Lyssna avsnit här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 30 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa Pinnalla-podcastiin. Tämänkertaisessa podcastissa meil on aiheena kirjastoauto ja kirjastoautotyö. Ja meil on tänään mukana kirjastoautosta Muoniosta ja Vantaalta. Ja esittelettekö itsenne, ketä ootte ja mitä teette? Jos alottaa vaikka Muoniosta.
Iida Kalliohaka: Moi, mä oon Iida Kalliohaka ja mä työskentelen autokirjastonhoitajana tässä yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa.
Heidi Sadinmaa: Ja mie oon Sadinmaan Heidi, työskentelen kuljettaja-virkailijana yhteispohjoismaisessa kirjastoautossa.
Maria Miettunen: Mä oon Maria Miettunen ja työskentelen Vantaan kirjastoautossa. Oon erikoiskirjastovirkailija.
Raimo Juvonen: Mä oon Raimo Juvonen Vantaalta, kirjastovirkailija ja kuljetan myös kirjastoautoo.
Haastattelija: Tervetuloa. Miten ootte päätynyt työskenteleen kirjastoautossa? Jos vaikka Muoniosta…
Iida Kalliohaka: No, mulla tää kävi vähän niin kuin sattuman kauppaa. Mä en oo aiemmin ollu kirjastossa edes töissä, että alotin tässä työssä vasta viime vuoden kesäkuussa, että tuore pesti on. Helsingistä tänne Muonioon muuttanu, ihan kiinnostavaa nähdä, työpaikkailmoituksen perässä. Tällänen tarina.
Heidi Sadinmaa: No, miekään en ole kirjastoalalta aikasemmin. Olen nyt reilu vuojen ajanu tuota autoa, ja ihan sattumalta paikka aukesi ja hain paikkaa ja sit pääsin ajamaan. Nyt olen noin puolitoista vuotta ajanu.
Maria Miettunen: Joo, mä olin aikoinaan, opiskeluaikoina siis tai itse asiassa jo ennen opiskeluaikaa, ekassa kirjastoharjoittelussa, missä olin, Keminmaan kirjastossa, niin siellä sain kokeilla vähän kirjastoautossa olemista. Ja sitte opiskeluaikoina tein myös siellä jotakin pätkää. Ja sitte mä olin töissä Nivalassa, ja siellä työvuoroihin kuulu kirjastoautovuoroja sillai, vaikka en varsinaisesti kirjastoautolle ollu töissä, mut kaikki teki sinne aina vuoroja silloin tällöin, niin tykkäsin ihan siitä ja se on varmaan jotenki kulkenu mun mukana se kirjastoauto, en mä tiiä miten. Mutta sitte kun valuin tänne pääkaupunkiseudulle, niin Vantaalla aukesi työpaikka ja ja hain sitä, ja sitten minut siihen valittiin. Siitä on nyt joku, mitä siitä tulee, kolme vuotta.
Raimo Juvonen: Joo ja mä oon tehnyt pitkän uran aivan toisella alalla, mutta hakeuduin Espoon kirjastoon töihin ja olin siellä sit ihan kirjastossa. Mut eräässä illanvietossa sitten ikään kuin rekryttiin Espoon kirjastoautoon, josta sitten taas Vantaalta vähän sen jälkeen rekryttiin mut tänne. Ja oon tääl nyt ollu sitte just ku viisi vuotta. Tämmönen lyhyt kaari.
Haastattelija: Jos vertaillaan tälleen, ku aatellaan, että Vantaa ja Muonio on vähän erilaiset ympäristöt, että Vantaa on tämmönen tiheästi asuttua seutua ja Muonio sitte vähän vähemmän tiheästi. Niin jos ajattelee Muoniota, et miten kirjastoauto palvelee Muoniossa, jossa etäisyydet on pitkät tai teil on kolmen valtakunnan auto oikeastaan.
Iida Kalliohaka: Joo, sinällään tää on varmaan aika erilaista, ku me tosiaan täällä Suomen puolellaki ollaan useamman kunnan alueella ja sitte käydään vielä Ruotsin puolella ja Norjan puolella ja reitit on pidempiä. Nytkin me täältä Kilpisjärveltä osallistuttiin tähän, me ollaan yön yli reissulla täällä, että tänään lähdetään ajeleen takas päin kohti Muonioo, niin voisin kuvitella, että päivät on aika erilaisia täällä ku vaikka Vantaalla, kun siirtymävälitki on pitkiä pysäkiltä toiselle.
Haastattelija: Kuinka pitkiä teillä siirtymävälit suurin piirtein on?
Heidi Sadinmaa: Pysäkkien väliset vai…?
Haastattelija: Pysäkkien väliset noin arviolta. Meneekö tunti pysäkkien välillä, vai?
Heidi Sadinmaa: No joo, varmaan tällä Kilpisjärven-reitillä on semmonen tunti varmaan pisin siirtymä.
Haastattelija: Mites Vantaalla, oot vähän tiheämpään, niin miten siellä nämä siirtymävälit ja paljon pysäkkejä päivässä?
Raimo Juvonen: Siirtymävälit tietysti täällä on aika lyhyitä, koska sitten me pyritään palvelemaan mahdollisimman kattavasti kaikkee, mutta vältellään sit kiinteit kirjastojen ihan pihoja, ettei mennä tietysti kilpailee niitten kanssa. Että kyl nää on niinku pysäkkejä ei kauhean monta päivässä, sanotaan yhdellä reitille ehkä seitsemän-kahdeksan rupee oleen niinku maksimi, eli aika vähän. Et suurin osa aikaa ollaan pysäkillä, koska ne välit on niin pieniä. Ja toki tääl on liikennettä, mut ei se aiheuta minkään näköstä ongelmaa, että se on aika samanlaista, eikä suinkaan niin vilkasta kuin ehkä kauempaa katsoen näyttää.
Maria Miettunen: Saanko kysyä muoniolaisilta, siis kiinnostaa toi, että ku te ootte nytkin siellä yön yli reissulla ja siis mua on aina kiehtonu se teijän kirjastoautotoiminta siellä ja olen jopa harkinnut myös sitä paikan hakemista, koska se vaan vaikuttaa niin jännittävältä. Niin miten paljon teillä on tommosia, että lähetään reitille ja sit siellä ollaan yön yli? Mikä on niinku, no, en mä tiedä, yritänköhän tässä kysyä nyt jotakin sellaista maksimipituutta tai vastaavaa.
Heidi Sadinmaa: Kolmen viikon sykleissä, ja meillä on yks yöreissu aina viikkoon ja sitten yhdellä viikolla on kaksi yöreissua. Mutta aina yksi yö ollaan kerrallaan yötä, jos sitä kysyit.
Maria Miettunen: Joo, ehkä se oli se mun kysymys. Kiitos.
Haastattelija: Käyttekö kouluilla ja päiväkodeilla, molemmissa, Muoniossa ja Vantaalla?
Heidi Sadinmaa: Kyllä varmasti.
Iida Kalliohaka: Joo, me ainaki käydään kaikilla reiteillä melkeinpä täällä kylien päiväkodeilla ja kouluilla.
Maria Miettunen: Joo, Vantaalla sama, että joka päivä on aamulla koulu-päiväkotireitti ja sit iltasin on ne asuinalueitten reitit, missä saattaa myös olla päiväkoteja esimerkiks siinä reitin alussa. Et kyl koulut ja päiväkodit on tosi tärkeitä ja semmonen suuri asiakasryhmä.
Haastattelija: Jos ajatellaan liikennettä, niin onko sillä millaset haasteet? Tietysti Muoniossa niin että säät, liikenneolosuhteet, aiheuttaako ne esimerkiks talvisin haasteita?
Heidi Sadinmaa: No, totta kai ne aiheuttaa. Kelithän on mitä on ja pieniä teitä ja ei aina niin hyväkuntoisia teitä. Ja onhan siinä haasteita, ja Norjassa on tietenkin taas sitte ihan oma luokkaansa ne tiet, ni joo.
Haastattelija: Onko sillai, et Norjassa on paremmassa kunnossa tiet ku Suomessa?
Heidi Sadinmaa: Ää no…
Haastattelija: Vai päinvastoin?
Heidi Sadinmaa: No, en tiiä, ehkä paikoin paremmassaki kunnossa, mutta sitten siellä on mäkisiä paikkoja ja semmosia vähän haastavia paikkoja välissä ja näin.
Haastattelija: Entäs Vantaalla on sitten tietysti liikennettä vähän enemmän?
Raimo Juvonen: No joo, kyl tääl tätä liikennettä on ja totta kai se lumi aiheuttaa tuskaa joskus. Mut ei suuremmin, että eniten täällä pitää varoo sitten jalankulkijoita ja kävelijöitä tai noita koululaisii siellä koulujen pihois ja sitten pyöräilijöitä, koska ne myös talvisin kaikki aiheuttavat oman vaikeutensa, ku sitä liikennettä on tosi paljon. Täällä joutuu ajaa aika hiljaa koko aika, et se on se, mitä eniten varotaan. Et ei se lumi niinkään niin. Yleensä joka paikkaan mahtuu, ja nyt en muista, että Vantaalla ois koskaan jääty kiinni ehkä mihkään ainakaan kovin pitkäksi aikaa [naurahtaa].
Maria Miettunen: Mä oon kuullu sen jonkun legendan, että jäätiin kiinni mäkeen tai mäkeä ei päästy ylös, koska meillä on siis kitkarenkaat eikä nastoja.
Raimo Juvonen: Joo, silloin jäätiin kuulemma odottelee hiekoitusautoo, mikä tuliki sit tunnin kuluttua jo yllättäen.
[musiikkia]
Haastattelija: Pidättekö te kirjavinkkauksia autossa vai onko se ihan tätä peruskirjastotyötä tai jotain muita tämmösiä tilaisuuksia, mitkä poikkeaa normaalista kirjastoautotyöstä?
Iida Kalliohaka: Me ollaan pidetty näillä kouluilla, ei varsinaisesti siellä kirjastoautossa, mutta reittien yhteydessä on saattanut virkailija mennä pysäkin koululle pitään kirjavinkkausta tai muuta, mitä on koulun puolesta toivottukaan. Täällä on etäisyydet tosiaan vähän eri, niin sillä on eri lailla tarvetta ku täältä Kilpisjärveltäkin lähin kirjasto on 180 kilsan päässä, niin ei ne saa kirjastopalveluja sitten muuten, ellei me niitä heille tuoda.
Haastattelija: Miten Vantaalla?
Maria Miettunen: Niin, Vantaalla on kans sillai, et kirjastoautolla ei oo varsinaista sellasta vinkkausvastuuta, et sen hoitaa sitten nuo lasten työstä vastaavat vinkkarit. Mutta tietysti me tehhään sellaista jatkuvaa sellasta pienimuotosta, että asiakkaalle kerrotaan tai opettajille vinkataan uusia sarjoja tai lapsille ehotellaan jotain lukemista, että sellasta tehhään, mutta semmosta varsinaista vinkkausta ehkä ei. Mutta sitten meillä on kans tollee, et meillä saattaa olla kyytissä vinkkari, joka menee koululle vinkkaamaan, ja sit vinkkareitten kanssa tehhään yhteistyötä sillee, että me voijaan vaikka roudata ne heidän kirjat paikalle tai sellasta, kun meillä kuitenkin on sitä kapasiteettia ehkä enemmän.
Haastattelija: Millaisen vastaanoton yleensä kirjastoauto saa, ku te tuutte pysäkille, tai että miten ihmiset suhtautuu?
Heidi Sadinmaa: No, kirjastoautohan on siitä kiva paikka, että yleensä ihmiset tullee hyvillä mielin kirjastoautoon, että harvoin kukkaan tullee vihasena. Että ehkä asiakaspalvelutöistä kiitollisimmat asiakkaat on varmaan kirjastoautossa.
Raimo Juvonen: Se on just näin.
Maria Miettunen: Joo, mä yhdyn tähän kuoroon, et kaikki on yleensä asiakkaat ovat iloisia ja lapset ovat iloisia ja vanhukset ovat iloisia ja iloisia koiria käy, ja sillai niinku joo, se on tosi kiitollista työtä.
Haastattelija: Millei asiakaskunnasta ni onko lastenmateriaalia tai lapset, nuoret se suurin kohderyhmä, mikä kirjastoautossa käy, jos ajatellaan esimerkiks lainamääriä tai jotain tämmösiä?
Heidi Sadinmaa: Meillä ne on ehkä tommoset iäkkäämmät ihmiset. Ja no sitten tietenkin lapset on toinen päiväkodeilta ja kouluilta.
Iida Kalliohaka: Joo, mut semmosia nuoria ei sitten ihan hirveesti käy, että ehkä alakouluikäiset ja eläkeläiset on se isoin kohderyhmä tääl.
Maria Miettunen: Joo, meillä varmaan samat linjat, että just ku käyvään noissa kouluissa, monestihan ne on alakouluja ja just päiväkoteja, et se on sellasta nuorempia lapsia ja koululaisia. Tietysti pyritään havittelemaan myös nuoria kirjastoautoon, että on meillä lukion pihassa käyvään myös tai käyväänkö jopa muutamankin lukion. Mutta tietysti myös se, että on niitä koulureittejä, niin se painottaa sitä, että lasten materiaalia on ja täytyy olla aina, mut pyritään kyllä tarjoamaan myös ihan kaikille asiakasryhmille jotain. Ja iltapysäkeillä sitten, no, niissäkin käy paljon lapsiperheitä ja sitten käy vanhempia ihmisiä ja sillai.
Raimo Juvonen: Meillä on vielä muutama tämmöinen yhteisöasiakaskunta myös sitten, missä käydään säännöllisesti kerran kuussa suunnilleen.
Haastattelija: Onko teillä autossa mukana esimerkiks, ku joskus oon kuullut, et on ja siis viedään lääkkeitä tai jotain muuta materiaalia, muutakin kuin kirjaston perustarpeita, ni onko käyttäny kirjastoautoa muihin tämmösiin vastaaviin, että onko teillä Vantaalla ja Muoniossa tämmöstä muuta palvelua?
Heidi Sadinmaa: No, ei ehkä semmosia vakituisia, mutta joskus tullee pyyntöjä, esimerkiksi nyt joulun aikaan kuljetettiin Hetasta Muonioon joulupukin partoja. Ne oli ollu huollossa kampaajalla, ni semmonen muutama laatikollinen partoja kulki kirjastoauton kyydissä. Tämmösiä.
Maria Miettunen: Meilläkää ei oo mittää semmosia, ellei sitten aatella jotakin lainattavia esineitä, et sellasta jotain voi löytyä, roskapihtejä tai tämmösiä. Ja no niitä roskapihtejä me ollaan kyllä kuletettu, ensin kirjastot on lähettäny ne kirjastoauto-osastolle ja sitten me ollaan kuletettu ne esimerkiksi jollekin koululle, millä oli tämmönen roskankeräystapahtuma. Et sellasta jotain pienimuotoista, mut ei varsinaisesti oo kyllä. Niin no, sit meil on nyt keväällä, kun on vaalit, niin tulossa ekaa kertaa vaalibussi, et sinne pääsee äänestää sit.
Raimo Juvonen: Silloin se auto tyhjennetään kaikesta muusta ja sinne tehdään kaksi vaalikoppia ja vaalivirkailijat tulee mukaan, että se on viikon kiertue.
Haastattelija: Eli te meette, on tietyt paikat Vantaalla, jossa pääsee ihmiset äänestään tälleen?
Raimo Juvonen: Joo, se on vähän niinku kohdennettu sellaisiin opinahjoihin, missä on täysi-ikäisiä, plus sitten alueelle, mis on vähän hiljasempi ollu äänestysprosentti, ni painotetaan niitä. Plus sit jossain muualla on koko päivän kiertue, kahdeksasta kahdeksaan ollaan joka päivä viikon ajan.
Haastattelija: Onko Muoniossa ollu tämmöstä äänestysmahdollisuutta esimerkiksi?
Iida Kalliohaka: No, se on otettu huomioon tän meijän uusimman auton suunnittelussa, että sitä vois käyttää myös äänestysautona, mutta ei tietääkseni oo. No joo, ei nyt ainakaan tän kevään vaaleihin.
Heidi Sadinmaa: Eikä ole ollu aika aikasemminkaan.
Iida Kalliohaka: Joo.
Haastattelija: Miten jos aatellaan tulevaisuutta ja kirjastoautoja, niin tää kirjaston toiminta, mitä mieltä ootte, että pitäiskö sitä jollain tavalla laajentaa, ottaa mukaan jotain uusia elementtejä tai jotain muuta mahdollisuutta? Ootteko koskaan tämmösiä miettinyt tai mitä mieltä ootte näistä?
Iida Kalliohaka: No, onhan niitä mietitty tietysti, kun ollaan täysin ulkopuolisesta rahoituksesta riippuvaisia, että jos se ois katkolla, niin voisko sitten ehdottaa jotain muuta. Niin täällä esimerkiks ku käydään vanhusten pihoilla ja heillä kotona, niin on mietitty, että jos tulis tarve keksiä jotain muutakin käyttöä kirjastoautolle, ni siihenhän vois jotain kotipalveluu, hoivatyötä yhdistää kans. Että meijän kirjastoautossa on kolmelle matkustajalle paikat, että mukaanhan mahtuis vaikka joku lähihoitaja tai sairaanhoitaja.
Maria Miettunen: Joo, mä kans aattelen, että kirjastoautossa on sillee potentiaalia muuhunki ku pelkkään kirjastoon. Tietysti haluan muistaa, että kirjasto on kirjaston tehtävä ja lukuharrastus on se meijän pääasia. Mutta sitte miks ei siinä vois olla muutaki. Ja meillä on kans nyt keväällä tullu uus auto, niin siinä on pyritty ottamaan huomioon sit sellasta, että just et sen auton saa kokonaan (-) [14:35.7] ja sinne vois vaikka jotain kulttuuritoimintaa tai sitä vois käyttää tapahtumissa autona tai sellasta. Et varmaan se on sitte tulevaisuutta, että täytyy olla jotenki monipuolinen ja tommonen. Ja mun mielestä toi vaalijuttu on semmone, toki on paljon paikkakuntia, joissa kirjastoauto on vaalibussina ollut jo pitkään, niinku esimerkiks siellä Nivalassa, terveisiä vaan, niin mun mielestä tää on hyvä tämmönen avaus myös Vantaalle, että otetaan se käyttöön.
Haastattelija: Jos aatellaan muuten tulevaisuutta ja sitä haasteita, niin mikä on ehkä tommoset suurimmat haasteet kirjastoautossa, miten ootte kokenu?
Raimo Juvonen: No, mä kyllä oon sitä mieltä, et joskus kirjastoautot jää vähän katveeseen näissä muitten kirjastojen asioissa, et ajatellen sitä kenttää, että se on ne kiinteet kirjastot ja niiden palvelut. Ja kirjastoauto jää siihen väliin tai sen alle tai jonnekin syrjään, niin että ei nähdä sitä, että se on kuitenkin sellainen, mikä palvelee kaikkia asiakkaita, myös niitä, jotka käy niis kiinteissä kirjastoissa. Et se on vähän semmonen, mitä pitää koko aika pitää pinnalla, yrittää nostaa niinku, että kaikki näkee sen ja huomioi sen myös muissa ratkaisuissa, mitä kirjastossa tehdään. Mä oon ainaki kokenut, että se on vähän vaikea havaita tuolta muualta katsoen, mikä on mun mielest kuitenkin hyvin outoa, että ku ollaan samassa talossa, samaa palvellaan, ihan kaikki on samaa, ni sitte se ei vaan muistu mieleen tehdessä uusia asioita.
Ja totta kai se rahoitus on kans semmonen sitte, että koetaan, että tää on ehkä kallis ratkaisu näkemättä sitte, että mitä tää tarjoo, mitä taas muut kirjastot ei ehkä tarjoa. Et se pitäis nähdä kokonaisuutena, että katsoo vähän lukuja, että kenellä niitä asiakkaita on ja minkälaisia asiakkaita on ja miten niitä palvelee ja niin päin pois.
Maria Miettunen: Joo ja kyl mun mielestä just toi, että täytyy rummuttaa sitä kirjastoautojen tärkeyttä, koska se ehkä Muoniossa se on itsestään selvää, ku on pitkät etäisyydet muutenki ja tollee, et kaikki ei saavuta niitä palveluja. Mutta vaikka meillä on täällä tiheä kirjastoverkko, ni ei se silti tarkota sitä, että kaikilla ois helppo tulla kirjastoon missään nimessä, vaan niinku että Vantaallakin on sellasia kuitenki alueita, joista on pitkä matka muihin paikkoihin, tai siis sillai et on vaikka uusia alueita rakennetaan, niin sit siellä ei välttämättä oo aluksi muita palveluja ku kirjastoauto käy siellä. Et se on niinku se tavallaan just ehkä siinä sit, et muistetaan myös ne sellaset yksittäiset ihmiset, kelle voi olla tosi tärkeätä päästä kirjastoautoon kerran viikossa.
Iida Kalliohaka: Joo, täällä tosiaan nää pitkät etäisyydet kyllä perustelee kirjastoauton tarpeellisuuden. Ja ku näillä pienemmillä kaukasilla kylillä tää on käytännössä ainut palvelu, mikä on jäljellä. Mutta sitten ehkä uhkana on myös nää vähentyvät asiakasmäärät, että suinkaan kaikki näistä paikoista, missä käydään, niin ei oo mitään muuttovoittopaikkakuntia, että miten sen sitten perustelee, että asiakasmäärä harvenee, vaikka ne asiakkaat, jotka käy, ni on kuitenki siitä entistä kiitollisempia.
[musiikkia]
Haastattelija: Tuosta vielä kun Muoniossa ku te käytte, siis on kolmen valtakunnan kirjastoauto, te käytte Norjassa ja Ruotsissa Suomen lisäksi, ni missä paikoissa Norjaa ja Ruotsia te käytte?
Heidi Sadonmaa: No, Ruottissa me käyvään ihan pieni lenkki, tästä Muonion kohalta mennään rajan yli ja käyvään Kitkiöjärvessä ja Muodoslompolossa. Se on ihan semmonen muutaman kymmenen kilometrin lenkki. Ja sitten Norjassa me käyvään Kautokeinossa ja siinä lähikylissä.
Haastattelija: Onko Vantaalla sitten, te pyöritte ainoastaan Vantaan alueella?
Raimo Juvonen: Joo, kyllä se Vantaalla ne reitit pysytellään. Toki mainostetaan aina välillä, että käydään Helsingin kautta tai jonku muun kunnan kautta, mutta pysähdytään Vantaalla.
Haastattelija: Tässä alkuun piti kysyäki, että onko teiän kirjastoautoilla nimet?
Iida Kalliohaka: Ei ainakaan meidän kirjastoautolla.
Heidi Sadinmaa: Ei.
Maria Miettunen: Jotenkin yllättävää, koska meillähän on [naurahtelee].
Heidi Sadinmaa: Aa [naurahtaen].
Maria Miettunen: Siis Vantaalla on Tarina ja uusi auto Mysse. Ja tästähän oli ihan sellanen, et ihmiset sai ehottaa sille nimen sille uuelle autolle, mä en tiedä, että onko noitten vanhojen autojen kanssa ollu sama. Sit meillä oli väistyvä, tai toi auto, mikä sit Myssen tilalta poistui, niin sen nimi oli Haave.
Iida Kalliohaka: Tossapa suunnitelmaa, kun meidän kirjastoauto on yhteispohjoismainen kirjastoauto, nii se jo ehkä [naurahtelua] kaikista, jos huomioitaisiin.
Haastattelija: Onko teillä kerrottavana jotain hyviä muistoja tai kokemuksia joltain ajosta, joltain reitiltä tai joltain, mitä tulis mieleen?
Iida Kalliohaka: No, tätä me mietittiin ajomatkalla tänne, että vaikea poimia ehkä jotain yksittäistä, kun tuntuu, että joka reitillä sattuu ja tapahtuu. Mutta ehkä mulla edelleen mielessä on ensimmäinen kirjastoautoreissu, kun kesäkuussa tulin Kilpisjärvelle ja en tosiaan vielä tiennyt millaista tää työ on, ja sillä reissulla käytiin yhdellä pysäkillä joessa uimassa ja sitten eläkeläispariskunnan luona kahvittelemassa, siellä oli kakut pöydässä, pannullinen kahvia. Ja sitten vielä silittelemässä koiranpentua viimeisellä pysäkillä, niin se oli kyllä aika mieleenpainuva reissu.
Heidi Sadinmaa: Joo. Minunkin oli jotenkin tosi vaikea kyllä keksiä yhtä, mut sitte yhellä pysäkillä on semmonen pieni poika, joka tykkää tosi paljon Spider-Manista ja kaikista supersankareista, ja olen sitten sille aina vähän omin lupineni tilaillu muista kirjastoista niitten Spider-Man-kirjoja. Ja se on jotenkin niin ihana, ku se on niin superonnellinen, ku se saa niitä kirjoja. Ja sitten se oli yhdellä reissulla ja sen äiti oli sitten, mie en ollu silloin ite paikalla, mutta oli sanonu, et se poika on niitten kirjojen ansiosta opetellu lukemaan ja oppinut lukemaan. Nii semmosethan on aina parhaita.
Haastattelija: Kyllä.
Raimo Juvonen: Nimenomaan nää tällaiset lapsiasiakkaat yllättävästi muistaa pitempäänkin taakse tai katsoo jonkun kohtaamisen ja rupeaa puhumaan asiasta, minkä itse ehkä on osin unohtanut, kestää hetken aikaa, et saa kiinni, mistä sitä viimeksi puhuttiin. Mutta ne on todella ilosii, et siinä ei voi muuta kuin olla onnellinen lapsista.
Ja mulle kävi ekalla kirjastoautoreitillä niin, että kun mä menin virkailijaksi sitten tutustumaan, niin ensimmäisellä pysäkillä oli sitten sukulainen, et en tiennyt, en ollut nähnyt häntä tosi pitkään aikaan ja näin sit siellä yllättäen. Hänelle oli myös yllätys, et mitä mä oon siellä sit tekemässä.
Maria Miettunen: Joo, mulla ei ehkä tuu mitään tommosta tiettyä juttua. Mutta yhdyn tähän kuoroon, että asiakkaat tässä työssä on parasta. Se on kyllä aina tai jotenki ku saa palveltua jotenkin hyvin, niin sitte se ilahduttaa. Ja varsinkin lasten kohdalla tai että joku lapsi tulee kertomaan, että luin sen, mitä viimeksi kerroit, ja onko teillä sitä lisää, ja sit on sillee, et ”jes, oon onnistunu tässä.”
Haastattelija: Onko teillä jotain kysymyksiä, mitä haluatte toisillenne esittää, mitä haluatte tietää? Mitä Vantaalta halutaan tietää Muoniosta ja Muoniosta halutaan tietää Vantaalta?
Raimo Juvonen: Miten Muonioon pääsee vaihtoon?
Maria Miettunen: Mulla ois ollu just sama kysymys, et eiks me voitas järjestää joku –
Raimo Juvonen: Vaihdetaan päittäin vähäks aikaa ja katotaan, mitä tapahtuu [naurua].
Iida Kalliohaka: Se vois olla kyllä kiinnostava kokemus.
Heidi Sadinmaa: Se vois olla ihan mielenkiintoinen.
Iida Kalliohaka: Puolin ja toisin vois oppia kyllä kaikenlaista. Vantaalta kiinnostaa, että onko teillä joka viikko sama aikataulu vai vaihteleeko seki viikoittain? Millasia teijän reitit on?
Raimo Juvonen: Meil on vakioreittejä kyllä, joillain kouluilla käydään joka viikko, joillain kaksi kertaa kuussa, joillain kerran kuussa, ja sama koskee myös päiväkoteja sitten. Että päiväkodeilla rytmi on vähän hitaampi sitte, että siel ei käydä suinkaan joka viikko. Mut iltareitit sit on sellasia, että ne on aina samanlaisia, että käydään kerran viikossa samoilla paikoilla. Elikkä meillä on, niinku puoleks vuodeks tehdään aina aikataulut kerralla ja sit katotaan, pieniä muutoksia tehdään koko aika sit, jos joku yllätys sattuu, et joku koulu esimerkiksi siirtyy jonnekin toisaalle, niin totta kai niitä sit katotaan matkan varrella. Muuten pyritään pitää vakiona, koska se asiakkaiden tavoittaminen on aika haasteellista sitte, että he löytää meidät sit uudestaan uudesta paikasta tai ajasta.
