liittyen tähän mun seuraavaan kysymykseen, ku kattoo meillä tilastoja, niin Vaasassa kirjastoo käyttää noin kolmannes asukkaista. Ja kuitenkin säännöllisesti törmätään siihen, että kirjasto nähdään jollakin tapaa vieraana tai vaikeana paikkana ja vähän sellasena hajuttomana ja mauttomana tilana, josta löytyy kirjoja. Et miten sun mielestä, ku kilpaillaan siit vapaa ajasta, et missä kirjastot pystyis sun mielestä parantaan tätä omaa tai nostamaan omaa häntäänsä vielä tai vastaamaan siihen vapaa-ajan ja ehkä erityisesti lasten ja nuorten lukuilon ja lukemisen edistämisen haasteeseen?
Ida Jousmäki: Joo, toi on hyvä kysymys. Et kyllähän se on nähty jo kaikissa, kaikenlaisissa tutkimuksissa, et se lukutaito on heikentyny, et niitä korvaavia tekemisiä on niin paljon, ettei malteta, ja itekki huomaa, et jos lukee hetken kirjaa, ni aa, no sit se juttu ja se juttuja ja se keskittyminen herpaantuu tosi helposti. Mut kyllähän sitten taas on toinen puoli sit tälle vaikka somelle tai muuta, et TikTokissa on ollu näit lukuhaasteita ja näitä, et kyl se sieltäki tavallaan, et ei kaikki, mikä siellä on somessa, ni on niin negatiivista tai ikään kuin vastakkainasettelua. Että kaikkea tarvitaan. Mä oon ehkä väärä henkilö sillä lailla vastaamaan tohon, et miten saadaan, et mä kuitenki elän tällaisessa omassa kuplassa tavallaan, että tän kaiken kulttuurin ja tämmösen parissa, että mä en näe sitä hajuttomana. Ja mulle aina jotenki kirjastot on vähän sama ku vaikka museot, että mul on just niinku sä sanoit, voi tulla haahuilemaan, et mä en ehkä esimerkiksi kirkossa käy, mut mulle tavallaan tämmöset on vähän semmosia pyhiä, tai en mä tiiä, onks pyhä oikein, mut semmonen vähän rauhoittumispaikka, et nyt mä oon vaan tässä, et mä voin löytää pari kirjaa tai sit mä voin olla löytämättä, vaikka Oodi Helsingissä voit mennä siellä pullakahvillekin vaan tai kattoo jotain näyttelyy. Ja teilläki on tuolla näyttely menossa tai lapset voi tulla päiväkodista kattoo jotain tapahtumaa tai niil on joku lukuhetki siellä. Että nytki mun toinen lapsi on eskarissa, ni sieltä kerrottiin, että ne on ollu aivan äärimmäisen hyviä, vai oliks se koulussa vai eskas vai sekä että, niin tämmösiä et joku tulee lukemaan. Et ylipäätään joku lukee sulle ääneen, niin sehän on aivan luksusta. Niin en mä tohon hajuttomuuteen…
Sanna Bondas: Sä et allekirjoita?
Ida Jousmäki: [nauraen] Mä en allekirjoita sitä.
Sanna Bondas: Se on hyvä.
Ida Jousmäki: Joo, mut mä en tiedä, oonks mä oikea henkilö tähän sanomaan. Mut että kyllähän se pitää myöntää, että kyllähän täs saa tehdä hommia, että tää lukutaito saadaan käyrää toiseen suuntaan ihan joka taholla. Että keksiä keinoja miten sitä lukemisen tai lukutaidon edistämistä saadaan aikaseks.
Sanna Bondas: Joo, kyllä. Ja täähän on aika, niinku sanoinkin, niin monen toimijan yhteispanos tarvitaan, että lukutaitoon ja lukuintoon pystytään vaikuttamaan. No, miten jos puhutaan kuntapäättäjistä, päätöksentekijöistä, niin minkälaiset kirjastoon liittyvät asiat on sun valtuustokaudella puhututtaneet päättäjien joukossa?
Ida Jousmäki: No, tässähän nyt oli, nythän on ollu tää kuluneet vuodet niin joka paikassa niin ei nyt mitään herkkua, että taloudellinen tilanne nyt on monissakin kunnissa huonontunu tai heikentyny. Että Vaasassakin me nähtiin viime vuonna näitä paljon erilaisia leikkauksia ja esimerkiks Palosaaren kirjasto oli lakkautusuhan alla ja onneks nyt sai jatkoaikaa, mut että kyllähän nää talousnäkymät on ollut heikot ja joka paikasta on jouduttu leikkaamaan myös meijän lautakunnan eli kulttuuri- ja liikuntapalveluihin liittyvistä toiminnoista. Mut että kyllä ainaki meijän lautakunnassa mä oon nähny, että se viesti, mitä tuodaan esille ja viedään eteenpäin, on se, että nää kirjastopalvelut on kuitenkin se tärkee osa meidän perusoikeuksia. Ja just että meillä on se perus kirjastolakikin, joka velvoittaa, että se tiedon saatavuus ja yhdenvertaisuus kaikilla siihen sivistykseen ja kulttuuriin on olemassa. Että tietenkin on ollu leikkauksia, mitkä on kohdistunu sitten myös näihin palveluihin, mutta en mä vielä olis huolissaan. Tietenkin sitten valtakunnallisella tasolla, ku kattoo tätä menoo ja näitä leikkauksia, niin sieltä lähtevä viesti ei ehkä puolla näitä kaikkien oikeuksia ja muita. Että sitä tietenki tässä katsoo kauhulla, että mitä sieltä vielä tulee.
Sanna Bondas: Nii ja nää on vähän myös semmosia, näihin liittyy myös näitä arvokeskusteluja sitte hyvin vahvasti. Itekki seurasin viime syksynä valtuuston budjettikäsittelyä, jossa tunnin verran Palosaaren kirjastosta puhuttiin puolesta ja vastaan. Ja sitte oli ihan mielenkiintosta kuunnella, että miten argumentoitiin sitte ja mikä siellä painoi sit vaakakupissa kelläkin. Ja toki tyytyväisiä ollaan nyt tähän tulokseen. Ja toivotaan, et tästä ei nyt mitään suuria taloushuolia tulis, mutta tosiaan ei tiedetä, miltä tulevaisuus lopulta näyttää.
Ida Jousmäki: Sehän on vähän sama nois kaikissa, mikä liittyy lähipalveluihin, että on se sitten lähikoulu tai lähikirjasto tai lähikauppa tai lähiterveysasema tai sun tie, mikä menee siitä läheltä. Et kaikki on tietenkin kiinnostuneita niistä oman asuinalueen palveluista. Ja se on hyväkin, että kaikki sitte pitää huolta ja ikään kuin puolustaa niitä omia, oman alueensa juttuja.
Sanna Bondas: Joo, ja tässähän nimenomaan Palosaaren kirjaston keississä oli kyllä erittäin vahvaa semmost kansalais- tai kaupunkilaisaktivismia siltä osin, että miten asiaa puolustettiin, mikä oli hieno asia.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Miten sun mielestä sitten, tunteeko päättäjät tarpeeks tämmösii sivistyspuolen ja tietysti tässä kohtaa erityisesti kirjaston toimintaan liittyviä asioita, että onks jotain, mitä meidän virkamiesten pitäs sun mielestä tehdä enemmän tai paremmin?
Ida Jousmäki: Tosi hyvä kysymys. Kyllä mä näen, että sitä tekemistä tuodaan esille. Mut se on sitten eri asia tietysti, miten hyvin se on sisäistetty se tosiasia, et se lukutaito on heikentyny ja ei nyt voi sanoa katoamassa, mutta semmoisiakin tapauksia on. Et jotenki ainahan se on, mitä ikinä, on se sitten valtuusto tai mikä tahansa päätöksenteko, niin se, mitä on tässä oppinut myös tän ensimmäisen valtuustokauden aikana, et se on tosi paljon helpompi jotenkin semmosia numeerisia arvoja mitata ja ikään kuin perustella. Et jos meille tuodaan joku asia, et hei, tääl on nyt tää satama, minne pitää laittaa x miljoonaa euroa, jotta tätä elinkeinoa saadaan kehitettyä ja tänne työvoimaa ja se vaikuttaa siihen ja tähän, et ne on ikään ku semmosia numeerisia juttuja. Et sitte taas jos mennään sanomaan, että hei, tää on tosi tärkee, et meil pysyy tää, on se sitte peruskoulu tai päiväkoti tai tämmöset pehmeet arvot, että millä sitä voidaan mitata sitä, että joku enenevissä määrin on syrjäytymistä tai kuplaudutaan tai ikään ku kasvaa ne erot vaikka oppimisessa tai muuta, niin se on niin, pitää kattoo niin pitkälle, et sitä on ehkä vaikea mitata. Niin sit siks jotenkin tuntuu, et sen takia niinku, totta kai mä uskon, että kaikki, ketä tuol on vaikuttamassa, niin ne haluaa, että lapsilla on hyvät koulut ja näin. Mut että jotenkin ne pehmeät arvot sitten siellä useimmiten näissä juhlapuheissa kuuluu ja näkyy, mut et sit ku tullaan taas siihen arkeen, ni okei, rahat on loppu ja näin. Et se on haastavaa kyllä.
Sanna Bondas: Joo, tää on just sitä, mitä täs kulttuuripuolen ja kirjastojen vaikuttamistyössä keskusteluttaa säännöllisesti, esimerkiksi kirjastonjohtajien tapaamisissa ja webinaareissa, että mietitään sitä, että minkälaista vaikuttamistyötä pitäis tehdä, että miten tuodaan niitä lukuja, mitä lukuja tuodaan esiin ja sit et miten sitä laadullista vaikutusta tuodaan esiin. Et mä en tiedä, onko kukaan keksiny aukotonta keinoa siihen, että miten vaikuttavuutta vaikka kulttuurin tuomaa, kirjaston tuomaa hyvinvointia pystytään todentamaan sillä lailla avaavasti tai järkevästi niin, että se vertautuis johonkin numeeriseen.
Ida Jousmäki: Niin, kyllä.
Sanna Bondas: Ja se aiheuttaa nää haasteet siitä, et millä tavalla me perustellaan sitä, et mihin me tarvitaan määrärahoja tai miks meillä pitää olla niit toimipisteitä jossain paikassa ja kun kirjastonkin osalta on kyse tämmösest hyvin peruspalvelusta. Mutta onks jotain vinkkivitosta, et minkälaista vaikutustyötä kirjastojen pitäs tehdä? Mitä sä kaipaisit, kun sä otat kantaa tai teet päätöksiä, niin mihin sä sen perustat?
Ida Jousmäki: Tos on ehkä vähän just se sama, et mä oon ite täs kulttuurikuplassa, niin sieltä käsin. Mut se on, toi on just noin, et kyllähän niitä joitakin numeroita sinne vaik ois kuinka kyse, et miten se saatais näkymään se, että se sivistyski on ikään ku pääomaa, et se ei oo pääomaa siellä tilillä, mut sitte jotta sä saat vaikka hyvän koulutuksen tai tasa-arvoisen aseman vaikka miesten ja naisten joukossa, et naiset saa kouluttautua ja mitä ikinä tuolla nyt sit totta kai Suomessa ollaan jo pitkällä tässä. Mutta et miten sitä semmosta vaikkapa tasa-arvoo ja yhdenvertaisuutta ja osallisuutta, mitä täälläkin nyt kirjastoissa on tää osallisuuden merkitys, niin miten sitä voidaan numeerisesti nyt arvottaa. Mut et ehkä just sitä tavallaan, et miten, mä en tiedä, miten nyt te virkamiehet voitte enempää tehdä mun mielestä, ainakin Vaasassa on tuotu hyvin esille tätä merkitystä, mut jotenki just se, että se kirjasto, että ku se on myös merkittävässä roolissa siinä vaikkapa siinä ihmisten osallistamisessa. Täähän on äänestyspaikkana usein vaikkapa, teillä on kaikkia kyselyitä tuolla ja teil on digitalkkari, ketä auttaa esimerkiksi iäkkäitä ja näin. Että kirjasto, et tulee semmonen olo kirjastossakin, että mä oon yhtä tärkeä ku kaikki muut ja mä voin vaikuttaa, mä voin kysellä, mä saan apua. Et must tuntuu, et se on tää koko yhteiskunnan tavallaan se breaking point tai se, että jos kuntalaisilla on semmonen olo, että mä voin vaikuttaa ja mun äänellä on väliä ja se, et mä lähetän jonneki sähköpostiin, että hei, tää homma ei toimi ja näin. Niin silloinhan me voidaan kehittyä. Ja se on nähty jo maailmasta Amerikasta ja muualta, että sitte ku se usko tavallaan menee siihen, et no, ei mua kuitenkaan kukaan kuuntele, ei tällä asialla, mun asialla oo väliä, niin sit ollaan jo aika syvällä suossa. Et jotenkin se kirjasto on mun mielestä siinäkin merkittävä, et se on semmonen osallistamisen tila kaikille. Ja esimerkiks nyt teil oli, ku sai nää pikkuset äänestää tästä kirjastoauton nimestä, ja just tämmöstä niinku tommosilla pienilläkin asioilla on se, että ne on aivan innoissaan, et hei, mä ehdotin tätä ja näin, niin saadaan ne mukaan tähän touhuun. Niin et ehkä semmonen jotenkin loppukaneetti, että sekä kirjastoissa että muualla, että ihmiset kannustetaan, että hei, mä pystyn ite olemaan mukana. Vaikka nyt ku täs oli tämmöinen sivujuonena tää, et miten voidaan kuntavaaleissa saada esille näitä kulttuuria tai ku ollaan menossa kohti kuntavaaleja, niin päättäjiä kiinnostumaan näistä asioista, niin just se, et nähdään se, et joka ikinen voi vaikuttaa sillä, on se sitten äänestäminen tai antamalla oman ehdotuksen kirjastoauton nimeksi tai muuta, niin sillähän tää homma saadaan pidettyä ikään ku kasassa.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Hei, kiitos paljon, Ida, tästä keskustelusta. Ja hyvää kevään jatkoa ja jäädään seuraamaan jännittävien kuntavaalien etenemistä.
Ida Jousmäki: Kiitos.
[musiikkia]
Våren bjuder än en gång på massor av evenemang! ÅKE ordnar en svensk träff för svenskspråkiga biblioteksanställda: ”Åkes träff om läsfrämjande” på Tammerfors huvudbibliotek Metso den 17 mars kl. 9–14.45. Dagens tema är seniortjänster i biblioteksarbetet. Smakbitar ordnas igen fredagen den 28 mars kl. 10.
