Voit kuunnella jakson täältä https://open.spotify.com/show/6uA8MjJloMa8UzP42begbZ
Löydät lisää tietoa osoitteesta www.kirjastot.fi/tekijänoikeus
tekijänoikeus2.wav
Äänitteen kesto: 31 min
Litterointimerkinnät
[musiikkia]
Haastattelija: Tervetuloa AKEpampas Pinnalla -podcastin pariin. Aiheena tänään tekijänoikeudet. Vieraana on Päivi Litmanen-Peitsala VAKE:sta. Tervetuloa.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kiitoksia.
Haastattelija: Kertoisitko itsestäsi jotain?
Päivi Litmanen-Peitsala: Niin siis Päivi Litmanen-Peitsala, viestinnän suunnittelija. VAKE-nimitys tarkoittaa valtakunnallista kehittämistehtävää. Mun sijainti on Helsinki, mutta tällä hetkellä meidän keittiö. Mä teen valtakunnallisesti töitä.
Syy, että olen nyt puhumassa viestinnän ja kirjastotyön näkökulmasta tekijänoikeuksista, on se, että niiden parissa on tullu tehtyy töitä. Ihan normaalin oman työn ohessa koko ajan yrittänyt pysyä kartalla siitä, et mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Se on vähitellen ajanut sitten siihen, että on myöskin paljon noitten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa keskusteluissa näistä asioista. Siitä syystä nyt ehkä sitten minä täällä puhumassa. Hyvää päivää kaikille.
Haastattelija: Kun tulee mieleen elävöittää tapahtumaa, kirjastotilaa, verkkosivuja tai mainostaa, niin mitä pitää ajatella ensin, jos ajatellaan tekijänoikeuden näkökulmasta?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, ehkä nyt alotetaan siitä päästä, että täs viime aikoina on näkyny semmonen ilmiö, että ihmiset on ruvennut pelkäämään tekijänoikeuskysymyksiä jotenkin. Ne on noussu semmosena negatiivisena asiana pinnalle. Niin mennäänpä toisinpäin siihen asiaan.
Eli kun me puhutaan tekijänoikeuksista tai oikeuksista käyttää jotain teosta, niin me puhutaan käyttöoikeuksista. Ei pelkästään tekijänoikeuksista. Eli onko minulla on lupa laittaa jotenkin näkyville tai verkkoon toisen tekemä työ? Tästä asiasta kannattaa lähteä ajattelee niin päin, että kun joku luo jotakin, niin automaattisesti hän on se, joka voi määrätä siitä, että miten sitä teosta käytetään.
Sit nää tekijänoikeuskysymykset on joko sopimuksia tai laissa olevia poikkeuksia siitä hänen yksinoikeudestaan. Eli meillä ei ole olemassa sellaista teosta, johon ei liittyis tekijänoikeudet. Silloin, kun se on täysin vapaa, niin se tarkottaa, et se tekijä on antanut sen täysin vapaaksi. Eikä niin, että meillä ois kahta eri tyyppiä teosta.
Sit, kun me puhutaan, et mikä on teos, niin silloin me puhutaan siitä, että on joku luova tulos, joka on niin omaperäinen, että kuka tahansa ei sitä olisi pystynyt samassa tilanteessa luomaan. Erillistä päätöstä, et tämä on teos tai ei ole teos, niin sellaista menettelyä ei ole. Ei istu missään komitea, joka päättää, että tämä kuuluu tekijänoikeuksien piiriin ja tämä ei kuulu.
Eli jopa iästä riippumatta lastenkin työt ovat teoksia, joiden käytöstä pitää olla tietoinen, että hei saanks mä käyttää tätä vai enks saa käyttää tätä. Sen takia lähtee enemmän sieltä suunnasta, että hei mul on käsissä jotain. Minkälai-? Kuka on tämän tekijä ja mitä se tekijä on sanonut, että mihin tän saa laittaa. Ehkä tämmösestä lähtökohdasta kannattaa käsitellä. On se sitten tekstiä tai Muumi-mukeja tai kuvituksia, niin aina sillä on tekijänsä.
Sen jälkeen meidän täytyy ruveta miettimään semmosia asioita, että mikä se käyttötilanne on. Eli ollaanko me fyysisessä tilassa vai ollaanko me verkossa? Ne on kaks aika erilaista asiaa. Koska se mikä tohon yksinoikeuteen kuuluu, niin kuuluu se, että tekijä saa päättää, saako teoksesta tehdä kopion. Kun mennään verkkoon, niin sinne syntyy aina kopio. Tai jos me ollaan fyysisessä tilassa, niin siinä tapauksessa me voidaan näyttää enemmän kuvituksen puolelta, mutta tekstin puolelta täytyy ajatella, et ollaanko me nyt esittämässä vai ollaanko me esimerkiksi vinkkaamassa ja kertomassa teoksesta.
Sen lisäks täytyy miettiä, että missä roolissa me ollaan tekemässä asioita. Oikeestaan kirjastolaisilla on varmaan kolme roolia. Hän on yksityishenkilö. Yksityishenkilöllä on toisenlaiset oikeudet ottaa omaan yksityiseen käyttöön. Vaikka kuunnella musiikkia kotona. Niin se ei ole esittämistä. Mut saman tien, jos me ollaan kirjastotyössä ja me soitellaan sitä musiikkia kirjastotilassa, niin siinä tapauksessa tavalla tai toisella me esitetään. Sen lisäksi meillä saattaa olla rooli, et me käydään vinkkaamassa kouluissa.
Nää eroaa toisistaan sillä lailla, että yksityisestä käytöstä valtio maksaa yksityisen käytön maksuja. Eli tekijänoikeusjärjestöille menee kerran vuodessa korvausta siitä, että Suomessa saa käyttää yksityiskäytössä teoksia. Sit taas kirjastotyössä meil on erilaisii sopimuksii, tullaan varmaan niihin tossa vähän ajan päästä, millä on sovittu, että miten voi käyttää. Plus että tuolla tekijänoikeuslaissa on kohtia, mitkä koskee sitä, et miten me voidaan teoksii käyttää. Sen lisäksi sitten, kun me ollaan opetustyössä mukana, niin opetushallitus on sopinut tekijänoikeusjärjestöjen kanssa, millä tavalla opettajan roolissa voi tunneilla käyttää materiaaleja. Kun me ollaan siellä tunneilla, niin me muututaan opeks.
Niin ehkä nää kolme eri roolia, mut mikään näistä käytöistä ei itse asiassa ole ilmanen. Tavalla tai toisella joko valtio maksaa tai kunta maksaa sitten hankkimalla luvan johonkin. Nää on tekijöiden elantoa. Nyt on aika paljon puhuttu siitä, et minkä verran kulttuuria arvostetaan, niin tää on yksi tapa arvostaa, että työstä maksetaan myös tavalla tai toisella palkka.
Haastattelija: Mua kiinnostais tietää, että jos muusikko tulee esiintymään kirjastoon, hän esittää omia töitään, omia teoksiaan, niin saako hän esittää niitä. Tai jos kirjailija tulee, niin saako hän lukea otteita omasta kirjastaan?
