Maaliskuun kuukausikirje

Tämän vuoden toinen nuorten kohtaamiseen valmentava koulutus lähtee käyntiin maaliskuussa. ART-menetelmään perustuvat koulutukset nuorten ja lasten kohtaamisesta toteutetaan verkossa suomenkielisellä ja ruotsinkielisellä ryhmällä.

Osaamisen johtamisen viimeinen koulutuskerta toteutettiin AVI:n kanssa yhteistyössä helmikuussa. Oli mukavaa, että alueen johtajia oli aktiivisesti mukana, sekä koulutus koettiin tarpeelliseksi. Johtajapäivien innoittamat Johtajien aamukahvit saavat alkunsa maaliskuussa ja ensimmäisessä tapaamisessa vierailevana puhujana on Erten Mervi Heikkilä, joka kertoo Erten toteuttamasta oppaasta nuorten kohtaamiseen -heille, jotka eivät nuorten parissa aktiivisesti työskentele.

Musatiimissä oli helmikuussa vieraana aivotutkija professori Seppo Soinila, joka opasti ymmärrykseen musiikin vaikutuksesta ihmisaivoihin.

Seniliinien vieraana maaliskuun tapaamisessa kuullaan Tervon kunnankirjaston kirjastonhoitajan Henna Ruuskasen työpäivistä seniorien säännöllisten digiopastusten parissa. Seniorpampasten maaliskuisessa tapaamisessa vierailee Tiina Kallio Sallan kirjastosta, kertomassa heidän seniorityöstään Lapin alueella.

Digiryhmä fokusoi suunnitelmaa kuluvalle vuodelle ja pohtii yhdessä mahdollisia vieraita, joilta saada hyviä käytännönläheisiä vinkkejä digihaasteiden selättämiseen.

Virkailijavaihdoissa voi oppia jotain uutta tai tuoda omaa osaamistaan toiseen kirjastoon, vaihdot ovat jälleen aktivoituneet koronan jälkeen ja ensimmäinen vaihto toteutettiin helmikuussa Seinäjoelta Kokkolaan.

AKE-alueiden, VAKE:n ja Erten helmikuisesta tapaamisesta jäi päällimmäisenä mieleen Kuopion AKE:n Nepsy-loota. Nepsy -lootasta voi löytää erilaisia keskittymistä sekä ajanhallintaa tukevia apuvälineitä ja se on tarkoitettu kirjastojen henkilökunnan tutustumiseen aiheeseen. Nepsy -aihe näkyy myös Kuopion alueella kirjaston Nepsy -nurkkauksessa. Lisää tietoa aiheesta löydät täältä .

Lastenkirjastotyön päivää vietetään jälleen keväällä. Tule mukaan Pietarsaareen 12.4! Päivä toteutetaan alueen toiveen mukaisesti kaksikielisenä ja päivän teemana on monikielisyys. Uusimmat Podcast -jaksot voit käydä kuuntelemassa täältä .