Vi har skickat en inbjudan till AKEpampas gemensamma Teams-kanal. Via kanalen informerar vi om aktuella frågor inom vårt område och erbjuder våra utvecklingsteam en plattform för gemensam diskussion och utveckling. På den gemensamma plattformen kan alla biblioteksanställda i regionen se AKEpampas utbildningar och evenemang i kalendern och själva reservera det material som vi lånar ut. Det går också lätt att kommunicera med varandra över kommun- och nätverksgränserna. Vi uppdaterar fortsättningsvis utbildningsinformationen även på vår webbplats, men i den gemensamma kalendern kan ni fylla i ert eget biblioteks evenemang, så att ni får synlighet även utanför er egen kommun och får dela med er av era idéer till andra bibliotek. Reserveringskalendern hittar du i teamets mapp, där du kan fylla i dina egna reserveringar och alla medarbetare kan se vilka lådor som är lediga eller var de befinner sig. Transporten av lådorna ordnas fortfarande via AKEpampas.
Vi hoppas att alla biblioteksanställda ansluter sig till den gemensamma Teams-plattformen. Om du ännu inte har anmält dig, kan du göra det genom att skicka e-post till kai.lehtinen(at)vaasa.fi.
Musikteamet inleder året med ett gemensamt projekt där man försöker hitta evenemangsformat som gör det möjligt att tillhandahålla mångsidiga musiktjänster vid både större och mindre bibliotek. Projektet fortsätter under 2026 och finansieras av AKEpampas.
Seniorpampas får besök av Marjut Hepokangas, som berättar om sitt projekt inom seniortjänsterna.
AKEpampas år 2024 i siffror såg ut så här: Vi ordnade 2 närutbildningar och 32 distansutbildningar och evenemang, i vilket ingår våra egna utbildningar samt utbildningar och webbinarier via Liboppi och ÅKE. Av utbildningarna och evenemangen hölls 24 på finska, 6 på svenska och 3 på båda språken. I utbildningarna och evenemangen deltog sammanlagt 969 biblioteksanställda, medan massboktipsen nådde 5 665 skolelever. I utvecklingsgrupperna deltog 283 biblioteksanställda och våra podcast-avsnitt spelades upp 109 gånger.
I mars firas biblioteksdagen den 19 mars och det blir en riktig samlingsmånad. Vi ordnar en utbildning om samlingsarbete och magasinering den 12 mars kl. 9–11. Länk till utbildningen. VAKE och AKE-biblioteken har tillsammans utvecklat en samlingsdag, som kan ses live på Bibliotekskanalen den 25 mars.
Mars månads podcast-avsnitt: Biblioteket ur den kommunala beslutsfattarens synvinkel. Sanna Bondas diskuterar med Ida Jousmäki bland annat om biblioteksdagen och om kommunalvalets roll för biblioteksbesluten. Du kan lyssna på avsnittet här.
I december 2024 tillbringade jag tre dagar med att bekanta mig med biblioteken i Esbo. I Esbo finns fem stora s.k. regionala bibliotek och elva närbibliotek. Jag fick bekanta mig med de stora köpcentrumbiblioteken Lippulaivabiblioteket, Iso Omenas bibliotek och Entressebiblioteket samt med Köklax närbibliotek. Trots att Esbo bibliotek är en verkligt stor organisation jämfört med Seinäjokis bibliotek gör vi ändå samma arbete, givetvis med delvis olika tillvägagångssätt, resurser och i olika slags lokaler. I allmänhet är det just detta, alltså att få se olika slags tillvägagångssätt, som vidgar vyerna och får en att fundera på de egna sätten att arbeta. Jag hade inte besökt biblioteken i Esbo tidigare, annat än som kund i Sellobiblioteket.
Till att börja med fick jag höra att man i Esbo bibliotek har utvecklat en modell för mobil kundtjänst. Mobil kundtjänst innebär att kundtjänstdiskarna ersätts med mobila ståbord så att de anställda inte längre står bakom disken utan finns där kunderna rör sig, alltså mellan hyllorna. Esbo stadsbibliotek är numera en del av en processorganisation, vilket innebär att personalen rör sig mer mellan de olika verksamhetsställena. Enligt personalen uppstår på så sätt inga regionala, egna verksamhetssätt, utan kunderna får enhetlig service i samtliga bibliotek. Målet har också varit att effektivera användningen av personalresurserna så att resurserna kan användas för att bemöta kunderna och främja läskunnigheten. Serviceprocesserna för alla arbetsuppgifter och bland annat planeringen av arbetsskiften har centraliserats. På så sätt behöver inte alla biblioteksanställda hantera och sköta alla uppgifter i varje bibliotek, utan kunnandet och styrkorna fördelas mellan biblioteken. De anställda upplevde också att det numera finns mer tid och möjligheter för utveckling.
Leena Kaunisto, som är kundservicechef för barns och ungas delaktighet vid Esbovikens bibliotek och Iso Omenas bibliotek, visade mig runt så att jag fick bekanta mig närmare med de olika ställena. Man hade planerat ett verkligt mångsidigt program för mig. Jag fick höra mycket om biblioteksarbetet för barn och unga i biblioteken i Esbo, om evenemang och det samarbete som utförs såväl mellan biblioteken som även med andra aktörer. Flera olika anställda berättade om arbetsuppgifterna och verksamheten inom den egna processorganisationen. Under mitt besök kunde vi på ett bra sätt gå genom verksamhetssätten och utbyta erfarenheter.
Första dagen bekantade jag mig med det imponerande Lippulaivabiblioteket, som är det nyaste biblioteket i Esbo. Där fick jag höra mer om Esbos barn- och ungdomsprocess, utvecklargrupper, samarbetsformer med olika aktörer och bland annat om hur kunnandet är fördelat mellan de olika biblioteken. Vi talade också om klubbar, läsgosedjur och samarbetet med småbarnspedagogiken.
Andra dagen var turen kommen till Iso Omenas bibliotek, som är en del av servicetorget. Det är ett servicekoncept för offentlig service och där ingår ett bibliotek, ungdomsservice, barnrådgivning, hälsostation, mentalvårds- och missbrukarservice, Fpa, servicepunkt, Hello Espoo-info, Sysselsättning Esbo samt HUS laboratorium och bilddiagnostik.
Iso Omenas bibliotek
Under dagen fick jag även höra om skolsamarbetet i Esbo, i synnerhet om deras KULPS-biblioteksstig som erbjuds alla årskurser från förskoleundervisningen till andra stadiet. Biblioteken i Esbo har satsat på att främja barns och ungas läsande, bland annat genom riktade arbetstagarresurser och genom servicelöftet för Esbo stadsbiblioteks KULPS-biblioteksstig som går ut på att träffa varje grupp en gång per läsår. Det här följs även upp genom statistik. Om någon grupp inte kan nås, försöker man reda ut orsaken till det. Under dagen fick jag också delta i veckomötet för dem som har ansvar för servicen för barn och ungdomar. På mötet delade man bland annat med sig av sådant som man hade lyckats väl med, och man fick också kamratstöd och information om gemensamt planerade metoder för svåra situationer och bemötanden i arbetet. Esbo stadsbibliotek har fått ett nationellt pris för ungdomsarbete eftersom man främjat barns och ungas delaktighet, särskilt i de fem regionala biblioteken. I dessa bibliotek finns det lokaler som har planerats särskilt för unga där de kan hänga tillsammans och spela biljard, pingis eller konsolspel. I Esbo bibliotek arbetar även många proffs från andra områden: ungdomsarbetare, ordkonsthandledare, musikpedagoger och samhällspedagoger. En del av dem har även avlagt yrkesexamen inom biblioteksbranschen, t.ex. genom läroavtal.
Den tredje dagen åkte jag och Lena genast på morgonen till Köklax närbibliotek, som till lokalerna mer liknade min egen arbetsplats i Peräseinäjokis bibliotek med olika serviceformer. Alla närbibliotek i Esbo har även meröppet-service. Resten av dagen tillbringade jag i Entressebiblioteket, där jag och bibliotekets evenemangskoordinator gick genom bibliotekens evenemangsverksamhet och samarbetspartner. I praktiken har alla funktioner i Esbo centraliserats och även evenemangsverksamheten koncentreras till stora bibliotek, såväl med tanke på lokalerna som även med tanke på att avstånden är korta och området har fungerande kollektivtrafik. I biblioteken är syftet med att ordna evenemang i biblioteken att 90 % av evenemangen arrangeras av andra och att biblioteket fungerar som möjliggörare.
Till sist under mitt besök fick jag även delta i bibliotekspedagogernas möte där man presenterade ett nytt lärdomsprovsarbete som Esbo stadsbibliotek hade beställt. Syftet med lärdomsprovsarbetet var att utveckla nätverks- och arbetslivssamarbetet mellan Esbo stadsbibliotek och yrkesskolorna och att kartlägga deras förutsättningar. Utifrån detta utarbetade man anvisningar som är tänkta att stödja detta samarbete mellan biblioteket och yrkesskolorna. På mötet gick vi bland annat genom verksamhetsplanernas tidpunkter och praxis med tanke på våren och sommaren.
Jag skulle nog kunna konstatera om mitt besök att wow, vilken gästfrihet hela gänget visade och dessutom delade de med sig av sitt kunnande. Möjligheterna för oss biblioteksanställda att bekanta oss med arbetet i andra bibliotek stöder verkligen utvecklande av servicen samt nätverkande och kamratinlärning. Besöket piggade upp och inspirerade mig att utvecklas samt gjorde även att jag värdesätter mitt eget arbete mer. Dessutom hjälpte det mig att upptäcka mina egna färdigheter.
Kaija Lepistö, biblioteksfunktionär
Peräseinäjokis bibliotek med olika serviceformer
Seinäjokis stadsbibliotek
Riktigt gott nytt år!
För AKEpampas innebar december bland annat utbildningar om katalogisering och digital läskunnighet. Vi höll också föreläsningar för blivande bibliotekarier vid SEAMK om framtida förändringar och ökande behov inom musikbiblioteksarbetet.
AKEpampas verksamhetsplan för 2025 är nu färdig. Under 2025 betonar AKEpampas tre teman, som uppmärksammas i till exempel utbildningar, podcaster och arbetsgruppernas arbete. Temana är följande:
1. Framtidens verktyg
2. Den nationella läskunnighetsstrategin
3. Kulturell välfärd och arbetshälsa
Dessutom är årets fjärde prioritering att utveckla samarbetet, i synnerhet mellan biblioteksnätverken.
Ansvaret för Liboppi övergick till AKEpampas i början av året och vi ansvarar nu för dess verksamhet två år framåt.
Du kan läsa hela vår verksamhetsplan på vår webbplats www.akepampas.fi.
Tipscirkeln samlas igen 30.1.2025 och temat är då Bokhits i sociala medier.
Seniliinits mål för 2025 är att bekanta sig med ordkonst, att berätta om litteratur för seniorer, att dela praktiska idéer och att ge vägledning om hur man ordnar för lågtröskelevenemang. Årets första träff ordnas 29.1. SeniorPampas mål för 2025 är att aktivera frivilligarbetet, att nå seniorerna bättre, att utveckla hemtjänsten (Boken kommer) och att sammanställa boklistor med lämplig litteratur för seniorer. 22.1 får SeniorPampas besök av Åsa Persson från Sosele bibliotek i Sverige, som berättar om seniorservicen vid deras bibliotek. Musikteamet samlas 15.1 för att planera programmet under 2025.
Höstens sista direktörskaffe ordnades 4.12 kring sektorsövergripande ledarskap tillsammans med det regionala utvecklingsbiblioteket i Lahtis. Gäst var Eeva Nummi, som höll en föreläsning om digitalt ledarskap.
ÅKE arrangerar igen Bokkarusellen, som i år ordnas 22–23.1 på Luckan i Helsingfors och streamas på Bibliotekskanalen. Ny ledare för ÅKE är från och med februari Lena Sundström från regionförvaltningsverket.
För Liboppis gemensamma kurser finns nu ett gemensamt lösenord, men om du redan har hunnit inleda en kurs med det gamla lösenordet kan du använda det på plattformen tills du är färdig med kursen. De gamla lösenorden fungerar ännu i januari vid sidan av de nya. För regionala kurser finns fortsättningsvis egna lösenord. Du kan begära lösenord till kurserna på adressen akepampas@vaasa.fi.
Vi ordnar gemensamma utvecklingsdagar för biblioteksnätverken i vår region under 2025. Nätverksdagarna ordnas under olika månader, så om du inte kan delta i nätverksdagen för ditt eget område, kan du välja någon av de andra dagarna. Innehållet varierar en aning beroende på områdenas önskemål, men under alla nätverksdagar kommer vi att använda Topaasi-korten för att utveckla våra arbetsmetoder.
Januari månads podcast-avsnitt publiceras 15.1.2025. Årets första tema handlar om att ordnar litteraturfestivaler på biblioteket. Ämnet introduceras av Vasa stads kulturproducent Ilkka Nyqvist, som redan i flera år har ordnat Littfest i Vasa. Du hittar vår podcast på Spotify med rubriken Pinnalla/Flytande.
Voit kuunnella jakson täältä https://open.spotify.com/episode/6b6cTY3JACxavPXuoCp0Kt
Äänitteen kesto: 34 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa meidän podcastiin. Tämän osion aiheena on pelaaminen ja kirjasto ja mulla on täällä kaksi asiantuntijaa keskustelemasta pelaamisesta. Eli mediaohjaaja Heikki Marjomaa Asikkalan kunnankirjastosta ja mediakasvatuskoordinaattori Pasi Kangas Lahden AKEsta. Haluatteko itse kertoa lyhyesti, ketä te olette.
Heikki Marjomaa: No heipä hei, minä voin vaikka alottaa. Minä oon tosiaan Marjomaan Heikki, työskentelen täällä Asikkalan kirjastossa mediaohjaajana ja oon tehny kirjaston ja pelaamisen kanssa töitä pitkään. Aikasemmin olin tuolla Helsingin kaupunginkirjastossa ja sitä kautta toin pelaamista monissa muodoissaan kirjastoon ja suomalaisiin kirjastoihin. Kovin olen tyytyväinen siitä, että nykyään se on tärkeä osa kirjastojen arkea.
Pasi Kangas: Huomenta vaan, hei vaan kaikille. Mä oon Pasi Kangas, työskentelen mediakasvatuskoordinaattorina täällä Lahden kaupunginkirjaston alueellisessa kehittämistehtävässä, eli tuttavallisemmin tosiaan Lahden AKEssa. Mulla käynnisty nyt viides vuosi tässä koordinaattoritehtävässä ja sitä ennen mä järjestin pelitapahtumia Nokian kaupunginkirjastolla parisen vuotta. Tosi mukava olla täällä, kiitos kutsusta teijän podcastiin.