Päivi Litmanen-Peitsala: Jos tekijä esittää omaa teostaan, niin silloin hänellä on yksinoikeus määrätä siitä, että miten hän voi sitä esittää. Eli se kuuluu sinne tekijänoikeuden peruslähtökohtaan. Et siinä ei mittään. Mutta sitten täs astuu nää sopimukset tietysti voimaan. Mut meillä tuskin on Suomessa sopimuksia joka niinku. Tekijä voi luovuttaa oikeudet kaupalliseen käyttöön. Niin jos tekijä on luovuttanu oikeutensa kustantajalle tai musiikkiyhtiöille, niin tietysti sitten hän on tehnyt sellasen höpsön sopimuksen, et hän ei saa itse esittää omaa musiikkiaan tai lukea kirjaa. Niin pidän sitä epätodennäköisenä.
Haastattelija: Mites sitten näitten tallentaminen? Elikkä jos kirjailija tulee ja lukee otteen omasta kirjastaan, saadaanko se tallentaa ja laittaa YouTubeen tai kirjaston verkkosivuille?
Päivi Litmanen-Peitsala: Mikäli tekijä katsoo, et hän haluaa esiintyä nassullaan siinä ja haluaa että se teksti lähtee, niin mikäpä siinä. Edelleen yksinoikeus. Eli se yksinoikeus tarkoittaa noin lähtökohtaisesti, että tekijä määrittelee, miten teosta käytetään. Sitten mahdollisesti on olemassa semmonen tilanne, että siihen liittyy joku kaupallinen oikeus. Eli otetaan nyt tämmönen kuvitteellinen esimerkki, että kirjailija on sopinut äänikirjan teosta kustantajan kanssa. N siellä voi olla semmonen tilanne päällä, että se estää sen, että hän sen saman äänikirjan lukisi itse ja laittaisi verkkoon. Silloin saattaa olla, että heidän keskinäinen sopimus estää tämän.
Haastattelija: No, mites sitten, ku kirjasto on kumminkin julkinen tila ja julkisessa tilassahan on ainakin mun käsittääkseni, tämä on voinut muuttua, mut ennen vanhaan oli niin, että julkisessa tilassa saa kuvata? Niin päteekö tää edelleen? Eli tarviiko siihen luvat, jos julkisessa tilassa kuvaa jotain tapahtumaa ja laittaa sen jakoon verkkoon?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, nyt sä sanoit kaksi eri asiaa. Kuvata saa julkisessa tilassa. Nyt muistakaa hei, mä en oo juristi. Mä olen käytännön kautta, kantapään kautta oppinut. Mutta siis julkisessa tilassa saa kuvata. Ei siinä mitään. Mutta jos kuvissa esiintyy esimerkiksi henkilöitä, niin silloin mennään sinne yksityisyyden suojan puolelle. Eli henkilöiltä pitää kyllä olla lupa, että millä tavalla heidät esitetään verkossa.
Kattosin kirjastotilanteissa, et jos meillä on tapahtumia esimerkiks, niin yleisölle kerrotaan, että tämä tapahtuma tulee nyt mahdollisesti tallennettavaks. Fiksu tapa on, että jos ette halua kuvaan, niin menkää katsomon oikealle puolelle. Ne, keitä ei tää haittaa, niin menkää vasemmalle puolelle, niin saadaan elävyyttä tähän tallenteeseen. Erityisen varovainen kannattaa olla lasten kuvaamisen suhteen.
Ja miksi täs on kaksi eri asiaa, niin on todella se, että kun ottaa kuvan, se on mahdollinen. Mut ku sen julkaiseminen niin, että henkilöt ovat kuvassa, niin sen suhteen sitten täytyykin ruveta miettimään, et mihin tää on menossa, minkäänlaiseen käyttöön. Niin pyytää niiltä henkilöiltä lupa.
Haastattelija: No, jos otetaan vaikka kirjojen kansikuvat ja kuvitukset, niin miten niitä voidaan käyttää? Jos ajatellaan kirjastojärjestelmässä olevia kuvia, niin pelkät kannet, some ja tämmöset näin. Niin miten näissä tapauksissa?
Päivi Litmanen-Peitsala: Perustilannehan on se, että kansikuva on teos. Mutta nyt sitten tossa vuosi pari sitten tätä vatkattiin vähän ees takasin, et miten me suhtaudutaan kansiin. Tällä hetkellä Kuvittajat ry:n ja kustantajien lähtökohta on se, että kannen kuvaa voi käyttää, kun puhuu siitä teoksesta. Kun esittelee sitä teosta, niin silloin sen voi liittää asioihin mukaan. Mut sitten täytyy tietysti muistaa, että mistä sen rempoo sen kuvan siihen omaan vinkkaukseen tai muuhun. Niin joko kuvaa itse tai sitten täällä järjestelmässä olevat kuvat.
Niin se on ehkä selkein meidän toiminnassa, et jos me ollaan verkkoon tekemässä esimerkiksi vinkkauslistaa, niin me voidaan hyvin tuoda. Meillä suurin osa kirjastoista on Finna-kirjastoja. Niin muodostaa siitä vinkkilistasta tämmönen suosikkilista Finnan avulla, jolloin se kansikuva tulee sieltä järjestelmästä. Järjestelmään sen on meille hommannu välittäjä. Me maksetaan näissä kirjojen hankintasopimuksissa myöskin välittäjän kuvapankin käytöstä eli niitten kansikuvien käytöstä. Niin se on osa sitä sopimusta, ja silloin me ollaan ainakin aivan varmoja, et tälle kansikuvalle on käyttöoikeudet.
Mutta voi kyllä käyttää muutenkin ihan tän tulkinnan takia, että meil on Kuvittajat ry muun muassa ottanut ihan selkeen linjauksen, et näin voi tehdä, kun tehdään yksittäisen teoksen vinkkauksia tai listoja. Mutta ei tietokantakäyttöihin, et me muodostettais uusia tietokantoja ja otettais vaan kannet mistä tahansa ja tungettais sinne. Et tää on enemmän tämmönen, kun halutaan vinkata, halutaan somessa nostaa, että tulipa hyvä kirja tai nyt on erittäin ajankohtainen tämä ja tämä. Mutta ei koristeena, vaan pitää puhuu siit teoksesta tai selvästi viitata teosyhteys. Ei niin, että on kivan näköstä, jos mä vaan laittelen näitä kirjan kansia tänne ja teen koristuksen.
Ehkä näin ja sit viel semmonen asia tietysti noista kansista ja yleensä kuvituksista, että asioita voi näyttää, kun se liittyy siihen puhuttavaan ja sitä ei käytä pääasiallisena kuvituskuvalähteenä, vaan sen asiayhteyden mukaan ottaa sen kuvan käyttöön. Että täytyy viitata, siteerata, sanoa, että tässäpä hienosti tätä ja tätä ja käsitellä sitä asiaa. Eikä niin, että vilauttaa pelkästään.