Iida Kalliohaka: Millä tavalla te tavotatte asiakkaat, mitkä teidän viestintäkanavat on?
Maria Miettunen: Tietysti nykyään somessa pitää mainostella kovasti. Meillä on kirjastoautollahan on nää omat jotkut Facebook-sivut ja -kanavat. Mutta sitten on myös, koska me kuulutaan Helmet-kirjastoihin, niin sit Helmet mainostaa keskitetysti jotain, ja sit tietysti Vantaan kirjastot myös mainostaa sillee omanaan. Ja jotain kaupungin mainontaakin on.
Raimo Juvonen: Meil on sit tommonen pysäkkisovellus vielä sitte, minkä tavoittaa sit sieltä Helmet-sivuilta, mutta myös Vantaan palveluiden sivuilta, mitkä kertoo reaaliaikaisesti, missä kirjastoautot nyt liikkuu. Ja sieltä näkee myös sen aikataulun sitten, et voi tarkkailla, et jos se auto ei tule sovittuna aikana sovittuun paikkaan, ni missä se on. Siinä on puolensa ja puolensa, että näkee, missä se auto kulloinki on. Et se on myös käytetty kanava.
Heidi Sadinmaa: Joo, no sehän kuulostaa hyödylliseltä.
Iida Kalliohaka: Joo, se olis kyllä kätevä täälläki.
Heidi Sadinmaa: On, on.
Iida Kalliohaka: Tosiaan täällä sama ongelma, että asiakkaiden tavoittaminen välillä on vähän haasteellista.
Maria Miettunen: Mä oisin halunnu kysyä Muoniosta sellasta, että miten teijän reitit, niinkö just toi, että kun meillä tarkastellaan niitä varmaan sillee puolivuosittain tai ainakin vuositasolla, ni miten te teette muutoksia ja sit et esittääkö asiakkaat paljon toiveita: ”Että silloin joskus kaksi vuotta sitten oli tämmönen pysähdyspaikka, ni voisitteko nyt tulla takas tähän?” Tai just niinkö meillähän tosi paljon koulut ja päiväkodit, kun tulee uusia tai näin, niin sit ne esittää toiveita, että meille ois parempi aika tämä tiistai kello kahdeksan ja me halutaan tänne uusi aika. Ja siis paljon tulee pyyntöjä, niin miten teillä, tulleeko teillä pyyntöjä ja vastaatteko te niihin tai pystyttekö vastaamaan?
Heidi Sadinmaa: No, me tehhään aina vuojeksi kerrallaan aikataulu. Ja sitte kyllä siinä aina kun suunnitellaan seuraavan vuojen aikataulua, niin kysellään somessa ja asiakkailta, että oisko toiveita, ja sitte jonku verran niitä tulleekin ja kyllä me nyt ainaki niinku… Nyt mitä toiveita tuli viimeksi, niin saatiin aika hyvin toteutettua kaikki, että pyritään kyllä toteuttaa, olemaan siellä missä asiakkaat haluu. Sitte meillä on paljon monesti semmosia hiljaisempia pysäkkejä, missä on ehkä joskus käyny asiakkaita, muttei ennää käy, niin sitten on aina helppo vaihtaa semmonen pysäkki sitten uuteen, jos tullee joku toivomus.
Haastattelija: Oisko tähän loppuun jotain, mitä haluaisitte kuuntelijoille sanoa vielä? Jos vaikka Muoniosta alotetaan.
Heidi Sadinmaa: No, ottakaa seurantaan meidän some. Instagramissa, me ollaan siellä aika aktiivisia. Sieltä näkkee aika hyvin, minkälaista meidän arki on täällä.
Iida Kalliohaka: Joo, Heidi siis tekee hienoa työtä siellä, kuvaa näiltä reiteiltä ja pysäkeiltä videoita ja muuta, ni se on kyllä, näyttää hyvin millasta täällä on ja missä käydään, niin jos kiinnostaa, niin se löytyy nimellä kirjastoauto ypka Instagramista.
Maria Miettunen: No nii, Vantaa voi tietysti kertoa samat terveiset: seuratkaa myös meiltä. Mut niinku ylipäätään suosittelen kaikille ihmisille kirjastoautoissa vierailua, jos teillä tullee kirjastoauto vastaan jossain kadulla, niin menkää ihmeessä kurkkaamaan sisälle, koska yleensä ne, ku se kirjastoauto on pysähtyneenä johonkin, niin sehän on kaikille avoin kirjasto, et voit kävellä sisään kuin kävelisit tollaseen kiinteään kirjastoon, et tervetuloa.
Raimo Juvonen: Tervetuloa kaikki asiakkaat. Sinne voi tulla muistelemaan niitä menneitä kirjastoautokäyntejä ja ehkä toteamaan, että jotkut asiat ovat muuttuneet. Ja myöskin toteamaan sen, et meillä on paljon aineistoo sellast, mikä on nopeemmin ehkä saatavilla kirjastoautosta kuin kiinteistä kirjastoista, että esimerkiks bestsellereitä, tälläsii mitkä on just tämän päivän hittejä, niin niitä voi löytyy meiltä paljon helpommin kuin kirjastosta. Tule katsomaan ja totea tilanne.
Maria Miettunen: [naurahtaa] Näe itse.
Raimo Juvonen: Mmm.
Maria Miettunen: Näe ja koe kirjastoauto.
Haastattelija: Kirjastoauto on kumminkin semmoinen auto, mikä erottuu liikenteen massasta helposti. Se on aina värikäs ja muutenkin jotenkin semmonen, että poikkeaa joukosta.
Raimo Juvonen: Kyllä. Aina kun vilkuttaa mihin tahansa suuntaan, ni ihmiset hymyilee ja vilkuttaa takasin. Sitä kannattaa harrastaa sieltä autosta käsin myös.
Haastattelija: Mutta kiitoksia Raimo, Maria, Heidi ja Iida tästä haastattelusta, keskustelusta, ja kiitos kuulijoille.
Kaikki vastaajat: Kiitos.
[musiikkia]
Du kan lyssna podden här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 26 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla -podcastiin. Tänään meillä on vieraana Pirkko Ilmanen, joka on kirjallisuusterapeutti ja työskentelee Lippulaivan kirjastossa Espoossa. Tervetuloa, Pirkko. Haluatko esitellä itseäsi enemmän ja kertoa, mitä kirjallisuusterapia on?
Pirkko Ilmanen: No kiitos. Mä oon siis kirjallisuusterapiaohjaaja, että mul ei oo terapeutin koulutusta. Siin on se ero, että mä käytän siis samoja menetelmiä, mutta en anna terapiaa. Kirjallisuusterapeutti on koulutukseltaan terapeutti, ja sitte hän käyttää monien muiden menetelmien ohessa näitä kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä. Siinä on se ero.
Mistäs me alotetaan? Niin, voinhan mä sen kertoo, et mä olin siis sanataideohjaaja jo, ennen ku musta tuli kirjastonhoitaja tossa 15–17 vuotta sitten. Sen sanataideohjaajauran aikana, ku mä jatkoin sanataideryhmiä kirjaston sisällä Entressessä, kun me avattiin. Mul oli siellä monikulttuurinen tyttöjen ryhmä. Niin mä koin, että mun menetelmät ei enää riitä. Siinä oli lapsia, jotka oli ehkä vähän traumatisoituneita. Ja sitte, ku se oli monikulttuurinen ryhmä, ne tulivat hyvin monesta eri kulttuurista ja erilaisista ympäristöistä, jossa toiminnat on vähän erilaisia ku Suomessa. Niin mä jotenkin koin, et mä tarvitsen lisää välineitä. Sillon mä lähdin opiskelemaan sitä kirjallisuusterapiaa, ja mä koen, että sieltä mä löysin tosi paljon myös itselleni, että se oli myös matka itseen, se koulutus.
Mutta sen jälkeen jotenkin mun kirjastonhoitajan ja kirjavinkkarin työ ainaki omasta mielestä muuttu, et mä jotenki paljo rohkeemmin valitsin kirjoja kirjavinkkauksiin ja muuhun. Sitten aivan selvästi aloin valita kirjoja paljon voimakkaammin sen mukaan, että millasia tunteita niissä on. Siellä kirjoittajaryhmässäki sitten niitten lasten kanssa se työskentely jollain tavalla helpotti, kun oli löytäny uusia menetelmiä. Ehkä myös se, että mä olin ammatillisesti itse saanut vahvistua ja henkilökohtaisesti vahvistua tommosen yli vuoden mittasen koulutusmatkan aikana, niin mä näen, että se ehkä oli se kaikkein merkittävin asia, mitä tää kirjallisuusterapiaopiskelu mulle antoi.
Haastattelija: Mitä se kirjallisuusterapia on? Pystyykö sen jotenkin tiivistämään, mitä se pitää sisällään?
Pirkko Ilmanen: No, se on yksi taideterapian muoto. Et jos ajatellaan, että taideterapia on semmonen kattokäsite, niin sen sateenvarjon alle kuuluu musiikkiterapia tai sitte kuvataideterapia, kirjallisuusterapia, ja sit vielä uutena on nää tanssi- ja liiketerapiat. Niin se kuuluu tämmösen taideterapian kenttään. Kirjallisuusterapiassa on keskiössä siis aina sanat, eli joko tekstit, joita luetaan ja joiden kautta sitten itse inspiroidutaan ja kirjotetaan tai keskustellaan, tai sitten itse kirjoitetut tekstit. Eli se on kirjottamista tai lukemista, ja siinä hyödynnetään aina jollakin tavalla tekstejä.
Kirjallisuusterapiassa ajatellaan, että omia ongelmia ja tunteita on paljon helpompi lähestyä kirjoitettujen tekstien kautta kuin suoraa. Et sieltä tekstistä on helpompi ehkä tunnistaa semmosia asioita, jotka on koskettanu itseäki jossaki elämänvaiheessa, ja tunteita. Monesti sieltä voi löytää tunteita, jotka on ehkä jääneet piiloon, ja joille ei aiemmin oo ollu sanoja. Mä oon aivan vakuuttunu, et paljon lukevilla ihmisillä on näitä kokemuksia, että kun he on lukeneet kirjaa tai runoa tai mitä tahansa tekstiä – se voi olla vaikka tieteellinenkin teksti, jossa on tutkittu jotain asiaa, jossa sanallistetaan oma kokemus, jolle ei aiemmin ole ollut sanoja. Ja sitte tulee se elämys: se yleensä tuntuu ihan kehollisena joko vatsassa tai rintakehän alueella, että vau, et nyt osu jonnekin! Että mulle on tapahtunu näin, ja totako se oli, kun mulle kävi silloin vuosia sitten näin, enkä ole pystynyt sitä asiaa millään tavalla käsittelemään, ja yhtäkkiä joku lukko aukee, ja ehkä haluaa sitä sitte työstää eri tavalla.
Niin se on simppeliydessään sitä, että kun ihminen lukee tekstiä, jotain kaunokirjaa vaikka, ja kokee tollasen kokemuksen, sillon on kirjallisuusterapian äärellä ihan face to face! Ja toki se ryhmätyöskentely, ryhmässä työskentely on ehkä parasta. Tai pelkästään ohjaajan kanssa kahdestaankin työskentely, mut mä en oo tehny sellasta ohjausta, et mä tykkään itse, että mä oon ohjaajana sellanen niin kuin kätilö, joka synnyttää sen… auttaa sitä äitiä synnyttämään sen vauvan. Kun ryhmässä luetaan ja kirjotetaan yhdessä ja keskustellaan, niin se vuorovaikutus on siinä sen kaiken a ja o, ja se syntyy niitten ihmisten välillä. Oikeastaan ohjaaja tekee itsensä melkeinpä tarpeettomaksi, et se voi sysätä heitä aina vähän uudelle tielle ja johtaa sitä keskustelua, mut kyl se ryhmä on se, joka tekee siinä sen kirjallisuusterapeuttisen prosessin yhdessä.
Et se on mun mielest tässä työssä kaikkein ihaninta, että varmaan joka kerta saa olla vedet silmissä sillon, kun on tämmösen ryhmän kanssa työskennelly, koska ne oivaltaa niin mahtavia asioita ne ihmiset, ja siellä löydetään yhdessä ihan uudenlaisia näköaloja esimerkiks johonki muutokseen. Tai joku ihminen, joka tuntee olevansa umpikujassa, löytääkin niistä toisten kanssa käydyistä keskusteluista sellasen muutoksen siemenen tai näkee mahdollisuuksia, vaikka aiemmin oli hyvin synkkä ja näköalaton. Se on jotenkin niin sydäntä kouristavaa ja liikuttavaa. Itse asiassa kirjallisuusterapeuttisissa tutkimuksissa on huomattu, että pelkästään jo se kirjottaminen, nii sen on havaittu tehostavan aivojen kykyä käsitellä vaikkapa pelon tunteita tai ylipäätään semmosia vähän vaikeampia tunteita. Niin kun sä kirjotat siitä asiasta, se tietyllä tavalla tehostuu siellä ihan aivofysiologian tasolla ja lieventää sitten – totta kai – niitä ahdistuksen ja pelon tunteita, koska siinä pystyy käsittelemään. Se kädenliike, ja monesti nimenomaan käsin kirjoitettuna, se kädenliike, kun sä kirjotat kynällä, nii se on itsessään jo aika terapeuttista, ihan tutkimusten mukaan.
Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuota. Ja mä oon aika vakuuttunu, että hyvin moni kirjastonhoitaja Suomessa on tietämättään harrastanut kirjallisuusterapiaa ilman mitään koulutusta, että hyllyjen välissä käydään aivan todella monenlaisia ja monentasosia keskusteluja kirjallisuudesta, että kun löydetään ihmiselle joku kirja, tai asiakas on löytäny jonku tietyn kirjailijan ja kertoo innoissaan siitä, että miten tää niin kosketti mua, ja että onko hän kirjottanu jotain lisää. Sit siinä aina tulee joku palanen hänen elämästään, että tämä kirja auttoi minua avioerossa, et se nosti minut, ja minä löysin jotain aivan uutta ajateltavaa tai jonku uuden näköalan tai uuden polun elämään. Niin musta tuntuu, että näitä on ihan varmasti muillaki ku itsellä ja omilla ystävä-, kirjastonhoitajakollegoilla näitä kokemuksia.
[musiikkia]
Haastattelija: Miten niitä aletaan purkamaan sit, elikkä ihmisellä on joku asia, mitä se haluaa lähtee selvittämään itsensä kanssa, niin ehdotatko hänelle jotain kirjaa, minkä hän lukee ensin, ja hän alkaa sen pohjalta kirjottamaan? Vai onko se suoraan se oma kirjotus ja keskusteluprosessi sitte sen ryhmän kanssa?
Pirkko Ilmanen: Kumpikin polku on mahdollista, mut aina sen ihmisen omista lähtökohdistaan. Et joillekki on helpompaa lukea ja sitte kirjoittaa siitä, mitä sen lukemisen kautta herää. Ja siihenki on erilaisia menetelmiä sit, että jos luetaan, nii sieltä etsitään joku semmonen kohta, mikä oli erityisen koskettava, tai joka avasi sen ahaa-elämyksen tai sen uuden näköalan. Sieltä voi sieltä tekstistä löytää… Esimerkiks käytän paljon silmukointia, eli etsitään semmosia… Mä sanon niitä akupunktiosanoiksi. Eli etsitään semmosia avainsanoja sieltä tekstistä, semmoset tärkeimmät sanat, vaikkapa nyt yheltä aukeamalta. Eli silmukoidaan ne, ympyröidään ne sanat. Yleensä mä otan siitä kopion, ja sitte ympyröidään. Sitten niistä sanoista rakennetaan vaikkapa runo, tai ne kirjotetaan uusiksi lauseiksi. Ja sitä työstetään tavallaan, niitä sanoja. Tää on yks menetelmä. Sit yleensä ihminen löytää sieltä vielä jonku uuden, et se ikään ku kiteytyy siinä se hänen kokemuksensa.
Et tommonen voi olla yks tapa, miten työstetään sitä kirjan tarinaa kirjottamisen avulla. Mutta yleisempää on, että… Suomi on siis kirjottajakansaa: meillä esimerkiks täällä Lippulaivan kirjastossa alotettiin nyt semmonen senioreiden luovan kirjottamisen ryhmä, et se ei oo kirjallisuusterapeuttinen ryhmä, mutta oon kyl käyttäny siellä näitäkin menetelmiä. Niin sinne tuli tuplasti niin paljon väkee, et me jouduttiin luomaan kaks ryhmää nyt. Sillon juttelin näitten ihmisten kanssa, että hirmupaljon on eläkeikäsissä ihmisissä kirjottavia ihmisiä vielä, ja he olivatki huolissaan, että osaako ne nykynuoret enää edes kirjottaa, kun olivat niin kiitollisia, et me saatiin järjestettyä kaksi rinnakkaista ryhmää.
Et Suomi on kirjottavaa kansaa, ainakin vanhat ihmiset vielä, ja sen vuoksi kirjottamisen kautta työstetty tämmönen kirjallisuusterapeuttinen työskentely, nii se on ainakin mulla ollu Kirkkonummella ja täällä Espoossa, Helsingissä, missä oon ryhmiä vetäny, nii se on ollu se pääsuuntaus. Et toki on myös sitte siellä ryhmän sisällä, että vaikka he ovat kirjoittajia, niin me työskennellään totta kai myös valmiiden tekstien äärellä, että mä tuon sinne… Runot on siitä helppo, että ne on lyhyitä käsitellä sillä yhdellä puolentoista tunnin kerralla. Mutta useesti tuon myös erilaisista kirjoista pätkiä, et me ei lueta kokonaista teosta yhdessä, et se ei oo kirjapiiri, mutta työstetään asioita sitten valmiiden tekstien, tekstinpätkien kautta. Novellitki on ihan hyviä: novellin ehtii myös käsitellä yhden tapaamiskerran aikana.
Mut tosiaan se, mitä asiakkaalle, tai siis… no, puhutaan nyt asiakkaasta, niin tarjotaan, nii se on ihan hänestä kiinni, että jos nyt multa joku kysyis, että hei, voitasko työskennellä kahdestaan, et mä haluaisin tämmöstä ja tämmöstä asiaa käsitellä. Ja se riippuis, jos hänellä ois vaikka ollut avioero sillä ihmisellä, niin mä kävisin ensin läpi semmosta kirjallisuutta, mitkä vois siihen auttaa, ja tarjoisin hänelle niitä kirjoi, et haluaisko se lukee jonku näistä. Jos hän sanoo, että kirjat ei oikeen oo mun juttu, et mä tykkään enemmän kirjottaa, nii sit me alotettas siitä kirjottamisesta. Mut jos hän tykkää lukemisesta, niin yleensä kyllä alottaisin sen lukemisen kautta, että hän pääsis siihen moodiin, ja sitte käsiteltäs sitä kirjaa sen kirjottamisen kautta. Että se riippuu aina ihan ihmisestä ja ryhmästä että kumpi edellä mennään, mut molempia käytetään, niin kirjottamista kuin valmiita tekstejä.
Haastattelija: No, kuka voi toimia kirjallisuusterapeuttina tai kirjallisuusterapiaohjaajana?
Pirkko Ilmanen: No, koulutettu henkilö, et se kestää semmosen vuoden se koulutus. Nykyisin siihen on tullut tämmönen koulutuspolku, että ku on huomattu, että sinne hakeutuu myös ihmisiä, jotka ei välttämättä oo kirjallisuutta niin paljon lukeneet, niin siin on ensin tämmönen… Sen voi ihan tarkistaa tuolta kirjallisuusterapiayhdistyksen sivuilta, mut et siin on tämmönen enemmän henkilökohtaisen kasvun polku ensin. Sitte on se varsinainen kirjallisuusterapiaohjaajan koulutus. Se on edelleen se noin vuoden. Ja siihen on tullu jatkona nyt sitten, onks se kaks- vai kolmevuotinen, kirjallisuusterapeutin koulutus. Mut mä oon tosiaan käyny sen kirjallisuusterapiaohjaajakoulutuksen: sillon ei vielä ollut tätä terapeuttikoulutusmahdollisuuttakaan. Nyt just tänä talvena on ne ensimmäiset kirjallisuusterapeutit sieltä valmistuneet, et se on ihan niin uus.
Siinä koulutuksessa meillä oli kirjallisuusterapeutteja ja psykoterapeutteja opettajina, ja se oli erittäin monipuolinen, et me käytiin kyllä paljon myös taideterapiaa läpi. Meil oli taideterapeutti kouluttajana yhdellä jaksolla, missä työskenneltiin ihan siis myös maalaamalla. Ja siinä oli tehty se kynnys matalaksi niille, ketkä eivät jostain syystä pidä maalaamisesta, tai on jotain traumoja kouluajalta, niin kaikki teki vasemmalla kädellä, mikä lievensi sitä suorituspainetta, että pitäis jollain tavalla osata tehdä esittävää taidetta, vaikka siinä sanottiin, että tää on vaan yksi menetelmä tässä kirjallisuusterapiaohjauksen tueksi. Ja mä oon ite, koska rakastan kuvataidetta ja harrastan sitä, niin mä oon itse käyttäny omissa ryhmissä näitäkin kuvataideterapeuttisia menetelmiä, et se on ihan kiva, laajentava juttu.
Yks semmonen harjotus, mistä esimerkiks ihmiset on kovasti tykänny, että tehdään rumasta kaunis. Et ensin tehdään niin ruma maalaus ku ikinä vaan voi tehdä, et sinne laitetaan kaikki rumat tunteet ja inhottavat asiat ja rumat värit. Se on aika hauskaa, että [naurahtaa] moni ihminen sano, että emmä saanut tästä nyt niin rumaa ku mä halusin! Sitte sieltä otetaan sieltä rumasta työstä, se vielä rypistellään sitten lopuks, ja sitte se tehdään… Otetaan sieltä se ruma kohta, kaikista rumin kohta, ja sitä käytetään sitten siinä kauniin teoksen maalaamisessa. Se piilotetaan se ruma pieni palanen johonkin kohtaan sitä kaunista työtä. Ja se on mun mielestä tosi terapeuttista, koska sitähän meidän elämä on, että meillä on niitä rumia ja rosoisia kohtia siellä kaiken kauniin keskellä. Niin ne vaan pitää osata hyväksyä osaksi sitä omaa elämää ja nähdä ne siinä, että tuo oli semmonen vaihe, ja tosta jäi tommonen ruma jälki, ja se kulkee mun elämässä mukana, mutta mä oon sille armollinen.
Niin tosiaan kaikki ei käytä kuvataidetta siinä ollenkaan mukana: kirjallisuusterapia voi puhtaimmillaan olla sitä, että luetaan ja kirjotetaan, mut että itse esimerkiksi käytän. Ja sitte on musikaalisia ihmisiä, jotka käyttää taas sit musiikkia. Mä käytän ainoastaan musiikkia sillä tavalla, et me yhdessä kuunnellaan, mutta en osaa soittaa. Kirjallisuusterapia on hyvin semmonen laaja ja monialainen, et siinä voi käyttää hyvinkin monitaiteellisesti erilaisia menetelmiä. Lasten ryhmissä oon muun muassa leiponut. Ja lasten ryhmissä… Itse en osaa tanssia, mutta mulla oli… Nää maahanmuuttajatytöt oli sellasia erittäin kehollisia ja tanssillisia ihmisiä, niin he hyvin usein tanssivat jonku tarinan sitten, et ne käsitteli sen tanssin kautta tarinoita tai sitä, mitä oltiin itse kirjoitettu. Ja se oli itelle tosi oivaltavaa, et ihanaa, että vaikka mä en itse hallitse tätä formaattia, niin mun viisaat mahtavat, kirjottajalapset, niin ne toivat siihen sen omalla osaamisellaan.
Kirjallisuusterapia voi olla näin laajaa, et lähdetään liikkeelle joko siitä pelkästään tekstistä tai kirjotetaan, mut sit siihen voidaan ottaa mukaan näitä muita taiteenlajeja.
[musiikkia]
Haastattelija: Haluatko vielä lopuksi jollain tapaa kannustaa tai ehdottaa, että kuinka voisi ottaa näitä toimintamallei, vaikka ei itse ole ohjaaja, oman työnsä, esimerkiks lukupiireihin tai lastenlorupiireihin mukaan?
Pirkko Ilmanen: No, nii, siin on se, että ei ehkä ainakaan kauheen… Mä oisin sillä tavalla varovainen, et mä en nyt lähtis ihan sanomaan, et luet vaan kirjasta ja [naurahtaa] alat tekemään. Niin, että siinä kuitenkin tarvitaan sitä ammattitaitoa, että jos ihmisellä herää jotakin niin voimakkaita, ahdistavia tunteita esimerkiks, että sitte pystytään käsittelemään niitä yhdessä, et se pitää aina ottaa huomioon. Mut sillä tavalla, niin sanotusti kevyemmin, niin se kannattaa tiedostaa, että kirjallisuudella on terapeuttisia vaikutuksia.
Et mun mielestä voi sellasesta lähtä liikkeelle, että missä tahansa kirjottavassa tai lukevassa ryhmässä puhuu siitä, että miten kirjallisuudella on tämmönen itseilmaisukykyä ja luovuutta kehittävä vaikutus, ja että kirjallisuutta lukemalla tai kirjottamalla voi lisätä omaa itsetuntoo ja jopa kohottaa sitä omaa itsetuntoa, ja että ristiriitasia tunteita ja vaikeita tunteita voi tutkia ja tarkastella tekstien kautta tai kirjottamalla jotenki helpommin: se on tietyllä tavalla vähän etäännytetty itsestä ne kipeät asiat. Ja se, että lukee paljon tai kirjottaa, ihan siis päiväkirjan kirjottaminen jo on kirjallisuusterapiaa. Niin se, että sillä tavalla voi tutustua omaan itseen ja niihin omiin käyttäytymis- ja ajattelumalleihin. Et jos kirjottaa päiväkirjaa säännöllisesti ja sitten lukee sitä säännöllisesti, mitä on kirjoittanut, niin kyllä sieltä helposti huomaa ne omat ajattelumallit. Varsinkin ne, jos jumiutuu tietynlaisiin tapoihin.
Että mää rohkaisisin kirjastonhoitajia, jotka ohjaa lukupiirejä tai kirjottajapiirejä, rohkaisemaan niitä omia asiakkaita ajattelemaan tätä puolta. Että ei niinkään ehkä ohjaamaan kirjallisuusterapiaa, että tässä nyt niinkun leikitään sellaista, mutta puhua tästä, miten kirjallisuus on itsessään terapeuttista, ja että se voi todella… ja aina auttaa yleensä omien kokemusten jäsentämisessä ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Se sanottaa meiän tunteita ja kokemuksia, koska joku muu on sanottanu ne jo sinne kirjaan. Ja siinä, kun itse kirjoittaa, ja varsinki se ryhmän tuki, varsinki jos ryhmässä kirjoitetaan ja jaetaan niitä tekstejä, niin joku muu on voinut sanoittaa minun tunteeni paremmin kuin minä itse, ja saa jonku oivalluksen.
Sillon ollaan kirjallisuusterapian äärellä, tämmösessä kevyemmässä mielessä. Että vertaistukimielessä kaikki kirjapiirejä ja kirjottamisviirejä ohjaavat kirjastolaiset ovat sen kirjallisuusterapian keskiössä. Eli siihen vertaistukeen ja semmoseen, sanotaanko, ajatusten ja tunteiden akupunktiohoitoon voi osallistua ilman, että on itse kirjallisuusterapiaohjaaja. Mutta lämpimästi suosittelen käymään sen koulutuksen, koska se antaa kyllä välineitä ihan todella monenlaiseen työskentelyyn.