Haastattelija: Tervetuloa molemmille ja lähetään tästä heti ensimmäiseen kysymykseen pariin. Jos kirjastolainen haluaa alottaa pelillistä kasvatusta, niin miten hän vois lähteä tekemään esimerkiksi pelitapahtumaa tai sitten jotain peliryhmää tai pelaamiseen liittyvää tapaamisia?
Heikki Marjomaa: Täähän on jännä, mä voin tästä nyt napata heti. Tää pelillinen kasvatus, yleensä käytetään termiä pelikasvatus tai pelikasvatuksellinen asia, mutta tämä pelillinen kasvatus, niin mun mielestä se konnotaatio on ehkä tässä sellainen, että ikäänku pelillä olis välineellinen arvo tässä kasvatuksessa. Mä ehkä lähtisin ensimmäisenä siitä, että lähdetään siitä että sillä pelillä on itseisarvo, et se peli on itse tärkeä. Et se on kulttuurikasvatusta, se on teoskasvatusta, se on sitä samankaltaista kun vaikka kirjallisuuskasvatus on, tai elokuvakasvatus tai musiikkikasvatus. Että täs on kyse kirjaston näkökulmasta, peleissä, ihan kaikissa muodoissaan peleissä on kyse teoksista ja niiden teosten ympärillä tehtävästä kirjastotyöstä. Et ehkä se on se yksi aika olennainen pilari tässä asiassa. Et lähdetään siitä, että niille peleille annetaan niille kuuluva arvostus ja sitte sen ympärille lähdetään tekemään sitä toimintaa. Eli tavallaan ei niinkään lähetä tekemään kasvatusiltaa ja käytetä pelejä hyödyksi siinä, vaan lähetään tekemään peli-ilta ja tän pelitoiminnan kautta saavutetaan pelikasvatuksellisia tavoitteita, jos saatte kiinni mitä tarkotan tässä.
Pasi Kangas: Joo todellaki, Heikki, olisin lähteny ehkä vähän samoista näkökulmista liikkeelle. Mä mietin, katoin tätä kysymyksen alkupuolta et mistä kannattaa alottaa, niin mä alottasin sieltä kirjastolaista. Kirjastolaki ihan mahtava, siellä on kuusi tehtävää määritetty kirjastolle. Ja jos niitä lukasee läpi ja miettii, että minne kohtaan sinne pelit ja pelaaminen menis, niin aika moneen kohtaanhan ne menee. Eli heti ykkösenä tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin. Pitää olla pelejä kirjastossa ja niistä pitää löytyä tietoa. Toinen tehtävä on ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa, niin huolehditaan myös siitä pelikokoelman monipuolisuudesta ja uudistuvuudesta siellä kirjastossa. Mitä oon kirjastoissa vieraillu, ni aika hyvällä tolalla nää kaks asiaa musta tuntuu olevan. Kokoelmapuoli on tosi monessa kirjastossa nykyään kunnossa, mikä on tosi ilahduttava asia. Sitten nelostehtävässä puhutaan monipuolisten lukutaitojen tukemisesta. Pelilukutaito yhtenä lukutaitona siellä, medialukutaito laajemmin, median parissa liikutaan. Ja sit vielä mä nostasin ton vitostehtävän, eli tarjotaan tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan, ni pitäs löytyä se peliharrastustila, mahollisuus oppii niist peleist, mahollisesti jopa työskennellä pelien parissa. Mitä ajatuksia, Heikki, nää sussa herättää?
Heikki Marjomaa: Varmasti, joo kyllä itsekin olen suuri vuoden 2016 kirjastolain ystävä ja fani. Joo, ehottomasti. Itekki oon joskus kouluttaessa käyttäny samoja slaideja. Että sieltä pykälät 2 ja 6 haltuun tosi hyvin, niin sieltä löytyy varmasti tarttumapintaa myös pelitoimintaan. Tosiaan tää tilahomma on silleen kiinnostava, että kirjaston tiloissa järjestettävällä pelitoiminnalta voi olla sellasiakin hyötyjä, että sitten ihmiset oppii ehkä käyttämään niitä tiloja myös itsenäisesti erilaisiin peliharrastuksiin. Tää on nähtävissä esimerkiks kirjastoissa, joissa on vaikka sanotaanko varattavia neuvottelutiloja, niin lautapelaajat ja roolipelaajat erittäin hyvin niitä varmasti kyllä mielellään hyödyntävät. Mutta kirjaston tehtävä on tässä tilanteessa sitten tehdä ne puitteet sellaseksi, että esimerkiksi jos halutaan sallia lautapelaajien tollaisen huoneen käyttö, niin silloin me ei voida laittaa et maksimivaraus on tunti. Koska se on sit niin, että se rajaa niin paljon pois sieltä lautapelejä ja oikeestaan kaikki roolipelit suoraan, jos se maksimivaraus on tunti. Että tällästen etsiminen on ehkä järkevää. Tokihan sitten ku ylipäänsä mietitään kirjaston tällaista toimintaa, joka liittyy oikeestaan mihin tahansa, niin tavoitteiden määrittelystä kannattaa lähteä ehkä liikkeelle. Et mitä tällä toiminnalla halutaan, halutaanko tällä lisätä pelisivistystä, halutaanko tällä tavottaa ei-käyttäjäryhmiä. Mikä se kärki, mikä opettaa meidän uusista tiloista ihmisille, että he oppis käyttää niitä itsenäisesti. Tai jotakin muuta. Niin vaikka niitä ei kirjais mihinkään sen kummemmin, mut niiden miettiminen on aika tärkeetä, koska sitten se on jotenkin itselle helpompaa ja sit myös on helpompaa perustella ulospäin sitä toimintaa kun sä tiedät, minkä takia sitä tehdään. Ja kun itse on löytäny sen merkityksen ja sen tärkeyden siitä pelikasvatuksellisestakin toiminnasta, niin sitten sitä on myös paljon motivoivampaa tehdä itse.
[musiikkia]
Pasi Kangas: Mulla jäi kaikki siihen, mistä sä alussa lähit liikkeelle että pelien itseisarvon tunnistaminen ja tunnustaminen. Toki sitä palataan varmaan tossa myöhemmissä kysymyksessä vielä näihin pelien hyödyntämiseen kirjastossa. Se, että peliä käyttää välineenä johonkin toiseen tavoitteeseen ni on toki mahollista, mutta kannattaa aina muistaa tätä, eli ne pelit itessään on siinä keskiössä.
Heikki Marjomaa: Just näin. Sit jos mietitään melkein mitä vaan pelejä, niin kirjastonäkökulmasta niiden tutkiminen, kun me nähdään ne kulttuurisisältöinä ja tarinoiden alustajana ja muuta, niin niiden erityispiirteiden tarkastelu voi olla kans kiinnostavaa. Se, että kun heittäydytään ja hypätään pelien maailmaan ja ihan oikeasti mietitään sitä, että mitä tapahtuu kun tarina ei yhtäkkiä olekaan lineaarinen. Meillä on kirjastossa ollu paljon tarinoita, niitä valitse mitä luet -kirjoja ja sen sellasia. Mutta pelien suhteen se on melkeinpä sääntö entä poikkeus, että ne on aika lailla mahdollisuuksia mennä tosi monella tavalla nää tarinat. Kirjastolaiset on tarinoiden ja tiedon talo, me tykätään tarinoista, niin tavallaan se saattaa olla myös kirjastolaiselle hyödyllistä hetkeks pysähtyä miettimään, että mitä jos vaikka mun lempparikirjassa, mun lempparileffassa oliskin jossakin vaiheessa päähenkilö tehnyt toisen valinnan ja se oiski menny toisel tavalla. Niin peleissä se on mahdollista ja sit sitä kautta voi myös löytää aika hyvin vaikkapa pelilukupiiriin tai johonkin muuhun sellasia kohtia, missä pysähdytään siinä tapahtumassa ja mietitään, että kuinka me halutaan että tämä tarina jatkuu. Ja tätä kautta päästään sellaseen tarinatyöskentelyyn ja tarinoiden työstämiseen ja tarinalliseen ajatteluun pelien avulla.
Pasi Kangas: Joo, toihan on peleissä just ihaninta, et siinä on semmosta vuorovaikutusta ja mahdollisuus tehdä valintoja. Että on se sitten pöytäroolipeli, missä on tosi paljonkin vapauksia, mut sitten monissa digitaalisissa peleissä myös pääsee suoraan vaikuttaa jos nyt ei siihen lopputulokseen, niin ainakin siihen, että miten sinne päästään. Musta oli Heikki tosi kiva, ku sä nostit esiin nuo kirjastojen erilaiset tilat ja tilavarauksiin liittyvät byrokraattiset asiat, esimerkiks että kuinka pitkäks aikaa sen tilan saa varata. Koska monessa kirjastossa saattaa olla vaikka semmonen tilanne, että on tosi vähän niitä tiloja, niille ois paljon kysyntää. Ei oikein henno antaa vaikka kolmeks tai neljäks tunniks johonki asiaan sitä tilaa käyttöön. Toinen voi olla että se tila on nimetty, esimerkiks et siel on vaikka piano, jolloin se on soittohuone, mut se oiski ainoa tila, mihin vois kokoontuu oven taakse rauhassa olemaan. Niin siinäkin on ehkä semmosta hankausta.
Heikki Marjomaa: Täytyy kyl kompata tossa, että tilat on yksi resurssi ja tilojen kartoitus on varmaan hyvä kans lähtökohta, missä tää meidän pelitoiminta voisi luontevimmin täällä tapahtua, missä se on. Ja siihenhän liittyy monta muuttujaa. Mikä on asiakkaille helpoin, mikä on sen kirjaston muun arjen pyörimisen kannalta helpoin asia, mikä on helpommin muunneltavissa sellaseks, että se toimii tehokkaasti tässä ja näin edespäin. Että sitä voi varmaan, kirjastoissa on niin paljon vaihtelua, niin jokaisessa kirjastossa voi ite miettiä että mikä olisi just teilläe se hyvä paikka. Ja voihan sitä aina näissä, voi osallistaa et voi kysyä myös. Ja jos järjestää jonkun, ei kannata ehkä pelätä sitä, että nyt teen valinnan ja sit se valinta ei toimikaan, niin se on ihan hyvä. Että tässä virheet on lahja ja niinku sanotaan niin voi todeta, että okei, no tossa tilassa tulikin yllättävä ongelma, kokeillaanpa tuota samaa juttua jossain toisessa tilassa. Että jos ei toimi neukkarissa, niin kokeilkaa vaikka tuulikaapissa ja niin edespäin. Mutta tilat ei oo ainoa resurssi, mitä pitää kartottaa, et sit pitää kartoittaa myös ehkä tekniset tilat. Sitten henkilökunnan osaaminen aika tärkeä resurssi näissä peli-. Ihmiset pelaa todella paljon, paljon enemmän kuin monesti ylipäänsä kerrotaan, niin teilläkin saattaa siellä kirjastossa olla peliharrastajia, jotka vaan ei oo tullu koskaan puheeks. Ja sit heidän määrä sitä metatason tietoa jostakin pelistä tai jostakin tietynlaisesta peliharrastamista voi olla ihan todella korkeeta. Se asia pitää jotenki valjastaa. Ja ihmiset yleensä tykkää tehä sellaisia asioita, mitä ne harrastaa, mistä ne tietää paljon. Niin jos teillä on peliharrastajia, niin käyttäkää hyödyksi. Sitte ehkä resurssiräntissä ku täs nyt ollaan, niin sitten myös ne sellaset et onko tähän työaikaa, onko tähän jonkunlaista budjettia, miten se toimii. Koska siitäkään ei tuu sit mitään, että pitäis tehä ns. oman työn päälle vielä sitten nää pelitoiminta-asiat. Se ei ole reilua eikä ole myöskään sit sellanen reilua, että siihen varataan aikaa vaik esihenkilön kanssa ja sitten muut ei arvosta sitä. Että se on ihan samanlaista työtä tämä pelitoimintojen järjestäminen kun vaikka vinkkausten tai jonku muiden tapahtumien tekeminen. Että se pitää varmaan siinä työyhteisössä todeta yhdessä, että tämä ihminen tekee tällasii sisätöiksi ja kaikkien on oltava tän asian kanssa ok. Koska oon joskus törmänny sellaseen, että kirjastoissa pelitoimintaa tekevät, ei ehkä nykyään enää niin paljon, mut sanotaanko tossa 5–10 vuotta sitten, niin sellaiset ihmiset ketkä teki paljon pelijuttuja ja anto siitä omasta osaamisestaan paljon tähän, niin helposti kohtasivat ylenkatsontaa ehkä konservatiivisemmilta kirjastolaisilta. Että sitä pitäs varoa.
Pasi Kangas: Mä aattelinki et jossain kohtaa nostetaan esiin Heikki tää sun pitkä historia pelien ja kirjastojen kanssa työskentelyssä. Mä jotenki ite nään tässä paljon yhteneväisyyksiä nykyään, sä puhuit tästä vähän niinku pelien altavastaaja-asemasta kirjastossa, mikä on havaittavissa kuitenki yhä, niin näeksä siinä yhtäläisyyksiä vaikka ihmisten kaa, jotka kirjastossa tekee somea? Vaikkapa nyt Tiktokkia tai Instagramia tai muuta, joka on kans semmonen osa kirjastotyötä, mikä ei tavallaan ehkä näy monelle tai se on erilaista työtä, mut siinäki on selkee oma kohderyhmä, joka sitä kautta saadaan kutsuttuu mukaan sinne kirjastoon.
Heikki Marjomaa: No ehkä joo ja ei. Että joo siksi, että se vaatii myös syvällistä osaamista. Se vaatii harrastuneisuutta, vaatii ehkä sitä ja paljon uuden oppimista ja kykyä omaksua asioita ja tehdä asioita erilain kuin perinteisesti kirjastoissa on tehty. Mutta sitten ei sen takia, et some-asiat on usein aika markkinoinnillisia ja viestinnällisiä. Ja pelien kanssa toimitaan sisältöjen kanssa. Ne on sitä sisältöjen avaamista ja ne on mun mielestä vielä enemmän sitä tavallaan kirjastojen ydintehtävää. Sitä, että me tuodaan se kulttuuri tarjolle ja paketoidaan se niin, että ihmiset pääsee siihen käsiksi. Samaa, mitä me tehdään kirjojen kanssa. Sama, mitä me tehdään musan kanssa. Sitten jonkun verran myös elokuvien ja leffatapahtumien suhteen, mutta nyt sitten myös pelien kanssa. Ja nää on tavallaan se, et joskus aikoinaan pelit nähtiin et ne olis ollu markkinoinnillinen asia, eli se nähtiin sellaisena sisäänheittotuotteena ja temppuna, millä houkutellaan ihmisiä kirjaston sitten näiden oikeiden palveluiden pariin. Sellainen ajattelu pitäis kitkeä tosi paljon. Että meidän täytyis saada ihmiset ymmärtämään, että pelit on samanlainen sisältö. Tältä osin ehkä sitten taas ei, että somen puolella mennään sinne viestintään ja markkinointiin enemmän.
