Lokakuun uutiskirje

Palvelupäällikkömme Jimmy Pulli siirtyi kahdeksi vuodeksi virkavapaalle ja hänen sijaisenaan toimii 30.9.2024 alkaen Marika Sykkö hänet tavoittaa osoitteesta marika.sykko@vaasa.fi ja puhelinnumerosta 040 198 5667. 

Syyskuun kirjastokierroksilla pääsimme tutustumaan viehättäviin kirjastoihin alueellamme, joista yksi oli Karijoen kirjasto, mikä on tehty vanhan elintarvikekaupan tiloihin ja Kaskisten kirjaston väistötiloihin, mikä sijaitsee entisessä kirkossa. Tutustuimme myös Seinäjoen uuteen kirjastoautoon Valoon, Peräseinäjoen ja Ylistaron lähikirjastoihin sekä Mustasaaren pääkirjastoon.  

Lähdimme Jyväskylän opintoretkelle reippain mielin jo aamuvarhain, vaikka matka oli pitkä, meni se rattoisasti kollegoiden kanssa tutustuen. Meille osui loistava matkasää, Jyväskylässä oli 26 astetta lämmintä sekä aurinkoista. Osa porukasta ruokaili Toivolan pihalla, jossa pääsimme hypistelemään artesaanituotteita sekä ihania lankoja Titityy -lankakaupassa. Hip hop -kirjastossa pääsimme tutustumaan monipuolisesti uudenlaiseen musiikkikirjastotyöhön, mikä on kohdistettu nimenomaan nuorille ja toteutettu yhteistyössä Kulttuuriyhdistys TUFF:in kanssa vuonna 2013. Kirjaston toimintaan kuuluu työpajatoiminta, mikä on suunnattu nuorille.  

Åke järjestää 11.10.2024 klo 9:30-11:00 Valmiustyöpajan ruotsinkielisille alueille. 22.11.2024 on syksyinen tapaaminen kustantajien kanssa klo 10-12:00, jossa esitellään kirjauutuuksia, sekä järjestetään paneelikeskustelu, missä käsitellään tyypillistä suomenruotsalaista lukijaa- millainen käsitys on kirjastonhoitajilla sekä kustantajilla kohderyhmän kiinnostuksen kohteista. Maaliskuussa järjestetään taas Smakbitar. 

Libopin vetovastuu siirtyy meille AKEpampakseen seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tämä vastuu pitää sisällään: Toimikunnan työskentelyn mm. kokouskutsut, toimintasuunnitelman laatimisen, vastuun markkinoinnista sekä AKE:jen ja VAKE:n yhteisestä Liboppi -budjetista. Toimikunta tekee yhdessä kaikki päätökset sekä vastaa kurssien pedagogisista sisällöistä ja kehittää alustaa paremmaksi Turun AKE:n kanssa, joka huolehtii alustan teknisestä ylläpidosta. 

Lokakuun Podcast -jaksossa on kuunneltavissa Päivi Litmanen-Peitsalan puheenvuoro tekijänoikeuslain sanoittamisesta ja selventämisestä kirjastotyön näkökulmasta. Voit kuunnella jakson täältä 

Digiryhmässä vierailee Esa Riutta 16.10. hän opastaa tekoälyn maailmaan ja antaa vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseen kirjastopalveluissa. 

10.10. järjestetään LAKEpampaksen yhteistyönä pelipäivä, jonka teemana on Kirjasto pelin ja leikin näyttämönä. 

Lanukkaat ja Barnpampasit kokoontuvat jälleen 1.10. päivän ohjelmassa on ERTE:n puheenvuoro, jossa he avaavat toimintaansa. 

Seniliinit tutustuivat Seniorsurfin toimintaan Emmaleena Niemen opastamana, tapaamisen pohjalta saatiin käytännön kirjastotyöhön sovellettavaksi seniorien digiopastuksien moninaisuutta. Seniorpampasten vieraina olivat Anna Forsman ja Johanna Nordmyr, jotka kertoivat, miten @geingonlinen madaltaa senioreiden kynnystä asioida verkossa, sekä kuinka verkostoitua verkon kautta. 

Musatiimin tapaaminen muuttui Teamsissa järjestettäväksi ja päivän aikana perehdyttiin musiikkipalveluiden monimuotoiseen toteutukseen osana kirjastopalveluja, hyödyntäen studiotoimintaa, sekä mediapalveluita. Päivän kouluttajina toimi Max Bäckman, Geir Byrkjeland ja Timo Nevala. 

Lokakuussa on kuultavissa Celian muutoksista 15.10 ruotsiksi ja 29.10 suomeksi. 22.10 voit liittyä linjoille kuuntelemaan AKEPIKE:n ja AVI:n kanssa yhteistyössä toteutettu avustusinfo. 24.10 Kokoonnumme jälleen kuulemaan osaamisen vaihtoa Långfikan -muodossa Ruotsin kirjastojen kanssa. AKEpampas osallistuu lokakuussa myös Puolan Varsovassa järjestettävään Baltian maiden kirjastojen Symposiumiin.