Me tossa mietittiin, et nää sopimukset yleensä kattaa helposti nää eurooppalaiset ja suomalaiset teokset, mutta meillä on ongelmia esimerkiksi vieraskielisen kirjallisuuden osalta. Et kun mennään hyvinkin eksoottisiin kieliin, niin ne on kustannettu maissa, mitkä ei oo näitten yleisten sopimusten piirissä. Niin siinä tapauksessa me pystytään ryhmäkuvana käyttää ihan rehdisti asioita. Et laitetaan pöydälle kirjat ja otetaan siitä kuva ja muun muassa tällaista meillä on, niin se käy ihan hyvin.
[musiikkia]
Haastattelija: Mites sitten ton sitaattioikeuden kanssa? Elikkä kuinka tää mediapienlupa ja suoralähetykset toimii somealustoilla?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, otetaan järjestyksessä niin, että mikä on sitaatti. Aika moni on tehnyt lopputyön tai esseen tai gradun ja viitannut kirjallisuuteen siinä. Niin sitaatti tarkottaa tässä juridiikassa sitä, että me voidaan käyttää pätkiä tai osia teoksesta, kun me käsitellään sitä teosta. Ei niin, että sitaatti semmosena arkikielisenä, että tämä on vain lyhyt pätkä, laitan tämän tähän. Niin se ei ole tässä tekijänoikeusmielessä sitaatti, koska siinä tapauksessa irrallinen esimerkiksi aforismi tai runonpätkä niin saattaa olla myös ihan koristeenomaisesti, et laitetaan pöydille kivoja kortteja, joissa on kirjallisuuspätkiä. Niin silloin pitää tekijöiltä kyllä kysellä.
Mutta silloin, kun me puhutaan siitä teoksesta, niin se on ihan mahdollista esimerkittää. Niin kuin vaikka gradussa kirjoitetaan, että se ja se kirjotti tästä asiasta näin ja näin. Olenkin hänen kanssaan samaa mieltä. Olekin hänen kanssaan eri mieltä. Niin silloin se, että mitä hän kirjotti on täs juridisessa mielessä sitaatti.
Ja sitten, kun me puhutaan, ensinnäkin meidän täytyy ajatella erillään fyysisessä tilassa toimiminen ja sitten verkossa toimiminen. Kun me esittelemme teosta fyysisessä tilassa, niin me voidaan näyttää kuvitusta kirjasta. Eli esimerkiksi satutunnilla todeta, että tässäpä pupu juoksee kohti pupun pesää. Mutta kun me mennään tekemään se tonne verkon puolelle, niin silloin me ollaan tekemässä kopiota ja silloin me tehään siitä käytännössä semmosta tallennetta, johon meidän on, ja myös jopa siihen striimiin, niin on jollain lailla hommattava lupaa joko tekijältä itseltään suoraan tai sitten riippuen teoslajista (Kopiolta) [0:17:07], Sanastolta tai Teostolta. Riippuen minkälaista teosta me esitellään verkossa.
Tää mediapienlupa ja striimiluvat ja muut, niin ne liittyy erityisesti musiikkiin. Teosto on solminut suurimman osan kunnista, sanotaan et 99,9-prosenttisesti, niin kunnat ovat hankkineet musiikki kuntien käytössä -luvan, joka antaa mahdollisuuden siinä fyysisessä tilassa käyttää musiikkia joko taustamusiikkina tai osana jotain tapahtumaa, kun se on kunnan itsensä järjestämä. Eli tässä tapauksessa, kun järjestäjä on ainoastaan kirjasto eikä niin, että kirjasto ja monta yhteistyökumppania. Niin kun kirjasto järjestää, niin voidaan sen kunnan musiikkiluvan piirissä toimia. Mut sit jos me halutaan viedä joku tallenne verkkoon., niin siinä tapauksessa se hyppää sitten jo luvan ulkopuolelle niin, et tuolla toi mediapienlupa kattaa sitä että me voidaan Teostolta hankkia lupa, jolla saa tietyn määrän musiikkia pitää verkossa. Esimerkiksi tapahtuman osana ollutta musiikkia ilman, et siit tulee suurempia proseduureja.
Suoralähetykset eli striimit, niin Teosto on solminut tiettyjen alustapalveluitten, eli siel on nyt ainakin Facebook ja tällä hetkellä TikTok. Et voidaan, kun ei synny tallennetta, niin voidaan se tapahtuma striimata, koska siellä maksaa sitten se alusta näitä maksuja. Ihan tarkkaan näitä sopimuksia ei kannata tällaisessa podcastissa puhua, koska nää aina tarkistetaan noin kerran vuodessa, et mitkä kaikki asiat sisältyy kunnan ja Teoston tai kunnan ja Sanaston tai Kopioston välisiin sopimuksiin. Eli kannattaa verkosta kurkata, et minkälainen se kuntasopimus on ja mitä se kattaa, koska pieniä muutoksia saattaa tapahtua.
Se, mille ei oikeestaan sopimusta ole, on elokuva. Se on sen verran monimutkainen tekijänoikeuksiltaan, että siitä ei meillä ole sellasta tahoa, joka vois yleisluontosesti tehdä sopimuksen. Et ne on aina asioita, jotka kannattaa kysyy elokuvan tuottajalta. Ainoa paikka melkein, missä ei oo erityisiä maksuja tai sopimuksia, on Kansallisen audiovisuaalisen instituutin ylläpitämä Elonet, jonka säännöissä sanotaan, että pystyy tekemään esimerkiksi esityksen kirjastossa niistä elokuvista, jotka on Elonetissä. Muissa elokuvapalveluissa on tavalla tai toisella korvaus.
Haastattelija: Jos aatellaan kirjaston henkilökuntaa, joka haluaisi tuottaa julkaisua omille sivuille tai someen ja on epätietoinen näistä, että miten nää menee, niin mistä henkilökunta voi hankkia tietoa näistä tekijänoikeuksista?
Päivi Litmanen-Peitsala: No, meillä kirjastot.fi:ssä on tällä hetkellä semmonen sivu kuin kirjastot.fi/tekijänoikeus. Sinne on koottu aika paljon linkkejä. Plus sitten joitain tekstejä, jotka on ihan suoraan kirjastotyöhön tehtyjä. Mut juuri nyt on tekeillä kirjastolaisen Kopiraittila. Eli kopiraittila.fi on opettajille ja eri oppilaitoksille oleva sivusto, jossa on tekijänoikeusasioita. Niin nyt laaditaan sekä suomeksi että ruotsiksi kirjastotyöhön liittyvistä asioista niin, että tavoitteena on, et tossa heti vuoden 25 alussa Kopiosto julkasis sivuston. Siinä on kommentaattoreina myöskin meitä kirjastolaisia. Me koitetaan katsoa lävitse, että ne asiat, jotka siellä esiintyy, on semmosia tyypillisiä työhön liittyviä. Että toistaiseksi kirjastot.fi:ssä, mutta jatkossa Kopiosto ylläpitää ohjeistuksia ja korjaa linkkejä, jos ne vie vääriin paikkoihin, tai joku sopimus on muuttunut, niin linkkaa oikeaan sopimukseen.
