Opintomatka Bergöön
Matka alkoi lämminhenkisessä tunnelmassa, sateisesta ilmasta huolimatta. Opintomatkalle osallistui 12 henkilöä useammasta eri kirjastosta. Pysähdyimme matkan varrella aamiaisella Pappa Dagiksessa, josta jatkoimme lautalla Bergön saarelle. Saarelle päästyämme, näimme valtavasti laiduntavia lampaita, jotka loivat ihastuttavaa tunnelmaa aivan omanlaisesta maailmasta ja saaristolaiselämästä. Kirjastolla meitä oli vastassa Anita Söderholm, joka työskentelee itsenäisesti kirjastolla. Tutustuimme hänen monipuoliseen työnkuvaansa, sekä kirjaston kokoelmaan ja tilastoihin.
Kirjasto on rakennettu koulun yhteyteen ja sen ikkunoista avautuu satumainen metsämaisema, sekä näköala koulun ruokasaliin.
Kirjasto huokui lämminhenkistä, perinteikästä kirjastotunnelmaa, ilman automaatteja tai kävijälaskureita.
Saaren asukkaat, sekä oppilaat tunnetaan yksilöinä, jolloin palvelukin voi olla paljon henkilökohtaisempaa ja kokoelma kohdennetumpaa.
Bergön kirjasto on Maalahden lähikirjasto, mikä mahdollistaa vaihtuvan aineiston mantereen kirjastojen kokoelmaa hyödyntäen.
Kirjastolta matka jatkui viereiseen kotiseutumuseoon, jonne oli säilötty valtava määrä saaren omaa historiaa, niin tavaroissa, kuin tarinoissa. Per-Erik Berglund johdatti meidät aikamatkalle yli sadan vuoden ajalle saaren tapahtumissa. Hän kertoi heistä, jotka elivät saarella ja heistä, jotka lähtivät.
Takaisin tullessa, auringon tullessa esiin, pysähdyimme syömään merenrantaravintola
Strand-Möllessä, nauttimaan erittäin herkullisia, laadukkaita ja edullisia ruoka-annoksia.