[musiikkia]
Haastattelija: Suuret kiitokset, Pirkko, tää oli erittäin hyvä orientaatio tähän aiheeseen, ja oikein mukavaa jatkoa! Kiitos.
Pirkko Ilmanen: Kiitoksia!
[musiikki jatkuu]
Du kan lyssna avsnitt här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Bandinspelningens längd: 28 min
Anteckningar i transkriberingen
| Intervjuare: | Intervjuare |
| Lena: | Svarare 1 |
| Karoliina: | Svarare 2 |
| or- | ordet blir avbrutet |
| (ord) | en osäker samtalsperiod eller en talare vars identifiering är osäker |
| (-) | ett ord som inte kunde urskiljas |
| (–) | flera ord som inte kunde urskiljas |
| [10 s paus] | en paus i tal på minst 10 sekunder |
| , . ? : | skiljetecken enligt skrivregler eller en paus i tal på under 10 sekunder |
Intervjuare: Välkommen till flytande podden, i dag har vi Lena Sågfors och Karoliina Harvala från Erte. Välkommen! Och den första frågan är: Vad är Erte?
Lena: Jag börjar kanske. Tack för att jag får vara med. Jag heter alltså Lena Sågfors och jobbar som koordinator på Seinäjokis Erte. Vårt långa namn är riskomfattande specialuppdrag gällande bibliotekstjänster som främjar barn och ungas läsande och läskunnighet. Det här är ju ett helt hopplöst namn som har tagit mig säkert fem år att lära mig att säga, så vi brukar använda oss av SJK Erte eller Seinäjokis Erte. Hoppas att biblioteksfolket vet vilka vi är.
Intervjuare: Varför grundades Erte?
Lena: Vi är det nyaste specialuppdraget som ministeriet har tillsatt. Alltså det är under visnings- och kulturministeriet som har gett det här specialuppdraget och vi har fått sju punkter om vad ministeriet vill att Seinäjokis Erte ska göra. Dom här finns på vår hemsida om någon vill fördjupa sig i dom. Jag kan säga så här kort att det handlar om att verka koordinerande, att samla expertnätverk och jobba med strukturer för att underlätta samarbeten för biblioteken. T.ex. mellan bibliotek och skolor eller bibliotek och småbarns pedagogik o.s.v. alltså såna stora helheter.
Vi ska föra bibliotekens talan i olika sammanhang och planera riksomfattande kampanjer. Vi ska sprida bra idéer om ett oder och helt enkelt jobba med utveckling av läsfrämjande verksamhet för barn och unga via dom allmänna biblioteken i Finland. Det är liksom både stort och smått i vårt uppdrag.
Intervjuare: Och Karolina, du arbetar i Rovaniemi Erte.
Karoliina: Ja, jag jobbar på Erte i Rovaniemi och vårt specialuppdrag, alltså erityistehtävä, är det samiska biblioteket och vi kallas Finlands samiska specialbibliotek.
Vårt uppdrag är att samla och sprida information om det samiska språket och samisk kultur, men också att främja tillgången till information samt kulturella fritidsintressen bland den samiska befolkningen i Finland. I princip att främja samiska bibliotekstjänster. Vi ligger i Rovaniemi och vi fungerar under Rovaniemis stadsbiblioteks lappland-avdelning.
Intervjuare: Vem kan ta kontakt med er?
Lena: Alla som vill. I Seinäjokis Erte så är ju bibliotekspersonal som jobbar med barn och unga liksom våra kunder och vår primärä målgrupp, men sen samarbetar vi ju med många andra också, men det är liksom för dom som vi jobbar.
Intervjuare: Vilka organisationer samarbetar Erte med?
Lena: Vill du ta först, Karoliina?
Karoliina: Ja, det här är lite komplext. Först fungerar vi lokalt, alltså att vi jobbar här i Rovaniemis stadsbibliotek och lapplands bibliotek. Men sen fungerar vi också regionalt, nämligen kommunbiblioteken i samernas hembygdsområde, alltså Sodankylä, Enare, Enontekis och Utsjoki kommuner. Det är viktiga samarbetspartner. Sen är det ju ett riksomfattande specialuppdrag och vi jobbar tillsammans med AKE och andra Erte. Vi har också andra bibliotek som t.ex. i Uleåborg och i Helsingfors i vårt nätverk och dessutom har vi också internationellt samarbete, eftersom det samiska området omfattar ju fyra stater, alltså i Sverige, Norge och också Ryssland finns det bibliotek som har motsvarande specialuppdrag, som vi också samarbetar med. Vi har t.ex. en gemensam samisk bibliografi.
Lena: Wow, jag känner igen det här när man jobbar riksomfattande så blir dom här samarbetena så otroligt viktiga och det beror lite på vad det är man gör i sitt arbete, så kommer man att samarbeta med olika organisationer. Men jag tänker att så här för mig på svenska, att jobba på Erte på svensk i Seinäjoki, då är t.ex. den här Åke-gruppen jätteviktig, alltså AKE bibliotekens svenska del. Regionförvaltningsverket är en viktig samarbetspartner och sen såna här finlandssvenska organisationer som också gör läsfrämjande verksamhet, t.ex. folkhälsan, läscentrum, svenska folkskolans vänner, sydkustens ordkonstskola, utbildningsstyrelsen, alltså många aktörer som jobbar läsfrämjande, men som inte är bibliotek. Det blir jätteviktigt för oss för att vi känner att vi behöver föra bibliotekens talan i dom här verksamheterna och liksom påminna om att dom allmänna biblioteken ska tas med i det läsfrämjande arbetet och det känns viktigt. Sen beror det på vad det är vi gör. Vi kan samarbeta med vem som helst nästan.
Intervjuare: Tack, vad planerar Erte för framtiden? Ska vi börja från Rovaniemi?
Karoliina: Nu måste jag skriva en strategi till utbildningsministeriet och t.ex. kurs för läsfrämjande arbete bland barn och ungdomar och speciellt i mindre samiska språk, alltså Enare och skoltsamiska. Dom är båda små språk som båda har cirka 300 talare och det utges inte väl i mycket litteratur på dessa språk och därför funderar vi på hur man främjar läsande om litteratur inte finns eller om barnet t.ex. har läst alla skoltsamiska böcker som finns. Målet är att utveckla en modell av bibliotekssamarbetet till samiska grundläggande utbildningen och småbarnspedagogiken.
Intervjuare: Och Seinäjoki?
Lena: Vi har ju samma krav förstås, att göra verksamhetsplan och så för ministeriet. Vi vill förstås fortsätta att hjälpa biblioteken på olika sätt. Det är liksom hela tiden vår drivkraft. Vi vill hjälpa och vi vill göra skillnad. Vi har vissa såna här etablerade och återkommande evenemang och verksamhet. T.ex. vår läsfest, lukulystit, tvåspråkig konferrens, som faktiskt nu 2025 kommer att vara live i Seinäjoki 13-14:e november, hoppas att alla kommer dit. Våra sommar läskampanjer är också såna här återkommande, att vi alltid producerar dom. Sen har vi lite snabbare återkommande fortbildningshelheter, Ertes distanstips, eller etävinkit och så har vi lite publikationsverksamhet som också är etablerat. Sen vill vi ju också kunna planera helt nya saker och vara snabba ifall det kommer ett önskemål från fältet, att det här skulle behövas. Vi liksom håller också vår verksamhet på det sättet så att det finns möjlighet till sånt. Men vi har arbete, det är klart att det gäller säkert alla, att hur mycket resurser vi har för vår verksamhet.
Karoliina: Och vi var ju bara en person till 2022 tror jag. Jag har börjat 2023.
Lena: Precis, och nu är ni två i Rovaniemi?
Karoliina: Nu är vi två.
Lena: Ja, precis.
Karoliina: En specialbibliotekare och sen jag, vad är kirjastovirkailija på svenska?
Lena: Bibliotekionär. Jo vi är ju tre i Seinäjoki. Vi har en utvecklingschef och sen är vi två koordinatiorer och det är klart att den största potten av våra resurser går ju till lönekostnader förstås. Sen får man se hur mycket som räcker till verksamhet och där kunde man ju önska att man hade mer för att kunna göra större skillnad.
Intervjuare: Vilken typ av evenmang och utbildningar anordnar Erte och Lena du sa någon.
Lena: Jag var inne på det att vi har våra etävinkit, distanstips, såna här webbinarier som är lite ledigare och snabbare. Vi brukar ordna kanske fyra stycken på svenska och nästan en gång i månaden på finska. Sen har vi våran lukulystit, läsfest, som är en större helhet och det är en konferrens som ordnas varannat år som webbinarium digitalt och varannat år live och i år 2025 så är det då dags för att träffas live och det ska bli jätteroligt.
Karoliina: Är bokkarusellen ert evenemang eller bibliotekskanalen?
Lena: Det är ett samarbete mellan Erte och AKE biblioteken och regionförvaltningsverket och bibliotekskanalen, så där jobbar vi tillsammans.
Karoliina: Precis som tarinasaalis på finska.
Lena: Ja, precis. Mycket sånt är vi ju gärna med i också där vi kan vara en del av en större helhet.
Karoliina: Vi ordnar evenemang om litteratur och kultur och också olika föreläsningar som har att göra med samer och vi ordnar också ofta evenemang på nätet eftersom vi fungerar i hela landet, eller streamar det. Dessutom håller vi naturligtvis t.ex. lässtund och bokprat. Sen har vi gjort en nätkurs om samisk kultur för finsk bibliotekspersonal som finns i liboppi och vi har gjort en webbplats om samisk litteratur och håller också samiska läsdiplom.
Intervjuare: Vad är Ertes önskan för framtiden?
Karoliina: Det här var lätt.
Lena: Det här var svårt. Jaha, var det lätt? Jag tänkte säga att det här är svårt. Bra, du får börja då.
Karoliina: Jag börjar. Vi önskar att vi någon gång har jämlika samiska bibliotekstjänster i hela Finland.
Lena: Wow, förstås. Jag var inne lite på samma sak. Det är någonting som man kanske slås av när man jobbar riksomfattande. Jag skulle också önska ett mer jämlikt barn- och ungdomsbiblioteksarbete i hela landet. Att från vår horisont så ser vi jättestora skillnader på olika ställen i Finland, hur man satsar på barn och ungdomars läsning och barn och unga som kundgrupp. Det är liksom ganska lätt att vi bara förtrollas av dom här nya fina biblioteken på vissa ställen, där man verkligen prioriterar barn och unga och sen glömmer man bort att det absolut inte ser ut så i resten av landet. Utan det är jättestora skillander. Jag skulle också önska att vi skulle få mer jämlikhet där. Det har varit en sån där fråga när vi har hamnat i att prioritera i Seinäjokis Erte. Där har vi valt att alltid prioritera dom små biblioteken och dom som behöver mest stöd.
Vi vet ju att det finns många såna här en mans bibliotek ute i Finland, där en och samma person sköter hela biblioteksverksamheten i en kommun t.ex. Hur ska den här läskampanjen också fungera där, samtidigt som på ett stort bibliotek med en massa som kanske har en stor avdelning för barn och unga, med mycket personal o.s.v. Det är en balans där, men måste vi välja så väljer vi alltid dom som behöver mest stöd.
Intervjuare: Vilken typ av utmaningar har verksamheten?
Lena: Det här var vi kanske inne på redan, att det ekonomiska är ju det som man tänker på allra först och det är klart att vi hade kunnat göra mycket mer om vi hade mer resurser. Vi är ju det nyaste specialuppdraget och vi fick jobba ganska mycket med det i början. Det här är vårt sjätte verksamhetsår och det tog tid för oss att etablera oss. I början så trodde alla att Seinäjokis Erte är ett projekt som verkar i något år och sen avslutas det. Vi fick alltid höra det, att folk frågade hur länge det här projektet pågår och vi bara svarade att det är kontinuerligt. Vi är här nu!
[Alla skrattar]
Lena: Men nu känns det som att vi har nått fram och att bibliotekspersonal vet vilka vi är och vad vi gör. Men utmaningen är ju det där riksomfattande, alltså att vi ska fungera i hela landet på finska och svenska, det är vår utmaning.
Karoliina: Jag tycker samma. Jag diskuterade med min arbetskamrat och hon tyckte också att en av dom största utmaningarna är att vår arbetsbeskrivning är så väldigt bred, eftersom vi ansvarar ju för tre samiska språk och alla åldersgrupper i hela Finland.
Sen måste vi ju också ha ett strikt internationellt samarbete och dessutom fungerar vi som ett lokalt bibliotek och vi är bara två personer.
Men o andra sidan tycker jag att det också är det som är skönt med det här jobbet. Att det är så mångsidigt och att man får resa till Norge för en bibliotekskonferrens, men att man också får sitta på golvet och pyssla. Jag tycker att frågan är hur man hittar balans och vad man ska prioritera.
Intervjuare: Samarbetar Erte i Seinäjoki med Erte i Rovaniemi?
Lena: Vi har samarbetat kring läskampanjer för att våra läskampanjer också har blivit översatta till dom samiska språken. När vi började så gjorde vi en resa till Rovaniemi och träffade specialuppdraget där. Därför att när vi sökte vår roll så ville vi, eftersom Rovaniemis Erte hade funnits länge, så kände vi att vi ville lära oss.
Karoliina: Vi har funnits i 30 år.
Lena: Precis.
Karoliina: Eller mer än 30 år, vi är det äldsta Erte som finns.
Lena: Jag tror att det här är också så där att när tillfälle ges, att vi gärna samarbetar och att om ni i Rovaniemi också märker att det här skulle Seinäjoki kunna hjälpa till med, så hoppas jag att ni tar kontakt.
Karoliina: Det gör vi.
Lena: Bra. Vi vill ju verkligen vara till för hela landet.
Intervjuare: Är operationen annorlunda på olika språk, eftersom Erte fungerar på fem språk?
Lena: Ska jag börja eller? Det här är kanske den viktigaste frågan i dag tror jag. Det skiljer sig beroende på språk och jag brukar framhålla hur otroligt stolt jag är över att man på Seinäjokis stadsbibliotek förstår vad tvåspråkig verksamhet innebär. Alltså det handlar inte bara om att översätta saker, utan dom tvåspråkiga biblioteken i Finland, alltså dom som jobbar på finska och svenska, dom har en annan verksamhetskultur. Man har olika behov beroende på språk och den förståelsen får du inte bara av att översätta samma verksamhet till olika språk, för att det kan vara att man behöver göra det på helt olika sätt. Därför så finns det då en svenskspråkig koordinator på Erte, där man ville att det skulle vara en som har svenska som modersmål men också har förståelse för den finlandssvenska biblioteksverksamheten. Rent konkret så möter vi ju det här när vi planerar vår verksamhet. Att vi behöver inte göra samma saker på finska och svenska, för att det finns olika behov.
Ta t.ex. tillgången till lättläst litteratur som är på finska, en ganska svår nöt att knäcka för barn och ungdomar, det finns för lite lättläst litteratur på finska. Medan det på svenska finns hur mycket som helst. Då betyder det ju också att verksamheten när det gäller det, kommer att vara olika. På finlandssvenska så är vi jättesnabba på att ta influenser från Sverige och det är liksom lätt för oss att ta in verksamhet därifrån. Vi ser det rätt konkret i att vi har utbildat 17 läsledare i shared reading t.ex. för att det är jättestort på biblioteken i Sverige och det var lätt för oss att ta in det på svenska i Finland. Så det är skillnad och jag kan tänka mig att det är ännu större skillnad för er i Rovaniemi kanske.
Karoliina: Ja, det är intressant att höra. Vi fungerar ju faktiskt på fyra språk, eftersom vi har tre samiska språk som talas i Finland och av dessa tre språk kan vi bara nordsamiska. Det är jätteviktigt att vi beaktar alla tre språken om vi t.ex. producerar några material så måste dom översättas till alla tre språk. Sen är det ju att nordsamiska är det största samiska språket, som har cirka 10,000 talare och alla andra samiska språk är väldigt små, enare och skoltsamiska har båda cirka 300 talare. Det finns inte mycket litteratur på dom språken och det är också väldigt viktigt att vi har ett bra nätverk för att ens hitta översättare som kan översätta material och man måste fundera hur man främjer läsande, om det inte finns litteratur. Vi jobbar tillsammans och vi skaffar böcker från Sverige och Norge, eftersom så mycket samiska böcker, en stor del av våra samiska böcker kommer från Sverige eller Norge.
Intervjuare: Finns där mer som talar skoltsamiska eller enaresamiska kanske ingen?
Karoliina: Jag måste säga nej. Det finns mycket nordsamiska talare i Sverige och Norge, men skoltsamiska tror jag inte att det finns i Norge längre och enaresamiska har ju aldrig funnits i andra länder. Det är bara i finska områden.
Lena: Jag tänker också att för er på specialuppdraget, att förstå och att kunna kartlägga dom här behoven och hur ni kan hjälpa och hur hjälper man när det inte ens finns böcker? Som du sa med läsfrämjande. Det är nog jätteutmanande och viktigt.
Karoliina: Problemet är inte att vi inte har böcker eller att vi inte vet vad man ska läsa.
Men att litteratur inte finns och nu funderar jag också över hur vi kunde få mer litteratur på samiska. Jag måste översätta i huvudet, men jag ville säga att det finns faktiskt, i enaresamiska utges mer litteratur än på skoltsamiska. Det finns en förening för enaresamiska språk som utger väldigt mycket enaresamisk litteratur. Det finns inte så mycket människor som skriver litteratur på skoltsamiska och ingen som utgiver skoltsamisk litteratur. T.ex. år 2023 så fick vi fyra nya skoltsamiska böcker, tror jag.
Lena: Var det både för barn och unga då eller bara för barn?
Karoliina: Nej, alla skoltsamiska böcker.
Lena: Det var fyra stycken?
Karoliina: Ja, det var fyra stycken.
Lena: Ja, så väldigt olika utmaning beroende på språk.
Karoliina: Nordsamiska har vi nog några tio varje år och enaresamiska ska jag säga tio böcker, men för skoltsamiska är fyra böcker väldigt mycket.
Lena: Så då kan det ju faktiskt vara så att barnen faktiskt har på riktigt läst allt som finns.
Karoliina: Det är möjligt. Det finns inte så väldigt mycket skoltsamiska talare, men många barn får inte lära sig skoltsamiska i skolan. Dom har ingen möjlighet och det kan vara att dom kan tala samiska men läser inte.
Intervjuare: Så vi kan säga att det är säkert annorlunda på lika språk. Också på svenska eftersom finlandssvenska är olika än rikssvenska.
Lena: Jo visst också det, absolut.
Intervjuare: Hur många finlandssvenska böcker kommer i år?
Lena: Alltså barn- och ungdoms eller?
Karoliina: Ja.
Lena: Skulle vi inte ha Sverige och deras utgivning så skulle vi ju också ha stora problem. För att t.ex. den finlandssvenska ungdomsromanen, det rör ju sig om ett par per år, det kommer inte mycket. Men eftersom vi har Sverige med alla deras förlag och utgivning så har vi ju inte dom här problemet, utan tvärt om, det blir svårt att välja för att det finns så mycket. Det är klart att vi på biblioteken gärna lyfter dom finlandssvenska barn- och ungdomslitteraturen för att den har väldigt hög kvalitet. Man vill gärna göra reklam för den, eftersom den är faktiskt väldigt god på det sättet. Man har inte möjlighet att bara jobba med finlandssvensk barn- och ungdomslitteratur för att det är nog för lite böcker helt enkelt.
Intervjuare: Tusen tack, Lena och Karoliina, det här var jättetrevligt och nu vet vi alla vad Erte är.
Lena: Tack.
Karoliina: Tack.
Du kan lyssna avsnitt här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 34 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampas Pinnalla –podcastin pariin. Tänään on aiheena Tampereen alueellisen kehittämistehtävän eli Akepiken julkaisutoiminta ja niitä käsitteleviä aiheita. Tervetuloa myös podcastin osallistujat. Voisitteko lyhyesti esitellä itsenne ja mitä teette työksenne.
Terhi Turkia: Joo, no mä voin vaikka alottaa. Mä oon siis Terhi Turkia ja työskentelen Tampereen kaupunginkirjastolla tällä hetkellä koordinaattorina. Vastuualueena mulla on mediakasvatus. Aikasemmin oon työskennellyt mediasihteerinä täällä Tampereen kaupunginkirjastolla ja silloinki ku tulin Akelle tätä julkaisua tekemään, niin olin siellä mediasihteeritaustalla.
Ilona Heinonen: Mä olen Heinosen Ilona, mä olen musiikkikirjastonhoitaja täällä Tampereen kaupunginkirjastossa. Työskentelen pääkirjastossa enimmäkseen ja olin kirjoittamassa musiikkikirjastotyön opasta tossa kolmisen vuotta sitten.
Kalle Lehtinen: Kalle Lehtinen, mediasihteerinä nykyään Tampereen kaupunginkirjastolla Sampolan kirjastossa. Mulla on semmonen koko kirjastonlaajuinen vastuu, eli mä oon harrastustila- ja laitevastaavana, kun meillä on näitä harrastushuoneita ympäri kirjastoa. Mä olin kirjoittamassa ja toimittamassa Kivaa että on kirjastoja -julkasua, joka on tämmöinen vaikuttamisopas, joka julkaistiin muistaakseni 23 alkuvuodesta.
Juliaana Grahn: Ja mä oon kehittämiskirjaston koordinaattori Juli, lyhyesti, mutta Juliaana Grahn. Eli tässä Tampereen eli Pirkanmaan ja Keski-Suomen yleisten kirjastojen alueellisessa kehittämistehtävässä koordinoin tätä muun muassa julkaisutoimintaa. Mä itte ku mä hyppäsin tähän Ake-työhön mukaan, niin mä käytännössä perehdyin kirjastotyöhän tuon aspa-hankkeen kautta tuotetun aspa-oppaan ja sitten lasten ja nuorten kirjastotyöhön lanuoppaan ja sitten oikeestaan ton digioppaankin kautta. Et sitten Ake-työssä mä oon ollu mukana sitten toimittamassa tuota musiikkiopasta ja vaikuttamisopasta ja sitten tarjoamassa henkistä tukee myös pelioppaalle ja demokratiatyön käsikirjalle, jossa Ake toimi ei julkaisujen tuottajana vaan enemmänkin jakelukanavan tarjoajana.
Haastattelija: Akepike on julkaissut vuosittain näitä kirjasia. Miten te päädyitte tämmöseen julkaisutoimintaan?
Juliaana Grahn: Tosi hyvä kysymys. Nyt kun mä mietin tätä kyssäriä ni olis pitäny kaivaa esiin hirvee määrä erilaisia presiksiä. Mut vastaus on oikeestaan se, että piti saada yksiin kansiin tiivistettyä se, mitä oltiin saatu aikaseks. Eli tää alko vuonna 2018 Asiakaspalvelu Pike-kirjastoissa -nimisestä kirjasta. Et se oikeestaan käsitteli tätä, et minkälaista kirjastojen asiakastyö on. Siinä tuotettiin hyvin paljon ihan tutkimuspohjasta tietoo ja sit sitä kautta piti saada kootuksi tieto, jotta sitä voidaan sitten hyödyntää ja kertoo muillekin, miten cooleja kirjastoihmiset oikeasti on. Ja että miten tää kirjastotyö on muuttumassa, kun kirjastolaki, uusi sellanen tuli voimaan ja alueelliset kehittämistehtävät tuli voimaan ja asiakkailla on kuitenkin hyvin paljon muuttuvia odotuksia. Niin käytännössä tuo on ollu kätevä formaatti viedä sitä oppimista myös jatkossa sitten uusille kirjastotyöhön hakeutuville ihmisille, mutta sitten myös laajentaa sitä ymmärrystä, mikä kokeneemmilla kirjastotyöntekijöillä ehkä on jo kertyny vuosien saatossa. Pystyä tarkastelemaan sitä, että miten tää asia on muuttumassa ja että mihinkä työyhteisöt on oikeasti menossa eri kirjastoalan substansseihin liittyen.
Haastattelija: Millä te kirjastotyössä lähestytte näitä aiheita, kun teille tulee? Tuleeko teille näitä ideoita kentältä vai ootteko itse jotain erikoisosaamista, niin sitä kautta saaneet idean näihin?
Terhi Turkia: Mä voisin tosta digioppaan osuudesta puhuu sen verran, että sillon 2019, 2020:hän oli nää valtakunnalliset kirjastojen digihankkeet. Ja mä olin siinä sitten Akessa sen hankkeen koordinaattorina. Sen jälkeen sitten, koska sen vuoden teema oli täällä Akepikessä tämä digiosaaminen ja oli digiajokortti, jota henkilöstö suoritti, ja sitä vietiin sitte vähän laajemmalle alueelle. Kehittämiskirjaston alueella sinä digihankkeessa, joka kohdistu pieniin kirjastoihin, niin sit sen jatkona tehtiin tää Digiä koneeseen, mediaosaamisen huoltokirja. Ja koska mä olin ollu siinä hankkeessa koordinaattorina, niin sitten se oli jotenkin luontevaa varmaan että mä sit myöskin kokosin sen Digiä koneeseen -oppaan. Ja siellä tosiaan oli taustalla siinä hankkeessa kerätyt kokemukset ja asiat ja sitten myöskin henkilöstön ääni, mitä siinä hankkeessa oli kerätty. Oli tehty henkilöstölle aika laaja kysely näistä digiasioista kirjastossa ja sitte tietenki se oma kokemus, pitkä tausta siellä digituen ja mediasivistyksen parissa Tampereen kaupunginkirjastolla. Niin tällänen koonti oikeastaan oli siinä ideana. Ajatuksena oli, että siihen digioppaaseen otetaan konkreettisia asioita, konkreettisia ehdotuksia, millä tavalla kirjastoissa työskentelevät ihmiset voi kehittää sitä osaamista tämän aihepiirin suhteen siellä omassa työyhteisössä tai millä tavalla he voi tarjota niitä tähän mediasivistykseen tai digiin liittyviä asioita asiakkaille. Niin sit siitä tuli vähän semmonen tehtäväkirja. Eli sinne tuli pieniä tehtäviä, mitä voi sit ottaa tehtäväksi siellä omassa työyhteisössä vaikka. Tämmöset ideat oli siellä taustalla, ja asiat.
Juliaana Grahn: Ja ehkä vielä tämmönen eräs pandemia tuli siihen sitten kans aika lailla, niin se oli tällanen sattumaako digiloikka, mediahuoltokirja teki itsensä tarpeelliseksi.
Terhi Turkia: Kyllä, sehän tapahtui siis yleisten kirjastojen digihankkeen hankekauden aikana. Että tosiaan tuli korona ja sitten kaikki kirjastot suljettiin ja kaikki toiminta loppui ja sitten hetken päästä se siirty tosi voimakkaasti, esimerkiks meidän työn tekeminen siirty verkkoympäristöihin. Ja myöskin kaikki, mitä asiakkaille tarjottiin, siirty sitten etään ja verkkoperusteiseksi. Ja sitte se, et oli se digihanke siinä samaan aikaan ja sit kerättiin niitä kokemuksia, niin sehän oli valtavan buusti tälle koko aiheelle. Jos miettii vuotta 2019 ja sitte siit on vaan viisi vuotta nyt aikaa, niin ihan hirvee murros työn tekemisen tavoissa on tapahtunut sen koronapandemian ja sen digiloikan, minkä se aiheutti, niin johdosta.
Haastattelija: Eli ilman koronaa periaatteessa kirjan sisältö vois olla vähän erilainen et ois vähän vähemmän kokemusperäistä. Mielenkiintonen just tässä Digiä koneeseen –kirjassa ni huomaan, täällä on tämmönen Kielitaidottomana uudessa maailmassa. Niin justiinsa tämä, että vanhukset saattaa olla hyvinkin kielitaidottomia, kun tullaan digimaailmaan. Tiedetään kyllä, mistä on kyse, mutta sitten ei osata käyttää. Tämä on hyvä opas henkilökuntaa ymmärtämään tää.