Pasi Kangas: Joo, tosi hyvin sanottu. Mä mietin, tossa sivuttiin vähän jo näitä aiheita mutta tässä kysyttiin just tästä vielä, että mistä kannattaa alottaa. Niin oisko se sillai, että kannattaa ite alkaa pelaamaan jotaki, yleensä jo pelaat jotaki. Sitte kannattaa ottaa sitä asiasta selvää, eli perehtyy tietolähteisiin. Mutta myös sitten kannattaa, ja puhuit Heikki tästä, et kannattaa keskustella siellä työpaikalla, keskustella läheisten kanssa, ystävien kanssa siitä pelaamisesta ni siihen pääsee tavallaan sisälle siihen taikapiiriin niinku sanotaan. Että ymmärtää, että miks me halutaan olla niissä pelimaailmoissa ja viihdytään siellä ja mitä sieltä opitaan esimerkiks.
Haastattelija: Toi on kyllä totta. Teillä tuli jo useampikin tommonen, että miten kirjasto voisi hyödyntää pelejä ja pelaamista, mutta haluatteko siihen vielä lisätä jotaki?
Heikki Marjomaa: Ehkä sillee, että pelit ja pelilliset toiminnot on aika innostavia. Ja jos meillä on jotakin asioita, mitä me halutaan innostavammin tuoda, esimerkiks vaikka olen joskus nähny esimerkiks Seppo IO –pelejä, missä opetellaan kirjaston pohjapiirrosta, mistä kirjastosta löytyy mitäkin. Niin sen asian pelillistäminen voi olla ihan kiinnostavaa. Sitä ei silti kannata ehkä sillon varsinaisesti lähtee kutsumaan kirjastopeliksi, koska sil on välineellinen arvo sillä pelillä tässä.
Pasi Kangas: Mäki olin kirjottanu tänne oman paperiin, ku mietin näitä kysymyksiä et mitä teemoja meillä nousee esiin, ni varmaan tää ylisukupolvisuus. Puhutaan nykyään jonkin verran tämmösestä ylisukupolvisesta mediakasvatuksesta, niin pelitoiminnot ja pelaaminen on just semmosta, mihin on. Jos alkaa ensimmäistä pelitapahtumaa vaikka järjestää, niin lapsiperheille suunnattu pelitapahtuma on yleensä aika vetävä. Ja kannattee ottaa sitten mukaan myös monien eri sukupolvien pelejä sinne, koska siinä niitten ympärillä syntyy kivaa keskustelua ja toimintaa kun voi ollakki, että se ei välttämättä oo se perheen nuorimmainen, kelle se on tuttu peli tai joka sitä osaa pelata. Nähtiin muun muassa Lahen pääkirjastossa viime syksyn Game Övereissä ku pelattiin Super Nintendolla Mario Kartia, niin se olikin hauska että mistä ikäryhmästä löyty ne, ketkä pärjäs siinä pelissä aika-ajossa.
Heikki Marjomaa: Retropelit on maineeltaan ja on tunnustetusti aika vaikeita. Ja sit se, että on ihmiset, ketkä on kasvanu 80–90-luvulla pelien parissa, niin nykyään ajatellaan, että ne pelit mitä on silloin pelattu, on retroa. Tää on itse asiassa aika kiinnostava keskustelu ylisukupolvisuuden kontekstissa käydä. Että voi olla, et on nuorisoa, ketkä on tosi hyviä pelaamaan Fortnitea. Mutta sitte heitä niille vaikka joku, sanotaanko Kontra tai Mega Man 2 ja sanoo, että pelaa läpi tästä. Ni on kiinnostavaa nähdä, että loppujen lopuksi ne taidot on kumminki sit taitoja ja se taito on tavallaan jollakin lailla irrallaan siitä teoksesta. Että pelitaidot riippuu kiinnostuksesta ja jos tämmönen retropelien kanssa aikoinaan nuoruuttaan kasvanut ihminen, ni se taito ei tavallaan sillä lailla häviä. Ja se voi olla sit myös nuorilla aika elähdyttävää, että hei, toi on itse asiassa aika kova pelaa. Mutta just ei vaan niitä pelejä mitä mä pelaan, vaan noit toisii pelei. Et niis mä en pärjääkään ja näin eespäin.
Ja että tämmönen monilukutaito ja monipuolinen lukutaito, mistä kirjastolaissa puhutaan, monipuolisesta lukutaidosta, niin pelien pelaaminen on omalla tavallaan ja esimerkiks sen pelin ohjaaminen on se lukutaito sille medialle. Toki se on jo lukemisen edistämistä. Mutta ehkä mä oon jotenki pyöritelly monialustaisuutta. Sitä, että löytyy, no sanotaanko vaikka Witcheriä, niin sitä löytyy tosi monelle eri alustalle. Löytyy kirjoja ja leffoja ja pelejä ja lautapelejä ja roolipelejä ja kaikkea muuta, että se on hyödyllistä. Ja sitten niihin sisältöihin keskittyminen ylipäänsä on ja peliharrastuneisuuden edistäminen on varmasti lukemisen edistämistä sinänsä. Et jos sä onnistut innostamaan jonkun ihmisen jonkinlaiseen pelilliseen tarinaan, niin sitten sitä kauttahan tosi usein tulee aika luontevana tapana etsiä kaikki muutkin mediat, mitä siitä löytyy. Tosi hauskaa, en ihan tarkkaan muista, mitä oon kirjottanu siihen, mutta en epäile hetkeäkään, ettenkö allekirjoittas kaikkee, mitä oon kyllä sinne laittanu. Että jännää tulla tällee, otahan joku hyvä lainaus sieltä.
Pasi Kangas: Pelaamista voidaan hyödyntää lukemisen edistämisessä.
Heikki Marjomaa: Erittäin hyvä, joo. Ja se on monesti sitte, jos nyt ajatellaan ihan tekstien lukemista, niin sitäkin sisältyy peleihin ja peliharrastukseen hyvin paljon enemmän kuin moneen muuhun harrastukseen. Jos miettii jo pelien käsikirjoitusten kokoa, niin ne on monesti kirjasarjan verran sitä tekstiä ihan tollasessa, meillä on nyt ollu esimerkkinä vaik Witcher, mut otetaan toinen CD Project REDin toi Cyberpunk2077, niin se oli mun mielestä joku 3 500 sivua suurin piirtein sitä matskua siihen yhden pelin, ei edes mitään lisäosia, vaan siis ihan se pääpeli vaan, ni siihen tehtyä kirjallista sisältöä. Ja osa niistä tulee sen pelin mukana sitte äänenä, eli puhuttuna muiden hahmojen kerrontana. Osa tulee sille hahmolle tapahtuvana ikään ku ei-narratiivisena asiana, missä se ympäristö kertoo niitä tarinoita. Ja osa tulee sitten pelimaailmasta löytyvinä teksteinä, jotka pitää lukea, jotta siinä pelissä ymmärtää tehtävien kontekstin ja jotakin muuta. Että ehkä se on se, miten motivoituu sen pelin pelaamiseen, löytääkö siitä pelin haastavuudesta ja siitä, kuinka kehityn paremmaksi jotta pääsen eteenpäin, tyyliin From Softwaren pelien tyylisesti, vai onko se niin, että sä pelaat pelejä nauttiaksesi pelien tarinoista, niin ne on ihan erilaisia pelaajatyyppejä ja me ei voida suoraan sanoa, että miten me näiden molempien lukemista edistetään. Koska toinen on tosi lukemisorientoitunut ja kiinnostunut tarinoista ja toinen on taas kiinnostunu suorituksensa parantamisesta tän pelin pelaamisessa. Ne ei oo niin yksiselitteisiä nää asiat ehkä. Pitää tutustua ja lukee toi blogiteksti tarkemmin, mistä Pasi puhuit. Mä katoin että se on tullu kolme päivää sitten. Joo, täähän vaikuttaakin todella kiinnostavalta.
I oktober deltog AKEpampas i de baltiska ländernas bibliotekssymposium i Warszawa i Polen. Temat för symposiet var bibliotekens roll i arbetet med att värna om och sprida kulturarvet. Under det två dagar långa seminariet behandlades bl.a. modellen för de allmänna biblioteken i Hamburg, och det var roligt att se att den var så lik det finländska systemet. Bibliotekslokalen påminde mycket om våra bibliotek, och biblioteket hade tillgång till VR-glasögon och robotar. I Hamburg ligger man ändå steget efter när det gäller meröppet, för det har införts först nu. Biblioteken i Lettland presenterades av Baiba Ivane. I sitt anförande frågade hon sig om biblioteket är ett opolitiskt område. Anförandet handlade om språkpolitik, eftersom det lettiska språkområdet är litet och nästan halva befolkningen talar ryska. Är det då rätt att biblioteket betjänar på andra språk än lettiska? Språket är en del av kulturen och kulturarvet, varför det är ytterst viktigt att upprätthålla den språkliga minoriteten i det egna landet. Biblioteken har en tydlig riktlinje: eftersom landets officiella språk är lettiska, är det också det språk som används bland lokalbefolkningen. Det fick mig att reflektera över Finlands språkpolitik. På de finländska biblioteken har invandrarna beaktats i berömvärd utsträckning genom att erbjuda dem kunskap och tjänster på deras eget språk, men i en stor del av de finländska biblioteken är det inte möjligt att få betjäning på till exempel samiska eller ens på svenska.
Den andra dagen handlade mer om databaser och om de baltiska ländernas samarbete via historiska kulturbundenheter. Jussi-Pekka Hakkarainen från Finlands nationalbibliotek berättade om hur nationalbiblioteket via ett omfattande samarbete med Uppsala universitetsbibliotek och Kungliga biblioteket har lyckats digitalisera så mycket som möjligt av det material som gick förlorat i Åbo brand. Målet är att den ursprungliga Fennica-samlingen ska vara allmänt tillgänglig i digitalt format senast 2027, då det har gått 200 år sedan branden.
Seniorteamen samlas igen i november. Geir Byrkjeland berättar då om kulturkompisverksamheten, medan Katarina Barkar från Pedersöre bibliotek presenterar Escaperoom för seniorer och Anu Koivula berättar om Mukanetti.
Tillsammans med Lahden AKE ordnar vi en tvådelad kaffeträff för direktörer 6.11 och 4.12. Temat är sektorsövergripande ledarskap och dess fördelar och utmaningar i direktörsarbetet. Träffen i december besöks av doktor Eeva Nummi, som berättar om dialogiskt ledarskap.
I november besöker AKEpampas fängelsebiblioteket i Vasa, vars verksamhetsmodell avviker en hel del från de andra biblioteken i regionen. Det är årets sista biblioteksbesök.
Musikteamet får besök av Matti Pajarinen från Teosto. Han talar om upphovsrätten och hur den bör beaktas i bibliotekets evenemang och publikationer.
Vi är också med och planerar utvecklingen av framtidens bibliotekstjänster vid SEAMK.
Åke planerar programmet för Bokkarusellen som ordnas i början av året. På våren ordnas en träff för svenskspråkiga bibliotekarier i Tammerfors. I mars kan man lyssna på Smakbitar på finska. En höstträff med förlagen ordnas 22.11.2024. Åke utarbetar också en svenskspråkig Liboppi-kurs om barnbiblioteksarbete, som är avsedd för nybörjare inom barnbiblioteksarbete.
I Liboppi finns nu kursen bibliotekspedagogik och snart också en ny kurs om boktips i samarbete med Marika Helovuo.
Barn- och ungdomsteamen bestämde att massboktipsen fortsätter enligt samma mönster som tidigare. Den finskspråkiga barnbiblioteksdagen ordnas i Seinäjoki 9.5.2025 och den svenskspråkiga i Närpes 8.5.2025, båda på temat Ungdomar och läsning.
Lyssna om spelen i biblioteket från Pinnalla/Flytande | Podcast on Spotify
Månadsbrevet tar nu julpaus. Vi önskar er alla en fin avslutning på året!
Vår servicechef Jimmy Pulli har tagit tjänstledigt två år och han vikarieras från och med 30.9.2024 av Marika Sykkö. Hon nås på adressen marika.sykko@vaasa.fi och på telefonnumret 040 198 5667.
Under biblioteksturnén i september fick vi besöka fascinerande bibliotek i vårt område. Två av dem var biblioteket i Bötom, som finns i en gammal livsmedelsbutiks lokaler, och Kaskö bibliotek som är tillfälligt inhyst i den tidigare kyrkan. Vi bekantade oss också med Seinäjokis nya bokbuss Valo, med biblioteksfilialerna i Peräseinäjoki och Ylistaro samt med Korsholms huvudbibliotek.
Vår studieresa till Jyväskylä startade tidigt på morgonen, men vi var på gott humör och umgicks med våra kollegor under den långa resan. Vi fick ett fantastiskt resväder; framme i Jyväskylä var det 26 grader varmt och strålande solsken. En del av gänget åt på Toivolan vanha piha, där vi fick beundra hantverksprodukter och känna på härliga garner i garnaffären Titityy. På hiphopbiblioteket fick vi höra om ett nytt slags musikbiblioteksarbete, som riktar sig i synnerhet till unga och som startades i samarbete med Kulttuuriyhdistys TUFF 2013. Biblioteket ordnar bland annat verkstäder för ungdomar.
Den 11 oktober 2024 kl. 9.30–11.00 ordnar Åke en beredskapsverkstad för de svenskspråkiga områdena. Den 22 november 2024 ordnas en höstträff med förlagen kl. 10–12. Där utlovas boknyheter och en paneldebatt om den typiska finlandssvenska läsaren – vilken uppfattning har bibliotekarierna och förlagsredaktörerna om målgruppens intressen. I mars är det igen dags för Smakbitar.
Under de följande två åren är det vi på AKEpampas som bär ansvaret för Liboppi. Det här ansvaret innebär kommittéarbete (bl.a. möteskallelser), uppgörande av verksamhetsplanen samt ansvar för marknadsföringen och AKE- och VAKE-bibliotekens gemensamma Liboppi-budget. Kommittén fattar alla beslut tillsammans och ansvarar för kursernas pedagogiska innehåll och utvecklar plattformen tillsammans med AKE i Åbo, som ansvarar för det tekniska underhållet av plattformen.
I oktober månads podcast-avsnitt talar Päivi Litmanen-Peitsala om upphovsrättslagen och hur den kunde förtydligas ur biblioteksarbetets perspektiv. Du kan lyssna på avsnittet här.