Ei nää oo loppujen lopuks mitään kamalan kummallisia asioita. Et jos ajattelee asiaa juuri sitä kautta, kun mä sanoin aluksi, että hei tekijällä on oikeus määritellä, et missä teosta käytetään. Niin silloin se on vaan kurkkaus, että onko tekijä jo antanu, niinku kuvittajat on antanut, että hyvä on, kansia saa käyttää. Tai sit jos on epäselvää, niin soittaa tekijälle tai sitten Sanasto, Kopiosto, Teosto. Ja tietyissä tapauksissa Gramex, eli silloin kun on äänitemusiikista kysymys.
Niin ei sitä soittoa kannata pelätä tai niillä sivuilla käymistä, koska ainakin mä oon saanu enemmän tyypillisesti Teostolta esimerkiksi palvelua, jossa ei sanota, että mitä ei saa tehdä. Vaan he lähtee ratkomaan, et hei jos tän tekee näin, niin sit se onnistuu kaikista helpoimmin. Eli sielt kannattaa kysyä ihan neuvoa, eikä niin, et pelkää, että nyt mä meen sanoo jotain ja tää maksaa. Niin ei oo tähän mennessä juurikaan käynyt puheluissa.
Mutta kannattaa tarkistaa. Mä vältän suoraan vastaamasta niin, että tää on juuri näin ja näin, koska aina on mahdollista, että jotkut sopimukset muuttuu. Tekijänoikeuslaki määrittelee tiettyjä poikkeuksia, mutta nää tämmöset, että saako soittaa, eikö saa soittaa tai saako käyttää kuvitusta, eikö saa käyttää kuvitusta, niin nää on semmosia sopimuksia, jotka Kuntaliitto neuvottelee kaikkia kuntia varten puitesopimuksina. Niitä tarkistetaan yleensä kerran vuodessa, kerran kahdessa vuodessa, et millä lailla se määrittely siellä on. Ne löytyy sitten tekijänoikeusjärjestöjen sivuilta.
Siel on kuvitusta kunnan toiminnassa tai Sanaston sopimus, joka koskee kuntia. Niin jos kunta tekee sellasen vuosisopimuksen, niin silloin ei tartte kovin paljon pähkäillä asioita muuta kun, että katsoo, et pyörii sen sopimuksen piirissä. Mut kertakorvaussysteemilläkin voi asioita tehdä. Että kun ihmiset sai hirveen hepulin, et satutunnit on tekijänoikeuslain alaista esittämistä, niin tuli, et voiko tätä tehdä ja eikö tätä voi tehdä. Niin jos on rehti, niin siinä tapauksessa katsoo Sanaston sivuilta ja maksaa sen kympin per satutunti ja raportoi, että kenenkä satuja on luettu. Et useimmiten se noin 10 eurossa pysyy se maksu. Meillä ei oo yli 50 hengen satutunteja yleensä pidetty.
Ehkä tää nyt esimerkkinä sitten. Että mä itse tarkistan aina ennen kun tulkitsen jotain asiaa, niin kurkkaan ne sopimukset aina kyseisen tekijänoikeusjärjestön sivuilta, et hei pysyyks tää vielä tässä piirissä.
Haastattelija: Noissa äsken mainitsit Juha Itkosen kuvan käyttämisestä. Mä palaisin vielä tähän sen verran. Elikkä jos kirjasto ottaa valokuvia sitten vaikka tästä Juha Itkosen esityksestä, niin kuinka pitkä suoja-aika niillä kuvilla on?
Päivi Litmanen-Peitsala: Ensinnäkin, jos ottaa kuvia ja meinaa julkaista jossain, niin siltä bändiltä ja Itkoselta pitää kysyä, että sopiiko, että teijän kuvat tuupataan. Sit pitää tietää, mihin ja kuinka pitkäksi aikaa. Mut valokuvan suoja-aika menee sillä lailla, et meil on kahdentyyppisiä valokuvia. Meillä on teoskynnyksen ylittäviä valokuvia. Eli sellasia kuvia, joita tavallinen kuka tahansa ei olisi samassa tilanteessa ottanut, vaan niissä on omaperäinen näkemys siihen asiaan. Niin silloin ne muuttuu teoksiksi. Mut jos meillä on sellanen, että tästä vaan kävelen ja nappasen kuvan, jonka kuvan voisi kuka tahansa seisoen siinä samassa tilanteessa ottaa, niin se ei ole teos. Vaan se on valokuva.
Teos saa suojaa 70 vuotta tekijän kuolemasta. Eli tekijältä voi kysyä, mutta myöskin 70 vuotta jälkeenpäin perikunnalta voi kysyä. Ja tää koskee kaikkia teoksia. Mut täs valokuvassa on semmonen ero, että valokuvan suoja aika sitten, jos on semmonen tavallinen kuva, semmonen arkinen räpsäsinpä tuon, niin sen oikeudet on sillä kuvaajalla ja ne on 50 vuotta sen kuvan ottohetkestä. Ei tekijän kuolemasta vaan siitä hetkestä, kun se kuva on otettu. Kun kirjastolainen kuvaa, niin sit varmaan on sovittu työnantajan kanssa, että se kirjastolaisen ottama kuva, et työnantajalla on siihen oikeudet sit sen jälkeen. Et se viedään jonnekin palvelimelle ja sieltä voi sitten käydä katsomassa ja käyttää niitä sitten kirjaston toiminnassa.
Mut yhden asian sanoisin kyllä melkosena semmosena neuvona. Tää ei oo ehkä kielto ja käsky. Mutta vaikka kuvattais sopimuksen mukaan, et siinä yhteydessä sanotaan, et saaks susta ottaa kuvan, niin jos on tarkoitus käyttää sitä kuvaa pidemmän aikaa ja tallentaa sen johonkin, niin niiltä, ketkä on kuvassa, niin ois hyvä saada jonkinmoinen kirjallinen varmistus. Koska voi olla, että ne kuvat menee palvelimelle, missä kollegaa käsittelee niitä ja kattoo, et tos on ihan kiva kuva ja julkasee jossakin, mitä ei ollut sovittu, että saa laittaa.
Toinen on se, että ne lapset, jotka on kuvassa, varsinkin ne murrosikäiset, jotka on pelitilanteessa, niin saattaa olla, et kahden vuoden päästä se tenava ei haluakaan, että hänen kuvansa on julisteessa, joka on ulkomainonnassa. Meinaa mennä niin, että kuvapankin kuvia, niin siel on sen ikäisiä lapsia, että voi olla, et ne häpee silmät päästään. Kaverit nauraa, ku sä oot jossain kuvassa, joka on vähän aikaa sitten otettu. Eli kirjalliset sopimukset, joissa mainitaan, mihin käyttöön kuva on, jotta jokainen, joka voi mahdollisesti ottaa sen kuvan käyttöön tietää, saako sen ottaa käyttöön.