Terhi Turkia: Joo. Digitalisaatiohan läpileikkaa koko siis yhteiskunnan ja meidän kaikkien elämään ja meidän työelämän myöskin niinku sen koronapandemian digiloikan jälkeen etenki. Kaikki asiat, mitä me tehdään, niin liittyy nykyään melkein jollain tavalla siihen digiin. Tai niitä tehdään semmosilla alustoilla tai sellaisissa ympäristöissä. Ja sit se, että yhteiskunnassa on mun mielestä näkyvillä valtava kuilu sellasten ihmisten, jotka osaa ja hallitsee vaikka älylaitteiden käyttöä ja sitä kieltä, niitä merkkejä ja niitä merkityksiä, jota käytetään tuolla digimaailmassa, esimerkiks tietää, että kirjekuoren kuva tarkoittaa sähköpostia todennäkösesti, ja sitten sellasten ihmisten, jotka ei hallitse sitä, vaikka niitä mekaanisia taitoja käyttää asioita, ei sitä kieltä, ei niitä merkityksiä pysty tulkitsemaan tai ei oo niin paljon kokemusta niistä et pystyis niitä tulkitsee. Ja sitten ehkä se ymmärrys myös et mitä tarkottaa, et joku on netissä ja joku on omalla laitteella, vaikka tämmöset asiat. Niin tällästen ihmisten välillä on tosi syvä kuilu meidän yhteiskunnassa tällä hetkellä. Ja se on jotenkin tän koko oppaankin ajatus, että kirjastojen tulis olla rakentamassa semmosta siltaa sen kuilun yli.
[musiikkia]
Juliaana Grahn: Mä täydennän tähän väliin nyt kun mä huomasin, että tämä opas ja siis nää kaikki meidän julkaisusarjan osat löytyy siis tuolta osoitteesta akepike.fi löytyy sekä painettuna julkaisuina, niitä saatetaan edelleen löytää täältä meiltä ja niitä saa sitten tilattua omaan kirjastoon, jos on yhteydessä meihin. Me ollaan näitä toimitettu myös kirjastoalan oppilaitoksiin tuonne Seinäjoen ammattikorkeelle ja jonkun verran ihan tuonne Turun ammattikorkeeseenkin. Ja on tiedossa, että ainakin tuolla Tampereen yliopistossa on näitä jonkun verran vinkattu kurssimateriaalina myös. Mutta että Terhi käytti tätä myös oivallisena kahvikuppitelineellä elikkäs lasinalusena. Eli tämä sopii myös tällaseen ihan käytännön kädet kahvissa/savessa –työskentelyyn. Mutta mitäs muuta, onko Ilona seuraavaa kertoo, mennäänkö kronologisesti, onko se helpointa?
Ilona Heinonen: Hiukan erilaisist lähtökohdista, et siin ei ollu ollu tämmöstä hanketta alla, mutta se ehkä lähti semmosesta tarpeesta et musiikkikirjastotyö on kuitenkin muutoksessa ja musiikkiformaatit on muutoksessa. Niin ehkä siitä lähtökohdasta sitten katsottiin, et on tarvetta tarkastella sitä, että mitä on se tulevaisuuden musiikkikirjastotyö. Eli minkälaisii osaamisvaatimuksia on henkilökunnalle tulevaisuudessa musiikkikirjastotyön näkökulmasta. Siinähän sitten Akepike ja Akepampas järjesti 2021 koulutuspäivän henkilöstölle. Siellä mietittiin sitten näitä teemoja ja just musiikkikirjastotyötä. Saatiin siitä samalla sit semmonen sisällysluetteloluonnos tehtyä työpajatyöskentelyllä tätä kirjaa varten. Ja siitä tavallaan potkaistiin käyntiin sitten tämä kirjan tekeminenkin. Siinäkin oli työryhmä koottu sitten kirjoittamisen tueksi tästä Akepike- ja Akepampas-alueilta. Sieltä tuli koko ajan hirveen hyvää syötettä niistä teemoista, mitä kirjassa pitäis käsitellä. Tässäkin tehtiin kysely alueen kirjastoille just musiikkikirjastotyön ongelmakohdista ja sitten toisaalta onnistumisista. Siitä saatiin myös tosi hyvää materiaalia kirjaa varten, et löydettiin niitä asioita, mitkä kaipaa eniten ohjeistusta ja koulutusta. Ja toisaalta saatiin sitte hyviä käytäntöjä jakoon myöskin tuolla kirjassa. Et tää musiikkikirjastotyön opas on myöskin, samoin kuin digityön opas, hyvin käytännönläheinen ja ajatus oli, että on tosi paljon käytännön ideoita, mitä voi kokeilla ja toteuttaa ja hyviä käytetään, mitä on jossain saatu onnistumaan. Että ei olla millään teoreettisella tasolla.
Haastattelija: Kyllä. Ja ku tätä on selannu läpitte, niin huomaa että tää on koottu just sillä tavalla että tämä ei välttämättä sovi pelkästään isoille kirjastoille, vaan tämä sopii myös kaikenkokoisille kirjastoille. Että tästä saa vinkkejä ja opastusta vähän niinku kaikkeen kirjastotyöhön, mikä liittyy jollain tavalla musiikkiin. Että ei tartte välttämättä olla isot resurssit, kun pystyy pienellä vaivalla saamaan hyvää jälkeä aikaiseksi. Et siihen tää on, oon huomannu et on tosi hyvä tämä Ääniä tulevaisuudesta.
Juliaana Grahn: Pakohuonepelin mainitsen tässä yhteydessä, et tehtiin myös, Vaasan Akepampas innosti meitä ottaan tähän mukaan tämmösen Linda Mannila, peleistä yms. projekteista tuttu henkilö koostaan tällasen musiikkiaiheisen pakohuoneen, Kirjastolainen vailla menneisyyttä. Se on både på finska och på svenska också, joten otettiin tää kakskielisyys sit mukaan myös.
Ilona Heinonen: Joo ja tämä opaskin on ruotsiks käännetty.
Juliaana Grahn: Kyllä. Mites Kalle, mites meillä meni vaikuttamisoppaan kanssa?
Kalle Lehtinen: Joo, no mä en ihan varma oo näistä taustoista tän vaikuttamisoppaan suhteen siis sinänsä, mut meillähän oli siis projekti sillon, jota me ainakin kutsuttiin, en tiedä oliks se virallinen, mutta mikä oli Pienten Pikekirjastojen puolella –projekti. Se oli sillon 22 vuonna toukokuulta vuoden loppuun. Sinä aikana sitte kirjotin/toimitin tän Kiva, että on kirjastoja –vaikuttamisoppaan. No mulla ainakin oli tähän myös henkilökohtaista erityisosaamista, kun tässä kysyttiin sitä. Eli kun mulla ei oo kirjastoalan koulutusta edelleenkään ja mä oon tullu ikään ku kirjaston ulkopuolelta, niin mä oon ollu aika monessa julkishallinnon tasolla, et mä oon ollu ulkoministeriössä ja sit mä oon ollu liikennevirastolla ja sit mä oon ollu kunnalla erilaisissa projekteissa ja kaikkeen on liittyny aina viestintää ja osaan on sitten liittyny ihan tämmöstä vois sanoo vaikuttavuutta. Joko sitä vaikuttavuutta on mitattu tai sitte on vaan pyritty vaikuttamaan tai tekeen vaikuttavaa viestintää. Esimerkiks mä oon ollu Tampereen ratikkaprojektia valmistelemassa ja siellä paljon materiaaleja sitten tuottanu ja muitakin hommia. Eli tää tuntu hyvin luontevalta mulle hakee tähän projektisuunnittelijan tehtävään silloin ja tuntuu edelleen luontevalta, että olen kirjoittanut vaikuttamisoppaan kirjastoille. Ajattelisin näin, et se, et mä tulin vähän niinku ulkopuolelta kattoon tätä, niin oli ainoastaan hyvä asia mun tapauksessa. Että se oli tosi mielenkiintosta, siinä oppi samalla ite ja sitten ehkä osas kysyä niitä kysymyksiä. Ihan napakka paketti tästä tuli, vaikka tässä nyt semmonen 100 sivua on, mutta kuitenkin täs ei sillai tyhjäkäyntiä oo tässä oppaassa. Tässä on tosiaan paljon keissejä et tääkään ei oo millään tasolla oikeestaan teoreettista, et ihan käytäntöö ja sitä, kuinka kirjastot vois vaikuttaa tosiaan päätöksentekoon. Taloushan tässä kaikessa on takana ja ne paineet, mitä sieltä tulee, että se resurssien tietynlainen haaliminen ja näin. Toki tässä oli myös tarkotuksena vähän kuvailla sitä, että mitä se kirjastotyö on oikeasti tuolla varsinkin pienissä kirjastoissa, kun kirjastonhoitaja saattaa, ensinnäkin se on usein jaettu pesti eli se voi olla kulttuurijohtaja ja jotain muutakin vielä se, jonkinnäköinen sivistysjohtaja, ja sit samalla kuitenkin tehtävät saattaa olla hyvin hyvinkin monipuoliset ja laajat. Että pitää joissain kirjastoissa jopa siivota ja pitää kiinteistöstä huolta samalla kun sitten vinkataan lapsille kirjallisuutta ja tehään kasvatusta ja ollaan tiskissä palvelemassa asiakkaita ja tehdään sitä aineistotyötä ja kaikkea muuta. Elikkä haluttiin tässä myös avata sitä et mitä se kirjastoarki on. Tää on aika iso ja laaja aihe, mutta kyllä vaikuttamisopasta kannattaa mun mielestä lukee, jos haluaa syventää vähän sitä omaa näkökulmaa siihen, miten vois mahdollisesti sitten viestiä ja kertoa ulospäin kirjastotyöstä niille oman kunnan päättäjille.
Haastattelija: Joo et semmonen iso tietopaketti koko kirjastoalan laajalta skaalalta tai mitä kaikkea se sisältää. Sitte oikeastaan tämmönen varmaan, mikä koskee varmaan kaikkia kirjastotyöntekijöitä, ni on tämä asiakaspalvelu, elikkä aspa-työ. Ja sit täs tulee mukana tämmöinen aspa-ajokortti, joka tässä jo mainittiin, tai tehtävävihko siihen, niin onko tästä mitä teillä kerrottavaa tästä?
Juliaana Grahn: Eli siis aspa-hanke itse asiassa alotti tän koko touhun. Eli tämä Uusin askelin kohtaamisiin eli asiakaspalvelu Pike-kirjastoissa on tän julkasun kaanonin numero yksi osa. Eli käytännössä kehittämiskirjastotoiminta tällai lyhyesti sanottuna tiivisty siihen asiakkaan kohtaamiseen. Siihen, et mitä se tarkottaa kirjastotyön kannalta, et kaikki konkretisoituu oikeestaan kirjaston asiakaspalvelussa. Et se on lyhyesti tän aspa-hankkeen ja tän Asiakaspalvelu Pike-kirjastoissa –nimisen julkasun tausta. Siinä oikeestaan lähettiin määrittämään myös jonkunlaista suuntaa tälle, että mikä tää tuleva julkaisusarja on. Silloin me ei vielä tiedetty, että se on julkaisusarja. Mä en ollut ees mukana tällön, mut silti mä puhun tässä me-muodossa, et tää on tällasta. Mut et silloin todettiin, että se asiakkaan kohtaaminen kuitenkin jotenkin liittyy jokaisen kirjastolaisen työnkuvaan. Et meillä ton asiakaspalvelun ajokortin ensimmäinen suorittaja itse asiassa työskenteli luetteloinnissa ja kuvailussa. Hänellä ei ollu siis mitään asiakaspalvelukontaktia. Mutta tää mun mielestäni ilmentää sitä, että jotain asiakasyhdyspintaa liittyy jokaseen kirjaston työnkuvaan. Et siitä tää lähti. Ja sit asiakaspalvelun ajokortti, puhuit aspa-vihosta, niin se oli tehtäväkirjan ominaisuudessa vuonna 21 alkanut, 22 jatkunut ja 23 sitten päättynyt projekti tästä asiakaspalvelun ajokortista. Terhi mainitti tuon digiajokortin tuossa aiemmin, niin tällaisen ajokorttimaisen perusopintopaketin, peruspaketin hengessä tehtiin asiakaspalvelujäsennys. Mut nyt me ollaan luopuneet siitäkin. Tilalle on tullut asiakkaan kohtaamiseen liittyvä, asiakastyöhön liittyvä jatkuva koulutustarjotin. Ja oikeestaan sitä kautta voi olla, että tuosta ideavihostakin sitten ennen pitkää luovutaan tuolla verkkosivuilla. Että se tuo siis vaan ideoita työhön, mutta jokainen pystyy ite kuitenkin omaan työhönsä muotoilemaan sen, että mikä osa on hänelle olennaista ja mikä ei. Me ei Ake-työssä millään näillä julkaisuilla haluta ilmaista, et asia on just niinku näissä 100-sivuisissa oppaissa kerrotaan, vaan et se on meidän alueen näkemys, yhteenveto, koonti näistä asioista, joka ohjaa myös jonkinlaiseen jatkopohdintaan et mitä asiat voisi olla.
[musiikkia]
Terhi Turkia: Ja mä ainakin ajattelen tästä koko julkaisusarjasta sillä tavalla, ja etenkin tosta digi, mikä nyt oli se mun osuus, niin että se on ennemminki ehdotuksia.
Ilona Heinonen: Inspiraatiota.
Terhi Turkia: Inspiraatiota, ehdotuksia ja semmosia konkreettisia asioita, mitä sieltä sit varmasti jokainen, joka yleisessä kirjastossa työskentelee, niin voi saada näistä julkaisusarjan, jos niitä silmäilee ja lukee, niin voi saada jotain uusia juttuja, mitkä on semmosia konkreettisia ehdotuksia, ehkä ideoita just et mitä vois tehdä, mitä vois kokeilla. Ja on tosiaan mielestäni huomioitu tosi hyvin myös ne pienemmät kirjastot näissä, et ne ei oo pelkästään sillä lailla ne ehdotukset että no, jos teillä on 100 henkilökuntaa niin sitten pystytte tekeen tän. Vaan on myös semmosta kaikille kirjastoille sopivan kokosta asiaa.
Juliaana Grahn: Kyllä. Eli jonkunlainen tutkimuksellinen näkökulma on lyhyesti sanottuna oikeestaan liittynyt jokaseen näihin julkaisuihin. Jonkun kysymyksen ympärille kaikki näistä julkaisuista on rakentunu. Ja sit oikeestaan vielä kaiken taustalla näissä on tää uusi kirjastolaki. Meillä jokaisen näitten julkasujen kuvituksesta on vastuussa sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen. Hän onnistu esimerkiks todella kiitettävästi, kunnioitettavasti ja ihailtavasti kuvittamaan siis meidän uuden kirjastolain. Mä puhun edelleen uudesta kirjastolaista, koska monen työntekijän näkökulmasta se on edelleen uus kirjastolaki. Edellinen kirjastolaki on tehty useita kymmeniä vuosia sitten ja tää uus on vain vähän alle 10 vuotta sitten. Mutta Emmi Nieminen tiivisti yleisen kirjaston tehtäviä ja tavotteita yhden aukeaman kokoiseen kuvitukseen. Tää kuvitus ja sitte tää asiakaslähtöinen toiminta kirjastoissa on tällaset jopa pyhät mantrat oikeestaan näitten jokaisten oppaitten alkusivuilla. Eli ensin avataan se, että mikä on yleisen kirjaston tehtävä. Sitten muistutetaan siitä, et asiakas on kuitenkin se, jota varten nää kaikki tehdään ja asiakas itse tietää tarpeensa. Ja jos ei tiedä, niin asiakasta pystyy tukemaan niitten tarpeitten sanottamisessa itse. Tää on näitten kaikkien taustalla vielä.
Terhi Turkia: Niin, siis Emmi on noi kannet ja sitte just tän sarjakuvan, mutta ei kaikkee kuvitusta tehny.
Juliaana Grahn: Ei, siellä on muitakin ihmisiä vastuussa sitten. Meillä on ollu upeita yhteistyökumppaneitaan tuolla painotalossa, saako mainostaa, painotalo Granossa ja sitten on ollut paikallisia osaajia jopa kirjastoista itestään. Jos on tiedetty että nyt on hyvä tyyppi, joka osaa myös piirtää, niin ilman muuta nää osaamiset kuuluu myös modernin kirjasto-osaamisen nostamiseen ylös. Et nähdään meidän kaikkien vahvuudet myös työntekijöinä ja ilman muuta me otetaan ne käyttöön, jos ne auttaa.
Haastattelija: Joo. Ja näistä kun kun katsoo, niin näissä on selvästi punasena lankana tää asiakaspalvelulähtöisyys. Että kaikki nää tähtää sit kuitenkin asiakaspalveluun tai sen tekemiseen nämä oppaat.
Juliaana Grahn: Ja ennen kaikkea vielä asiakkaan kohtaamiseen, se on vielä tärkeämpi. Et ehkä just se palvelu, et mitä se tarkottaa, niin siis kuntahan tuottaa kirjastopalvelut, mutta mitä yksittäinen ihminen tekee. Toivottavasti vähintään sanoo moro asiakkaalle. Mutta onko se moro, onko se asiakaspalvelua vai onko se vaan riittävä asiakaskohtaaminen osalle asiakkaasta, niin tää on ehkä tällanen, mihin me ollaan nyt viime vuosina siirrytty siitä asiakaspalvelu-sanasta. Tuolla sosiaali- ja terveyspuolella puhutaan asiakastyöstä, niin ehkä siihen suuntaan nyt toivotaan, että huomioidaan ihminen ihmisenä, jolloin ehkä se asiakaspalvelu ohjaa sanana johonkin muuhun kuin ihmisen kohtaamiseen ihmisenä.
Kalle Lehtinen: Mä komppaisin näitä edellisiä tässä kans, että nää on inspiraatioks tää vaikuttamisopas myös. Tästä vois vielä sen verran mainita, että tässähän oli Oulun Ake myös mukana ja me pyydystettiin tähän silloin tähän oppaaseen ihmisiltä tämmösiä Mitä kirjasto merkitsee, tämmöseen kysymykseen vastauksia. Eli tääl on sitten pienistä kirjastoista etenkin kerätty ihmisiltä kirjeitä, asiakkailta, et mitä se kirjasto merkitsee. Niin siinäkin yritettiin tuoda sitä asiakasta esille tässä vaikuttamisoppaassa.
Juliaana Grahn: Kyllä, siis erittäin hyvä täydennys. Ja just tää yhteistyö Ake-kirjastojen, kehittämiskirjastojen välillä. Musiikkioppaassa Ake Vaasa Akepampasin ja sitten vaikuttamisoppaassa Ake Oulun kanssa. Ne ilmentää myös tätä ihan lakisääteistä kehittämistehtävien välistä yhteistyötä, et me pystytään tekemään asioita myös yhdessä kun me tiedetään, et meijän alueet ei lopulta oo niin erilaisia, etteikö jotain teemaa todennäkösesti käsiteltäs useammassa alueessa samaan aikaan. Niin ilman muuta tällainen yhteistyö on myös resurssien järkevää hyödyntämistä yhdessä. Vaikuttamisoppaaseen liittyy myös spinoffina tällaiset vaikuttamiskortit, jotka tuotettiin esihenkilöille sitä tarkoitusta varten, et he pystyy sitten näitä samoja keskusteluja käymään myös kuntapäättäjien, viranhaltijoitten politiikassa ja hallinnollisia töitä kunnissa tekevien kanssa.
Haastattelija: Minkälaista palautetta te ootte saanu näistä, tai reaktiota, näistä julkaisuista? Onko tullu suoraa palautetta vai ootteko jotain kyselyjä esimerkiksi tehneet?
Ilona Heinonen: Toki ihan kiitosta on varmasti tullu kaikille meille tekijöille kollegoilta ja työyhteisöltä ja toki me ollaan yritetty kertoo näistä eri alan julkaisuissa ja tapahtumissa, jos vaan on ollu mahdollisuus sellaseen. Mutta mä en tiiä, Juliaana, onko sulle tullu sitten jotenkin virallisemmin vielä jostain jotain palautetta?
Juliaana Grahn: Nii, että avoimeks nää on tehty. Meillä hyvin vähän on tullu sellasta palautetta, että nää ei olis jotenkin ookoo. Et ehkä se on vähän samalla et tää on osittain myös kirja muiden joukossa, voiko näin sanoa. Et ne lukee jotka lukee ja ne jotka ei lue, niin ne ei sitten lue. Et ei oo sellasta kielteistä palautetta oikeestaan välittyny. Myös tää julkaisu prosessina on haluttu ottaa osaksi tätä meidän osaamisen kehittämistä. Et meidän julkaisutilaisuuksiin näistä jokaisesta kirjasta erikseen ei myöskään oo hirveästi liittynyt mitään sellasta kielteistä, että tää ei jotenkin koettas liittyvän työhön. Et, siis kieltävää palautetta ei ole tullut.
Ilona Heinonen: Ja hausta huomata, että vaikka tää muukin musiikkikirjastotyön opas on kuitenkin vähän kapean sektorin opas ehkä, mikä ei suoranaisesti kai, toki osaltaan kaikkia koskettaa, mutta vähän tämmönen erityisalan juttu, ni kuitenkin vaikka tämä nyt on jo muutamia vuosia vanha, niin edelleen saattaa tulla just sellasia et joku onkin, vaikka opiskelija käyttänyt tätä jossain. Uskon, et näil kaikilla oppilailla on pidemmäksikin ajaksi kyllä käyttöä, että niihin on kuitenkin koottu aika hyvin näitä kirjastoalan keskeisiä juttuja, niin uskon, että niistä on hyötyä pidemmälläkin aikajänteellä.
Terhi Turkia: Itselleni on lähinnä tullu just noilta ihmisiltä, ketkä tulee oppilaitoksista vaikkapa harjotteluun tänne Tampereen kaupunginkirjastoon, ni heiltä, että jaa että okei, et sä oot se, joka ton on tehny, et he on koulussa tutustunu häihin julkasuihin.
Itse mä ajattelen, et näillä voi olla just sinne opintoihin semmonen merkitys, et ne tuo ehkä sellasta konkretiaa siitä yleisen kirjaston työstä. Sillai mä oon ainaki ymmärtäny niiltä, kenen kanssa mä oon näistä keskustellu. Et sielt on ehkä löydetty semmosia asioita et ahaa, okei, että käytännössä se asia on näin. Kun se opinnoissa on tuotu esille jollain lailla ni sit ehkä saa semmosta näkökulmaa niiden kautta.
Haastattelija: Onko teillä muuta lisättävää näihin keskusteluun vielä?
Juliaana Grahn: Niin, ehkä toi palauteasia on sellainen, että kun täs Ake-kehyksessä jos miettii kirjastohenkilöstöö, joka on jo työelämässä, niin silloin tää tällainen palaute ei oo välttämättä vertailukelpoinen tavallaan mittana, et minkälaista palautetta me saadaan siitä, että meillä on ollu työryhmä, joka on projektina koostanu yksiin kansiin jonkun kirjastosubstanssin olennaiset asiat ja pohtinu sitä. Niin mä en tiedä et voiko sitä sillä lailla aatella, et minkälaista palautetta siitä tulee. Kiitoksia todennäkösesti, joo. Et se on hankala. Mut sit ku taas uusiin ihmisiin, uusiin, jotka tulee alalle, ja mehän lykätään siis täällä Tampereen kaupunginkirjastossa informaatiotutkimuksen harjoittelijoille käteen nää julkasut perehdytyksenä että täs ois tämmöset, pam. Voitte kuvitella tämän äänen, kun ne tulee pöytään. Heidän kauttaan se on ehkä nimenomaan sitä uuden tiedon avaamista et ai tää menee näin, et se on niin kiintee osa sitä perehdytystä. Et me ei myöskään pyydetä tästä palautetta samalla lailla kun mistä tahansa koulutuksista. Tai miten esimerkiks perehdytyksestä saattaa esihenkilö pyytää palautetta et miten tää on onnistunu. Että kun tää on ehkä tehty eri tarkoitukseen, mut kuitenki liittyen tähän samaan. Et se palaute on pikemminkin ollu sitä että voisko näitä saada painettuna meille, me tarvittas tämä. Tai sitten se, että sitä ei kuitenkaan pidä ottaa semmosena yhtenä raamattuna et silloin kun se löytyy hyllystä, niin se jotenkin tarjois ratkaisun asiaan, joka on siellä omassa yksikössä pohdittavana. Et se on hankala. Mut et ehkä se enemmän on sitä, että me saadaan jatkuvasti ideoita siitä et mikä olis seuraava julkaisu.
Kalle Lehtinen: Mä vielä tähän voisin sanoa, että tietysti ku on toimittanu ja kirjottanu tommosen oppaan vaikuttamiseen liittyen, ni totta kai sitä tulee ite tarkasteltua koko ajan siitä vaikuttamisen näkökulmasta asioita. No en tiedä, se voi olla rasittavaakin, mut aika usein tulee mainittua että hei, tästäkin asiasta löytyis vaikuttamisoppaasta juttua et jos haluutte tietää. Et jos jonkun asian kanssa painitaan ja haluttais et se sais enemmän jalansijaa tai olis jotain resursseja. Että kun loppujen lopuks kuitenkin koko ajanhan me tarvitaan sitä vaikuttavuutta ja koko ajan meijän täytyis osata kertoo, mitä me tehdään. Että ihmiset, päättäjät, asiakkaat, jopa kollegat ni ei ne voi tajuta, mitä me tehdään, jos ei me sitä kerrota. Niin tavallaan se on semmonen työkalu itelle. Tietysti miten sen sais sillain, että kaikki kirjastolaiset lukis sen, niin se onkin sitten aika paljon vaikeampi kysymys.
Haastattelija: Onko teillä vielä joku viimeinen tervehdys kuulijoille tässä sanottavana?
Terhi Turkia: No viimeinen tervehdys sellainen, että lukekaa ne julkaisut [naurahtaa], tutustukaa niihin siinä omassa työkontekstissa sen verran, mitä tarvitsette ja mitä saatte siihen aikaa käyttää tai käytettyä. Niin itse ainakin ajattelen, että noista jokaisesta saa ihminen, joka työskentelee yleisessä kirjastossa, niin aivan varmasti asioita. Että kyllä mä suosittelen lämpimästi kaikkia näitä.
Ilona Heinonen: Kaikki ovat varmasti semmosia, että ei niitä myöskään ole pakko lukea kannesta kanteen, vaan voi vaan avata sen jostain kohtaa ja kattoo, mitä tässä on. Tai kattoo sisällysluettelosta et toi kohta kiinnostais mua nyt ja selata sitä kohtaa. Ja varmasti silläkin tavalla saa sieltä ideoita ja vinkkejä.
Terhi Turkia: Kyllä, just näin.
Haastattelija: Joo, mutta kiitos tästä mielenkiintoisesta keskustelusta ja ajastanne tän podcastin jaksolle. Kiitos.
Vastaajat: Kiitos!
[musiikki]
Äänitteen kesto: 24 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Sanna Bondas: Tervetuloa AKEpampaksen Pinnalla/Flytande-podcastiin ja jaksoon, jonka aiheena on Kirjaston päivä ja kuntavaalit. 19.3. vietetään Kirjaston päivää, jonka tarkoitus on muistuttaa ainutlaatuisesta suomalaisesta ilmiöstä eli kirjastosta. Sama päivä on myös tasa-arvon ja Minna Canthin päivä. Mun nimi on Sanna Bondas ja mä toimin Vaasan kaupunginkirjastossa kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Ja tässä jaksossa mun kanssa keskustelemassa on kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Ida Jousmäki, tervetuloa.
Ida Jousmäki: Kiitos kiitos ja hyvää huomenta.
Sanna Bondas: Mua ihan ens alkuun kiinnostaisi kuulla, että minkälainen lukija sä olet ja mikä on sun suhde lukemiseen.