Den 16 oktober får digitaliseringsgruppen får besök av Esa Riutta, som ger en introduktion till AI och tipsar om hur AI kan utnyttjas i bibliotekstjänsterna.
Den 10 oktober ordnas en speldag tillsammans med LAKEpampas på temat Spel och lek på biblioteket.
Lanukkaat och Barnpampas samlas igen den 1 oktober för att lyssna till en presentation om ERTEs verksamhet.
Seniliinit lärde sig om Seniorsurf-verksamheten med Emmaleena Niemi. Träffen gav en inblick i mångfalden av digital handledning för äldre på biblioteket. Seniorpampas besöktes av Anna Forsman och Johanna Nordmyr som berättade om hur @geingonline kan sänka de äldres tröskel för att uträtta ärenden på nätet och om hur man kan nätverka via internet.
Musikteamet träffades via Teams. De fick bekanta sig med mångsidiga musiktjänster som en del av bibliotekstjänsterna, med hjälp av studioverksamhet och medietjänster. Dagens utbildare var Max Bäckman, Geir Byrkjeland och Timo Nevala.
I oktober ges information om Celias förändringar på svenska den 15 oktober och på finska den 29 oktober. Den 22 oktober kan du lyssna på bidragsinfo som ordnas i samarbete med AKEPIKE och regionförvaltningsverket. Den 24 oktober är det igen dags för Långfika där vi får utbyta erfarenheter med bibliotek i Sverige. I oktober deltar AKEpampas också i de baltiska ländernas bibliotekssymposium i Warszawa i Polen.
Du kan lyssna avsnittet här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Du kan hitta mer information på sidan www.biblioteken.fi
tekijänoikeus2.wav
Äänitteen kesto: 31 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampas Pinnalla -podcastin pariin. Aiheena tänään tekijänoikeudet. Vieraana on Päivi Litmanen-Peitsala VAKE:sta. Tervetuloa.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kiitoksia.
Haastattelija: Kertoisitko itsestäsi jotain?
Päivi Litmanen-Peitsala: Niin siis Päivi Litmanen-Peitsala, viestinnän suunnittelija. VAKE-nimitys tarkoittaa valtakunnallista kehittämistehtävää. Mun sijainti on Helsinki, mutta tällä hetkellä meidän keittiö. Mä teen valtakunnallisesti töitä.
Syy, että olen nyt puhumassa viestinnän ja kirjastotyön näkökulmasta tekijänoikeuksista, on se, että niiden parissa on tullu tehtyy töitä. Ihan normaalin oman työn ohessa koko ajan yrittänyt pysyä kartalla siitä, et mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Se on vähitellen ajanut sitten siihen, että on myöskin paljon noitten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa keskusteluissa näistä asioista. Siitä syystä nyt ehkä sitten minä täällä puhumassa. Hyvää päivää kaikille.
Haastattelija: Kun tulee mieleen elävöittää tapahtumaa, kirjastotilaa, verkkosivuja tai mainostaa, niin mitä pitää ajatella ensin, jos ajatellaan tekijänoikeuden näkökulmasta?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, ehkä nyt alotetaan siitä päästä, että täs viime aikoina on näkyny semmonen ilmiö, että ihmiset on ruvennut pelkäämään tekijänoikeuskysymyksiä jotenkin. Ne on noussu semmosena negatiivisena asiana pinnalle. Niin mennäänpä toisinpäin siihen asiaan.
Eli kun me puhutaan tekijänoikeuksista tai oikeuksista käyttää jotain teosta, niin me puhutaan käyttöoikeuksista. Ei pelkästään tekijänoikeuksista. Eli onko minulla on lupa laittaa jotenkin näkyville tai verkkoon toisen tekemä työ? Tästä asiasta kannattaa lähteä ajattelee niin päin, että kun joku luo jotakin, niin automaattisesti hän on se, joka voi määrätä siitä, että miten sitä teosta käytetään.
Sit nää tekijänoikeuskysymykset on joko sopimuksia tai laissa olevia poikkeuksia siitä hänen yksinoikeudestaan. Eli meillä ei ole olemassa sellaista teosta, johon ei liittyis tekijänoikeudet. Silloin, kun se on täysin vapaa, niin se tarkottaa, et se tekijä on antanut sen täysin vapaaksi. Eikä niin, että meillä ois kahta eri tyyppiä teosta.
Sit, kun me puhutaan, et mikä on teos, niin silloin me puhutaan siitä, että on joku luova tulos, joka on niin omaperäinen, että kuka tahansa ei sitä olisi pystynyt samassa tilanteessa luomaan. Erillistä päätöstä, et tämä on teos tai ei ole teos, niin sellaista menettelyä ei ole. Ei istu missään komitea, joka päättää, että tämä kuuluu tekijänoikeuksien piiriin ja tämä ei kuulu.
Eli jopa iästä riippumatta lastenkin työt ovat teoksia, joiden käytöstä pitää olla tietoinen, että hei saanks mä käyttää tätä vai enks saa käyttää tätä. Sen takia lähtee enemmän sieltä suunnasta, että hei mul on käsissä jotain. Minkälai-? Kuka on tämän tekijä ja mitä se tekijä on sanonut, että mihin tän saa laittaa. Ehkä tämmösestä lähtökohdasta kannattaa käsitellä. On se sitten tekstiä tai Muumi-mukeja tai kuvituksia, niin aina sillä on tekijänsä.
Sen jälkeen meidän täytyy ruveta miettimään semmosia asioita, että mikä se käyttötilanne on. Eli ollaanko me fyysisessä tilassa vai ollaanko me verkossa? Ne on kaks aika erilaista asiaa. Koska se mikä tohon yksinoikeuteen kuuluu, niin kuuluu se, että tekijä saa päättää, saako teoksesta tehdä kopion. Kun mennään verkkoon, niin sinne syntyy aina kopio. Tai jos me ollaan fyysisessä tilassa, niin siinä tapauksessa me voidaan näyttää enemmän kuvituksen puolelta, mutta tekstin puolelta täytyy ajatella, et ollaanko me nyt esittämässä vai ollaanko me esimerkiksi vinkkaamassa ja kertomassa teoksesta.
Sen lisäks täytyy miettiä, että missä roolissa me ollaan tekemässä asioita. Oikeestaan kirjastolaisilla on varmaan kolme roolia. Hän on yksityishenkilö. Yksityishenkilöllä on toisenlaiset oikeudet ottaa omaan yksityiseen käyttöön. Vaikka kuunnella musiikkia kotona. Niin se ei ole esittämistä. Mut saman tien, jos me ollaan kirjastotyössä ja me soitellaan sitä musiikkia kirjastotilassa, niin siinä tapauksessa tavalla tai toisella me esitetään. Sen lisäksi meillä saattaa olla rooli, et me käydään vinkkaamassa kouluissa.
Nää eroaa toisistaan sillä lailla, että yksityisestä käytöstä valtio maksaa yksityisen käytön maksuja. Eli tekijänoikeusjärjestöille menee kerran vuodessa korvausta siitä, että Suomessa saa käyttää yksityiskäytössä teoksia. Sit taas kirjastotyössä meil on erilaisii sopimuksii, tullaan varmaan niihin tossa vähän ajan päästä, millä on sovittu, että miten voi käyttää. Plus että tuolla tekijänoikeuslaissa on kohtia, mitkä koskee sitä, et miten me voidaan teoksii käyttää. Sen lisäksi sitten, kun me ollaan opetustyössä mukana, niin opetushallitus on sopinut tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, millä tavalla opettajan roolissa voi tunneilla käyttää materiaaleja. Kun me ollaan siellä tunneilla, niin me muututaan opeks.
Niin ehkä nää kolme eri roolia, mut mikään näistä käytöistä ei itse asiassa ole ilmanen. Tavalla tai toisella joko valtio maksaa tai kunta maksaa sitten hankkimalla luvan johonkin. Nää on tekijöiden elantoa. Nyt on aika paljon puhuttu siitä, et minkä verran kulttuuria arvostetaan, niin tää on yksi tapa arvostaa, että työstä maksetaan myös tavalla tai toisella palkka.
Haastattelija: Mua kiinnostais tietää, että jos muusikko tulee esiintymään kirjastoon, hän esittää omia töitään, omia teoksiaan, niin saako hän esittää niitä. Tai jos kirjailija tulee, niin saako hän lukea otteita omasta kirjastaan?
Päivi Litmanen-Peitsala: Jos tekijä esittää omaa teostaan, niin silloin hänellä on yksinoikeus määrätä siitä, että miten hän voi sitä esittää. Eli se kuuluu sinne tekijänoikeuden peruslähtökohtaan. Et siinä ei mittään. Mutta sitten täs astuu nää sopimukset tietysti voimaan. Mut meillä tuskin on Suomessa sopimuksia joka niinku. Tekijä voi luovuttaa oikeudet kaupalliseen käyttöön. Niin jos tekijä on luovuttanu oikeutensa kustantajalle tai musiikkiyhtiöille, niin tietysti sitten hän on tehnyt sellasen höpsön sopimuksen, et hän ei saa itse esittää omaa musiikkiaan tai lukea kirjaa. Niin pidän sitä epätodennäköisenä.
Haastattelija: Mites sitten näitten tallentaminen? Elikkä jos kirjailija tulee ja lukee otteen omasta kirjastaan, saadaanko se tallentaa ja laittaa YouTubeen tai kirjaston verkkosivuille?
Päivi Litmanen-Peitsala: Mikäli tekijä katsoo, et hän haluaa esiintyä nassullaan siinä ja haluaa että se teksti lähtee, niin mikäpä siinä. Edelleen yksinoikeus. Eli se yksinoikeus tarkoittaa noin lähtökohtaisesti, että tekijä määrittelee, miten teosta käytetään. Sitten mahdollisesti on olemassa semmonen tilanne, että siihen liittyy joku kaupallinen oikeus. Eli otetaan nyt tämmönen kuvitteellinen esimerkki, että kirjailija on sopinut äänikirjan teosta kustantajan kanssa. N siellä voi olla semmonen tilanne päällä, että se estää sen, että hän sen saman äänikirjan lukisi itse ja laittaisi verkkoon. Silloin saattaa olla, että heidän keskinäinen sopimus estää tämän.
Haastattelija: No, mites sitten, ku kirjasto on kumminkin julkinen tila ja julkisessa tilassahan on ainakin mun käsittääkseni, tämä on voinut muuttua, mut ennen vanhaan oli niin, että julkisessa tilassa saa kuvata? Niin päteekö tää edelleen? Eli tarviiko siihen luvat, jos julkisessa tilassa kuvaa jotain tapahtumaa ja laittaa sen jakoon verkkoon?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, nyt sä sanoit kaksi eri asiaa. Kuvata saa julkisessa tilassa. Nyt muistakaa hei, mä en oo juristi. Mä olen käytännön kautta, kantapään kautta oppinut. Mutta siis julkisessa tilassa saa kuvata. Ei siinä mitään. Mutta jos kuvissa esiintyy esimerkiksi henkilöitä, niin silloin mennään sinne yksityisyyden suojan puolelle. Eli henkilöiltä pitää kyllä olla lupa, että millä tavalla heidät esitetään verkossa.
Kattosin kirjastotilanteissa, et jos meillä on tapahtumia esimerkiks, niin yleisölle kerrotaan, että tämä tapahtuma tulee nyt mahdollisesti tallennettavaks. Fiksu tapa on, että jos ette halua kuvaan, niin menkää katsomon oikealle puolelle. Ne, keitä ei tää haittaa, niin menkää vasemmalle puolelle, niin saadaan elävyyttä tähän tallenteeseen. Erityisen varovainen kannattaa olla lasten kuvaamisen suhteen.
Ja miksi täs on kaksi eri asiaa, niin on todella se, että kun ottaa kuvan, se on mahdollinen. Mut ku sen julkaiseminen niin, että henkilöt ovat kuvassa, niin sen suhteen sitten täytyykin ruveta miettimään, et mihin tää on menossa, minkäänlaiseen käyttöön. Niin pyytää niiltä henkilöiltä lupa.
Haastattelija: No, jos otetaan vaikka kirjojen kansikuvat ja kuvitukset, niin miten niitä voidaan käyttää? Jos ajatellaan kirjastojärjestelmässä olevia kuvia, niin pelkät kannet, some ja tämmöset näin. Niin miten näissä tapauksissa?
Päivi Litmanen-Peitsala: Perustilannehan on se, että kansikuva on teos. Mutta nyt sitten tossa vuosi pari sitten tätä vatkattiin vähän ees takasin, et miten me suhtaudutaan kansiin. Tällä hetkellä Kuvittajat ry:n ja kustantajien lähtökohta on se, että kannen kuvaa voi käyttää, kun puhuu siitä teoksesta. Kun esittelee sitä teosta, niin silloin sen voi liittää asioihin mukaan. Mut sitten täytyy tietysti muistaa, että mistä sen rempoo sen kuvan siihen omaan vinkkaukseen tai muuhun. Niin joko kuvaa itse tai sitten täällä järjestelmässä olevat kuvat.
Niin se on ehkä selkein meidän toiminnassa, et jos me ollaan verkkoon tekemässä esimerkiksi vinkkauslistaa, niin me voidaan hyvin tuoda. Meillä suurin osa kirjastoista on Finna-kirjastoja. Niin muodostaa siitä vinkkilistasta tämmönen suosikkilista Finnan avulla, jolloin se kansikuva tulee sieltä järjestelmästä. Järjestelmään sen on meille hommannu välittäjä. Me maksetaan näissä kirjojen hankintasopimuksissa myöskin välittäjän kuvapankin käytöstä eli niitten kansikuvien käytöstä. Niin se on osa sitä sopimusta, ja silloin me ollaan ainakin aivan varmoja, et tälle kansikuvalle on käyttöoikeudet.
Mutta voi kyllä käyttää muutenkin ihan tän tulkinnan takia, että meil on Kuvittajat ry muun muassa ottanut ihan selkeen linjauksen, et näin voi tehdä, kun tehdään yksittäisen teoksen vinkkauksia tai listoja. Mutta ei tietokantakäyttöihin, et me muodostettais uusia tietokantoja ja otettais vaan kannet mistä tahansa ja tungettais sinne. Et tää on enemmän tämmönen, kun halutaan vinkata, halutaan somessa nostaa, että tulipa hyvä kirja tai nyt on erittäin ajankohtainen tämä ja tämä. Mutta ei koristeena, vaan pitää puhuu siit teoksesta tai selvästi viitata teosyhteys. Ei niin, että on kivan näköstä, jos mä vaan laittelen näitä kirjan kansia tänne ja teen koristuksen.