Haastattelija: Kiitos. Tässä tuli oikein kattavasti, monipuolisesti tietoa kirjaston tekijänoikeuksista. Kiitos Päivi sinulle. Sinuun tai juristeihin voi olla yhdessä tarpeen mukaan.
Päivi Litmanen-Peitsala: [naurua] Joo.
Haastattelija: Jos tarvii tarkentavia kysymyksiä vielä.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kyllä ja me vähän nyt poukkoiltiin asiasta toiseen, mutta semmonen muistisääntö: tekijä omistaa teoksensa, tekijä antaa siihen lupia tai tekijä on delegoinut sen asian eteenpäin tekijänoikeusjärjestöille, jotka antaa lupia. Sitten yks asia, mitä me ei mainittu tossa, niin vaikka ohimennen sanottiin, ne oli nää kaupalliset oikeudet. Eli silloin mennään sinne tuotemerkki tai sitä ja tätä. Eli meillä esimerkiksi nää hahmot, et halutaanko me järjestä Harry Potter -viikko, niin se nyt on sellanen, että ei oo ongelmaa, koska siinä sen tuotteen omistaja on selvästi antanut sen luvan ja itse asiassa haluaa, että Harry Potter -viikkoja tehdään.
Mut kun me otetaan joku muu erittäin suosittu hahmo, niin sit meidän täytyy vähän tarkistaa, että onko tähän jotkut oikeudet kaupallisesti jollakin ja onks se sitten niin, että se ei halua. Meillähän oli aikasemmin esimerkiksi, et Muumit oli melko rajotettu, että ne oli suoraan sen tuotemerkin omistajalla. Oli aikamoinen vääntö, et saako Muumi-hahmoja käyttää.
Niin muistakaa: tekijänoikeussuojan lisäksi on myöskin nää kaupalliset oikeudet, joita kannattaa ajatella. Ja sit on yksilöitten oikeudet olla kuvissa, ei olla kuvissa. Tai että te käytätte jonkun tekstiä, niin miettikää, että onko teillä oikeus käyttää sitä. Odotatte Kopiraittila-sivustoa kirjastoille. Tulee noin tammikuussa. Siellä on moniin kysymyksen sitten vastauksia ja pääperiaatteet näkyvillä.
Haastattelija: Hyvä. Kiitos paljon Päivi.
Päivi Litmanen-Peitsala: Kiitos.
[musiikkia]
Podcast kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu
Äänitteen kesto: 27 min
Litterointimerkinnät
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| [tauko 10 s] | vähintään 10 sekunnin tauko puheessa |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
[musiikkia]
Sanna: Tervetuloa kuuntelemaan tämänkertaista AKEpampaksen podcast-jaksoa. Meidän aiheena on tässä jaksossa kirjastojen varautuminen ja valmiussuunnittelu. Mun nimeni on Sanna Bondas ja toimin Vaasan kaupungilla kulttuuri- ja kirjastotoimenjohtajana. Mun kanssa keskustelemassa täällä on –
Anna: Anna Pakka, ja kulttuuri- ja kirjastopalveluissa toimin palvelupäällikkönä.
Sanna: Jes. Sanna, toimit tosiaan palvelupäällikkönä, vastaat asiakaspalvelusta ja toimit lähikirjastojen esihenkilönä. Vastaat muun muas riskien arvioinnista ja palo- ja pelastussuunnitelmista, turvallisuuskävelystä toimipisteissä. Miten sä ymmärrät kirjaston varautumistyön ja valmiussuunnittelun?
Anna: Täähän ensinnäkin on ihan lakisääteinen tehtävä, kaupungilta tuleva. Mä pidän tätä tosi tärkeenä kyllä. Monihan tähän valitettavasti suhtautuu niinku johonki pakkopullaan, että kerran vuodessa tulee näitä, että nyt pitää päivittää, mutta mun mielestä se on hyvä, ku ohjelmat muistuttaa ja avilta muistutetaan, ja mistä näitä tulee, että nää on ajan tasalla ja hoidetaan ne puutteet. Tai jos on jotain, ne tulee siinä näkyviin. Eli tähän mun mielestä liittyy palo- ja pelastussuunnitelman päivittäminen, turvallisuuskävelyt, riskipisteiden kartottaminen ja miksei myös nää managerikäynnit: meillä kiinteistömanagerit käy kerran vuodessa kaikissa rakennuksissa, ja katotaan erilaisia… onko jotain korjattavaa. Tääki vaikuttaa turvallisuuteen. Ja sittehän on henkinen valmius ja varautuminen. Eli se on oikeestaan, että tiedotetaan henkilökuntaa ja asiakkaitakin, jos on jotain semmosta, mikä vaikuttaa. Jos tulis vaikka joku kyberuhk-, olis joku uhka, että vaikka lainaustietoja olis uhka lähteä –
Sanna: Vuotaa jollekki.
Anna: Niin, niin tämmönenki sitten. Meillä pitää olla tämmöseen toimintaohjeita, tiedotussuunnitelmat ja näin.
Sanna: Kyllä, et on valmiina siinä kohtaa, jos jotain tapahtuu, ja on osa sitä normityötä se varautuminen, vaikka välillä saattaa tulla hyvin yllättäviäki tilanteita.
Anna: Joo, näin on.
Sanna: Tässä huhtikuussa Kuntaliitto julkasi sivuillaan tämmösen kirjastojen valmiussuunnitelman mallin. Oon sitä selaillut läpi ja lähteny päivittämään Vaasan kulttuuri- ja kirjastopalveluiden valmiussuunnitelmaa. Mä koin tämän työn alottamisen aika haastavaks, sillä tähän liittyy yllättävän paljon erilaisia asioita, joita täytyy ottaa huomioon. Pohjana mulla on ollu tässä Vaasan kaupungin ja sivistystoimen oma valmiussuunnitelma, johon sit peilata tätä, mutta sivistystoimen osalta suunnitelma painottuu toisaalta hyvin luontasestikin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toiseen asteeseen, eli tälläseen hyvin laissa säädeltyihin tulosalueisiin ja toimintaan.
Se, mitä mä ite mietin, on, et erityisesti henkiseen kriisinkestävyyteen sekä informaatio- ja hybridivaikuttamiseen tuntuu olevan yllättävän vaikee ottaa kantaa, ja huomion vie helposti tämmönen pandemian ja uhkatilanteiden, sähkökatkosten tyyppiset tietyl tapaa konkreettisemmat riskit ja varautumiset. Tässä kohtaa kirjastojen pitäis tietysti olla tarkkana ja aktiivisia, tuoda esiin, mitä mahdollisuuksia, velvollisuuksia, tarjottavaa kirjastoilla on, eli meiän pitää aika selkeesti viestiä, mitä tarjottavaa kirjastolla on kriisitilanteessa. Mutta miten sä, Anna, koet tän kirjastojen mahdollisuudet juuri vaikkapa tähän henkiseen kriisinkestävyyteen liittyen?