Ida Jousmäki: Jaa-a, no mun suhde lukemiseen, jos mä lähen ihan sieltä muistoista, ni en mä voi sanoa, että mä oisin pienestä lähtien mikään lukutoukka ollu, mutta kyllä mulla on semmosia jotain tiettyä lukumuistoja, esimerkiksi Viisikoista, ihan pienestä lähtien. Ja sit mä muistan, et semmonen isompi lukuelämys ensimmäinen oli semmonen ku Sofian maailma. Mä olin varmaan jossain ala-asteen, en nyt ihan ensimmäisiä luokkia, mut jotenkin siitä avautu semmonen, et ei vitsi, miten makee kirja ja semmonen flow-tila ehkä ensimmäinen. Ja sitten myöhemmin mä muistan nuoruusvuosilta semmosia lukumuistoja ku esimerkiksi Supernaiivi ja ehkä semmosia Anna-Leena Härkönen ja enemmän tämmösiä kuitenkin aika kevyitä, mut jotenkin oivaltavaa semmosta ajattelua. Ja sitte nuorena aikuisena tai no nuoruudessa silloin ku asuin Englannissa, niin mä muistan jotenkin sieltä jäi siihen lukemiseen liittyen nää upeet kirjakaupat, et jotenkin, en mä nyt tiedä, ostinko mä nyt niin usein niitä kirjoja siellä, mut jotenki sinne pääsi hypistelee ja kahville ja kavereitten kaa, niin se oli jotenkin semmonen elämys itsessään. Mut et sieltä Englannista ei oo kyllä varsinaisesti jääny, et mä olisin ruvennut lukemaan englanniksi. Et ehkä silloin luin jonkin verran, mut kyl mä nykyään kyllä suomeks luen kaikki. Ja tavallaan tän päivän lukija niin kyl mä myönnän, et ne äänikirjat on aika lailla vieny sitä tilaa, että harvemmin, loma-aikoina ehkä enemmän sitte, on se hetki, että nyt mä oon vaan ja luen. Et ehkä sit semmosessa arjessa tuntuu enemmän, että se jotenkin tuntuu passiiviselta, et pitää olla tekemässä vähän kotitöitä samalla ja kuunnella tai kävelyllä, matkalla töihin tai sitten illalla ennen kö menee nukkumaan, niin siinä hetkessä. Mut kyl mä näen, että ne äänikirjat on ehkä vähä ottanu tilaa. En mä tiedä, onks se hyvä vai huono asia, et sitte jos ei niitä olis, ni tulisiko sitten ollenkaan oltua kirjojen maailmassa. Ja tietenkin tämmöset podcastitkin sitten ehkä vähän syrjäyttää sitä niinku isompia teoksia varsinkin, et sit on helpompi tarttua johonkin puolen tunnin tai tunnin podcastiin. Mut että, mut kyl mä luen. Mitäs mä luen tai kuuntelen… En ehkä niin dekkareiden ystävä oo, mutta kyl mä myönnän, et kaikennäköinen autofiktio ja vähän tietokirjallisuutta ja semmosta, et en mä välttämättä edes mitään klassikoita ekana, niihin oo tarttumassa, ainakaan tässä elämänvaiheessa. Että mä tossa vähän mietiskelin, et mitä mä oon viimeks kuunnellut tai lukenu, niin esimerkiks tuli semmonen ku Planetaarinen vaatekaappi, suosittelen, aivan yli mielenkiintonen, niinku sitä et kuinka vähän meiän pitäis oikeasti ostaa tai kuluttaa, että tää meijän planeetta edes jossain määrin, tota, en paljasta montako vaatekappaletta, mut se oli mielenkiintoinen ja aika kevyt kuitenkin. Ja kyl mä sit joululomalla Max Seeckiä dekkarin, yhden tai kaksi kuuntelin. Ja sit kolmas, mikä tuli mieleen, on tää Huokauksia luokasta, mikä on tosi mielenkiintonen tämmönen kahden opettajan kirjeenvaihtoprojekti, niin semmosia. Mut et luen, mutta tietenkin on semmonen olo, että aina voisi enemmänkin lukee.
Sanna Bondas: Joo. Mä ainaki samaistun tohon. Jo lapsena usein tuli kirjastossa käytyä ja tämmönen niinku haahuilu kirjastossa ja kirjakaupoissa on ihanaa.
Ida Jousmäki: Jep.
Sanna Bondas: Hei tota, sä oot toiminu nyt tän valtuustokauden aikana Vaasan kaupungin kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtajana ja oot siltä paikalta nyt lähes neljän vuoden ajan kulttuurin eri toimintayksiköitä ja seurannu siinä samalla myös sitte kirjaston toimintaa. Niin miltä sulle kirjaston toiminta näyttäytyy? Voi olla kuntapäättäjänä tai sitte kuntalaisena.
Ida Jousmäki: Hmm, kyllähän se on yksi niistä paikoista, mitä pitää vaalia, että kirjastot on kaikille. Se on maksutonta ja yleissivistävää, ja ihan kirjastolakikin meitä velvoittaa sitä ylläpitämään. Että kyl mä näen, että kirjastot on äärimmäisen merkittävä juttu ja paikka oppia ja kohdata ja semmosia virikkeitä. Ja nimenomaan se avoimuus ja julkinen tila, että sinne voi tulla. Mut sit jos ajattelee tätä kulunutta neljää vuotta, mitä on tapahtunu, nii itse asias tää e-kirja, äänikirjajuttuhan on aivan huikea homma. Et ite en oo tutustunu siihen, että on tämmönen maksullinen vastaava versio, et pitäis nähä, mut et mä oon ymmärtänyt, et nyt se on tosi laaja, et siel oikeasti on paljo matskua kuunneltavissa velotuksetta. Et sehän on aivan huikea homma. Sittenhän meillä on Vaasa, ku on tulos tää kirjastoauto, että se on, onks se nyt lähes neljä vuotta, kun me ollaan oltu tuol lautakunnas, ni sitä on käsitelty tai on ollu monta vuotta, ikään kuin pitkä prosessi. Ja sehän on huikea, että vaikka on ollu näitä leikkauksia, niin se on siellä säilyny. Että se on tärkeä juttu, et pääsee kirjastoautoon sitte joka puolelle tätä kuntaa. Et kyllä se näyttäytyy monipuolisena. Ja tänäänkin meillä on Draama-salissa kokous, että tää kirjastohan on paljon muutaki ku ne kirjat, mikä on tietenki se tärkein juttu, mut et meillähän täällä Vaasaski toi upee Black Box, missä voi järjestää tapahtumia ja kokoontumisia, niin tosi jees.
Sanna Bondas: Joo. Ja toi on varmaan just se, niinku sanoitki, että nää aika monet asiat on semmosia pitkän juoksun asioita, et voi todella kauan joutuu tekemään töitä sen eteen, et miten perustellaan jotain investointeja. Joku kirjastoauton hankintakin niin se on kuitenkin meilläkin puolen miljoonan hankinta ja siitä on aika monta vuotta puhuttu, ennenkö ne menee kaikki toimielimet läpi ja saadaan se. Niin moni asia on sit tämmöst vähän maratontyyppistä touhua. Tossa sulla oli paljon noita, mä ajattelin seuraavaks kysyy vähän näistä vahvuuksista, mut sä jo luettelitki aika hyvin, et miten sä koet, et mitkä on niitä kirjaston vahvuuksia. Ja nyt tosiaan uutenahan toi valtakunnallinen e-kirjasto on siis ihan samalla tavalla erittäin pitkä prosessi, mutta nyt hyvin laajasti Suomessa käytössä. Ei nyt ihan kaikki kunnat oo mukana, mutta on merkittävä uusi palvelu ja sisältää kaiken aikaa kasvava ja kehittyvä e-äänikirjojen ja lehtien maksuton palvelu suomalaisille.
Ida Jousmäki: Ja joo, tossa ku sä mainitsit noi vahvuudet, niin just se vielä jotenkin se tilan, ei voi ajatella, et ne seinät on aina se tärkein juttu, mut että just se, että opiskelijat, nytki ku mä tulin tänne, niin tuolla oli noit opiskelijoita, et ei kaikilla oo varaa mennä mihkään Espresso Houseen eikä oo tarkotuskaan. Että ihan perinteisesti tullaan kirjastoon tekemään koulujuttuja tai lukemaan tai muuta. Niin se, ettei ainakaan oo siitä kiinni, ettei ois rauhallista tilaa opiskella tai muuta. Ja sitte toinen, mitä mä tossa ku kävelin tänne ylös, niin tämä kiertotalous, niin mun mielestä sekin on se vahvuus myös kirjastoissa, että se mahdollinen, et voi lainata vaikka muutaki, et ollaan ruvettu vähän ajatteleen tätä, mikä kirjastoissa on se alun perinkin idea, että kaikkien ei tartte ostaa sitä samaa kirjaa, vaan sitä lainataan, niin täällä voi lainata pelejä ja harrastevälineitä ja muita. Että ehkä siinä sit just se haaste, että missä ne rajat menee, ku on nää resurssit ja tietyt kirjaston tehtävät, ettei käy niinku vaikka Postille, että sitte on kaikkea muuta ku sitä postinjakelua. En mä nyt usko, et tää on se haaste, mutta tavallaan et tärkeintä on se lukutaidon ja sivistyksen vahvistaminen, mikä nyt tällä hetkellä todellakin toteutuu.
Sanna Bondas: Niin, ettei mennä liian kauaks siitä ydintehtävästä, koska sitte kyllähän varhaiskasvatuksella, perusopetuksella, toisella asteella ja kodeilla ynnä muilla on tehtävä lukutaitoon liittyen, mutta sit on semmosta, mikä on, mistä vain kirjasto vastaa, nii sitä meidän pitää huolehtia ja ylläpitää, niin ettei meillä myöskään muutu liian häilyväksi ikään kuin, et mitä me tehdään, et me ollaan kohta leikkaas tosiaan sitä nurmikkoo jossain [nauravat].
Ida Jousmäki: Mut kyllähän se on oikeasti semmonen, pitää vähän houkutella, tää maailma, näitä kaiken maailman ärsykkeitä on niin paljon, et kyl mä myönnän, et meijänki poika niin sit ku mä sanon, et no, et mennään kirjastoon, et sit sielt pari pleikkapelii voidaan samalla lainata tai muuta. Niin et kyl siinä on semmost vähän niinku, et sit saadaan mukaan ehkä niitäkin, keille se ei olis ihan se eka ajatus, että mitä tänään tehdään.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Joo, tää on juuri tää tasapainoilu. Ja ehkä liittyen tähän mun seuraavaan kysymykseen, ku kattoo meillä tilastoja, niin Vaasassa kirjastoo käyttää noin kolmannes asukkaista. Ja kuitenkin säännöllisesti törmätään siihen, että kirjasto nähdään jollakin tapaa vieraana tai vaikeana paikkana ja vähän sellasena hajuttomana ja mauttomana tilana, josta löytyy kirjoja. Et miten sun mielestä, ku kilpaillaan siit vapaa ajasta, et missä kirjastot pystyis sun mielestä parantaan tätä omaa tai nostamaan omaa häntäänsä vielä tai vastaamaan siihen vapaa-ajan ja ehkä erityisesti lasten ja nuorten lukuilon ja lukemisen edistämisen haasteeseen?
Ida Jousmäki: Joo, toi on hyvä kysymys. Et kyllähän se on nähty jo kaikissa, kaikenlaisissa tutkimuksissa, et se lukutaito on heikentyny, et niitä korvaavia tekemisiä on niin paljon, ettei malteta, ja itekki huomaa, et jos lukee hetken kirjaa, ni aa, no sit se juttu ja se juttuja ja se keskittyminen herpaantuu tosi helposti. Mut kyllähän sitten taas on toinen puoli sit tälle vaikka somelle tai muuta, et TikTokissa on ollu näit lukuhaasteita ja näitä, et kyl se sieltäki tavallaan, et ei kaikki, mikä siellä on somessa, ni on niin negatiivista tai ikään kuin vastakkainasettelua. Että kaikkea tarvitaan. Mä oon ehkä väärä henkilö sillä lailla vastaamaan tohon, et miten saadaan, et mä kuitenki elän tällaisessa omassa kuplassa tavallaan, että tän kaiken kulttuurin ja tämmösen parissa, että mä en näe sitä hajuttomana. Ja mulle aina jotenki kirjastot on vähän sama ku vaikka museot, että mul on just niinku sä sanoit, voi tulla haahuilemaan, et mä en ehkä esimerkiksi kirkossa käy, mut mulle tavallaan tämmöset on vähän semmosia pyhiä, tai en mä tiiä, onks pyhä oikein, mut semmonen vähän rauhoittumispaikka, et nyt mä oon vaan tässä, et mä voin löytää pari kirjaa tai sit mä voin olla löytämättä, vaikka Oodi Helsingissä voit mennä siellä pullakahvillekin vaan tai kattoo jotain näyttelyy. Ja teilläki on tuolla näyttely menossa tai lapset voi tulla päiväkodista kattoo jotain tapahtumaa tai niil on joku lukuhetki siellä. Että nytki mun toinen lapsi on eskarissa, ni sieltä kerrottiin, että ne on ollu aivan äärimmäisen hyviä, vai oliks se koulussa vai eskas vai sekä että, niin tämmösiä et joku tulee lukemaan. Et ylipäätään joku lukee sulle ääneen, niin sehän on aivan luksusta. Niin en mä tohon hajuttomuuteen…
Sanna Bondas: Sä et allekirjoita?
Ida Jousmäki: [nauraen] Mä en allekirjoita sitä.
Sanna Bondas: Se on hyvä.
Ida Jousmäki: Joo, mut mä en tiedä, oonks mä oikea henkilö tähän sanomaan. Mut että kyllähän se pitää myöntää, että kyllähän täs saa tehdä hommia, että tää lukutaito saadaan käyrää toiseen suuntaan ihan joka taholla. Että keksiä keinoja miten sitä lukemisen tai lukutaidon edistämistä saadaan aikaseks.
Sanna Bondas: Joo, kyllä. Ja täähän on aika, niinku sanoinkin, niin monen toimijan yhteispanos tarvitaan, että lukutaitoon ja lukuintoon pystytään vaikuttamaan. No, miten jos puhutaan kuntapäättäjistä, päätöksentekijöistä, niin minkälaiset kirjastoon liittyvät asiat on sun valtuustokaudella puhututtaneet päättäjien joukossa?
Ida Jousmäki: No, tässähän nyt oli, nythän on ollu tää kuluneet vuodet niin joka paikassa niin ei nyt mitään herkkua, että taloudellinen tilanne nyt on monissakin kunnissa huonontunu tai heikentyny. Että Vaasassakin me nähtiin viime vuonna näitä paljon erilaisia leikkauksia ja esimerkiks Palosaaren kirjasto oli lakkautusuhan alla ja onneks nyt sai jatkoaikaa, mut että kyllähän nää talousnäkymät on ollut heikot ja joka paikasta on jouduttu leikkaamaan myös meijän lautakunnan eli kulttuuri- ja liikuntapalveluihin liittyvistä toiminnoista. Mut että kyllä ainaki meijän lautakunnassa mä oon nähny, että se viesti, mitä tuodaan esille ja viedään eteenpäin, on se, että nää kirjastopalvelut on kuitenkin se tärkee osa meidän perusoikeuksia. Ja just että meillä on se perus kirjastolakikin, joka velvoittaa, että se tiedon saatavuus ja yhdenvertaisuus kaikilla siihen sivistykseen ja kulttuuriin on olemassa. Että tietenkin on ollu leikkauksia, mitkä on kohdistunu sitten myös näihin palveluihin, mutta en mä vielä olis huolissaan. Tietenkin sitten valtakunnallisella tasolla, ku kattoo tätä menoo ja näitä leikkauksia, niin sieltä lähtevä viesti ei ehkä puolla näitä kaikkien oikeuksia ja muita. Että sitä tietenki tässä katsoo kauhulla, että mitä sieltä vielä tulee.
Sanna Bondas: Nii ja nää on vähän myös semmosia, näihin liittyy myös näitä arvokeskusteluja sitte hyvin vahvasti. Itekki seurasin viime syksynä valtuuston budjettikäsittelyä, jossa tunnin verran Palosaaren kirjastosta puhuttiin puolesta ja vastaan. Ja sitte oli ihan mielenkiintosta kuunnella, että miten argumentoitiin sitte ja mikä siellä painoi sit vaakakupissa kelläkin. Ja toki tyytyväisiä ollaan nyt tähän tulokseen. Ja toivotaan, et tästä ei nyt mitään suuria taloushuolia tulis, mutta tosiaan ei tiedetä, miltä tulevaisuus lopulta näyttää.
Ida Jousmäki: Sehän on vähän sama nois kaikissa, mikä liittyy lähipalveluihin, että on se sitten lähikoulu tai lähikirjasto tai lähikauppa tai lähiterveysasema tai sun tie, mikä menee siitä läheltä. Et kaikki on tietenkin kiinnostuneita niistä oman asuinalueen palveluista. Ja se on hyväkin, että kaikki sitte pitää huolta ja ikään kuin puolustaa niitä omia, oman alueensa juttuja.
Sanna Bondas: Joo, ja tässähän nimenomaan Palosaaren kirjaston keississä oli kyllä erittäin vahvaa semmost kansalais- tai kaupunkilaisaktivismia siltä osin, että miten asiaa puolustettiin, mikä oli hieno asia.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Miten sun mielestä sitten, tunteeko päättäjät tarpeeks tämmösii sivistyspuolen ja tietysti tässä kohtaa erityisesti kirjaston toimintaan liittyviä asioita, että onks jotain, mitä meidän virkamiesten pitäs sun mielestä tehdä enemmän tai paremmin?
Ida Jousmäki: Tosi hyvä kysymys. Kyllä mä näen, että sitä tekemistä tuodaan esille. Mut se on sitten eri asia tietysti, miten hyvin se on sisäistetty se tosiasia, et se lukutaito on heikentyny ja ei nyt voi sanoa katoamassa, mutta semmoisiakin tapauksia on. Et jotenki ainahan se on, mitä ikinä, on se sitten valtuusto tai mikä tahansa päätöksenteko, niin se, mitä on tässä oppinut myös tän ensimmäisen valtuustokauden aikana, et se on tosi paljon helpompi jotenkin semmosia numeerisia arvoja mitata ja ikään kuin perustella. Et jos meille tuodaan joku asia, et hei, tääl on nyt tää satama, minne pitää laittaa x miljoonaa euroa, jotta tätä elinkeinoa saadaan kehitettyä ja tänne työvoimaa ja se vaikuttaa siihen ja tähän, et ne on ikään ku semmosia numeerisia juttuja. Et sitte taas jos mennään sanomaan, että hei, tää on tosi tärkee, et meil pysyy tää, on se sitte peruskoulu tai päiväkoti tai tämmöset pehmeet arvot, että millä sitä voidaan mitata sitä, että joku enenevissä määrin on syrjäytymistä tai kuplaudutaan tai ikään ku kasvaa ne erot vaikka oppimisessa tai muuta, niin se on niin, pitää kattoo niin pitkälle, et sitä on ehkä vaikea mitata. Niin sit siks jotenkin tuntuu, et sen takia niinku, totta kai mä uskon, että kaikki, ketä tuol on vaikuttamassa, niin ne haluaa, että lapsilla on hyvät koulut ja näin. Mut että jotenkin ne pehmeät arvot sitten siellä useimmiten näissä juhlapuheissa kuuluu ja näkyy, mut et sit ku tullaan taas siihen arkeen, ni okei, rahat on loppu ja näin. Et se on haastavaa kyllä.
Sanna Bondas: Joo, tää on just sitä, mitä täs kulttuuripuolen ja kirjastojen vaikuttamistyössä keskusteluttaa säännöllisesti, esimerkiksi kirjastonjohtajien tapaamisissa ja webinaareissa, että mietitään sitä, että minkälaista vaikuttamistyötä pitäis tehdä, että miten tuodaan niitä lukuja, mitä lukuja tuodaan esiin ja sit et miten sitä laadullista vaikutusta tuodaan esiin. Et mä en tiedä, onko kukaan keksiny aukotonta keinoa siihen, että miten vaikuttavuutta vaikka kulttuurin tuomaa, kirjaston tuomaa hyvinvointia pystytään todentamaan sillä lailla avaavasti tai järkevästi niin, että se vertautuis johonkin numeeriseen.
Ida Jousmäki: Niin, kyllä.
Sanna Bondas: Ja se aiheuttaa nää haasteet siitä, et millä tavalla me perustellaan sitä, et mihin me tarvitaan määrärahoja tai miks meillä pitää olla niit toimipisteitä jossain paikassa ja kun kirjastonkin osalta on kyse tämmösest hyvin peruspalvelusta. Mutta onks jotain vinkkivitosta, et minkälaista vaikutustyötä kirjastojen pitäs tehdä? Mitä sä kaipaisit, kun sä otat kantaa tai teet päätöksiä, niin mihin sä sen perustat?
Ida Jousmäki: Tos on ehkä vähän just se sama, et mä oon ite täs kulttuurikuplassa, niin sieltä käsin. Mut se on, toi on just noin, et kyllähän niitä joitakin numeroita sinne vaik ois kuinka kyse, et miten se saatais näkymään se, että se sivistyski on ikään ku pääomaa, et se ei oo pääomaa siellä tilillä, mut sitte jotta sä saat vaikka hyvän koulutuksen tai tasa-arvoisen aseman vaikka miesten ja naisten joukossa, et naiset saa kouluttautua ja mitä ikinä tuolla nyt sit totta kai Suomessa ollaan jo pitkällä tässä. Mutta et miten sitä semmosta vaikkapa tasa-arvoo ja yhdenvertaisuutta ja osallisuutta, mitä täälläkin nyt kirjastoissa on tää osallisuuden merkitys, niin miten sitä voidaan numeerisesti nyt arvottaa. Mut et ehkä just sitä tavallaan, et miten, mä en tiedä, miten nyt te virkamiehet voitte enempää tehdä mun mielestä, ainakin Vaasassa on tuotu hyvin esille tätä merkitystä, mut jotenki just se, että se kirjasto, että ku se on myös merkittävässä roolissa siinä vaikkapa siinä ihmisten osallistamisessa. Täähän on äänestyspaikkana usein vaikkapa, teillä on kaikkia kyselyitä tuolla ja teil on digitalkkari, ketä auttaa esimerkiksi iäkkäitä ja näin. Että kirjasto, et tulee semmonen olo kirjastossakin, että mä oon yhtä tärkeä ku kaikki muut ja mä voin vaikuttaa, mä voin kysellä, mä saan apua. Et must tuntuu, et se on tää koko yhteiskunnan tavallaan se breaking point tai se, että jos kuntalaisilla on semmonen olo, että mä voin vaikuttaa ja mun äänellä on väliä ja se, et mä lähetän jonneki sähköpostiin, että hei, tää homma ei toimi ja näin. Niin silloinhan me voidaan kehittyä. Ja se on nähty jo maailmasta Amerikasta ja muualta, että sitte ku se usko tavallaan menee siihen, et no, ei mua kuitenkaan kukaan kuuntele, ei tällä asialla, mun asialla oo väliä, niin sit ollaan jo aika syvällä suossa. Et jotenkin se kirjasto on mun mielestä siinäkin merkittävä, et se on semmonen osallistamisen tila kaikille. Ja esimerkiks nyt teil oli, ku sai nää pikkuset äänestää tästä kirjastoauton nimestä, ja just tämmöstä niinku tommosilla pienilläkin asioilla on se, että ne on aivan innoissaan, et hei, mä ehdotin tätä ja näin, niin saadaan ne mukaan tähän touhuun. Niin et ehkä semmonen jotenkin loppukaneetti, että sekä kirjastoissa että muualla, että ihmiset kannustetaan, että hei, mä pystyn ite olemaan mukana. Vaikka nyt ku täs oli tämmöinen sivujuonena tää, et miten voidaan kuntavaaleissa saada esille näitä kulttuuria tai ku ollaan menossa kohti kuntavaaleja, niin päättäjiä kiinnostumaan näistä asioista, niin just se, et nähdään se, et joka ikinen voi vaikuttaa sillä, on se sitten äänestäminen tai antamalla oman ehdotuksen kirjastoauton nimeksi tai muuta, niin sillähän tää homma saadaan pidettyä ikään ku kasassa.
[musiikkia]
Sanna Bondas: Hei, kiitos paljon, Ida, tästä keskustelusta. Ja hyvää kevään jatkoa ja jäädään seuraamaan jännittävien kuntavaalien etenemistä.
Ida Jousmäki: Kiitos.
[musiikkia]
Voit kuunnella jakson täältä https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Äänitteen kesto: 30 min
Litterointimerkinnät
| Anneli: | Haastattelija |
| Petri Ilmonen: | Haastateltava |
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| [ääni] | litteroijan kommentti tai muu kuin puheen ääni |
| , . ? :- | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
[musiikkia]
Anneli: Tervetuloa meidän pinnalla på flytande podcastiin, ja tänään mulla on vieraana Petri Ilmonen, joka tulee kertoo meille vähän näistä AI-sovelluksista ja muust vastaava.
Mutta Petri haluatko kertoo ensiksi itsestäsi? Kuka olet?
Petri Ilmonen: Kiitoksia kutsusta ja mukavaa olla osa teidän podcastianne tänään.
Joo, olen Ilmosen Petri Porvoosta ja taustaltani opettaja‚ kieltenopettajia, ja tällä hetkellä toimin TRYcamps kielikoulussa rehtorina ja aikuiskouluttajana.
Olen aika paljon ja aika monessa kirjastossa käynyt tietysti asiakkaana ensinnäkin, mutta myös kouluttajana ja tässä viime aikoina englantia vetänyt niin tuonne Lahteen kun Imatralle ja verkossa ja myös täällä Uudellamaalla sitte eri Ake-alueille ja siinä suhteessa tämä englanti on kovin lähellä sydäntä. Kaiken kaikkiaan muutenkin kieli ihminen olen ja selkokieli on toinen syy, minkä takia olen tietysti sitten monessa kirjastossa vieraillut.
Taustaltani tosissaan opettaja ja tehnyt sitä työtä peruskoulussa ja myös sitten aikuiskoulutuksen puolella. Ja tällä hetkellä tosissaan täällä TRYcampsillä vedän myös sitten kesäisin kursseja ja on meillä aikuistenkin kursseja.
Et jos oikein innostutte, niin tervetuloa meidän aikuiskurssille vaikkapa Lontooseen. Pääsee shoppailemaan ja oppimaan lisää englantia.
Mut tänään me keskitytään toki sitten tietysti näihin sovelluksiin ja erilaisiin verkkopalveluihin tämän kielen oppimisen ja AI:n ympäriltä.
Ihanaa, Anneli, kun kutsuit. Kiitos.
Anneli: Kiitos, Petri, et tulit.
Mutta lähdetään nyt heti sitten noihin sovelluksiin. Eli käydäänkö ekaksi läpi tämmösiä kielisovelluksia, jotka pohjautuu AI:hin? Eli minkälaisia sovelluksia löytyy?
Petri Ilmonen: Monenlaisia. Sen haluan tietysti tähän heti alkuun sanoa, että jos kieltä haluaa oppia, on se englantia, espanjaa, ranskaa, saksaa tai mitä tahansa, niin jos ei teknologiaa siihen löydy, mitään appsiä tai sovellusta, niin silloin on kyl ehkä hakijassa enemmän vikaa tai ainakin niissä hakusanoissa.
On niin paljon erilaisiin sovelluksia, että meillä ei tässä tää aika tuu riittämään, et jos mä yrittäisin edes murto-osaa niistä kertoa. Että sanotaanko näin, että meillä on niin paljon ilmaisiakin, toki myös paljon maksullisiakin, että niillä oppii vaikkapa ihan kotinurkassa sohvalla istuessa tai tehdessä hyllytystöitä siellä kirjastossa ja pistää vaikkapa kuulokkeen toiseen korvaan ja kuuntelee vaikkapa ääntämisohjeita tai tällaisia, niin löytyy monenlaista.