Ehkä näin ja sit viel semmonen asia tietysti noista kansista ja yleensä kuvituksista, että asioita voi näyttää, kun se liittyy siihen puhuttavaan ja sitä ei käytä pääasiallisena kuvituskuvalähteenä, vaan sen asiayhteyden mukaan ottaa sen kuvan käyttöön. Että täytyy viitata, siteerata, sanoa, että tässäpä hienosti tätä ja tätä ja käsitellä sitä asiaa. Eikä niin, että vilauttaa pelkästään.
Me tossa mietittiin, et nää sopimukset yleensä kattaa helposti nää eurooppalaiset ja suomalaiset teokset, mutta meillä on ongelmia esimerkiksi vieraskielisen kirjallisuuden osalta. Et kun mennään hyvinkin eksoottisiin kieliin, niin ne on kustannettu maissa, mitkä ei oo näitten yleisten sopimusten piirissä. Niin siinä tapauksessa me pystytään ryhmäkuvana käyttää ihan rehdisti asioita. Et laitetaan pöydälle kirjat ja otetaan siitä kuva ja muun muassa tällaista meillä on, niin se käy ihan hyvin.
[musiikkia]
Haastattelija: Mites sitten ton sitaattioikeuden kanssa? Elikkä kuinka tää mediapienlupa ja suoralähetykset toimii somealustoilla?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, otetaan järjestyksessä niin, että mikä on sitaatti. Aika moni on tehnyt lopputyön tai esseen tai gradun ja viitannut kirjallisuuteen siinä. Niin sitaatti tarkottaa tässä juridiikassa sitä, että me voidaan käyttää pätkiä tai osia teoksesta, kun me käsitellään sitä teosta. Ei niin, että sitaatti semmosena arkikielisenä, että tämä on vain lyhyt pätkä, laitan tämän tähän. Niin se ei ole tässä tekijänoikeusmielessä sitaatti, koska siinä tapauksessa irrallinen esimerkiksi aforismi tai runonpätkä niin saattaa olla myös ihan koristeenomaisesti, et laitetaan pöydille kivoja kortteja, joissa on kirjallisuuspätkiä. Niin silloin pitää tekijöiltä kyllä kysellä.
Mutta silloin, kun me puhutaan siitä teoksesta, niin se on ihan mahdollista esimerkittää. Niin kuin vaikka gradussa kirjoitetaan, että se ja se kirjotti tästä asiasta näin ja näin. Olenkin hänen kanssaan samaa mieltä. Olekin hänen kanssaan eri mieltä. Niin silloin se, että mitä hän kirjotti on täs juridisessa mielessä sitaatti.
Ja sitten, kun me puhutaan, ensinnäkin meidän täytyy ajatella erillään fyysisessä tilassa toimiminen ja sitten verkossa toimiminen. Kun me esittelemme teosta fyysisessä tilassa, niin me voidaan näyttää kuvitusta kirjasta. Eli esimerkiksi satutunnilla todeta, että tässäpä pupu juoksee kohti pupun pesää. Mutta kun me mennään tekemään se tonne verkon puolelle, niin silloin me ollaan tekemässä kopiota ja silloin me tehään siitä käytännössä semmosta tallennetta, johon meidän on, ja myös jopa siihen striimiin, niin on jollain lailla hommattava lupaa joko tekijältä itseltään suoraan tai sitten riippuen teoslajista (Kopiolta) [0:17:07], Sanastolta tai Teostolta. Riippuen minkälaista teosta me esitellään verkossa.
Tää mediapienlupa ja striimiluvat ja muut, niin ne liittyy erityisesti musiikkiin. Teosto on solminut suurimman osan kunnista, sanotaan et 99,9-prosenttisesti, niin kunnat ovat hankkineet musiikki kuntien käytössä -luvan, joka antaa mahdollisuuden siinä fyysisessä tilassa käyttää musiikkia joko taustamusiikkina tai osana jotain tapahtumaa, kun se on kunnan itsensä järjestämä. Eli tässä tapauksessa, kun järjestäjä on ainoastaan kirjasto eikä niin, että kirjasto ja monta yhteistyökumppania. Niin kun kirjasto järjestää, niin voidaan sen kunnan musiikkiluvan piirissä toimia. Mut sit jos me halutaan viedä joku tallenne verkkoon., niin siinä tapauksessa se hyppää sitten jo luvan ulkopuolelle niin, et tuolla toi mediapienlupa kattaa sitä että me voidaan Teostolta hankkia lupa, jolla saa tietyn määrän musiikkia pitää verkossa. Esimerkiksi tapahtuman osana ollutta musiikkia ilman, et siit tulee suurempia proseduureja.
Suoralähetykset eli striimit, niin Teosto on solminut tiettyjen alustapalveluitten, eli siel on nyt ainakin Facebook ja tällä hetkellä TikTok. Et voidaan, kun ei synny tallennetta, niin voidaan se tapahtuma striimata, koska siellä maksaa sitten se alusta näitä maksuja. Ihan tarkkaan näitä sopimuksia ei kannata tällaisessa podcastissa puhua, koska nää aina tarkistetaan noin kerran vuodessa, et mitkä kaikki asiat sisältyy kunnan ja Teoston tai kunnan ja Sanaston tai Kopioston välisiin sopimuksiin. Eli kannattaa verkosta kurkata, et minkälainen se kuntasopimus on ja mitä se kattaa, koska pieniä muutoksia saattaa tapahtua.
Se, mille ei oikeestaan sopimusta ole, on elokuva. Se on sen verran monimutkainen tekijänoikeuksiltaan, että siitä ei meillä ole sellasta tahoa, joka vois yleisluontosesti tehdä sopimuksen. Et ne on aina asioita, jotka kannattaa kysyy elokuvan tuottajalta. Ainoa paikka melkein, missä ei oo erityisiä maksuja tai sopimuksia, on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä Elonet, jonka säännöissä sanotaan, että pystyy tekemään esimerkiksi esityksen kirjastossa niistä elokuvista, jotka on Elonetissä. Muissa elokuvapalveluissa on tavalla tai toisella korvaus.
Haastattelija: Jos aatellaan kirjaston henkilökuntaa, joka haluaisi tuottaa julkaisua omille sivuille tai someen ja on epätietoinen näistä, että miten nää menee, niin mistä henkilökunta voi hankkia tietoa näistä tekijänoikeuksista?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, meillä kirjastot.fi:ssä on tällä hetkellä semmonen sivu kuin kirjastot.fi/tekijänoikeus. Sinne on koottu aika paljon linkkejä. Plus sitten joitain tekstejä, jotka on ihan suoraan kirjastotyöhön tehtyjä. Mut juuri nyt on tekeillä kirjastolaisen Kopiraittila. Eli kopiraittila.fi on opettajille ja eri oppilaitoksille oleva sivusto, jossa on tekijänoikeusasioita. Niin nyt laaditaan sekä suomeksi että ruotsiksi kirjastotyöhön liittyvistä asioista niin, että tavoitteena on, et tossa heti vuoden 25 alussa Kopiosto julkasis sivuston. Siinä on kommentaattoreina myöskin meitä kirjastolaisia. Me koitetaan katsoa lävitse, että ne asiat, jotka siellä esiintyy, on semmosia tyypillisiä työhön liittyviä. Että toistaiseksi kirjastot.fi:ssä, mutta jatkossa Kopiosto ylläpitää ohjeistuksia ja korjaa linkkejä, jos ne vie vääriin paikkoihin, tai joku sopimus on muuttunut, niin linkkaa oikeaan sopimukseen.
Ei nää oo loppujen lopuks mitään kamalan kummallisia asioita. Et jos ajattelee asiaa juuri sitä kautta, kun mä sanoin aluksi, että hei tekijällä on oikeus määritellä, et missä teosta käytetään. Niin silloin se on vaan kurkkaus, että onko tekijä jo antanu, niinku kuvittajat on antanut, että hyvä on, kansia saa käyttää. Tai sit jos on epäselvää, niin soittaa tekijälle tai sitten Sanasto, Kopiosto, Teosto. Ja tietyissä tapauksissa Gramex, eli silloin kun on äänitemusiikista kysymys.
Niin ei sitä soittoa kannata pelätä tai niillä sivuilla käymistä, koska ainakin mä oon saanu enemmän tyypillisesti Teostolta esimerkiksi palvelua, jossa ei sanota, että mitä ei saa tehdä. Vaan he lähtee ratkomaan, et hei jos tän tekee näin, niin sit se onnistuu kaikista helpoimmin. Eli sielt kannattaa kysyä ihan neuvoa, eikä niin, et pelkää, että nyt mä meen sanoo jotain ja tää maksaa. Niin ei oo tähän mennessä juurikaan käynyt puheluissa.
Mutta kannattaa tarkistaa. Mä vältän suoraan vastaamasta niin, että tää on juuri näin ja näin, koska aina on mahdollista, että jotkut sopimukset muuttuu. Tekijänoikeuslaki määrittelee tiettyjä poikkeuksia, mutta nää tämmöset, että saako soittaa, eikö saa soittaa tai saako käyttää kuvitusta, eikö saa käyttää kuvitusta, niin nää on semmosia sopimuksia, jotka Kuntaliitto neuvottelee kaikkia kuntia varten puitesopimuksina. Niitä tarkistetaan yleensä kerran vuodessa, kerran kahdessa vuodessa, et millä lailla se määrittely siellä on. Ne löytyy sitten tekijänoikeusjärjestöjen sivuilta.
Siel on kuvitusta kunnan toiminnassa tai Sanaston sopimus, joka koskee kuntia. Niin jos kunta tekee sellasen vuosisopimuksen, niin silloin ei tartte kovin paljon pähkäillä asioita muuta kun, että katsoo, et pyörii sen sopimuksen piirissä. Mut kertakorvaussysteemilläkin voi asioita tehdä. Että kun ihmiset sai hirveen hepulin, et satutunnit on tekijänoikeuslain alaista esittämistä, niin tuli, et voiko tätä tehdä ja eikö tätä voi tehdä. Niin jos on rehti, niin siinä tapauksessa katsoo Sanaston sivuilta ja maksaa sen kympin per satutunti ja raportoi, että kenenkä satuja on luettu. Et useimmiten se noin 10 eurossa pysyy se maksu. Meillä ei oo yli 50 hengen satutunteja yleensä pidetty.
Ehkä tää nyt esimerkkinä sitten. Että mä itse tarkistan aina ennen kun tulkitsen jotain asiaa, niin kurkkaan ne sopimukset aina kyseisen tekijänoikeusjärjestön sivuilta, et hei pysyyks tää vielä tässä piirissä.
Haastattelija: Noissa äsken mainitsit Juha Itkosen kuvan käyttämisestä. Mä palaisin vielä tähän sen verran. Elikkä jos kirjasto ottaa valokuvia sitten vaikka tästä Juha Itkosen esityksestä, niin kuinka pitkä suoja-aika niillä kuvilla on?
Päivi Litmanen-Peitsala: Ensinnäkin, jos ottaa kuvia ja meinaa julkaista jossain, niin siltä bändiltä ja Itkoselta pitää kysyä, että sopiiko, että teijän kuvat tuupataan. Sit pitää tietää, mihin ja kuinka pitkäksi aikaa. Mut valokuvan suoja-aika menee sillä lailla, et meil on kahdentyyppisiä valokuvia. Meillä on teoskynnyksen ylittäviä valokuvia. Eli sellasia kuvia, joita tavallinen kuka tahansa ei olisi samassa tilanteessa ottanut, vaan niissä on omaperäinen näkemys siihen asiaan. Niin silloin ne muuttuu teoksiksi. Mut jos meillä on sellanen, että tästä vaan kävelen ja nappasen kuvan, jonka kuvan voisi kuka tahansa seisoen siinä samassa tilanteessa ottaa, niin se ei ole teos. Vaan se on valokuva.
Teos saa suojaa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Eli tekijältä voi kysyä, mutta myöskin 70 vuotta jälkeenpäin perikunnalta voi kysyä. Ja tää koskee kaikkia teoksia. Mut täs valokuvassa on semmonen ero, että valokuvan suoja aika sitten, jos on semmonen tavallinen kuva, semmonen arkinen räpsäsinpä tuon, niin sen oikeudet on sillä kuvaajalla ja ne on 50 vuotta sen kuvan ottohetkestä. Ei tekijän kuolemasta vaan siitä hetkestä, kun se kuva on otettu. Kun kirjastolainen kuvaa, niin sit varmaan on sovittu työnantajan kanssa, että se kirjastolaisen ottama kuva, et työnantajalla on siihen oikeudet sit sen jälkeen. Et se viedään jonnekin palvelimelle ja sieltä voi sitten käydä katsomassa ja käyttää niitä sitten kirjaston toiminnassa.
Mut yhden asian sanoisin kyllä melkosena semmosena neuvona. Tää ei oo ehkä kielto ja käsky. Mutta vaikka kuvattais sopimuksen mukaan, et siinä yhteydessä sanotaan, et saaks susta ottaa kuvan, niin jos on tarkoitus käyttää sitä kuvaa pidemmän aikaa ja tallentaa sen johonkin, niin niiltä, ketkä on kuvassa, niin ois hyvä saada jonkinmoinen kirjallinen varmistus. Koska voi olla, että ne kuvat menee palvelimelle, missä kollegaa käsittelee niitä ja kattoo, et tos on ihan kiva kuva ja julkasee jossakin, mitä ei ollut sovittu, että saa laittaa.
Toinen on se, että ne lapset, jotka on kuvassa, varsinkin ne murrosikäiset, jotka on pelitilanteessa, niin saattaa olla, et kahden vuoden päästä se tenava ei haluakaan, että hänen kuvansa on julisteessa, joka on ulkomainonnassa. Meinaa mennä niin, että kuvapankin kuvia, niin siel on sen ikäisiä lapsia, että voi olla, et ne häpee silmät päästään. Kaverit nauraa, ku sä oot jossain kuvassa, joka on vähän aikaa sitten otettu. Eli kirjalliset sopimukset, joissa mainitaan, mihin käyttöön kuva on, jotta jokainen, joka voi mahdollisesti ottaa sen kuvan käyttöön tietää, saako sen ottaa käyttöön.
Haastattelija: Kiitos. Tässä tuli oikein kattavasti, monipuolisesti tietoa kirjaston tekijänoikeuksista. Kiitos Päivi sinulle. Sinuun tai juristeihin voi olla yhdessä tarpeen mukaan.
Päivi Litmanen-Peitsala: [naurua] Joo.
Haastattelija: Jos tarvii tarkentavia kysymyksiä vielä.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kyllä ja me vähän nyt poukkoiltiin asiasta toiseen, mutta semmonen muistisääntö: tekijä omistaa teoksensa, tekijä antaa siihen lupia tai tekijä on delegoinut sen asian eteenpäin tekijänoikeusjärjestöille, jotka antaa lupia. Sitten yks asia, mitä me ei mainittu tossa, niin vaikka ohimennen sanottiin, ne oli nää kaupalliset oikeudet. Eli silloin mennään sinne tuotemerkki tai sitä ja tätä. Eli meillä esimerkiksi nää hahmot, et halutaanko me järjestä Harry Potter -viikko, niin se nyt on sellanen, että ei oo ongelmaa, koska siinä sen tuotteen omistaja on selvästi antanut sen luvan ja itse asiassa haluaa, että Harry Potter -viikkoja tehdään.