Anna: No joo, sä oot ihan oikeessa, ja oon samaa mieltä tossa, että jos ruvetaan puhumaan kriiseistä, niin ne on ihmisille helpompia ymmärtää, ja tämmöset sähkökatkokset ja vesivahingot, et miten niihin… tai tulipalo. Mut sit jos lähetään tämmöseen henkiseen kriisinkestävyyteen, niin ensinnäkin juurikin tuo, minkä sä otit kans esiin, että kaupungilla meitä ylempänähän painottuu justiin varhaiskasvatus ja perusopetus, et siellä pitää vähän niinkun… Meidän pitää olla tarkkana, me pysytään mukana, ja tehdä omia toimintamalleja ja suunnitelmia.
Mä kyllä sanoisin, että ainakin vanhemmalle väestölle, ja toivottavasti nuoremmallekin, kirjasto on edelleen semmonen luontainen matalan kynnyksen paikka. Eli tänne kaikki saa tulla. Ei oo mitään… Että vaikkei olis kirjastokorttia, niin kirjastoon saa tulla viettämään aikaa. Täällä on asiakastietokoneita, tulostimia, kopiokoneita, jos vaan pelittää verkkoyhteydet ja sähköt, mutta että jos vaikka joku tietty osa Vaasasta olis pimeenä, niin on lähikirjastoja ympäri kaupunkia, niin voi tulla johonki toiseen. Sitten me seurataan viranomaistiedotusta, meil on ohjeet siitä, että mistä saa tietoa ja mitä seurataan, niin täällähän vois kuuluttaa, voi kertoo. Viestitään ekana omalle henkilökunnalle. Siitähän on myös ohjeet, että jos sähköpostit ei toimi, nii sit ruvetaan soittelemaan. Ja sitte henkilökunta voi viestiä asiakkaille, jos tulis jotakin tämmöstä, että henkinen kriisinkestävyys vaikuttais [musiikki alkaa] jotaki, ja sit ei nettiyhteydet toimi.
[musiikki jatkuu]
Sanna: Jos mä jatkan tosta, niin kyllähän esimerkiks, jos miettii nyt tämmöst niinku Ukrainan kaltasta ihan siis sotatilaa, että mitä tapahtuu sillon väestölle maassa ja minkälaisia asioita ihmiset joutuu käsittelemään, ja tietysti ihan puhtaasti turvallisuuteen liittyviä asioita. Mut et kylhän kirjastolla on suhteellisen hyvä palveluverkko tosiaan, et niit löytyy aika läheltä sua, ja sitten se sisältö, mitä seinät sisältävät, niin totta kai – toimii sähköt sitte tai ei – on täynnä sitten sitä muuta sellasta aineistoa. Tietysti ihmisten kohtaamispaikkana toimiminen, mut et mikä sitten… Uskoisin, että keventää myös sitä yleistä mielialaa ja pystyy tarjoamaan sitte sitä muuta, jo ihan ajanvietettäkin. Et tälläsen tunnistaminen ja myös tämmösen pohtiminen.
Anna: Ja nyt ku otit ton Ukrainan esiin, niin siinähän täytyy kyllä sanoo, että varmaan joka puolella Suomee, niinku meilläki, kirjastot oli hyvin kärkijoukoissa, että otettiin yhteyttä kaikkiin yhdistyksiin ja pyydettiin ihmisiä kirjastoon Ukra-, ketkä tuli Suomeen. Hankittiin kirjastokortit, opastettiin, ja kaikkihan rupes hankkimaan ukrainankielistä kirjallisuutta, ja sehän loppuki joka puolelta niin, että ei meinattu saada omaa kokoelmaa, mut sitten siirtolainoja ja kokoelmia. Täs on niinku tosi yritetty saada heidät tuntemaan itsensä tervetulleeks Suomessa.
Sanna: Huomioitua.
Anna: Vielä tästä henkisestä kriisinkestävyydestä, niin kyllähän… Koska meillähän on kuitenkin paperikirjoja melkein mistä tahansa edelleen, että ei nyt ehkä ihan tietosanakirjoja enää tuu, eikä sitä tommosta uusinta tietoa löydy, mutta jos tarvittais jotain ihan pula-ajan keittokirjaa tai jotakin, näin hoidat terveyttäsi kotona, näin hoidat pikkuhaavoja, niin kyllähän meiltä löytyy kirjakirjoja, että vaikka ei pääsis nettiin, niin aina on jotain tietoo tarjolla, voi tulla kirjastoon.
Sanna: Kyllä. Mä mietin tätä informaatio-, hybridivaikuttamista, että mehän jo hyvää vauhtia eletään sen keskellä. Mä en ole ihan varma, ollaanko me Suomessa täysin ymmärretty tätä tilannetta, riskejä ja sen vakavuutta. Ajatellaanko ja eletäänkö kuitenkin jonkinlaises lintukodossa tässä asiassa? Kysehän ei enää ole siitä, että me varautuisimme informaatiovaikuttamiseen: kysehän on siitä, että me tosiaan eletään sen keskellä, ja miten meidän pitäis koko ajan tällä hetkellä toimia erilaisin keinoin tehdäksemme asia näkyväksi asukkaille ja asiakkaille ja tuomaan jatkuvasti siinä arkityössä esiin niitä tapoja, keinoja, jolla jokainen pystyy tällästä vaikuttamista havaitsemaan ja tunnistaan, suhtautuu kriittisesti tietoon, erilaisiin viestintään ja eri viestilähteisiin.
Ootko sä, Anna… Onko tullu vastaan jotain semmosii hyviä tapoja, käytänteitä, joita kirjastot Suomessa tänä päivänä tekee osana normiarkea, et millä tavalla sun mielest meiän tääl… Et millä tavalla täällä meiän omassa kirjastossa pitäs tätä puolta kehittää, että onko… tuleeko mieleen?
Anna: Kyllähän tästä on paljo… No, täähän lähtee ihan… Mä nyt nostan täs kirjastopedagogit ja koulukirja-, et siellähän lähtee jo siitä medialukutaito. On tosi tärkee, että lähetään sieltä, että mitä informaatio- ja hybridivaikuttavista on, ja kuinka voidaan lukee mediaa. Mut sitte jos puhutaan aikuisväestöstä, niin meillähän on ollu, on jatkuvasti erilaisia kampanjoita, luennoitsijoita, nettikampanjoja, ihan seinäjulisteita, mutta mä en tiedä, kuinka ne sitte oikeesti tavottaa ihmisiä. Valitettavasti näissähän, et jos on joku livetapahtuma, ei välttämättä tuu porukkaa. Että täähän on kyllä aika tämmönen, varmaan monella toimijalla, vaikee paikka ja pitäis kehittää.