Ja tähän mä nyt on muutamia valinnut‚ mitä ajattelin ihan tällee heitellä teille ideaksi, et voitte vaikka itse tutustua niihin sitten henkilökohtaisen oman oppimisen kannalta tai sitten niihin työtehtäviin, koska teilläkin varmasti kuulijoissa on monenlaisia ihmisiä‚ ketkä tarttee sitä englantia siellä asiakaspalvelussa ja ehkä myös sitten sitä ääntämistä sieltä suomalaisesta rallienglannista vähän parempaan. Mutta myös sitte sellaisia henkilöt, ketkä joutuu tekemään erilaisia tiedotteita ja erilaisia julisteitakin sitten myös muilla kielillä kuin sillä omalla äidinkielellään suomeksi tai ruotsiksi.
Mä puhun useasti englannista, koska englanti on se mun rakas vieras kieli, mut se ei tarkota sitä‚ etteikö tietysti voisi tehdä niitä juttuja myös muillakin kielillä, et se sanottakoon tässä vaiheessa heti.
Mutta jos me lähetään katsomaan niitä sovelluksia‚ mitä ajattelin teille tässä nyt sitten vähän niinku luetella tai nimetä, niin mulla on täällä erilaisia appejä, joita pitäisi sitten ladata sille omalle älypuhelimelle tai tabletille ja sitten on myös sellaisia, jotka ovat verkkosivuilla olevia palveluita tai ehkä toimivat sekä verkossa että sitten siellä älylaitteellakin. Ja on mulla tossa muutama sosiaalisen mediankin liittyvä tili, jota suosittelen‚ että kannattaa lähteä vaikka seurailemaan ja sitä kautta hakemaan semmosta vähän niinku viihdykkeellista osaamista.
Ja lähdetään liikenteeseen tietysti tästä ihan perinteisestä AI-näkökulmasta, eli meidän ChatGPT peistä ja sitten Microsoftin GoPilotista. Nehän on aivan semmosia mielettömiä työkaluja, joittenka avulla pystyy tekemään oikeastaan mitä vaan. Eli sinne pystyy laittamaan pientä tekstipätkää ja sitä kautta tarkistuttamaan tai pyytämään sitten jopa käännöstä tehtäväksi ja myös sitte parantamaan sitä itse kieliasua siinä ja ehkä me tavallaan lisäämään semmosta natiivin kuuloista tai tuntuista tekstin sujuvuuttakin sinne.
Mutta on hyvä myös muistaa se, että ihan Word ja PowerPointtikin, jos nyt käytetään tämmösiä ehkä meidän perinteisiä työkaluja, joita toimistossa on lähes kaikissa koneissa‚ niin niilläkin pystyy tänä päivänä tarkistuttamaan hyvin ja pyytämään myös kääntämistä‚ että se kannattaa katsoa‚ et jos et oo koskaan napsauttanu sitä käännä -painiketta, joka vaikkapa PowerPointista löytyy‚ niin kannattaa tarkistaa, koska se on yllättävän helppo ihan Suomi–Ruotsi näkökulmassa, mutta vaikkapa sitten siellä englannin ja suomen tai englannin ja saksan välillä. Et jos saat saksalaiselta kollegalta jotakin tekstejä saksaksi, etkä taho ymmärtää, niin kopioi se ja laita Wordiin tai PowerPointtiin ja pyydä kääntämään, niin sekin on aika kiva juttu.
Eli löytyy monenlaista. Mä itse en oo enää niin hirveesti chatGPT:n ystävä. Mä oon siirtyny aika pitkälti GoPilottia käyttämään johtuen siitä, että Microsoftin työkalut on itsellä käytössä ja GoPilottihan tietysti tekee varmasti töitä siellä taustalla myös näissä Wordeissa ja PowerPointissakin, mut sehän on erillinen appi, jonka voi ladata omalle älylaitteelle tai sitten ihan käyttää sitä verkkosivua. Ja nythän GoPilottihan on siirtynyt myös What’sAppiin. Eli jos et ole vielä kuullut, niin sä voit What’sAppissa keskustelemaan illan päästetykseksi sitten vaikkapa GoPilotin kanssa niin, että tulee tavallaan kaveri sinne sun sohvan nurkkaan‚ jolta voi kysellä monenlaisia asioita.
Itse törmäsin siihen‚ että GoPilotti siellä What’sAppissa osaa myös piirtää tai tehdä kuvia. Hiukan vielä, ei ihan ehkä täydellisesti. Eli tulee virheitä sinne kuviin ja kirjoitusvirheitäkin ja se mua ehkä vähän tuossa nauratti ja ainakin näytti olevan vielä viikko sitten 30 minuutin tämmönen maksimi käyttöaika. Eli GoPilotti ei jaksa sun kanssa koko iltaa jutella, et 30 minuuttia oli se raja siellä.
Mutta näähän on niit isoja, mistä varmasti jokainen on enemmän tai vähemmän kuullu tässä viimeisen vuoden puolen vuoden aikana. Joka tuutista tulee chatGPT:tä tai sitten GoPilottia.
Mä itse koen ton GoPilotin siksi vähän paremmaksi, että ainakin Microsoft sanoo niin, että ne eivät tallenna niitä tekstejä, mitä minä sinne laittelen. Eli sillä tavalla mäen itse kouluta sitä oo AI:ta sen GoPilotin takana‚ kun taas sitä chatGPT:ssä tavallaan sinä käyttäjänä koulutat osaksi sitä AI:ta niillä sun teksteillä ja tämmösillä. Mutta tää ei tietysti tarkota sitä, et sinne sais mitä tahansa laittaa, koska kyllähän niitä tekijänoikeuksia pitää silti kunnioittaa.
Mutta monenlaisia muita sovelluksia luonnollisesti on ja lähenkin tästä nyt sitten niitä hiukan purkamaan. Tiedän, että teistä moni on varmasti tehnyt Canvalla erilaisia julisteita ja kortteja ja mainoksia. Canvan taustallehan on nyt tullut oiskohan semmonen vuosi sitten tossa tammikuussa ite törmäsen ekan Canvan Magic-toimintoon ja Canvan Magicillä pystyy tekemään itse asiassa sen jälkeen, kun oot aiheen kirjottanu, niin vaikkapa oman PowerPoint -esityksen siellä Canvassa.
Eli esimerkiksi, jos haluaa tietää Lontoosta jotain perustietoja, niin kirjoitetaan yhdelle Canva-dialle Lontoo ja sen jälkeen pyydetään Canva Magiciä hakemaan mulle perustiedot Lontoosta ja pumps, ihan muutamassa sekunnissa siellä sitten semmonen yksi diallinen tekstiä on. Sitä toki joutuu työstämään, koska me ehkä kaikki ollaan toivottavasti opittu siihen, että ei näihin esitysgrafiikkaohjelmiin kannata 20:tä riviä tekstiä laittaa, vaan se on semmosta nostoja tietyistä aiheista sinne. Vähän otsikkomaisesti tai ainakin luettelomaisesti.
Canva Magic saa tehdä myös videoita ja tehdä kuviakin, mutta siellä on ehkä vähän taas samaa, mistä varmaan teistä moni nyt viikko sitten Nordean osalta kuulikin, kun oli vauvan kuva ainakin Hesarin kannessa ja siellä vauvalla oli vähän liikaa varpaita ja vähän liian paljon sormia [naurahtaa]. Vai oliko toistepäin, että sormia puuttu, mutta varpait oli liikaa. Jotain tämmöset jännää siitä nähtiin, että A:lla oli pientä osuutta tähän.
Canva on tosissaan aika lailla kehittyny ja todella kovasti kilpailee Microsoftin ja sitä kautta tietysti myös sitten isojen tekijöitten kanssa. Ja Microsoftihan julkaisi myös vuosi sitten, ja se tuli huhtikuussa suomeksi tämmönen Microsoft Designer -sivusto, millä pystyy sitten tavallaan ehkä voisin sanoa näin kieliopillisesti tai kielenkin kannalta. Sä kirjotat sinne sen pienen tarinan, mitä sä haluat kuvassa olevan, esimerkiksi englanniksi tai ruotsiksi, ja sitten Microsoft designer ryhtyy piirtämään tätä kuvaa sulle.
Eli tääkin on mun mielestä semmosen kielen oppimisen kannalta aika hauska vaihtoehto, että se jos sä kirjoitat sinne väärän preposition, et jos sä laitat sinne nyt sitten ”in” kun pitäisi olla ”on”, niin tavallaan tietty tavara, mitä saat sitten laittamassa vaikkapa rannalle tai pöydälle, niin se onkin sitten väärässä paikassa. Et kun sen piti olla pöydällä, niin se kirjoitat siihen sitten sen ”in”, joka on ”-ssa” -pääte niin se onkin sitten ihan jossain muualla, siellä pöydän sisuksissa, se tavara, jota oli tais olla laittamassa siihen pöydälle. Et sekin opettaa kielen näkökulmasta aika hauskasti.
Ja sitten ehkä on hyvä muistuttaa teitä kaikkia näistä perinteisissä sanastotyökaluista. Eli meillä on siellä toi Memris. Mä käytän nyt tämmöstä suomalaista lausumista näistä sovelluksista. Eli Memrise ja sitten ehdottomasti Quizlet, joittenka avulla pystyy tavallaan sanastokortteja kääntämällä opettelemaan niin lausumista, kun sitten sen sanaston lisäämistäkin. Erilaisia paketteja sieltä löytyy ja aika moni suomalainen lukiokirjoja ja peruskoulunkin englannin ja ranskan oppikirja sieltä löytyy, et pystyy vaikkapa omille lapsillekin sitten vähän vinkkamaan‚ miten lähtee kehittämään sitä omaa sanastoa. Quizletistä eritoten, mut Memrise on toinen erittäin hyvä vaihtoehto siihen.
Duolingo on varmasti todella monelle teille tuttu. Sehän on tämmönen iso sanaston kehittämisen, kielen alkeiden kehittämisen työkalu, millä päästään toki lausetasollekin ja toki siellä sitten sitä hintalappuakin jonkun verran on, mutta siitä varmasti moni on päässyt sitten Kreikan lomamatkalla toteuttamaan Kreikaksi vaikkapa sitten yksi kahvikupponen ja sokeria mukaan -tyyppisiä lauseita. Et itsekin sillä kehittelin omaa espanjan osaamistani.
Elsa Speak on sitten sellanen sovellus, jota mä itse olen käyttänyt jonkun verran, mutta enemmänkin ehkä jakanu sitä eteenpäin. Eli sillä pystytään itsenäisesti testaamaan sitä, miten sun oma lausuminen toimii. Eli tämä sovellus kuuntelee, mitä sanot, sen jälkeen se antaa sulle palautetta siitä, et miten sun pitäs se lause tai sana sanoa, ja näin sä voit kehittää sitä. Esimerkiksi jos sä r-äänettä väännät vähän väärällä tavalla englanniksi tai ranskaksi, niin se ohjelma sitten auttaa sua siinä ääntämisessä. Elsa toki on maksullinen.
Ja voidaan heittää ehkä tähän väliin nyt ensimmäinen IG, Instagram -juttu. Mä olen kovin innoissani itse BBC learning English Instagram -tilistä, koska siellä saa ilmaista vinkkiä siitä brittienglannista, miten sitä käännetään, miten kielioppia voi kehittää. Eli jos sellaista haluat tavallaan ajatella itsesi kehittämään, niin kannattaa tuo Instagram-tili ottaa haltuun, koska se on ilmaista eikä tarvitse siitä maksaa mitään ja hyvin laadukasta hienosti BBC:n, englannin Ylen, tuottamaa.
Ja otetaan vielä toinen on tämmönen ku American Idioms Slangs ja täältä löytyy sit semmosia kuvallisia kuvia erilaisista idiomeista eli sanonnoista, jotka sitten on kuvalla avattu ja sitten selostettu, koska meillähän on vaikkapa sellainenkin kun it’s raining cats and dogs, jonka varmaan moni teistä on kuullu‚ mutta esimerkiksi fat mama sings, niin mitä se mahtaa tarkoittaa, jos tällaiseen törmää sitten vaikkapa siellä kaunokirjallisuuden puolella.
[musiikkia]
Petri Ilmonen: Apeistä heittäisin teille ehdottomasti tämmösen kun English Articles, Englsih Articles [ääntää kirjoitusasun suomen lausumisen mukaan]. Ja se on Nelly tuottama appi. Se on enemmän kyllä lapsilla suunnattu, mutta tällä apilla pystyy kehittämään sitä ihan omaa lausetasoa, mutta myös sitten kielioppia. Et jos kestää sen, et siel vähän nalle seikkailee, mutta samalla oppii vaikkapa sitä englannin kieltä‚ niin toi English Articles -äppi on tosi hyvä ilmainen. Sinne tulee mainoksia väliin ja sitä kautta sen käyttäminen on kohtuu mukavaa kuitenkin‚ ettei tarvitse siitä sitten lähteä maksamaan.
Jos ja kun lähdette lomamatkalle tai siellä työtehtävissä tulee joku lappunen, jossa on sitten vaikkapa sitä ruotsin kieltä, jos ei siinä ihan loistava ole, tai sitten jotain ihan ulkomaalaistakin kieltä, niin Google kääntäjä -äppi, sehän on aivan loistava, koska siihen pystyy puhumaan. Sillä pystyy myös toki kirjoittamaan, mut siin on myös kamera. Eli sä voit sun omalla kännykälläs osoittaa tavallaan tämän kamerasovelluksen kautta sitä tekstiä siinä paperilla tai vaikkapa purkin reunassa ja se lähtee siihen kuvan päälle kääntämään tätä tuotetta tai sitä tavaraa, mitä sulla siinä paperilla sitten on ja näin saat ainakin semmosen ehkä punaisen langan siitä käsiksi itsellesi.
English Basic Grammar. Eli tämmönen perusteet -äppi on kans erinomainen, jolla pääsee sitten sovelluksen kautta harjoittelemaan. Tämäkin on vähän semmonen ehkä pupuja ja nalleja pomppimassa‚ mut mä ite ainaki sen verran, vaikka 50-vuotias olenkin, että musta ihan hauska katella pupua, kun hän yrittää mulle kertoo, että [naurahtaa] koitas nyt muistaa laittaa ”in” -prepositio sinne eikä ihan jotain muuta. Ja sekin on myös ilmainen mainos tuotteinen sovellus, jonka pystyy sitten lataamaan.
Pakko on sanoa Microsoftilta myös‚ koska teistä moni varmasti käyttää Teams, teil on Teams sinne omille koneillenne asennettu, niin… vois on ehkä puolisen vuotta sitten, tammikuussa mä törmäsin ekan kerran‚ mut puolisen vuotta sitten se julkaistiin Suomessa tämmönen kun Microsoft Reading Coach, reading coach [suomen ääntämyksellä]. Se auttaa nimenomaan myös ääntämisessä. Eli sul on siel teksti, jonka sä luet ääneen, samanaikaisesti tietysti pitää olla kamera päällä, ku Teams käyttää, jollon siellä AI tutkii sitten sitä sun suun liikkeitä se värittää siinä tekstissä olevia sanoja punaiseksi, vihertäväksi, sen mukaan, miten sä niitä lausut ja näin sä saat siitä saman tien sitten palautetta itellesi, miten se oma lausuminen on toiminut. Toimii tosi hyvin, eritoten pienten lasten vaikkapa harjoittelu, mut miksei myös meidän aikuisten, koska meillä se kuitenkin tuolla Teamsin kautta on saatavilla.
Ja se toimii myös ihan sitäkin, et jos teistä osa on vaikkapa ruotsinkielisiä äidinkieleltään ja suomea pitäisi sitten kehittää, niin sieltä tosissaan löytyy nykyään myös pohjoismaiset kielet.
Chromessa, itse selaimessahan, on tietysti taustalla paljon AI:ta ja jos Chrome -selainta käyttää, niin sieltähän pystyy, minkä tahansa sivuston kirjasto vaikkapa ihan arabiemiraateista asti niin kääntämään sitten sen tekstin suomeksi tai ruotsiksi, mille tahansa kielelle, eli sekin kannattaa muistaa, että se helpottaa sitä omaa kirjastotyötä siellä tai omaa tiedonetsintää. Vaikka myös toki lomamatkankin suunnittelua. Semmoista toimenpidettähän ei ole esimerkiksi Safari-selaimessa, mistä sä vaan ihan nopeesti klikkaat ja sitä kautta se koko sivusto kääntyy‚ mutta Google on niin valtava ton Kääntäjä Translate -sivustonsa kautta, että pystyy siihen omassa selaimessaan. Että Google Translatehan on varmasti teille kaikille tuttu sellaisenaan, mutta tosissaan se Google kääntäjä -äppi, sekin kannattaa ladata, koska sinun se kuvamahdollisuus.
Sitten on ehkä voisi heittää tommosen AI-työkalun sinne virallisemmalle työskentelylle. Et jos sun pitää nyt lähtee tekemään sitten jotain vähän isompaa käännöstyötä, jotaki esitettä tai jotaki päätöstä englanniksi tai jollakin muullakin kielellä. Itse taisin käyttää sitä myös ranskaksi tossa muutama viikko sitten. Niin DeepL. Eli Deep L [toistaa ääntämyksen suomen ääntämisen mukaan] -niminen tämmönen äppi/verkkosivu. On äärettömän hyvä käännöstyöhön. Eli jos sä oot jo tavallaan tietyn tekstin luonut sitten ruotsiksi tai suomeksi, sä voit heittää sen tonne DeepL -sovellukseen tai verkkosivulle ja sitten pyytää sitä kääntämään sen tekstin toiselle kielelle.
Samalla tavalla toimii kahdessa laatikossa, kun Google Translatekin, mutta tämä on ehkä mun mielestä vielä toimivampi nimenomaan sen kääntämisen näkökulmasta katsottuna ja sitä muistini mukaan kolmisen kertaa saa kuukaudessa käyttää ilmatteeks. Sitten se on maksullinen seitsemästä eurosta ylöspäin. Mut ihan vaan tommoseksi ajatukseksi, et voi jotakin omia vielä virastokielen juttuja sinne vaikka laittaa tarkastettavaksi.
Ja hyppäänpä semmoseen kuin Babbel. Ja Babbel on sitten taas tämmönen kielen opetusohjelma, missä tavalla sä otat sieltä ihan kurssityyppisesti harjottelua. Et siel on 15 minuutin kielenopiskelu sessioita eli videoita ja harjoituksia. Ja ilmaiseksi pääsee toki sitä kokeilemaan ensiksi ja sen jälkeen sitten pääsee vähän ehkä lompakkoakin availemaan.
Sitten otan tähän vielä tämmösen kun TypeAI. Löytyis ihan sellasenaan verkkosivusto, mutta sitten on erikseen TypeAI keyboard eli toi näppäimistö. Eli TypeAI Keyboard [suomeksi ääntäen].
Ja tota tälläsen sovelluksen pystyy asentamaan omaan puhelimeen ja silloin sulle tulee vähän niinkun suomenkielinen näppäimistö, englanninkielinen, ruotsinkielinen näppäimistö -työkalu sinne omaan puhelimeesi ja mitä ikinä kirjoitat What’sAppissa, tekstiviestejä, sähköpostia, vaikkapa Word-dokumenttia sit sillä omalla puhelimellasi, niin sul on käytössä tämmöinen TypeAI -työkalu siellä.
Ja tämä type AI-työkalu auttaa siis kirjotusvirheissä, mutta sen lisäksi se auttaa sua myös… ei ehkä voi sanoo kääntämisessä, mutta se auttaa semmosen tunnelman muuttamisessa. Et jos sä tiedät vaikka sieltä peruskoulun tai lukion englannin jälkeen, että no kyl mä osaan semmosii peruslauseita kirjottaa, kyl mä osaan ilmaista itseäni ihan kohtuullisesti, mut se ei kuitenkaan ehkä ihan sitä kieltä englantii, ranskaa, ruotsia, mitä sä haluaisit sitten ehkä viedä eteenpäin, niin sä voit valita tästä TypeAI keyboard -sovelluksesta, esimerkiksi humoristinen, akateeminen… tämmönen rakkaudenosoituksellinen -viesti, ja se muuttaa sitä sanastoa, sitä lauserakennetta ja vähän heittelee sinne väliin myös sellasia sitten… ehkä täytesanoja, adjektiiveja, jotka muuttaa sitä tunnelmaa hyvinkin radikaalisti sitten siinä tekstissä.
Mä ite olen käyttänyt sitä ihan myös opettajille demonstroimaan, miten meidän nuorethan osaa hienosti kirjoittaa näillä sovelluksilla ja käyttää niitä oikeastaan paljon paremmin kuin me aikuiset ja sinne kun laittaa vaan ehkä pari hassua sanaa ja pyytää sitten muuttamaan sen tekstin akateemiseksi‚ niin kyl sieltä aika hienoja lauseita saa vaikka esseeseen. Et tässä [naurhataa] vinkkiä niille nuorille, jotka eivät ole sinne vielä eksyneet.
[musiikkia]
Petri Ilmonen: Sit tällanen sovellus Call Annie, Call Annie [toistaa suomen ääntämyksen mukaan] Learnin Languages. Niin tällä kun vähän tuossa sanoin, että What’sAppissa on GoPilot, jonka kanssa pystyy keskustelemaan, ku ei oo ketään kaveria, niin tämä Call Annie ääni keskustelee jopa kasvojen kanssa. Eli se on todellinen AI-kone siellä ja Annie siellä on sitten kuvana ja hän hymyilee sulle ja voit harjoitella vaikka ravintolakäyttäytymistä, kirjaston asiakaspalvelua.
(Lyrics) [0:22:18 äänitteen leikkaus katkaisee nimen] Training. Teistä jokainen on taatusti kuunnellu monenlaisia ulkomaankielellä laulettuja biisejä. Ranskaksi vaikka (- -) [0:22:30] tai sitten tuota vaikkapa Prinsessa Stefanita jossain vaiheessa saksalaista How Much is the Fish -tyyppisiä lauluja. Niin täällä pystyy valitsee minkä tahansa laulun ja sit valitsemaan neljä eri tommosta osaamistasoa, jotka poistaa sieltä laulusta sanoja ja sun pitää tavallaan kuulla se. Eli sä näet siinä näytöllä tämän muusikon kuvan ja sitten hän ryhtyy laulamaan YouTube-linkityksenä sinne. Ihan eli tekijänoikeudet toimii siellä taustalla. Ja sitten kone siihen ryhtyy kirjoittamaan niitä sanoja‚ mitä tämä muusikko laulaa ja sit sieltä puuttuu yksi sana tai viisi sanaa tai vähän sen vaikeustason mukaisesti ja kun sä kuulet hänen lausuvan sen, sun täytyy näppäimistöillä kirjoittaa se sana siihen. Ja jos sä oot aivan liian hidas, niin biisi pysähtyy ja antaa sulle aikaa kirjottaa sen siihen väliin ja sit se taas lähtee lähtee jatkamaan, jos sä osasit kirjoittaa sen kuullun sanan sitten tavallaan oikein. Lyrics training sekä äppi, että verkkosivu. Hauska tapa oppia kieltä.
Mutta tässä ehkä ne kaikkein isoimmat suosikit.
Mites Anneli sulla oli jotain hauskoja kokemuksia jostain? Mä nyt täs oon pöpöttäny, mutta onko sulla jotain semmosia hauskoja kokemuksia jostain tai joku tämmönen kommervenkki tullut esiin vaikka chatGPT kanssa, koska tiedän, et sä oot ainakin sitä käyttäny paljon tai joku muu apin kanssa?
Anneli: Kyllä, joo. Mä oon käyttäen kanssa jotain DeepL:ää, mutta jotenkin se on nyt jääny sen jälkeen, ku mä chatGPT:tä aloin enemmän ja enemmän käyttämään. Niin se, että se totta kai oppii sitä mukaa‚ kun mä käytän sitä, mutta myös se, että mä laitan siihen, että esimerkiksi käännä englannin kielellä ja lokalisoi teksti Englantiin ja puhekieleen, niin se jo tekee sen, että se tekee parempaa tekstiä.
Totta kai aina kannattaa tarkistaa joka ikinen teksti, minkä on tehny AI:lla, mutta mä oon huomannu, että sanajärjestys ja nää muuttuu siinä vaiheessa. Et se ei tee niinku sitä, että kääntää suoraan, vaan se tosiaan käyttää sitä puhekieltä, jolloin se myös vähän kääntää sanajärjestystä ja tekee siitä luettavamman. Niin sen mä oon huomannut.
Petri Ilmonen: Joo, joo. Toi on totta ja siis nimenomaan niillä sun käskyillähän on suuri merkitys, mitä sä sinne AI:lle laitat. Varsinkin näille chatGPT ja GoPilot-tyyppisille sovelluksille. Et jos et saa sieltä ulos ihan sitä, mitä sä haluat, niin se on ehkä sitten osasyynä se, että sä et oo osannu vaatia tai pyytää sitä ihan täysin sieltä. Et sit täytyy yrittää muokata sitä omaa pyyntöä vähän erilaiseksi sinne.
Mutta se mun täytyy tohon sanoa, että mä nimenomaan GoPilotin ja What’sapp version kanssa pyysin häntä piirtelemään mulle, niin kirjoitusvirheitä GoPilotti ei osannut poistaa sieltä kuvista. Et jos mä sanoin, että tuo äskeinen kuva on aivan täydellinen kiitos siitä, mutta siellä lukee vaikkapa TRYcamps nyt vähän väärällä tavalla‚ yksi ylimääräinen kirjain, et poista se, niin siihen se ei kyennyt. Se itse mulle lopulta sanoi tämä GoPilot, että en pysty editoimaan vanhoja kuvia, et joudun aina tekemään tyylin uuden.
Et on siellä vielä tämmösii pieniä kehittämisen paikkoja, mutta tekstillisesti nää on kyl hyviä ja kyl mäkin välillä jotakin oikein virallisia tekstejä, et saatan kirjoittaa sen ensiks sitten heitän sen sinne GoPilottiin ja pyydän, että miten sä sanoisit tyyliin tän, että sano tää vähän toisilla sanoilla ja mä saatan poimii sielt vaan yksittäisiin lauseita tai yksittäisiä sanoja, mitä se sitten synonyymiksi mulle antaa ja tätä kautta mä haluaisin ehkä sanoa sen tähän loppuun vielä ne teistä, ketkä jaksatte tänne asti kuunnella, että vaikka meillä on paljon näitä erilaisia AI:n tukemia kielenoppimisen työkaluja, niin mä en ainakaan vielä itse nää, et se poistaa oppimisen, koska ne antaa vaan uutta vaihtoehtoa. Ne tukee kenties sinua eteenpäin, koska kyl sinne, niinku Anneli äsken sanoit, niin kyl ne pitää ite tarkistaa, kyl niitä pitää vertailla ja katsoa. Et kyl siellä kielitaitoa itselläkin pitää olla. Mut sitte helpottaa, esim. niinku minä tossa sanoin, niin pystyn Espanjassa löytää sen [naurhataa] viilin sijaan oikean kermapurkin sieltä, eikä sitten tarvitse avata sitä siellä tuota kämpillä ja todeta‚ että ei hitto tämä on väärää maitotuotetta meikäläiselle.
Et kyl se auttaa meitä, mut kyl meitä ihmisiä edelleen tarvitaan silleen, että me tehdään se lopullinen ratkaisu siinä. Mutta ei must tuu ikinä vaikkapa korean tai meksikon espanjan puhujaa, mutta tällaisia vaihtoehtoja mulla esimerkki tästä TypeAI keyboardissa on. Että tää luettelo, mitä kieliä se hallitsee on valtava, et jos puhutaan eurooppalaisista kielistä, siel on Suomikin, joka kertoo siitä, että jos Suomi on matkas mukana pienenä kielenä, niin se on jo pitkälle tämä kielisovellus mennyt. Sieltä löytyy hindii, kreikkaa ja thaita. Eli kykenee hyvin erilaisiin kieliin, niin onhan ne aika kivoja. Sillee ainakin mua kutkuttaa niin kuin, et hei, et mä pystyn jotain sanomaan jollekin ihmiselle, vaikka hänen omalla äidinkielellä.