Mut kun me otetaan joku muu erittäin suosittu hahmo, niin sit meidän täytyy vähän tarkistaa, että onko tähän jotkut oikeudet kaupallisesti jollakin ja onks se sitten niin, että se ei halua. Meillähän oli aikasemmin esimerkiksi, et Muumit oli melko rajotettu, että ne oli suoraan sen tuotemerkin omistajalla. Oli aikamoinen vääntö, et saako Muumi-hahmoja käyttää.
Niin muistakaa: tekijänoikeussuojan lisäksi on myöskin nää kaupalliset oikeudet, joita kannattaa ajatella. Ja sit on yksilöitten oikeudet olla kuvissa, ei olla kuvissa. Tai että te käytätte jonkun tekstiä, niin miettikää, että onko teillä oikeus käyttää sitä. Odotatte Kopiraittila-sivustoa kirjastoille. Tulee noin tammikuussa. Siellä on moniin kysymyksen sitten vastauksia ja pääperiaatteet näkyvillä.
Haastattelija: Hyvä. Kiitos paljon Päivi.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kiitos.
[musiikkia]
Innan vi på AKEpampas tog semester deltog vi i biblioteksdagarna i Kuopio (du kan läsa mer om stämningen på biblioteksdagarna här) samt planerade och utvecklade höstens program. Också AKEpampas webbplats förnyades under sommaren. Den följer nu vår nya visuella framtoning som vi införde i början av året och har också försetts med en Materialbank. I materialbanken hittar du presentationer av de föremål och lådor som vi lånar ut. Materialbanken kompletteras efter hand med projektrapporter från projekt inom vårt område samt med idéer och tips från våra utvecklingsgrupper.
Här kan du ta del av erfarenheter från funktionärsutbyte i maj. Funktionärsutbyte ordnas också under hösten. Om du är intresserad av att åka på utbyte, tveka inte att kontakta oss.
Biblioteksbesöken fortsätter efter sommarpausen. I september besöker vi biblioteken i Lappajärvi, Kauhava, Bötom, Kaskö och Korsholm samt biblioteksfilialerna och bokbussen i Seinäjoki. I september gör vi också en studieresa till Jyväskylä, där vi besöker hiphopbiblioteket och campusområdets musikbibliotek.
Vi medverkar i en beredskapsverkstad med regionförvaltningsverket och de andra AKE-områdena. Beredskapsverkstäderna leds av Marko Ojala och de ordnas i två delar den 10 och 17 september. Den 11 september publicerar vi ett podcast-avsnitt på temat beredskap. I podcasten samtalar Vasa stads kultur- och biblioteksdirektör Sanna Bondas och servicechef Anna Pakka. Du kan lyssna på vår podcast Flytande här.
Höstens kaffeträffar för direktörer ordnas i samarbete med Lahden AKE. Temat är sektorsövergripande ledarskap på biblioteken. Träffarna ordnas via Teams och vi hoppas på många deltagare både från vårt område och från Lahden AKE. Under den första träffen utbyter vi tankar och erfarenheter av sektorsövergripande ledarskap. I den andra delen deltar en föreläsare. Du kan anmäla dig här.
Seniliinit får besök av Emmaleena Niemi som berättar som Senior surf-verksamheten, medan Seniorpampas besöks av Anna Forsman och Johanna Nordmyr som berättar som @geing online-verksamheten.
Musikteamet samlas på Vasa huvudbibliotek den 18 september på temat Musikbiblioteksarbetet som medietjänst. Max Bäckman och Geir Byrkjeland berättar om hur studioverksamhet kan bli en del av bibliotekstjänsterna. Biblioteket i Kurikka presenterar sin mångsidiga studioverksamhet, som har kommit igång via projekt och kommunalt samarbete.
Digitaliseringsteamet samlas den 16 oktober. Träffens gäst är webbläraren Esa Riutta, som talar om artificiell intelligens. Avsikten är att också bjuda in andra AKE-områden till den här träffen.
Podcast kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu
Äänitteen kesto: 27 min
Litterointimerkinnät
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| [tauko 10 s] | vähintään 10 sekunnin tauko puheessa |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
[musiikkia]
Sanna: Tervetuloa kuuntelemaan tämänkertaista AKEpampaksen podcast-jaksoa. Meidän aiheena on tässä jaksossa kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu. Mun nimeni on Sanna Bondas ja toimin Vaasan kaupungilla kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Mun kanssa keskustelemassa täällä on –
Anna: Anna Pakka, ja kulttuuri- ja kirjastopalveluissa toimin palvelupäällikkönä.
Sanna: Jes. Sanna, toimit tosiaan palvelupäällikkönä, vastaat asiakaspalvelusta ja toimit lähikirjastojen esihenkilönä. Vastaat muun muas riskien arvioinnista ja palo- ja pelastussuunnitelmista, turvallisuuskävelystä toimipisteissä. Miten sä ymmärrät kirjaston varautumistyön ja valmiussuunnittelun?
Anna: Täähän ensinnäkin on ihan lakisääteinen tehtävä, kaupungilta tuleva. Mä pidän tätä tosi tärkeenä kyllä. Monihan tähän valitettavasti suhtautuu niinku johonki pakkopullaan, että kerran vuodessa tulee näitä, että nyt pitää päivittää, mutta mun mielestä se on hyvä, ku ohjelmat muistuttaa ja avilta muistutetaan, ja mistä näitä tulee, että nää on ajan tasalla ja hoidetaan ne puutteet. Tai jos on jotain, ne tulee siinä näkyviin. Eli tähän mun mielestä liittyy palo- ja pelastussuunnitelman päivittäminen, turvallisuuskävelyt, riskipisteiden kartottaminen ja miksei myös nää managerikäynnit: meillä kiinteistömanagerit käy kerran vuodessa kaikissa rakennuksissa, ja katotaan erilaisia… onko jotain korjattavaa. Tääki vaikuttaa turvallisuuteen. Ja sittehän on henkinen valmius ja varautuminen. Eli se on oikeestaan, että tiedotetaan henkilökuntaa ja asiakkaitakin, jos on jotain semmosta, mikä vaikuttaa. Jos tulis vaikka joku kyberuhk-, olis joku uhka, että vaikka lainaustietoja olis uhka lähteä –
Sanna: Vuotaa jollekki.
Anna: Niin, niin tämmönenki sitten. Meillä pitää olla tämmöseen toimintaohjeita, tiedotussuunnitelmat ja näin.
Sanna: Kyllä, et on valmiina siinä kohtaa, jos jotain tapahtuu, ja on osa sitä normityötä se varautuminen, vaikka välillä saattaa tulla hyvin yllättäviäki tilanteita.
Anna: Joo, näin on.
Sanna: Tässä huhtikuussa Kuntaliitto julkasi sivuillaan tämmösen kirjastojen valmiussuunnitelman mallin. Oon sitä selaillut läpi ja lähteny päivittämään Vaasan kulttuuri- ja kirjastopalveluiden valmiussuunnitelmaa. Mä koin tämän työn alottamisen aika haastavaks, sillä tähän liittyy yllättävän paljon erilaisia asioita, joita täytyy ottaa huomioon. Pohjana mulla on ollu tässä Vaasan kaupungin ja sivistystoimen oma valmiussuunnitelma, johon sit peilata tätä, mutta sivistystoimen osalta suunnitelma painottuu toisaalta hyvin luontasestikin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toiseen asteeseen, eli tälläseen hyvin laissa säädeltyihin tulosalueisiin ja toimintaan.
Se, mitä mä ite mietin, on, et erityisesti henkiseen kriisinkestävyyteen sekä informaatio- ja hybridivaikuttamiseen tuntuu olevan yllättävän vaikee ottaa kantaa, ja huomion vie helposti tämmönen pandemian ja uhkatilanteiden, sähkökatkosten tyyppiset tietyl tapaa konkreettisemmat riskit ja varautumiset. Tässä kohtaa kirjastojen pitäis tietysti olla tarkkana ja aktiivisia, tuoda esiin, mitä mahdollisuuksia, velvollisuuksia, tarjottavaa kirjastoilla on, eli meiän pitää aika selkeesti viestiä, mitä tarjottavaa kirjastolla on kriisitilanteessa. Mutta miten sä, Anna, koet tän kirjastojen mahdollisuudet juuri vaikkapa tähän henkiseen kriisinkestävyyteen liittyen?
Anna: No joo, sä oot ihan oikeessa, ja oon samaa mieltä tossa, että jos ruvetaan puhumaan kriiseistä, niin ne on ihmisille helpompia ymmärtää, ja tämmöset sähkökatkokset ja vesivahingot, et miten niihin… tai tulipalo. Mut sit jos lähetään tämmöseen henkiseen kriisinkestävyyteen, niin ensinnäkin juurikin tuo, minkä sä otit kans esiin, että kaupungilla meitä ylempänähän painottuu justiin varhaiskasvatus ja perusopetus, et siellä pitää vähän niinkun… Meidän pitää olla tarkkana, me pysytään mukana, ja tehdä omia toimintamalleja ja suunnitelmia.
Mä kyllä sanoisin, että ainakin vanhemmalle väestölle, ja toivottavasti nuoremmallekin, kirjasto on edelleen semmonen luontainen matalan kynnyksen paikka. Eli tänne kaikki saa tulla. Ei oo mitään… Että vaikkei olis kirjastokorttia, niin kirjastoon saa tulla viettämään aikaa. Täällä on asiakastietokoneita, tulostimia, kopiokoneita, jos vaan pelittää verkkoyhteydet ja sähköt, mutta että jos vaikka joku tietty osa Vaasasta olis pimeenä, niin on lähikirjastoja ympäri kaupunkia, niin voi tulla johonki toiseen. Sitten me seurataan viranomaistiedotusta, meil on ohjeet siitä, että mistä saa tietoa ja mitä seurataan, niin täällähän vois kuuluttaa, voi kertoo. Viestitään ekana omalle henkilökunnalle. Siitähän on myös ohjeet, että jos sähköpostit ei toimi, nii sit ruvetaan soittelemaan. Ja sitte henkilökunta voi viestiä asiakkaille, jos tulis jotakin tämmöstä, että henkinen kriisinkestävyys vaikuttais [musiikki alkaa] jotaki, ja sit ei nettiyhteydet toimi.
[musiikki jatkuu]
Sanna: Jos mä jatkan tosta, niin kyllähän esimerkiks, jos miettii nyt tämmöst niinku Ukrainan kaltasta ihan siis sotatilaa, että mitä tapahtuu sillon väestölle maassa ja minkälaisia asioita ihmiset joutuu käsittelemään, ja tietysti ihan puhtaasti turvallisuuteen liittyviä asioita. Mut et kylhän kirjastolla on suhteellisen hyvä palveluverkko tosiaan, et niit löytyy aika läheltä sua, ja sitten se sisältö, mitä seinät sisältävät, niin totta kai – toimii sähköt sitte tai ei – on täynnä sitten sitä muuta sellasta aineistoa. Tietysti ihmisten kohtaamispaikkana toimiminen, mut et mikä sitten… Uskoisin, että keventää myös sitä yleistä mielialaa ja pystyy tarjoamaan sitte sitä muuta, jo ihan ajanvietettäkin. Et tälläsen tunnistaminen ja myös tämmösen pohtiminen.
Anna: Ja nyt ku otit ton Ukrainan esiin, niin siinähän täytyy kyllä sanoo, että varmaan joka puolella Suomee, niinku meilläki, kirjastot oli hyvin kärkijoukoissa, että otettiin yhteyttä kaikkiin yhdistyksiin ja pyydettiin ihmisiä kirjastoon Ukra-, ketkä tuli Suomeen. Hankittiin kirjastokortit, opastettiin, ja kaikkihan rupes hankkimaan ukrainankielistä kirjallisuutta, ja sehän loppuki joka puolelta niin, että ei meinattu saada omaa kokoelmaa, mut sitten siirtolainoja ja kokoelmia. Täs on niinku tosi yritetty saada heidät tuntemaan itsensä tervetulleeks Suomessa.
Sanna: Huomioitua.
Anna: Vielä tästä henkisestä kriisinkestävyydestä, niin kyllähän… Koska meillähän on kuitenkin paperikirjoja melkein mistä tahansa edelleen, että ei nyt ehkä ihan tietosanakirjoja enää tuu, eikä sitä tommosta uusinta tietoa löydy, mutta jos tarvittais jotain ihan pula-ajan keittokirjaa tai jotakin, näin hoidat terveyttäsi kotona, näin hoidat pikkuhaavoja, niin kyllähän meiltä löytyy kirjakirjoja, että vaikka ei pääsis nettiin, niin aina on jotain tietoo tarjolla, voi tulla kirjastoon.
Sanna: Kyllä. Mä mietin tätä informaatio-, hybridivaikuttamista, että mehän jo hyvää vauhtia eletään sen keskellä. Mä en ole ihan varma, ollaanko me Suomessa täysin ymmärretty tätä tilannetta, riskejä ja sen vakavuutta. Ajatellaanko ja eletäänkö kuitenkin jonkinlaises lintukodossa tässä asiassa? Kysehän ei enää ole siitä, että me varautuisimme informaatiovaikuttamiseen: kysehän on siitä, että me tosiaan eletään sen keskellä, ja miten meidän pitäis koko ajan tällä hetkellä toimia erilaisin keinoin tehdäksemme asia näkyväksi asukkaille ja asiakkaille ja tuomaan jatkuvasti siinä arkityössä esiin niitä tapoja, keinoja, jolla jokainen pystyy tällästä vaikuttamista havaitsemaan ja tunnistaan, suhtautuu kriittisesti tietoon, erilaisiin viestintään ja eri viestilähteisiin.
Ootko sä, Anna… Onko tullu vastaan jotain semmosii hyviä tapoja, käytänteitä, joita kirjastot Suomessa tänä päivänä tekee osana normiarkea, et millä tavalla sun mielest meiän tääl… Et millä tavalla täällä meiän omassa kirjastossa pitäs tätä puolta kehittää, että onko… tuleeko mieleen?