Että se toki tulee mieleen, että mehän tilataan edelleen esimerkiks paperilehtiä hyvin erilaisilta toimijoilta, että jos haluaa tietoa erilaisten ajatussuuntausten tai poliittisten kantojen tai minkä tahansa, että voi vertailla ja lukee, niin tervetuloa joko lehtilukusaliin. Tai sitten meillähän on paljon e-lehtiä, niin pystyy sitäki kautta saamaan vähä erilaisia näkökantoja ja tietoja. Mutta onhan tää haaste. Itse asias mäki haluaisin henkilökohtaisesti itsekin parempaa koulutusta jostaki tämmösestä hybridivaikuttamisesta ja trolleista, ja miten, jos tulee jotaki semmosta, että… Meillä nyt ei oo pahemmin vielä ollu, et esimerkiks, että jos me julkastaan kirjaston Facebookis jotakin, että ei oo mitään maalittamiskeissejä tai mitään, mutta täähän on kans ihan mahdollista, että joku vetää, näkee, että kirjaston tehtävä ei ole tehdä jotakin, ja sitten siitä lähtee joku myllytys käyntiin, niin miten semmoseen henkilökunta sit reagois ja miten niihin vastataan.
Sanna: Toi koronapandemia opetti toisaalta myös se, että… Niinku tossa alussa sanoinki, et saattaa olla hyvin vaikee varautua, valmistella asioita, kun tulee eteen sellasii ilmiöitä ja tilanteita, jotka elää hyvin nopeestikki, ja saattaa olla paljo epätietosuutta, ja joudut mukautuu ja improvisoimaan asioiden edetessä. Mä sanoisin, että yks tärkee osa varautumista on myös se mielen varautuminen ja sen kuuluisan resilienssin kasvattaminen. Eli jumpataan säännöllisesti sitä mielen joustavuutta ja tapoja reagoida erilaisiin asioihin, hyväksyntää ja mukautuvuutta. Joka tapauksessa maailma muuttuu jatkuvasti, ja saati sitte kriisin keskellä, jollon on pakko astua ulos niistä normeista ja tutusta ja turvallisesta ympäristöstä.
Miten sä näät tän mukautuvuuden, resilienssin kasvattamisen? Toki se liittyy myös niihin normiarjen tilanteisiin, häiritseviin asiakkaisiin ja muihin tämmösiin yllättäviin työtilanteisiin, että pitäskö tätä käsitellä paljo enemmän ja säännöllisemmin työyhteisöissä?
Anna: No, kyllä varmaan. Joo, just eilen luin jutun, että nyt joku… Oliko se apinarokko, mikä ny lähtee leviämään (–) [14:01] onko tää nyt uus korona, et aina tulee jotain. Toivottavasti ei. Mutta täytyy kyllä sanoo, että meillähän suurin osa porukkaa on varmaan aika uteliasta ja hankkii tietoa, mutta toki jatkuvat muutoksethan kuormittaa ihmisiä ja henkilökuntaa. Eli kyllähän se on semmonen, mitä kannattaa pitää esillä ja ottaa työpaikkakokouksissa ja justiin kouluttaa, et kuinka nykyään voi tulla kaikkee yllättävää ja muuttuu. Siinähän on sitten esimiehillä tärkee rooli, että kerätään tietoa ja oikeeta tietoa, ja mistä sitä hankitaan, ja tiedotetaan omaa henkilökuntaa ja annetaan toimintaohjeita, et se on tärkeetä. Ja toki sitte pitää muistaa myös oma jaksaminen. Eli koronanki aikaan kyllä saatto tehdä jossain vaihees hyvin pitkiä työpäiviä, ku ne muuttu ne… Aamulla saatto olla, että ovet kiinni, ja iltapäivällä tulee, että nyt saattekin lainata jostain oviaukosta, niin sehän oli kyllä aika… Et siinä pitää myös katsoo, että työ ja vapaa-aika pysyy tasapainos kaikilla.
[musiikkia]
Sanna: No yks osa varautumista on tietysti sen harjottelu, eri tilanteiden ja skenaarioiden harjottelu. Ja jokasella pitäs olla jotain siellä selkäytimes, että miten toimia, jos vaikka tulipalo sattuu. Mutta nyt on alettu puhua myös yhä enemmän sisälle suojautumisesta ja sen harjottelusta. Nyt tässä Vaasassakin pohditaan esimerkiks koulujen osalta, et onko koulut lukossa päivisin; meilläkin on muutama koulun yhteydessä oleva kirjasto, et millä tavalla jatkossa toimitaan. Meiän toimintatavat tulee varmasti muuttumaan, mut sitten myös tää, että millä tavalla harjotellaan täntyyppistä. Nää on kauheita nää esimerkit maailmalta, mitä on tullut tässä viime vuosina. Ja toki ihan näin niinku meil Suomessaki, että uhataan, tullaan sisään johonkin. Kyllähän meilläkin sisälle suojautumista on tarve harjotella. Et ne on aika perinteisiä vielä ollu nää tämmöset poistumisharjotukset, mitä on tehty. Miten sä näät tän harjottelun? Ja mitä muuta pitäs sun mielestä harjotella ku tämmöst poistumista tai sisälle suojautumista?
Anna: Täähän on tosi tärkeetä, ja meillähän on… Liian harvoinhan näitä pidetään, et kyllä meidän pitäis ottaa nää. Ja sitten varsinki se, että meil on… ne, mitä on ollu näitä poistumisharjotuksia, niin nehän on ollu ei asiakasaikaan, et mä haluaisin ottaa myös semmoseen aikaan, et on asiakkaita. Testattais sitä, että miten täällä henkilökunta oikeesti saa ihmiset ulos, tai jos on se sisään suojautuminen -skenaario, niin ovet lukkoon. Sisään suojautumistahan on enemmän harjoteltu teoriassa, koska siihen liittyy niitä ilmastoinnin sammuttamisia, ja siitähän on hyvin tiukat ohjeet, että ei mennä oikeesti sammuttaan mitään ilmastointia, mutta se on, pitäis ainakin olla, tiedossa kaikille.
Kyllä. Näitä pitää. Ja tääki on semmonen, että yhessä paikas tuolla järjestettiin just pelastautumisharjoitus, niin siitä tuli kyllä valitusta, että kuinka turhaa ja tämmöstä. Ja se vaan sitte pitää, että tämä nyt tehdään ja tämä on näin. Että kaikki tulee ulos työpisteeltä, vaikka olis siinä mikä kesken tärkee juttu. Että se pitää ehkä vahvemmin painottaa ja tehdä näitä useemmin.
Sanna: Kyllä. On usein näin, et kun se oikea hätä tulee, niin myös ihmiset reagoi eri tavalla siihen, ja jos ei siitä oo mitään siellä selkäytimessä käytänteitä tai lihasmuistissa ajettuna niin sanotusti, niin [musiikki alkaa] voi olla hyvin vaikea toimia, sä et muista asioita (ja sä ehkä) [18:42] reagoit väärin johonkin.