Ehdottomasti ja nyt teistä, joka nyt on kuunnellut tänne asti, niin älä missään nimessä ajattele, et sun täytyy kaikki nuo mainitsemat sovellukset tosta nyt ottaa haltuun ja lähtee niitä kaikki latailemaan ja kokeilemaan. Poimi sielt muutamia ja vähän ehkä sen oman työtehtävän tai oman vapaa-ajan kiinnostuksenki kautta, että tarvitsetko sä tämmöseen vaikkapa Italian reissua varten nyt sitten kauppaan apua siihen, että voit purkkia näyttää ja sitten Googlen ihana äppi tavallaan auttaa meitä sitten kertomaan, mitä se sisältö on. Vai onko sulla tarvetta siihen, että teet niitä julisteita ja tarvitset tukea sitten sen kääntämisessä. Että onhan se järkeä käyttää teknologiaa hyödyksi sen sijaan‚ et sä käytät neljä tuntia vaikkapa jonkun yhden kappaleen kirjoittamiseen sitten toisella kielellä kuin sinun äidinkielesi on. Et kylhän sen pitäs niinku nopeuttaa meidän työskentelyä.
Et totta kai on kiva edelleen kysyä kaveriltakin apua tai kollegalta, et hei kato tää mun teksti. Sekin on mun mies edelleen tärkeitä tiimityöskentelyä. Mut kyl näist monist apeistä tulee suurta apua meille.
Ei ihmisillä pysty olee kymmentä sovellusta, mistä maksat vitosta tai kymppiä. Et se on pakko lähteä hakemaan se oma sieltä ja monessa näissä sovelluksessa kuitenkin on se, et voit käyttää viikon tai seitsemän päivää ilmatteeks. Voi kokeilla, niinku Anneli sano, ja sitä kautta löytää ne omat suosikkisovellukset tai sitte katella niitä mainoksia.
Anneli: Joo, kiitos Petri.
Petri Ilmonen: Moi moi!
[musiikkia]
Du kan lyssna avsnittet här https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Du kan hitta mer information på sidan www.biblioteken.fi
tekijänoikeus2.wav
Äänitteen kesto: 31 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampas Pinnalla -podcastin pariin. Aiheena tänään tekijänoikeudet. Vieraana on Päivi Litmanen-Peitsala VAKE:sta. Tervetuloa.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kiitoksia.
Haastattelija: Kertoisitko itsestäsi jotain?
Päivi Litmanen-Peitsala: Niin siis Päivi Litmanen-Peitsala, viestinnän suunnittelija. VAKE-nimitys tarkoittaa valtakunnallista kehittämistehtävää. Mun sijainti on Helsinki, mutta tällä hetkellä meidän keittiö. Mä teen valtakunnallisesti töitä.
Syy, että olen nyt puhumassa viestinnän ja kirjastotyön näkökulmasta tekijänoikeuksista, on se, että niiden parissa on tullu tehtyy töitä. Ihan normaalin oman työn ohessa koko ajan yrittänyt pysyä kartalla siitä, et mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Se on vähitellen ajanut sitten siihen, että on myöskin paljon noitten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa keskusteluissa näistä asioista. Siitä syystä nyt ehkä sitten minä täällä puhumassa. Hyvää päivää kaikille.
Haastattelija: Kun tulee mieleen elävöittää tapahtumaa, kirjastotilaa, verkkosivuja tai mainostaa, niin mitä pitää ajatella ensin, jos ajatellaan tekijänoikeuden näkökulmasta?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, ehkä nyt alotetaan siitä päästä, että täs viime aikoina on näkyny semmonen ilmiö, että ihmiset on ruvennut pelkäämään tekijänoikeuskysymyksiä jotenkin. Ne on noussu semmosena negatiivisena asiana pinnalle. Niin mennäänpä toisinpäin siihen asiaan.
Eli kun me puhutaan tekijänoikeuksista tai oikeuksista käyttää jotain teosta, niin me puhutaan käyttöoikeuksista. Ei pelkästään tekijänoikeuksista. Eli onko minulla on lupa laittaa jotenkin näkyville tai verkkoon toisen tekemä työ? Tästä asiasta kannattaa lähteä ajattelee niin päin, että kun joku luo jotakin, niin automaattisesti hän on se, joka voi määrätä siitä, että miten sitä teosta käytetään.
Sit nää tekijänoikeuskysymykset on joko sopimuksia tai laissa olevia poikkeuksia siitä hänen yksinoikeudestaan. Eli meillä ei ole olemassa sellaista teosta, johon ei liittyis tekijänoikeudet. Silloin, kun se on täysin vapaa, niin se tarkottaa, et se tekijä on antanut sen täysin vapaaksi. Eikä niin, että meillä ois kahta eri tyyppiä teosta.
Sit, kun me puhutaan, et mikä on teos, niin silloin me puhutaan siitä, että on joku luova tulos, joka on niin omaperäinen, että kuka tahansa ei sitä olisi pystynyt samassa tilanteessa luomaan. Erillistä päätöstä, et tämä on teos tai ei ole teos, niin sellaista menettelyä ei ole. Ei istu missään komitea, joka päättää, että tämä kuuluu tekijänoikeuksien piiriin ja tämä ei kuulu.
Eli jopa iästä riippumatta lastenkin työt ovat teoksia, joiden käytöstä pitää olla tietoinen, että hei saanks mä käyttää tätä vai enks saa käyttää tätä. Sen takia lähtee enemmän sieltä suunnasta, että hei mul on käsissä jotain. Minkälai-? Kuka on tämän tekijä ja mitä se tekijä on sanonut, että mihin tän saa laittaa. Ehkä tämmösestä lähtökohdasta kannattaa käsitellä. On se sitten tekstiä tai Muumi-mukeja tai kuvituksia, niin aina sillä on tekijänsä.
Sen jälkeen meidän täytyy ruveta miettimään semmosia asioita, että mikä se käyttötilanne on. Eli ollaanko me fyysisessä tilassa vai ollaanko me verkossa? Ne on kaks aika erilaista asiaa. Koska se mikä tohon yksinoikeuteen kuuluu, niin kuuluu se, että tekijä saa päättää, saako teoksesta tehdä kopion. Kun mennään verkkoon, niin sinne syntyy aina kopio. Tai jos me ollaan fyysisessä tilassa, niin siinä tapauksessa me voidaan näyttää enemmän kuvituksen puolelta, mutta tekstin puolelta täytyy ajatella, et ollaanko me nyt esittämässä vai ollaanko me esimerkiksi vinkkaamassa ja kertomassa teoksesta.
Sen lisäks täytyy miettiä, että missä roolissa me ollaan tekemässä asioita. Oikeestaan kirjastolaisilla on varmaan kolme roolia. Hän on yksityishenkilö. Yksityishenkilöllä on toisenlaiset oikeudet ottaa omaan yksityiseen käyttöön. Vaikka kuunnella musiikkia kotona. Niin se ei ole esittämistä. Mut saman tien, jos me ollaan kirjastotyössä ja me soitellaan sitä musiikkia kirjastotilassa, niin siinä tapauksessa tavalla tai toisella me esitetään. Sen lisäksi meillä saattaa olla rooli, et me käydään vinkkaamassa kouluissa.
Nää eroaa toisistaan sillä lailla, että yksityisestä käytöstä valtio maksaa yksityisen käytön maksuja. Eli tekijänoikeusjärjestöille menee kerran vuodessa korvausta siitä, että Suomessa saa käyttää yksityiskäytössä teoksia. Sit taas kirjastotyössä meil on erilaisii sopimuksii, tullaan varmaan niihin tossa vähän ajan päästä, millä on sovittu, että miten voi käyttää. Plus että tuolla tekijänoikeuslaissa on kohtia, mitkä koskee sitä, et miten me voidaan teoksii käyttää. Sen lisäksi sitten, kun me ollaan opetustyössä mukana, niin opetushallitus on sopinut tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, millä tavalla opettajan roolissa voi tunneilla käyttää materiaaleja. Kun me ollaan siellä tunneilla, niin me muututaan opeks.
Niin ehkä nää kolme eri roolia, mut mikään näistä käytöistä ei itse asiassa ole ilmanen. Tavalla tai toisella joko valtio maksaa tai kunta maksaa sitten hankkimalla luvan johonkin. Nää on tekijöiden elantoa. Nyt on aika paljon puhuttu siitä, et minkä verran kulttuuria arvostetaan, niin tää on yksi tapa arvostaa, että työstä maksetaan myös tavalla tai toisella palkka.
Haastattelija: Mua kiinnostais tietää, että jos muusikko tulee esiintymään kirjastoon, hän esittää omia töitään, omia teoksiaan, niin saako hän esittää niitä. Tai jos kirjailija tulee, niin saako hän lukea otteita omasta kirjastaan?
Päivi Litmanen-Peitsala: Jos tekijä esittää omaa teostaan, niin silloin hänellä on yksinoikeus määrätä siitä, että miten hän voi sitä esittää. Eli se kuuluu sinne tekijänoikeuden peruslähtökohtaan. Et siinä ei mittään. Mutta sitten täs astuu nää sopimukset tietysti voimaan. Mut meillä tuskin on Suomessa sopimuksia joka niinku. Tekijä voi luovuttaa oikeudet kaupalliseen käyttöön. Niin jos tekijä on luovuttanu oikeutensa kustantajalle tai musiikkiyhtiöille, niin tietysti sitten hän on tehnyt sellasen höpsön sopimuksen, et hän ei saa itse esittää omaa musiikkiaan tai lukea kirjaa. Niin pidän sitä epätodennäköisenä.
Haastattelija: Mites sitten näitten tallentaminen? Elikkä jos kirjailija tulee ja lukee otteen omasta kirjastaan, saadaanko se tallentaa ja laittaa YouTubeen tai kirjaston verkkosivuille?
Päivi Litmanen-Peitsala: Mikäli tekijä katsoo, et hän haluaa esiintyä nassullaan siinä ja haluaa että se teksti lähtee, niin mikäpä siinä. Edelleen yksinoikeus. Eli se yksinoikeus tarkoittaa noin lähtökohtaisesti, että tekijä määrittelee, miten teosta käytetään. Sitten mahdollisesti on olemassa semmonen tilanne, että siihen liittyy joku kaupallinen oikeus. Eli otetaan nyt tämmönen kuvitteellinen esimerkki, että kirjailija on sopinut äänikirjan teosta kustantajan kanssa. N siellä voi olla semmonen tilanne päällä, että se estää sen, että hän sen saman äänikirjan lukisi itse ja laittaisi verkkoon. Silloin saattaa olla, että heidän keskinäinen sopimus estää tämän.
Haastattelija: No, mites sitten, ku kirjasto on kumminkin julkinen tila ja julkisessa tilassahan on ainakin mun käsittääkseni, tämä on voinut muuttua, mut ennen vanhaan oli niin, että julkisessa tilassa saa kuvata? Niin päteekö tää edelleen? Eli tarviiko siihen luvat, jos julkisessa tilassa kuvaa jotain tapahtumaa ja laittaa sen jakoon verkkoon?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, nyt sä sanoit kaksi eri asiaa. Kuvata saa julkisessa tilassa. Nyt muistakaa hei, mä en oo juristi. Mä olen käytännön kautta, kantapään kautta oppinut. Mutta siis julkisessa tilassa saa kuvata. Ei siinä mitään. Mutta jos kuvissa esiintyy esimerkiksi henkilöitä, niin silloin mennään sinne yksityisyyden suojan puolelle. Eli henkilöiltä pitää kyllä olla lupa, että millä tavalla heidät esitetään verkossa.
Kattosin kirjastotilanteissa, et jos meillä on tapahtumia esimerkiks, niin yleisölle kerrotaan, että tämä tapahtuma tulee nyt mahdollisesti tallennettavaks. Fiksu tapa on, että jos ette halua kuvaan, niin menkää katsomon oikealle puolelle. Ne, keitä ei tää haittaa, niin menkää vasemmalle puolelle, niin saadaan elävyyttä tähän tallenteeseen. Erityisen varovainen kannattaa olla lasten kuvaamisen suhteen.
Ja miksi täs on kaksi eri asiaa, niin on todella se, että kun ottaa kuvan, se on mahdollinen. Mut ku sen julkaiseminen niin, että henkilöt ovat kuvassa, niin sen suhteen sitten täytyykin ruveta miettimään, et mihin tää on menossa, minkäänlaiseen käyttöön. Niin pyytää niiltä henkilöiltä lupa.
Haastattelija: No, jos otetaan vaikka kirjojen kansikuvat ja kuvitukset, niin miten niitä voidaan käyttää? Jos ajatellaan kirjastojärjestelmässä olevia kuvia, niin pelkät kannet, some ja tämmöset näin. Niin miten näissä tapauksissa?
Päivi Litmanen-Peitsala: Perustilannehan on se, että kansikuva on teos. Mutta nyt sitten tossa vuosi pari sitten tätä vatkattiin vähän ees takasin, et miten me suhtaudutaan kansiin. Tällä hetkellä Kuvittajat ry:n ja kustantajien lähtökohta on se, että kannen kuvaa voi käyttää, kun puhuu siitä teoksesta. Kun esittelee sitä teosta, niin silloin sen voi liittää asioihin mukaan. Mut sitten täytyy tietysti muistaa, että mistä sen rempoo sen kuvan siihen omaan vinkkaukseen tai muuhun. Niin joko kuvaa itse tai sitten täällä järjestelmässä olevat kuvat.
Niin se on ehkä selkein meidän toiminnassa, et jos me ollaan verkkoon tekemässä esimerkiksi vinkkauslistaa, niin me voidaan hyvin tuoda. Meillä suurin osa kirjastoista on Finna-kirjastoja. Niin muodostaa siitä vinkkilistasta tämmönen suosikkilista Finnan avulla, jolloin se kansikuva tulee sieltä järjestelmästä. Järjestelmään sen on meille hommannu välittäjä. Me maksetaan näissä kirjojen hankintasopimuksissa myöskin välittäjän kuvapankin käytöstä eli niitten kansikuvien käytöstä. Niin se on osa sitä sopimusta, ja silloin me ollaan ainakin aivan varmoja, et tälle kansikuvalle on käyttöoikeudet.
Mutta voi kyllä käyttää muutenkin ihan tän tulkinnan takia, että meil on Kuvittajat ry muun muassa ottanut ihan selkeen linjauksen, et näin voi tehdä, kun tehdään yksittäisen teoksen vinkkauksia tai listoja. Mutta ei tietokantakäyttöihin, et me muodostettais uusia tietokantoja ja otettais vaan kannet mistä tahansa ja tungettais sinne. Et tää on enemmän tämmönen, kun halutaan vinkata, halutaan somessa nostaa, että tulipa hyvä kirja tai nyt on erittäin ajankohtainen tämä ja tämä. Mutta ei koristeena, vaan pitää puhuu siit teoksesta tai selvästi viitata teosyhteys. Ei niin, että on kivan näköstä, jos mä vaan laittelen näitä kirjan kansia tänne ja teen koristuksen.
Ehkä näin ja sit viel semmonen asia tietysti noista kansista ja yleensä kuvituksista, että asioita voi näyttää, kun se liittyy siihen puhuttavaan ja sitä ei käytä pääasiallisena kuvituskuvalähteenä, vaan sen asiayhteyden mukaan ottaa sen kuvan käyttöön. Että täytyy viitata, siteerata, sanoa, että tässäpä hienosti tätä ja tätä ja käsitellä sitä asiaa. Eikä niin, että vilauttaa pelkästään.
Me tossa mietittiin, et nää sopimukset yleensä kattaa helposti nää eurooppalaiset ja suomalaiset teokset, mutta meillä on ongelmia esimerkiksi vieraskielisen kirjallisuuden osalta. Et kun mennään hyvinkin eksoottisiin kieliin, niin ne on kustannettu maissa, mitkä ei oo näitten yleisten sopimusten piirissä. Niin siinä tapauksessa me pystytään ryhmäkuvana käyttää ihan rehdisti asioita. Et laitetaan pöydälle kirjat ja otetaan siitä kuva ja muun muassa tällaista meillä on, niin se käy ihan hyvin.
[musiikkia]
Haastattelija: Mites sitten ton sitaattioikeuden kanssa? Elikkä kuinka tää mediapienlupa ja suoralähetykset toimii somealustoilla?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, otetaan järjestyksessä niin, että mikä on sitaatti. Aika moni on tehnyt lopputyön tai esseen tai gradun ja viitannut kirjallisuuteen siinä. Niin sitaatti tarkottaa tässä juridiikassa sitä, että me voidaan käyttää pätkiä tai osia teoksesta, kun me käsitellään sitä teosta. Ei niin, että sitaatti semmosena arkikielisenä, että tämä on vain lyhyt pätkä, laitan tämän tähän. Niin se ei ole tässä tekijänoikeusmielessä sitaatti, koska siinä tapauksessa irrallinen esimerkiksi aforismi tai runonpätkä niin saattaa olla myös ihan koristeenomaisesti, et laitetaan pöydille kivoja kortteja, joissa on kirjallisuuspätkiä. Niin silloin pitää tekijöiltä kyllä kysellä.
Mutta silloin, kun me puhutaan siitä teoksesta, niin se on ihan mahdollista esimerkittää. Niin kuin vaikka gradussa kirjoitetaan, että se ja se kirjotti tästä asiasta näin ja näin. Olenkin hänen kanssaan samaa mieltä. Olekin hänen kanssaan eri mieltä. Niin silloin se, että mitä hän kirjotti on täs juridisessa mielessä sitaatti.
Ja sitten, kun me puhutaan, ensinnäkin meidän täytyy ajatella erillään fyysisessä tilassa toimiminen ja sitten verkossa toimiminen. Kun me esittelemme teosta fyysisessä tilassa, niin me voidaan näyttää kuvitusta kirjasta. Eli esimerkiksi satutunnilla todeta, että tässäpä pupu juoksee kohti pupun pesää. Mutta kun me mennään tekemään se tonne verkon puolelle, niin silloin me ollaan tekemässä kopiota ja silloin me tehään siitä käytännössä semmosta tallennetta, johon meidän on, ja myös jopa siihen striimiin, niin on jollain lailla hommattava lupaa joko tekijältä itseltään suoraan tai sitten riippuen teoslajista (Kopiolta) [0:17:07], Sanastolta tai Teostolta. Riippuen minkälaista teosta me esitellään verkossa.
Tää mediapienlupa ja striimiluvat ja muut, niin ne liittyy erityisesti musiikkiin. Teosto on solminut suurimman osan kunnista, sanotaan et 99,9-prosenttisesti, niin kunnat ovat hankkineet musiikki kuntien käytössä -luvan, joka antaa mahdollisuuden siinä fyysisessä tilassa käyttää musiikkia joko taustamusiikkina tai osana jotain tapahtumaa, kun se on kunnan itsensä järjestämä. Eli tässä tapauksessa, kun järjestäjä on ainoastaan kirjasto eikä niin, että kirjasto ja monta yhteistyökumppania. Niin kun kirjasto järjestää, niin voidaan sen kunnan musiikkiluvan piirissä toimia. Mut sit jos me halutaan viedä joku tallenne verkkoon., niin siinä tapauksessa se hyppää sitten jo luvan ulkopuolelle niin, et tuolla toi mediapienlupa kattaa sitä että me voidaan Teostolta hankkia lupa, jolla saa tietyn määrän musiikkia pitää verkossa. Esimerkiksi tapahtuman osana ollutta musiikkia ilman, et siit tulee suurempia proseduureja.
Suoralähetykset eli striimit, niin Teosto on solminut tiettyjen alustapalveluitten, eli siel on nyt ainakin Facebook ja tällä hetkellä TikTok. Et voidaan, kun ei synny tallennetta, niin voidaan se tapahtuma striimata, koska siellä maksaa sitten se alusta näitä maksuja. Ihan tarkkaan näitä sopimuksia ei kannata tällaisessa podcastissa puhua, koska nää aina tarkistetaan noin kerran vuodessa, et mitkä kaikki asiat sisältyy kunnan ja Teoston tai kunnan ja Sanaston tai Kopioston välisiin sopimuksiin. Eli kannattaa verkosta kurkata, et minkälainen se kuntasopimus on ja mitä se kattaa, koska pieniä muutoksia saattaa tapahtua.
Se, mille ei oikeestaan sopimusta ole, on elokuva. Se on sen verran monimutkainen tekijänoikeuksiltaan, että siitä ei meillä ole sellasta tahoa, joka vois yleisluontosesti tehdä sopimuksen. Et ne on aina asioita, jotka kannattaa kysyy elokuvan tuottajalta. Ainoa paikka melkein, missä ei oo erityisiä maksuja tai sopimuksia, on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä Elonet, jonka säännöissä sanotaan, että pystyy tekemään esimerkiksi esityksen kirjastossa niistä elokuvista, jotka on Elonetissä. Muissa elokuvapalveluissa on tavalla tai toisella korvaus.
Haastattelija: Jos aatellaan kirjaston henkilökuntaa, joka haluaisi tuottaa julkaisua omille sivuille tai someen ja on epätietoinen näistä, että miten nää menee, niin mistä henkilökunta voi hankkia tietoa näistä tekijänoikeuksista?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, meillä kirjastot.fi:ssä on tällä hetkellä semmonen sivu kuin kirjastot.fi/tekijänoikeus. Sinne on koottu aika paljon linkkejä. Plus sitten joitain tekstejä, jotka on ihan suoraan kirjastotyöhön tehtyjä. Mut juuri nyt on tekeillä kirjastolaisen Kopiraittila. Eli kopiraittila.fi on opettajille ja eri oppilaitoksille oleva sivusto, jossa on tekijänoikeusasioita. Niin nyt laaditaan sekä suomeksi että ruotsiksi kirjastotyöhön liittyvistä asioista niin, että tavoitteena on, et tossa heti vuoden 25 alussa Kopiosto julkasis sivuston. Siinä on kommentaattoreina myöskin meitä kirjastolaisia. Me koitetaan katsoa lävitse, että ne asiat, jotka siellä esiintyy, on semmosia tyypillisiä työhön liittyviä. Että toistaiseksi kirjastot.fi:ssä, mutta jatkossa Kopiosto ylläpitää ohjeistuksia ja korjaa linkkejä, jos ne vie vääriin paikkoihin, tai joku sopimus on muuttunut, niin linkkaa oikeaan sopimukseen.
Ei nää oo loppujen lopuks mitään kamalan kummallisia asioita. Et jos ajattelee asiaa juuri sitä kautta, kun mä sanoin aluksi, että hei tekijällä on oikeus määritellä, et missä teosta käytetään. Niin silloin se on vaan kurkkaus, että onko tekijä jo antanu, niinku kuvittajat on antanut, että hyvä on, kansia saa käyttää. Tai sit jos on epäselvää, niin soittaa tekijälle tai sitten Sanasto, Kopiosto, Teosto. Ja tietyissä tapauksissa Gramex, eli silloin kun on äänitemusiikista kysymys.
Niin ei sitä soittoa kannata pelätä tai niillä sivuilla käymistä, koska ainakin mä oon saanu enemmän tyypillisesti Teostolta esimerkiksi palvelua, jossa ei sanota, että mitä ei saa tehdä. Vaan he lähtee ratkomaan, et hei jos tän tekee näin, niin sit se onnistuu kaikista helpoimmin. Eli sielt kannattaa kysyä ihan neuvoa, eikä niin, et pelkää, että nyt mä meen sanoo jotain ja tää maksaa. Niin ei oo tähän mennessä juurikaan käynyt puheluissa.
Mutta kannattaa tarkistaa. Mä vältän suoraan vastaamasta niin, että tää on juuri näin ja näin, koska aina on mahdollista, että jotkut sopimukset muuttuu. Tekijänoikeuslaki määrittelee tiettyjä poikkeuksia, mutta nää tämmöset, että saako soittaa, eikö saa soittaa tai saako käyttää kuvitusta, eikö saa käyttää kuvitusta, niin nää on semmosia sopimuksia, jotka Kuntaliitto neuvottelee kaikkia kuntia varten puitesopimuksina. Niitä tarkistetaan yleensä kerran vuodessa, kerran kahdessa vuodessa, et millä lailla se määrittely siellä on. Ne löytyy sitten tekijänoikeusjärjestöjen sivuilta.
Siel on kuvitusta kunnan toiminnassa tai Sanaston sopimus, joka koskee kuntia. Niin jos kunta tekee sellasen vuosisopimuksen, niin silloin ei tartte kovin paljon pähkäillä asioita muuta kun, että katsoo, et pyörii sen sopimuksen piirissä. Mut kertakorvaussysteemilläkin voi asioita tehdä. Että kun ihmiset sai hirveen hepulin, et satutunnit on tekijänoikeuslain alaista esittämistä, niin tuli, et voiko tätä tehdä ja eikö tätä voi tehdä. Niin jos on rehti, niin siinä tapauksessa katsoo Sanaston sivuilta ja maksaa sen kympin per satutunti ja raportoi, että kenenkä satuja on luettu. Et useimmiten se noin 10 eurossa pysyy se maksu. Meillä ei oo yli 50 hengen satutunteja yleensä pidetty.
Ehkä tää nyt esimerkkinä sitten. Että mä itse tarkistan aina ennen kun tulkitsen jotain asiaa, niin kurkkaan ne sopimukset aina kyseisen tekijänoikeusjärjestön sivuilta, et hei pysyyks tää vielä tässä piirissä.
Haastattelija: Noissa äsken mainitsit Juha Itkosen kuvan käyttämisestä. Mä palaisin vielä tähän sen verran. Elikkä jos kirjasto ottaa valokuvia sitten vaikka tästä Juha Itkosen esityksestä, niin kuinka pitkä suoja-aika niillä kuvilla on?
Päivi Litmanen-Peitsala: Ensinnäkin, jos ottaa kuvia ja meinaa julkaista jossain, niin siltä bändiltä ja Itkoselta pitää kysyä, että sopiiko, että teijän kuvat tuupataan. Sit pitää tietää, mihin ja kuinka pitkäksi aikaa. Mut valokuvan suoja-aika menee sillä lailla, et meil on kahdentyyppisiä valokuvia. Meillä on teoskynnyksen ylittäviä valokuvia. Eli sellasia kuvia, joita tavallinen kuka tahansa ei olisi samassa tilanteessa ottanut, vaan niissä on omaperäinen näkemys siihen asiaan. Niin silloin ne muuttuu teoksiksi. Mut jos meillä on sellanen, että tästä vaan kävelen ja nappasen kuvan, jonka kuvan voisi kuka tahansa seisoen siinä samassa tilanteessa ottaa, niin se ei ole teos. Vaan se on valokuva.
Teos saa suojaa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Eli tekijältä voi kysyä, mutta myöskin 70 vuotta jälkeenpäin perikunnalta voi kysyä. Ja tää koskee kaikkia teoksia. Mut täs valokuvassa on semmonen ero, että valokuvan suoja aika sitten, jos on semmonen tavallinen kuva, semmonen arkinen räpsäsinpä tuon, niin sen oikeudet on sillä kuvaajalla ja ne on 50 vuotta sen kuvan ottohetkestä. Ei tekijän kuolemasta vaan siitä hetkestä, kun se kuva on otettu. Kun kirjastolainen kuvaa, niin sit varmaan on sovittu työnantajan kanssa, että se kirjastolaisen ottama kuva, et työnantajalla on siihen oikeudet sit sen jälkeen. Et se viedään jonnekin palvelimelle ja sieltä voi sitten käydä katsomassa ja käyttää niitä sitten kirjaston toiminnassa.
Mut yhden asian sanoisin kyllä melkosena semmosena neuvona. Tää ei oo ehkä kielto ja käsky. Mutta vaikka kuvattais sopimuksen mukaan, et siinä yhteydessä sanotaan, et saaks susta ottaa kuvan, niin jos on tarkoitus käyttää sitä kuvaa pidemmän aikaa ja tallentaa sen johonkin, niin niiltä, ketkä on kuvassa, niin ois hyvä saada jonkinmoinen kirjallinen varmistus. Koska voi olla, että ne kuvat menee palvelimelle, missä kollegaa käsittelee niitä ja kattoo, et tos on ihan kiva kuva ja julkasee jossakin, mitä ei ollut sovittu, että saa laittaa.