Anna: Kyllähän tästä on paljo… No, täähän lähtee ihan… Mä nyt nostan täs kirjastopedagogit ja koulukirja-, et siellähän lähtee jo siitä medialukutaito. On tosi tärkee, että lähetään sieltä, että mitä informaatio- ja hybridivaikuttavista on, ja kuinka voidaan lukee mediaa. Mut sitte jos puhutaan aikuisväestöstä, niin meillähän on ollu, on jatkuvasti erilaisia kampanjoita, luennoitsijoita, nettikampanjoja, ihan seinäjulisteita, mutta mä en tiedä, kuinka ne sitte oikeesti tavottaa ihmisiä. Valitettavasti näissähän, et jos on joku livetapahtuma, ei välttämättä tuu porukkaa. Että täähän on kyllä aika tämmönen, varmaan monella toimijalla, vaikee paikka ja pitäis kehittää.
Että se toki tulee mieleen, että mehän tilataan edelleen esimerkiks paperilehtiä hyvin erilaisilta toimijoilta, että jos haluaa tietoa erilaisten ajatussuuntausten tai poliittisten kantojen tai minkä tahansa, että voi vertailla ja lukee, niin tervetuloa joko lehtilukusaliin. Tai sitten meillähän on paljon e-lehtiä, niin pystyy sitäki kautta saamaan vähä erilaisia näkökantoja ja tietoja. Mutta onhan tää haaste. Itse asias mäki haluaisin henkilökohtaisesti itsekin parempaa koulutusta jostaki tämmösestä hybridivaikuttamisesta ja trolleista, ja miten, jos tulee jotaki semmosta, että… Meillä nyt ei oo pahemmin vielä ollu, et esimerkiks, että jos me julkastaan kirjaston Facebookis jotakin, että ei oo mitään maalittamiskeissejä tai mitään, mutta täähän on kans ihan mahdollista, että joku vetää, näkee, että kirjaston tehtävä ei ole tehdä jotakin, ja sitten siitä lähtee joku myllytys käyntiin, niin miten semmoseen henkilökunta sit reagois ja miten niihin vastataan.
Sanna: Toi koronapandemia opetti toisaalta myös se, että… Niinku tossa alussa sanoinki, et saattaa olla hyvin vaikee varautua, valmistella asioita, kun tulee eteen sellasii ilmiöitä ja tilanteita, jotka elää hyvin nopeestikki, ja saattaa olla paljo epätietosuutta, ja joudut mukautuu ja improvisoimaan asioiden edetessä. Mä sanoisin, että yks tärkee osa varautumista on myös se mielen varautuminen ja sen kuuluisan resilienssin kasvattaminen. Eli jumpataan säännöllisesti sitä mielen joustavuutta ja tapoja reagoida erilaisiin asioihin, hyväksyntää ja mukautuvuutta. Joka tapauksessa maailma muuttuu jatkuvasti, ja saati sitte kriisin keskellä, jollon on pakko astua ulos niistä normeista ja tutusta ja turvallisesta ympäristöstä.
Miten sä näät tän mukautuvuuden, resilienssin kasvattamisen? Toki se liittyy myös niihin normiarjen tilanteisiin, häiritseviin asiakkaisiin ja muihin tämmösiin yllättäviin työtilanteisiin, että pitäskö tätä käsitellä paljo enemmän ja säännöllisemmin työyhteisöissä?
Anna: No, kyllä varmaan. Joo, just eilen luin jutun, että nyt joku… Oliko se apinarokko, mikä ny lähtee leviämään (–) [14:01] onko tää nyt uus korona, et aina tulee jotain. Toivottavasti ei. Mutta täytyy kyllä sanoo, että meillähän suurin osa porukkaa on varmaan aika uteliasta ja hankkii tietoa, mutta toki jatkuvat muutoksethan kuormittaa ihmisiä ja henkilökuntaa. Eli kyllähän se on semmonen, mitä kannattaa pitää esillä ja ottaa työpaikkakokouksissa ja justiin kouluttaa, et kuinka nykyään voi tulla kaikkee yllättävää ja muuttuu. Siinähän on sitten esimiehillä tärkee rooli, että kerätään tietoa ja oikeeta tietoa, ja mistä sitä hankitaan, ja tiedotetaan omaa henkilökuntaa ja annetaan toimintaohjeita, et se on tärkeetä. Ja toki sitte pitää muistaa myös oma jaksaminen. Eli koronanki aikaan kyllä saatto tehdä jossain vaihees hyvin pitkiä työpäiviä, ku ne muuttu ne… Aamulla saatto olla, että ovet kiinni, ja iltapäivällä tulee, että nyt saattekin lainata jostain oviaukosta, niin sehän oli kyllä aika… Et siinä pitää myös katsoo, että työ ja vapaa-aika pysyy tasapainos kaikilla.
[musiikkia]
Sanna: No yks osa varautumista on tietysti sen harjottelu, eri tilanteiden ja skenaarioiden harjottelu. Ja jokasella pitäs olla jotain siellä selkäytimes, että miten toimia, jos vaikka tulipalo sattuu. Mutta nyt on alettu puhua myös yhä enemmän sisälle suojautumisesta ja sen harjottelusta. Nyt tässä Vaasassakin pohditaan esimerkiks koulujen osalta, et onko koulut lukossa päivisin; meilläkin on muutama koulun yhteydessä oleva kirjasto, et millä tavalla jatkossa toimitaan. Meiän toimintatavat tulee varmasti muuttumaan, mut sitten myös tää, että millä tavalla harjotellaan täntyyppistä. Nää on kauheita nää esimerkit maailmalta, mitä on tullut tässä viime vuosina. Ja toki ihan näin niinku meil Suomessaki, että uhataan, tullaan sisään johonkin. Kyllähän meilläkin sisälle suojautumista on tarve harjotella. Et ne on aika perinteisiä vielä ollu nää tämmöset poistumisharjotukset, mitä on tehty. Miten sä näät tän harjottelun? Ja mitä muuta pitäs sun mielestä harjotella ku tämmöst poistumista tai sisälle suojautumista?
Anna: Täähän on tosi tärkeetä, ja meillähän on… Liian harvoinhan näitä pidetään, et kyllä meidän pitäis ottaa nää. Ja sitten varsinki se, että meil on… ne, mitä on ollu näitä poistumisharjotuksia, niin nehän on ollu ei asiakasaikaan, et mä haluaisin ottaa myös semmoseen aikaan, et on asiakkaita. Testattais sitä, että miten täällä henkilökunta oikeesti saa ihmiset ulos, tai jos on se sisään suojautuminen -skenaario, niin ovet lukkoon. Sisään suojautumistahan on enemmän harjoteltu teoriassa, koska siihen liittyy niitä ilmastoinnin sammuttamisia, ja siitähän on hyvin tiukat ohjeet, että ei mennä oikeesti sammuttaan mitään ilmastointia, mutta se on, pitäis ainakin olla, tiedossa kaikille.
Kyllä. Näitä pitää. Ja tääki on semmonen, että yhessä paikas tuolla järjestettiin just pelastautumisharjoitus, niin siitä tuli kyllä valitusta, että kuinka turhaa ja tämmöstä. Ja se vaan sitte pitää, että tämä nyt tehdään ja tämä on näin. Että kaikki tulee ulos työpisteeltä, vaikka olis siinä mikä kesken tärkee juttu. Että se pitää ehkä vahvemmin painottaa ja tehdä näitä useemmin.
Sanna: Kyllä. On usein näin, et kun se oikea hätä tulee, niin myös ihmiset reagoi eri tavalla siihen, ja jos ei siitä oo mitään siellä selkäytimessä käytänteitä tai lihasmuistissa ajettuna niin sanotusti, niin [musiikki alkaa] voi olla hyvin vaikea toimia, sä et muista asioita (ja sä ehkä) [18:42] reagoit väärin johonkin.
[musiikki jatkuu]
Anna: Väkivallan (uhkaanhan) meillä, mä luulen, että ku meil onneks on kattavasti hälypainikkeet joka toimipisteessä ja myös kannettavia hälypainikkeita, että niitä osataan kyllä käyttää, että jos tulee… on joku uhkaava asiakastilanne, niin täällähän painetaan hyvin matalalla kynnyksellä. Vartijat tulee pääkirjastoon nopeesti. Lähikirjastoil on valitettavasti vähän erilainen tilanne, että siellä saattaa joutua odottelemaan, mutta niitäkin mä oon pyrkiny, et joka paikassa mietitään ne poistumistiet, ettei saa olla sellasia tiskejä tai rakenteita, että jos tulis joku räyhäämään siihen tiskin eteen, ja vartijalla kestää puoli tuntia tulla, niin pitää olla joku, mistä sä pääset pois.
Sanna: Joo, ja sithän kyllä, jos miettii sisälle suojautumista, tai jos on jonkinlainen kaasu-uhka tai joku muu tämmönen, et pitää m-, et minkälaisii rajoitteita rakennukset itsessään asettaa meille, ollaanks me tietosia siitä, et saadaanko ylipäätänsä ovia lukkoon itse, onko ne sähkölukitteisia, missä joka paikas on, niinku, tiedetäänkö, mistä se ilmanvaihto. Et nää on myös asioita, jotka pitää olla aika hyvin siellä muistissa, et miten sä toimit, miten sä pystyt toimimaan. Ja jos on jotain tämmösii rakennuksessa olevia, niinku lähtökohtasesti ongelmia, miten sitten tehdään, josset sä saa vaikka sitä ulko-ovea lukkoon.
Anna: Joo. Täähän on semmonen hyvin ärsyttävä asia, koska me kirjastoista tiedetään tää, ku mä oon nyt kiertäny ja käyny, mä kerran vuodes kierrän ja käyn, ja käydään näitä läpi. Kaikki tietää oviensa lukitsemismekanismin, ja on lähikirjastoja, että siin on sähkölukko, ja sä et kerta kaikkiaan saa sitä lukkoon. Ja sitten on ilmoitettu eteenpäin tästä, niin he taas eivät sit, et se on niinku meiltä pois. Että jotenki, et sitä ei nähdä kuitenkaan vielä semmosena, että pitäis hoitaa jotenki kuntoon semmonen manuaalilukitus, että on aina se vaihtoehto. Pääkirjastoshan se onneks on, mutta lähikirjastoista puuttuu, osasta.
Sanna: Sit ehkä semmonen asia, mikä täs on nyt muuttunu… Vähän jos mennään sinne pelastussuunnitelmapuolelle, niin kirjastot yleisesti ottaen… Niinku meki järjestetään paljon tapahtumia. Ja siitähän me on saatu palautetta, et vois ympätä paremmin mukaan sen tapahtuman järjestämisen myös siihen rakennuksen palo-, pelastussuunnitelmaan. Niinku meillä nyt on täs pääkirjaston osalta tehtykin, et ku meil on oma erillinen tämmönen tapahtumatila, 160 hengen tila, niin millä tavalla sitten näitten tämmösten isompien tapahtumien kanssa, vuosittaisten, mitä tiedetään, tulee, niin mitä pitää ottaa huomioon ihmisten liikkumisen suhteen, tämmösten sumppukohtien suhteen, jos jotain tapahtuu. Niin miten ohjataan, mikä on henkilökuntavaraus niihin tapahtumiin, pitääkö olla järjestyksenvalvontaa, että…
Anna: Tässä on myös sitä henkistä resilienssiä. Mä oon ollu itte ovimiehenä, tulin tänne yhteen tapahtumaan, johon olis halunnut tulla enemmän ku 160 ihmistä, niin kyllähän siinä yllättävän, kuule, tunteet kävi kuumana, kun joutui sanomaan, että meillä on tää… maksimimäärä on tämä, ja te ette tule sisälle, koska eihän sitä… Sitä pidettiin jonain kiusantekona, että kyllähän tonne mahtuu, mikset sä päästä mua sisään, niin siin on pakko olla, että pystyä sanomaan, että ei. Ja tiedän, että jossain lastentapahtumissa on ollu sama: siel on itketty, ja lapset odottaa, että pääsee, ja sit sä joudut olemaan siinä sillä lailla, et valitettavasti tääl on jo niin paljon porukkaa, et ei voida ottaa. Et siinäki on sitte… Pitää olla semmonen miehitys ja semmonen, että kovettaa itsensä, että sä pystyt sanomaan asiakkaille, et ei.
Sanna: Joo, että sille on syynsä, miksi on tietyt kapasiteettimäärät, tai miksi on tietyt käytänteet. Sit jos ollaan siinä tilanteessa, että jos jotain tapahtuu, niin miten se sitten puretaan se asia, ja sitten
Anna: Ei kukaan haluais olla se, joka on päästäny sinne 180 ihmistä, jos tulee tulipalo.
Sanna: Ootko kerinny selailemaan tän Kuntaliiton tekemän valmiussuunnitelman pohjan, mallin? Miltä se näyttää sun vinkkelistä?
Anna: Joo, ku sä esitit kutsun tulla tähän podcastiin, niin luin ja luin muutakin netistä löytyvää. Siis mähän oon innostunu näistä asioista, että mä tykkään ja mua ei haittaa tehä mitään palo- ja pelastussuunnitelmia tai valmiussuunnitelmia, että anna tulla vaan! Onhan ne… Pitää miettiä, pitää hankkia ehkä talon ulkopuolelta tietoo. Eihän me tiedetä kaiken maailman palokantavuusluokkia; sä joudut kyseleen tommosia. Mutta se on tärkee homma, se on mielenkiintosta.
Sanna: Tuntuuko, että siitä pohjasta kirjastot saa jotenkin sen rungon siihen, ku he ite tekee valmiussuunnitelmaa?
Anna: Emmä sitä niin tarkkaan kattonu, mutta kyllä mä luulisin. Kyllä siin oli aika paljon, ainakin siinä tekstiosuudes, pitkälle mietittyjä, hyviä pointteja.
Sanna: Joo, niitä huomioitavia kohteita, koska tietysti riskejä on monenlaisia, ja mitä kaikkea sä sitte tiedät ja pystyt huomioimaan, niin…
Anna: Kyllä. Mutta hyvä, että tommosiaki tehdään ja tehdään kirjastoille erikseen omaa ja näin, että tulee niinku kättä pidempää.
Sanna: Kyllä. Ja asia nostettu ny vahvemmin tässä esiin viimesinä vuosina. No onko jotain, mitä sulla tulee tähän vielä muuten mieleen, mitä oot omassa työssä törmännyt, tai on jotain muuta semmosta, mitä…
Anna: Ei, että tosiaan kaiken maailman yllättäviä juttuja voi tulla, ja kaikesta on tähän asti selvitty [musiikki alkaa], ja sitten vaan –
Sanna: Varaudumme.
Anna: Varaudumme siihen, että jotain voi tulla.
Sanna: Nii, tässä ehkä pessimisti ei pety on tämän valmiussuunnitelman periaate. Me päätetään näihin kuviin ja tunnelmiin tämänkertanen AKEpampaksen podcast -jakso. Kiitos, ku kuuntelit, ja kohti seuraavaa podijaksoa. Moi!
Anna: Moikka!