[musiikki jatkuu]
Anna: Väkivallan (uhkaanhan) meillä, mä luulen, että ku meil onneks on kattavasti hälypainikkeet joka toimipisteessä ja myös kannettavia hälypainikkeita, että niitä osataan kyllä käyttää, että jos tulee… on joku uhkaava asiakastilanne, niin täällähän painetaan hyvin matalalla kynnyksellä. Vartijat tulee pääkirjastoon nopeesti. Lähikirjastoil on valitettavasti vähän erilainen tilanne, että siellä saattaa joutua odottelemaan, mutta niitäkin mä oon pyrkiny, et joka paikassa mietitään ne poistumistiet, ettei saa olla sellasia tiskejä tai rakenteita, että jos tulis joku räyhäämään siihen tiskin eteen, ja vartijalla kestää puoli tuntia tulla, niin pitää olla joku, mistä sä pääset pois.
Sanna: Joo, ja sithän kyllä, jos miettii sisälle suojautumista, tai jos on jonkinlainen kaasu-uhka tai joku muu tämmönen, et pitää m-, et minkälaisii rajoitteita rakennukset itsessään asettaa meille, ollaanks me tietosia siitä, et saadaanko ylipäätänsä ovia lukkoon itse, onko ne sähkölukitteisia, missä joka paikas on, niinku, tiedetäänkö, mistä se ilmanvaihto. Et nää on myös asioita, jotka pitää olla aika hyvin siellä muistissa, et miten sä toimit, miten sä pystyt toimimaan. Ja jos on jotain tämmösii rakennuksessa olevia, niinku lähtökohtasesti ongelmia, miten sitten tehdään, josset sä saa vaikka sitä ulko-ovea lukkoon.
Anna: Joo. Täähän on semmonen hyvin ärsyttävä asia, koska me kirjastoista tiedetään tää, ku mä oon nyt kiertäny ja käyny, mä kerran vuodes kierrän ja käyn, ja käydään näitä läpi. Kaikki tietää oviensa lukitsemismekanismin, ja on lähikirjastoja, että siin on sähkölukko, ja sä et kerta kaikkiaan saa sitä lukkoon. Ja sitten on ilmoitettu eteenpäin tästä, niin he taas eivät sit, et se on niinku meiltä pois. Että jotenki, et sitä ei nähdä kuitenkaan vielä semmosena, että pitäis hoitaa jotenki kuntoon semmonen manuaalilukitus, että on aina se vaihtoehto. Pääkirjastoshan se onneks on, mutta lähikirjastoista puuttuu, osasta.
Sanna: Sit ehkä semmonen asia, mikä täs on nyt muuttunu… Vähän jos mennään sinne pelastussuunnitelmapuolelle, niin kirjastot yleisesti ottaen… Niinku meki järjestetään paljon tapahtumia. Ja siitähän me on saatu palautetta, et vois ympätä paremmin mukaan sen tapahtuman järjestämisen myös siihen rakennuksen palo-, pelastussuunnitelmaan. Niinku meillä nyt on täs pääkirjaston osalta tehtykin, et ku meil on oma erillinen tämmönen tapahtumatila, 160 hengen tila, niin millä tavalla sitten näitten tämmösten isompien tapahtumien kanssa, vuosittaisten, mitä tiedetään, tulee, niin mitä pitää ottaa huomioon ihmisten liikkumisen suhteen, tämmösten sumppukohtien suhteen, jos jotain tapahtuu. Niin miten ohjataan, mikä on henkilökuntavaraus niihin tapahtumiin, pitääkö olla järjestyksenvalvontaa, että…
Anna: Tässä on myös sitä henkistä resilienssiä. Mä oon ollu itte ovimiehenä, tulin tänne yhteen tapahtumaan, johon olis halunnut tulla enemmän ku 160 ihmistä, niin kyllähän siinä yllättävän, kuule, tunteet kävi kuumana, kun joutui sanomaan, että meillä on tää… maksimimäärä on tämä, ja te ette tule sisälle, koska eihän sitä… Sitä pidettiin jonain kiusantekona, että kyllähän tonne mahtuu, mikset sä päästä mua sisään, niin siin on pakko olla, että pystyä sanomaan, että ei. Ja tiedän, että jossain lastentapahtumissa on ollu sama: siel on itketty, ja lapset odottaa, että pääsee, ja sit sä joudut olemaan siinä sillä lailla, et valitettavasti tääl on jo niin paljon porukkaa, et ei voida ottaa. Et siinäki on sitte… Pitää olla semmonen miehitys ja semmonen, että kovettaa itsensä, että sä pystyt sanomaan asiakkaille, et ei.
Sanna: Joo, että sille on syynsä, miksi on tietyt kapasiteettimäärät, tai miksi on tietyt käytänteet. Sit jos ollaan siinä tilanteessa, että jos jotain tapahtuu, niin miten se sitten puretaan se asia, ja sitten
Anna: Ei kukaan haluais olla se, joka on päästäny sinne 180 ihmistä, jos tulee tulipalo.
Sanna: Ootko kerinny selailemaan tän Kuntaliiton tekemän valmiussuunnitelman pohjan, mallin? Miltä se näyttää sun vinkkelistä?
Anna: Joo, ku sä esitit kutsun tulla tähän podcastiin, niin luin ja luin muutakin netistä löytyvää. Siis mähän oon innostunu näistä asioista, että mä tykkään ja mua ei haittaa tehä mitään palo- ja pelastussuunnitelmia tai valmiussuunnitelmia, että anna tulla vaan! Onhan ne… Pitää miettiä, pitää hankkia ehkä talon ulkopuolelta tietoo. Eihän me tiedetä kaiken maailman palokantavuusluokkia; sä joudut kyseleen tommosia. Mutta se on tärkee homma, se on mielenkiintosta.
Sanna: Tuntuuko, että siitä pohjasta kirjastot saa jotenkin sen rungon siihen, ku he ite tekee valmiussuunnitelmaa?
Anna: Emmä sitä niin tarkkaan kattonu, mutta kyllä mä luulisin. Kyllä siin oli aika paljon, ainakin siinä tekstiosuudes, pitkälle mietittyjä, hyviä pointteja.
Sanna: Joo, niitä huomioitavia kohteita, koska tietysti riskejä on monenlaisia, ja mitä kaikkea sä sitte tiedät ja pystyt huomioimaan, niin…
Anna: Kyllä. Mutta hyvä, että tommosiaki tehdään ja tehdään kirjastoille erikseen omaa ja näin, että tulee niinku kättä pidempää.
Sanna: Kyllä. Ja asia nostettu ny vahvemmin tässä esiin viimesinä vuosina. No onko jotain, mitä sulla tulee tähän vielä muuten mieleen, mitä oot omassa työssä törmännyt, tai on jotain muuta semmosta, mitä…
Anna: Ei, että tosiaan kaiken maailman yllättäviä juttuja voi tulla, ja kaikesta on tähän asti selvitty [musiikki alkaa], ja sitten vaan –
Sanna: Varaudumme.
Anna: Varaudumme siihen, että jotain voi tulla.
Sanna: Nii, tässä ehkä pessimisti ei pety on tämän valmiussuunnitelman periaate. Me päätetään näihin kuviin ja tunnelmiin tämänkertanen AKEpampaksen podcast -jakso. Kiitos, ku kuuntelit, ja kohti seuraavaa podijaksoa. Moi!
Anna: Moikka!