Toinen on se, että ne lapset, jotka on kuvassa, varsinkin ne murrosikäiset, jotka on pelitilanteessa, niin saattaa olla, et kahden vuoden päästä se tenava ei haluakaan, että hänen kuvansa on julisteessa, joka on ulkomainonnassa. Meinaa mennä niin, että kuvapankin kuvia, niin siel on sen ikäisiä lapsia, että voi olla, et ne häpee silmät päästään. Kaverit nauraa, ku sä oot jossain kuvassa, joka on vähän aikaa sitten otettu. Eli kirjalliset sopimukset, joissa mainitaan, mihin käyttöön kuva on, jotta jokainen, joka voi mahdollisesti ottaa sen kuvan käyttöön tietää, saako sen ottaa käyttöön.
Haastattelija: Kiitos. Tässä tuli oikein kattavasti, monipuolisesti tietoa kirjaston tekijänoikeuksista. Kiitos Päivi sinulle. Sinuun tai juristeihin voi olla yhdessä tarpeen mukaan.
Päivi Litmanen-Peitsala: [naurua] Joo.
Haastattelija: Jos tarvii tarkentavia kysymyksiä vielä.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kyllä ja me vähän nyt poukkoiltiin asiasta toiseen, mutta semmonen muistisääntö: tekijä omistaa teoksensa, tekijä antaa siihen lupia tai tekijä on delegoinut sen asian eteenpäin tekijänoikeusjärjestöille, jotka antaa lupia. Sitten yks asia, mitä me ei mainittu tossa, niin vaikka ohimennen sanottiin, ne oli nää kaupalliset oikeudet. Eli silloin mennään sinne tuotemerkki tai sitä ja tätä. Eli meillä esimerkiksi nää hahmot, et halutaanko me järjestä Harry Potter -viikko, niin se nyt on sellanen, että ei oo ongelmaa, koska siinä sen tuotteen omistaja on selvästi antanut sen luvan ja itse asiassa haluaa, että Harry Potter -viikkoja tehdään.
Mut kun me otetaan joku muu erittäin suosittu hahmo, niin sit meidän täytyy vähän tarkistaa, että onko tähän jotkut oikeudet kaupallisesti jollakin ja onks se sitten niin, että se ei halua. Meillähän oli aikasemmin esimerkiksi, et Muumit oli melko rajotettu, että ne oli suoraan sen tuotemerkin omistajalla. Oli aikamoinen vääntö, et saako Muumi-hahmoja käyttää.
Niin muistakaa: tekijänoikeussuojan lisäksi on myöskin nää kaupalliset oikeudet, joita kannattaa ajatella. Ja sit on yksilöitten oikeudet olla kuvissa, ei olla kuvissa. Tai että te käytätte jonkun tekstiä, niin miettikää, että onko teillä oikeus käyttää sitä. Odotatte Kopiraittila-sivustoa kirjastoille. Tulee noin tammikuussa. Siellä on moniin kysymyksen sitten vastauksia ja pääperiaatteet näkyvillä.
Haastattelija: Hyvä. Kiitos paljon Päivi.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kiitos.
[musiikkia]
Podcast kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu
Äänitteen kesto: 27 min
Litterointimerkinnät
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| [tauko 10 s] | vähintään 10 sekunnin tauko puheessa |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
[musiikkia]
Sanna: Tervetuloa kuuntelemaan tämänkertaista AKEpampaksen podcast-jaksoa. Meidän aiheena on tässä jaksossa kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu. Mun nimeni on Sanna Bondas ja toimin Vaasan kaupungilla kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Mun kanssa keskustelemassa täällä on –
Anna: Anna Pakka, ja kulttuuri- ja kirjastopalveluissa toimin palvelupäällikkönä.
Sanna: Jes. Sanna, toimit tosiaan palvelupäällikkönä, vastaat asiakaspalvelusta ja toimit lähikirjastojen esihenkilönä. Vastaat muun muas riskien arvioinnista ja palo- ja pelastussuunnitelmista, turvallisuuskävelystä toimipisteissä. Miten sä ymmärrät kirjaston varautumistyön ja valmiussuunnittelun?
Anna: Täähän ensinnäkin on ihan lakisääteinen tehtävä, kaupungilta tuleva. Mä pidän tätä tosi tärkeenä kyllä. Monihan tähän valitettavasti suhtautuu niinku johonki pakkopullaan, että kerran vuodessa tulee näitä, että nyt pitää päivittää, mutta mun mielestä se on hyvä, ku ohjelmat muistuttaa ja avilta muistutetaan, ja mistä näitä tulee, että nää on ajan tasalla ja hoidetaan ne puutteet. Tai jos on jotain, ne tulee siinä näkyviin. Eli tähän mun mielestä liittyy palo- ja pelastussuunnitelman päivittäminen, turvallisuuskävelyt, riskipisteiden kartottaminen ja miksei myös nää managerikäynnit: meillä kiinteistömanagerit käy kerran vuodessa kaikissa rakennuksissa, ja katotaan erilaisia… onko jotain korjattavaa. Tääki vaikuttaa turvallisuuteen. Ja sittehän on henkinen valmius ja varautuminen. Eli se on oikeestaan, että tiedotetaan henkilökuntaa ja asiakkaitakin, jos on jotain semmosta, mikä vaikuttaa. Jos tulis vaikka joku kyberuhk-, olis joku uhka, että vaikka lainaustietoja olis uhka lähteä –
Sanna: Vuotaa jollekki.
Anna: Niin, niin tämmönenki sitten. Meillä pitää olla tämmöseen toimintaohjeita, tiedotussuunnitelmat ja näin.
Sanna: Kyllä, et on valmiina siinä kohtaa, jos jotain tapahtuu, ja on osa sitä normityötä se varautuminen, vaikka välillä saattaa tulla hyvin yllättäviäki tilanteita.
Anna: Joo, näin on.
Sanna: Tässä huhtikuussa Kuntaliitto julkasi sivuillaan tämmösen kirjastojen valmiussuunnitelman mallin. Oon sitä selaillut läpi ja lähteny päivittämään Vaasan kulttuuri- ja kirjastopalveluiden valmiussuunnitelmaa. Mä koin tämän työn alottamisen aika haastavaks, sillä tähän liittyy yllättävän paljon erilaisia asioita, joita täytyy ottaa huomioon. Pohjana mulla on ollu tässä Vaasan kaupungin ja sivistystoimen oma valmiussuunnitelma, johon sit peilata tätä, mutta sivistystoimen osalta suunnitelma painottuu toisaalta hyvin luontasestikin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toiseen asteeseen, eli tälläseen hyvin laissa säädeltyihin tulosalueisiin ja toimintaan.
Se, mitä mä ite mietin, on, et erityisesti henkiseen kriisinkestävyyteen sekä informaatio- ja hybridivaikuttamiseen tuntuu olevan yllättävän vaikee ottaa kantaa, ja huomion vie helposti tämmönen pandemian ja uhkatilanteiden, sähkökatkosten tyyppiset tietyl tapaa konkreettisemmat riskit ja varautumiset. Tässä kohtaa kirjastojen pitäis tietysti olla tarkkana ja aktiivisia, tuoda esiin, mitä mahdollisuuksia, velvollisuuksia, tarjottavaa kirjastoilla on, eli meiän pitää aika selkeesti viestiä, mitä tarjottavaa kirjastolla on kriisitilanteessa. Mutta miten sä, Anna, koet tän kirjastojen mahdollisuudet juuri vaikkapa tähän henkiseen kriisinkestävyyteen liittyen?
Anna: No joo, sä oot ihan oikeessa, ja oon samaa mieltä tossa, että jos ruvetaan puhumaan kriiseistä, niin ne on ihmisille helpompia ymmärtää, ja tämmöset sähkökatkokset ja vesivahingot, et miten niihin… tai tulipalo. Mut sit jos lähetään tämmöseen henkiseen kriisinkestävyyteen, niin ensinnäkin juurikin tuo, minkä sä otit kans esiin, että kaupungilla meitä ylempänähän painottuu justiin varhaiskasvatus ja perusopetus, et siellä pitää vähän niinkun… Meidän pitää olla tarkkana, me pysytään mukana, ja tehdä omia toimintamalleja ja suunnitelmia.
Mä kyllä sanoisin, että ainakin vanhemmalle väestölle, ja toivottavasti nuoremmallekin, kirjasto on edelleen semmonen luontainen matalan kynnyksen paikka. Eli tänne kaikki saa tulla. Ei oo mitään… Että vaikkei olis kirjastokorttia, niin kirjastoon saa tulla viettämään aikaa. Täällä on asiakastietokoneita, tulostimia, kopiokoneita, jos vaan pelittää verkkoyhteydet ja sähköt, mutta että jos vaikka joku tietty osa Vaasasta olis pimeenä, niin on lähikirjastoja ympäri kaupunkia, niin voi tulla johonki toiseen. Sitten me seurataan viranomaistiedotusta, meil on ohjeet siitä, että mistä saa tietoa ja mitä seurataan, niin täällähän vois kuuluttaa, voi kertoo. Viestitään ekana omalle henkilökunnalle. Siitähän on myös ohjeet, että jos sähköpostit ei toimi, nii sit ruvetaan soittelemaan. Ja sitte henkilökunta voi viestiä asiakkaille, jos tulis jotakin tämmöstä, että henkinen kriisinkestävyys vaikuttais [musiikki alkaa] jotaki, ja sit ei nettiyhteydet toimi.
[musiikki jatkuu]
Sanna: Jos mä jatkan tosta, niin kyllähän esimerkiks, jos miettii nyt tämmöst niinku Ukrainan kaltasta ihan siis sotatilaa, että mitä tapahtuu sillon väestölle maassa ja minkälaisia asioita ihmiset joutuu käsittelemään, ja tietysti ihan puhtaasti turvallisuuteen liittyviä asioita. Mut et kylhän kirjastolla on suhteellisen hyvä palveluverkko tosiaan, et niit löytyy aika läheltä sua, ja sitten se sisältö, mitä seinät sisältävät, niin totta kai – toimii sähköt sitte tai ei – on täynnä sitten sitä muuta sellasta aineistoa. Tietysti ihmisten kohtaamispaikkana toimiminen, mut et mikä sitten… Uskoisin, että keventää myös sitä yleistä mielialaa ja pystyy tarjoamaan sitte sitä muuta, jo ihan ajanvietettäkin. Et tälläsen tunnistaminen ja myös tämmösen pohtiminen.
Anna: Ja nyt ku otit ton Ukrainan esiin, niin siinähän täytyy kyllä sanoo, että varmaan joka puolella Suomee, niinku meilläki, kirjastot oli hyvin kärkijoukoissa, että otettiin yhteyttä kaikkiin yhdistyksiin ja pyydettiin ihmisiä kirjastoon Ukra-, ketkä tuli Suomeen. Hankittiin kirjastokortit, opastettiin, ja kaikkihan rupes hankkimaan ukrainankielistä kirjallisuutta, ja sehän loppuki joka puolelta niin, että ei meinattu saada omaa kokoelmaa, mut sitten siirtolainoja ja kokoelmia. Täs on niinku tosi yritetty saada heidät tuntemaan itsensä tervetulleeks Suomessa.
Sanna: Huomioitua.
Anna: Vielä tästä henkisestä kriisinkestävyydestä, niin kyllähän… Koska meillähän on kuitenkin paperikirjoja melkein mistä tahansa edelleen, että ei nyt ehkä ihan tietosanakirjoja enää tuu, eikä sitä tommosta uusinta tietoa löydy, mutta jos tarvittais jotain ihan pula-ajan keittokirjaa tai jotakin, näin hoidat terveyttäsi kotona, näin hoidat pikkuhaavoja, niin kyllähän meiltä löytyy kirjakirjoja, että vaikka ei pääsis nettiin, niin aina on jotain tietoo tarjolla, voi tulla kirjastoon.
Sanna: Kyllä. Mä mietin tätä informaatio-, hybridivaikuttamista, että mehän jo hyvää vauhtia eletään sen keskellä. Mä en ole ihan varma, ollaanko me Suomessa täysin ymmärretty tätä tilannetta, riskejä ja sen vakavuutta. Ajatellaanko ja eletäänkö kuitenkin jonkinlaises lintukodossa tässä asiassa? Kysehän ei enää ole siitä, että me varautuisimme informaatiovaikuttamiseen: kysehän on siitä, että me tosiaan eletään sen keskellä, ja miten meidän pitäis koko ajan tällä hetkellä toimia erilaisin keinoin tehdäksemme asia näkyväksi asukkaille ja asiakkaille ja tuomaan jatkuvasti siinä arkityössä esiin niitä tapoja, keinoja, jolla jokainen pystyy tällästä vaikuttamista havaitsemaan ja tunnistaan, suhtautuu kriittisesti tietoon, erilaisiin viestintään ja eri viestilähteisiin.
Ootko sä, Anna… Onko tullu vastaan jotain semmosii hyviä tapoja, käytänteitä, joita kirjastot Suomessa tänä päivänä tekee osana normiarkea, et millä tavalla sun mielest meiän tääl… Et millä tavalla täällä meiän omassa kirjastossa pitäs tätä puolta kehittää, että onko… tuleeko mieleen?
Anna: Kyllähän tästä on paljo… No, täähän lähtee ihan… Mä nyt nostan täs kirjastopedagogit ja koulukirja-, et siellähän lähtee jo siitä medialukutaito. On tosi tärkee, että lähetään sieltä, että mitä informaatio- ja hybridivaikuttavista on, ja kuinka voidaan lukee mediaa. Mut sitte jos puhutaan aikuisväestöstä, niin meillähän on ollu, on jatkuvasti erilaisia kampanjoita, luennoitsijoita, nettikampanjoja, ihan seinäjulisteita, mutta mä en tiedä, kuinka ne sitte oikeesti tavottaa ihmisiä. Valitettavasti näissähän, et jos on joku livetapahtuma, ei välttämättä tuu porukkaa. Että täähän on kyllä aika tämmönen, varmaan monella toimijalla, vaikee paikka ja pitäis kehittää.
Että se toki tulee mieleen, että mehän tilataan edelleen esimerkiks paperilehtiä hyvin erilaisilta toimijoilta, että jos haluaa tietoa erilaisten ajatussuuntausten tai poliittisten kantojen tai minkä tahansa, että voi vertailla ja lukee, niin tervetuloa joko lehtilukusaliin. Tai sitten meillähän on paljon e-lehtiä, niin pystyy sitäki kautta saamaan vähä erilaisia näkökantoja ja tietoja. Mutta onhan tää haaste. Itse asias mäki haluaisin henkilökohtaisesti itsekin parempaa koulutusta jostaki tämmösestä hybridivaikuttamisesta ja trolleista, ja miten, jos tulee jotaki semmosta, että… Meillä nyt ei oo pahemmin vielä ollu, et esimerkiks, että jos me julkastaan kirjaston Facebookis jotakin, että ei oo mitään maalittamiskeissejä tai mitään, mutta täähän on kans ihan mahdollista, että joku vetää, näkee, että kirjaston tehtävä ei ole tehdä jotakin, ja sitten siitä lähtee joku myllytys käyntiin, niin miten semmoseen henkilökunta sit reagois ja miten niihin vastataan.
Sanna: Toi koronapandemia opetti toisaalta myös se, että… Niinku tossa alussa sanoinki, et saattaa olla hyvin vaikee varautua, valmistella asioita, kun tulee eteen sellasii ilmiöitä ja tilanteita, jotka elää hyvin nopeestikki, ja saattaa olla paljo epätietosuutta, ja joudut mukautuu ja improvisoimaan asioiden edetessä. Mä sanoisin, että yks tärkee osa varautumista on myös se mielen varautuminen ja sen kuuluisan resilienssin kasvattaminen. Eli jumpataan säännöllisesti sitä mielen joustavuutta ja tapoja reagoida erilaisiin asioihin, hyväksyntää ja mukautuvuutta. Joka tapauksessa maailma muuttuu jatkuvasti, ja saati sitte kriisin keskellä, jollon on pakko astua ulos niistä normeista ja tutusta ja turvallisesta ympäristöstä.
Miten sä näät tän mukautuvuuden, resilienssin kasvattamisen? Toki se liittyy myös niihin normiarjen tilanteisiin, häiritseviin asiakkaisiin ja muihin tämmösiin yllättäviin työtilanteisiin, että pitäskö tätä käsitellä paljo enemmän ja säännöllisemmin työyhteisöissä?
Anna: No, kyllä varmaan. Joo, just eilen luin jutun, että nyt joku… Oliko se apinarokko, mikä ny lähtee leviämään (–) [14:01] onko tää nyt uus korona, et aina tulee jotain. Toivottavasti ei. Mutta täytyy kyllä sanoo, että meillähän suurin osa porukkaa on varmaan aika uteliasta ja hankkii tietoa, mutta toki jatkuvat muutoksethan kuormittaa ihmisiä ja henkilökuntaa. Eli kyllähän se on semmonen, mitä kannattaa pitää esillä ja ottaa työpaikkakokouksissa ja justiin kouluttaa, et kuinka nykyään voi tulla kaikkee yllättävää ja muuttuu. Siinähän on sitten esimiehillä tärkee rooli, että kerätään tietoa ja oikeeta tietoa, ja mistä sitä hankitaan, ja tiedotetaan omaa henkilökuntaa ja annetaan toimintaohjeita, et se on tärkeetä. Ja toki sitte pitää muistaa myös oma jaksaminen. Eli koronanki aikaan kyllä saatto tehdä jossain vaihees hyvin pitkiä työpäiviä, ku ne muuttu ne… Aamulla saatto olla, että ovet kiinni, ja iltapäivällä tulee, että nyt saattekin lainata jostain oviaukosta, niin sehän oli kyllä aika… Et siinä pitää myös katsoo, että työ ja vapaa-aika pysyy tasapainos kaikilla.
[musiikkia]
Sanna: No yks osa varautumista on tietysti sen harjottelu, eri tilanteiden ja skenaarioiden harjottelu. Ja jokasella pitäs olla jotain siellä selkäytimes, että miten toimia, jos vaikka tulipalo sattuu. Mutta nyt on alettu puhua myös yhä enemmän sisälle suojautumisesta ja sen harjottelusta. Nyt tässä Vaasassakin pohditaan esimerkiks koulujen osalta, et onko koulut lukossa päivisin; meilläkin on muutama koulun yhteydessä oleva kirjasto, et millä tavalla jatkossa toimitaan. Meiän toimintatavat tulee varmasti muuttumaan, mut sitten myös tää, että millä tavalla harjotellaan täntyyppistä. Nää on kauheita nää esimerkit maailmalta, mitä on tullut tässä viime vuosina. Ja toki ihan näin niinku meil Suomessaki, että uhataan, tullaan sisään johonkin. Kyllähän meilläkin sisälle suojautumista on tarve harjotella. Et ne on aika perinteisiä vielä ollu nää tämmöset poistumisharjotukset, mitä on tehty. Miten sä näät tän harjottelun? Ja mitä muuta pitäs sun mielestä harjotella ku tämmöst poistumista tai sisälle suojautumista?
Anna: Täähän on tosi tärkeetä, ja meillähän on… Liian harvoinhan näitä pidetään, et kyllä meidän pitäis ottaa nää. Ja sitten varsinki se, että meil on… ne, mitä on ollu näitä poistumisharjotuksia, niin nehän on ollu ei asiakasaikaan, et mä haluaisin ottaa myös semmoseen aikaan, et on asiakkaita. Testattais sitä, että miten täällä henkilökunta oikeesti saa ihmiset ulos, tai jos on se sisään suojautuminen -skenaario, niin ovet lukkoon. Sisään suojautumistahan on enemmän harjoteltu teoriassa, koska siihen liittyy niitä ilmastoinnin sammuttamisia, ja siitähän on hyvin tiukat ohjeet, että ei mennä oikeesti sammuttaan mitään ilmastointia, mutta se on, pitäis ainakin olla, tiedossa kaikille.
Kyllä. Näitä pitää. Ja tääki on semmonen, että yhessä paikas tuolla järjestettiin just pelastautumisharjoitus, niin siitä tuli kyllä valitusta, että kuinka turhaa ja tämmöstä. Ja se vaan sitte pitää, että tämä nyt tehdään ja tämä on näin. Että kaikki tulee ulos työpisteeltä, vaikka olis siinä mikä kesken tärkee juttu. Että se pitää ehkä vahvemmin painottaa ja tehdä näitä useemmin.
Sanna: Kyllä. On usein näin, et kun se oikea hätä tulee, niin myös ihmiset reagoi eri tavalla siihen, ja jos ei siitä oo mitään siellä selkäytimessä käytänteitä tai lihasmuistissa ajettuna niin sanotusti, niin [musiikki alkaa] voi olla hyvin vaikea toimia, sä et muista asioita (ja sä ehkä) [18:42] reagoit väärin johonkin.
[musiikki jatkuu]
Anna: Väkivallan (uhkaanhan) meillä, mä luulen, että ku meil onneks on kattavasti hälypainikkeet joka toimipisteessä ja myös kannettavia hälypainikkeita, että niitä osataan kyllä käyttää, että jos tulee… on joku uhkaava asiakastilanne, niin täällähän painetaan hyvin matalalla kynnyksellä. Vartijat tulee pääkirjastoon nopeesti. Lähikirjastoil on valitettavasti vähän erilainen tilanne, että siellä saattaa joutua odottelemaan, mutta niitäkin mä oon pyrkiny, et joka paikassa mietitään ne poistumistiet, ettei saa olla sellasia tiskejä tai rakenteita, että jos tulis joku räyhäämään siihen tiskin eteen, ja vartijalla kestää puoli tuntia tulla, niin pitää olla joku, mistä sä pääset pois.
Sanna: Joo, ja sithän kyllä, jos miettii sisälle suojautumista, tai jos on jonkinlainen kaasu-uhka tai joku muu tämmönen, et pitää m-, et minkälaisii rajoitteita rakennukset itsessään asettaa meille, ollaanks me tietosia siitä, et saadaanko ylipäätänsä ovia lukkoon itse, onko ne sähkölukitteisia, missä joka paikas on, niinku, tiedetäänkö, mistä se ilmanvaihto. Et nää on myös asioita, jotka pitää olla aika hyvin siellä muistissa, et miten sä toimit, miten sä pystyt toimimaan. Ja jos on jotain tämmösii rakennuksessa olevia, niinku lähtökohtasesti ongelmia, miten sitten tehdään, josset sä saa vaikka sitä ulko-ovea lukkoon.
Anna: Joo. Täähän on semmonen hyvin ärsyttävä asia, koska me kirjastoista tiedetään tää, ku mä oon nyt kiertäny ja käyny, mä kerran vuodes kierrän ja käyn, ja käydään näitä läpi. Kaikki tietää oviensa lukitsemismekanismin, ja on lähikirjastoja, että siin on sähkölukko, ja sä et kerta kaikkiaan saa sitä lukkoon. Ja sitten on ilmoitettu eteenpäin tästä, niin he taas eivät sit, et se on niinku meiltä pois. Että jotenki, et sitä ei nähdä kuitenkaan vielä semmosena, että pitäis hoitaa jotenki kuntoon semmonen manuaalilukitus, että on aina se vaihtoehto. Pääkirjastoshan se onneks on, mutta lähikirjastoista puuttuu, osasta.
Sanna: Sit ehkä semmonen asia, mikä täs on nyt muuttunu… Vähän jos mennään sinne pelastussuunnitelmapuolelle, niin kirjastot yleisesti ottaen… Niinku meki järjestetään paljon tapahtumia. Ja siitähän me on saatu palautetta, et vois ympätä paremmin mukaan sen tapahtuman järjestämisen myös siihen rakennuksen palo-, pelastussuunnitelmaan. Niinku meillä nyt on täs pääkirjaston osalta tehtykin, et ku meil on oma erillinen tämmönen tapahtumatila, 160 hengen tila, niin millä tavalla sitten näitten tämmösten isompien tapahtumien kanssa, vuosittaisten, mitä tiedetään, tulee, niin mitä pitää ottaa huomioon ihmisten liikkumisen suhteen, tämmösten sumppukohtien suhteen, jos jotain tapahtuu. Niin miten ohjataan, mikä on henkilökuntavaraus niihin tapahtumiin, pitääkö olla järjestyksenvalvontaa, että…
Anna: Tässä on myös sitä henkistä resilienssiä. Mä oon ollu itte ovimiehenä, tulin tänne yhteen tapahtumaan, johon olis halunnut tulla enemmän ku 160 ihmistä, niin kyllähän siinä yllättävän, kuule, tunteet kävi kuumana, kun joutui sanomaan, että meillä on tää… maksimimäärä on tämä, ja te ette tule sisälle, koska eihän sitä… Sitä pidettiin jonain kiusantekona, että kyllähän tonne mahtuu, mikset sä päästä mua sisään, niin siin on pakko olla, että pystyä sanomaan, että ei. Ja tiedän, että jossain lastentapahtumissa on ollu sama: siel on itketty, ja lapset odottaa, että pääsee, ja sit sä joudut olemaan siinä sillä lailla, et valitettavasti tääl on jo niin paljon porukkaa, et ei voida ottaa. Et siinäki on sitte… Pitää olla semmonen miehitys ja semmonen, että kovettaa itsensä, että sä pystyt sanomaan asiakkaille, et ei.
Sanna: Joo, että sille on syynsä, miksi on tietyt kapasiteettimäärät, tai miksi on tietyt käytänteet. Sit jos ollaan siinä tilanteessa, että jos jotain tapahtuu, niin miten se sitten puretaan se asia, ja sitten
Anna: Ei kukaan haluais olla se, joka on päästäny sinne 180 ihmistä, jos tulee tulipalo.
Sanna: Ootko kerinny selailemaan tän Kuntaliiton tekemän valmiussuunnitelman pohjan, mallin? Miltä se näyttää sun vinkkelistä?
Anna: Joo, ku sä esitit kutsun tulla tähän podcastiin, niin luin ja luin muutakin netistä löytyvää. Siis mähän oon innostunu näistä asioista, että mä tykkään ja mua ei haittaa tehä mitään palo- ja pelastussuunnitelmia tai valmiussuunnitelmia, että anna tulla vaan! Onhan ne… Pitää miettiä, pitää hankkia ehkä talon ulkopuolelta tietoo. Eihän me tiedetä kaiken maailman palokantavuusluokkia; sä joudut kyseleen tommosia. Mutta se on tärkee homma, se on mielenkiintosta.
Sanna: Tuntuuko, että siitä pohjasta kirjastot saa jotenkin sen rungon siihen, ku he ite tekee valmiussuunnitelmaa?
Anna: Emmä sitä niin tarkkaan kattonu, mutta kyllä mä luulisin. Kyllä siin oli aika paljon, ainakin siinä tekstiosuudes, pitkälle mietittyjä, hyviä pointteja.
Sanna: Joo, niitä huomioitavia kohteita, koska tietysti riskejä on monenlaisia, ja mitä kaikkea sä sitte tiedät ja pystyt huomioimaan, niin…
Anna: Kyllä. Mutta hyvä, että tommosiaki tehdään ja tehdään kirjastoille erikseen omaa ja näin, että tulee niinku kättä pidempää.
Sanna: Kyllä. Ja asia nostettu ny vahvemmin tässä esiin viimesinä vuosina. No onko jotain, mitä sulla tulee tähän vielä muuten mieleen, mitä oot omassa työssä törmännyt, tai on jotain muuta semmosta, mitä…
Anna: Ei, että tosiaan kaiken maailman yllättäviä juttuja voi tulla, ja kaikesta on tähän asti selvitty [musiikki alkaa], ja sitten vaan –
Sanna: Varaudumme.
Anna: Varaudumme siihen, että jotain voi tulla.
Sanna: Nii, tässä ehkä pessimisti ei pety on tämän valmiussuunnitelman periaate. Me päätetään näihin kuviin ja tunnelmiin tämänkertanen AKEpampaksen podcast -jakso. Kiitos, ku kuuntelit, ja kohti seuraavaa podijaksoa. Moi!
Anna: Moikka!